Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Moccamasterin kanssa.

Kun mä olin pikkutyttö 90-luvulla, mun mummu keitti aina kahvia teräksen värisellä Moccamasterilla. Kun mä muutin 18-vuotiaana omaan kotiin jouluna 2009, mun mummu antoi mulle sen saman Moccamasterin mukaan. He vaihtoivat silloin papan kanssa uudempaan malliin samasta keittimestä. Heidän uudesta mallista löytyi tippalukko ja automaattinen virrankatkaisu. Vanhassa Moccamasterissa ei ollut mitään vikaa, vaikka nykyajan hienoudet puuttuivatkin. Mä sain sen siis itselleni käyttöön ensimmäiseen omaan kotiini, ja arvatkaa mitä: keitin sillä samalla keittimellä kahvia vielä viime viikollakin, joka aamu. Se on vilahtanut täällä blogissa varmasti joka kerta kun olen keittiötä kuvannut, ja edelleen se pelittää aivan loistavasti.

Mummu oli pitänyt siitä hyvää huolta kaikki ne vuodet kun se oli käytössä, ja niinpä keitin palveli vielä muakin nämä kymmenen vuotta. Mummu opetti mut puhdistamaan kahvinkeittimen hyvin jokaisen käytön jälkeen niin kuin Moccamaster suosittelee: kaikki irtoavat osat astianpesuaineella, tiskiharjalla ja lämpimällä vedellä. Mummun vanha ajaton ja kaunis Moccamaster näyttää modernilta ja ajankohtaiselta vielä tänäkin päivänä, enkä mä heittänyt sitä vielä pois, vaikka tähän Moccamasterin kamppikseen lähdinkin. Sille löytyy vielä hyvinkin käyttöä toisena keittimenä juhlien aikana.

Se syy miksi lähdin tähän kampanjaan mukaan on se, että aivan kuin mummukin, mäkin aloin pikkuhiljaa kaipaamaan tippalukkoa ja etenkin automaattista virrankatkaisua. Ihan liian monta kertaa unohdin katkaista vanhasta keittimestä virran kun en enää tarvinnut sitä, ja se kulutti turhaan sähköä. Muutaman kerran myös kahvinjämät paloivat inhottavasti pohjaan ja sitä sai sitten hinkkailla pitkän tovin irti. Se on tietenkin selvä, että kahvia ei pitäisi keittää enempää kuin tarvitsee, silloin näin ei myöskään pääsisi käymään. Olenkin yrittänyt tietoisesti opetella keittämään kahvia vain juuri sen verran kun tarvitsen, enkä yhtään enempää. Sitähän saa sitten aina lisää, jos se keitetty kuppimäärä ei riitä.

Meidän uudessa upeassa pastellinsinisessä Moccamasterissa on nyt sitten ne kaivatut ominaisuudet ja muitakin hienouksia: merkkivalo kertoo kalkinpoiston tarpeesta ja kaksi erillistä vastusta, jotka takaavat optimaaliset lämpötilat niin suodatukselle kuin säilytyksellekin. Keittolevyn lämpötilaa voi säätää ja virta tosiaan katkeaa 40 minuutin kuluttua automaattisesti. Tämä lisää todellakin turvallisuudentunnetta, eikä tarvitse lähteä vielä bussipysäkiltä äkkiä takaisin kotiin tarkistamaan, että muistiko varmasti sammuttaa kahvinkeittimen (been there, done that). Näitä uutuuskeittimiä saa kolmessa eri värissä: pastellin sininen, pastellin keltainen ja pastellin vihreä.

Moccamaster haluaa kiinnittää huomiota siihen, millaista kahvia juodaan. On tärkeää huomioida kahvin alkuperä ja tuotanto-olosuhteet ja varmistaa, että kahvin tuottaja saa tekemästään työstä asiallisen korvauksen. On olemassa erilaisia sertifikaatteja, jotka kertovat kahvin tuotanto-olosuhteista. Ei kannata kuitenkaan sokeasti luottaa ihan kaikkiin sertifikaatteihin, vaan tutustua siihen, mitä ne oikeasti käytännössä tarkoittavat. Ilmastonmuutos on kahvin suurin vihollinen. Siksi kahvin laadukkaaseen viljelyyn ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen täytyy panostaa, jos kahvia haluaa juoda jatkossakin.

