Kerroin eilen, kuinka taapero ei pitkästä valmistautumisesta ja suuresta innostuksesta huolimatta halunnutkaan nukkumaan isojen sänkyyn. No, tänä iltana hän yllättäen halusikin. Ei puhuttu koko sänky-asiasta mitään päivän aikana, eikä ennen nukkumaanmenoakaan. Pinnasänky oli vielä paikallaan huoneessa, siellähän hän nukkuikin viime yön. Nukkumaan mennessä taapero ilmoitti, että ”Minä haluan nukkua tuolla.” ja osoitti isojen sänkyä. Ja sinne hän jäi nukkumaan, kerrossängyn alasänkyyn. Ensin kuului hillitön höpötys ja kikattelu, mutta hetken päästä tulikin jo ihan hiljaista. Odoteltiin hetki ja tajuttiin, että voi pylly, me unohdettiin laittaa patja siihen sängyn viereen, että jos hän turvalaidasta huolimatta putoaakin sängystä.

Sitten kun oltiin varmoja, että tyyppi nukkuu, hiippailtiin patjan kanssa yläkertaan ja avattiin turvaportti ja ovi niin hiljaa kuin mahdollista, ja sängystä kuului ”ISI!”. No, ei nukkunutkaan. Onneksi Otto pelasti tilanteen sanomalla, että ”Pappa bara kom och säga gonatt.” Olin ihan varma, että vaikeutettiin tätä iltaa huomattavasti meidän liian aikaisella patjavisiitillä, mutta ei, hän tyytyi siihen, ja nyt siellä on taas ollut ihan hiljaista. Patjaa tosin ei saatu vieläkään perille. Nyt odotellaan vielä vähän aikaa ja pidetään sormet ristissä, että taapero pysyy sängyssä. Sitten viedään ihan super-hipihiljaa patja siihen sängyn viereen, ja katsotaan mistä tyyppi aamulla herää.

Tuntuu, että tämän vuoden aikana (jota ei tosiaan ole kuin se kolme viikkoa takana) on taapero kasvanut ainakin kilometrin niin senteissä kuin taidoissakin, ja yhtäkkiä hän alkaa oikeasti olla jo niin paljon enemmän 2- kuin 1-vuotias. Haikeaa, mutta ihanaa. Tämä isojen sänkyyn vaihtaminen on ainakin iso askel, jota varsinkin meidän 5v on odottanut tosi kovasti, koska hän nukkuu yläsängyssä ja nyt sai sitten alasänkyyn kaverin. Ja sekin toki helpottaa, kun saa pinnasängyn pois heidän yhteisestä huoneestaan, niin sinne tulee paljon enemmän leikkitilaa.

Jännä nähdä miten tämä yö ja aamu menee. Ainakaan mitään sängystä pois ramppaamista ei ollut, mutta sitä ei kyllä ole ollut esikoisella tai keskimmäiselläkään. Mä jo eilen ajattelin, että ei voi kolmatta kertaa mennä super helposti tämä sängyn vaihto, kun on jo kaksi kertaa mennyt. Mutta tämä ilta taas puhuu sen puolesta, että iisisti meni tälläkin kerralla. Uskaltaako tässä vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa? Ainakin saa fiilistellä sitä, mitä hienosti tämä ilta meni. Lapsen kasvuhan on erilaisia vaiheita täynnä. Jos ei iloitse niistä helpoista ja ihanista jutuista tai vaiheista silloin kun niitä tapahtuu, koska pelkää iloitsevansa liian aikaisin, voi missata ne ilot kokonaan. Eli kyllä: nyt fiilistellään sitä, että yksi ihana vaihe on päättynyt ja yksi ihana vaihe on alkanut.  Ja ollaan ylpeitä meidän mahtavasta tyypistä, joka niin reippaasti jäi tänään nukkumaan. <3

PS: Jos joku on kiinnostunut ostamaaan Stokken Home Bedin (ja/tai siihen kuuluvan kehtosetin) niin saa laittaa viestiä esim. instassa DM tai sähköpostia. Ne on tosi hyvässä kunnossa ja patjan päällä aina ollut patjasuojus joten sekin tosi siisti. Ja ne saa hakea vaikka huomenna! 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.

