Oulun reissulla me käytiin mun äidin luona kylässä, ja nappasin itselleni vähän omia lapsuuskuvia mukaan. Mulla on tähän asti ollut vaan muutama itselläni ja ajattelin että olisi kiva jos niitä olisi vähän enemmänkin! Olen joskus aiemmin näyttänyt omia lapsuuskuviani täällä ihan muutaman, mutta se taisi olla silloin kun Tiara oli alle 1-vuotias ja Zeldaa ei vielä ollut olemassakaan. Moni teistä myös aina kommentoi, että jompikumpi tai molemmat tytöistä näyttävät ihan multa, ja ajattelin itsekin että olisi hauskaa vähän vertailla että onko meissä samaa näköä vaiko eikö ole.

Kun mun työkaveri näki tuon ylemmän kuvan, hän meinasi tukehtua kahviinsa kun kerroin että se olen minä. Hän luuli pojaksi. Suurimmassa osassa mun lapsuuskuvista mulla on päällä just jotkut tuon pikkumyyasun tyyliset vaatteet, college ja collegehousut, usein siniset tai vihreät. Ja tuo korvasta korvaan -otsatukka, ai että! Meillä oli joskus trampoliinikin kotona, vitsi mä muistan vieläkin kuinka hauskaa siinä oli pomppia!

Ylempi kuva on otettu musta ja äidistä johonkin lehteen mihin äitiä haastateltiin, en kyllä yhtään muista enää että mihin tai miksi, varmaan liittyi jotenkin äidin töihin. Alemmassa kuvassa iloinen Iina ja ihanat muumilakanat sekä muumikalenteri suoraan ysäriltä, pinkkeine niiskuneiteineen. Näissä kuvissa mä olen 3-vuotias.

Lapsena mä vielä tykkäsin kovasti hiihtää, ja hiihtelin aina mummolan pihalla edestakaisin. Mihinköhän mun hiihtoinnostus hävisi siinä tarhaiän ja ala-asteen ensimmäisen hiihtotunnin välissä? Varmaan oli liian pitkä tauko välissä. Meidän tytöt eivät ole vielä kokeilleetkaan hiihtämistä, ehkä ensi talvena kun nyt nuo lumet jo sulivat pois.

Tämä kuva on mun 7-vuotissynttäreiltä otettu, huutakaa hep jos teilläkin oli Spice Girls -vaatteet!! Mä olin super fanittaja, ja olen vieläkin vähän. Löytyi barbit ja valokuva-albumit ja kaikki maailman vaatteet ja asusteet. Piirsinkin pelkkiä spaissareita ja se leffa piti katsoa VHS:ltä vähintään kerran viikossa. Jalassa oli tietysti Tukholmasta ostetut läskipohjalenkkarit, samantyyliset kuin Spice Girlseillä. Aww!

Minä syöttötuolissa pienenä vs. Zelda syöttötuolissa pienenä. Mä kuulemma luin aina hyvin tarkasti äidin hesarit läpi syöttötuolissa. Zelda vaan hoopoili muuten vaan. Eikää, ehkä ihan pieni vauvakuume tuli kun katson tuota kuopuksen veikeää hymyä.

Minä keinuhepan selässä 1-vuotiaana vs. Zelda keinuhepan selässä yksivuotiaana. Miten musta tuntuu että mä olin tosi vakavana kaikissa mun vauvakuvissa! Tai ehkä se johtuu siitä että 90-luvulla ei voinut ottaa niin monta otosta joka kerta että olisi saanut aina hymykuvan. Toista se on nykyään kun voi räpsiä vaikka 1000 kuvaa kerralla jos kärsivällisyys riittää, filmiä se ei kuluta yhtään.

Iloinen 2-vuotias Iina vs. iloinen 2-vuotias Tiara. En nyt tiedä onko samaa näköä, mutta yhtä iloiselta me ainakin näytetään molemmat! Pakko sanoa että en kestä noita ysärivaatteita, on ne aika hulvattomia!

