Meidän pienin rakas täytti tänään jo kolme vuotta. Kolme vuotta on kulunut siitä kun hän yhtäkkiä yllättäen tulla tupsahti maailmaan kolme viikkoa etuajassa, ja otti heti oman paikkansa perheessä. Jokainen perheenjäsen sitä perhettä tottakai muokkaa omalla tavallaan, mutta kuopuksen myötä sen tajusi jotenkin eri tavalla. Esikoislapsi mullistaa koko siihenastisen elämän, mutta kyllä ne nuoremmatkin sitä elämää muuttavat. Ei kukaan ”mene siinä samalla”, eikä mielestäni kuulukaan.

Kuopus on meidän lapsista se pippurisempi, ja nyt kun ikää on sen kolme vuotta, on omaa tahtoakin jo aimo annos. Aina hän on pitänyt hyvin huolen siitä että ottaa oman tilansa, ja nyt on taas menossa sellainen vähän tulisempi vaihe kun tunteet heittelevät laidasta laitaan. Joskus äiti on esimerkiksi maailman hirvein ihminen, kun hän irroittaa jugurttipurkin kannen kokonaan siitä purkista, eikä muista jättää sitä reunasta kiinni. Mutta suurimmaksi osaksi kuopus on silti hyväntuulinen ja huomaavainen ilopilleri.

Tänään, syntymäpäivänsä aamuna hän kipitti herättyään kylppäriin, missä mä olin suihkussa. Lauloin siinä suihkussa hänelle ”Paljon onnea vaan” ja lopuksi vielä kutsuin häntä ”äidin synttärisankariksi”. Kuopus melkein liikuttui kyyneliin (en ole varma osaavatko lapset itkeä onnesta), mutta siis hän totesi niin vilpittömän onnellisella äänellä hymy korvissa ”kiitos äiti kun sinä kutsuit minua synttärisankariksi, se oli niin kauniisti sanottu” että mulla tuli kyllä ainakin suihkussa silmäkulmaan muutakin kuin hanavettä.

Hän sai lahjaksi itse valitsemansa Baby Born pojan, jonka hän nimesi tietysti ”Charlie-Jaliksi”. Hän on hoitanut vauvaaa suurella rakkaudella koko päivän ja illan, ja yöksi hän peitteli sen hellästi nukkumaan rattaisiin, viiksikuvioisella keittiöpyyhkeellä, rapupehmolelu kainalossa.

Tuolla meidän kolmevuotias nyt tuhisee sängyssä tyytyväisenä. Huomenna edessä vapaapäivä, ja viikonloppuna lapsimessut ja synttärit. Kuulemma hänellä on”Hyvä boogie, ja on kivaa olla kolmevuotias.”. Mitäpä siihen lisäämään sen enempää, kuin että olen mä vaan aika hitsin onnellinen siitä että olen saanut kaksi noin mielettömän ihanaa ja rakasta tyttöä. Onnea meidän rakas Zelda kolme vuotta <3

Kenen mielestä otsikko kuulostaa lapselliselta, käsi ylös? Täällä nousi ainakin. Ja se oli tarkoituskin, koska mun mielestä on tärkeää että vanhemmat heittäytyvät välillä lapsen tasolle. Otsikkona toimiva lause on mun tärkein ohjenuora kasvatuksessa rakkauden osoittamisen, turvallisuuden takaamisen ja rajojen asettamisen lisäksi.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Saako meillä lapset tehdä mitä vaan ja vastataanko me aina kaikkeen kyllä? Ei suinkaan. Mutta en halua koskaan vastata automaattisesti ei, punnitsematta eri vaihtoehtoja ja miettimättä asiaa ennenkaikkea lapsen kannalta, mikäli kyseessä on asia joka ei uhkaa kenenkään turvallisuutta tai terveyttä tai aiheuta pahaa mieltä kenellekään. Aina kun lapsi pyytää jotain, pyrin miettimään miksi vastaisin joo tai miksi vastaisin ei. Usein ei-vastaus tulisi ikäänkuin luonnostaan, jos ei sitä sen kummemmin miettisi.

