Silja Serenade lasten kanssa

23.06.2014

Saimme testata TallinkSiljan uusittua Silja Serenadea, ja juhannuskiireiden hellitettyä ajattelin kertoa vähän enemmän meidän reissusta. Mukaan reissulle lähti meidän oman perheen lisäksi mun äiti, jonka tosin lasken kyllä perheeseen kuuluvaksi vaikka ei meillä asukaan. Me majoituttiin 11:nnen kannen DeLuxe-hyteissä, merinäköalalla. Hytit olivat ihanan tilavia, sekä parisängyllä ja levitettävällä nojatuolisängyllä varustettuja. Lisäksi saimme Zeldalle matkasängyn ihanilla prinsessalakanoilla.

_DSC0543x _DSC0557x _DSC0729x _DSC0762xKokeilimme myös Silja Serenaden uusittua ravintolatarjontaa. Meillä oli molempina iltoina pöytävaraus ensimmäiseen, kello 17/17.15 kattaukseen, mikä sopi oikein hyvin sillä tuohon aikaan päivästä alkoi olla jo suden nälkä. Ensimmäisenä iltana söimme ravintola Tavolatassa, joka on kuutoskannen italialainen Ala carté-ravintola. Tavolatassa oli lapsille oma herkullinen ja monipuolinen buffet, josta löytyo lapsille perus lihapulla-ranskis-nakkikombon  lisäksi myös paljon eri vihanneksia, salaattia, lohta, kanaa, katkarapuja ja gnoccheja joista tytöt tykkäsivät kovasti. Lasten buffet on Tavolatassa ilmainen vanhempien seurassa ruokaileville alle 6-vuotiaille lapsille.

Olen itse ollut aina enemmän buffetin ystävä laivalla, ja huomasin ensimmäisenä iltana kaipaavani buffetin valinnanvaraa, nopeutta ja sujuvuutta lasten kanssa. Syömämme ruoka Tavolatassa oli todella taivaallista: alkuruuaksi Vitello Tonnatoa ja parsaa ricottajuustolla ja pistaasipähkinöillä, pääruuaksi härkää timjamiperunoilla, valkosipulissa paistetulla pinaatilla ja punaviinikastikkeella, ja Otolle vegepastaa mm. parsalla ja pistaasipähkinöillä. Tavolatassa, Ala Carté´-ravintola kun on, joutui kuitenkin oman aikansa odottelemaan ruokia ja kipeän Zeldan kanssa koin sitten buffetin helpommaksi vaihtoehdoksi kun ruoan sai heti eteensä.

_DSC0582x _DSC0603x tavolataToisena iltana sitten syötiinkin uudistuneessa Grande Buffetissa, ja ruokailu sujui jouhevammin kun Zeldakaan ei ehtinyt hermostua. Valinnanvaraa oli ihan uskomattoman paljon, ja alkuruokien ystävänä yllätyin kuinka paljon söin myös pääruokia, kuten herkullisia falafeleja ja possun ribsejä. Silti mun ikuinen suosikkini on kalapöytä, ja kaikki erilaiset salaatit. Grande Buffetin uudessa Aasia -pöydässä oli tarjolla mm. sushia sekä ihanaa nuudelisalaattia, sushi maistui mulle ja salaatti vei Oton sydämen.

Jälkkäreitä oli myös tarjolla runsaasti, ja kaikkien lasten suurin suosikki näytti olevan pehmiskone ja valinnaiset lisukkeet pehmikselle. Me oltiin laiskoja eikä jaksettu jonottaa, ja haettiin lapsille ville vallaton -jätskipuikot altaasta, eikä muutenkaan ole hyvä herkutella liikaa. Itse kuitenkin maistelin herkullisia tartaletteja, konvehteja ja moussekakkuja oikein mielelläni.

