Havaintoja vanhemmuudesta

28.04.2016

Tämä postaus on pyörinyt mulla luonnoksissa kuukausikaupalla, sillä olen halunnut kerätä rauhassa niitä vanhemmuuden tähtihetkiä, jolloin todella tiedät ja tunnet olevasi vanhempi. Vanhemmuus on äärettömien tunteiden summa, ja jokaiseen päivään mahtuu ainakin jonkinlainen tunteiden vuoristorata. Välillä se on lasten vuoristorata, välillä aikuisten, varmaa on vain se että yksikään päivä ei ole samanlainen.

1. Meillä ei ole ollut enää kahteen vuoteen vauvaa, mutta silti edelleenkin joka ikinen kerta kun menen suihkuun, kuulen vauvan itkua taustalla. Vaikka missään ei olisikaan itkevää vauvaa. Kai se suihku on aina kuulostanut ihan vauvan itkulta mutta vasta äitiyden myötä sen äänen on erottanut sieltä virtaavan veden liplatuksesta.

2. Vain toinen vanhempi ymmärtää, kun puhun sukkapiiloista. Eli niistä jo kerran tarhassa jalassa olleista sukista, jotka ovat täynnä epämääräistä pikkutavaraa paperisilpusta kindermunaleluihin ja barbien kenkiin, ja joita löytyy sängyn alta, kirjahyllyn takaa, sukkalaatikosta ja nukenvaunuista. Niitä sukkapiiloja, joita löytyy aina vielä se yksi siinä vaiheessa kun olet jo huokaissut helpotuksesta että koko huone on siivottu ja kaikki tavarat paikoillaan. ”Mut kun ne on niin kivoja säilytyspusseja” T. 3-vuotias

3. Vasta vanhemmuus saa tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä ettei ole muovaillut tarpeeksi muovailuvahalla, leikkinyt tarpeeksi barbeilla, rakentanut tarpeeksi isoa legotaloa tai lukenut tarpeeksi montaa kertaa sitä yhtä ja samaa Pikku Eetu -kirjaa.

4. Vasta vanhemmaksi tultuani olen oikeasti oppinut mitä huono omatunto tarkoittaa. Kyllä sitä joskus aiemminkin vähän kalvoi rintalastassa jos ei jaksanut nähdä kaveria tai jos oli pitämässä hauskaa vaikka olisi pitänyt tehdä läksyjä. Vanhempana huono omatunto saa kuitenkin aivan uuden merkityksen: se on asia joka kuuluu vähän jokaiseen päivään. Aina on huono omatunto jostain lapsiin liittyvästä, ja se huono omatunto on jotain syvempää ja raastavampaa.

5. Tiimalasinkääntäjä. Tiesittekö että se on maailman tärkein luottamustehtävä? En mäkään ennen. Vanhempana olen oppinut että Alias-peliä tai muuta tiimalasin sisältävää peliä pelatessa se kuka saa kääntää tiimalasia on verrattavissa lottovoittajaan. Ja se kuka ei saa kääntää tiimalasia, ilmaisee tyytymättömyytensä oikein kuuluvasti. Yhtä cooleja luottamustehtäviä ovat mm. hissin nappulan painaja (se on parempi joka saa tilata hissin kuin se joka ”vain” valkkaa kerroksen) sekä telkkarin avaaja.

6. Munavideot, luojalle kiitos niistä. Jos et tiedä mitä ovat munavideot, et ole luultavasti vanhempi tai sitten lapsesi on vielä alle 2-vuotias. Videot joissa avataan yllätysmunia ovat jokaisen lapsen suosikkeja, niissä on jotain sellaista mitä mä en ainakaan tajua mutta mitä lapset ympäri maailman rakastavat. Kaikki eivät tykkää samoista piirretyistä tai elokuvista, mutta munavideoista tykkää jokainen mukula.

