Helteet erottivat mut ja mun meikkipussin kulmakarvoja lukuunottamatta jo kesäkuussa Rodoksella, ja sen jälkeen me ollaan oltu vähän vähemmän tekemisissä kuin yleensä. Tämä viimeaikojen käristyskupolissa eläminen on opettanut, että meikkipussi on oikeasti ihan viimeinen juttu jonka haluan nähdä kun mittari näyttää 33 astetta. Yritin yhtenä päivänä meikata, kun lähdin kaverin kanssa keskustaan lounaalle, ja se päätyi siihen, että ripsivärit olivat valahtaneet ripsistä silmien alle, ja koko meikkipohja oli sulanut jo metromatkalla niin, että naama oli yksi kiiltävä hikimeri.

Olen siis suosiolla ollut ilman meikkiä muutamia satunnaisia päiviä lukuunottamatta melkein koko kesän. Ainiin ja ne kulmakarvat, niistä en luovu! Mutta niiden tekeminen syö mun päivästä ehkä n. 30 sekuntia kun on hyvä tuote, eli Lorealin Brow plumper joka on paras ikinä, ja jolla värin saa tarttumaan pelkkiin karvoihin ihon sijaan. Mutta ihan oikeasti siis puhuen, en koskaan ole alakoulun jälkeen ollut näin paljon ilman meikkiä, kuin tänä kesänä. Olen aina toivonut, että voisin olla ilman meikkiä, mutta mun iho on aina ollut mulle tosi herkkä paikka, se on punoittanut ja ollut näppyjä aika ajoin paljonkin (postausta iho-ongelmista mm. täällä).

Viimeisen raskauden jälkeen mun iho on kuitenkin voinut paremmin kuin koskaan, ja tänä kesänä oon ensimmäistä kertaa alakoulun jälkeen oikeasti voinut tuntea, että mun iho on hyvässä kunnossa. En voi edes sanoin kuvailla miten ihanalta se tuntuu! Ei mulla vieläkään mikään silkkisen tasainen iho ole, mutta kun vertaan sitä siihen mihin olen tottunut, voin vain huokaista onnesta. Samalla kun olen ollut paljon ilman meikkiä, on iho tuntunut voivan vielä entistäkin paremmin.

Mä olen aina ihastellut kaikkia niitä tasaisella iholla siunattuja ihmisiä, jotka kulkevat koko kesän ilman meikkiä, ja talvella levittävät vähän bb-voidetta ja näyttävät upealta, enkä ole koskaan voinut kuvitellakaan, että voisin joskus itse tehdä samoin. Mutta ehkä? Ei sitä tiedä kuinka hyvät kaverit meistä tulee meikkipussin kanssa taas helteiden jälkeen, sillä mä nautin meikkaamisesta tosi paljon ja tykkään kokeilla uusia juttuja. Mutta just nyt  oon vaan niin fiiliksissä siitä, että eka kertaa elämässäni oon oikeasti uskaltanut keventää kesäksi! Mä otan tästä kaiken ilon irti, ja sormet ristissä toivon että helposti kuivuva JA näppylöityvä ihoni selviää talvestakin kunnialla.

Napattiin nämä asukuvat tänään kun mentiin käymään Ihanassa Kahvilassa Kalasatamassa. Luin siitä jo vuosia sitten, mutta ei vaan koskaan ole tullut mentyä käymään siellä aiemmin. Se oli tosi sympaattinen paikka, ja lapsetkin tykkäsivät, vaikka esikoisen lippis karkasikin tuulen mukana mereen. Siitä tuli hänelle vähän suru, mutta onneksi hän muisti sitten, että kotona on yksi kiva toinenkin lippis jota hän voi taas käyttää.