Mä taisin olla pienenä yhtä innostunut tanssista kuin meidän tytötkin ovat! En tosin kestä noita tossuja, ai kauhea mun jalat näyttää ihan ankan räpylöiltä!

Mun silmiin ei näissä kuvissa meissä ole juuri mitään samaa näköä tyttöjen kanssa! Mutta sitten taas kun katson muuten vaan heitä niin kyllä mä löydän omiakin piirteitä. Suurin ero meillä on varmaan silmät, tytöillä kun on isot silmät ja mulla tämmöiset semipienet. Se tekee paljon. Lapsuuskuvia on kyllä hauskaa aina katsella, eikö!

Mitä mieltä olette? Löytyykö samaa näköä? Ja keneltä kaikilta löytyi Spice Girls vaatteita? 😀 Ihanaa maanantaita tyypit!

Voi vitsi miten kiva päivä meillä oli eilen, siis vieläkin nousee hymy korviin kun mietin! Me lähdettiin heti aamupäivästä kahdestaan Tiaran kanssa metrolla keskustaan, ja oltiin laittauduttu yhdessä ja valittu vielä vähän samisvaatteetkin. Tukatkin laitettiin puolinutturoille molemmilta.

Kierreltiin ensin kauppoja, mä annoin neiti esikoisen päättää ihan kaikesta. Matkalla kysyin haluaako hän ensin syömään vai ensin shoppailemaan, ja hän halusi ensin kauppoihin. Kierrettiin Kampissa ja Forumissa, ja ihasteltiin kaikkea. Tiara löysi itselleen Cubuksesta ihanan Fluttershy  My Little Pony -hupparin, joka oli pakko ostaa. Käytiin myös lelukaupassa, mitä varten Tiara oli säästänyt omia rahojaan. Hän olisi voinut ostaa itselleen sellaisen kivan ponin mistä tykkäsi, mutta hän osti mieluummin kaksi pientä nukkea, jotta Zelda voi leikkiä toisella niistä. Niin ihana neiti! Ja hänelle jäi vielä muutama kolikko, joilla sai ostettua itselleen H&M:ltä My Little Pony -pinnit joissa on värikästä tekotukkaa mukana, ah. Niistä on haaveiltu monet kerrat!

Mä löysin myös itselleni kivan collegepaidan ja Otolle kaulahuivin, ja Zeldakin sai vielä Frozen-käsikorun. Tiara oli loistavaa shoppailuseuraa ja ihana makutuomari sovituskopissa, meillä oli niin hauskaa. Oli ihan parasta saada olla kahdestaan ja jutella rauhassa. Jotenkin nousi myös omat lapsuusmuistot pintaan, koska mä olin aina äidin kanssa kahdestaan kun ei mulla sisaruksia ole. Muistan kuinka lähdettiin aina joskus Itikseen ja shoppailtiin monta tuntia ja käytiin kiinalaisessa syömässä, kun silloin ei sushia edes ollut saatavilla kovinkaan laajalti. Ja meillä oli aina niin kivaa äidin kanssa! Kuulemma niin oli myös Tiaralla, oli ihanaa kuulla se. Ehdottomasti pakko toteuttaa tälläinen päivä Zeldankin kanssa, mutta hän ei ehkä niin perusta kaupoista, me voitaisiin tehdä jotain muuta mukavaa yhdessä.

Meidän ihana reissu huipentui sitten siihen sushiin, jota Tiara oli kovasti odottanut. Hän oli niin ylpeänä kun sai itse tilata lasten nigiri-lajitelman ihan omasta ruokalistasta. Sitten piti kilistellä laseja kun ruoka oli tuotu pöytään, ja niin me kilisteltiin meidän isojen tyttöjen päivälle vesilaseilla. Tiara maistoi myös mun makeja, ja söi oman annoksensa tosi reippaasti.  Oli ihana istahtaa vielä alas kaiken kiertelyn jälkeen ja rupatella kaikessa rauhassa. Ja kyllä me vähän kikateltiinkin ja höpöteltiin vaikka mitä tyttöjen juttuja! Sushin jälkeen haettiin vielä Forumin Espressohousesta jälkkäriksi Tiaralle tuore mansikkamehu ja äidille kahvi. Nami!

