Meidän neiti 2v9kk aloitti isosiskonsa jalanjäljissä tanssiharrastuksen viime viikolla. Kuopus käy samalla tunnilla missä Tiara aloitti viime syksynä, ja me ollaan tietenkin ihan haljeta ylpeydestä kun katsotaan miten molemmat viilettävät menemään ja pitävät hauskaa, miten innoissaan he ovat tunneilla. Tässä vaiheessa on tärkeintä, että harrastus on mukava, innostava ja sitä harrastaessa on hauskaa. Tavoitteellinen harrastaminen on okei heti jos jompikumpi lapsista itse innostuu siitä, mutta en aio tuputtaa mitään väkisin, koskaan.

Me ollaan harrastushistorioinemme aivan toistemme ääripäitä Oton kanssa, mulla on ollut enimmillään kolmena päivänä viikossa harrastuksia: kaksi tanssituntia ja yksi taidekoulutunti, ja Otto taas treenasi tavoitteellisesti kahta eri urheilulajia vuoden ympäri viikon jokaisena päivänä, melkein kaikki viikonloput kisa- ja treenireissuilla matkustellen ympäri Suomea ja ympäri Eurooppaa. Molemmilla on omasta harrastushistoriastaan vain hyviä muistoja, vaikka erilaisia ollaankin oltu. Erilaisuudesta huolimatta ollaan tästä asiasta, onneksi, tosi samoilla linjoilla: Lapset itse saavat päättää mitä harrastavat, mutta yksi liikunnallinen harrastus olisi hyvä olla jo pienestä asti. Ei tarvitse olla tosissaan tai kilpailla missään jos ei halua, mutta kunhan on joku missä saa vähän riehua ja pitää hauskaa, se riittää.

Jos lapset itse innostuvat jostain enemmän, niin me tuetaan täysillä. Jos jompikumpi haluaa aloittaa vaikkapa ratsastuksen, lentopallon tai jääkiekon ja alkaa harrastaa niitä täysillä, tai haluaa ottaa lisää tanssitunteja niin se ei tosiaankaan ole mikään ongelma. Sitä en kuitenkaan halua että he joutuvat koskaan ottamaan liikaa paineita, varsinkaan vielä kovin pienenä, harrastuksista. Enkä myöskään halua  että kouluiässä harrastuskertoja on liikaa, ja lapsi uupuu harrastuksen ja koulutyön määrästä. Harrastaminen on ok niin kauan kun lapsi itse jaksaa ja nauttii siitä.

Liikunnallisten harrastusten lisäksi kuvioihin voi hyvin astua musiikki, taidekoulu tai jokin muu taiteellisempi juttu myöhemmin, ja silloin pitää varsinkin pitää huolta siitä että lepoon, leikkiin ja vapaaseen olemiseen jää aikaa kaiken muun lisäksi. Onneksi tässä on vielä muutamia vuosia aikaa ennenkuin pitää oikeasti näitä asioita miettiä. Ja voihan se olla että meidän lapset keskittyvät ihan muihin juttuihin, ja jatkavat tanssia muuten vain aikuisikään asti sen kummempaa harrastuksia miettimättä. Ei voi tietää.

Haluan tehdä selväksi molemmille neideille sen, että jos he keksivät jonkin harrastuksen jota haluavat kokeilla, ei tarvitse kuin pyytää niin se järjestyy (ellei kyseessä ole jotain aivan utopistista kuten laskuvarjohyppyä tai laitesukellusta viisivuotiaana). Ja haluan tehdä selväksi myös, että harrastaessa on lupa kokeilla ja olla tykkäämättä, epäonnistua, kokeilla uudestaan ja vaihtaa mielipidettä.

