Olen mukana Indiedaysin ja Fennia Henkivakuutuksen kampanjassa, jossa pääsin kaivamaan luurangot kaapistani ja paljastamaan sen asian mitä mä aina lykkään seuraavaan päivään. Mä olen muuten aikalailla sellainen tyyppi että teen mieluummin kaiken aina heti enkä myöhemmin, ettei tarvitse stressata, mutta yksi sellainen juttu on jota lykkään aina vaan: vaatekaappien siivous, ja etenkin lasten vaatekaapin siivous. Laskut maksan aina heti kun ne tulevat, astianpesukoneen tyhjennän heti kun se on valmis ja työt teen mieluummin aina etukäteen kuin juuri ennen deadlinea.

Lasten vaatekaappi kuitenkin saa tursua ja pursua joka suuntaan, vähän liian pitkään, ennenkuin teen inventaarion ja luovun niistä vaatteista jotka eivät enää mahdu lapsille. Mä näen tässä lasten vaatekaapin tyhjennyksessä ja sen siirtämisessä jotain vähän samaa, kuin henkivakuutuksen ottamisessa (tai sen ottamisen lykkäämisessä). Mä en halua luopua niistä ihanista lemppareista, jotka joskus puin pienen kaksivuotiaan makkaran jalkaan tai siitä hellehatusta joka esikoisella oli päällä kivalla kesälomareissulla. Mutta kyllähän niistä pitää jossain vaiheessa luopua. Se on vaan niin haikeaa ja surkeaa, että sitä tulee lykättyä, vaikka aina kun sen saa tehtyä on helpottunut olo ja tilaa kaikelle uudelle ja kivalle.

Henkivakuutusta ottaessa ei tarvitse luopua mistään muusta kuin pienestä kuukausittaisesta summasta rahaa, mutta sen ajatteleminen tekee kipeää, että henkivakuutukselle voisi olla tarvetta. Eihän kukaan halua ajatella että entä jos kuolen, tai entä jos joudun työkyvyttömäksi loppuelämäksi. Mä olen oppinut omakohtaisesti että ikinä ei voi tietää mitä voi tulla eteen. Mun äiti joutui työkyvyttömyyseläkkeelle aivoinfarktin, molemminpuolisen keuhkoveritulpan sekä molempien lonkkien kuolioitumisen seurauksena 48-vuotiaana. Hän joutui lopettamaan työnteon miltei 20 vuotta liian aikaisin.

Mun äidillä ei ollut henkivakuutusta, ja siksi mulla on. Mä otin henkivakuutuksen jo vuosia sitten, ja sen pienen summan maksaminen kuukausittain takaa mulle sen että jos ikinä mitään pahaa tapahtuisi, mun, Oton ja lasten elämä on turvattu. Meidän perheessä kaikilla perheenjäsenillä on henkivakuutus ja turva vakavan sairauden varalta, ja ihan syystä. Henkivakuutuksella taataan sekä perheenjäsenten turva kuolemantapauksen sattuessa, että oma elintaso mikäli eteen tulisi vakava sairaus joka aiheuttaisi pysyvän työkyvyttömyyden. Lakisääteinen turva voi olla yllättävänkin alhainen, riippuen toki siitä kauanko on ollut töissä ja kuinka paljon on tienannut.

Fennian henkivakuutuksesta maksetaan kertakorvaus edunsaajalle perheenjäsenen kuoltua, ja henkivakuutus on voimassa 90-vuotiaaksi asti. Vakuutuksen voi ottaa 15-75 -vuotiaana. Pysyvän työkyvyttömyyden turvasta maksetaan myös kiinteä kertakorvaus, todistetusti pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa. Tällä korvauksella voi kattaa esimerkiksi asuntolainan, autolainan ja muut kiinteät kulut.

Henkivakuutuksen hinnan voi laskea kätevästi nettilaskurilla omien tarpeiden mukaan, ja vakuutuksen ottaminen onnistuu helposti kotisohvalta käsin ilman käyntiä vakuutusyhtiön konttorissa tai soittelua. Vakuutusmaksun suuruus määräytyy ikäsi ja valitsemasi korvaussumman mukaan.

LUKIJAKILPAILU:

Onko sinulla jo henkivakuutus? Jos ei, niin miksi? Mä ainakin suosittelen hank

kimaan henkivakuutuksen heti eikä myöhemmin! Vastanneiden kesken arvotaan 50€ lahjakortti Stockmannille. Osallistumisaikaa on 5.5. klo 22.00 asti, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti joten muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Onnea arvontaan! Arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ.