_DSC0679x buffaUusitun Serenaden kauppatarjonta oli lisääntynyt mukavasti, ja laajentunut Tax free -myymälä oli valikoimaltaan todella kattava ja ihanan raikas. Me törmättiin Tax Freessä ihanaan Vilmaan, niinkuin Instagramin seuraajat ehkä huomasivatkin jo, ja Vilma esitteli meille kosmetiikkapuolen ihanuudet ja parhaat suklaat. Nappasin mukaani ensimmäisen Victoria’s secret -tuotteeni, kevyen vartalotuoksusuihkeen. Se tuoksuu helmiorkidealle ja punaviinimarjoille, ja on ihanan raikas, ei ollenkaan tunkkainen. Suomesta VS-tuotteita ei vielä saa mutt Serenadella oli ainakin niin paljon valinnanvaraa eri tuotteiden välillä että meinasi iskeä pieni valinnanvaikeus.

_DSC0762x_DSC0610x _DSC0829xLapsille on Serenadella etenkin kesällä paljon kivaa tekemistä. Kaikille tutun lasten Silja Landin lisäksi löytyy myös Kids Club Summer Center kuutoskannelta Tavolatan läheisyydestä. Siellä on hurjasti tilaa ja tekemistä kaikenikäisille lapsille vauvoista teineihin. Muumitalo, liukumäki ja Brio -junarata, sekä jättisuuret pehmeät legopalikat olivat Zeldan lemppareita. Tiara tykästyi eritoten pomppulinnaan, pallomereen, karuselliin ja isoihin leikkiheppoihin joilla isommat lapset ratsastivat, ja joita Tipa tuijotteli haltioissaan muttei uskaltanut itse kokeilla.

Summer Centerin lisäksi lapsille on tietenkin myös mieletön Atlantis -klubin muumidisko, josta Otto kirjoittelikin jo heti reissun jälkeen. Molemmat neidit olivat elementissään muumidiskossa, ja Tipa tanssi kummatkin diskot ihan eturivissä, muumeissa kiinni. Viime vuonna Tipa tyytyi vielä katselemaan taaempaa muiden touhuja ja hytkymään pienesti, mutta tänä vuonna hän irroitteli kunnolla ja uskalsi jopa koskettaa muumipeikkoa, joka taputti Tiaraa päälaelle.

IMG_6933x IMG_6950x IMG_6967x IMG_6982x IMG_7123xMuumidisko on iltaisin kello 19.45 siis seiskakannen Atlantiksessa, ja sen jälkeen muumipeikko ja pikkumyy lukevat vielä iltasadun lapsille Summer Centerissä joka ilta kello 21.30. Meidän lapset eivät jaksaneet valvoa niin myöhään, kotonakin mennään yleensä nukkumaan 19.30, mutta satuhetki on varmasti mukava tapa saatella vähän isommatkin lapset untenmaille. Muumipeikko ja pikkumyy tuntuivat olevan aika kovassa huudossa kaikkien lasten keskuudessa, haha.

_DSC0626x _DSC0686x _DSC0778x _DSC0787x IMG_6831xKokonaisuutena risteily oli ihan huippukiva, ja lähtisin uudelleen koska tahansa. Mutta mä oonkin tällainen risteilylover pienestä asti tykännyt laivakulttuurista ja rennosta meiningistä. Uusittu Serenade on upea, enkä voisi kuvitella helpompaa ja mukavampaa tapaa matkustaa Ruotsiin. Muistan kun joskus mun ollessa ala-asteella kaverini kertoi lentäneensä Tukholmaan ja ihmettelin kovin että miksi hän ei mennyt laivalla. Nykyään tietysti ymmärrän erilaiset tilanteet ja sen että perille haluaa päästä mahdollisesti nopeammin kuin laivalla, mutta silti en haluaisi itse matkustaa Tukholmaan muuten kuin laivalla, ellei olisi ihan pakko. Serenade rokkaa, ja pian myös samanlaisen remonttiuudistuksen kokeva Symphony!


Rakas mummola

22.06.2014

Käytiin eilen mun mummolassa porukalla syömässä mummon perinteinen lihamureke ja perunamuusi -lounas ja ai että mä olin kaivannut sitä makua! Pienestä asti aina kun ollaan menty käymään mummolassa, olen toivonut juuri sitä lounaaksi, se vain on niin hyvää, vaikka toki mummo osaa tehdä muutakin hyvää ruokaa. Oli ihana päästä pitkän tauon jälkeen käymään mummolassa, mulla oli omia isovanhempiani kova ikävä.