Juuri nyt Showtanssi tuntuu olevan molempien mieleen. Siellä on kivoja koreografioita, välillä tuttuja biisejä Frozenista ja Risto Räppääjästä kaiken muun kivan musiikin lisäksi. Mukavia kavereita, kiva ope ja hauskoja harjoituksia. Ja jokaisen tunnin jälkeen äidit ja isit saavat tulla katsomaan lopputanssin, mikä on ihan parasta. Tunnin jälkeen saa raikuvat aplodit ja juosta oman vanhemman turvalliseen syliin. Mitä muuta voisi enempää toivoakaan?

Alle kolmivuotiaan harrastuksista vielä sen verran, että ihan hyvin voi kokeilla jos tuntuu että oma lapsi saattaisi jaksaa jo keskittyä, ja etenkin jos hän on vaikka isosisaruksen mukana tutustunut jo vähän johonkin harrastukseen. Tämä meidän tyttöjen tanssitunti on oikeasti 3-4-vuotiaiden tunti, mutta me kysyttiin erikseen että voisiko kuopus aloittaa jo nyt heti tammikuussa kun hän niin kovasti halusi. Vastaukseksi saimme että mikään ei estä kokeilemasta joko se sujuisi, ja sehän sujui. Varmasti myös se että on ollut päiväkodissa, ja tottunut myös tekemään asioita vanhemmista erossa vaikuttaa siihen että kuopuskin hymy korvissa vaan kiljaisee heippa, vilkuttaa ja lähtee reippaasti tanssimaan eikä meitä kaipaile ollenkaan tunnina aikana.

Mitä teidän lapset harrastavat? Kuinka usein? Missä iässä harrastu(k)s(et) on aloitettu?

Postaus on osa Indiedaysin ja Elovenan yhteistyökampanjaa.

Saatiin testattavaksi Elovenan uusia hedelmäisiä välipalapatukoita, joita en ollut ennen kokeillutkaan. Patukat tulivat itseasiassa juuri sopivaan aikaan meille kokeiluun, kun lähdettiin reissuun Ouluun ja edessä oli pitkä automatka ja paljon menoa ja meininkiä.  Hedelmäiset välipalapatukat olivat terveellinen ja helppo välipala joka maistui koko meidän perheelle ja pidensi pysähdysväliä pitkällä automatkalla. Ne olivat kyllä todellinen pelastus!

Automatkan lisäksi Elovena-patukat lähtivät mukaan meidän luistelureissulle ja niitä popsi puoli meidän sukua mun kummipojasta Ottoon. Välipalapatukoista löytyy kaksi eri makua, Elovena hedelmäinen välipalapatukka Mansikka-vadelma ja Elovena hedelmäinen välipalapatukka Kaakao. Näin suklaan rakastajana mun lemppari oli tietysti kaakao, mutta tykkään kovasti kyllä mansikka-vadelmastakin.

Luulen että jatkossa pidän aina vähintään yhden Elovena välipalapatukan mukana työlaukussa, sillä usein mut yllättää nälkä jo tuntia paria ennen lounasaikaa, ja ei ole kiva olla toimistolla murisevalla mahalla.

Mä en ole ostanut meille välipalapatukoita aiemmin, koska en ole tiennyt että on olemassa näinkin tasapainoinen ja hyvä vaihtoehto. Mun nuoruuden sokerilla ja rasvalla kyllästettyjen patukoiden rinnalle on kuitenkin tullut onneksi tällainen terveellinen vaihtoehto jota antaa mielellään myös lapsille syötäväksi ilman pelkoa verensokerin nopeasta heilahtelusta.

Elovenan uudet välipalapatukat on valmistettu puhtaasta kaurasta, erillään muista viljoista, ja ne sopivat siksi hyvin myös gluteenittomaan ruokavalioon. Välipalapatukoissa on tasapainoisessa suhteessa hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvaa ja ne sisältävät myös reippaasti liukenevaa kuitua eli beetaglukaania, joka on hyväksi vatsalle ja auttaa hallitsemaan kolesteroliarvoja. Kuitu tasaa verensokerin vaihtelua ja auttaa pitämään nälän pidempään loitolla, mikä on ihan huippu juttu!

