Mun synttärilahja vilahti itse synttäripostauksessa jo, mutta se on mulle itselleni sen verran merkittävä juttu, että halusin kirjoittaa siitä aivan oman postauksensa. Mä sain syntymäpäivälahjaksi Gucci GG Marmont small matelassé shoulder bagin, eli Guccin mustan olkalaukun, jota olen himoinnut ja ihastellut jo pitkään. Ekan kerran haaveilin laukusta raskausaikana vuonna 2016, ja sen jälkeen olen tasaiseen tahtiin sitä käynyt ihastelemassa Guccin sivuilla.

Keväällä olin jo päättänyt, että ostan sen itselleni kesällä sen kunniaksi, että työrintamalla on mennyt niin hyvin. Sitten kuitenkin jänistin, ja ajattelin, että enhän nyt voi käyttää itseeni niin paljon rahaa, vaikka se oli taloudellisesti mahdollista. Se vaan tuntui liian kreisiltä ja itsekkäältä, vaikka en ajatellut niin kenenkään muun, kuin itseni kohdalla laukkuostoksista.

Kesän aikana mun entinen luottolaukkuni, Rebecca Minkoffin Mini Love, alkoi vedellä viimeisiään. Se kyllä toimi edelleen muuten hyvin, mutta metalliosista alkoi irrota väriä mun vaatteisiin. Se oli palvellut hyvin päivittäisessä käytössä kolmen ja puolen vuoden ajan, mutta silloin se ei enää kestänyt. Mä olin vähän pettynyt siihen, että laadukkaaksi mieltämäni laukku ei kestänyt kolmea ja puolta vuotta pidempään käyttöä. Se ei ollut rikki tai muuten kulunut, mutta metalliosat kuluivat käytössä niin, että alkoivat päästää väriä. Eihän sellaista laukkua voi käyttää. Kun mä ostan laukun, mä toivon sen olevan ikuinen.

Mä ostan laukkuja todella harvoin, pientä käsilaukkua en ollut ostanut tuon Rebecca Minkoffin Mini Loven jälkeen ollenkaan, ja ison käsilaukun olen viimeksi ostanut vuonna 2014. Kun siitä Mini Lovesta tuli käyttökelvoton, olin hetken aikaa ihan pihalla, että mitä ihmettä mä teen. Himoitsin edelleen Guccin laukkua, mutta se tuntui edelleen niin suurelta ostokselta vain minua varten. Toisaalta en tiedä miksi – se maksoi suunnilleen saman verran kun meidän sohva, ja se tulee olemaan yhtä kovassa käytössä kuin meidän sohva on päivittäin. Se on mulle tarpeellinen, mieluisa ja se on eettisesti ja kestävien periaatteiden mukaisesti Italiassa käsin valmistettu. Silti se tuntui niin isolta jutulta, koska se ei ollut perheelle tai lapsille, vaan minulle.

Onneksi Otto päätti mun puolesta, ja tilasi sen mulle syntymäpäivälahjaksi, kun itse vaan jahkailin. Ja kun mä sain sen käsiini, mä innostuin kuin pieni lapsi. En ole varmaan koskaan käynyt ihastelemassa nettisivuilla ja Pinterestissä jotain asiaa niin usein, kuin tätä laukkua viimeisen parin vuoden aikana. Ja vihdoinkin se on mun.

En usko, että olisin ikinä tilannut tätä laukkua itselleni, jos ei Otto olisi tilannut sitä. Olisin varmaan tyytynyt johonkin toiseen, joka olisi ollut puolet edullisempi ja ihan kiva, mutta ei välttämättä yhtä kestävä ja laadukas. Tai sitten olisi ollut ihan yhtä kestävä ja laadukas. Mutta se ei kuitenkaan olisi ollut just se laukku, jonka halusin. Tämä laukku tulee olemaan mulla jatkuvassa kovassa käytössä, ja aion huoltaa sitä hyvin. Se on klassinen ”camera bag” -malli, joka kestää aikaa. Se näyttää hyvältä siis myös 15 vuoden päästä ja 50 vuoden päästä, jos vain pidän siitä hyvää huolta. Ja aion todellakin pitää.