Mä oon viettänyt lapsuuteni jokaisesta kesästä ainakin puolet mummun ja papan luona Oulussa tai Oulun lähellä, ja niistä kesistä tulee mieleen ne kaikkein mieluisimmat muistot. Äiti toi mut aina Ouluun kun tarha meni kesällä kiinni, ja meni sitten itse takaisin töihin Helsinkiin, ja tuli takaisin kun hänen oma kesälomansa alkoi. Mummola oli mun rakas kesäkoti. Allaolevissa kuvissa on meitä neljä sukupolvea, mun mummu, äiti, minä ja meidän tytsyt.

IMG_7264x IMG_7282x IMG_7292xOlen onnellinen siitä, että onnistuin rakentamaan läheiset ja lämpimät suhteet isovanhempiini, vaikka asuttiinkin kaukana Helsingissä. Toivon että meidänkin tytöt pitävät mummuaan ja isoisäänsä yhtä suuressa arvossa isompana, kuin minä omia isovanhempiani, ja ainakin nyt jo näyttää vahvasti siltä että toiveeni toteutuu. Toivon toki että meidän tytöt tutustuvat kunnolla muihinkin sukulaisiin, mulle itselleni serkut olivat pienenä kuin sisaruksia, ja edelleenkin ollaan läheisiä vaikka harvemmin tavataan.

IMG_7302x IMG_7310x IMG_7313x IMG_7323x IMG_7331xTätini Jonna jonka luona ollaan nyt, on aina ollut mulle kuin isosisko, jota mulla ei koskaan ollut. Meillä ei ole ikäeroa kuin reilut kymmenen vuotta, ja Jonna oli mulle aina lastenvahtina Oulussa ennenkuin mummu ja pappa jäivät eläkkeelle töistä. Hänen kanssaan mä kävin mm. laitattamassa itselleni korvakorut kolmevuotiaana ilman äidin lupaa, hahaaa! 90-luvulla oli vähän vapaampaa, nykyään ei taitaisi kolmevuotias saada korviksia ilman vanhempien läsnäoloa ja lupaa. Mulla on edelleen ne samat korviksen reiät käytössä, ja muistan vieläkin sen päivän kun sain korvikset, ne harjotuskorut on vielä tallessakin. Jonna on ihana, ja mulla on kunnia olla mun nelivuotiaan serkkupoikani kummitäti!

IMG_7394x IMG_7395x IMG_7412xIhanaa kun Tiaralla on täällä leikkikavereita kokoajan, vaikka varmasti kotona neiti tulee olemaan ihan pihalla kun ollaankin vaan perheen kesken kotona. Onneksi on kuitenkin kesä ja paljon kaikkea kivaa tekemistä, eiköhän Tiarakin totu sitten taas kotona olemiseen. Zelda on ottanut kakkospäikkärit takaisin päivärytmiin kun isompien kanssa juostessa väsähtää ihan eri tavalla.

Pian lähdetään käymään mun toisen tädin mökillä, vaikka ilma ei olekaan mitä parhain raekuuroineen. Eiköhän meille tule kuitenkin mukava pikkureissu! Siellä mökillä mä kalastin aina pienenä serkkujen kanssa, muistan kun sain ongittua ensimmäistä kertaa hienon ahvenen. Annoin sille nimeksi Juusto, ja me pidettiin sen perkuujätteille serkkujen kanssa hautajaiset ennenkuin se paistettiin pannulla syötäväksi. Taidettiin me olla vähän pönttöjä!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille<3