Saan järjestää teille Elovenan kanssa myös lukijakilpailun, jossa voi voittaa itselleen Elovenan tuotepaketin. Missä tilanteessa Elovena pelastaa sinun päiväsi? Vastaa kysymykseen kommenttiboksissa ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään niin olet mukana kilpailussa! Kilpailuaikaa on 13.1. klo 21.00 asti. Ilmoitan voittajan tämän postauksen lopussa kilpailun päätyttyä.

Onnea kisaan ja mahtia päivää kaikille! <3

Kun te luette tätä postausta, me ollaan köröttelemässä kotiinpäin Oulusta. Viisi päivää rakkaiden kanssa olivat toiminnantäyteiset, rakkaudentäyteiset ja ihanat, juuri sitä mitä mä kaipasin. Kun näin viimeksi 12-vuotiasta serkkuani ennen tätä reissua, hän sanoi mulle että seuraavalla kerralla kun nähdään niin mun pitää jättää se tietokone kotiin ja olla tekemättä hommia ollenkaan. Ihan en totellut tätä käskyä, viisi päivää postaamatta olisi ollut vähän liikaa. Mutta otin vain kahtena päivänä koko reissulla muutaman tunnin rupeaman jolloin istuin alas, ja tein töitä koneella (töitä, joista kaikkea ette ole nähneet täällä mutta joilla oli deadline). Muuten keskitin kaiken aikani lapsiin, sukulaisten kanssa olemiseen ja nauttimiseen.

Se teki hyvää, ihan todella hyvää. Olo on levännyt, sillä tavalla levännyt että kamera pursuaa kuvia ja pää ideoita ja tekstejä jotka pitäisi saada kirjoitettua. Ei ole sellaista oloa että mulla ei ole mitään annettavaa, päin vastoin. Olen ihan hullun innoissani kaikesta. Mä olen elänyt ja iloinnut ja surrut täysillä nämä viisi päivää, ja ollut mukana kaikessa.

Tunteetkin ovat olleet pinnassa kun olen antautunut niille. Mummun olo on kohentunut reissun aikana ja nyt on vähän toiveikkaampi fiilis taas. Hirveä ikävä tulee, mutta mä uskon ja toivon että lääkkeet auttavat ja mummun tila ei huonontuisi kauheasti nykyisestä. Samalla kun olen murehtinut mummua, ovat kaikki muutkin tunteet nousseet pintaan. Ikävä kaikkia sukulaisia, ja suru siitä että meidän lasten mummola on niin kaukana näin päällimmäisenä. Vaikka mun äiti aina välillä käykin meillä Helsingissä, olisi niin ihanaa vaan aina päättää että lähdetäänpä käymään hei mummolassa, ja ajella pariksi tunniksi äidin luokse käymään. Tiedän kyllä että mun kuului muuttaa Helsinkiin, muuten en olisi koskaan tavannut Ottoa ja saanut meidän tyttöjä, mutta joskus sitä vaan harmittaa että pitikin muuttaa niin pirun kauaksi.

Vuodatin Oulun reissun aikana varmaan enemmän kyyneleitä kuin kaikkina Zeldan odotusajan jälkeisinä kolmena vuotena yhteensä. Meillä oli aivan ihania päiviä ja luisteltiin ja touhuttiin mutta välillä tuntui että itkusta ei tule loppua, paperi toisensa jälkeen kastui likomäräksi. Onneksi Otto antoi aina lisää talouspaperia, haha. En mä ole surullinen, tiedän että tästä tulee hyvä vuosi ja mitään ei ole menetetty, mummukin jaksoi olla oma itsensä suurimman osan ajasta, ja sukulaisiakin nähdään tänä vuonna varmasti useammin kuin ennen, kiitos auton. Mutta piti vaan päästää kaikki ulos. Ei mua enää itketä yhtään.