7. Numero seitsemän on maaginen. Ensin siitä tulee kellonaika, johon et enää koskaan usko pääseväsi nukkuen heräämättä kertaakaan yön aikana. Sitten siitä tulee kellonaika, jonka nähdessäsi kiljut riemusta: ”ME NUKUTTIIN KOKO YÖ!”. Muutaman vuoden kuluttua huomaat että kello seitsemän on ja pysyy vaikka lapset ovat oppineet nukkumaan pidempään. Mikä pitkään nukkuminen? Missä? Ei meillä. Menitpä nukkumaan kymmeneltä illalla tai kolmelta yöllä, silmät aukeavat viimeistään seitsemältä.

8. Vaikka luulet että muistat lasten huvittavimmat kommellukset ikuisesti, olet väärässä. Kirjoita ne ylös, heti. Kun luet vauvakirjaa puolen vuoden jälkeen, saatat yllättyä. ”Ai sanoiko se oikeasti Puuha-Peteä Kuuka Kekeksi?”.

9. Meidät vanhemmat on suunniteltu niin että ne  kaikkein traumaattisimmat kokemukset unohtuvat ihan huolella. Ajan kuluessa niistä kuitenkin irtoaa yleensä suurin hupi. Älä siis lannistu kun lapsesi kakkaa niskakakat Citymarketin kassalla kurkku suorana huutaen, vaan poistu paikalta tyylikkäästi, kirjoita tapahtuma ylös vauvakirjaan ja naura kolmen vuoden kuluttua niin että kyyneleet valuvat ja poskiin sattuu. Lapsesi ei ehkä usko sinua kun kerrot, mutta viimeistään 30:n vuoden kuluttua voit sanoa ”mitä mä sanoin” kun lapsellasi on lapsia. Tai ainakin voit lohduttautua ajattelemalla näin.

10. Lapsille Sylkevä Kameli -pelin säännöt ja vanhemman työpuhelu ovat samanarvoisia. Kun ne säännöt tulevat mieleen ”JA sitten minä painan sitä nappia ja jos se on väärä niin sitten se kameli sylkee mun päälle mut jos se on oikee niin saan ottaa pullon!” niin ne on vaan saatava sanoa ääneen, ja vielä varmistettava että vanhempi on varmasti ymmärtänyt ne.

11. Valikoiva kuulo on ihan perusjuttuja. Kun juttelet kaverin kanssa puhelimessa henkilökohtaisia juttuja ja luulet lapsen värittävän keskittyneenä värityskirjaa, hän kysyy puhelun jälkeen erittäin henkilökohtaisia kysymyksiä joihin vastaaminen saa hien nousemaan otsalle.  Mutta kun muistutat muistuttaneesi jo kahteen kertaan oman huoneen siivouksesta tai iPadiajan loppumisesta, ovat korvat yllättäen olleet ihan hukassa.

12. Lapsen brutaali rehellisyys on toisaalta virkistävää, toisaalta masentavaa. ”Mummu, sä et kyllä yhtään osaa ajaa autoa.” aamuruuhkassa ei kirvoittanut kovin suurta hymyä äitini kasvoilta. Itse yritän vielä pysyä positiivisena kun kuopus toteaa mahani olevan ”ihan iso” ja ruoan olevan ”ei ihan minun makuuni”. ”Isi älä viitsi laulaa kun mun korvia alkaa särkeä” on jo aika paha. Toisaalta, kun lapsi sanoo rakastavansa, tykkäävänsä jostain ruuasta tai että vanhempi on maailman paras, siitä tietää että hän todella todella tarkoittaa sitä eikä käy mielessäkään kyseenalaistaa sitä.

13. Kiusalliset kysymykset ruuhkabussissa ovat tulleet tutuksi. Miten se ihmisen biologia alkaakin aina askarruttaa juuri julkisilla matkustettaessa? Ehkä se on se kun paikalla on erilaisia ihmisiä ja asiat alkavat mietityttämään mukulaa. Ei siinä muuta vikaa kuin hitsin kovat suorituspaineet omaa vastausta miettiessä kahdenkymmenen silmäparin tuijottaessa. Vanhemman paineensietokyky on varmasti ihan omaa luokkaansa muutaman vuoden vastailun jälkeen.