Näin kuumalla ihaninta on pukea jotain tosi kevyttä ja väljää päälle, ja siksi päädyin viime kesän lemppareihin, eli pliseerattuun pinkkiin hameeseen, ja 2017 juhannukseksi ostettuun kukkatoppiin. Hiukset vaan kiinni niin ne eivät ole hikisenä niskassa. Pidennyksiäkään en ole käyttänyt tänä kesänä juuri yhtään, kun ei vaan helteillä kertakaikkiaan pysty, ne on liian kuumat. Olen siis ollut tosi paljon vaan omalla tukalla, tukka kiinni, ettei se liimaannu niskaan.

| Toppi BIKBOK | Hame Gina Tricot | Kengät H&M | Laukku & Other Stories | Laukkukoru Coach | Korvakorut Glitter | Hiusdonitsi Gina Tricot |

Yksi juttu muuten vielä: en ole käyttänyt myöskään itseruskettavaa sen jälkeen kun lähdettiin Kreikkaan, vaikka normaalisti käytän asteittain päivettävää ympäri vuoden. Näin ruskettunut en ole ollut varmaan kuin kerran aiemmin elämässäni, Kreikan lomalla vuonna 2002. Hauskinta on se, että en kertaakaan ole ottanut aurinkoa, ja olen kuluttanut todella monta purkillista aurinkorasvaa. Ollaan vaan oltu niin paljon ulkona, että väri on tarttunut. Toki osansa voi olla myös betakaroteenikapseleilla, joita söin alkukesän Kreikan lomaan asti myös.

Sellaista! Monelle mulle on itsestäänselvyys olla ilman meikkiä kesällä, ja se on tosi hienoa. Mulle tää on ollut pitkä matka, ja oon niin iloinen, että ainakin tänä kesänä se on mahdollista.

Oton kahden viikon työpätkä kesäloman ja isyysloman välissä on nyt ohi, ja meillä on vielä pari viikkoa aikaa ottaa rennosti, reissata, puuhailla kaikkia kesäjuttuja ja olla vaan, ennen kuin KOULU alkaa. En oikeasti voi uskoa, että mä kirjoitan näin, mutta niin sitä vaan ollaan jo siinä vaiheessa kesää, ja elämää, että esikoinen menee kohta kouluun. IIK!

Tänään käytiin Ikeassa hakemassa koululaiselle työtuoli tulevaan koululaisen huoneeseen, ja hän ihan uskomattoman fiksusti valitsi itselleen mustan tuolin, koska kuulemma se sopii sittenkin, vaikka hänen lempivärinsä vaihtuisivat, koska musta sopii kaiken kanssa, eikä mene likaiseksi. Jotain lämmintä läikähti sydänalassa tuon kuullessani, viisaita sanoja tyttäreni. Tekstiilejä on helppo vaihdella mieltymysten mukaan, mutta sellaiset isommat hankinnat, kuten juuri työtuoli, on tosiaan hyvä tehdä sillä perusteella, että ne kestävät mahdollisimman hyvin aikaa (sen lisäksi, että ovat ergonomisia). Itse en tosin aina ole ihan yhtä viisas, mutta pitääpä ottaa tyttärestä mallia.

Olen käynyt kotona kaappeja läpi, jotenkin on iskenyt sellainen perinteinen loppukesän siivousvimma ja tarve laittaa jokainen kaappi ihan tiptop ennen kuin se arki taas alkaa. Sitten kun on kaikki kaapit järjestyksessä, on hyvä fiilis aloittaa arki. Pitää jaksaa kuvata vaatteita myyntiin, ja osa pitää varmaankin roudata vaikka Ipanaiseen, johon olin viimeksi tosi tyytyväinen. Varsinkin noita kuopuksen vaatteita on ihan hillitön kasa, kun hän on kasvanut niin paljon!

Me ajateltiin tänään ottaa vähän evästä pihalle ja mukavat vaatteet ja tyynyjä, ja katsella kuun pimennystä lasten kanssa ainakin alkuun. Varttia vaille kuudelta herännyt taapero tosin saattaa nukahtaa ennen kuin kuunpimennys ehtii edes alkaa, mutta jospa nuo isommat jaksaisivat ihmetellä punaista kuuta meidän vanhempien kanssa. Sen pitäisi näkyä loistavasti meidän terassille, ja odotetaan innolla sitä. Onhan se nyt jännittävää, kun tällaista ei tapahdu kovin usein. Lapsetkin aikovat ottaa omalla kameralla kuvia punaisesta kuusta.