On tärkeää säilyttää kahvi oikein, ja Moccamasterin mukaan sitä ei kannata hamstrata montaa pakettia kerralla, koska kahvi on tuoretuote. Kahvi pitäisi säilyttää viileässä. Parhaiten kahvi säilyy omassa suljetussa pussissa, joka on tiiviissä rasiassa valolta suojattuna. Vaikka kahvi kuuluu säilyttää viileässä, sitä ei kuitenkaan suositella säilytettävän jääkaapissa.  Parhaiten kahvi säilyy jos sen ostaa papuina.

Mä tykkään kokeilla erilaisia kahveja, mutta nautin eniten ehkä itse vaaleapaahtoisista kahveista silloin, kun juon kahvia ihan vaan kotona keitettynä. Taidan olla mun mummun suurin fani, koska eniten tykkään vieläkin siitä kahvista, jota mun mummu aina joi ollessaan vielä elossa. Siinä on tuttu ihana maku.

Tiesittekö muuten, että Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan edelleen käsityönä Alankomaissa Amerongenin pikkukaupungissa, ihan kuin vuonna 1969, jolloin ensimmäinen Moccamaster-keitin valmistettiin. Kaikilla Moccamasterin kahvinkeittimillä on European Coffee Brewing Centren (ECBC) sertifikaatti, jonka Moccamaster sai ensimmäisen kerran vuonna 1970. ECBC on riippumaton kahvilaboratio, joka testaa kotitalous- ja ammattikahvinkeittimiä. Jotta kahvinkeitin saa ECBC sertifikaatin, sen tulee täyttää tiukat standardit seitsemällä eri osa-alueella. Jotta sertifikaatin voi säilyttää, tulee tuotannon laadunvalvonnan olla erittäin tarkkaa. (lähde: Moccamaster)

Parasta Moccamaster-keittimissä on se, että Moccamaster-tarvikkeita on saatavilla lähes kaikissa jälleenmyyntipisteissä ympäri Suomen. Eli rikkoutunut lasikannu tai muut osat on korvattavissa pienellä vaivalla edullisesti. Mun papalla juuri vähän aikaa sitten putosi kahvinkeittimen kannu lattialle, ja lähimmästä hypermarketista löytyi edullisesti uusi kannu tilalle. Suomesta löytyy myös 50 huoltopistettä. Ei siis mikään ihme, että nämä keittimet toimivat vuosikymmeniä, sukupolvelta toiselle. Siksi ne ovat myös kestävä valinta, kun ei tarvitse vaihtaa koko keitintä jos yksi osa menee rikki.

ARVONTA: VOITA OMA PASTELLIVÄRINEN MOCCAMASTER!

Kuinka usein sinä keität kahvia? Kommentoi vastauksesi tähän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut yhden pastellivärisen Moccamaster KBGC982 AO -kahvinkeittimen arvontaan! Osallistumisaikaa on 4.4. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

Ihana Mona haastoi mut kertomaan siitä, miten kotityöt jaetaan meidän perheessä. Kysyin teiltä Insta storiesin puolella mitä mieltä olette aiheesta, ja yli 2000 vastaajasta 94% oli sitä mieltä, että laitetaan toteutukseen vaan! Eli tässäpä nyt tulee sitten ajatuksia siitä, miten kotitöiden jako menee meidän perheessä.

Kotitöiden jako on meidän suhteen ja avioliiton aikana vaihdellut tosi paljon ja suuri vaikutus on ollut myös sillä, onko jompikumpi meistä aikuisista ollut perhevapaalla tai tehnyt töitä kotoa käsin. Silloin kun mä olen esimerkiksi ollut vuodelevossa supistusten takia raskausaikoina, Otto on joutunut ottamaan päävastuuta aivan kaikesta niin kotitöiden, kaupassakäynnin kuin lastenkin osalta. Silloin kun Otto aikanaan teki esim. pitkiä työputkia ja päivysti myös viikonloppuisin ja mä olin kotona lasten kanssa, oli päävastuu kodinhoidosta mulla.

Nyt meillä on ollut melko tasainen jako mun viimeisimmän raskauden jälkeen, eli reilut pari vuotta. Ollaan molemmat oltu vuorotellen perhevapaalla pitkiä aikoja ja ollaan molemmat työskennelty paljon kotoa käsin. Kotitöiden jako on mennyt aika luonnollisesti, sillä tavalla, että ei olla edes hirveästi keskusteltu koskaan siitä, miten ne jaetaan. Kumpikin on päätynyt vaan tekemään niitä hommia, jotka itseä miellyttävät enemmän tai joissa kokee olevansa tehokas. Siitä ollaan kyllä keskusteltu, jos jompikumpi on joskus kaivannut enemmän toisen panosta johonkin tiettyyn asiaan.