Zeldan paita saatu Lindexiltä.

”Äiti, saanko tehdä meille itse herkkuaamupalan?” ”Ei nyt kun siitä tulee sotkua.” vai ”Tee vaan kulta, ihana ajatus!”?

”Voidaanko rakentaa barbien koti olohuoneeseen?” ”Ei kun omaan huoneeseen, se on leluja varten.” vai ”Tehkää vaan kunhan siivoatte sitten kun äiti ja isi pyytää.”?

”Voidaanko hankkia sisälle ihan oikea keinu?” ”No eiks keinut kuulu ulos?” vai ”Laitetaan vaan, vähänkö se olisi kivaa!”

”Äiti saanko laittaa tämän prinsessamekon päiväkotiin?” ”Ei nyt kun se menee sotkuun eikä ole hyvä ulkoleikeissä.” vai ”Laita vaan, voit laittaa alle legginssit ja paidan niin saat mekon otettua pois kun lähdette ulos ja puette ulkovaatteet.”?

Joskus on niin kiire että ei ehdi tehdä herkkuaamupalaa. Joskus on tulossa vieraita, eikä barbietalo olohuoneen lattialla ole se paras ajatus.  Ja joskus prinsessamekkokin on tahraisena pesussa eikä sitä saa laitettua päälle silloin kun haluaa. Se on elämää, ja lapsi ymmärtää sen oikein hyvin, koska tietää että vanhempi ei sano ei vaan ein sanomisen ilosta, vaan että kiellolle on oikeasti joku syy. 99% ajasta meidän lapset hyväksyvät kieltävän vastauksen mukisematta, koska kiellolle on yleensä perustelu, joku järkevä syy joka selitetään heille niin että hekin sen ymmärtävät.

Donitsi ja keinulisäosa saatu bOblesilta blogin kautta.

Meidän lapset eivät koskaan ole hermostuneet kaupan karkkihyllyllä koska eivät ole saaneet karkkia. Se ei johdu siitä että ostettaisiin karkkia aina kun he sitä pyytävät, koska niin se ei tosiaankaan ole. Meillä on karkkipäivä kerran viikossa, jolloin lapset saavat valita yhdet pienet karkkijutut itselleen, tai pienen karkkipussin puoliksi. He eivät hermostu siitä että eivät saa karkkia, koska he tietävät että sille yhdelle karkkipäivälle on järkevä syy: sokeri on pahaksi hampaille. Syy ei ole se että ”Tänään ei ole karkkipäivä”, vaan se, että karkki- tai herkkupäivä on vain kerran viikossa koska liika sokeri aiheuttaa hampaisiin reikiä. Ja se on sellainen syy jonka lapsetkin ymmärtävät.

Lapset on oikeasti aika fiksuja, he kyllä ymmärtävät, kun heille selittää lapsentasoisesti, ja näkee sen vaivan että jaksaa perustella ja ymmärtää myös heitä. Toki nyt puhutaan sen ikäisistä lapsista jotka tajuavat jo syy-seuraussuhteita, 1-vuotiaalle on turha alkaa kertomaan sokerin vaaroista jos hän kiljuu karkkihyllyllä rapisevan pussin perään.

Koska mä haluan olla mieluummin kiva kuin tylsä äiti, mä saatan joskus:

..Laukata Iso Roobertinkadulla lasteni kanssa eteenpäin. Kyllä, laukata.

..Syödä aamupalaa olkkarin lattialla viltin päällä.

..Kirota sitä miten perkeleen iso sotku voi tulla barbieleikistä olohuoneessa.

..Puhaltaa saippuakuplia kymmenen asteen pakkasessa.

..Antaa lasten meikata mut oikein kunnolla.

..Pukeutua tyllimekkooon ja lähteä siinä lasten kanssa ulos.

..Leipoa yhdessä lasten kanssa, vaikka siitä tuleekin isompi sotku kuin yksin leipomisesta.