Löydettiin lasten oman digikameran akku juuri tässä yhtenä päivänä, kun siivosin keittiön krääsälaatikkoa. En tiedä miksi akku aikoinaan joutui pois kameran sisältä, mutta se on ollut pari vuotta hukassa. Aina välillä ollaan etsitty sitä ilman tuloksia, mutta nyt se sitten onneksi löytyi ihan vahingossa. Ladattiin akku, ja iskettiin se kameran sisään. Kameran muistikortti oli täynnä kuvia ja muistoja kahden vuoden takaa, lasten näkökulmasta tallennettuna. Ne olivat aivan ihania! Ja lapset olivat niin innoissaan, kun saivat taas kameran käyttöön. Pitää kysyä heiltä, jos saan näyttää niitä kuvia täälläkin, tuli nimittäin ainakin itselle niin ihana rakkaudentäyteinen nostalgiafiilis niistä kuvista. Juuri niihin aikoihin mulla ja Otolla oli suuri salaisuus, jota nuo pienet ihanat eivät vielä tienneetkään, nimittäin meidän kuopus, joka silloin oli vasta muutaman sentin kokoinen pieni katkarapu mun mahassa.

Postauksen kolme ylintä kuvaa on otettu ehkä tämän kesän vikalla aikuisten uintireissulla ihanalla Kivinokan uimarannalla, joka on kertakaikkisen hurmaava paikka. Pakko mennä sinne vielä lastenkin kanssa uinnille joku päivä, kun siellä on niin kaunista ja viihtyisää. Eilen testattiin Kallvikinniemen uimaranta, joka oli aivan superkaunis sekin ja niin ihanalla paikalla. Melkein unohti olevansa Helsingissä, ja matalaa vettä jatkui super pitkälle, ihan unelmaranta pienten lasten kanssa. Tuossa juuri yläpuolella kuva sieltä, sekä kuva mun eilisestä lounaasta, kun näin erästä vanhaa ystävääni, jonka kanssa ei oltu IKINÄ käyty lounaalla. Siis ikinä, vaikka ollaan tunnettu vuodesta 2009 asti, ja vaikka ollaan jopa asuttu kämppiksinä pitkiä aikoja. Silloin käytiin toki usein syömässä vaikka Mäkissä, mutta ei koskaan lounaalla. Mutta hei, ekoja kertoja, vielä näin pitkän tuntemisen jälkeen. Aika siistiä!

Ihana viikko takana uintireissuineen ja kesätouhuineen töistä huolimatta, ja kaksi viikkoa koko perheen yhdessäoloa edessä, JES! Nyt otetaan kaikki ilo irti Oton lomasta, näistä helteistä ja siitä, että saadaan vaan olla yhdessä. Mikäs sen parempaa! Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Meidän perhe on tämän blogin olemassaolon aikana käynyt jo aika monta kertaa Lintsillä, ja siitä löytyy aika monta postausta. Siksi päätettiinkin viimeksi, että jätetään kuvat vähemmälle ja taltioidaan meidän Lintsireissu videolle! Sillä tavalla saa ihan uutta näkökulmaa reissuun, eikä tule toistettua aina niitä samoja ”syötiin hattaraa, käytiin hepparatsastuksessa, kaikilla oli kivaa” -kliseitä. Nyt saatte ihan itse tulla mukaan ja nähdä, mitä me touhuttiin Lintsipäivän aikana. Siis muuta kuin syötiin hattaraa, käytiin hepparatsastuksessa ja kaikilla oli kivaa. Tervetuloa meidän kanssa Lintsille!