Esimerkiksi pyykkihuolto oli ennen mun vastuulla suureksi osaksi, ja lopulta mulla meni hermo siihen, että pyykit eivät koskaan löytäneet tietään edes pyykkikoreihin, ja likavaatteiden kiikuttamisesta puhtaan pyykin viikkaukseen kaikki oli yksin mun käsissä. Vaikka mulla ”meni hermo”, ei meille mitään riitaa tullut asiasta, vaan kerroin Otolle miksi se tuntuu musta ärsyttävältä ja hankalalta, että muut  perheenjäsenet eivät ota pienintäkään osaa pyykkihuoltoon. Sen jälkeen Otto on esimerkiksi ottanut päävastuun pyykkien ripustamisesta kuivumaan, lapset ovat alkaneet laittamaan sukkaparit yhteen kuivina ja viemään omat vaatepinot kaappiin ja jokainen pitää huolen siitä, että vie omat vaatteet oikeaan pyykkikoriin likaisina. Mä lajittelen vaatteet koneeseen ja viikkaan puhtaat pyykit. Kumpikin meistä silittää vaatteita silloin kun tarvitsee, eli lähinnä juhlia varten. Muuten ei olla siitä niin tarkkoja. Nykyään pyykkkääminen ei ärsytä enää ollenkaan, vaan kaikki sujuu hyvin. Kannatti siis ottaa asiat puheeksi eikä vaan hampaita kiristellen hoitaa pyykkihommia yksin.

Otto on se, joka meillä siivoaa useimmin keittiön. Mä en itse tykkää keittiön siivouksesta yhtään ja Otto taas nauttii siitä. Tästäkin on käyty keskustelua: joskus mä esimerkiksi saatoin saada ihan hirveän sotkun aikaiseksi vaikka tein jotain suht simppeliä ruokaa. Nykyisin kiinnitän huomiota sotkuun jo ruokaa laittaessa ja siivoilen pois sitä mukaa kun sotkua tulee siinä ruuanlaiton lomassa. Tämä helpottaa keittiön puhtaana pitämistä huomattavasti Otolle. Toki mäkin siivoan keittiötä välillä, mutta useimmin sen tekee Otto.

Vessan siivous taas on mun vastuulla. Vessa on täynnä mun meikkejä ja tököttejä ja mä jotenkin nautin vessan siivoamisesta. Rakastan sitä, kun vessa on kiiltävän puhdas ja vasta siivottu. Mua ei ällötä pöntön peseminen tai hammastahnatahrojen hinkkaaminen, päin vastoin.

Otto pyyhkii useimmin pölyt ja pinnat (huom. mikrokuituliinalla tai swifferillä, pölyhuiska oli hieno rekvisiitta). Mä taas sitten imuroin ja luutuan lattiat. Mä olen tarkka imuroinnista ja olen todennut, että pääsen itse helpommalla kun hoidan sen vaan itse. Toki molemmat imuroivat vuorotellen ruokapöydän alta sotkuja, mutta viikkosiivouksessa imuroinnin hoidan minä. Tähän aikaan vuodesta eteinen täyttyy hiekasta ja pikkukivistä jatkuvasti ja sitäkin saa olla imuroimassa vähän useammin kuin yleensä.

Yleinen järjestely on molempien vastuulla. Siinä missä Otto keittiön pintojen siivouksen ja astioiden lisäksi hoitaa myös järjestelyä keittiössä ja ruokailutilassa, mä järjestelen usein olohuoneen ja eteisen. Ne on sellaiset paikat kotona, jotka saa järjestellä yleensä monta kertaa päivässä. Aina kun joku oleskelee olkkarissa tai lähtee ulos tai tulee sisään, saa olla järkkäilemässä. Varsinkin just nyt kun eteiseen on tungettuna sekä talvi- että välikausivaatteet, se ei mitenkään vaan pysy siistinä. Kaikelle ei vaan fyysisesti ole juuri nyt edes paikkaa ja eteinen on yksi kaaos, vaikka kaikki yritetään parhaamme. Toivottavasti pian ilmat alkavat oikeasti pysymään kunnolla plussan puolella, niin saa heivata talvitakit ja muut kamppeet eteisestä varastoon.

Lapset keräävät yleensä lelut itse, vievät vaatteet itse pyykkikoreihin ja vievät puhtaat pyykit itse kaappiin. He saavat halutessaan myös imuroida omat huoneensa, mutta yleensä imuroin sitten itse vielä uudelleen. Välillä mä autan suorittamaan perusteellisen siivouksen lastenhuoneissa, koska heidän omat siivousratkaisut on yleensä hieman erilaisia kuin mun. He myös säästävät kaikenlaista, jota itse en välttämättä säästäisi (kuten wc-paperirullia, joihin on piirretty yksi ympyrä).