Mun mielestä on hyvä itkeä aina välillä, se puhdistaa. Ja vaikka siitä tuleekin yleensä vähän pää kipeäksi tai vähintäänkin tukkoinen nenä, se on sen arvoista. En mä jää mitään murehtimaan, ensi viikolla arki jatkuu ihan niinkuin ennenkin ja meille tulee varmasti kiva viikko. Ja kuten sanoin, vaikka olen välillä itkeskellyt, on reissu ollut silti ihan mahtava ja me ollaan tehty paljon kaikkea kivaa ja saatu viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, se on kaikkein tärkeintä.

Automatkalla tarkoitus on käydä moikkaamassa Tiaran kummitätiä Jyväskylässä ja huudattaa Antti Tuiskua ja Robinia, mikäs sen parempaa!

Kiitos teille kaikille rohkaisevista sanoista ja lohdutuksesta, ja anteeksi venähtäneestä kirjoitustauosta! Teidän sanat ja jaetut kokemukset merkitsevät mulle paljon.

Ihanaa sunnuntaita kaikille teille ja turvallista ajomatkaa meille!

PS: Hitsi mä olen ylpeä meidän esikoisesta, joka ei kertaakaan hermostunut vaikka ensimmäisissä luisteluharjoituksissa kaatui monen monta kertaa ja vielä toisissakin. Ja joka myös oppi samantien miten pääsee eteenpäin ja miten pysytään pystyssä. Ja kuopuksesta, joka ei yhtään harmitellut vaikka ei hänelle luistimia ollutkaan vaan oli onnessaan siitä että kaikki vetivät häntä pulkassa ympäri luistelukenttää. Ja itsestäni, kun mä osasin vieläkin luistella melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen, hah!

Käytiin eilen pulkkamäessä ekaa kertaa tälle talvelle, ja ai että se oli ihan mahtavaa! Ollaan odotettu riittävää lumimäärää lasten kanssa ja tarkkailtu silmä kovana joka aamu ikkunasta joko sitä lunta olisi tarpeeksi. Eilen vihdoin pyrytti siihen malliin että päästiin ekaa kertaa testaamaan meidän uusia pulkkia.

Hassua miten lapset ovat taas kasvaneet vuodessa. Tai siis tottakai ovat, mutta sen aina huomaa niin hassuista asioista. Kuten siitä että eilen pulkkamäessä molemmat lapset saivat itse ongittua pulkan narun ja toivat itse pulkat laskujen jälkeen takaisin ylös. Ei viime talvena vaan, silloin me juostiin Oton kanssa aina pulkan reitin vieressä alas ja vedettiin neidit takaisin ylös mäen laelle. Vähemmän liikuntaa tällä nykymallilla, tosin me kyllä silti muutaman kerran juostiin alas ja sitten juostiin takaisin ylös niin että lapset kiljuivat innosta.

Heillä oli kuulemma kisa että kumpi pääsee aina pulkallaan pidemmälle. Molemmat lähtivät aina yhtäaikaa matkaan ja sitten laskivat söpösti vierekkäin. Oli niin ihana katsoa sitä touhua ja riemua. Ensi kerralla pitää ottaa vähän isommat pulkat mukaan, kun noihin pinkkeihin ei mahdu kuin yksi mukula laskemaan kerrallaan. Ne kyllä kulkivat tosi sutjakkaan vaikka lunta ei nurmisella mäellä vielä niin hurjasti ollutkaan. Lapset saivat reippaat vauhdit ja pulkkaa oli myös tosi kevyt vetää mihin suuntaan vain. Niin outoa että tytöt laskevat jo ihan yksin mäkeä, etenkin se että kuopus laskee. Viime talvena hän oli vasta puolitoistavuotias taapero ja nyt jo niin iso ja omatoiminen neiti hänkin!