Me mentiin Lintsille heti kun se aukesi aamupäivällä 11 maissa, ja oltiin siellä melkein kuusi tuntia. Se taisi olla meidän pisin Lintsireissu ikinä. Se oli myöskin eka kerta, kun lapset pääsivät käymään monessa laitteessa niiden maksuttomien lisäksi. Ihan periaatteesta en ole ostanut vielä rannekkeita, koska kummatkin ovat vielä alle 120cm mittaisia, eivätkä pääse siksi moniin laitteisiin. Tällä kertaa ostettiin kaksi kuuden lipun lippupakettia (jotka maksavat saman verran kuin rannekkeet), ja käytettiin niitä yhdessä koko perhe. Meillä jäi jopa yksi lippu vielä käyttämättä kahdestatoista, vaikka oltiin Lintsillä se melkein kuusi tuntia. Siitä päättelen, että lippupaketit olivat hyvä ratkaisu.

Me ostettiin mieluummin lippuja, koska ne voi jakaa koko perheen kesken. Tehtiin niin, että isot tytöt saivat kumpikin käydä kolmessa maksullisessa laitteessa mun serkun ja Oton siskon kanssa (joilla oli rannekkeet), ja yhdessä laitteessa mun ja Oton kanssa yhdessä. Niiden lisäksi he kiersivät ne yhdeksän maksutonta laitetta, joista lempparit pariinkin kertaan. Mun serkku ja Oton sisko kiersivät hurjimpia laitteita sillä aikaa, kun meidän tytöt kiersivät niitä maksuttomia. Loput kaksi lippua mun ja Oton piti käyttää kahdestaan johonkin laitteeseen, mutta mä jänistin ja Otto meni sitten siskonsa kanssa Kingiin. Se näytti hurjalta, voi apua! Siksi meillä jäi vielä yksi lippu yli, mutta onpahan ensi kertaan säästössä.

Ensi kesänä varmasti jo ostetaan rannekkeet, kun ainakin esikoinen on satavarmasti yli 120cm. Nytkään ei ole enää kuin parista sentistä kiinni. Ja voihan se olla että hän venähtää loppusyksyn IIK Weekiin mennessä niin, että päästään silloin jo rannekeostoksille. Keskimmäisen luontaisetuna on sitten saada ranneke itselleen samaan aikaan, vaikka ei vielä hirveän moneen maksulliseen laitteeseen pääsekään, koska siinä vaiheessa taitaa olla jo edullisempaa ostaa ranneke hänellekin, jos ostetaan myös aikuisille.

Taaperon kanssa ollaan käyty huvipuistossa ennen tätä kaksi kertaa, ja otettu häntä mukaan sallittuihin laitteisiin, kuten karuselliin. Hän ei kuitenkaan ole niistä kovin innoissaan, vaan on sanonut aina melkein heti ”pois täältä”. Siksi me ei nyt edes yritetty viedä häntä laitteisiin, vaan keskityttiin katselemaan hurjia laitteita kauempaa. Käytiin ihastelemassa vesiputousta, ihmeteltiin lehmä-kylttiä ja piirreltiin katuliiduilla, joita oli taaperoille tarjolla. Hän viihtyi oikein hyvin näiden puuhien parissa koko päivän, vaikka päivän kohokohta taisikin hänelle olla syöminen.

Mahtava Lintsipäivä kivalla porukalla, ja lapsille paljon uusia ja unohtumattomia kokemuksia! He kävivät eka kertaa hurjassa Linnunrata-vuoristoradassa, ja siitä on puhuttu koko viikko, kuinka jännittävä se oli. Mä en voi itse siihen edes mennä migreenin ja vilkkuvien valojen takia, niin oli hauskaa, että he nyt pääsivät siihen molemmat yhtäaikaa kun oli sukulaiset mukana.

Tällä porukalla voisi kyllä lähteä hyvin Lintsille ensi kesänäkin! Mä en itse hurjista laitteista perusta, joten on ihanaa kun mukana on Oton lisäksi muitakin hurjapäitä, jotka voivat olla lasten seurana laitteissa. Ensi kesänä meidän taaperokin varmasti tykkää jo joistakin laitteista, ja pääsee ehdottomasti niitä testailemaan.