Meille on muodostunut suunnilleen jokaviikkoiseksi tavaksi viettää aina perjantai-iltaa herkkujen ja leffan parissa, yhdessä koko perhe. Perjantaisin aloitetaan viikonloppu, ja meillä perjantai on herkku- ja leffapäivä. Viisivuotiaalla on silloin vapaapäivä, Otto on yleensä etänä ja koululainen pääsee aikaisin koulusta, joten yleensä me aloitetaan viikonlopun vietto jo hyvissä ajoin. Aina kun Oton työpäivä loppuu, lapset jo kiljuvat valmiiksi VEEEECKOSLUUUUT, koska he tietävät mitä on luvassa. Ruuan jälkeen tehdään hyvät leffaherkut, kuten vaahtokarkkikaakaota, popcorneja ja jotain hedelmiä tai marjoja ja ei kun leffan pariin koko perhe. On ihan parasta kääriytyä peittojen alle ja olla mukavissa vaatteissa ja rentoutua arkiviikon jälkeen yhdessä lasten kanssa.

Tämän kamppiksen teemana on #VIAPLAYVIIKONLOPPU ja nyt mä pääsen siis kertomaan meidän perheen parhaat leffasuosikit Viaplayn valikoimasta lasten kanssa yhdessä katsottaviksi. Ja niitähän riittää, koska Viaplayssa on tosi hyvä valikoima esim. Disneyn leffoja!

1. Lumikki

Me katsottiin tämä juuri viikko sitten perjantaileffana, ja oli jotenkin niin järisyttävä kokemus katsoa tämä lapsuuden suosikki pitkästä aikaa näin aikuisena. Ihan uskomatonta, miten 80 vuotta vanha leffa voi edelleen olla niin järjettömän hyvä. Vaikka aina sanotaan, että nykyajan lapset eivät jaksa keskittyä vanhoihin lastenohjelmiin, niin ainakaan Lumikin kohdalla ei todellakaan pidä paikkaansa. Tosin Walt Disney on kyllä sen kanssa ollut tosi paljon aikaansa edellä, ihan käsittämätöntä, että tämä leffa on tehty vuonna 1938.

2. Pocahontas

Pocahontas oli meillä juuri tämän viikon perjantaileffana, ja voi vitsit oli ihanaa katsoa se yhdessä lasten kanssa! Pocahontas oli mun lempielokuva pienenä, ja multa löytyi sekä Pocahontas-barbie, että John Smith. Molemmat löytyy itse asiassa vieläkin, ja lapset ovat leikkineet niillä vuosia tietämättä kunnolla koko tarinaa. Nyt he tietävät. Nyt he tietävät myös ihanan Meeko-pesukarhun ja Flit -kolibrin, jotka olin ihan unohtanut! Ja vitsi mikä nostalgia tuli kaikista leffan musiikeista!

3. Trolls

Trolls on vähän uudempaa tuotantoa, kuin lapsuuteni Pocahontas ja ikivanha Lumikki. Se on sympaattinen ja ihanan värikäs leffa, joka ollaan katsottu lasten kanssa ainakin pari kolme kertaa jo. Trollsit ovat hauskoja hahmoja, ja tämä on erityisesti meidän viisivuotiaan mieleen.

4. Keisarin uudet kuviot

Oton suosikki lapsuudesta, jonka mä itse näin ekaa kertaa vasta aikuisiällä, taisi olla jopa tässä kodissa! Hulvaton leffa, joka nauratti koko perhettä. Lapset haluavat katsoa sen aina uudelleen, eikä mullakaan ole mitään sitä vastaan, että aina silloin tällöin katsoo tämän uudelleenkin.

5. Ice Age 1, 2 ja 3

Niin loistavia kaikki! Ice Agessa on ihan mahtavat hahmot ja paljon sellaista läppää, joka naurattaa aikuisiakin. Sid on niin hassu ja pönttö, Manfred niin raukkeli ja Diego omalla tavallaan huippu. Näiden parissa ajankulua ei edes huomaa.

6. Mulan

Mulan oli varmaan yksi jännittävimpiä leffoja, joita lapsena näin. Me ei olla vielä katsottu sitä lasten kanssa, mutta olen nähnyt itse Mulanin useamman kerran. Se teki muhun suuren vaikutuksen lapsena, ja haluan näyttää sen myös meidän lapsille. Ehkä se onkin meidän ensi viikonlopun leffa? Tai sitten voisi pitää extra-leffapäivän vaikka sunnuntaina, meillä on ollut nimittäin sen verran aktiivinen viikko, että yksi löhösunnuntai huipun leffan parissa ei kuulosta ollenkaan huonolta.

7. Aristokatit

Mieletön klassikko vuodelta 1970, joka oli myös yksi ekoja leffoja jotka itse sain VHS:nä omassa lapsuudessani. Sitä tuli katsottua kerran jos toisenkin, mutta sen jälkeen kun luovuttiin videolaitteesta, en ole nähnyt sitä ikuisuuteen. Tämä pitää ehdottomasti katsoa myös lasten kanssa, niin hekin oppivat tuntemaan Herttuattaren, pennut ja Edgarin!