..Antaa lasten ottaa kuvia mun järjestelmäkameralla, vaikka se onkin kallis enkä halua että se menee rikki.

..Ja miljoona muuta asiaa, jotka jonkun mielestä näyttävät höpsöltä, ovat idioottimaisia, turhia tai hankalia.

Se että on kiva, ei tarkoita rajojen unohtamista missään nimessä, eikä rajojen noudattaminen tee tylsäksi. Mutta joskus on hyvä asettua miettimään omia tarkoitusperiä silloin kun on kieltämässä jotain. Mä en halua kieltää mitään vain siksi että se on mulle helpompaa. Mun tarkoituksena ei ole tehdä mun elämästä vanhempana mahdollisimman helppoa, vaan meidän koko perheen elämästä mahdollisimman mukavaa, turvallista, rakkaudentäyteistä ja hauskaa kaikille perheen jäsenille. En ole kuitenkaan mikään viihdytysautomaatti, ja siksi ylläolevien esimerkkien alussa on sana joskus. Joskus mäkään en jaksa laukata, lähteä ulos tai sotkea. Ja sekin on ihan fine, silloin mä sanon ihan rehellisesti että mä en nyt jaksa, tehdäänkö niin joku toinen päivä. Ja se kelpaa yleensä sellaisenaan.

Mun mielestä tärkeintä on että lapsilla on mahdollisuus ehdottaa, tulla kuulluksi ja tulla vakavasti otetuksi. Lapsella on oikeus tuntea itsensä tärkeäksi ja tasavertaiseksi perheenjäseneksi, jonka mielipiteillä, toiveilla ja ideoilla on merkitystä, olivat ne kuinka hupsuja tahansa. Kun lapsi ehdottaa jotain, pyrin kehumaan siitä että hän on itse ajatellut jotain tai keksinyt jonkin hauskan jutun, riippumatta siitä mikä vastaukseni ehdotukseen tulee olemaan. Lapsella on myös oikeus saada kunnon perustelu kiellolle.

Uskon että olen oikealla tiellä, koska meillä asuu kaksi onnellista, tyytyväistä ja rohkeaa neitiä, jotka ehdottavat, kyseenalaistavat, höpsöttävät, osoittavat rakkautta ja osaavat keskustella ja ottaa muut huomioon.

Viime viikolla Otto ja Zelda olivat flunssaisia, viikonloppuna Tiara (ja edelleen), ja nyt mullekin on iskenyt eka flunssa joulun jälkeen. Onneksi sain sentään olla näin pitkään terveenä. Olen ollut tänään kotona lasten kanssa ja tehnyt töitä etänä sängyn pohjalta, ja meillä on ollut ihan leppoisa päivä flunssasta huolimatta.

Jos flunssassa on joku hyvä puoli, niin tällä kertaa se oli aika odottamaton: esikoinen makoili niin pitkään sohvalla, että kerkesi aapista selaillessaan oppia lukemaan. Jep. Eilen, 4-vuotiaana meidän neiti oppi lukemaan. Aiemminkin hän on lukenut jo yksittäisiä tavuja, laskea helppoja päässälaskuja ja kirjoittaa hän on osannut pitkään jo ilman apua, mutta nyt  onnistuu sitten lukeminenkin. Kunhan täältä sängyn pohjalta selvitään, täytyy käydä ostamassa muutama helppolukuinen (tavutettu) kirja hänelle luettavaksi, onneksi mun Ennin ja Onnin aapisessa riittää luettavaa kuitenkin pariksi päiväksi. Suomeksi lukeminen on helppoa koska sanat lausutaan niinkuin ne kirjoitetaan. Saa nähdä seuraako ruotsin kieli yhtä helposti perässä tässä asiassa.