Nyt kun mulla on se, en enää epäröi sen hintaa. Se oli todellakin kannattava hankinta. Mä rakastan sitä laukkua, ja se vastaa täysin kaikkia mun tarpeita. Olen iloinen, että laukku on tuplasti isompi kuin mun entinen pikkulaukku, sillä sinne mahtuu hyvin kaikki mun päivittäiset tärkeät tavarat. Se on vaan yksinkertaisesti juuri perfect mun tarpeisiin. Nämä kuvat on otettu silloin, kun mä oikeasti sain laukun käsiini ekaa kertaa, ja olin ihan super iloinen. Joillekin tällaiset laukut on ihan arkipäivää ja niitä on useampia, ja toiset eivät ikinä käyttäisi näin paljon rahaa yhteenkään laukkuun, tai edes sohvaan. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja mahdollisuutensa, ja saa ollakin. Mä olen edelleen aivan hykerryttävän iloinen juuri tästä laukusta.

Ja Otto on maailman ihanin, kun hän teki tämän päätöksen mun puolesta. Kiitos Otolle ihanasta synttärilahjasta <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.

Pääsin syksyn kunniaksi tutkailemaan kamppiksen merkeissä Sokoksen pukeutumisvalikoimaa, ja valitsin sieltä kuvauslainaan kolme eri asua, jotka mun mielestä sopivat syksyyn. Sokoksella on monipuolinen valikoima merkkejä ja katumuotia, ja mulle iski osastolla kierrellessä ihan jäätävä valinnan vaikeus. Olisin voinut kuvata vaikka kymmenen asua, mutta sain sitten lemppareita karsittua näihin kolmeen. Sellainen pieni probleema tässä iski, että mun teki mieli ostaa itselleni kaikki mitä lainasin. Hauskinta oli se, että kun en ollut ostamassa mitään omaan kaappiini, uskalsin testata kaikkea sellaista, minkä normaalisti jättäisin ehkä vain rekkiin roikkumaan ”liian jännittävänä”. Ja löysinkin ehkä ihan uusia puolia omasta tyylistäni.

Sokoksen pukeutumisvalikoimassa on paljon tuttuja merkkejä, kuten Levi’s, Adidas Originals, Marimekko, Filippa K. ja Tiger of Sweden. Valikoimassa on juuri nyt paljon syksyn uutuuksia, ja  myös uusia merkkejä. Sokoksen pukeutumisosastolla on paljon myyjiä, jotka ovat valmiita auttamaan ja neuvomaan, mikäli apua tarvitsee. Toisaalta, siellä saa myös kierrellä ihan rauhassa ja katsella ja tutustua itse, jos tykkää enemmän tehdä niin. Me suomalaiset joskus säikähdetään palvelualttiutta, ja parasta onkin se, jos henkilökunta osaa lukea asiakasta, ja katsoa kuuluuko hän enemmän siihen tyyppiin, joka haluaa olla rauhassa, vai siihen, joka kaipaa opastusta ja neuvoja.

Ihan ekaksi mä törmäsin pukeutumisosastolle kävellessäni Adidaksen valikoimaan, ja sitä tutkiessa vierähti tovi. Lopulta valitsin ekaksi asuksi mielettömän siistit kukkakuvioiset leggingssit ja takin, sekä vyölaukun. Otolla on ollut vyölaukku jo meidän Kreikan reissusta asti, mutta tämä taisi olla mun eka kerta lapsuuden jälkeen, kun kokeilin tätä uudelleen muotiin tullutta asustetta. Adidas Originalsin nahkainen vyölaukku on niin siisti, simppeli ja en voi uskoa että sanon näin vyölaukusta, mutta myös tyylikäs. Tässsä asussa voisin hyvin lähteä lenkille, lasten kanssa ulos tai ihan mihin vaan. Sporttinen katumuoti on best! Tämä on varmasti yksi rohkeimmista asuista, joita olen koskaan sovittanut päälleni, ja mä tykkäsin siitä aivan super paljon!

Tokaksi mietin sellaista vähän enemmän töihin sopivaa asua, joka oikein huokuisi syksyä ja syksyn värejä. Mulle tänä syksynä ne tärkeimmät (ja aina mun huomion kiinnittävät) värit on olleet sinapin keltainen ja ruosteen oranssi. Ja tietenkin niitä päätyi sitten myös tähän asuun. Valitsin Soyaconseptin sinapin keltaisen t-paidan, Noisy Mayn mustat rennot housut valkoisilla raidoilla, sekä upean YASin ruosteen oranssin neuleen, joka mun mielestä kruunaa koko asun. Asustin tämän vielä Tommy Hilfigerin simppelillä mustalla pikkulaukulla, joka sopi siihen mielestäni tosi kivasti.