Kun tultiin kotiin, oli tyttö väsynyt mutta onnellinen. Hänellä oli kuulemma ihan paras päivä ikinä! Kotona sisko odotteli, oli syönyt isin kanssa pannaria, katsonut ylläriylläri Frozenia ja leikkinyt neppis-autoilla, ennen kuin nukahti päiväunille. Kuulemma heilläkin oli ollut tosi kivaa yhdessä. Illan tytöt leikkivät Tiaran ostamilla pikkunukeilla, kerrankin koko illan sulassa sovussa. Ennen iltapalaa katsottiin vielä yhdessä koko perhe Tie El Doradoon Viaplaysta ja nauraa rätkätettiin Oton kanssa ihan kippurassa niille hahmoille.

Ei voi muuta sanoa kuin että on mulla maailman ihanimmat tytöt, ja maailman ihanin Otto <3

Olen mukana Indiedaysin ja Ceridalin yhteistyökampanjassa.

Olipa kerran rutikuivat huulet jotka halkeilivat, kuoriutuivat ja vuosivat jopa verta päivittäin. Huulet joita on kommentoitu usein täällä blogissakin, ja jotka ovat aiheuttaneet mulle harmia ja ärsytystä vuosikaudet, erityisesti talvipakkasilla. Takana on kolmen viikon testijakso, jonka aikana pakkaslukemat kohosivat jopa -30 asteeseen, mutta jonka aikana mun huulet ovat voineet parhaimmillaan yhtä hyvin kuin lämpimimpinä kesäpäivinä. Pääsin kampanjan aikana testaamaan ainoastaan apteekeista saatavilla olevia Ceridal-tuotteita, joista erityisesti yksi osoittautui hyödylliseksi huulten hoidossa.

Mä otin kolmen viikon testijaksolla tehokokeiluun Ceridal Lipogeelin, 100% vedettömän voiteen joka ylläpitää ihon luonnollista kosteustasapainoa vahvistamalla ihon omaa suojaa ja ehkäisemällä kosteuden liiallista haihtumista.  Lipogeelin avulla mun rohtuneet ja halkeilevat huulet muuttuivat nopeasti terveiksi ja pehmeiksi, sellaisiksi huuliksi joista olen aiemmin talvella voinut vain haaveilla, vaikka useita muita tuotteita olenkin kokeillut. Lipogeeli antaa pitkäkestoista kosteutusta ja suojaa, ja se sopii hyvin suojavoiteeksi esimerkiksi pakkasella. Voide levitetään 20 minuuttia ennen ulkoilua kasvoille, ja se ehkäisee paleltumia joita voi helposti tulla kun pakkasmittari näyttää tarpeeksi kovia lukemia.

Levitin Lipogeeliä huulille joka aamu ja ilta, ja jo parissa päivässä ne lakkasivat halkeilemasta. Tykkään kovasti voiteen koostumuksesta, joka kosteutuksesta huolimatta ei ole yhtään ällöttävän tahmainen, ja sopii hyvin pienille ihoalueille täsmähoidoksi. Kuivat kynsinauhat, kantapäät ja suojaaminen hiertymiltä hoituvat kaikki Lipogeelillä. Parasta on se että Lipogeeli on tosi riittoisaa, esimerkiksi käsille riittää ihan pieni herneen kokoinen määrä ja huulille vielä pienempi määrä.

Ceridalin kampanjan myötä pääsin tutustumaan myös muihin sarjan tuotteisiin eli Lipolotioniin ja Ceridal voiteeseen.