8. Coco

Coco ollaan katsottu lasten kanssa, ja se oli niin ihana ja tunteikas elokuva. Lapsetkin tuntuivat herkistyvän sitä katsoessaan. Siinä on hieno tarina ja ihan mieletön visuaalinen ilme. Ihanan erilainen piirretty elokuva, ihan toista maata kuin perinteisemmät Disney-leffat.

9. Ballerina

Ballerina kertoo nuoresta orpotytöstä, joka haluaa balettitanssijaksi ja pääsee arvostettuun balettikouluun karattuaan orpokodista parhaan ystävänsä Victorin kanssa. Elokuvassa seikkaillaan 1800-luvun Pariisissa, ja se on tosi kaunis ja hieno leffa.

10. Peter Rabbit (Viaplayssa 29.1.)

Beatrix Potterin klassikkon pohjalta tehty elokuva, joka kertoo kapinallisesta Petteri Kaniinista ja hänen sisaruksistaan, jotka asuvat Mr. McGregorin puutarhassa. Me vuokrattiin tämä joskus viime vuoden puolella, ja tykättiin tosi paljon. Ihanaa, että se tulee Viaplayhin, niin sen voi katsoa uudelleenkin.

Sellaiset 10 leffaa! Tätä listaa tehdessä tuli kyllä niin fiilis alkaa viettämään leffailtaa, että me taidetaan nyt Oton kanssa alkaa katsomaan jotain super hyvää! Vaikka mä tässä listasin nyt näitä perheleffoja, on Viaplayssa paljon hyviä sarjoja ja leffoja myös aikuisille. Sinne on esimerkiksi nyt tammikuussa juuri tullut The Blacklistin 6. kausi, X-Filesin 11. kausi ja upouusi scifi-sarja nimeltä The Gifted. Seuraavan kuukauden sisällä on tulossa myös aika hyviä leffoja, kuten Ant Man and The Wasp (15.2.) ja Tully (1.2.).

ARVONTA: VOITA 2kk ILMAISTA VIAPLAYN KATSELUAIKAA!

Kolme onnekasta voittaa itselleen (tai kaverille annettavaksi) koodin, jolla saa 2kk ilmaista Viaplayn Sarjat & Leffat  -katseluaikaa.  Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen miten itse viettäisit #VIAPLAYVIIKONLOPPUa ja kenen kanssa. Osallistumisaikaa on 26.1. klo 23.59 asti ja kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yhteensä 3 voittajaa. Arvonnan tarkemmat säännöt löydätte TÄÄLTÄ.

Jos jotain hyvää siitä joululoman migreeniputkesta, mä sain siitä kipinän mennä vihdoinkin optikon näöntarkastukseen. Mä sain silmälasit alunperin jo 5.luokalla, mutta en ole käyttänyt niitä suunnilleen päivääkään. Mä vihasin niitä laseja, enkä kertakaikkiaan halunnut käyttää niitä. Musta tuntui, että ne päässä näytin vieläkin enemmän oravalta, jolta joku sanoi mun silloin näyttävän. Se oli herkkää aikaa. Nyt mulle on aivan sama jos näytän oravalta, kunhan ei tule päänsärkyä!

Mitä näöntarkastuksessa tapahtuu?

Mua jännitti näöntarkastus tosi paljon, koska silloin alakouluiässä mulle laitettiin silmälääkärin näöntarkastuksessa jotain silmätippoja, jotka aiheuttivat mulle voimakasta huimausta ja pahoinvointia. Vaikka kaikki olivat sanoneet mulle sata kertaa, että optikko ei todellakaan laita mitään tippoja, ja että tarkastus on ihan nopea ja ok kokemus, mua silti ahdisti, enkä ikinä saanut aikaa varatuksi. Nyt näöntarkastuksessa käyneenä voin kertoa, että se oli yllättävän miellyttävä kokemus, eikä yhtään pelottavaa tai epämiellyttävää.

Tarkastuksessa ensin käytiin läpi perustietoja mun näöstä ja onko mulla esim. kohonnutta riskiä glaukoomaan. Mun ”perustiedot” mun näöstä olivat tosiaan peräisin sieltä vuodelta 2002, eli näkö oli kyllä muuttunut huomattavasti niistä ajoista.