Viikonloppuna tehtiin mun serkun ja Oton kanssa jotain meille uutta ja kivaa, nimittäin napattiin kaupunkifillarit alle ja lähdettiin pyöräilemään auringonlaskun aikaan. Otettiin pyörät Kasarmitorilta (ja yksi Esplanadilta), ja pyöräiltiin Kaivopuiston rantaan piknikille. Se taisi olla perjantai-ilta, kello oli jo melkein kymmenen, ja lapset olivat syvässä unessa. Mun äiti jäi meille tuijottelemaan ruotsalaista dekkaria, ja me lähdettiin keskustaan ottamaan pyöriä. Olisi hurjan kätevää, jos niitä saisi täältä meidän kodin läheltä myös, mutta niin ei ainakaan vielä ole. Ehkä joskus?

Toinen kätevä juttu olisi, jos pyörien mukana tulisi myös kypärät. Tosin voin vaan kuvitella, miten paljon kustannuksia niistä aiheutuisi, kun niitä katoaisi ja menisi rikki. Mutta ehkä siihenkin löytyisi joku innovatiivinen ratkaisu, niinkuin näihin pyöriin on löytynyt? Mulla ei ole omaa kypärää, kun ei ole ollut omaa pyörääkään moneen vuoteen. Tämän kokeilun myötä oma pyörä (ja kypärä) alkoi himottaa ihan toden teolla. Pitääpä vähän tutkia pyörävalikoimia.

Mä en ollut pyöräillyt ihan megapitkään aikaan, ja mua jännitti nousta pyörän selkään. Mutta hyvinhän se meni, vaikka jännittikin. Meillä tuli pyöräiltyä melkein viiden kilsan lenkki, ja tultiin Eiran ja Ullanlinnan kautta takaisin. Mun serkkukin pääsi näkemään, missä mä asuin ennen kuin tapasin Oton. Siellä se vanha kotitalo nökötti edelleen paikallaan Vuorimiehenkadulla Alepan vieressä, juuri saman näköisenä kuin kahdeksan vuotta sitten, kun sinne muutin. Se taisi silloinkin olla samanlainen kostean kuuma ilta, kun me ajettiin mun äidin ja mun ystävän kanssa Oulusta pakettiautolla Helsinkiin mun tavaroiden kanssa, ja roudattiin niitä auringon jo laskettua. Kesä 2010 oli hurjan helteinen kesä, kuten tämäkin. Tuli niin nostalgiafiilikset!

Mä olin ihan unohtanut, miten huikeaa on pyöräillä lämpimässä kesäyössä. Siinä on jotain taianomaisen ihanaa. Nykyisin harvemmin on mahiksia lähteä keskustan kesäyöhön pyöräilemään, joten tämä oli todellista luksusta. Me ollaan oikein tankattu aikuisten aikaa aina kun lapset on nukkuneet, kun äiti on ollut täällä. Se on ollut ihanan virkistävää ja kivaa, eikä lapset ole silti joutuneet olemaan meistä erossa. Ainoastaan ovat välillä ihmetelleet mun editoidessa kuvia, että milloin me oikein ollaan käyty siellä tai tuolla. Onneksi ollaan touhuttu heidän kanssaan päivällä ihan yhtä lailla, niin eivät ole kokeneet jääneensä paitsi mistään.

On ollut myös kivaa, kun mun serkku on ollut täällä. Sen lisäksi, että hänestä on ollut paljon iloa ja seuraa meille kaikille, hän on myös inspiroinut meitä liikkumaan ja tekemään niinäkin hetkinä, kun normaalisti jäätäisi illalla kotisohvalle tuijottelemaan Netflixiä. Ihana uusien kokemusten täyteinen viikko takana. Tänään mun serkku ja äiti ovat täällä viimeistä iltaa, ja me ajateltiin mennä käymään vielä kerran iltauinnilla Oton ja mun serkun kanssa. Päivällä käytiin lasten kanssa kirjastossa lainaamassa hullu kasa kirjoja, ja lapset pulikoivat oman pihan kahluualtaassa jäätelön kera, kun ei oltaisi päästy koko porukalla uimaan, sillä kaikki lähirannat on sinilevässä jälleen, ja meidän autossa vain viisi paikkaa. Onneksi meillä oli mahtava kesäpäivä siitä huolimatta.

