Maanantai-aamu, herätys kello 6.00 ja tihkuva vesisade? No problem. Tänään oli niin ihana herätä, hyvään oloon, pirteänä ja vieläpä tuntia ennen lapsia. Nukkumaan olin onneksi mennyt jo kymmenen maissa edellisenä iltana, että sain ainakin ihan hyvät yöunet. Heräsin niin aikaisin siksi, että tänään lapsilla oli tosiaan päiväkodissa valokuvaus, ja halusin saada itseni laitettua valmiiksi ennenkuin tytöt heräävät, että voin sitten keskittyä heidän pukemiseen, pesemiseen ja kampaamiseen. Päiväkodilla piti myös tänään olla vähän tavallista aiemmin, kun valokuvaaja tuli niin aikaisin paikalle.

Tytöt olivat niin innoissaan, ja eilen illalla jo sanoivat että eivät kuulemma malta odottaa että on tarhapäivä ja valokuvaukset. Aamulla molemmat jäivät hyvillä mielin päiväkotiin, ja esikoinen huikkasi vielä lähtiessä, että ”Minä sitten sanon Zeldalle meidän sisaruskuvassa, että muistaa hymyillä, ettei se katsele sen varpaita tai jotain!”. Mä naureskelin koko matkan tälle tokaisulle, niin ihana huolehtiva isosisko.

Meidän ainoa kokemus tällaisista perinteisistä kuvauksista on Tiaran 1-vuotiskuvista, kun käytiin perhekerhon kuvauspäivänä ottamassa ne. Silloin hän ei oikein lämmennyt kuvaajalle, ja aika vakavat kuvat saatiin, vaikka hurmaavan söpöjä nekin oli. Tänään ajattelin vaan, että ei sillä ole väliä millaiset kuvat sieltä tulee, ne on tärkeitä muistoja lapsille itselleen ja myös meille vanhemmille, ja onpahan fiilistä mukana jos tukka sojottaa tai ilme on vähän vakava.

Kyselin tarhapäivän jälkeen sekä hoitajilta että tytöiltä miten kuvaus oli mennyt. Ja hyvin oli mennyt, Zeldakin oli kuulemma hymyillyt leveästi vaikka Tiara kertoi ettei ollut muistanut edes muistuttaa vaikka aikoi. He olivat kuulemma saaneet vielä katsoa omat kuvansa jälkeenpäin ja tyytyväisiä olivat olleet. Nyt vaan odotellaan innolla että päästään valkkaamaan lopulliset kuvat yhdessä tyttöjen kanssa ja saadaan ne kotiin.

Mulle tarha- ja kouluvalokuvaukset oli aina tosi iso juttu pienenä, ja olen kieltämättä nytkin innoissani, vaikka ei omat kuvat enää olekaan. Päiväkotikuvaukset on hauska piristys syksyyn, ja musta on ihana kun pääsen sitten täyttämään lapsille omia tarha- ja koulukuvakansioita, sellaisia jollaiset itsellänikin on. Paperikuvista tulee aina mieleen mummola, lapsuus, ja valokuvien selaaminen ja järjestely kansioihin mummun kanssa. Se oli parasta <3

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Olen mukana Indiedaysin & Dronningholmin yhteistyökampanjassa, ja pääsin leipomaan lasten kanssa ihan ekat tähtitortut tälle vuodelle jo vähän aikaa sitten. Dronningholm on siis tähtitorttumarmeladien tuttu tuotemerkki, joka tarjoaa sekä perinteistä Dronningholm tähtitorttu luumumarmeladia, että Dronningholm tähtitorttu omena-kanelimarmeladia. Me käytettiin torttuihin molempia tasapuolisesti kun ei osattu päättää kahden herkun väliltä.