Optikko tarkasti mun kauko- ja lähinäön siten, että katselin kirjaimia ja kerroin mitä niistä näin ja mitä en. Lisäksi testattiin erilaisia testilinssejä, ja hän myös testasi onko mun silmissä hajataittoa. Optikko myös mittasi mun silmänpaineen, joka oli onneksi ihan normaali. Mittari on sellainen, joka tosi kevyesti hipaisee silmää, mutta sekään ei tuntunut miltään, ja kesti ihan sekunnin ajan vaan. Koko tarkastusosuus kesti ehkä maksimissaan 20 minuuttia, eli ei mitenkään hirveän pitkä juttu ollut kyseessä.

Sen jälkeen sitten aloin testailemaan erilaisia kehyksiä ja miltä ne näyttivät omilla kasvoillani. Kokeilin myös eri värejä. Totesin kokeillessani, että haluan mahdollisimman kevyet kehykset, jotka eivät paina tai tunnu. Halusin, että on mahdollisimman helppoa unohtaa, että edes on lasit päässä, jotta oppisin käyttämään niitä laseja oikeasti.

Millaiset linssit?

Mä valitsin mun laseihin ”hyvät” linssit, eli ei mitään huippuyksilöllisiä, mutta kuitenkin vakioita huomattavasti paremmat. Näissä on 1x ohennus, likaa hylkivä pinnoite, heijastuksen esto ja kova pinnoite, eli nämä ovat kestävät. Koska haluan oikeasti käyttää näitä, halusin myös, että ne ovat sitten oikeasti mahdollisimman miellyttävät ja helpot pitää puhtaana. Mulla on sen verran vähän plussaa, että en tarvitse mitään kovin moninkertaista ohennusta linsseihin, joten optikkokin suositteli juuri tätä linssiä mulle.

No, sitten ne kehykset! Mä päädyin Tommy Hilfigerin kehyksiin, koska ne olivat juuri sellaiset kuin toivoin, ja vielä enemmän. Mä halusin näyttävät pyöreähköt kehykset, jotka olivat ruskeat. Ihastuin myös toisiin melkein samanlaisiin kehyksiin, jotka olivat Saint Laurentin, mutta nämä Hilfigerit veivät voiton, koska näiden sangat ovat tosi kevyet ja ohuet ja paljon miellyttävämmät kuin niissä toisissa. Eli vaikka näissä on muovia, sangat ovat tosi ohutta ja kevyttä metallia, jolloin nämä eivät paina mun päätä ollenkaan tai tunnu hankalilta.

Mä pyrin nyt käyttämään laseja ainakin silloin kun teen töitä tai luen (mulla on siis plussaa näössä). Siinä on jo ihan tarpeeksi mulle opettelemista, kun olen ollut niin pitkään ihan ilman laseja. Mä olen aina miettinyt, miten ihanaa olisi, jos olisi lasit, koska sitten voisi saada helposti ilmettä kasvoille silloinkin kun on ilman meikkiä. Tosi monet on lasit päässä meikittömillä videoilla ja kuvissa! Voi siis olla, että jatkossa mä kuvaan kaikki mun aamuvarhaiset instastoryt lasit päässä, hah!

Koska olen vielä niin tottumaton, niin esim. kävellessä tai päätä kääntäessä se tuntuu tosi oudolta, kun näkö ”aaltoilee” lasit päässä. Mutta optikko sanoi, että kannattaa vaan käyttää mahdollisimman paljon, ja siinä voi kestää n. 2-3 viikkoakin, että laseihin tottuu. Esim. tässä koneella naputellessa tuntuu ihan luonnolliselta pitää laseja, eivätkä ne tunnu yhtään oudolta. Siihen pyrin, että töitä tehdessä ja lukiessa nämä olisivat päässä ainakin, muuten voin hyvin olla ilmankin.

Jos teillä on jotain kysyttävää vielä lasien hankkimisesta niin antaa tulla vaan! Mä en ole kyllä mikään ekspertti, mutta ainakin on tuoreessa muistissa tämä oma kokemus!

Me katsellaan kuumeisesti asuntoja, ja pikkuhiljaa on alkanut ajatus kirkastumaan siitä, mitä me uudelta kodilta toivomme. Ollaan myös aika varmoja, että ei olla rakentamassa taloa itse, vaan me ostetaan valmis talo. Se tuntuu tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa, sekä näillä taidoilla joita meillä on, turvallisemmalta vaihtoehdolta. Me ollaan siitä onnekkaita, että aivan lähipiirissä on juuri asuntojen asiantuntijoita, nii pankki-alalta, kiinteistönvälitysalalta kuin rakennus-alaltakin, eli me tullaan saamaan paljon apua tähän ostoprosessiin, ja uskallan olla aika varma siitä, että meidän ei ole mahdollista tehdä hutiostosta, kun vaan hyväksytetään tuleva koti etukäteen meitä fiksummilla, ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä.

