Meillä oli tälle viikonlopulle vaikka ja mitä suunnitelmia, aikoja sitten sovittuja, mutta yllättäen kaikki suunnitelmat peruuntuivat meistä riippumattomista syistä. Vaikka odotettiin kovasti kaikkea kivaa, niin toisaalta on aivan ihana saada tällainen tsillailuviikonloppu tähän väliin, maaliskuussa kun melkeinpä joka viikonlopulle on ohjelmaa. Eilen aamulla ja tänään koko päivän on ollut aivan törkeän nätti sääkin, on todellakin voinut ottaa ilon irti vapaasta ja ulkoilusta. Välillä tekee hyvää ottaa iisisti.

 

Mä olen kaikessa hiljaisuudessa vihdoin ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut liikkumaan säännöllisemmin taas, tosin tätä on takana vasta parisen viikkoa. Kun viimeksi etenin sellaisella ”muutan koko elämäni kerrasta poikki”-asenteella, olen nyt tehnyt kaiken vähän hitaammin. Treenaan vain silloin kun siltä tuntuu, ja en kiellä itseltäni karkkia kokonaan: kotona on aina oltava levyllinen lempparisuklaata. Olen huomannut että kun sitä suklaata on, sitä ei edes tee mieli. Ja kun ei ole pakko treenata, alkaa yhtäkkiä mieli tehdä kyykkyjä kahvakuulan kanssa Eye of the tigeriä kuunnellen.

Ruokailu meillä on aina ollut suhteellisen terveellistä, mutta nyt kun Otto on innostunut terveellisestä kokkailusta myös, on jotenkin entistä helpompaa olla sortumatta mihinkään hätävarapakastepizzoihin edes kerran kuussa. Jos itseä väsyttää ruuanlaitto, niin toinen on valmiina paistamaan bravuuriuunimunakkaan helpoksi päivälliseksi joka maistuu kaikille. Tuntuu että molemmilla on paljon enemmän energiaa, kun liikutaan enemmän ja syödään paremmin. Sokeria olen välttänyt jo pitkään kaikessa muussa paitsi suklaassa, ja nyt kun olen ollut ilman suklaatakin olen huomannut etten kaipaa makeita juttuja arjessa muutenkaan. Uskokaa tai älkää, jopa ES-tölkit on kadonneet Oton paikalta aamupalapöydästä. Mutta herkuttelusta ei olla luovuttu silti kokonaan, ja en voi väittää etteikö hamppari maistuisi aina välillä. Kyllä todellakin maistuu, ja hyvällä omallatunnolla.

Ollaan purettu energiaa aurinkoisessa pulkkamäessä, maalattu vesiväreillä, vuokrattu Onnelin ja Annelin talvi ja katsottu se lasten kanssa, kokkailtu aasialaista uunilohta ja uunijuureksia, siivottu hulluna, käyty läpi lisää kirppiskamppeita ja valittu maaleja tulevaan projektiin. Otto on myös juossut lenkin, ja itse tein HIIT-treenin illan ratoksi, tytöt pomppivat mukana.

Ihan paras lauantai <3

Valo lisääntyy päivä päivältä ja alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä että talvi alkaa muuttua kevääksi, etenkin kun kuukin vaihtuu ensi viikolla jo maaliskuuksi. Kotikin alkaa riisuutua talvikamppeista, ja olen ostanut aina viikonlopuksi kimpun ihania keväisiä tulppaaneja tai neilikoita kotia raikastamaan. Ollaan piristetty kotia pienillä jutuilla muutenkin. Sain olohuone-keittiöön pitkään kaipaamani astiahyllyn muutama viikko sitten, kun käytiin ostamassa Ikeasta keveä puunvärinen avohylly. Nyt lemppariastiat saavat olla esillä, eivätkä piileskele kaapinovien takana.

Lemppariastioista puheenollen, jos teillä on lapsille kivat murokulhot ja mukit hakusessa niin voin ehdottomasti suositella meidän SuperPetitin uusia kulhoja* ja mukeja*, jotka ovat puoliksi melamiinia ja puoliksi silikonia, jotka saavat ne pysymään hyvin innokkaiden mukuloidenkin hyppysissä. Silikoni myös suojaa pieniä sormia, jos mukissa on vaikka lämmintä kaakaota: muki ei tunnu niin kuumalta koska välissä on irroitettava silikonipinnoite. Kulhojen pohjissa on ihanat linnakuviot, ja mukien pohjissa timantit. Vinkkinä näin kaksivuotiaan välillä erittäin omapäisen neidin äitinä, että tämä on ainakin meillä auttanut siihen kun ruoka ei meinaa joskus maistua. ”Muistatko, kun syöt kaikki myslit ja jugurtit, niin löydät pohjalta sen ihanan linnan?”.