Allaoleva video ei ole (ollenkaan) editoitu masterpiece mutta siinä meidän neiti lukee ensimmäistä kertaa pidempiä sanoja ja lauseen. Video on kuvattu eilen, ja eilisen jälkeen niitä sanoja ja lauseita on tullut monen monta lisää. Täällä on kyllä kaksi vanhempaa jotka ovat haljeta ylpeydestä, ja myös ilosta. Lukemaan oppiminen avaa meidän neidille aivan uusia maailmoja, ja kuka tietää, ehkä hän jatkossakin lukee mielellään satuja siskolleen ja itselleen.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

PS: Kertokaa ihmeessä jos tykkäätte videoista, koska mä mieluusti tekisin enemmänkin niitä, mutta jotenkin en vaan jaksa koskaan alkaa siihen editoimisrumbaan joka vie tuntikausia tällaiselta amatööriltä. Mutta jos siis tykkäisitte ihan perus höpöttelyvideoista joita ei sen suuremmin ole editoitu – let me know. Mä tykkään tehdä niitä.

Blogiuraa on takana kuukauden kuluttua tasan viisi vuotta, se on muutaman kuukauden enemmän kuin meidän esikoisella. Vaikka viiden vuoden aikana olen kehittynyt tasaiseen tahtiin mielestäni sekä kirjoittajana että kuvaajana, mun blogi ei koskaan ole ollut se joka loistaa tyylikkyydellään tai mielettömillä verbaalisilla lahjoilla. En ole se jonka kuvat sopisivat minkä tahansa lehden sivuille, tai se jonka sanankäänteet ovat niin huvittavia että vedet tursuavat silmäkulmista. En ole tunnettu viiltävän rehellisistä tuotearvioista, poliittisten epäkohtien paljastuksesta, uskomattomista matkakohteista tai uusimpien trendien asiantuntevasta esittelystä.

Uskon että se syy, miksi mun blogi silti kerää ympärilleen lukijoita, on tasainen viihdyttävyys. Arkielämän rehellinen kuvaus, se että käsittelen asioita pintaa syvemmältä, ja se että me ollaan aika tavallisia pulliaisia siitä huolimatta että blogia kirjoitankin. Mun blogista on turhaa etsiä skandaalinkäryä viihdytykseen, mutta uskon että viihdyttää voi myös positiivisella asenteella, ilolla ja rakkaudella.

Jotkut ihmiset elävät muiden ongelmista, juoruista ja toisille naureskelusta. Uskon että heille mun blogi on kuin hiekkaa silmiin ja aiheuttaa ärsytystä, täältä kun harvoin löytyy mitään äärimmäisen negatiivista. Olenpa joskus saanut kommentin ”ihanaa kun teilläkin menee välillä huonosti!”, kun olen kirjoittanut jostain ikävästä mitä meille on sattunut. Joku taas on järkyttynyt, kun olen ollut harmistunut jostain, eikä ole kokenut negatiivisempaa postausta blogiini sopivana. Mun blogi on kuitenkin mun peilikuva, ja rehellinen siinä mielessä että en mä niitä huonojakaan juttuja ala peittelemään jos jotain ikävää on meneillään. Yritän kuitenkin käsitellä kaikkea sekä omassa elämässä että blogissa samalla näkökulmalla: positiivisuuden kautta. Koska harmissa vellominen ei vaan ole mun tapaista, eikä auta mua mitenkään.

Mä aion jatkossakin olla samalla linjalla, tuoda esille niitä asioita mitkä sananlasku kehottaa kätkemään: onnea, iloa ja rakkautta. Uskon että hyvä synnyttää hyvää, ja jos voin piristää edes yhden ihmisen päivää, on blogin kirjoittaminen arvokasta ja tärkeää. Mulle itselleni arvokkainta on teiltä saatu palaute, ja teidän myötäeläminen. Mä muistan kymmenien lukijoiden nimimerkkejä, mietin teidän kuulumisia, ja ilahdun jos joku vanha tuttu kommentoi pitkästä aikaa. Olen saanut teiltä ihan mielettömiä vinkkejä, ja te ja teille kirjoittaminen saa mut ponnistelemaan arjessa enemmän. Lyhyesti sanottuna: teille kirjoittaminen tekee meidän koko perheen elämästä monin verroin ihanampaa.