Nyt aion kuitenkin tehdä vähän listaa, että mitä toiveita meillä kodin suhteen on. Mitkä ovat sellaisia asioita, jotka kodista pitää löytyä? Mä olen tosi iloinen siitä, että ollaan edetty hitaasti ja rauhallisesti tässä, sillä muuten olisi saattanut käydä niin, että oltaisiin asunnon ostamisen huumassa ostettu koti, joka ei olisikaan täyttänyt kaikkia niitä toiveita, joita meillä on. Ollaan ehditty jutella juurta jaksaen kaikista meidän toiveista, ja saatu rajattua toiveita tietylle alueelle ja tietyn tyyppisiin koteihin. Monet asiathan ovat sellaisia, joita pystyy itse muokkaamaan ja remontoimaan, mutta jotkut asiat täytyy löytyä valmiina.

Mä tiedän, että jos joku näistä meidän tärkeimmistä toiveista talon suhteen jäisi kokonaan puuttumaan, mä tulisin kaipaamaan sitä uudessakin kodissa ja luultavasti jatkaisin edelleen haaveilua sellaisesta kodista, josta ne kaikki löytyy. Mä en halua enää haaveilla, vaan haluan, että unelmien koti täyttää ne kaikki toiveet, joita meillä on. Ja koska ollaan seurattu juuri tämän alueen hintatasoa ja myyntiin tulevia taloja, tiedän, että meillä on myös mahdollisuus löytää sellainen talo, joka täyttää ne kaikki toiveet. Kunhan ei vaan hätiköidä, mutta ollaan kuitenkin tarkkana ja valmiita toimimaan nopeasti tarvittaessa. Niitä koteja ei tule mitenkään liukuhihnalta jatkuvasti, mutta olen varma, että se oikea tulee vielä vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Kuvakaappaus mun pinterest-taulusta nimeltä Future Home

Deal breakerit jotka kodista toivottaisiin löytyvän valmiina:

Sijainti: Toivomme, että tuleva koti löytyy n. 2km säteellä koulusta, jonne lapsemme luultavasti menevät jossain vaiheessa elämää. Toki elämässä voi tapahtua mitä tahansa ja voi olla että joku lapsista haluaa vaikkapa yläkouluun keskustaan (itsekin kävin kuvisluokalla Kalliossa Lauttasaaresta käsin yläkoulua), mutta näin etukäteen ajateltuna olisi kiva, että koulu olisi suhteellisen lähellä. Tärkeää on myös hyvät liikenneyhteydet julkisilla mahdollisimman läheltä.

Koko: Tulevan kodin tulee olla kooltaan vähintään 110 neliötä (yhden makuuhuoneen verran enemmän tilaa kuin meillä on nyt), mutta mieluiten 130+. Ollaan kuitenkin valmiita joustamaan neliöissä, mikäli huoneita on kuitenkin riittävästi ja mikäli koti muuten vastaa kaikilta osin meidän toiveita. Siellä tulee olla jokaiselle lapselle ja meille oma makuuhuone, sekä riittävästi tilaa työntekoon kotoa käsin. Eli mieluiten erillinen työhuone myös, mutta joku työpisteelle sopiva nurkkauskin käy, jos asunto muuten vastaa kaikkia toiveita.

Kuvakaappaus mun pinterest-taulusta nimeltä Future Home

Kodinhoitohuone erillisellä sisäänkäynnillä tai kodinhoitohuone ja kuraeteinen erillisellä sisäänkäynnillä: Riittävän monta kertaa on tullut kannettua kuraisia lapsia olohuoneen läpi alakerran ainoaan kylpyhuoneeseen ymmärtääkseni, että unelmien kodissa en halua tehdä niin. Mä haluan, että kengät ja kuraiset kamppeet voi suihkutella puhtaaksi jo heti sisään tullessa, eikä sitä kaikkea kuraa tarvitse tuoda olohuoneeseen tai mihinkään muuallekaan. Erikseen siis arki-eteinen ja ”pääsisäänkäynti”.  Toki sen kuran suihkuttelutilan voi rempata jotenkin varmasti siinäkin tapauksessa, että olisi vain yksi sisäänkäynti, mutta sen pitää olla jotenkin toteutettavissa. Kodinhoitohuone on pakko olla, koska toivotaan, että pyykkejä ja siivouskamppeita voi säilöä ja/tai kuivattaa siihen erikseen varatussa tilassa.