Jojobaöljyä sisältävä Ceridal Lipolotion on 100% vedetön öljy, jota voi käyttää niin kylpyöljynä kuin tehohoitona kuivalle päänahalle tai vaikka parranajon jälkeisenä after shavena. Ceridal-tuotteista nimenomaan Lipolotion oli mulle jo entuudestaan tuttu, se kun tuntuu olevan äitien keskuudessa kulttimaineessa, ja sitä käytetään hoitamaan ja rauhoittamaan ärtynyttä ja kuivaa ihoa. Meiltäkin sitä löytyi pullo jonka olin saanut äidiltäni. Lipolotion ei jätä rasvaista pintaa 100% rasvakoostumuksestaan huolimatta, mikä on tosi kiva. Meidän perheen mies inhoaa rasvaista tunnetta iholla, mutta näin talvella hänenkin ihonsa kaipaa välillä kosteutusta.

Ceridal voide on uusi koko perheen vartalovoide, joka sopii päivittäiseen käyttöön päästä varpaisiin, eli jopa kasvoille. Rasvakoostumus on tuoteperheen kevyin, 28%, eli sopii hyvin käytettäväksi silloin kun iholle riittää ihan tavallinen kosteutus. Ceridal voidetta voi kokeilla vaikkapa meikin puhdistukseen, pakkaskuiville kasvoille ja ihan perusvoiteeksi. Mä lainasin Ceridal Voidetta serkun atooppiselle iholle, ja se tuntui kuulemma oikein hyvältä. Itse olen käyttänyt sitä meidän muksuilla tammikuun superpakkasilla ulkoilun jälkeen poskille.

Mun kokeilun  perusteella uskallan sanoa että Ceridal -tuotteet sopivat hyvin lapsiperheen arkikäyttöön, ja varsinkin talven pakkasilla niille on paljon käyttöä. Käykää ihmeessä lukemassa TÄÄLTÄ lisää näistä tuotteista jos ongelmat kuulostavat tutuilta tai teitä kiinnostaa tietää enemmän! Itse olin tosi positiivisesti yllättynyt Ceridal-tuotteidem ominaisuuksista ja tehosta.

Oletteko te kokeilleet Ceridal-tuotteita?

Huomenta ja ihanaa lauantaiaamua! Me ollaan vietetty pari vapaapäivää tyttöjen kanssa, ja nyt on vihdoin viikonloppu ja Ottokin on kotosalla. Meidän kaksivuotiaalle prinsessasupersankarille nousi toissailtana harmillisesti kuume jota onkin ollut päiväkodissa liikkeellä kaiken muun ihanan kuten vatsataudin lisäksi, joten oltiin eilen sitten ihan vaan kotona. Tänään hän ei vaikuta kuumeiselta, vähän yskää on vain mutta on varmaan hyvä levätä kotona kuitenkin, ettei kuume tule takaisin.

Hän saa viettää lepopäivää isinsä kanssa, ja me lähdetään esikoisen kanssa pienelle sushi- ja shoppailureissulle jota ollaan suunniteltu jo vähän pidempään, mutta ei ole löytynyt sopivaa hetkeä. Mä haluan ehdottomasti viettää kahdenkeskistä aikaa kummankin neidin kanssa, mutta silti koen aina hirveän huonoa omaatuntoa sen toisen puolesta jonka kanssa en ole. Siksi tälle meidän shoppailureissulle ei ole löytynyt oikein hyvää päivää, koska ollaan aina tehty kaikkea porukalla. Mutta nyt kun toinen on kipenä, on meidän paras hetki lähteä. Terveen mukulan ei tarvitse tylsistyä kotona ja kipeä ymmärtää miksi ei pääse mukaan, ja luultavasti saa isin paistamia pannukakkuja ja pelata vähän isin kanssa sohvalla.

Esikoinen pyysi jo varmaan kuukausi sitten että pääsisi mun kanssa kahdestaan sushille, joten sinne on sitten ainakin mentävä. Ja pitää kyllä tuoda jotain kivoja tuliaisia Zeldalle ja Otollekin!

