Vaatekaapin uusi lemppari

30.05.2015

Ostin muutama viikko sitten Zarasta valkoisen vajaamittaisen puuvillaneuleen, josta on tullut nopeasti mun lempparivaate. Puuvilla on ihanan pehmeä, ja lämmin mutta kuitenkaan ei hiostava materiaali. Tykkään puuvillaisista neuleista myös siksi, että niitä pestessä ei tarvitse noudattaa mitään erityisvarovaisuutta, toisin kuin villan ja villasekoitteiden kanssa. Puuvillaneuleen saa pestä neljässäkympissä eikä tarvitse miettiä että tuleeko koneesta lopuksi ulos kuopukselle vai kenties tämän nukelle sopivaksi kutistunut paita.

Neule löytyi Zarasta, ja mun mielestä se sopii kivasti myös viileämpiin kesäpäiviin, joita varmasti tässä alkukesästä riittää. Vajaamittaiset yläosat on mun tän hetken lemppareita, tai no olleet jo muutaman vuoden, ja on ihanaa kun niiden valikoima tuntuu paranevan vuosi vuodelta. Erityisesti tänä keväänä musta on tuntunut että on tullut enemmän niitä tyylikkäämpiä ja pelkistetympiä croptopeja pitsien ja korsettimallien tilalle.

Yhdistin neuleen tekonahkahameeseen, mustiin sukkahousuihin ja teräväkärkisiin ballerinoihin. Musta tuntuu että käytän edelleenkin tosi vähän hameita, koska farkut ja lenkkarit on vaan niin helppo yhdistelmä. Siksi yritän edes välillä ulkoiluttaa noita kaikkia ihania hameitakin, että tulisi vähän vaihtelua repertuaariin ja lempifarkut saisivat levätä edes yhden päivän.

Tämä asu oli mun päällä viime viikon Asus-kuvauksissa, joista on tulossa lisää juttua myöhemmin, sekä Gina Tricotin puutarhajuhlissa kuvausten jälkeen. Ihanan rento ja mukava asu, tosin puutarhajuhlissa sai vielä hytistä, kun ne olivat varjossa ja lämpöasteet eivät olleet käyneet ennen tätä viikkoa vielä edes viidessätoista.

P1011604-1 P1011579-1

Neule ZARA / Hame Sheinside* / Sukkikset Lindex / Kengät Sheinside* / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / Korvakorut Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta

Mä uskon että tämä neule pääsee kesällä ahkeraan käyttöön sekä hameiden, farkkujen että shortsienkin kanssa, monikäyttöinen kun on. Crop-neule hot or not?


#Katumuotiviikot

24.05.2015

Olen mukana Indiedaysin ja Olympuksen #katumuotiviikot -kampanjassa, johon lähdin innosta hihkuen mukaan! Mä olen seurannut tätä jo klassikoksi muodostunutta kamppista aina aiempina vuosina ihastellen, ja olen niin iloinen että pääsin nyt itsekin osallistumaan, ja kuvaamaan upeita katutyylejä. Aiemmin tämä kampanja on ollut samalla myös kilpailu bloggaajille, mutta tänä vuonna kampanja ottaa askeleen eteenpäin valloittamalla Instagramin, ja nyt bloggaajien lisäksi myös kaikilla teillä lukijoilla on mahdollisuus ottaa osaa tähän kilpailuun, ja voittaa Olympuksen uutuuttaan kiiltelevä Pen E-PL-7 kamera.

Sain kampanjan ajaksi itselleni käyttöön tuon kameran ja 25mm objektiivin, ja tykkään kyllä todella paljon molemmista. Olympuksesta mulla on jo aiempaa kokemusta, eikä tullut ollenkaan yllärinä että tykkään myös tästä Pen E-PL-7:sta. Ihan ekana täytyy sanoa että raikkaan valkoinen väri yhdistettynä vaaleaan nahkaan on erittäin toimiva yhdistelmä, mä olen aina tykännyt valkoisesta teknologiasta. Mutta Pen on paljon muutakin kuin tyylikäs ulkonäkö, se on nopea, tarkka ja kätevä. Penin näyttö kääntyy 180 astetta, joten se soveltuu myös selfiekuvaamiseen loistavasti.