Mä viihdyn täällä ruudun takana, tämä ruutu on mun toinen koti, mun ajatusten koti. Tänne mä vuodatan pohdintoja, rakkautta ja hassuja juttuja. Viihdyttekö te täällä? Jos viihdytte, nyt saa halutessaan äänestää mun blogia vuoden viihdyttävimmäksi blogiksi Inspiration Blog Awardseissa. Sain viikko sitten kuulla, että tuomaristo on valinnut mun blogin osaksi toinen toistaan upeampien ehdokkaiden joukkoa Vuoden viihdyttävin blogi -kategoriassa, ja olin todella otettu kunniasta. On mahtavaa olla noin hienossa joukossa. Kiitos siitä kuuluu myös teille kaikille, vaikka tuomarit sinne mut valitsivatkin. Ilman teitä, eivät tuomarit edes tietäisi mun blogin olemassaolosta.

Äänestäminen vaatii vain ”äänestä”-nappulan klikkauksen mun kuvan päällä, ja siinä kaikki. Äänestämään pääset TÄSTÄ ja äänestää voi vaikka kaikkia sarjan ehdokkaita, joten ei tarvitse potea valinnan vaikeuden tuskaakaan jos on monta suosikkia. Kaikissa sarjoissa on kyllä upeita ehdokkaita. Mä lähetän mun ääneni ainakin huipulle #pojatkinlukee -kampanjalle Vuoden blogiteko -kategoriassa, sillä se on mun mielestä ihan maailman paras juttu ja todella hieno ajatus. Kirjojen lukeminen on yksi viihdyttävimpia, kehittävimpiä ja mahtavimpia juttuja maailmassa, ja sen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille ja kiitos hurjasti jo etukäteen <3

Miltä näytti meidän maaliskuu puhelimen linssin läpi? Luvassa taas 40 kuvaa meidän kuukaudesta, niitä arkisia ihania hetkiä joista meidän elämä koostuu. Kauppareissuja, yhdessäoloa, hassuja ilmeitä ja paljon rakkautta.

1. Kuopus kukkakaupassa valitsemassa itselleen Naistenpäivän kukkaa.

2. Otto ja Tiara katsoivat yhdessä iPadilta Fail Army -videoita.

3. Muovailuvahahetki tyttöjen kesken. Muovailuvaha on ihan parasta, niistä saa tehtyä vaikka mitä!

4. Zeldan lempparihuppari, jonka hän sittemmin hukkasi. Toi olis niin kiva mutta hitsi vieköön missähän se on??

1. Ihana sininen ilmapallo kirvoitti suuren hymyn!

2. Meidän toimitusjohtajan avovaimo oli leiponut meille melkein fitness-kakun, eli ihan törkeän herkullisen juustokakun jossa ei kyllä ollut mitään fitnessiä mutta se oli tosi hyvää, aijai vieläkin himoitsen.

3. Pillimehua illan piristykseksi.

4. Tiara piirsi mulle ihanan kuvan, jossa olen kuulemma minä. Se päätyi koristamaan jääkaapin ovea.

1. Askarreltiin vähän pääsiäisjuttuja Tigerilta saaduista piipunrasseista* tyttöjen kanssa.

2. ”Äiti kääri minusta makkara!” ”Ok!”

3. Rakas pieni ilopilleri murunen!

4. Ylpeä neiti isin kanssa ostoksilla, sai vieläpä kantaa ostoskassia!

1. Otto maalaa vaaleanpunaista Batmania lastenhuoneen seinään Tikkurilan kampanjan tiimoilta.

2. Lasten kanssa ulkona puhaltamassa saippuakuplia lumisena vapaapäivänä, ihan hyvin onnistuu talvellakin!

3. Palmusunnuntain pääsiäismunajahti ja kaksi äärimmäisen innostunutta neitiä!

4. Ostoksille lähdössä, huivi ei yhtään sopinut asuun mutta oli ainoa bandana joka siihen hätään löytyi pitämään maalausprojektin ajaksi äherrettyä sotkunutturaa kasassa.

