Heräsin eilen aamulla jo ennen kuutta, ja aivastin varmaan miljoona kertaa putkeen enkä saanut enää unta. Kun vihdoin aivastelu vähän hellitti, ja alkoi nukuttaa, niin lapset heräsivät jo touhukkaana uuteen päivään. Eilinen päivä oli tosi kiva perjantai silti, aivastelukin loppui kuin seinään, enpä tiedä mikä kumma mua silloin aamulla vaivasi. Mutta sen aikainen aamuherätys aiheutti, että illalla mä en jaksanut edes avata konetta vaan painuin suoraan nukkumaan kun lapsetkin nukkuivat.
Neule H&M / Toppi River Island / Farkut Dr. Denim / Kello Tommy Hilfiger* / Laukku Coach / Kengät Zara / *saatu blogin kautta.
Siksi tässä tuli nyt tällainen tahaton yhden päivän postaustauko, vaikka tarkoituksena oli jo höpötellä eilen. No, onpahan enemmän tarinaa ja kuvia tähän postaukseen sitten. Vietettiin lasten kanssa pari vapaapäivää kotona, joista torstaina mulla oli kuitenkin illaksi blogihommia, kun mentiin Emilian kanssa uuden Ikea-kuvaston lanseerausillalliselle. Ennen sitä me pyörittiin pari tuntia Emilian ja lasten kanssa Kampin Narinkkatorilla kansainvälisillä markkinoilla, joilla oli vaikka ja mitä herkkuja eri puolilta maailmaa. Niin ihania tuoksuja ja juttuja.
Otto kävi hakemassa tytöt töiden jälkeen, ja me lähdettiin Kaapelitehtaan Puristamolle Ikeailtaan. Siellä syötiin hyvää ruokaa ja naurettiin, ja tietenkin tutustuttiin Ikea-uutuuksiin, ja saatiin uudet Ikeakuvastot jotka jaetaan kotitalouksiin ensi viikosta alkaen. Tilaisuuden jälkeen mentiin vielä käymään Memphisissä Mojitoilla ennenkuin Emilian bussi lähti takaisin Turkuun. Oli kyllä ihana ilta, vaikka onkin ollut kiva ottaa kesällä rennommin niin on tässä ehtinyt jo tulla ikäväkin näitä kaikkia tapahtumia ja ennenkaikkea sitä että näkee vanhoja tuttuja ja saa tavata uusia ihania tyyppejä ja tietenkin pääsee tutustumaan kivoihin uusiin juttuihin.
Eilen heräsin tosiaan ihan liian aikaisin, ja aamulla tuntui että silmät eivät pysy kyllä mitenkään auki. Jotenkin mä sain itseni keräiltya kahvin voimalla, ja lähdettiin lasten kanssa leikkipuistoon jo kymmenen maissa. Ulkoiltiin pari tuntia, käytiin hakemassa kaupasta lounasta ja tultiin kotiin. Meidän juniori oli niin väsynyt että nukahti päiväunille jo paljon aikaisemmin kuin yleensä kotona, eli heti lounaan jälkeen. Me laulettiin Tiaran kanssa laulukirjasta kaikkia lastenlauluja, kai meillä oli sitten niin unettava ääni että Zeldaa rupesi väsyttämään kun kesken laulujen nukahti. Mäkin siinä torkahtelin hetken Tiaran kainalossa kun hän katseli Yleareenasta Buuklubbenia Zeldan nukkuessa, ja sain vähän uutta virtaa.
Iltapäivä meni yllättävän nopeasti, ja lähdettiin hakemaan mulle Kicksista BareMineralsin starttipaketti, kun se oli jäsenyystarjouksessa -20% alessa (koko elokuun) ja ajattelin että nyt vihdoin kokeilen kun monta vuotta olen halunnut jo. Mä tässä rustailen ilman meikkiä tätä postausta, mutta tuosta setistä aion ehdottomasti kirjoittaa teille kunhan olen päässyt kokeilemaan, ainakin toivoisin että se auttaisi mun iho-ongelmiin, joita muut meikit eivät ainakaan helpota. Starttipaketissa on kaikki mitä meikkipohjaan tarvitsee, joten toivottavasti nämä nyt oikeasti toimii niin kuin olen lukenut.
Huh, tälle päivälle meillä ei ole mitään suunnitelmia, katsotaan mitä keksitään vai keksitäänkö mitään! Ainakin sain viime yönä nukkua, enkä herännyt aivastelemaan ennen kukonlaulua, mikä oli ihan positiivista. Aivan ihanaa alkanutta viikonloppua kaikille <3







