14. Kun lapsi opettelee elämäntaitoja, on rankkaa olla vaan hiljaa ja puuttumatta. Eihän se lapsi koskaan opi ottamaan itselleen juotavaa jos hänen ei anna yrittää. Siispä ole vaan kieli keskellä suuta ja hymyile kauniisti, kun lapsi ensin ottaa haarukan yltääkseen avaamaan hanan haarukalla, sitten toteaa ettei se onnistu, hakee tuolin ja raahaa sitä pitkin lattiaa, kiipeää tuolille, ottaa kaapista mukin ja pudottaa toisen samalla, ottaa mukin piripintaan täyteen vettä ja kaataa ne päälleen hörpätessään. Lopuksi hän vie paita märkänä hanaan koskeneen ja mahdollisesti lattiallekin tippuneen haarukan takaisin laatikkoon, ja katsoo kysyvänä ”Enkö osannutkin hienosti ottaa vettä?!”.

15. Varpaat naamalla onkin ihan kiva juttu. En olisi kuvitellut ennen vanhemmaksi tuloa että joskus haluaisin nuuskuttaa jonkun varpaita. Mutta totta se on. Aamulla kun herään siihen että kolmevuotiaan varpaat ovat mun naamalla ja hän tuhisee vieressäni minionia puristaen, ei eka ajatus todellakaan ole että hyi hitto vie ne varpaat pois. Vaan sitä vaan hymyilee tyytyväisen onnellisena kun on sellainen tuhiseva pikkukaveri siinä niin ja sillä on vielä niin söpöt varpaat, ihan kuin isällään mutta minikokoiset ja vähemmän karvaiset.

Näin meillä, miten teillä? Kuulostaako tutulta?


Värikkäät Oreo-valkosuklaa popcornit juhliin

28.04.2016

Vappu lähestyy kovaa vauhtia, ja jos kaipaat super iisiä ja herkullista tarjottavaa, tsekkaa tämä ohje: Oreo-valkosuklaa popcornit. Suolaisen ja makean pyhä liitto ei petä ikinä, siksi erilaisten makeiden herkkujen sekoittaminen popcorniin on mun mielestä aina toimiva vaihtoehto. Popcornin sopivuus makeisiin herkkuihin on tiedostettu Jenkeissä jo vuosikaudet, mutta rantautunut kunnolla tänne meidän koti-Suomeen vasta viime vuosina. Itse tutustuin erilaisiin makeisiin poppariherkkuihin vasta viime vuonna erään elintarvikekampanjan yhteydessä.

Zeldan Jali ja Suklaatehdas-juhliin piti keksiä mahdollisimman hauskoja ja helppoja tarjottavia, ja yhtäkkiä mulla Pinterestiä selatessa välähti mitä mä haluan kokeilla. Värikästä ja herkullista popcorniherkkua, jonka tekeminen ei ole rakettitiedettä vaan onnistuu ihan keneltä tahansa. Popcornit veivät kielen mennessään ja aion tarjoilla niitä myös vappuherkkuna. Meidän vaaleanpunaiset popcornit jäivät vähän vaaleiksi koska meillä oli liian vähän valkosuklaata, tässä ohjeessa valkosuklaata on riittävästi.

Värikkäät Oreo-valkosuklaa popcornit

2 ps. popcornia valmiina

300g valkosuklaata

1 pkt Oreo-keksejä

1-2 eri sävyistä elintarvikeväriä

Valmista popcornit ohjeen mukaan mikrossa. Sulata valkosuklaa mikrossa aina välillä tsekkaillen. Murskaa keksit käsin. Murun ei tarvitse olla ihan pientä, vaan sellaista mistä jää kiva suutuntuma. Liian pieni muru värjää koko jutskan ruskeanharmaaksi, eli kannattaa jättää vähän kokoa jos on tärkeää saada herkusta vaikka pinkkiä. Sekoita pari tippaa elintarvikeväriä valkosuklaan joukkoon. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja anna jähmettyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Tarjoile pienistä pahvikipoista, esim. muffinssivuoista. Tästä ohjeesta tulee kunnon satsi isompiinkin juhliin (n. 30 annosta).