Tiara tuolla keittiössä laittelee meille kaikille aamupalaa ja kielsi tiukasti meitä muita tulemasta keittiöön, ja Zelda katselee mun kainalossa Frozenia. Hän siis kattaa pöytään leivät, murot, jugurtit, myslit ja kaikki muutkin oheistarvikkeet ja voitelee meille kaikille leivät ja laittaa vettä/maitoa mukeihin ja huutaa kuulemma sitten kun kaikki on valmista. Aamupalan jälkeen aletaankin sitten laittautumaan neidin kanssa meidän isojen tyttöjen päivää varten, iik tästä tulee hauskaa!

Ihanaa lauantaita kaikille <3

Viime aikoina olen törmännyt netissä moneen listaukseen ”asioista joita ei kerrota synnytyksestä”. Nämä listat kuitenkin tuntuvat muistuttavan toisiaan aika paljon, huumorilla höystettyine kauhukuvineen.  Niissä on usein listattu ne kaikki asiat jotka löytyvät ensimmäisellä neuvolakäynnillä saatavista lippulappusista, vanhemmuusoppaista, vauvasivustoilta ja keskustelupalstoilta ensinäkemältä, kuten se että synnytyksessä saattaa tulla kakka, se että alapäähän laitetaan ehkä tikkejä ja se että ensisynnytys saattaa kestää päiväkausia ja synnyttäjällä ei ole välttämättä mitään kontrollia mihinkään.

Mä päätin listata ne asiat, jotka ovat myös ihan yhtä mahdollisia synnytyksessä, mutta jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle kuin ne ”asiat joita kukaan ei kerro synnyttämisestä”. Nämä ovat asioita, jotka itsestänikin olisi ollut kiva tietää mahdollisiksi etukäteen kaiken sen pelottelun vastapainoksi. Tässä tulevat ne asiat, joita mun mielestä kukaan ei OIKEASTI kerro synnytyksestä.

1. Ensisynnyttäjänkin synnytys saattaa päivien sijaan kestää vain 4 tuntia tai vähemmän,

joten jos sinusta tuntuu ihan oikeasti siltä että nyt se vauva on sieltä tulossa, niin käy ihmeessä tarkistamassa tilanne. Aina on parempi tarkastaa, kuin sitten vaikka synnyttää matkalla autoon. Matka- ja kotisynnytyksiä sattuu nimittäin yllättävän paljon. Omat synnytykseni kestivät 4,5h ja 1,5h, joista ensimmäinen perätilasynnytys.

2. Supistukset eivät ole kaikilla mitään hirvittävää tuskaa ensimmäisestä  asti.

Joillakin synnytyssupistukset eivät ole juuri kuukautiskipuja kovempia (tai edes niin kovia) ennenkuin vasta ihan loppumetreillä (tai siis sent(e)illä). Itselläni synnytys alkoi tuntumaan synnytykseltä siinä vaiheessa kun olin 8cm auki, sitä ennen olo ei ollut sen hankalampi kuin edellisinä viikkoina kun mulla oli ollut supistuksia.

3. Vauvan synnyttäminen alateitse on mahdollista vaikka lapsi on tulossa ulos pylly edellä.

Ja turvallista, mikäli lääkäri on todennut sen olevan mahdollista. Kaikki riippuu tietysti vauvan koosta ja lantion sisämitasta. (Eli se että lantiosi on ulospäin kapea ja kaikki kummastelevat ääneen miten sinusta mahtuu ulos yhtään mitään ei tarkoita että lantiosi sisämitta olisi pieni ja synnyttäminen sinulle mahdotonta). Ensisynnyttäjänä perätilasynnytyksen alateitse kokeneena voin kertoa että ei ollut yhtään sen ”pahempaa” kuin normaali alatiesynnytys. Paikalla oli vaan vähän enemmän porukkaa, lääkäriä ja lastenlääkäriä, mikä toi turvallisuudentunnetta. Eli jos vauva onkin perätilassa, ei kannata heti panikoida, niinkuin itse vähän tein kun perätilasta ensimmäisen kerran kuulin. Onneksi synnytys sitten käynnistyi niin yllättäen ja nopeasti että siinä ei ehtinyt enää tositoimissa panikoidakaan.