Viimeinen asu oli hyvin simppeli, niin kuin mun tyyli on usein muutenkin: farkut ja t-paita. Mutta ei mitkä tahansa farkut, vaan Leviksen 501-klassikot ihan törkeän siisteillä logoraidoilla, sekä saman merkin klassikko t-paita, joka löytyy meillä esikoisen ja kuopuksen kaapista, mutta ei multa itseltäni (vielä). Ensin yritin miettiä jotain monimutkaisempaa asua, mutta kun teemana oli itsensä löytäminen, mä pohdin, että mikä olisikaan enemmän mun näköinen asu kuin juuri tämä simppeli yhdistelmä. No ei mikään! Farkuissa ja t-paidassa tunsin olon rennoksi omaksi itsekseni.

Mä rakastan testailla asuja, jotka voivat olla täysin erilaisia keskenään. Vähän niin kuin nämäkin kolme asua. Olen aina ollut sellainen, että en pysty keskittymään vain yhteen tiettyyn tyyliin, koska rakastan niin paljon kokeilla uutta. Joskus ajattelin, että se oli ongelma. Että mulla ei ollut tyyliä, koska en näyttänyt aina tietynlaiselta. Mutta fakta on se, että jos käytät vaatteita, sinulla on oma tyyli. Ja tämä on just se mun tyyli, ja saan olla siitä ihan fiiliksissä ja ylpeä, vaikka se ei jonkun toisen silmää miellyttäisikään. Ei mun tarvitse keskittyä johonkin yhteen asiaan, vaan mä olen kokonaisuus, ja niin on myös mun tyyli.

Tämän postauksen kuvaaminen ja asujen suunnittelu oli ihana tyylileikki mulle, ja tämän jälkeen aion olla vieläkin rohkeampi pukeutuja! Askel askeleelta sitä uskaltaa olla ja löytää enemmän itsensä. Kiitos Sokokselle tästä kokemuksesta mun puolesta. Mä suosittelen ehdottomasti tutustumaan Sokoksen vaatevalikoimaan tänä syksynä, sieltä voi löytää vaikka mitä ihanaa.

Mikä asuista oli sun suosikki?

Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3

Gaalahumusta on jo muutama päivä, mutta nyt on aika ottaa tsekkaus mun gaala-asuun ja iltaan muutenkin. Kuten kirjoitinkin, tarkoituksena oli alunperin lainata gaala-asu, kuten olen tehnyt jo vuosia. Nyt en kuitenkaan onnistunut löytämään hyvin istuvaa asua, joka olisi sopinut ja näyttänyt juuri siltä kuin toivoin. Niinpä oli käännyttävä kauppojen valikoiman puoleen. Mulla oli asulle vain yksi kriteeri: koska ostin sen, sen piti olla sellainen, jolle löytyy 100% varmasti käyttöä myös myöhemmin. Haussa oli siis mahdollisimman monikäyttöinen ja tyylikäs asu, joka sopii just mulle.

Kiertelin viime viikolla kauppoja vaikka kuinka paljon, mutta mikään ei oikein tuntunut omalta. Etsin ja etsin, mutta oikein mikään asu ei herättänyt sellaista ”TÄSSÄ SE ON!” -fiilistä. Oman osansa tähän etsintään toi haastetta myös hiusten väri, ihan kaikki ei nimittäin sovi pastelliliilan kanssa. Aina kun löytyi joku ihana malli, väri oli sellainen että se olisi tukahduttanut violetin, tai riidellyt pahasti sen kanssa. Aikani soviteltuani päädyin siihen, että sopivan puvun pitäisi olla joko keltainen tai valkoinen. Keltainen tuntui ihanan keväiseltä, ja valkoinen taas tylsältä. Kunnes..