Pääsin kampanjan myötä tutustumaan vähän erilaisempiin tortuntaitteluohjeisiin, ja me kokeiltiin tällä kertaa melkein kaikkea. Se perinteinen tähtitortun muoto ei ole ollut mulla käytössä enää pariin vuoteen, kun kaveri opetti toisenlaisen taittelutavan, kukan, jo muutama joulu sitten. Nyt tehtiin osa niitä tuttuja ja turvallisia kukkatorttuja joita teen joka vuosi, ja sitten kokeiltiin muutamaa Dronningholmin taitteluohjetta: pöllöä, sydäntä ja snautseria. Snautseria, jonka meidän hulivilineidit nimesivät siis Mopsitortuksi. Myös tämä mun kaverilta opittu kukkaohje löytyy Dronningholmin sivuilta, jos joku haluaa kokeilla!

Olikin hauska miettiä tähtitorttuja vähän uudenlaisella tavalla – ei siis tähtitorttuina ollenkaan. Miksi niiden pitäisi aina olla samanmuotoisia? Lapsena aina tähtitorttujen leipominen oli vähän tylsää, mutta pipareiden taas superhauskaa. Juuri siksi, koska tähtitortut olivat aina samanlaisia ja samalla tavalla täytettyjä, ja pipareiden kanssa taas sai päästää luovuuden valloilleen. Kiitos Dronningholmille siitä, että he saivat mut tajuamaan että torttujakin voi tehdä ainakin ziljoonaa eri muotoa. Meidän lapsilla ei ainakaan ollut yhtään tylsää, torttujen leivonta taisi olla ihan koko viikonlopun kohokohta, eikä torttujen syönnistä meinannut tulla loppua.

Otin tytöt mukaan tortunleivontaan ihan täysillä, ja he saivat niin leikata, taitella kuin lisätä Dronningholmin tähtitorttumarmeladejakin. Osaan mopsitortuista tuli täytettä vähän runsaammalla kädellä kun 2- ja 4-vuotiaat itse annostelivat, mutta sehän ei haitannut yhtään. Tortuissa se marmeladi on muutenkin se kaikkein paras osa ainakin mun mielestä, niin saa laittaakin ihan niin runsaasti kuin haluaa.

Snautserit, tai siis Mopsitortut on tosi helppoa taitella ja täyttää. Tein teille tällaisen helpon ja lyhyen Gif-videon josta näette miten homma toimii. Videolta näette myös miten mopsitorttu syödään oikeaoppisesti:

Dronningholmin Instagramissa on muuten käynnissä hauska kilpailu, jonka osallistujat palkitaan viikottain Dronningholm-joulupaketeilla. Kilpailuun osallistuminen on helppoa: Leivo mieleisesi tähtitorttu joko valmiiden ohjeiden pohjalta tai keksi hyvä muoto itse. Ota tortusta kuva ja jaa se Instagramiin hashtagilla #UUDETMUODOT ja @dronningholm.

Ihania leivontahetkiä ja mahtavaa maanantaita kaikille <3

Iltaa tyypit! Mä alan vihdoinkin parantua ja nyt viikonloppuna olen jo jaksanut ja uskaltanut touhutakin. Perjantaina me ei tehty muuta kuin viikon ruokaostokset, ja öllöteltiin loppuilta. Eilen taas lähdettiin jo aamupäivällä leikkipuistoon, ja lounaan jälkeen suunnattiin Itiksen ja pikkushoppailuiden kautta ystävien tupareihin Espooseen lasten kanssa. Vietiin tuparilahjaksi sitä perjantaina täällä esittelemään valkosuklaa-piparirockyroadia, ja oli niin kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa. Tytötkin olivat innoissaan kun näkivät niin monta kummia kerralla. Tupareissa saatiin maistaa ihanaa itseleivottua mustikkapiirakkaa, juoda kahvit ja lapset saivat juosta vähän aikaa hippaa ja tanssahdella. Ennen seitsemää oltiin jo matkalla takaisin kotiin.