En koe tarpeelliseksi kuitenkaan puuttua niihin ratkaisuihin arjessa (esim. siihen kun hyllyn päälle järjestellään hienosti tavaroita asetelmiksi ja rykelmiksi, vaikka ne voisi laittaa myös esim. kaappeihin ja laatikoihin). Mun mielestä on ihanaa kun he itse yrittävät ja toteuttavat itseään ja tekevät huoneista sellaiset, joissa itse viihtyvät. Välillä on silti kiva nähdä sitä hyllyn pintaakin tavaroiden alta, ja siksi joskus (ehkä kerran parissa kuussa) myös siivoilen ihan kaiken paikoilleen ja laitan ne oikeasti unohdetut wc-paperirullateokset ja hampurilaisravintolalelun puolikkaat eteenpäin, eivätkä he huomaa edes. Silloin lapset aina yllättyvät ja kiittävät mua iloisesti ihanan siististä huoneesta. Tämä varmaan muuttuu sitten kun ikää tulee lisää, esim. teinin huoneeseen ei tulisi mieleenkään mennä omin päin järjestelemään ja käymään läpi kaikkia tavaroita. Luvan kanssa toki auttaisin siivouksessa myös teiniä. Lapsilla on oma paikka niille oikeasti tärkeille askarteluprojekteille ja taideteoksille, ja sieltä mä en koskaan heitä mitään pois, varsinkaan kysymättä.

DISCLAIMER: Kuvat on otettu huumorimielessä ja ne ovat täysin lavastettuja. 😀

Tällä hetkellä meidän kotityöjako toimii mun mielestä tosi kivasti. Siivous on ihan luonteva osa elämää, ei mikään sellainen osa, joka aiheuttaisi harmaita hiuksia tai ärsytystä. Jokainen huolehtii omasta osuudestaan ja pidetään koti sellaisessa kunnossa, jossa itse viihdytään.

Laitan nyt heti tämän postauksen julkaisun jälkeen instaan kyselyä teille siitä, kuinka teillä hoidetaan kotitöiden jakaminen! Käykää vastailemassa, olisi hauskaa nähdä miten tasaisesti tai epätasaisesti kotityöt jakautuvat ja onko teillä enemmän samoja suosikkeja ja inhokkeja kuin mulla vai Otolla!

Multa toivottiin postausta yksin olemisesta: ”Oon saanut blogisi perusteella sellaisen kuvan susta, että saat virtaa nimenomaan ihmisistä ympärilläsi. Olisi kiinnostavaa kuulla suhteestasi yksinoloon: koetko tarvitsevasi omaa aikaa arjessa jaksamiseen ja kuinka paljon, miten onnistuu perhe-elämän ja oman ajan yhdistäminen, millaisia asioita teet mieluummin yksin kuin yhdessä toisen kanssa jne.”

Tää oli musta aivan mahtava aihe, josta mielelläni kirjoitan ja siksi tartuinkin heti ideaan. Eli yksinolo, tykkäänkö ja osaanko olla yksin? Kyllä ja kyllä. Tykkäänkö kuitenkin enemmän olla yhdessä? Kyllä. Ja se on todellakin totta, että saan virtaa ihmisistä mun ympärillä.

Mä rakastan olla aamuisin yksin. Mun mielestä se on ihanaa, kun herää ihan yksin ennen kaikkia muita ja saa lukea rauhassa kirjaa tai naputella yksin tietokoneella ajatuksia ylös. Rakastan myös välillä ottaa sen pienen hetken ja selata yksin rauhassa puhelinta: lukea uutisia, katsoa inspiroivien tyyppien Insta storyja tai tsekata puhutuimmat blogipostaukset.  Mä tykkään myös siivota yksin ja koen olevani yksin siivotessani tehokkaampi kuin silloin, kun me siivotaan yhdessä. Ehkä siksi, että silloin kun siivotaan yhdessä, ei tehdä sitä sillä tavalla ”tehokkaasti” vaan enemmän jutellaan ja höpötellään samalla + käyn välillä auttamassa lapsia ja tsekkaamassa, kuinka heillä etenee siivous.