Helou tyypit! Saatiin Otto viikonlopuksi kotiin ja ollaan vietetty perheaikaa oikein urakalla. Eilen herättiin Oton kanssa siihen kun lapset perinteisesti kiipesivät meidän sänkyyn kello puoli kahdeksan ja alkoi armoton pulputus = parasta. Lähdettiin  jo aamupäivästä keskustaan tsekkailemaan muksujen kanssa vappumeinkejä, ja olihan siellä porukkaa. Rautatientorillakin oli vapputori, ja me käytiin siellä pyörimässä kun siellä oli vähän vähemmän jengiä ja sellainen kyläjuhlamainen tunnelma. Jotenkin kotoisaa ja sopivasti ihmisiä, sekä pomppulinnaa ja trampoliini ja metrilakua, mitäpä muuta sitä olisi voinut kaivatakaan.

Lapset tykkäsivät hirveästi vappupöhinästä, ja muistan itsekin kuinka vappuna oli aina lapsena ihana lähteä keskustan ihmisvilinään. Silloin Helsinki herää talvihorroksesta eloon ja joka paikassa on värikkäitä ja iloisia ihmisiä. Ostettiin pussillinen metrilakua ja syötiin niitä siellä ulkona, vesimelonin makuinen on ihan parasta.

*Tyttöjen kaulakorut saatu blogin kautta.

Säät on todellakin suosineet, eilen oli mahtavan lämmin päivä eikä kerrankin tuullut juuri ollenkaan, ja upea sää näyttää jatkuvan tänäänkin. Keskustassa pyörimisen jälkeen tultiin kotiin syömään kotiin, ja tehtiin vielä lasten kanssa pyörä- ja potkulautalenkki rantaan. Oli ihanaa, eilen oli täydellinen päivä kaiken hulinan jälkeen.

Lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin vielä piipahtamaan kaverin Gatsby-teemaisilla 25v-synttäreillä Jätkäsaaressa autolla. Oli aivan ihanaa pukeutua 20-luvun teemaan ja tehdä kampaus ja kaikki, me kerettiin juuri kuvata asu ja kampaus kunnolla ennenkuin tuli pimeää, ja niistä lisää myöhemmin. Puolen yön aikaan ajeltiin takaisin kotiin nukkumaan, ja tänä aamuna ollaankin herätty pirteinä lasten kanssa leikkimään junaa ja valmistelemaan vappubrunssia.

Pian meille tulee kylään Tiaran kummitäti avomiehensä kanssa, sekä Zeldan kummisetä, ja taidetaan pitää vappubrunssia aurinkoisella parvekkeella. Tästä tulee varmasti ihana päivä!

Mahtavaa vappupäivää kaikille <3

Viimeisen vuoden aikana olen lainannut kaikki gaala-asuni, paitsi viime syksyisen yksisarvismekon koska mistään ei löytynyt sopivaa. Tiedän jo asua suunnitellessa, että luultavasti tulen käyttämään sitä vain yhden kerran, ja siksi en mielelläni osta sitä vaan lainaan. Tälläkin kertaaa aloitin asun etsinnän Polhemin showroomin valikoimista hyvissä ajoin, ja löysin ihanan BCBGenerationin haalarin johon rakastuin. Myös viime syksynä mulla oli samaisen merkin vähän erilainen haalari lainassa toisessa blogigaalassa. BCBGenerationia myy Suomeen ainakin Zalando, ja Zalandon valikoimasta oli tämä kyseinen haalarikin.

Mua mietitytti ensin että olenko liian värikäs jos yhdistän sähkönsinisen haalarin tähän pastelliviolettiin kuontaloon (niinkuin mua mietityttää joka kerta jotain muuta kuin harmaata, mustaa tai valkoista yhdisteltäessä), mutta päädyin siihen että sininen ja violetti ovat kavereita.

Haalarin leveät lahkeet olivat mulle ihan uusi juttu, sillä olen viimeiset kymmenen vuotta käyttänyt pelkkiä pillejä. Mutta toisaalta ne toivat sellaista naisellisempaa muotoa mulle, mistä tykkään, ja ehkä tämän haalariasun myötä nyt uskallan ostaa itselleni jotkut leveämmät pöksyt. Olen vartalonmalliltani tosi pötkö, koska mulla on kapea lantio ja kapeat olkapäät, eikä rintamuskaan päätä huimaa. Siksi on hauskaa aina välillä luoda itselleen enemmän muotoja vaatteiden avulla, sitä pitäisi harrastaa useamminkin.