Muutama kyselikin astioista jo aiemman ystävänpäiväbrunssipostauksen yhteydessä, eli nämä siis olivat ne! Astiat voi pestä koneessa ja ne ovat olleet ainakin meillä tosi kovassa käytössä.

Lisäksi piristin olkkaria helpolla DIY-jutulla, eli mustalla metallikehikolla johon kiinnitin valokuvia Tigerin klipseillä ja Maxplaylta saamillani Design by S.H:n ihanilla puuhelmiklemmareilla. Mustaharmaat klemmarit* sopivat hyvin meidän olkkarin väreihin, ja lastenhuoneeseen taas valitsin vaaleanpunaharmaita*. Näistä metallikehikoista ajattelin tehdä ihan oman DIY-postauksensa jos kiinnostaa, itse nimittäin metsästin näitä kissojen ja koirien kanssa että sain oikeanlaiset, mutta lopulta vastaus löytyi lähempää kuin luulinkaan.

Lapset ovat askarrelleet päiväkodissa kevätkotia piristämään ihanat sydämet, ja mä päätinkin että noissa vaaleanpunaharmaissa klemmareissa saa aina olla esillä lasten vaihtuva taidenäyttely. Siihen saa nätisti esille heidän ihania taideteoksiaan, ja tytöt ovat ylpeitä kun niitä pidetään esillä. On meillä muutenkin kyllä lasten taidetta seinillä, Oton miesnurkan magneettitaululla ja jääkaapin ovessa, sekä yksi piirros kehystettynä keittiössä. Lasten taide kuuluu esille, ja se jos mikä tekee kodikasta tunnelmaa.

Design by S.H.Lta lapset valitsivat itselleen myös ihanan puisen satuavaimen. Se on tosi söpö ja sopii hyvin huoneen muuhun sisustukseen. Me löydettiin sille täydellinen paikka aiemmin saamastamme Batman-koukusta.

Innostuin tällä kertaa ostamaan ihania violetteja tulppaaneja, tietysti uuteen tukkaani mätsääviä! Ostin siis ihan perus kauppareissulla nämä kukat, mutta kotiin päästessä huomasinkin että yli puolet niistä oli homeessa varresta. Onneksi ei sentään kokonaan, leikkelin ne ihan lyhyiksi sitten ja laitoin ne H&M:n minipulloihin. Aika söpöt tuli mun mielestä, lastenhuoneeseen en ehkä laittaisi kovin mahtipontisia kukka-asetelmia mutta tämmöiset pienet on ihan jees.

Tämä on nyt poikkeuksellinen viikko kun olen niin onnekas että saan jakaa teille alekoodeja kaksin kappalein! Eilisen kampaamotarjouksen lisäksi saan jakaa teille alekoodin Maxplay.fi-verkkokauppaan! Eli koodilla IINA saatte sunnuntaihin saakka -15% kaikesta Maxplayssa! Jos puuttuu playtray-tarjotin Trip Trappista tai himoitsette ihania pilvinaulakoita, niin kannattaa hyödyntää tarjous!

Ihanaa viikonloppua kaikille teille <3 Terveisin edelleenkin teidän eiliseen postaukseen tulleista hiuskommenteista häkeltynyt Iina. Kiitoksia ihan hurjasti kaikille, ootte aivan parhaita!

Lapset ovat olleet ruotsinkielisessä päiväkodissa pian vuoden päivät, ensi viikolla tulee vuosi täyteen. Sitä ennen ruotsin kielen puhuminen oli kotona ollut satunnaista, ei jokapäiväistä tai ei aina edes jokaviikkoistakaan. Kolme päivää viikossa päiväkodissa teki kuitenkin kielelle hyvää. Jo ensimmäisten viikkojen aikana esikoinen innostui kielestä niin että innosti isinsäkin puhumaan sitä useammin, hän halusi oppia ihan hurjan kovasti. Kuopus oli päivähoidon aloittaessaan vuoden ja kymmenen kuukautta vanha, ja hänellä kestikin huomattavasti kauemmin ennenkuin niitä ruotsinkielisiä sanoja alkoi tulla, mikä on ihan ymmärrettävää.