Pulkkamäki on kyllä juuri sellaista ihanaa koko perheen puuhaa josta me kaikki tykätään. Toivottavasti lumi pysyy maassa mahdollisimman pitkään ja päästään pulkkamäkeen useammankin kerran. Ainakin varmaan Oulussa on pulkkamäkikelejä kun suunnataan sinne huomenna loppuviikoksi, pakko lähteä mun serkun ja kummipojan ja meidän tyttöjen kanssa laskemaan mäkeä.

Hot Toysin Snow Fly -pulkat saatu Plastex Finlandilta.

Kivaa maanantai-iltaa kaikille <3

Moikka! Huhhuh mikä viikonloppu etten sano! Perjantaina hoidettiin viimeiset jouluostokset Oton kanssa, kun Oton ihana täti tuli katsomaan meidän tyttöjä siksi aikaa. Saatiin melkein kaikki tehtyä onneksi, ja illalla ajeltiin keskustasta rättipoikkipuhkiväsyneinä kotiin. Eilen oli ihan mielettömän ihana sää päivällä, oli mahtavaa nähdä aurinkoakin pitkästä aikaa, vaikka tänään taas satoi. Pääsin eka kertaa ulkoiluttamaan mun uusia Ray Banin Clubmastereitakin kun arska vihdoin näyttäytyi.

Takki H&M / T-Paita Gina Tricot / Hame H&M / Aurinkolasit Ray Ban / Sukat H&M / Kengät Nike / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kaulakoru Marc by Marc Jacobs

Iltapäivällä tehtiin vielä joulun ruokaostokset, ja illalla olikin meidän esikoisen ensimmäinen tanssiesitys jonne hän onneksi pääsi vaikka alkuun näytti siltä että ei mitenkään voisi mennä kun oli niin kovasti kipeä.

Tanssiesitys sujui mahtavan hienosti ja vaikka katsomo oli loppuunmyyty ja paikalla satoja ihmisiä ei meidän pikkusintti jännittänyt ollenkaan. Hän veti aivan täysillä sekä kenraaliharjoituksen että esityksen, ja vielä yhteisen lopputanssin joka oli Antti Tuiskun Keinutaan. Kuvasin kaikki tanssit videolle joten kuvia mulla ei itse tansseista ole vaan nämä ovat kaikki esitysten välistä!

Olipa kyllä ihanaa olla katsomassa tanssinäytöstä, viimeksi olen ollut tanssikoulun näytöksessä silloin kun vielä itse tanssin 16-vuotiaana. Muistan kuinka ihanan kutkuttavan jännittävää se oli ja samaa ihanaa jännitystä oli aistittavissa meidänkin pikkuneidissä.

Kuopuskin jaksoi katsoa kaikki esitykset hienosti ja huudahteli välillä että ”Hyvä Tipa hyvä Tipa!”.  Ai että, oon kyllä niin ylpeä meidän tytöistä. Tiara tanssi ihan superhienosti! Ehkä ensi keväänä me Oton kanssa paimennetaan backstagella jo molempia neitejä, jos kuopuskin aloittaa tanssin niinkuin hän itse on ainakin kovasti suunnitellut.

Eilisilta ja osa yöstä vietettiin eilen paketoiden Oton kanssa, mutta ei saatu kaikkea valmiiksi. Pitäisi vielä jatkaa tänään jos vain jaksetaan! Tänään me jouduttiin sitten uudelleen lääkäriin kun Tipalla tuli korvat kipeäksi, ja korvatulehdushan siellä oli flunssan jälkitautina. Tosi inhottavaa! Mutta onneksi ei sentään mitään sen pahempaa, toivottavasti lääke puree nopeasti ja päästään nauttimaan joulusta terveenä koko perhe.

Jouluun on enää neljä yötä, ja joulukalenteria jäljellä enää neljä luukkua! Huomenna on ainakin luvassa tosi herkullinen luukku, sen voin kertoa. Pysykää siis kuulolla! Hyvää yötä ihanat <3