4. Lapsivedet saattavat mennä vasta ihan lopuksi eivätkä suinkaan ensimmäisenä, tai huomaamattomasti.

Mun ensimmäisessä synnytyksessä lapsivedet räjähtivät mm. kätilön hiuksille kun hän käski mun harjoitella ponnistamista. Ja uskokaa tai älkää, ei hävettänyt yhtään, nauratti vaan ihan hulluna sekä mua että kätilöä.

5. Ponnistaminen voi olla täysin kivutonta, jos epiduraali vaikuttaa juuri silloin.

Itse en ole tätä kokenut koska epiduraali ei koskaan ehtinyt vaikuttaa, mutta ponnistamisesta jäi silti hyvät muistot.

6. Ponnistusvaihe voi olla myös tosi nopea, eikä kestä välttämättä ikuisuutta.

Tunnen muutaman äidin jotka ovat synnyttäneet vauvansa yhdellä  tai kahdella ponnistuksella, omat ponnistusvaiheeni ovat olleet 17 ja 12 minuuttia.

7. Synnytyskipu saattaa tuntua oudoissa paikoissa, eikä suinkaan ole kaikilla samanlaista.

Jälkimmäisessä synnytyksessä mua sattui eniten pakaraan joka kramppasi ponnistaessa, ja muistan edelleen elävästi kuinka sanoin kesken ponnistamisen että ”Mua sattuu pakaraan, tää on ihan naurettavaa!!!”.

8. Synnytyksessä voi myös naurattaa,

vitsailla ja puhua höpöjä, tai sitten voi myös olla ihan hiljaista.

9. Synnytyksen jälkeen ei olo välttämättä ole suinkaan ”kuin maratonin juosseella”.

Saattaa olla että energiaa on niin paljon että vaikka lapsesi syntyy klo 23.00, sinä nukahdat ensimmäisen kerran vasta seuraavana iltana klo 23.00 kun olet tuijottanut vauvaasi koko ajan voimatta irroittaa katsetta hetkeksikään. Ja vaikka väsyttäisikin, niin uni ei välttämättä tule. Olet käynyt juuri läpi aika hitsin ison kokemuksen ja saanut syliisi uuden ihmisen, minkä johdosta pääkoppa käy aivan ylikierroksilla.

10. Synnytyksessä saattaa tapahtua jotain mistä et ole välttämättä lukenut koskaan aiemmin.

Synnytyksessä saa kysyä, jännittää, vaatia tietoa ja pyytää apua, varsinkin synnytyksessä. Se on ainutkertainen kokemus, jossa osittain kyllä menettää kontrollin. Silloin on tärkeää että pystyy luottamaan niihin henkilöihin jotka auttavat, kätilöön, lääkäriin ja puolisoon tai tukihenkilöön.

Se mitä mä haen tällä postauksella on positiivisempi suhtautuminen synnytykseen. En sano että synnytys olisi kivutonta ja vaaleanpunaista hattaraa alusta loppuun, mutta sanon vaan että ei se kaikilla ole hirveää ja kauheaa ja pelottavaa ja ällöttävääkään. Vaikka ne usein listatut asiat saattavat olla niitä yleisimpiä synnytyskokemuksia, se ei tarkoita että kaikki kokisivat synnytyksen niin. Ennen omia synnytyksiäni mä ainakin halusin lukea mahdollisimman erilaisia synnytyskokemuksia, jotta sain mahdollisimman laajan kuvan siitä mitä kaikkea voi tapahtua, en pelkkiä kauhukertomuksia joita netti on pullollaan. Jokainen synnytyskokemus on yhtä arvokas, oli se sitten millainen tahansa.

Mitä te haluaisitte kertoa synnyttämisestä, mitä yleensä ei kerrota missään?