Iltalaukun kanssa oli sellainen hassunhauska sattuma, että mun piti ottaa mukaan musta Michael Korsin crossbody, mutta unohdin sen kotiin, ja niinpä ainoa mukana ollut pikkulaukku oli tuo kirkkaanpunainen Rebecca Minkoffin Mini Love jonka olin tarkoittanut alunperin ainoastaan päivätapahtumaan punaisen hameen kaveriksi. Tämä oli varmaan siis värikkäin gaala-asuni hetkeen.

Haalari BCBGeneration (lainattu) / Kengät Zara / Laukku Rebecca Minkoff Mini Love / Korvakorut Gina Tricot / Kello Marc by Marc Jacobs* / *saatu blogin kautta

Mä en ota gaala-asuja turhan vakavasti, koska mulle ne on tilaisuuksia kokeilla jotain uutta ja vähän repäistä. Tilaisuuksia pitää vaatteilla hauskaa ja leikitellä eri tyyleillä.

Otto tuli eilen illalla myöhään kotiin, ja me ollaan täällä ihan onnemme kukkuloilla kun saadaan olla kaikki yhdessä viikonloppu. Nyt vappuaaton viettoon ja munkin paistoon. Aivan ihanaa vappuviikonloppua kaikille <3

Tämä postaus on pyörinyt mulla luonnoksissa kuukausikaupalla, sillä olen halunnut kerätä rauhassa niitä vanhemmuuden tähtihetkiä, jolloin todella tiedät ja tunnet olevasi vanhempi. Vanhemmuus on äärettömien tunteiden summa, ja jokaiseen päivään mahtuu ainakin jonkinlainen tunteiden vuoristorata. Välillä se on lasten vuoristorata, välillä aikuisten, varmaa on vain se että yksikään päivä ei ole samanlainen.

1. Meillä ei ole ollut enää kahteen vuoteen vauvaa, mutta silti edelleenkin joka ikinen kerta kun menen suihkuun, kuulen vauvan itkua taustalla. Vaikka missään ei olisikaan itkevää vauvaa. Kai se suihku on aina kuulostanut ihan vauvan itkulta mutta vasta äitiyden myötä sen äänen on erottanut sieltä virtaavan veden liplatuksesta.

2. Vain toinen vanhempi ymmärtää, kun puhun sukkapiiloista. Eli niistä jo kerran tarhassa jalassa olleista sukista, jotka ovat täynnä epämääräistä pikkutavaraa paperisilpusta kindermunaleluihin ja barbien kenkiin, ja joita löytyy sängyn alta, kirjahyllyn takaa, sukkalaatikosta ja nukenvaunuista. Niitä sukkapiiloja, joita löytyy aina vielä se yksi siinä vaiheessa kun olet jo huokaissut helpotuksesta että koko huone on siivottu ja kaikki tavarat paikoillaan. ”Mut kun ne on niin kivoja säilytyspusseja” T. 3-vuotias

3. Vasta vanhemmuus saa tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä ettei ole muovaillut tarpeeksi muovailuvahalla, leikkinyt tarpeeksi barbeilla, rakentanut tarpeeksi isoa legotaloa tai lukenut tarpeeksi montaa kertaa sitä yhtä ja samaa Pikku Eetu -kirjaa.

4. Vasta vanhemmaksi tultuani olen oikeasti oppinut mitä huono omatunto tarkoittaa. Kyllä sitä joskus aiemminkin vähän kalvoi rintalastassa jos ei jaksanut nähdä kaveria tai jos oli pitämässä hauskaa vaikka olisi pitänyt tehdä läksyjä. Vanhempana huono omatunto saa kuitenkin aivan uuden merkityksen: se on asia joka kuuluu vähän jokaiseen päivään. Aina on huono omatunto jostain lapsiin liittyvästä, ja se huono omatunto on jotain syvempää ja raastavampaa.

5. Tiimalasinkääntäjä. Tiesittekö että se on maailman tärkein luottamustehtävä? En mäkään ennen. Vanhempana olen oppinut että Alias-peliä tai muuta tiimalasin sisältävää peliä pelatessa se kuka saa kääntää tiimalasia on verrattavissa lottovoittajaan. Ja se kuka ei saa kääntää tiimalasia, ilmaisee tyytymättömyytensä oikein kuuluvasti. Yhtä cooleja luottamustehtäviä ovat mm. hissin nappulan painaja (se on parempi joka saa tilata hissin kuin se joka ”vain” valkkaa kerroksen) sekä telkkarin avaaja.