Yksin on ihanaa käydä kävelemässä tai juoksemassa, mutta nautin siitä kyllä myös kaverin tai Oton kanssa. Yksin on ihanaa matkustaa julkisilla ja vaan antaa ajatusten virrata. Näin tein usein ennen, katselin vaan ikkunasta ulos ja mietiskelin kaikkea. Nykyisin ehkä enemmän priorisoin: julkisilla matkustaminen vie yleensä aikaa ja silloin on kätevää esim. soittaa äidille tai jollekin kaverille ja vaihtaa kuulumiset pitkän kaavan mukaan. Mulle on tosi tärkeää pitää yhteyttä esim. äitiin päivittäin, koska tiedän, miten paljon se mun äidille merkitsee, kun hän asuu niin kaukana meistä ja on yksin. Usein kotona ollessa puhelut on kuitenkin suht lyhyitä tai sitten soitetaan yhdessä lasten kanssa mummulle videopuhelu. Silloin itse harvoin saa suunvuoroa, hah. Siksi on kiva soitella ihan rauhassa välillä niin, että ehtii jutella kaikkea ihan turhaa hömppääkin eikä vaan asiaa.

Töitä tykkään tietenkin myös tehdä yksin, muuten en varmaan jaksaisikaan mun työtä, koska se on joinakin päivinä todella yksinäistä. Toki se on välillä myös super sosiaalista, kun on kaikkia tapahtumia ja tilaisuuksia. Mutta se perus kirjoittaminen ja kuvaaminen on melko yksinäistä ja mä nautin siitä. Vaikka me ollaan usein Oton kanssa lasten dagis- ja koulupäivän ajan kahdestaan kotona, 99% työajasta me kuitenkin vaan naputellaan hiljaa. Tai sitten Otto naputtelee ja mä kuvaan. Heitetään me välillä tyhmää läppääkin tai käydään halaamassa toista, mutta pääosin keskitytään vain siihen itse asiaan, yksin. Lounasta syödään monesti yhdessä. Näin kotioloissa sekin vie yleensä vain sen 10-15 minuuttia, kun äkkiä laittaa jotain ja syö. Tietysti viikoissa on yleensä myös päiviä, kun jommalla kummalla tai molemmilla on menoja koulun tai työn puolesta. Silloin ollaan muutenkin yksin.

Vaikka luettelin tässä monia hetkiä, jolloin nautin yksinolosta, en kuitenkaan varsinaisesti kaipaa erikseen sellaista aikaa, että saan olla ihan yksin. On ihan kivaa, jos just olen vaikka yksin jonain aamuna pari tuntia hereillä, tai jos Otto on koululla ja mä teen yksin kotona töitä. Mutta en koe varsinaisesti kaipaavani sitä, että saan olla yksin. Kaipaan välillä ”aikuisten aikaa” niin kuin esim. eilisessä hotellipostauksessakin mainitsin, mutta en koe erikseen tarvetta mun omalle ajalle olla ihan yksin. Kaipaan aikuisten aikaa Oton kanssa ja kaipaan aikuisten aikaa kavereiden kanssa enemmän, ja prioirisoin ne yksinolon yli ihan koska tahansa. Parasta on mun mielestä just se, että saa olla yksin ihan ilman järjestelyä aina välillä, ja sitä järjestettyä aikuisten aikaa voi sitten järkkäillä Oton kanssa tai kavereiden kanssa (tai yhdessä yhteisten kavereiden kanssa).

Mulle perhe-elämän ja oman ajan yhdistäminen on aina ollut melko helppoa, koska mun rinnalla on aina ollut toinen aikuinen. Olen siitä ihan älyttömän kiitollinen, että olen ollut niin onnekas. Olen päässyt lenkille aina silloin kun olen halunnut ja olen päässyt viettämään tyttöjen iltaa aina kun olen halunnut. Otto on aina kannustanut mua ottamaan omaa aikaa niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin silloin kun sitä olen tarvinnut ja sama toisin päin. Otto itse tykkää esim. pelata ja pari tai muutaman illan viikossa Otto käyttää pelaten. Silloin mä luen kirjoja tai teen töitä ja nautin siitä.

Koska mun työ on mulle niin suuri intohimo ja alunperin lähtenyt harrastuksesta, koen saavani tosi paljon irti siitäkin ajasta kun työskentelen. Se on mulle omalta osaltaan myös sitä ”omaa aikaa”, kun saa keskittyä täysillä tekemään sitä, mitä rakastan. Eli kirjoittamista, kuvaamista ja ideoimista. Nautin myös työhön liittyvissä tapahtumissa käymisestä todella paljon. Voi olla, että kaipaisin omaa aikaa enemmän, jos käyttäisin joka päivä 8 tuntia sellaiseen työhön, josta en nauttisi yhtään tai kokisi saavani mitään irti. Työ on niin suuri osa elämää, että olen tosi kiitollinen siitä, että saan käyttää sen osan asioihin joista nautin täysillä.