Juhannusfiiliksissä

21.06.2014

Moikat Oulusta! Me tultiin tänne eilen päivällä junalla, ja matka sujui paremmin kuin osasin kuvitella 4h yöunien jälkeen. Kummatkin tytöt olivat oikein nätisti koko matkan ja nukkuivat päiväunetkin, niin jaksoivat hyvin myös loppupäivän aikaisesta herätyksestä huolimatta. Ollaan mun tädin luona koko reissu, ja jo heti eilen Tipalla ja mun 4-vuotiaalla kummipojalla klikkasi, ja he ovat leikkineet yhdessä siitä asti. Zeldakin kulkee tyytyväisenä isompien perässä omiaan höpötellen, ja molemmat nukkuivat yön nätisti. Zeldan rytmit ovat menneet reissuiluissa vähän sekaisin ja raukka on jo iltakuuden aikaan niin väsynyt että on pakko laittaa nukkumaan, onneksi unta riittää silti aamuun asti ja tänäänkin herättiin vasta kahdeksalta.

Juhannus sujui suht rauhallisissa merkeissä grillaillen sukulaisten ja ystävien kanssa. Ihanaa olla taas täällä, ja nähdä rauhassa kaikkia ja viettää aikaa. Aina kun joku tulee Helsinkiin meidän luo, on yleensä joku tapahtuma kuten synttärit tai muu sellainen syy tulla, mikä vie aikaa ihan perus hengailulta. Täällä ei kiireestä ole tietoakaan ja se on ihanaa, Oulussa on niin ihanan rentoa, eikä paikasta toiseen hösäämistä niinkuin Helsingissä. Mulla on ollut niin ikävä tätä!

IMG_7193 IMG_7202x IMG_7207xTiara on ottanut mun kummipojasta mallia ja rohkaistunut hirveästi ulkona leikkimisessä. Eilenkin neiti kiipesi trampoliinille pomppimaan ja keinumaan ihan itse, vaikka varmasti olisi jännittänyt ja arastellut vielä vähän aikaa sitten, eikä uskaltanut mennä yksin. Ihanaa katsoa miten reippaasti toinen leikkii ja tutkii omatoimisesti, ja nähdä miten Tipa nauttii kun pääsee suoraan ovesta ulos pihalle leikkimään aina kun haluaa. Mäkin innostuin vähän pomppimaan Zeldan kanssa trampalla ja toinen oli ihan innoissaan.

IMG_7224x IMG_7229x IMG_7247x IMG_7251xTänään mennään juhannuslounaalle mun mummolaan isolla porukalla, ja nautitaan mummun loihtimista herkuista. Loppupäivä otetaan rennosti, eikä suunnitella liikaa. Mä päivittelen lomakuulumisia, ja kerron pian lisää laivareissusta. Kommentteihinkin yritän viimein saada vastattua sopivan tilaisuuden tullen. Vaikka sää ei ole paras mahdollinen, aika perinteinen juhannussää ajoittaisine raekuuroineen, on seura ihan loistavaa ja korvaa surkean sään 100-0. Nyt on loma, ja stressi kaikonnut kokonaan, maailman paras fiilis. Tästä loma vasta alkaa, ja uskon että kesästä tulee ihan huippu! Ihanaa juhannuspäivää kaikille, nauttikaa vapaista ja kiireettömyydestä<3


Ihana Tukholma

19.06.2014

Moikka! Viimeinkin sain kuvat ladattua koneelle, ja pääsin kirjoittelemaan. Meillä on ollut koko päivä yhtä hullunmyllyä. Aamulla tultiin laivalta kotiin, kerettiin purkaa kassit ja laittaa pyykkikone pyörimään, kun pitikin jo juosta taas Itiksen Pikkujättiin. Käytiin siellä tiistaina ennen lähtöä Zeldan kanssa, varmuuden vuoksi, sillä Zeldalla oli edellisyönä kuumetta. Tulehdusarvot olivat koholla, mutta lääkärin mukaan oli ihan turvallista lähteä reissuun, sillä Zeldan yleisvointi oli hyvä ja pirteä. Lähdettiin laivalle, ja päivät sujuivat Zeldalla ilman kuumetta, mutta molempina öinä neljän aikaan kuume nousi tosi korkeaksi ja jäähdyteltiin pikkuraukkelia siellä sitten kuumelääkkeiden ja haalealla vedellä kastellun rätin voimin.