Mikä on teidän lemppari makea popcorniherkku?


Ikävä

27.04.2016

Otto on ollut eilisaamusta asti työmatkalla Tukholmassa ja me ollaan oltu täällä tyttöjen kanssa. Mun äiti tuli meille kaveriksi kun Otto lähti, ja on toiminut meille autokuskina harrastuksiin ja päiväkotiin, sekä seurana, ja Armas on tietysti myös mukana. Ollaan pärjätty kyllä hyvin muuten ja tyttöjen kanssa on kaikki mennyt ihan niinkuin yleensäkin, mutta ai hitsi että on kova ikävä Ottoa. Otto on perjantai-iltaan asti reissussa ja ensi viikolla taas, ja tämä on meille ensimmäinen näin pitkä aika erossa toisistamme. Taidetaan olla molemmat vähän hukassa, messenger laulaa kokoajan ja ollaan puhuttu facetime-puheluita jakuvasti. Voin kertoa että meidän tän hetken viestit on sen verran ällösöpöjä että heikompaa hirvittää.

Me ollaan niin paita ja peppu että tekee tiukkaa olla erossa. Ei olla Oton kanssa niitä ihmisiä jotka kaipaavat omaa tilaa, me ollaan se ihan toinen ääripää: niitä ällöjä jotka vois pitää toisistaan kiinni 24/7. Mutta se on meidän tapa, toisille sopii toinen ja toisille toinen. Tärkeintähän on se että tunne on suhteessa molemminpuolinen, molemmat kaipaavat toisiaan, tai kumpikaan ei kaipaa toista, eikä niin että toinen kaipaa ja toinen vaan haluaa kauemmas.

Onneksi tämä nyt on kuitenkin vaan lyhyt aika, eikä ainakaan toistaiseksi mikään jatkuva juttu. Vaikka ikävä onkin, niin onhan se ihan mahtavan hieno juttu että toinen on työmatkalla ulkomailla. Sehän on taas uusi askel uralla eteenpäin, ja loistava sellainen. Ikävöinnin lisäksi mä olen myös ihan mielettömän ylpeä siitä mitä mieheni on saanut aikaan, enkä ikinä ikävän takia seisoisi hänen unelmiensa tiellä. Pieni ikävöiminen tekee myös ihan hyvää, sillä vaikka me ollaan arjessakin aika ällösöpöilijöitä, niin toisen hetkellinen kaipaaminen on varmasti ihan hyvä piristysruiske aina välillä. Sellainen, että tajuaa vielä entisten lisäksi miljoona asiaa lisää miksi ei ikinä halua olla toisesta sekuntiakaan erossa jos ei ole pakko.

Ja ihan kohtahan on meidän loma! Tyttöjen passitkin tulivat jo ja en kestä mitä palleroisia he ovat omissa passikuvissaan. Niin hassua että pian me lähdetään yhdessä reissuun ja saadaan rentoutua kaikessa rauhassa yhdessä. Siitä tulee ihan paras juttu ikinä!

Tyttöjen tanssitunnilla tajusin miten vähän aikaa kesäänkään enää on, sillä heillä on enää muutama kerta ennen kevätnäytöstä, jonka esitystä he tänään jo harjoittelivat. Meinasi kyynel vierähtää, mä varmaan pillitän ihan hulluna kunhan nään meidän neidit esiintymisasuissa sitten kevätnäytöksessä tanssimassa. Awwwww! Nyt pitää alkaa iltapalalle ja nukkumaan, kun me unohduttiin tyttöjen kanssa lukemaan Inside Out-kirjaa ja istahdin koneelle vasta tunti sitten ja kello on jo näin paljon.

Hyvää yötä ihanat <3


Lasten ihanat juhlavaatteet

26.04.2016

Tässä kaiken tohinan keskellä olen unohtanut ihan kokonaan esitellä meidän neitokaisten asuja Zeldan synttärijuhlista, heillä oli nimittäin aivan ihanat vaatteet päällä Jali ja Suklaatehdas -teemaisissa bileissä. Halusin lapsille asut jotka näyttävät kivalta, mutta joissa on mukava olla ja jotka saa sotkea kakulla ja karkilla ihan rauhassa vailla pelkoa siitä että ne menevät pilalle.