Tänään syötiin herkkuaamiainen, minkä jälkeen suunnattiin jo yhdentoista aikaan läheisen kauppakeskuksen jouluparaatiin, missä tytöt saivat kasvomaalaukset ja mä sai käydä äkkiä salaa ostamassa muutaman joululahjan sillä aikaa kun Otto kiersi tyttöjen kanssa etsimässä joulupukkia. Kerrankin olen ajoissa liikkeellä, meillä on varmaan puolet lahjoista jo hommattuna. Yleensä havahdun lahjaostoksiin joskus viikkoa ennen joulua kun alkaa olla hankala löytää niitä suosituimpia lahjoja. Ehkä sitä oppii tässä vuosi vuodelta. Ennen oli myös hankalampaa raahata niitä lahjoja, tai piilotella niitä, kun lapset olivat mukana. Nyt vaan kävin yksin viemässä ne auton takaluukkuun, mistä Otto äsken haki ne kun lapset olivat jo nukkumassa. Ah miten helppoa.

Kokeiltiin tänään myös tehdä vähän erilaista ruokaa, mistä tuli ihan mielettömän hyvää, ja siitä kerron lisää ensi viikon aikana! Loppupäivä ollaan siivoiltu, ja sen jälkeen aloitettiin lasten kanssa pikkuhiljaa joulukoristeiden laittaminen esille. Tyttöjen huoneessa on jo ihan kunnon koristelut päällä, mutta muualla meillä on vasta metallikorissa joulupalloja ja perus jouluvalot. Ihanan jouluisa tunnelma siitäkin jo tulee. Näillä mennään itsenäisyyspäivään asti, ja sitten koristellaan joulukuusi niinkuin meidän perheen perinteisiin kuuluu jo mun lapsuudesta asti.

Ollaan myös luettu kirjoja, ja katsottu koko perhe vanha Ipanat -leffa netflixistä, joka oli mun ja Oton kummankin lemppari kun oltiin pienempiä. Se oli ihan superhauska ja koskettava vieläkin, ja lapsetkin tykkäsivät. Nyt ymmärsi tietysti niitä aikuisten läppiä itse ihan eri tavalla kuin silloin pienenä.

Kiva että sai melko viikon kipeilyn jälkeen nauttia rauhallisesta viikonlopusta yhdessä perheen kanssa, hyvällä voinnilla. Huomenna pääsenkin pitkästä aikaa toimistolle, ja tytöillä on valokuvaus päiväkodissa! Jännittää, iik!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

PS: Mä olen hurjan iloinen eiliseen postaukseen saamastani palautteesta ja sähköposteista.  Oli hienoa huomata miten erilaisia taustoja omaavia ihmisiä mun blogia lukee, ja miten uskomattoman ihania ihmisiä siellä ruutujen takana on. Jännää oli se, että sain kaksi melkein samanlaista sähköpostia viiden minuutin sisällä toisistaan. Sähköpostien lähettäjät edustivat täysin päinvastaisia uskontokuntia, mutta olivat asioista tismalleen samaa mieltä. Ja täysin tietämättä toisistaan he lähettivät nämä viestit mulle melkein samaan aikaan. Jos vaan kaikki ymmärtäisivät miten samanlaisia suurin osa ihmisistä kuitenkin on, kulttuurista, uskonnosta ja taustasta riippumatta. Suurin osa ihmisistä haluaa vain rauhaa ja turvaa kaikille. Musta on tärkeää ottaa kantaa näihin asioihin, vaikka jonkun mielestä tietämätön ja naiivi blogimamma varmasti olenkin. Mulla on kuitenkin kanava ja mahdollisuus levittää tärkeää sanomaa kymmenille tuhansille ihmisille, ja sen aivan varmasti teen silloin kun koen sille olevan tarvetta.