Nyt, lähes 12 kuukautta myöhemmin, molemmat puhuvat ruotsia. Esikoinen käyttää kieltä melko sujuvasti, ja hän puhuu sitä usein oma-aloitteisesti myös silloin kun on kotona vain mun kanssa. Hän puhuu myös siskolleen usein ruotsia. Nuorempi neiti käyttää joitakin tiettyjä sanoja/lauseita useammin ruotsiksi, kuten nej tai nääää, tack för maten, jag vill, vill du leka med mig ja kisibrott, mutta puhuu pääosin enemmän suomea. Hän kuitenkin vastaa  aina ruotsiksi jos hänelle puhutaan ruotsia, eli huomattavasti edistystä on kuitenkin tapahtunut. Molemmat puhuvat kieltä rohkeasti, eivätkä pelkää virheitä tai sanojen unohtelua. Jos he eivät muista jotain sanaa ruotsiksi, niin se tulee välissä suomeksi, taivutettuna ruotsin kieliopin mukaan. Varsinkin esikoinen muodostaa jo tosi luontevasti ruotsinkielisiä lauseita ja osaa kysellä ja selittää Aliaksessakin ruotsiksi hirmu hyvin.

Me ollaan luettu tosi tosi paljon ruotsinkielisiä kirjoja, oikeastaan melkein kaikki sadut ollaan luettu ruotsiksi viime aikoina. Toki joitain kirjoja suomeksikin, mutta sanotaanko vaikka niin että viitenä iltana seitsemästä iltasatu on ruotsiksi. Tässä on kovasti auttanut myös päiväkodin tuki, ollaan saatu lainata päiväkodista ruotsinkielisiä kirjoja aina kotiin niin pitkäksi aikaa kun ollaan haluttu. Yleensä tytöt ovat valinneet kolme kirjaa, ollaan pidetty niitä pari viikkoa ja palautettu ja sitten taas valittu uudet. Ollaan myös ostettu itse ruotsinkielisiä kirjoja, ja saatu niitä paljon myös lahjaksi kummeilta ja sukulaisilta.

Tytöt ovat katsoneet usein telkkarista Buu-Klubbenia, ja Netflixissä laitan usein kieleksi ruotsin kun he katsovat jotain elokuvaa tai lastenohjelmaa. Netflixissä on tosin se että kieli on Ruotsin ruotsia, eikä suomen ruotsia, niin siellä on välillä sellaisia sanoja joita tytöt eivät ole kuulleetkaan, ja ääntäminen on erilaista. Mutta hyvin he ovat jaksaneet katsoa ohjelmia silti. Kuunnellaan myös paljon suomenruotsalaista lastenmusiikkia kuten Arne Alligatoria, Djungeldrummania, Sos o Koppia ja muita. Etenkin päiväkodissa joulun alla livekeikan vetänyt Arne Alligator on ihan lemppari, sekä tietenkin Buu Klubbenista ja päiväkodin jumppatunneilta tuttu Hoppa på-biisi jota he luukuttavat aina ihan täysillä.

Enää ei ollenkaan jännitä että kykenisivätkö tytöt ruotsinkieliseen kouluun, aivan varmasti kykenevät. Esikoisella on vielä kaksi vuotta aikaa oppia ennen koulua, ja kuopuksella neljä. Ei ole epäilystäkään etteivätkö he voisi myös opiskella ruotsiksi sitten kun sen aika on.

Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ruotsinkieliseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen muutenkin. Mä en koskaan, en kertaakaan lapsia viedessä tai hakiessa ole tuntenut että hoitajilla olisi liian kiire tai etteivät meidän lapset tai kukaan muukaan lapsi saisi tarpeeksi syliä tai huomiota. Ryhmät eivät ole kasvaneet, ja lapset ovat saaneet olla tutussa porukassa ja ympäristössä. Lapsilla on viikottain jumppaa, metsäretkiä, tunnekasvatusta ja ruotsinkielentunteja. Lapset ovat päässeet teatteriin, kirjastoon ja saaneet Arne Alligatorin esiintymään päiväkotiin. Silti päähuomio on vapaassa leikissä, laulussa ja arkipäivän asioissa. Niinkuin noin pienillä vielä kuuluukin. Tunnelma on tarpeeksi kodinomainen, eikä pätkääkään sellainen ”laitosmainen” kuten monet päiväkodeista kuvittelevat.