Kuvakaappaus mun pinterest-taulusta nimeltä Future Home

Korkea huonekorkeus olohuoneessa: TÄMÄ! Mulle on periaatteessa aivan sama onko koti yhdessä, kahdessa vai kolmessa tasossa, mutta haluan, että olohuoneessa on korkea huonekorkeus. Tämä on mulle tärkeämpi kuin moni muu tekijä, koska tiedän, että jos ei tätä ole, niin sitten mä kaipaan sitä edelleen. Olen haaveillut siitä niin kauan kuin jaksan muistaa, ja se pitää löytyä. Melkeinpä kaiken muunhan voi jotenkin rempata tai muokata, mutta korkea huonekorkeus on sellainen, että sen täytyy olla valmiina. Tämän takia ollaan sanottu muutamille kaikilla muilla tavoin ihan täydellisille kodeille ei.

Sauna: Me rakastetaan saunoa, ja saunan tulee löytyä uudesta kodista myös. Ei haittaa jos sauna on huonokuntoinen, sen voi kyllä remontoida. Mutta sauna pitää olla.

Kuvakaappaus mun pinterest-taulusta nimeltä Future Home

Tuplasuihkut kylppärissä (tai ainakin tilaa laittaa sinne tuplasuihkut): Meitä on niin monta, että kun koko perhe esim. saunoo yhdessä, olisi tuplasuihkut niin paljon helpommat. On meillä nytkin kotona kaksi suihkua, mutta toinen on alakerrassa ja toinen yläkerrassa, eikä paljoa kiinnostele kesken saunomisen lähteä alakertaan suihkuun.

Siinäpä ne kaikkein tärkeimmät ”vaatimukset”. Toki näiden lisäksi asunnon pitää olla turvallinen asua ja kaikki mahdolliset todistukset olemassa ja tarkastukset tehtynä, sekä mahdollisimman ekologinen lämmitysmuodoltaan. Ollaan valmiita kyllä tekemään keittiö- tai kylppäriremppaa ja pintaremonttia, eli kodin ei tarvitse olla mitenkään priimakunnossa. Mulla on paljon haaveita keittiön ja kylppärin suhteen, ja olen aika varma, että kun me löydetään koti, ei monetkaan niistä haaveista täyty valmiiksi. Mutta onneksi sitten kun koti on oma, sitä voi alkaa pikkuhiljaa muuttamaan enemmän itseä miellyttäväksi (tai jos se pinnat on huonossa kunnossa, voi rempata sen  jo ennen muuttoa).

Kuvakaappaukset mun pinterest-taulusta nimeltä Future Home

Lapsillakin oli muutama toive uudesta kodista: Sieltä pitää kuulemma ehdottomasti löytyä takka, että voidaan paahtaa takassa vaahtokarkkeja karkkipäivänä. Lisäksi he toivovat omia huoneita kaikille, joissa on tarpeeksi tilaa leikkiä. Yksi toivoi merirosvohuonetta ja toinen kiipeilyseinää. Ja yhdelle voisi tehdä huoneeseen oman kioskin kuulemma. Aika ihania toiveita heilläkin.

Kuvakaappaukset mun pinterest-taulusta nimeltä Future Home

Pohjapiirroksen tai pihan suhteen me ei olla yhtään ehdottomia, vaan tosi joustavia. Olen nähnyt monta täysin pohjapiirrokseltaan erilaista taloa, ja ollut niihin aivan yhtä ihastunut. Toki sellainen suuri avoin tila, jossa olisi keittö, ruokailutila ja olohuone yhdessä, olisi kaikkein ihanin, mutta olen avoin muunkinlaisille ratkaisuille, jos koti muilta osin täyttää kaikki haaveet. Pihan ei tarvitse olla suuri, kunhan siellä olisi edes jonkin verran lapsille tilaa leikkiä.

Sellaisia kotihaaveita! Nyt hei kertokaa ihmeessä mulle te, jotka asutte omassa kodissa, että mitkä oli teille just niitä asioita, mitä ehdottomasti halusitte omalta kodilta? Joustitteko niistä? Oletteko katuneet? Ja te jotka vielä etsitte kotia, mitkä on teille niitä asioita, joita toivotte tulevalta kodilta?

”Kuten kaikki tietävät ei arki ole aina ruusuilla tanssimista niin olis kiva kuulla miten teidän perheessä ratkotaan ristiriitatilanteita ja miten te vanhemmat riitelette lasten läsnä ollessa”

Tällaisen postaustoiveen vastaanotin tällä viikolla, ja päätin heti tarttua siihen, koska aihe on ihan älyttömän kiinnostava. Mulle ristiriitojen ratkaiseminen ja riitely eivät ole synonyymejä, vaan ne ovat tavallaan vastakohtia. Vaikka toki molemmissa tavoissa ne ristiriidat usein ratkeavat, eli lopputulos voi olla sama, mutta ratkaisutapa on eri.

