Niin se pyörähti käyntiin viimeinen vuosi kaksikymppisenä. Tuntuu niin oudolta, että ensi vuonna olen 30. Nyt ymmärrän sen, kun monet keski-ikäiset sanoo, että tuntevat sisältä itsensä edelleen samaksi nuoreksi parikymppiseksi kuin ennenkin. Silmien ympärillä on ainakin kymmenen naururyppyä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, mutta mä rakastan niitä. Enkä muuten vieläkään muista käyttää silmänympärysvoidetta säännöllisesti, vaikka mulla sellainen on. Kai se pitäisi opetella.
Mä rakastan mun naururyppyjä, ne kertoo siitä, että on ollut hauskaa. Sen sijaan kulmienkurtisteluryppyä mulla ei vielä ole otsassa, eli ei ole tullut liikaa murjotettua. Se on hyvä. Toivottavasti se ei kovin nopeasti ilmesty siihen, murheita en kaipaa, enkä halua suhtautua elämään liian ryppyotsaisesti, heh. Vitsieni laatu sen sijaan ei vuosien saatossa ole valitettavasti parantunut, mutta olen oppinut arvostamaan huonoja vitsejäni. Joskus ne ovat niin huonoja, että Otto nauraa ihan vain siksi. Ja nauru on hyvä.
Muistatte varmaan, että mulla oli lista tavoitteista, jotka minusta olisi mahtavaa saavuttaa ennen kuin täytän 30. Olen tehnyt myös välikatsauksen listaan viime keväänä, kun aikaa oli jäljellä vuosi ja viisi kuukautta. Nyt kun aikaa on jäljellä vuosi, tavoitelista on edelleen siellä mielen perukoilla jossain, mutta ei tule suhtauduttua siihenkään turhan vakavasti. Tavoitteet eivät karkaa minnekään, vaikka niitä ei johonkin tiettyyn syntymäpäivään mennessä saavuttaisi. Ja kahdeksasta tavoitteesta moni on jo täyttynytkin, lopuista on turha stressata. Mutta ne ovat siellä mielessä ja ohjaavat eteenpäin oikeaan suuntaan ja saavat yrittämään kovemmin. Niitä on hyvä olla ja miettiä.
En tiedä olenko oppinut mitään tosi merkittävää ja syvällistä tässä 28- ja 29-vuotissynttäreiden välissä, tai kasvanut ihmisenä. Olen vaan rullannut eteenpäin ja elänyt hetkessä, tarttunut tilaisuuksiin silloin kun niitä on ollut, tehnyt kovasti töitä ja nauttinut. Olen yrittänyt olla stressaamatta turhasta ja olla stressaamatta ylipäätään. Luottaa siihen, että kaikki järjestyy aina. No, ehkä olen oppinut sietämään epävarmuutta paremmin ja ottamaan sen voimavarana hankaluuden sijaan. Se on mulle voimavara, jos en tiedä, mitä parin kuukauden kuluttua tapahtuu. Koska silloinhan voi tapahtua jotain ihan mielettömän siistiä, mistä mulla ei juuri nyt ole mitään hajua.
Ja ehkä olen oppinut senkin, että ei ole häpeällistä jos en tiedä tai osaa jotain. Ei ole häpeällistä jos muutan mieltäni tai tavoitteitani, vaikka tekisin niin usein. Spontaanius on iso osa mua. On rikkaus osata vaihtaa suuntaa silloin kun se on tarpeen ja on rikkaus myöntää, ettei osaa kaikkea. Silloinhan on paras paikka oppia uutta. Olisi tosi tylsää, jos tietäisi kaiken.
On myös tärkeää tuntea omat voimavarat ja tietää milloin tarvitsee lepoa. Minä en osaa sitä aina, mutta onneksi läheiset muistuttavat. Eikä mun tarvitse tehdä vaikutusta keneenkään olemalla aina super ahkera super ihminen, minäkin saan olla joskus väsynyt.
Siinäkään ei ole mitään hävettävää, etten ole täydellisen itsevarma kaikessa, enkä luultavasti koskaan tule olemaankaan. Jokaisella on oikeus olla myös herkkä, epävarma ja hämmentynyt. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Olen toisille usein paljon sallivampi kuin itselleni. Yritän opetella sitä armollisuutta edelleen myös itseäni kohtaan. Luulen, että vuosi vuodelta oman keskeneräisyytensä oppii ymmärtämään entistä paremmin.
Tänään me juhlistetaan mun kaksikymppisyyden viimeisen vuoden alkua Oton kanssa pienellä staycationilla. Suunnataan hotelliin yöksi ja jonnekin syömään kahdestaan. Ihanaa mennä, kun ei olla oltu yötä kahdestaan sitten NYCin reissun. Otto ei ole paljastanut vielä mihin ravintolaan me mennään, mutta odotan kyllä innolla! Ihanaa, kun on vähän yllätystäkin, eikä tiedä kaikkea etukäteen. Lapset jäävät mummun kanssa kotiin ja viettävät mukavan illan.
Tänään tuli muuten myös yhdeksän vuotta siitä, kun me mentiin kihloihin. (kun Otto kosi mua). Kihlajaispäivääkin on ihanaa juhlistaa treffeillä! Kiitos Otto kun katselet mua vuodesta toiseen sillä samalla lempeällä ja rakastavalla katseella, joka sun silmissä oli jo yhdeksän vuotta sitten <3
Onnea ❤️
Kiitos paljon <3
Paljon onnea! Hyvä asenne sinulla naururypyistä. Näin yli 40-vuotiaana voin sanoa, että jokainen vuosi on ollut edellistä rikkaampi ja ihanampi, ja uskon että muillakin voi olla. Ulkonäöstäkin voi oman kokemukseni perusteella kaikkine elämän jälkineen tykätä paljon enemmän kuin 20-vuotiaana. Nauti olostasi ja ihanasta perheestäsi!
Voi kiitos hurjasti kauniista sanoista ja onnitteluista! <3 Ihana kuulla, että olet kokenut noin! Toivottavasti voin itse sanoa kymmenen vuoden kuluttua samaa! 🙂 Minä nautin kovasti! Ihanaa syksyä sinne <3
Hyvää synttäriä!
Kiitos paljon <3