Meidän esikoinen sekoittaa språksoppaa vielä englanninkielellä, hän kun yleensä valitsee katsoa kaikki youtubevideot englanniksi. Hän kyselee kysymyksiä meiltä vanhemmilta englanniksi, ja osaa monia englanninkielisiä lauluja ja loruja. Numerot ja aakkoset hän on osannut englanniksi jo pitkään, mutta nyt hän kyselee sellaisia asioita kuin ”Where is my pony? There it is” tai ”What is this?”. Myös kuopus tuntee monet satuhahmot englanniksi, esimerkiksi Tyyris Tyllerö on heille ihan vieras käsite mutta Humpty Dumpty on tuttu munamies. Mä en koe että se haittaa mitään että opettelee itsenäisesti englantiakin, jossain vaiheessahan sen kuitenkin oppii. En tiedä auttaako ruotsin kieli siinä, mutta myös englannin ääntäminen sujuu tosi luontevasti.

Löytyykö mun lukijoista kaksikielisiä tyyppejä / perheitä? Miten teillä sujuu kielen oppiminen? Onko suomen kieli vahvempi vai heikompi kuin toinen kieli? Miten tuette toisen kielen opettelua?

Pyörähdettiin eilen reissu Tampereen lähellä Oton isoisän luona. Ajokeli oli ihan mahdottoman hirveä sekä mennessä, että varsinkin tullessa, mutta onneksi Otto on varma kuski eikä tarvinnut hänen kyydissään pelätä. Ehjinä selvittiin. Oli tosi mukava käydä siellä suunnalla pitkästä aikaa, ja lapsetkin tykkäsivät kovasti. Siellä oli myös kissa ja lapset olivat tietysti ihan intona kissasta. Itse kissa-allergisena pysyttelin kohteliaan etäisyyden päässä, vaikka allergialääke onneksi auttoikin eikä mulle tullut mitään oireita.

Oton isoisän luota ajeltiin vielä läheiseen Lempäälän Ideaparkkiin, joka olikin vähän isompi kuin Oulun vastaava! Mä en ollut koskaan ennen Ideaparkissa käynyt ja olihan siellä lääniä missä pyöriä. Me ei haluttu ajaa koko paluumatkaa pimeällä joten ei hirveän kauaa siellä oltu mutta kerkesin mä ostaa lapsille pari uutta kivaa vaatetta Kappahlista, Zeldalle kaktuspöksyt ja Tiaralle tiipiipaidan. Tänä keväänä edellämainitut tuntuvat olevan kovia hittejä kaikissa lastenjutuissa niin sisustuksessa kuin vaatteissakin, ja ennustan että kaktusfanina meiltä tulee erilaisia kaktusjuttuja löytymään kyllä jonkin verran.

Tänään ollaan vietetty ihan rauhallista kotipäivää sitten vaan, aika lailla siivoillen ja leikkien. Mä keräsin lasten kaapeista kaikki pieneksi jääneet vaatteet ja pesin niitä oikein urakalla, sillä parin viikon päästä on luvassa yksi aika siisti tapahtuma jossa mulla on oma kirppispöytä! Siitä lisää myöhemmin, mutta sanon jo etukäteen että jos on ajatuksissa lähteä kaupungille tai tulla Helsinkiin niin 5.3. löytyy Kampista kaikkea kivaa. Lapset auttoivat mua lajittelemaan vaatteita ja yhdessä valkattiin myös parit pieneksi jääneet jutut jotka kuitenkin säästettiin, kun ne olivat niin lemppareita.

Ollaan tehty ihan niitä perusjuttuja, syöty itsetehtyjä hamppareita, käyty esikoisen kanssa viemässä roskia räntäsateessa, kasteltu yhdessä kukkia ja vähän on lapset saaneet pomppia sängylläkin. Roskienvientireissulla esikoinen sanoi ihanasti, että hän voi aina olla mulle se kaveri joka tulee räntäsateeseenkin viemään roskia mun kanssa. Meinasi tulla tippa linssiin. Ne on ne pienet ihanat arkiset jutut, jotka elämästä tekee oikeasti elämisen arvoista. Ja lasten kanssa niitä juttuja riittää, ei mulla ainakaan ennen lapsia ollut ketään joka olisi hihkunut onnesta kun ilmoitan että roskapussit ovat täynnä.