Haluttiin käydä vielä tänään varmistamassa, että vointi ei ole ainakaan huononemaan päin ennen huomista Oulun reissua, ja tulehdusarvot olivatkin onneksi lähteneet jo hyvin laskemaan. Edelleenkään Zeldalla ei ole ollut muita oireita, kuin öisin nouseva kuume, nyt vaan jännätään että nouseeko se vielä tänä yönä, kun herätyskello on soimassa kello 4.30, hyi! Täytyy toivoa että vointi kohenee tästä eteenpäinkin, ja kuopuksemme saa nauttia juhannuksesta, leikkikavereista ja grilliruuasta hyvällä fiiliksellä. Tänään ainakin neiti leikki onnesta soikeana sekä aamulla leikkihuoneessa, että koko illan kotona ihan hyvävointisena ja ilman kuumetta.

_DSC0699x IMG_7020_DSC0696xMä kirjoitan itse laivaristeilystä enemmän juhannuksen aikana, kun saan käytyä nuo 620 kuvaa kunnolla läpi. Tukholman kuvat oli helpompi bongata joukosta, sillä niitä oli kaikkein vähiten, ja siksi päätin aloittaa siitä. Pidempään mun blogia lukeneille on varmaankin käynyt jo selväksi, että tykkään Tukholmasta kuin hullu puurosta, ja se on ainoa kaupunki nykyisen kotikaupunkini lisäksi, missä voisin kuvitella asuvani.

Lähdettiin aamulla pahimman ruuhkan hälvettyä laivalta tunnelbanalla keskustaan, ja suunnattiin ensimmäisenä Sergelgatanille Tukholman isoimpaan Topshopiin. Pyörittiin siellä hyvä tovi, ja löysinkin itselleni kivan mustan croptopin ja kengät. Topshopin jälkeen ihasteltiin hetki Hötorgetin herkullisen näköistä tarjontaa, sekä pyörähdettiin kauppahallissa. Melko pian lähdettiin sitten Drottninggatanille kiertämään ketjuliikkeitä, ja nauttimaan hiljalleen pilvien takaa esiin hiipineestä auringosta.

_DSC0701x _DSC0703xMä otin tavoitteeksi reissulle, etten osta itselleni mitään mitä mun on mahdollista ostaa myös Suomesta. Onnistuin 3/4 sillä yhden ihanan maximekon nappasin mukaani BikBokista, mutta muuten pitäydyin niissä liikkeissä joita Suomessa ei (vielä) ole. Mua harmittaa, että olin unohtanut Gallerianin River Islandin kokonaan, sillä olisin muuten suunnannut sinne heti ihan ensimmäisenä. Nyt muistin sen vasta varttia ennenkuin alkoi olla kiire laivalle, enkä ehtinyt enää sovittaa mitään vaatteita. Onneksi kenkiä oli helppo ja nopea sovittaa lennosta, ja mukaan tarttuikin ihanat neonkeltaiset open toe -slingbackit.

IMG_7036x IMG_7157 IMG_7173Reissu taisi olla aika kenkäpainotteinen ostossaaliiltaan, kun sekä Otto että minä ostettiin kahdet kengät, ja mun äitikin osti kengät. Mä löysin ekaksi nuo ihanat käärmeennahkaiset slip-onit Topshopista, ja Otollekin oli sitten pakko ostaa samantyyliset Skopunktenista, niin voidaan kenkäsamistella vähän. Jännä juttu että mä olen tästä samistelusta vähän enemmän innoissaan kuin Otto, haha. Onneksi se tuskin muistaa kenkiä valitessaan miettiä, onko mulla samanlaisia jalassa vai ei, niin voidaan samistella ihan sen huomaamatta.

Lapsille, etenkin vaatteistaan ulos kasvaneelle Zeldalle ollaan ostettu nyt viimeisen parin kuukauden aikana niin paljon vaatteita, että en etsimällä etsinyt heille mitään. Popista ostin kuitenkin Tipalle tikkarileggingsit, kun onnistuin löytämään viimeiset sopivassa koossa, ja H&M:ltä yhden ihanan valkoisen mekon. Mekko vilahtaa ohimennen ainakin Oton muumidisko-postauksessa, jos ette jaksa odotella kunnon ostosesittelyitä, haha!