..Astelin sisään Mangoon, ja heti ensimmäisenä iskin silmäni kokovalkoiseen pukuun. Päätin valjastaa gaalaan sisäisen Barney Stinsonini, ja ääni päässäni huusi: SUIT UP! Kävelin bleiserin ja housujen kanssa sovituskoppiin, ja nehän istuivat kuin hansikas. Eli hyvin, jos on oikean kokoiset hanskat. Tai puku. Suoraan sanottuna tuli tunne, että yksikään vaate ei ole vuosiin näyttänyt päälläni yhtä hyvältä, jos koskaan. No hääpuku oli aika täydellinen, ja sekin oli valkoinen. Miksi ihmeessä siis ajattelinkaan, että valkoinen olisi jotenkin tylsä? Päin vastoin! Se on rohkea, raikas ja mielettömän kaunis väri.

Puku päällä tuli ihan saman tien se olo että nyt löytyi se oikea. Sitten pitikin vielä metsästää pukuun sopivaa toppia. Pukua henkarissa katsellessani ajattelin, että minähän laitan sen rohkeasti ilman paitaa kokonaan, kuten Hollywood-tähdet. Päälle sen puettuani totesin, että ehkä kaula-aukko on aavistuksen turhan antava, jos 10 senttiä housunkaulusta näkyy siitä. Niinpä siis oli ehdottomasti löydettävä toppi. Sekin tuntui olevan oikea projekti, sillä oikean väristä ja mallista hyvin istuvaa toppia ei vaan löytynyt. Luovutin ja lähdin kotiin, ja päätin vielä kerran käydä kaapit ja vaaterekin läpi. Löysin viime vuonna ostamani nudenvärisen pitsitopin, ja se oli puvun kanssa tosi hyvä match. Onneksi! Sillä mikään muu ei ollut. Asu oli löytynyt.

Bleiseri Mango | Housut Mango | Toppi H&M | Kengät Zara | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Korvikset H&M

Kuvat: Emilia Huttunen Edit: meitsi

Asustin kokovalkoisen puvun lempilaukullani, sekä luotto-gaalakorkkareillani, joilla olen ollut gaaloissa jo monta vuotta, eli mustilla yksinkertaisilla sandaleteilla, joissa on kultainen korko. Lisäksi laitoin vaan suuret valkoiset tupsukorvikset, jotka sopivat pukuun. Hiukset auki vähän taaksepäin kammattuna, ja simppeli meikki. Joskus yksinkertainen vaan toimii, ja nyt se mun mielestä toimi. Kokonaisuutena olin asuun ihan super tyytyväinen!

Kuvat: Henri ilanen

Gaala-ilta oli mahtavan hauska, ja oli niin kiva nähdä kaikkia tuttuja! Joitakin tuttuja en ollut nähnyt jopa pariin vuoteen, kun olen ollut niin paljon pois iltatapahtumista raskaus- ja imetysaikana. Oli niin kivaa vaihtaa kuulumisia. Voittoa tai edes sijoitusta ei tällä kertaa tullut, mutta haluan kiittää silti ihan hurjasti kaikkia äänestäneitä! Tällä kertaa voittajat valittiin niin, että vain kolmasosa pisteistä tuli yleisöäänistä. Arjen Sankari -voitto meni ihanalle Puutalobaby -blogille, ja voitto oli kyllä ehdottomasti ansaittu! Puutalobaby näyttää hienosti, miten siitä arjesta voi tehdä juuri oman näköistä, ja viettää vaikka talvet kokonaan Aurinkorannikolla. Onnea Kristalle ja Puutalobabylle, sekä kaikille muille upeille voittajille!

Me oltiin tapahtumassa liikkeellä Emilian, Topiaksen ja Emilian siskon Eveliinan kanssa, ja ilta oli kyllä niin hauska. Se on parasta, että on ystäväpariskunta, jonka kanssa molemmilla klikkaa niin hyvin. Meillä on aina porukalla hauskaa ja niin pöntöt jutut että vieläkin naurattaa kaikki.

Mitä mieltä kokovalkoisesta, iskeekö teihin?