Se on ihan totta, että saan energiaa ihmisistä mun ympärillä. Mä rakastan olla yhdessä koko perhe ja mä rakastan nähdä kavereita ja sukulaisia. Mun mielestä on ihanaa kun ympärillä on paljon ihmisiä ja siksi viihdyn niin hyvin aina Oulussakin koko isolla porukalla. Mun mielestä toisten tapaaminen ja jutustelu ja yhdessä hengailu on ihan parasta, eikä yhtään kuluttavaa. En tykkää määritellä itseäni mitenkään: Mä olen vain minä ja mun ajatukset ja tarpeet ja mielipiteet voi vaihdella suurestikin elämän aikana. Jos kuitenkin pitäisi miettiä olenko ekstrovertti vai introvertti, niin ei ole kyllä epäilystäkään siitä kumpaan suuntaan kallistuisin ainakin tällä hetkellä.

Mä osaan olla yksin, eikä yksin olo ole mulle mitenkään vastenmielistä. Jos saan itse valita olenko yksin vai olenko yhdessä, olen silti aina mieluummin yhdessä, koska se on musta vaan yleensä hauskempaa.

Tykkäättekö te enemmän olla yksin vai yhdessä? Mitä teette mieluiten yksin ollessanne? Kaipaatteko omaa aikaa arjessa?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellin kanssa.

Mun mielestä on todella tärkeää viettää kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Varsinkin nyt, kun meidän nuorimmainen on jo 2-vuotias, tuntuu itsellekin helpommalta olla vaikka yksi yö poissa. Vauvavuosi on mulle itselleni aina sellainen kupla, josta on vaikeaa lähteä, mutta mitä vanhemmaksi nuorinkin kasvaa, sitä paremmin uskallan välillä ottaa myös aikuisten aikaa. Mun mielestä aikuisten ajan ei edes tarvitse tarkoittaa mitään kovin ihmeellistä, vaikka toki välillä intensiiviset ja jännittävät uudet kokemuksetkin on erittäin jees. Mutta välillä ihaninta on vaan se, että saa olla toisen kanssa ihan rauhassa ja keskittyä vain toisiinsa.

Me ollaan reissattu Oton kanssa kahdestaan viikonloppureissuja ulkomailla ja sekin on kyllä aika ihanaa. Nykyisillä tiedoilla ilmaston tilasta näitä viikonloppureissuja ei kuitenkaan kovin usein haluta tehdä. Viimeksi ollaankin oltu kahdestaan kauempana reissussa vuonna 2015, että hetki on jo siitäkin ehtinyt vierähtää. Helpompi ja ekologisempi vaihtoehto kaupunkilomalle Euroopassa on  staycation jossain tarpeeksi lähellä sijaitsevassa hotellissa. Ja sekin voi olla aivan ihanaa, hauskaa ja rentouttavaa. Vaikka varmasti tullaan tekemään joskus vielä viikonloppureissuja kauemmaskin, mä nautin ihan älyttömän paljon myös näistä minilomista lähellä kotia.

Käytiin Oton kanssa vähän aikaa sitten testaamassa Pasilan uudistunutta Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellia. Lapset olivat sen aikaa kotona isoisänsä kanssa. Messukeskuksen kyljessä sijaitseva hotelli on uusittu kokonaisuudessaan helmikuun aikana ja avattu täysin uudistettuna 1.3.2019. Joka puolella tuntui ihana uudenkarhea fiilis ja onhan hotelli nyt aivan mielettömän tyylikäs uudistuksen jälkeen. Meidän sviitti 6. kerroksessa oli todella mukava ja tilava. Siellä olisi viihtynyt pidemmänkin loman ajan oikein hyvin.

Me oikeastaan viihdyttiin meidän hotellihuoneessa niin hyvin, että kun oltiin käyty ravintolassa syömässä, tultiin jo yhdeksän maissa illalla takaisin huoneeseen vaan hengailemaan. Se oli parasta! Käytiin kuumassa kylvyssä ja katsottiin samalla sarjaa, hengailtiin meidän älyttömän muhkeassa sängyssä (jossa oli muuten neljän tyynyn pillow menu, eli ei mennyt niskat jumiin vääränlaisista tyynyistä) ja vaan rentouduttiin. Ihan parasta vaan olla kahdestaan ja tuntui niin hyvältä mennä ajoissa nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna pirteänä uuteen päivään. Vaikka me valittiinkin oman huoneen kylpy, olisi hotellissa ollut myös tarjolla hotellivieraiden käyttöön upea sauna ja kuntokeskus 10. kerroksessa mielettömin näköaloin.