Mä olen maailman kiitollisin siitä, että mulla on näin ihana perhe jonka kanssa jokainen minuutti tuntuu lahjalta. Ihan sama sisältääkö se minuutti huutavan lapsen, räkää valuvan nenän tai vessapaperirullan joka on tyhjä juuri silloin kun toinen lapsista on pöntöllä ja toinen potalla ja olisi kiire lähteä jonnekin. Mitään ei saa ottaa itsestäänselvyytenä, sen jos jonkin mä olen oppinut tässä elämässä.

Menipä diipiksi yhtäkkiä, mä olen jotenkin ollut ihan ajatuksissani koko viikonlopun ja miettinyt vaikka ja mitä. Oikeasti mun piti vaan kirjoittaa meidän kivasta viikonlopusta. Mutta joskus näinkin!

Aivan ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja toivottavasti huomenna paistaisi aurinko!

 

Pitkästä aikaa mä jaan teille meidän lasten parhaita juttuja viime viikoilta ja kuukausilta! Näitä on niin hauska aina kirjoitella ylös ja lukea myöhemmin, ja sitten aina ihmetellä jälkeenpäin että onko ne oikeesti tosiaan sanoneet noin. Meillä molemmat lapset ovat aikamoisia persoonia, ja heiltä tulee sellaista settiä välillä että ei meinaa naurusta tulla loppua. Ainakin on asenteet kohdillaan, ja selkeästi äidiltä ja isiltä ja muilta tärkeiltä aikuisilta kopioitu sanoja, puhetyyliä ja vitsejä.

1. T: ”Kato äiti, mä syön tätä banaania niinkuin apinat!”

Z: ”Onks hyvää, apina?”

 

2. Z: ”Mun vauvapäivä on kohta.”

T: ”Mitä silloin tapahtuu?”

Z: ”No mä synnyn varmaan.”

3. T: ”Äiti, voidaanks me mennä Antti Tuiskulle kylään?”

 

4. Z: ”Äiti sillon kun te olitte isin kans pieniä, niin te olitte ihan sikapieniä.”

 

5. T: ”Mua vähän vaivaa tääl päässä se että mun ilmapallo poksahti. Ei mua sureta, mut ihan pikku tippa vaivaa.”

 

6. T: ”Mä oon niin hurja et haluun aamul syödä chilijugurtin.”

7. Ä: ”Mitä äiti tekee työksi?”

Z: ”Vetää mua rattaissa ja pyöräilee.”

 

8. Z: ”Äiti, miten eskimot suutelee?”

Ä: ”Ne tekee sen nenällä.”

Z: ”EI! Ne tekee sen pyllyllä!”

 

9. Z: ”Mulla on jo neljä makaronia mahalaukussa!”

T: ”Ja aika monta lattialla.”

 

10: T: ”Musta tuntuu että mä oon jo aikuinen kun mulla on nii pitkä tukka.”

Z: ”Musta tuntuu et mä olen isi.”

Joo, että sellaisia ipanoita tässä huushollissa! Nämä ovat vaan jäävuoren huippu, ne jutut jotka olen muistanut/voinut kirjoittaa ylös. Usein ne parhaat jutut tulevatkin just silloin kun ei ole kynää eikä paperia missään lähimaillakaan. Tosin aika monet hyvät keskustelut me käydään nimenomaan ruokapöydässä yhteisten aterioiden aikana. Mulle lasten kanssa yhdessä syöminen aina kun mahdollista on tosi tärkeää, ja toivon että se on tapa joka säilyy niin pitkään kuin mahdollista. Vielä sittenkin kun lapset ovat isoja ja muuttavat pois kotoa, olisi ihanaa kerääntyä edes kerran viikossa yhteisen pöydän ääreen syömään, elleivät lapset sitten lennä kauemmas maailmalle.

Kertokaa ihmeessä teidän lasten/kummilasten/sisarusten/muiden lasten viime aikojen parhaita juttuja, mä haluan hihitellä! 😀