PÄIVÄN ASU | Toppi Gina Tricot | Shortsit Cubus | Kengät Vans | Korvakorut Glitter | Laukku Gina Tricot | Kello Daniel Wellington (saatu)| Kaulakoru H&M |

Ihanaa ja aurinkoista uutta viikkoa kaikille!
PS: Mulla on taas kylmäkallet kainalossa öisin, ihan best!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa.

Olette ehkä huomanneetkin, että me ollaan tänä kesänä reissattu p a l j o n. Sille on syynsä, kuten se, että ollaan ihan fiiliksissä siitä, miten paljon helpompaa taaperon & isosiskojen kanssa on matkustaa, nähdä ja kokea, kuin viime vuonna pikkuvauvan & isosiskojen kanssa. Viime kesänä oli se vauvakupla, ja oltiin tosi paljon ihan kotiympyröissä ja lähialueilla, tai sitten Oulussa sukuloimassa. Tänä kesänä ollaan reissattu sitten viime kesänkin edestä. Tottakai vauvankin kanssa voi matkustaa, ja niin me tehtiinkin, omien voimavarojen mukaan esimerkiksi laiva+auto-yhdistelmällä Ruotsissa viime elokuussa, mutta nyt niitä voimavaroja löytyy ihan eri tavalla, ja se on ihanaa.

Mä muistan sen fiiliksen, kun saatiin meidän eka oma auto alle kolme vuotta sitten. Se vapaus, se fiilis kun tajusi, että nyt me voidaan mennä mihin vaan, milloin vaan, ainakin teoriassa. Silloin lähdettiin heti seuraavana päivänä Ikeaan, missä ei oltu käyty varmaan kahteen vuoteen, vaikka se sijaitsi meiltä vain 10min ajomatkan päässä. Julkisilla matka sinne olisi kuitenkin kestänyt yli tunnin suoran yhteyden puuttuessa, ja ei oltaisi saatu sieltä juuri mitään mukaan kotiin ilman kotiinkuljetusta kahden lapsen kanssa.

Vaikka se eka auto ei ollut meidän unelmien auto, ja osoittautui suureksi riippakiveksi ja murheenkryyniksi, se kuitenkin antoi meille paljon. Ja sen jälkeen hankittiin sitten Santander All-In-Onella se meidän unelmien auto, eli nykyinen citymaasturi. Siitä on tullut meidän ”toinen koti”, tukikohta silloinkin kun reissataan kauas. Myös silloin kun lähdettiin Kreikkaan, me ajettiin kentälle omalla autolla, ja jätettiin se viikoksi lentokenttäparkkiin, jotta voitiin myös palata mukavasti kotiin omalla autolla. Oli ihanaa ja stressitöntä liikkua omalla autolla, eikä odotella ja jonotella taksia, tai varsinkaan raahata viiden hengen kamppeita julkisilla aamukuudelta lähtevään koneeseen.

Se sama vapaus ja kaiken mahdollistaminen on edelleen meidän liikkuvaiselle perheelle suurin syy omistaa auto. Fakta on se, että me ei tosiaankaan oltaisi jaksettu reissata tänä vuonna Ouluun kolmea kertaa, tai viikon sisällä Oulusta Helsinkiin, Helsingistä Inkooseen ja takaisin sekä Helsingistä Naantaliin Muumimaailmaan ja takaisin, ilman autoa kolmen lapsen kanssa. Meiltä olisi jäänyt kokematta ihana piilossa sijaitseva lemmikkipuisto, Muumimaailma ja ne monet ihanat hetket Oulussa, joita ollaan saatu viettää. Ei oltaisi ehkä matkustettu Haaparannalle ihan vaan huvin vuoksi ilman omaa autoa.