_DSC0708 IMG_7028Me käytiin Tukholma-päivän aikana syömässä Burger Kingissä, kun ei jaksettu käyttää aikaa kunnolla ravintolassa syömiseen. Helsingissäkin on ollut Burger Kingejä jo yli puoli vuotta, mutta ei vaan ole tullut käytyä, vaikka Lontoon ja Tukholman Burger Kingeissä olenkin käynyt aiemmin. Ihan hyvät ruuat oli, vaikka eivät mitenkään päätähuimaavan erikoiset perusmäkkiin verrattuna. Edelleenkin mä kaipailen vain sitä Kentucky Fried Chickeniä Suomeen, tai edes Ruotsiin. Siinä on fastfoodia mun makuun, ei sillä että mä usein sellaista söisin.

Ihana päivä Tukholmassa, ja lapsetkin tuntuivat tykkäävän. Tipa pääsi ratsastamaan leijonalla ja kävelemään ympäri vierasta kaupunkia. Zelda tiiraili onnessaan rattaista, ja nukkui kahdet päiväunet huonosti nukutun yön jälkeen. Aina on yhtä harmillista lähteä pois Tukholmasta, mutta onneksi sinne pääsee helposti ja nopeasti taas piipahtamaan. Eiköhän me toinenkin reissu tehdä vielä tämän vuoden puolella sinnepäin, jos vaikka joululahjashoppailemaan lähtisi!

_DSC0706xHuomenna tosiaan juna lähtee aikaisin aamulla kohti Oulua, kun mennään mun tädille juhannuksen viettoon. Pyöritään siellä jonkin aikaa, tarkkaa takaisintulopäivää en vielä tiedä mutta mun uusi rakas läppäri lähtee ainakin mukaan, joten enköhän mä postaile sieltäkin niin usein kuin mahdollista. Aivan ihanaa juhannusta kaikille<3


Instalately & Lumoava -arvonnan voittaja

17.06.2014

Mä kokeilin viime kesänä päivittää instaweekiä tänne, mutta se ei ollut mielestäni toimiva tapa, sillä moni kuitenkin seuraa meitä myös siellä, ja jatkuvasta instaweekeilystä tulisi vain paljon  toistoa. Ajattelin kuitenkin näin matkan kynnyksellä muistutella instagramin olemassaolosta, sillä blogi hiljenee ainakin huomisen ajaksi, mutta instagram ei. Pian lähdetään myös Ouluun, ja vaikka tarkoitus on bloggailla sielläkin, on meidän aikataulu niin tiivis että en tiedä kuinka paljon ehdin kirjoitella. Mua voi seurata instagramissa nimellä @iinalaura.

insta1insta4Instagramiin tulee päivitettyä arjen hassuja tilanteita, ruokajuttuja ja tyttöjen kuvia useammin kuin blogiin tai facebookiin, se on niin ihanan helppo ja nopea. Instagramista voi löytää vaikka mitä ihanaa inspiraatiota, hääjärjestelyiden aikaan etsin todella aktiivisesti hääpukuvinkkejä, kampausinspiraatiota ja ihania koristeluita juuri sieltä. Viime aikoina olen ollut laiska etsimään seurattavaa, ja ajattelinkin kysyä teiltä, ketä te seuraatte Instagramissa? Kenellä on parhaat quotesit, mielettömimmät matkakuvat tai söpöin koira? Saa toki laittaa omankin instanickin, jos haluaa!

insta2Lumoavan arvonnan voittajaksi arpoutui Yosa! Sulle lähtee ihana Satakieli -kaulakoru. Laittaisitko mulle sähköpostilla postitustiedot, osoitteeseen couturecouture (at) windowslive.com niin saadaan kaulakoru oikeaan kotiin. Onnea voitosta ja tulevien häiden johdosta hurjasti!<3

arvonnanvoittajalumoavaIhanaa tiistaipäivää kaikille, toivottavasti tuo kesäinen räntäsää tuosta vähän paranisi!