1. Karusellissa pyörimässä, mummu tarjosi Oulun Ideaparkissa kyydit!

2. Perhepotretti mun isovanhempien luona. Harvinaista olla koko perhe yhtäaikaa kuvassa.

3. Björn Borgin juhlissa G Lounge & Skybarissa oli ihan mielettömiä herkkuja tarjolla.

4. Ja Oton kanssa kokkailtiin kotona teriyaki-seesamilohta, riisiä ja lisukesalaattia, jota syötiin sohvapöydällä ruokapöydän ollessa kuivumassa maalauksen jäljiltä. Lapset söivät oman lastenpöydän ääressä.

1. Pitkän matkan matkustaja tyytyväisenä.

2. Pikkuiset piirtelijät juuri ennen nukkumaanmenoa. Esikoinen piirsi pikkusiskonsa legotalon.

3. Isin kanssa pyöräretkellä nauttimassa ihanasta auringosta.

4. Minun rakas pikkumurunen.

1. ”Äiti minä haluan olla tiikewii!!”

2. Factoryn maailman paras lounassalde: kanaa, jättirapuja, ananasta, grillattua paprikaa & dijon-hunaja-parmesan-kastiketta. Nam nam nam! Tein tästä oman version viikonloppuna, ohjetta tulossa pian!

3. Valitsemassa kukkia Jevelon pressiin Maison Helsingissä. Ihan mieletön kauppa!

4. Tyttöjen pikkupikkuserkku ja hänen ihana äitinsä kävivät meillä kylässä ja tehtiin jätskibuffa!

1. Kokeilin jotain Shaanxon meikkitutoriaalia ja näytin ihan eriltä kuin yleensä vaikka meikit oli suunnilleen samat, wot!! Onko teillekin käynyt näin?? 😀

2. Grillattiin ensimmäiset grillivartaat tälle keväälle, tosin vielä sisällä uunin grillitoiminnolla.

3. Kevään ekat ulkojätskit maisteltiin myös viime viikolla, miksi jätski maistuu niin paljon paremmalta ulkona?

4. Leikkipuistossa kiipeilemässä.

1. Neitokaiset Hoplopissa ihan överi-innoissaan lähdössä leikkimään!

2. Kauppareissulle lähdössä yhdessä koko perhe.

3. Eräänä tarha-aamuna bussipysäkillä kauniissa auringonpaisteessa.

4. Petrie Artissa tällä viikolla, Otto ja Petrie mittailevat tatuoinnin tulevaa paikkaa. Tästä yhteistyöstä lisää myöhemmin!!

Mä en vaan pääse yli siitä miten kivaa on tehdä näitä postauksia! On ihanaa aina katsoa kuukausi taaksepäin ja hymähdellä kaikille hassuille hetkille joita arjessa on sattunut. Miten helppoa meillä 2010-luvun vanhemmilla onkaan, kun on kamera valmiina puhelimessa. Miten äärettömän suuri mahdollisuus meillä on dokumentoida sitä ihan perus arkea, miten paljon enemmän muistoja meillä on mahdollisuus tallentaa kuin vaikkapa vanhemmilla kymmenen vuotta sitten. Ja joo, toki 10 vuotta sittenkin oli kamerapuhelimia ja digikameroita, mutta älypuhelimet ovat mullistaneet silti kaiken kuvanlaadullaan ja helppoudellaan arjen tallentamisen. Nykyään tallennetaan sitä arkeakin, eikä vain niitä synttäreitä ja jouluja. Se on musta ihanaa, kunhan muistaa elää arkea niillä silmilläkin eikä aina linssin läpi.

Tänään ollaan vietetty ihanaa tavallista lauantaipäivää yhdessä, ja nyt lapset tuhisevat tyytyväisinä omissa sängyissään. Hyvää yötä teille ihanat, ja kiitos paljon kaikista synttärivinkeistä!