sp_camera_epl7_productgallery_01Paras ominaisuus mun mielestä on sisäänrakennettu wi-fi, jolla kuvat saa kamerasta luuriin heti. Sisäänrakennettu wi-fi mahdollistaa myös puhelimen käyttämisen kaukosäätimenä kuvatessa, eli ei tarvitse mitään hankalia ajastuksia jos yrittää ottaa kuvaa itsestään jalustalla, sen kun vain asettelee kameran, itsensä ja napauttaa puhelinta sitten kun kaikki tuntuu olevan kondiksessa kuvaa varten. Pen toimii saumattomasti yhdessä mun puhelimen kanssa, koska kuvat tosiaan saa sinne heti, ilman välikäsiä kuten johtoja tai tietokonetta.

sp_camera_e_pl7_feature_01

Olympukselle taattuun tyyliin tällä kameralla saa todella tarkkoja kuvia, ja 25mm Zuiko-objektiivi on samanlainen minkä ostin itselleni jo aiemmin keväällä. Valovoimainen, mutta ei tarvitse kävellä kilometrin päähän että saa kokonaisen ihmisen mahtumaan kuvaruutuun kerralla.

Himottaako jo oma kamera? Osallistu ihmeessä #katumuotiviikkoihin Instagramissa, sillä kaikkien osallistuneiden on mahdollisuus voittaa yhteensä kolme Pen E-PL-7 + 25mm objektiivi -settiä. Te voitte osallistua katumuotiviikkoihin julkaisemalla omat kilpailukuvanne hashtagein #katumuotiviikot & @olympussuomi, tai tykkäämällä kampanjatagatuista kuvista. Kuvatkaa itseänne, kavereitanne tai mielettömiä katutyylejä ja julkaiskaa kuva kuvattavan luvalla Instagramissa.

1. palkinto lähtee bloggaajalle/lukijalle, jonka kuva kerää Instagramissa eniten tykkäyksiä
2. palkinto arvotaan kaikkien #katumuotiviikot @olympussuomi kuvan julkaisseiden kesken
3. palkinto arvotaan kaikkien #katumuotiviikot @olympussuomi kuvista tykänneiden kesken

Kaikki katumuotikuvat nostetaan myös #katumuotiviikkojen kampanjasivulle josta myös kilpailun ohjeet ja säännöt löytyvät. Mä olen käynyt jo ihastelemassa ensimmäisiä katutyylejä tuon hashtagin takana, ja kuvannut siis myös ensimmäiset omat katumuotikuvani ever! Mua jännitti kauheasti kysyä kuvattavia mukaan, mutta uskalsin ja näiden tässä postauksessa näkyvien tyylien lisäksi kampanjan aikana tulen julkaisemaan lisää katutyylejä omalla instagram-tililläni, joten seurailkaa @iinalaura tai #katumuotiviikot -hashtagia jos haluatte niitä nähdä.

KIRA / HELSINKI / KALEVANKATU

SILJA / HELSINKI / YRJÖNKATU

Kiitos Kira ja Silja että suostuitte kuvattavaksi!  Osallistukaa ihmeessä kisaan kuvaamalla, jakamalla ja/tai tykkäämällä jos uusi kamera kesäkuvien ottamista varten on himotuslistalla. Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille <3


Kesäprinsessat

22.05.2015

Edellisessä postauksessa mainitsin meidän neitien innostuksen hääleikkiin. Otettiin myös muutama pikainen räpsäisy tyttöjen ihanista ”häämekoista” samalla kun leikittiin, koska olihan ne asut nyt aivan hurmaavat. Tyttöjen kanssa yhdessä tulee aina keksittyä ihan uudenlaisia yhdistelmiä vaatteista, sellaisia jotka eivät itselle yksinään tulisi edes mieleen. Molemmat halusivat tyllihameet päälle todellisen prinsessaefektin luomiseksi, ja tyytyväisenä pienempikin nyökytteli peilistä katsoessaan ja totesi ”Minä owen Sofia”, eli Disneyn Sofia-prinsessa.

Tiara sai hiuksiinsa ihanan koristepannan jonka ostin itselleni Glitteristä viime kuussa. Panta on kuitenkin mulle niin tiukka että saan siitä vain kauheat painaumat otsaan, joten olen luovuttanut sen suosiolla Tiaralle jolle se sopii oikein kauniisti, eikä paina ollenkaan.

P1011428-1 P1011438-1

Kahden pienen kesäprinsessan mielestä More is todellakin more, joten tylli, kulta, hopea, pinkki, pilkut, rusetit ja kukat sopivat hyvin kaikki samaan asuun.