Mä en varmaan ole ainoa, joka on todella järkyttynyt eilisillan tapahtumista Pariisissa. Ihan hirveää, mitkään sanat tai osanotot maailmassa eivät voi pahoitella tarpeeksi sitä heille jotka ovat läheisiään eilen menettäneet tai itse haavoittuneet. Maailmassa on ihan liikaa vihaa. Päivä päivältä pelottaa enemmän se, millaiseen maailmaan omia lapsiaan kasvattaa. Mä en silti suostu uskomaan että vihan kohdistaminen tiettyjä ihmisryhmiä vastaan tai yleinen pelonlietsonta olisi oikea vastaus. Jälleen kerran sosiaalinen media on täyttynyt toinen toistaan vihaisemmista, rasistisemmista ja hirveämmistä kannanotoista.

Voin vaan kuvitella, miltä esimerkiksi monien suomalaisten kirjoittamien kannanottojen lukeminen tuntuu heistä, jotka ovat paenneet uhkaa ja terrorismia kotimaastaan. Ihmiset jotka ovat paenneet terroristeja, kuolemaa ja tuhoa rinnastetaan suomalaisten kirjoituksissa niihin samoihin ihmisiin joita he ovat paenneet. Mietipä itse, miltä susta tuntuisi, jos joku Pertti-Martta tappaisi koko sun perheen, ja sä et voisi tehdä sille itse mitään. Pakenisit vapaana riehuvaa Pertti-Marttaa, ja kun vihdoin pääsisit pakoon, kaikki sanoisivat sulle että sä olet samanlainen kuin se, sä olet uhka ja terroristi ja perheiden tappaja. Vaikka et olisi tehnyt mitään. Miltä se tuntuisi, kaiken kokemasi jälkeen?

Kukaan ei väitä, etteikö terroristeja voisi piileskellä kunnollisten ihmisten joukossa. He ovat varmasti taitavia siinä. Mutta kukaan ei myöskään saisi väittää yksittäisten tekojen perusteella kaikkien saman maan kansalaisten olevan terroristeja. Vai ollaanko me kaikki suomalaiset koulusurmaajia, koska Pekka Erik Auvinen on? Ratkaisu tilanteeseen ei ole viha, vaan se että Suomen viranomaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota, tutkivat entistä tarkemmin taustoja ja pyrkivät estämään entistä tehokkaammin terroristien pääsyn maahan oikeiden pakolaisten joukossa. Antaisitko kaikkien lampaiden kuolla, jos tietäisit että niiden joukossa saattaa olla susi, vai yrittäisitkö pelastaa niin monta kuin ehdit, samalla taistellen parhaasi mukaan sutta vastaan?

Mä taidan pitää sosiaalisen median suljettuna  seuraavien päivien ajan. En jaksa lukea enää yhtäkään vihakirjoitusta, en yhtäkään rasistista kannanottoa. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan sitä, että ihmiset taistelevat yhdessä, toistensa rinnalla kaikkea vihaa ja terrorismia vastaan. Vaikka tämä ei meidän perhettä henkilökohtaisesti onneksi koskettanutkaan, mun ajatukset on heissä, joita eiliset terrori-iskut koskettivat. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin kohdistaa ajatuksensa myötätuntoon vihan sijaan. #PrayforParis

Tehtiin tänään jotain kivaa, tai oikeastaan ei vaan kivaa vaan ihan huippuhauskaa! Nimittäin kirjoitettiin kirjeet joulupukille, jotka huomenna laitetaan sitten postiin ja matkaamaan kohti Korvatunturia. Molemmat tytöt osallistuivat innoissaan, ja piirsivät vielä kuvia kirjeisiin mukaan. Zelda saneli kirjeensä minulle, ja Tiara kirjoitti oman kirjeensä alusta loppuun asti ihan itse.

