Aivan ihanaa vappupäivää kaikille! Meidän tämänvuotinen vappu noudatti aika samaa kaavaa kuin edellinenkin, himona ruokaa kätevästi oman olkkarin lattialla. Haluttiin ehdottomasti pitää vappupiknik, mutta kun sää nyt oli mitä oli, me pidettiin piknik omassa kodissa Tähtitorninmäen sijaan, juuri niinkuin viime vuonnakin. Ruuan jälkeen oli hyvä lähteä ulkoilemaan sitten, mutta tuolla kauheassa tuulessa piknik kahden taaperon kanssa olisi ainakin mun mielestä voinut olla.. no ei ainakaan niin mukava ja helppo kuin tämä sisäversio.
Lapset olivat aivan innoissaan, en usko että heitä hirveästi haittasi se että sisäpiknikkeiltiin, onhan se pienillekin helpompi syödä kun ei ole kaikki ulkovaatteet ja muut päällä. Lähdetään sitten taas ulos viltin ja herkkujen kanssa kun lämpömittarissa on enemmän asteita ja tuuli ei ole sitä luokkaa että vappupallot pyörivät hurrikaanina toistensa ympäri. Ruuaksi me syötiin viime vuoden tapaan kana-halloumi-mansikkasalaattia, joka on ihanan raikas ja kesäinen lemppari. Salaatin resepti tulossa viikon arkiruokareseptinä myöhemmin, jos joku sitä kaipaa!
Lisäksi tarjolla oli patonkia, Lidlistä ostettuja kuivattuja espanjalaistyyppisiä maustettuja leipiä, marinoituja oliiveja, tuorejuustoa ja pikkupullo skumppaa puoliksi meille. Lapset nauttivat Raikastamon Luomu-pillimehuja, joista on tullut ihan meidän lemppareita. Ostin niitä itse jo parisen viikkoa sitten ja esittelin tyytyväisenä instagramissa, ja eilen saatiin vielä pari kappaletta lapsille maisteltavaksi. Jälkkäriksi sitten munkkeja, tippaleipää ja karpalo-valkosuklaacookieita, joita en kyllä valitettavasti ollut itse leiponut. Mutta herkullisia olivat!
Meidän lattiapiknikillä oli rento meininki, kuopus pötkötteli masullaan ja maisteli mansikkaa, ja molemmat jäivät vielä viltille istumaan ja ottivat lisääkin siinä vaiheessa kun meillä Oton kanssa tuli ähky ja mentiin sohvalle makaamaan, hahaa paljastuksia! Pienen ruokalevon jälkeen käytiin ulkona vappukävelyllä, ja sitten tultiin kotiin katsomaan MM-kisojen ekaa Suomipeliä. Vaikka tytöt niin hienosti askartelivat ihan itse liput ja vielä jaksoivat kolme erää täällä selostaa pelejä ja kiljua ”Hyvä Suomi! Hyvä Suomi!” niin tappiohan sieltä tuli. Mutta ei anneta sen lannistaa, tänään on ollut aivan ihana ilta silti!
Tytöt saivat itse valita vappuvaatteensa Lindexin pre-vappupiknikiltä saadulla lahjakortilla maanantaina, ja ovat odottaneet koko viikon että saavat pukeutua niihin. Zeldan mekko on uutta Lindexin Holly & Whyte lastenmallistoa, ja Tiaran tyllihame Lindex kidsin. Paita on Nextiltä viime joulun aikaan tehty löytö, joka on neidin suosikki ”prinsessapaita”.
Lapset menivät jo koisimaan ja nyt me aletaan Oton kanssa viettämään kahdenkeskistä leffailtaa. Taidetaan hakea tuolta vielä viimeiset vappuherkut iltapalaksi ja öllötellään loppuilta sohvalla viltin alla. Ihanaa Vappupäivän iltaa kaikille, ja mahtavaa viikonloppua myös! Toivottavasti teidän vappu on sujunut mukavissa tunnelmissa.






