P1011388-1P1011441-1

Zeldan asu / Toppi Primark / Hame H&M / Kukat H&M / Kengät Zara

Tiaran asu / Toppi Zara / Hame Lindex* / Rusetti H&M / Panta Glitter / Käsikoru Glitter / Kengät Lindex /*saatu blogin kautta

P1011450-1 P1011453-1 P1011470-1

Meidän tytöillä on ensi viikolla ensimmäiset päiväkodin kevätjuhlat ja näistä häätyyleistä voisin napata kyllä ainakin kampausideat juhlaa varten. Helppo donitsinuttura näyttää niin kauniilta, ja siihen voi kivasti yhdistää rusetin tai pannan tai mitä vain pieni prinsessa toivoo. Mulla on yhdet aika kivat mekot mielessä, jotka laitan tytöille juhliin. Ensi viikolla luvassa siis juhlatyylejä, ja ajatuksia ensimmäisestä keväästä päiväkodissa.

Tänään tuo ilma näyttää ulkonakin jo siltä, että päälle voisi laittaa jotain muuta kuin välikausivaatteet, tumput ja gore-texit ja taidankin miettiä tyttöjen kanssa heille ihanat asut ennen lähtöä lounaalle ystävän kanssa. Mulla on itselläni vähän sellainen olo että taitaa flunssa iskeä tämän menorikkaan viikon päätteeksi, mutta en kyllä aio missata kevään ensimmäistä oikeasti lämmintä päivää flunssan takia. Eipä tämä tästä varmaan pahemmaksi muutu kun ulkona on melkein yhtä lämmintä kuin sisälläkin.

Ihanaa ja aurinkoista perjantaita kaikille<3 Mä palaan illalla, ja valotan vähän viime aikojen fiiliksiä täältä ruudun toiselta puolelta, sekä julkaisen biotiiniarvonnan voittajat!


Kesätyyliä pienille

16.05.2015

Vaikka lämpömittarin lukemat ei vielä täällä Helsingissä ainakaan päätä huimaa, elättelen pienenpientä toivetta että kyllä se kesä sieltä joskus kuitenkin vielä tulee. Shoppailtiin vähän uusia kesävaatteita tytöille tällä viikolla, sillä ohuista kesähousuista ja sortseista oli pulaa. Zelda on kasvanut pituutta vähän nopeammin kuin isosiskonsa aikoinaan, ja siksi monet Tiaran viimekesäiset vaatteet ovatkin jo Zeldalle lyhyitä tänä kesänä, ja Tiaralle on pitänyt hamstrata sitten isompaa kokoa kun ei ne viimekesäiset tietenkään enää mene. Onneksi paidat, mekot ja sortsihaalarit ovat käyttökelpoisia pidempään kuin pelkät alaosat, kun ei tarvitse välittää lahkeiden pituuksista, olisi harmittanut jos olisi pitänyt luopua jo nyt niin monista viime kesän lempivaatteista.

Kukkatopit H&M

Mä tykkään kesävaatteissa vaaleista ja kirkkaista väreistä, ja kaikki ihanat hedelmäkuosit ja värikkäät linnut ja kukat ovat myös mieleen. Viime kesänä jo ihastelin kaikkea ananaskuosista, nyt on ananaksen kaveriksi tullut vesimelonia, ja löydettiinpä me samalla reissulla Otolle banaanikuvioiset sortsitkin. Saapa nähdä vilauttaako herra niitä joku kerta omassa instassaan tai jossain, ne on niin makeat että voisin ottaa itsellenikin. Zeldalle löytyi myös ihana pinkki Ramones-paita joka näyttää päheältä asussa kuin asussa.

Kaikki paidat ZARA

Raikkaan väriset kesäpökät ovat ihan ehdoton juttu, varsinkin nyt kun ei tosiaankaan ole vielä sortsikelejä. Kesähousuilla saa kesäfiilistä jo nyt vaikka vähän sataisikin vettä. Zeldalla oli viime kesänä maailman söpöimmät keltaiset hedelmäpöksyt, jotka jäivät ihan liian pieniksi. Onneksi löysin ihan saman tyyliset, vaikkakin eri värissä, myös täksi kesäksi. Valkoinen neonväreillä höystettynä on ihana yhdistelmä, ja Tiara tykkää tosi paljon omista uusista kukkahousuistaan ja ”kolmio”-housuistaan, niinkuin hän niitä kutsuu.

Hedelmäpöksyt ja henkselisortsit ZARA Vaaleanpunaiset housut, kukkahousut ja mintunvirheät sortsit H&M

Molemmat sortsit ovat meidän kaikkien mieleen. Henkselisortseista saa henkselit irti, jolloin ne ovat ihan tavalliset farkkusortsit, mikä on aika kätevää. Vielä pitäisi etsiä sellaisia mukavampia ja pehmeämpiä sortseja, vaikka aika joustavia nuo farkkusortsitkin tuntuvat nykyään olevan. Lisäksi molemmat tarvitsevat uudet uikkarit, koska vanhat ovat jääneet myös pieneksi. Mistähän löytyisi kivoja?