Mulle tämä kirjeiden kirjoittaminen on tärkeä traditio jonka haluan tehdä yhdessä tyttöjen kanssa joka vuosi. Ei siksi että tytöt voisivat pyytää mahdollisimman paljon, vaan siksi että kirjeen kirjoittaminen on heille hyvä hetki myös miettiä kulunutta vuotta ja omaa itseään. Vaikka tekstiä ei kirjeeseen (ainakaan vielä) niin paljoa tulekaan, niin keskustelu kirjeen tekemisen aikana kävi vilkkaana ja heille tuli mieleen vaikka ja mitä. Juteltiin paljon siitä miten toisia ihmisiä kohdellaan, ja etenkin siitä miten tytöt käyttäytyvät toisiaan kohtaan.

Tiaran kirje kuului näin:

”Rakas Joulupukki,

Olen ollut hyväkäytöksinen, mutta en ihan aina. Vähän olen riidellyt Zeldan kanssa jostain tavarasta. Mutta Zelda on silti rakas, ja sen kanssa on kiva leikkiä. Tänä vuonna toivoisin lahjaksi:

– My Little Pony Equestria Girls Rainbow Rocks koulu

– My Little Ponyja

– Semmoisia Bratzeja jotka osaa ottaa ihan oikeesti selfien

– Ehkä semmoinen peli missä kameli sylkäisee jotain mutta mä en tiedä mitä se sylkäisee

– Ja uusi bassokitara, lasten semmonen

– Uusi kiva satukirja joka kertoo velhosta joka tekee koirasta sammakon.

– Ei muuta.

– Ja uusia tusseja koska ne on vähän hukassa ja kuivunut.

KIITOS Joulupukki ja terveisiä Tiaralta.”

Zeldan kirje kuului näin:

”Rakas joulupukki, Ei oo vielä joulu näyttää ihan siltä että on punaiset posket. Olen ollut kiltti, mutta vähän en koska siksi. Teen sulle oman kortin sinne Korvatunturille. Toivoisin:

– Sylvanian Families -talon ja niitä ukkeleita ja sinun vanhan auton

– Oman ison Minionin

– Minionin leikkaus -pelin (Operation -pelin minionversio)

– Nooo apinan tai apinoita

– Myös vauva-apinan ja toisen vauva-apinan

– Ja toisen vauva-apinan

Minä tykkään enemmän rummusta. Ja haluaisin  kyllä Tiaran omalle tanssitunnille, mutta se on Tiaran oma niin enhän mä voi mennä sinne. Mut haluaisin vielä palloja!

Minä tykkään joulupukista ja minun masu murisee. Heippa!

Toivoo Zelda”

Ollaan selattu jo pari viikkoa yhdessä tyttöjen kanssa lelukuvastoja ja bongattu kivoja leluja. Silti niitä varsinaisia toiveita ei heiltä tullut ainakaan mun mielestä hirveän paljoa, ja kummatkin myös tietävät sen että eivät välttämättä saa kaikkia toivomiaan leluja ja heille se on ihan ok. Luulen että jos kummatkin saavat edes yhden toivomansa lahjan niin ovat aika innoissaan. Mua ei kauheasti yllättänyt nämä poni- ja miniontoiveet, mutta muutama villi kortti sieltä kyllä löytyi. Jos kukaan tietää mistä saa pelejä joissa kameli sylkäisee jotain, niin kertokaa ihmeessä! Ja mistä mä löydän apinavauvoja?

Peleistä mä olen ainakin ihan intona, tai siis joululomalla on hauskaa pelata yhdessä koko porukalla kaikkea. Toki siinä on se että pelien pienet osaset menevät helposti hukkaan kun lapset itse alkavat itsenäisesti pelaamaan, terveisin viime joulun peleistä kaikki nappulat hukassa.

Aijaijai, nyt alkaa tulla kyllä niin niin joulufiilikset, mikä varmasti näkyy myös täällä blogin puolella lisääntyvinä joulujuttuina. Eihän jouluaattoonkaan ole enää kuin kuukausi ja puolitoista viikkoa päälle. Se ei ole paljoa ja menee varmasti nopeasti! Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3