Näin eilen pitkästä aikaa kaveriani Katria, johon olen tutustunut blogin kautta, ja napattiin samalla asukuvia, kun käytiin lounaalla Citycenterin Fafa’sissa. Asukuvatreffit tuttujen bloggaajien kanssa on jotain mihin pitäisi ryhtyä useammin, mutta talvella se ainakin itsellä aina ”jää”. On helpompaa vaan ajaa Oton kanssa suoraan autolla kivalle kuvauspaikalle, kun pääsee sitten heti autoon lämmittelemään kuvien nappaamisen jälkeen. Onneksi ulkona lumet sulavat kovaa vauhtia, ja kohta asukuvien ottaminen on taas paljon helpompaa, kun päälle ei tarvitse vetää untuvamakuupussia joka kerta kun astuu ovesta ulos. Sitten ehkä tulee enemmänkin sovittua asukuvaustreffejä, kun ei tarvitse miettiä äkkiä autoon pujahtamista.

Kuvat: Katri Määttänen Edit: Meitsi

Untuvamakuupussista puheenollen, mulle taitaa kyllä tulla sitä aika kova ikävä, kun sen pakkaan pian muiden talvikamppeiden kanssa kesäksi varastoon. Se on ollut niin ihanan lämmin, rento ja kaikkiin asuihin sopiva. Sen alle on voinut pukea oikeasti vaikka yökkärit kauppareissulle ilman että kukaan huomaa, kun se on niin pitkä. Se on ollut sellainen ihana turvavaate, jonka kanssa ei voi mennä pieleen. Ja nyt se pitäisi hyvästellä kesän ajaksi, ja miettiä tilalle joku toinen takki.

Mun monta vuotta sitten blogin kautta saatu tekonahkatakki vetelee viimeisiään. Olisinpa jo silloin osannut kiinnittää huomiota paremmin laatuun määrän sijaan, ja sijoittanut klassikkoon.  Sillon kuitenkin iloitsin vaan siitä että sain kivannäköisen takin. Vaikka takki ei ollut mikään megalaadukas, olen kuitenkin käyttänyt sitä nelisen vuotta, joten ehkä se on kuitenkin palvellut ihan hyvin alkuperäänsä nähden. Seuraavan tekonahka (tai ekonahka) -takin toivon kestävän tytöille saakka, jahka raaskin luopua siitä edes vanhuksena, mä kun aion olla myös badass mummeli. Mutta ehkä sitten perinnönjaossa joku sen saa mun jälkeen.

Kuvat: Katri Määttänen / Edit: Meitsi

Jos siis teillä on vinkkejä ihanista ja laadukkaista biker-(eko/teko)nahkatakeista (jos löytyisi mahdollisimman eettinen ja ekologinen vaihtoehto), niin vinkatkaa ihmeessä. Unelmien vaatekaappia rakentaessa haluan tehdä parempia valintoja. Esimerkiksi nyt kun olen ostamassa uutta takkia, voin tehdä sen päätöksen että en juokse ketjuliikkeeseen ja osta ekaa kivaa trendikästä muovitakkia, vaan punnitsen ostopäätöstä tarkkaan, ja satsaan laadukkaaseen takkiin, jota voin käyttää hyvällä omallatunnolla vuodesta toiseen. Olen miettinyt koko talven, että keväällä satsaan kunnon bikertakkiin, koska se on yksi monikäyttöisimpiä vaatteita mitä löytyy, ainakin itselleni. 15-vuotiaasta asti olen käyttänyt nahkatakkia, ja tiedän että sille tulee aina olemaan paikka mun unelmien vaatekaapissa.

Tämän asun farkkuminihame on löytö Oulun reissulta, ja kauluspaita taas PR-toimistolta pelastettu mallikappale, kun se oli jo ”vanhaa mallistoa” ja lähdössä eteenpäin. Molemmat on ihan mun lemppareita. Farkkumini on sellainen klassikko, jonka kanssa voi pukea melkein mitä vaan, ja se on täydellinen lisä vaatekaappiin. Odotan niin paljon kesää, että saan pukea sen paljaiden säärien ja tennareiden kanssa!

Takki Adidas | Paita Gina Tricot | Hame Gina Tricot | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Vyö Gucci | Laukkukoru Coach

Kuvat: Katri Määttänen / Edit: Meitsi

Tämä on varmaan viimeinen asu ennen ensi talvea takissa, yhyy! Mutta ehkä seuraavassa asussa pääsen jo esittelemään uutta takkilöytöä? Ainakin toivon niin. Olisi ihanaa löytää sellainen hyvän mielen kevättakki, niin kuin tämä takki on ollut talvella, ja tulee varmasti olemaan monena tulevaisuuden talvena myös.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!