Sain valita lapsille asut ranskalaisesta Du Pareil Au Meme -lastenvaateliikkeestä, joka on minulle entuudestaankin tuttu. Ostin paljon Dpamin vaatteita tyttöjen vauva-aikoina, mutta sen muutettua pois Kampin kauppakeskuksesta mä luulin että koko liike oli kadonnut Suomesta, ja vasta tänä keväänä löysin tämän helmen uudelleen Lasten PR:n Riikan ansiosta. Nykyisin Du Pareil Au Meme -liikkeitä on Suomessa kaksi, joista toinen löytyy Forumin kolmannesta kerroksesta ja toinen Sellosta. Maailmanlaajuisesti vuonna 1986 perustetun ketjun liikkeitä on yli 600.

Mä tykkään ranskalaisten tavasta pukea lapsensa aina kauniisti ja hienostuneesti, mutta kuitenkin käytännöllisesti. Ranskalaista pukeutumistyyliä löytää todella Dpamista, tarjolla on paljon mukavia mutta tyylikkäitä housuja, neuleita, collegeita ja mekkoja. Jopa perus t-paidatkin on viimeistelty hienostunein yksityiskohdin.

Valitsimme tyttöjen kanssa heille kevään juhlavaatevalikoimasta kauniit pliseeratut hameet kirkkaissa väreissä. Ne sopivat hyvin juhlien teemaan, ja toivat kaivattua väriä. Hameiden pariksi valikoituivat valkoiset t-paidat pienellä paljettikoristellulla taskulla. Yleensä en pue tyttöjä mätsääviin asuihin ainakaan täysin, mutta tällä kertaa he itse olivat ihan sitä mieltä että haluavat samistella, joten miksikäs olisin sitä lähtenyt kieltämään.

Juhlavaatteiden kaveriksi valkattiin vielä pehmoiset collegepaidat. Näitä ei käytetty juhlissa, mutta sopivat nekin hameiden kaveriksi viileämmällä kelillä. Collegepaidat on meidän koko perheen suosikkeja, sillä niissä ei ole huppua häiritsemässä ulkovaatteiden alla, ja ne ovat mukavan rentoja ja lämpimiä. Tiaran paidassa on ihana paljettimeritähti ja kaunis elävä kangas. Zeldan collegessa on yksinkertaisen näyttävä tekstikirjailu.

Korut tytöt saivat valita Elvarilta, jonka koruja ovat ihastelleet jo useampaan kertaan Polhemilla käydessään. Elvari valmistaa ihania karkki- ja herkkukoruja ja pinnejä käsityönä, ja koruja myydään mm. Elvarin omassa verkkokaupassa. Zeldalla ihanat polkkakarkkipinnit sekä lakutikkari, Tiaralla vaahtokarkkipinnit ja vaahtokarkkikaulakoru.

Pian on kevätjuhlia, valmistujaisia ja ehkä kesähäitäkin tiedossa ja mulla on teille nyt huhtikuun loppuun asti voimassaoleva alekoodi Du Pareil Au Memen myymälöihin. Eli mainitsemalla ”IINA BLOGGARI” kassalla, saatte 20% alennuksen kaikista tuotteista, eli koko ostoskerrasta. Alekoodi siis voimassa vappuaattoon saakka, joten kipinkapin Forumiin tai Selloon ostoksille! Koodi ei käy kansainvälisessä nettikaupassa, vain ainoastaan myymälöissä.