Uudistetussa hotellissa on haluttu ottaa majoittujien erilaiset tarpeet entistäkin paremmin huomioon. Uuteen konseptiin kuuluu tärkeänä kulmakivenä myös Holiday Inn®-ketjun Open Lobby, joka yhdistää perinteiset ravintola-, aula- ja työskentelyalueet yhtenäiseksi olohuonemaiseksi tilaksi. Sen ideana on tarjota asiakkaille mahdollisuus valita missä ja milloin he ruokailevat tai työskentelevät. Ruokaa ja juomaa on tarjolla vuorokauden ympäri ja aulan alueella on runsaasti sekä sähkö- että USB-pistokkeita työskentelyn helpottamiseen.

Illalla kun me tultiin hotellille, aulassa kävi ihana kuhina. Monesti hotellien aulat on sellaisia tosi kolkkoja ja tyhjiä, mutta tuo open lobby -konsepti selkeästi toimii. Aulassa kuului ihana puheen sorina ja ihmisiä hengaili joka puolella lasillisilla, tekemässä töitä tai syömässä. Ihanan lämmin tunnelma.

Messukeskuksen kyljessä kiinni oleva Holiday Inn Helsinki – Expo sijaitsee Pasilan rautatieaseman sekä linja-auto- ja raitiovaunupysäkkien läheisyydessä. Hotellista on kätevät yhteydet niin Helsingin keskustaan, Helsinki-Vantaan lentoasemalle kuin muuallekin Suomeen rautateitse. Raitiovaunulla keskustaan on kiva ajella, vaikka junalla tietty pääsee hieman nopeammin. Me käytettiin raitiovaunua kun käytiin keskustassa.

Mä heräsin kello 7.00, vaikka kahdestaan oltiinkin. En vaan osaa nukkua pidempään tällä hetkellä. Niinpä mä käytin aamun ylimääräiset tunnit työntekoon meidän sviitissä ja odottelin ihan rauhassa, että Otto heräili. Siirryin olohuoneen puolelle naputtelemaan ja Otto sai nukkua. Olen kyllä hieman kade taidosta nukkua aamuisin pitkään. Toisaalta taas, Otto kadehtii mua taidosta nukahtaa sekunnissa iltaisin. Aina se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, muka. Onneksi molemmat voidaan hyödyntää niitä omia mieltymyksiä ja vahvuuksia. Mä nousen mielelläni aamulla lasten kanssa, koska en kuitenkaan nuku pitkään. Ja Otto taas yleensä hoitaa yöllä, jos joku lapsista vaikkapa sattuu heräämään kesken unen. Tätä ei onneksi näin isojen kanssa tapahdu enää kovin usein, mutta silloin kun lapset ovat olleet pienempiä, on se ollut mulle ihanaa, kun Otto on noussut antamaan vettä/käyttämään vessassa/lohduttamaan jos lapset on nähneet pahaa unta.

Mulle hotelliyöpymisessä yksi ihanimpia asioita on hotellin aamiainen! On vaan niin ihanaa syödä aamiaista hotellissa. Holiday Inn Helsinki Expossa oli kattava buffet-aamiainen, ja toki myös mahdollisuus tilata aamiainen suoraan huoneeseen. Tarjolla oli kattava hotelliaamiainen ja paljon hedelmiä ja vihanneksia, sekä Kaffa Roasteryn herkullista kahvia.

Miniloman jälkeen oli ihanaa vaan matkustaa lyhyen matkan päähän kotiin ja päästä halimaan lapsia. Kotimatkalla jo sanoinkin Otolle, että mä en jaksa odottaa, että näen lapset! Heilläkin oli onneksi ollut kuulemma mahtava ilta ja yökin oli sujunut oikein mallikkaasti.

Holiday Inn Helsinki – Expon sivuilta löytyy paljon lisätietoa hotellista, huoneista ja palveluista.

Perjantaina illalla juteltiin Oton kanssa tulevasta viikonlopusta: ”Onks meil mitään menoa tänä viikonloppuna?” ”Ei kyllä näy kalenterissa mitään.” ”Ah, ihanaa, vapaa viikonloppu!”. Päädyttiin sitten kuitenkin viettämään aika aktiivinen viikonloppu, vaikka vapaa olikin. Eilen päätettiin spontaanisti aamupäivästä lähteä tsekkaamaan Kiasma lasten kanssa. Me ihastuttiin aivan totaalisesti Hrafnhildur Arnardóttirin huikeaan pörröiseen Nervescape VIII -näyttelyyn viidennessä kerroksessa. Se näkyy näissä kuvissakin, ja oli oikeasti aivan ihana. Taapero oli aivan fiiliksissä iloisen värisistä pörröisistä köynnöksistä, ja olisi viihtynyt varmaan siellä viidennessä kerroksessa koko päivän.