Oltaisiin missattu iso osa kesän parhaista hetkistä. Puhumattakaan siitä, miten unohtumattomia iltauintireissuja ollaan koettu lasten kanssa, kun ollaan voitu lähteä vielä kasin jälkeen illalla uimaan autolla. Ilman autoa ei oltaisi voitu jahdata sinilevättömiä rantoja 15 kilsan päästä ilta-aikaan lasten kanssa, mutta auton kanssa se oli mahdollista. Mahtuipa tähän kesään yksi unohtumaton ajomatka myös kahden valtionpäämiehen vieraillessa Suomessa, kun me juututtiin tiesulkuun melkein tunniksi lasten kanssa. Onneksi oli oma auto, ja onneksi päästiin vielä sen jälkeen uimaan, niin lapsetkin olivat tyytyväisiä pitkästä paikallaan odottelusta huolimatta.

Me ollaan valittu asua kaukana keskustasta, rauhallisella pientaloalueella. Siinä missä rakastan sitä rauhaa täällä, rakastan myös keskustan vilinää ja sitä, kun pääsen kokemaan ja tekemään asioita. Silloin kun oltiin vain julkisten liikennevälineiden varassa, meni siirtymisiin tosi paljon aikaa, ja esimerkiksi keskustassa käyminen oli aina useamman tunnin operaatio. Auto mahdollistaa nopeat extempore-reissut lasten kanssa ja ilman, ja se on tuonut meidän päiviin rutkasti lisää aikaa.

Meidän autolla on huoletonta reissata niin lyhyttä kuin pitkääkin matkaa, koska auto on uusi ja turvallinen, ja meillä on käytössä Santanderin All-In-One -palvelu. Jos auto sattuisi hajoamaan matkalla, siitä ei tulisi meille mitään ylimääräisiä kuluja, ja saataisiin apua heti ilman että tarvitsisi maksaa mitään. Mitään ekstrakuluja ei auton takia tarvitse muutenkaan mahduttaa kesäbudjettiin, sillä kaikki yllätykselliset ja yllätyksettömät huollot sisältyvät meidän kuukausihintaan.

Esimerkiksi kun meidän auto kävi viime viikolla vuosihuollossa,(kun se täytti kaksi vuotta), Otto vei sen aamulla huoltoon, ajoi sijaisautolla takaisin kotiin tekemään etätyöpäivän, ja iltapäivällä ajoi sijaisautolla takaisin hakemaan meidän autoa. Kaikki tämä ilman, että mitään tarvitsi maksaa, vaikka autoa määräaikaishuollettiin yli 500€:n edestä, ja meillä oli koko huollon ajan käytössä tuliterä sijaisauto. Huolto ei keskeyttänyt tai vaikeuttanut meidän kesäreissuja, vaan Otto kävi heittämässä mut ja mun Oulusta tulleen serkun shoppailemaan sijaisautolla. Me maksetaan mieluummin All-In-Onesta vähän ekstraa joka kuukausi, kuin maksetaan suuria kuluja kerralla tai varaudutaan yllätyksiin, koska se tuntuu meille hyvältä, helpolta ja turvalliselta vaihtoehdolta. Vuoden päästä tämä auto on ollut meillä kolme vuotta, ja sitten tämä sopimus päättyy. Sen jälkeen on aika pohtia uutta autoa, joka me aiotaan myös ottaa Santander All-In-Onella.

Meillä on vielä tämän Oton työviikon jälkeen pari viikkoa Oton & lasten lomaa jäljellä ennen koulun alkua, ja ajateltiin silloinkin olla spontaaneja, villejä ja vapaita lasten kanssa. Lähdetään sinne minne nokka näyttää, koska me voidaan. Me ollaan hurjan kiitollisia siitä, että pystytään tekemään kaikkea hauskaa kesällä lasten kanssa, ja aiotaan ottaa siitä kaikki ilo irti. Kohta alkaa kuitenkin taas arki, ja silloin otetaan autosta taas ihan erilaisia hyötyjä irti, kuten se, että aamut ja illat on paljon helpompia. Mutta se on sen ajan juttuja, nyt keskitytään nauttimaan kesästä!