Mulle riitely ajatuksena tuntuu inhottavalta, riitely sellaisena kuin mä sen käsitän. Se tuntuu tarpeettomalta, ja sellaiselta, mitä en ideaalitilanteessa halua omaan elämääni tai omaan parisuhteeseeni. Ristiriidat ja ristiriitatilanteet taas kuuluvat elämään. Niitä tulee väistämättä jokaiselle eteen, vaikka kuinka on onnellinen ja rakastava elämäntilanne. Mä haluan uskoa, että aina ei ole pakko riidellä, jos molemmat osaa ja/tai haluaa ratkaista ristiriitatilanteita muilla keinoilla. Yleensä pyrin ratkaisemaan ristiriidat muuten kuin riitelemällä. Toisille taas riitely on keino ”puhdistaa ilmaa” ja siinä ei ole mun mielestä mitään pahaa. Jokaisella parilla on omat keinot ratkaista ristiriitatilanteet, ja niin sen pitää ollakin.

Mun ei koskaan tee mieli huutaa Otolle tai loukata Ottoa, enkä koe olevani riidanhaluinen. Oton ei koskaan tee mieli huutaa mulle tai loukata mua, eikä hänkään ole riidanhaluinen. Jos ollaan jostain asiasta eri mieltä en ajattele, että Otto on tyhmä, Otto on ärsyttävä tai Otto on väärässä. Mä haluan ymmärtää Ottoa, mä haluan ymmärtää miksi me ollaan eri mieltä, ja miten me voidaan ratkaista ristiriita mielipiteiden välillä, jos se on joku asia, joka on pakko ratkaista. Haluan myös hyväksyä sen, että joistain asioista me vaan satutaan olemaan eri mieltä, ja sekin on aivan ok. Ei kaikessa tarvitse olla samaa mieltä, kunhan ne tärkeimmät asiat ovat sellaisia, joista ollaan samaa mieltä. Ja meillä ne ovat. Me jaetaan samat arvot ja ollaan samoilla linjoilla kaikista isoista asioista, kuten rahasta, kasvatuksesta, asumisesta, töistä, koulutuksesta, tasa-arvosta ja muista.

Me ollaan oltu kohta kahdeksan vuotta yhdessä. Vaikka se on aivan super lyhyt aika jos vertaa vaikka mun isovanhempien 59-vuotiseen avioliittoon ennen mun mummun kuolemaa, se on kuitenkin sen verran pitkä aika, että ollaan opittu tuntemaan toisemme aika hemmetin hyvin.

Me tiedetään mikä saa toisen herkästi ärsyyntymään tai pahoittamaan mielensä ja osataan myös ennakoida. Tiettyyn aikaan kuukaudesta mä olen herkempi ja alakuloisempi. Aamuisin taas Otolle ei kannata puhua mitään sen tärkeämpää ennen kuin hän on juonut aamukahvinsa, sillä luultavasti hän ei jaksa keskittyä vielä. Töiden jälkeen me molemmat halutaan, että toinen tervehtii ja kysyy miten päivä on mennyt, ennen kuin alkaa papattamaan arjen asioista. Pieniä juttuja, mutta isoja juttuja, jotka ehkäisevät riitojen syntymistä. Kumpikin pyrkii olemaan tuomatta ristiriitoja esille juuri näissä hetkissä, ellei se ole aivan välttämätöntä, mitä se harvoin on.

Me ei myöskään aleta käymään ristiriitoja läpi silloin, kun on kiire jonnekin tapaamiseen, ollaan keskellä lasten pukemisrumbaa päiväkodissa tai kun kaikilla on hirveä nälkä. Hyvin yksinkertaisia periaatteita, mutta oikeasti ehkäisevät todella paljon sellaista turhaa kinastelua. Sen sijaan me keskustellaan rauhassa pitkään iltaisin, kun saadaan olla kahdestaan. Tai keskustellaan kun ollaan lasten kanssa kävelyllä: isot lapset pyöräilevät edellä hirveää vauhtia, taapero nukkuu rattaissa ja me kävellään perässä ja puhua pälpätetään. Autossa me jutellaan tosi paljon, autossa on hyvä keskustella. Yleensä me keskustellaan ihan kaikesta maan ja taivaan välillä, eikä mistään ristiriidoista, mutta jos sellaisia tulee, nämä ovat niitä hyviä hetkiä niistä(kin) keskustelemiseen.

Mistä asioista meillä sitten tulee tai on tullut ristiriitoja?