Jatkettiin siitä kuitenkin muihinkin kerroksiin. Tykättiin kovasti myös kolmannen kerroksen Meno-paluu näyttelystä, interaktiivisesta Astu lavalle -näyttelystä sekä Iiu Susirajan omakuva-näyttelystä. Kiasma on ilmainen alle 18-vuotiaille ja aikuisilta käynti maksoi 15 euroa per naama, joskin joillakin etukorteilla olisi voinut saada siitäkin vielä parin euron alennuksen. Tosi kiva kohde siis isollekin perheelle, sillä ei tule aikuisten lippuja kalliimmaksi vaikka lapsia olisi mukana useampiakin. Tai voi hyvin ottaa vaikka lasten kaveritkin mukaan.  Meidän lapsista Kiasma oli kuulemma tosi mielenkiintoinen, ja oli ihanaa katsoa miten innoissaan he tutkivat eri näyttelyitä.

Kiasmassa käynnin jälkeen lasten kaverit tulivat meille ex tempore yökylään, mikä oli aivan ihana juttu! Tämä taisi olla eka kerta, kun meillä oli lasten kavereita yökylässä ilman vanhempia. Ennen on ollut kyllä ystäväperheitä, mutta lapsista oli niin jännittävää, kun tuli ihan vaan lapsivieraita tällä kertaa. Meillä oli hauska viikonloppu siis viiden lapsen kanssa, katsottiin leffaa ja Putousta, ulkoiltiin useampaan kertaan ja lapset pelasivat lautapelejä ja leikkivät L.O.L Surprise -hahmoilla. Oli niin hyvä tuuri, että tälle päivälle sattui noin upea sää, niin ulkona oli kiva olla. Meininkiä ja ääntä riitti, mutta tosi hyvin meni kaikki ja ihan super mielellään otetaan meille yökylävieraita jatkossakin. Oli oikeasti tosi hauskaa ja tuli ihan mieleen omat lapsuuden yökyläilyt.

Tänään meillä oli iltapäivällä kylässä vielä esikoisen kummisetä ja ensin kahviteltiin, ja sitten päädyttiin syömään illallinenkin porukalla. Käytiin myös kivettömillä kaduilla testaamassa ulkona ekaa kertaa Oton multa joululahjaksi saamaa sähköpotkulautaa. Vitsi sillä pääsee kovaa, se kulkee siis ainakin 24km/h! Mä aion kyllä niin omia tuon sähköpotkulaudan itselleni aina kun Otto ei tarvitse sitä. Sillä hurauttaa meiltä alle kymmenessä minuutissa hyvin vaikka muutaman kilsan päähän isoon kauppakeskukseen. Super kätevä! Voin vaan kuvitella miten ihanaa sillä on huristella kesällä auringonpaisteessa menemään kun on helle ja vauhdissa tuulee ja kesämekko lepattaa. Pitää kyllä laittaa sortsit alle, hah. Oi kesä, tule jo!

Aivan ihanan rento viikonloppu vaikka tehtiinkin paljon kaikkea. Silloin kun spontaanisti vaan tekee kaikkea, täysikin viikonloppu tuntuu rennolta, ainakin meidän mielestä.

Tänä viikonloppuna on ekaa kertaa alkanut tulla sellainen kevätfiilis: perjantaina iltapäivällä ei tuullut ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpömittari näytti +9 astetta. Ekaa kertaa ulkona oli oikeasti lämmin. Tänäänkin upea auringonpaiste on hellinyt ja meidän terassilta on vihdoin sulanut viimeisetkin jäälautan rippeet pois. Täytyy toivoa, että säät tästä lähtisivät lämpenemään ja saataisiin tänä vuonna nauttia keväästä jo hieman aiemmin kuin viime vuonna. Toisaalta, jos kesästä tulisi yhtä upea kuin viime kesästä, niin voisin odottaa lumien sulamista vaikka kesäkuuhun asti ihan mielellään. Joko te uskallatte pakata talvitakit pois ja vaihtaa kevyempiin kenkiin?

Aivan ihanaa uutta viikkoa kaikille ja kiitos todella paljon mielenkiintoisista keskusteluista, joita täällä on viime päivinä käyty!