6. Munavideot, luojalle kiitos niistä. Jos et tiedä mitä ovat munavideot, et ole luultavasti vanhempi tai sitten lapsesi on vielä alle 2-vuotias. Videot joissa avataan yllätysmunia ovat jokaisen lapsen suosikkeja, niissä on jotain sellaista mitä mä en ainakaan tajua mutta mitä lapset ympäri maailman rakastavat. Kaikki eivät tykkää samoista piirretyistä tai elokuvista, mutta munavideoista tykkää jokainen mukula.

7. Numero seitsemän on maaginen. Ensin siitä tulee kellonaika, johon et enää koskaan usko pääseväsi nukkuen heräämättä kertaakaan yön aikana. Sitten siitä tulee kellonaika, jonka nähdessäsi kiljut riemusta: ”ME NUKUTTIIN KOKO YÖ!”. Muutaman vuoden kuluttua huomaat että kello seitsemän on ja pysyy vaikka lapset ovat oppineet nukkumaan pidempään. Mikä pitkään nukkuminen? Missä? Ei meillä. Menitpä nukkumaan kymmeneltä illalla tai kolmelta yöllä, silmät aukeavat viimeistään seitsemältä.

8. Vaikka luulet että muistat lasten huvittavimmat kommellukset ikuisesti, olet väärässä. Kirjoita ne ylös, heti. Kun luet vauvakirjaa puolen vuoden jälkeen, saatat yllättyä. ”Ai sanoiko se oikeasti Puuha-Peteä Kuuka Kekeksi?”.

9. Meidät vanhemmat on suunniteltu niin että ne  kaikkein traumaattisimmat kokemukset unohtuvat ihan huolella. Ajan kuluessa niistä kuitenkin irtoaa yleensä suurin hupi. Älä siis lannistu kun lapsesi kakkaa niskakakat Citymarketin kassalla kurkku suorana huutaen, vaan poistu paikalta tyylikkäästi, kirjoita tapahtuma ylös vauvakirjaan ja naura kolmen vuoden kuluttua niin että kyyneleet valuvat ja poskiin sattuu. Lapsesi ei ehkä usko sinua kun kerrot, mutta viimeistään 30:n vuoden kuluttua voit sanoa ”mitä mä sanoin” kun lapsellasi on lapsia. Tai ainakin voit lohduttautua ajattelemalla näin.

10. Lapsille Sylkevä Kameli -pelin säännöt ja vanhemman työpuhelu ovat samanarvoisia. Kun ne säännöt tulevat mieleen ”JA sitten minä painan sitä nappia ja jos se on väärä niin sitten se kameli sylkee mun päälle mut jos se on oikee niin saan ottaa pullon!” niin ne on vaan saatava sanoa ääneen, ja vielä varmistettava että vanhempi on varmasti ymmärtänyt ne.

11. Valikoiva kuulo on ihan perusjuttuja. Kun juttelet kaverin kanssa puhelimessa henkilökohtaisia juttuja ja luulet lapsen värittävän keskittyneenä värityskirjaa, hän kysyy puhelun jälkeen erittäin henkilökohtaisia kysymyksiä joihin vastaaminen saa hien nousemaan otsalle.  Mutta kun muistutat muistuttaneesi jo kahteen kertaan oman huoneen siivouksesta tai iPadiajan loppumisesta, ovat korvat yllättäen olleet ihan hukassa.

12. Lapsen brutaali rehellisyys on toisaalta virkistävää, toisaalta masentavaa. ”Mummu, sä et kyllä yhtään osaa ajaa autoa.” aamuruuhkassa ei kirvoittanut kovin suurta hymyä äitini kasvoilta. Itse yritän vielä pysyä positiivisena kun kuopus toteaa mahani olevan ”ihan iso” ja ruoan olevan ”ei ihan minun makuuni”. ”Isi älä viitsi laulaa kun mun korvia alkaa särkeä” on jo aika paha. Toisaalta, kun lapsi sanoo rakastavansa, tykkäävänsä jostain ruuasta tai että vanhempi on maailman paras, siitä tietää että hän todella todella tarkoittaa sitä eikä käy mielessäkään kyseenalaistaa sitä.