Siinä missä lapsille ostin paljon värejä, ja Otolle banaaneja, löysin itselleni kaksi kokovalkoista yläosaa ja paketillisen sukkia. Ihan hyvä löytö nekin, ja sukat olivat sentään värikkäitä.

Mitä tykkäätte kesäuutuuksista? Millaisia vaatteita te ostatte lapsille kesäksi?


Äitienpäivälaukku

11.05.2015

Eilen jo paljastin vähän äitienpäivälaukkuani instagramissa, kun vilautin sen suojapussukkaa. Laukku on siis Marc by Marc Jacobsin, ja mä olen siihen aivan ihastunut. Tajuttiin muuten eilen että kaikki lahjat viimeisen puolen vuoden aikana, mitä olen Otolta saanut ovat olleet Marc by Marc Jacobsia. Jouluna korvakorut, hääpäivänä kaulakoru ja nyt äitienpäivänä siis tämä laukku. Kieltämättä se taitaa olla mun lempparimerkkejä tällä hetkellä, ja ainakin toistaiseksi olen ollut laatuun todella tyytyväinen. Ihanaa että Otto tietää mistä mä tykkään.

Mulla ei ole ollut moneen vuoteen vaaleaa laukkua, ja sellaiselle on näin kesän lähestyessä tarvetta, kun ei tule käytettyä vain mustia talvisaappaita vaan myös valkoisia AF1:ja ja eri värisiä ballerinoja ja korkkareita. Mun laukussa pitää olla tarpeeksi tilaa, mutta toisaalta se ei saa olla liian iso. Ensin mä haaveilin oikeasti isosta laukusta, mutta nyt kun olen raahannut työpäivinä aina keskikokoista laukkua sekä isoa laukkua, olen todennut että pärjään sittenkin pienemmällä käsilaukulla ja isolla kassilla jossa mulla kulkee läppärit, padit ja muut mukana.

Tämä siksi, että kun lähden esimerkiksi tapaamiseen tai lounaalle, on kivempi kun on ne kaksi laukkua, joista toisen voi jättää toimistolle ja sen pienemmän ottaa mukaan pienine tärkeine tavaroineen. Tuntuisi ärsyttävältä raahata megaisoa läppärille ja päivän omaisuudelle tarkoitettua laukkua kokoajan mukana, jos olisi kerran mahdollisuus jättää ne kamppeet pois kyydistä ja laukku olisi siis melkein tyhjä. Pienissä kuppiloissa lounastaessa sellainen on oikeasti tiellä, tai ainakin hankala vahdittava.

Laukku jonka Otolta sain on Marc by Marc Jacobs Ligero Double Percy, Dark Buff Multi -vär(e)issä. Siinä on kaksi erillistä vetoketjulla suljettavaa yhtä suurta osiota, pikkutasku avaimille ja muille toisessa niistä osioista, sekä säädettävä kantohihna. Se on beigen ja kerman sävyinen, hopein yksityiskohdin ja valmistettu aidosta italiaisesta lehmän nahasta.

Mä uskon että musta ja Ligero Double Percysta tulee aika hyvät kaverit, se on nimittäin niin ihanan yksinkertainen ja monikäyttöinen, että tulee varmasti olemaan osana mun aika monia asuja. Mulla on ollut erittäin läheinen suhde viime kesänä ostettuun Coachin Bleeker Prestoniin, mutta tässä on nyt aika kova haastaja. Nyt on kiva, kun on kaksi täysin erilaista, kaksi hyvin mun tarpeita vastaavaa laukkua.  Ja hei, ainakin vaihtelua asukuviin joissa sama musta laukku on vilissyt melkein joka kerta viime kesästä asti!

Laukkujen on  varmasti hyvä antaa välillä ”levätä” niin ne kestävät parempana käytössä pidempään, se on toinen syy siihen että olen nyt iloinen että arkisia käyttölaukkuja on nyt kaksi. En ole muutamaan vuoteen ostanut yhtään heräteostoslaukkua, vaan ainoastaan muutaman pidempään harkitun mallin, ja niistä jokainen on säilynyt hyvänä.  Ne tulevat varmasti olemaan käytössä vuosikaudet, ehkä joskus meidän tyttärilläkin jos äidin ja tytärten maut käyvät yksi yhteen vielä kymmenen vuoden kuluttua.

Äitienpäivälaukku hot or not?

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3