1. Matkustelusta. Tämä on vuosien aikana ollut ehkä meidän suurimpia ristiriitoja, sillä mä olen aina halunnut matkustaa enemmän ja kauemmas ja pidemmäksi aikaa kuin Otto. Mutta vuosien saatossa meidän toiveet ja tarpeet ovat hioutuneet lähemmäs toisiaan. Ollaan puhuttu juurta jaksaen siitä, miksi kumpikin haluaa tehdä tai olla tekemättä mitäkin, ja hyväksytty ne syyt ja mielipiteet. Ollaan etsitty kompromissi, kultainen keskitie, jossa toisesta ei tunnu, että ei pääse ikinä mihinkään ja toisesta ei tunnu, että rampataan liikaa tai jätetään koti liian pitkäksi aikaa. Mä olen hyväksynyt sen, että niitä matkahaaveita ehtii toteuttaa hitaamminkin, eikä tarvitse heti muuttaa puoleksi vuodeksi ulkomaille. Otto on hyväksynyt sen, että mäkin haluan nähdä maailmaa, koska olen matkustanut omassa lapsuudessani niin vähän, enkä vieläkään ole käynyt Euroopan ulkopuolella ikinä, toisin kuin hän moneen kertaan.

2. Kalenterista ja menoista. Mä olin pitkään aivan todella huono merkkaamaan menoja kalenteriin ylös. Sitten saattoi käydä niin, että koko viikko oli aivan täynnä tekemistä ja jotkut menot olivat päällekkäin. Se oli kuormittavaa ja ihan pyllystä. Otto taas ei ennen ollut kauhean spontaani. Hän halusi olla mahdollisimman paljon kotona, eikä tykännyt tehdä asioita niin ex tempore kuin minä. Meidän kompromissi on ollut se, että mä olen opetellut kalenterin ja Otto on opetellut spontaaniutta. Nykyään Ottokin ehdottelee yhteistä spontaania tekemistä sunnuntaipäivänä, ja lähtee innostuneena mukaan jos ehdotan jotain puolen tunnin varoitusajalla. Mä taas olen itsekin fiiliksissä siitä, että pidän kalenterista nykyisin huolen, koska se on mulle itsellenikin paljon helpompaa. Silloin on myös helpompaa olla spontaani, kun tietää millloin on oikeasti vapaata.

3. Pikkuasioista. Juuri niistä ärsyttävistä pikkuasioista, joista tulee herkästi kinasteltua nälkäisenä tai väsyneenä tai PMS-oireisena tai huonosti nukutun yön jälkeen. Juuri niistä asioista, jotka kumpikin yrittää parhaansa mukaan ignoorata silloin kun on huono hetki. Klassikko: meidän ensimmäinen ”riita” vuonna 2011, jota en koskaan unohda. Tapeltiin S-marketissa siitä, ostetaanko tavallisia katkarapuja vai jättikatkarapuja. Meille oli syntynyt vauva hyvin lyhyen seurustelun jälkeen ja oltiin edetty aivan älytöntä tahtia muutenkin, ja meidän ensimmäinen riita oli katkaravuista vähän esikoisen syntymän jälkeen. Siihen kuului myös mökötystä ja muuta mukavaa, mutta taidettiin kuitenkin leppyä nopeasti. Jos me siis satutaan joskus kinastelemaan jostain, koska nälkä tai väsy tai PMS vie järjestä voiton, kyse on yleensä juurikin jostain yhtä tärkeästä kuin ne katkaravut. Nykyään ei tosin harrasteta enää mököttämistä. Enemmänkin se on sitten vaan kiivaampaa keskustelua.

Kohdat 1 ja 2 on juuri sellaisia, joista on hyvin voitu vuosien varrella keskustella silloin kun sille on ollut rauhassa aikaa. Kohta 3 on sellainen, mikä joskus harvoin kantautuu lastenkin korviin: turha kinastelu pikkuasioista. Vaikka sitä pyrkii välttämään viimeiseen asti, joskus sitä vaan tulee kinasteltua. Ja joskus lastenkin kuullen. Silloin lapset kuulevat kinastelun lisäksi sanat ”Anteeksi, mä rakastan sua, ei kinastella turhasta.” Ja se kai on tärkeintä. Oli riitelyä sitten vähän tai paljon, lasten kuullen tai ei, huutaen tai kuiskaten, tärkeintä on pyytää anteeksi ja muistaa kertoa se, miksi rakastaa toista. Ja jos on riidelty lasten kuullen, ne ihanat sanat on tärkeää myös sanoa lasten kuullen.

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: meillä ratkotaan ristiriitatilanteita keskustelemalla, mutta joskus harvoin sorrutaan myös kinastelemaan turhista asioista. Silloin muistetaan pyytää anteeksi ja kertoa, että rakastetaan.