Ihanaa ja iloista päivää kaikille <3


BID & IBA 2016

25.04.2016

Moikka tyypit! Huh mikä viikonloppu takana, jäi kyllä niin hyvä fiilis! Mä sijoituin Vuoden Viihdyttävin Blogi -sarjassa toiseksi, mistä en osannut edes haaveilla kun vastassa oli niin kovia ehdokkaita. Kiitos ihan mielettömän paljon teille kaikille jotka äänestitte mua ja kiitos ihan kaikille jotka mun höpötyksiä täällä luette. Kun mä astelin sinne lavalle lauantai-iltana mulla oli ihan epätodellinen olo. Musta tuntuu ihan mielettömän hienolta, että sain jälleen näin upean tunnustuksen teiltä. Kiitos <3

Kuva: Lars Johnson Photography

Mä vietin lauantaita Oton kanssa, sillä hän tuli jo aamupäivällä mun seuraksi Inspiration Dayhin kuvaamaan ja hengailemaan (ja esittämään kiperiä kysymyksiä tietokoneista), ja oli hauskaa kiertää Oton kanssa. Autokyytiäkään en pistänyt pahitteeksi kun vettä sateli aina välillä. Käytiin kiertämässä kaikki ständit ja nappaamassa hauskoja kuvia. Paikalla oli ensimmäistä kertaa kymmeniä ulkomaisia huippubloggaajia kaikista muista Pohjoismaista ja olivathan he kyllä niin upean näköisiä kaikki! Tuli ehkä vähän sellainen olo että mitäs tämmöinen suomalainen perusmamma täällä tekee näiden upeuksien joukossa. Mutta heiltä sai ainakin hyvin bongattua kaikki tulevan kesän trendit niin muodista kuin hiuksistakin, haha!

Indiedays tarjosi meille hotellimajoituksen Hotel Indigo Boulevardissa, jossa ollaan yövytty monesti aiemminkin. Sanoisinko että se on meidän lempparihotelli Helsingissä sijainnin, aamiaisen ja huoneiden perusteella. Tällä kertaa meillä oli vielä upeampi huone kuin ikinä ennen, kasikerroksesta mielettömillä näköaloilla Helsingin kattojen ylitse. Laittauduttiin hotellilla ja käytiin vielä paniikkiostoksilla Stockalla kun huomasin unohtaneeni mm. hiuslakan ja aurinkopuuterin kamppeideni joukosta, jotka olivat ihan olennaisia gaalaan valmistautumisessa.

Saatiin kuin saatiinkin laittauduttua, ja otettua asukuvat joista lisää myöhemmin, ja kerettiin ajoissa juhlapaikalle Suvilahden Kattilahallille. Miljöö oli ihana, ja oli kivaa että oli vähän enemmän tilaa kuin aiemmissa juhlapaikoissa on ollut. Koko tapahtuma oli tänä vuonna kyllä paljon suuremmissa sfääreissä kuin aiempina vuosina, vaikka aina mulla on ollutkin tosi kivaa ja aina on ollut hienot puitteet.

Juhla oli mahtava ja paikalla oli tosi paljon tuttuja, näin vaikka kuinka montaa tyyppiä joita en ollut nähnyt vuosiin ja muutama lukijakin tuli moikkaamaan, terkut teille vielä ja kiitos kun moikkasitte!  Me lähdettiin hotellille lepäämään jo ennen kymmentä, kun takana oli niin hektiset pari viikkoa. Käytiin vielä hakemassa noutoruokaa hotellihuoneeseen ja alettiin ajoissa nukkumaan ihanassa pehmeässä sängyssä.

Kuva: Lars Johnson Photography

Aamulla oli ihan parasta nukkua pitkään, ja kerrankin sain unta vielä uudelleen vaikka heräsin jo seiskalta niinkuin aina yleensäkin. Pakotin vaan itseni nukkumaan lisää vaikka ensin ei meinannut uni tulla, ja ah oli niin levännyt olo kun kymmenen maissa suunnattiin aamiaiselle Oton kanssa. Se on hassua miten se meinaa kadota kokonaan se pitkään nukkumisen taito, kun herää aina vaan seiskalta.

Kotona odottivat iloiset lapset mummun ja Armaksen kanssa, ja lähdettiin vielä lasten kaverin 2v-synttäreille naapuriin. Kertakaikkiaan ihana viikonloppu. Näissä tunnelmissa oli huippua aloittaa tämä uusi viikko.

Ihanaa vappuviikkoa kaikille ja suuret suuret kiitokset vielä <3