13. Kiusalliset kysymykset ruuhkabussissa ovat tulleet tutuksi. Miten se ihmisen biologia alkaakin aina askarruttaa juuri julkisilla matkustettaessa? Ehkä se on se kun paikalla on erilaisia ihmisiä ja asiat alkavat mietityttämään mukulaa. Ei siinä muuta vikaa kuin hitsin kovat suorituspaineet omaa vastausta miettiessä kahdenkymmenen silmäparin tuijottaessa. Vanhemman paineensietokyky on varmasti ihan omaa luokkaansa muutaman vuoden vastailun jälkeen.

14. Kun lapsi opettelee elämäntaitoja, on rankkaa olla vaan hiljaa ja puuttumatta. Eihän se lapsi koskaan opi ottamaan itselleen juotavaa jos hänen ei anna yrittää. Siispä ole vaan kieli keskellä suuta ja hymyile kauniisti, kun lapsi ensin ottaa haarukan yltääkseen avaamaan hanan haarukalla, sitten toteaa ettei se onnistu, hakee tuolin ja raahaa sitä pitkin lattiaa, kiipeää tuolille, ottaa kaapista mukin ja pudottaa toisen samalla, ottaa mukin piripintaan täyteen vettä ja kaataa ne päälleen hörpätessään. Lopuksi hän vie paita märkänä hanaan koskeneen ja mahdollisesti lattiallekin tippuneen haarukan takaisin laatikkoon, ja katsoo kysyvänä ”Enkö osannutkin hienosti ottaa vettä?!”.

15. Varpaat naamalla onkin ihan kiva juttu. En olisi kuvitellut ennen vanhemmaksi tuloa että joskus haluaisin nuuskuttaa jonkun varpaita. Mutta totta se on. Aamulla kun herään siihen että kolmevuotiaan varpaat ovat mun naamalla ja hän tuhisee vieressäni minionia puristaen, ei eka ajatus todellakaan ole että hyi hitto vie ne varpaat pois. Vaan sitä vaan hymyilee tyytyväisen onnellisena kun on sellainen tuhiseva pikkukaveri siinä niin ja sillä on vielä niin söpöt varpaat, ihan kuin isällään mutta minikokoiset ja vähemmän karvaiset.

Näin meillä, miten teillä? Kuulostaako tutulta?

Vappu lähestyy kovaa vauhtia, ja jos kaipaat super iisiä ja herkullista tarjottavaa, tsekkaa tämä ohje: Oreo-valkosuklaa popcornit. Suolaisen ja makean pyhä liitto ei petä ikinä, siksi erilaisten makeiden herkkujen sekoittaminen popcorniin on mun mielestä aina toimiva vaihtoehto. Popcornin sopivuus makeisiin herkkuihin on tiedostettu Jenkeissä jo vuosikaudet, mutta rantautunut kunnolla tänne meidän koti-Suomeen vasta viime vuosina. Itse tutustuin erilaisiin makeisiin poppariherkkuihin vasta viime vuonna erään elintarvikekampanjan yhteydessä.

Zeldan Jali ja Suklaatehdas-juhliin piti keksiä mahdollisimman hauskoja ja helppoja tarjottavia, ja yhtäkkiä mulla Pinterestiä selatessa välähti mitä mä haluan kokeilla. Värikästä ja herkullista popcorniherkkua, jonka tekeminen ei ole rakettitiedettä vaan onnistuu ihan keneltä tahansa. Popcornit veivät kielen mennessään ja aion tarjoilla niitä myös vappuherkkuna. Meidän vaaleanpunaiset popcornit jäivät vähän vaaleiksi koska meillä oli liian vähän valkosuklaata, tässä ohjeessa valkosuklaata on riittävästi.

Värikkäät Oreo-valkosuklaa popcornit

2 ps. popcornia valmiina

300g valkosuklaata

1 pkt Oreo-keksejä

1-2 eri sävyistä elintarvikeväriä

Valmista popcornit ohjeen mukaan mikrossa. Sulata valkosuklaa mikrossa aina välillä tsekkaillen. Murskaa keksit käsin. Murun ei tarvitse olla ihan pientä, vaan sellaista mistä jää kiva suutuntuma. Liian pieni muru värjää koko jutskan ruskeanharmaaksi, eli kannattaa jättää vähän kokoa jos on tärkeää saada herkusta vaikka pinkkiä. Sekoita pari tippaa elintarvikeväriä valkosuklaan joukkoon. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja anna jähmettyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Tarjoile pienistä pahvikipoista, esim. muffinssivuoista. Tästä ohjeesta tulee kunnon satsi isompiinkin juhliin (n. 30 annosta).

Mikä on teidän lemppari makea popcorniherkku?