Tukholman tunnelmat ja alkuviikon fiilikset

11.11.2014

Palataan vielä hetkeksi viikonlopun tunnelmiin, kunnes blogi pysyttelee ihan Suomen maan kamaralla ainakin loppuvuoden. Eilen keskityin vähän enemmän itse laivaan ja sen tarjontaan, tänään vuorossa niitä muita tunnelmia viikonlopulta.

Tukholmassa pyörimistä tosiaan siivittivät lasten kyselyt laivalle palaamisesta, mutta oli meillä silti oikein mukava päivä länsinaapurin pääkaupungissa. Edellisviikonloppuna oltiin shoppailtu ihan tarpeeksi meidän aikuisten tarpeisiin, ja lauantain reissu aloitettiinkin käymällä BR-lelukaupassa Gallerianissa. Gallerianin BR on kyllä jotain aivan erilaista kuin Suomen vastaavat, iso, tilava ja hyvin järjestelty. Kassoja on useampi, ja valikoimat kattavat. Ainakin tuo Itiksen BR tuppaa olemaan aivan täyteen ahdettu, pieni ja sotkuinen, ja vain yhdellä kassalla varustettu.

IMG_1884Koska joulu on tulossa pian ja silloin saa lahjoja, me sovittiin lasten kanssa että he saavat valita tällä kertaa vain yhdet pienet jutut mukaansa. Zelda halusi pienen sementtiauton, ja Tiara halusi Disneyn Palace Pets -pandan. Lisäksi ostettiin kolme Littlest Petshop -hahmoa, ja harjoitussaksia Tiaralle, joilla voi siis leikata ainoastaan paperia. Tytöt olivat oikein tyytyväisiä saamisiinsa, ja siinä lelukauppaa rauhassa tutkiessa saimme lapsilta aika selkeät joululahjatoiveetkin selville, niistä lisää joulukalenterissa.

tukholmaaaaaPyörittiin Gallerianissa aamun ensimmäiset pari tuntia, minkä jälkeen lähdettiin katsomaan Åhlensin joulukoristetarjontaa. Sieltä tytöt saivat valita mukaansa yhdet haluamansa koristeet oman huoneensa joulukuuseen. Tiara valitsi ihanan, yllättäen pinkin, robotin ja Zelda halusi ehdottomasti pienen punaisen auton. Tyttöjen joulukuusesta taitaa tänä vuonna tulla aikamoisen blingbling, ja ilon ja värien täyteinen, juuri niinkuin pitääkin.

IMG_1860xLoppuiltapäivä me kierreltiin kävelemässä ja nauttimassa auringosta, käytiin kurkkaamassa kuninkaanlinnaa ja vanhaa kaupunkia pitkästä aikaa, niissä ei olekaan tullut käytyä vuosikausiin kun shoppailu on aina vetänyt pidemmän korren lyhyillä reissuilla. Seuraavalla kerralla olisi kiva viettää Tukholmassa vähän pidempi aika, vaikka muutama päivä, ja käydä lasten kanssa katsomassa Skansen, Junibacken, Wasa-museo ja muut oman lapsuuden suosikit.

IMG_1866Sain reissun aikana tavata paljon kivoja, uusia ja ennestään tuttuja kollegoita, ja viettää enemmän aikaa Magicpoksin Majn kanssa, johon tutustuin viimekevään minimuotikirppiksellä. Meidän Tiara ihastui ikihyviksi diskokaveriinsa Rebekkaan, ja Zeldakin yritti pysyä isompien perässä! Meillä taas oli Majn kanssa oikein mukavaa perjantaina, kun miehet menivät lasten kanssa nukkumaan ja me käytiin lasillisella Atlantiksessa.

tukholmaaaMeidän ”rauhallisen” kahdenkeskisen juttutuokion aikana saatiin mm. banaani lahjaksi, ja eräs herra kutsui meitä ”vanhemmiksi naisiksi” vaikka oli itse samanikäinen kuin minä! En kestä, niin hauska ilta! Oli vähän surkuhupaisaa  kerta toisensa jälkeen toistella että joo kiitos me nyt haluttaisiin vain rauhassa jutella kahdestaan, kun joku yritti istua pöytään. Mutta kieltämättä ihan imartelevaa, paitsi se ”vanhemmat naiset” -osuus, joko me muka näytetään vanhalta, hahah! Kiitos Maj ihanasta seurasta!

Nyt taitaa olla aika sanoa Tukholmalle vähäksi aikaa heipat, vaikka se ihana kaupunki onkin, ja keskittyä ihan vaan Helsinkiin. Ihanaa olla kotona taas, ja ihanaa kun kiireet alkavat parin viikon päästä ehkä vähän jo helpottaa. Ensi viikonloppu tekee varmaan paljon, kun saadaan vain olla kotona, eikä tarvitse lähteä minnekään ensimmäistä kertaa kuukauteen.

Kirjoittelin perjantaina itseasiassa postausta kuluneiden viikkojen tunnelmista, mutta en jostain syystä vaan sitten halunnutkaan sitä julkaista. Tiivistettynä niin, että kiirettä on piisannut, vastoinkäymisiä sitäkin enemmän, ja hieman väsyttää. Mutta fiilis on kuitenkin hyvä ja odottava, ehkä mä avaudun vielä enemmän teille kunhan saan rauhassa miettiä sanojani!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3


Perheen kesken risteilyllä

10.11.2014

Kävi hauska sattuma näiden laivareissujen kanssa: juuri samana päivänä, kun olin varannut minulle ja Otolle kahdenkeskisen reissun Tukholmaan, saimme kutsun Silja Linen perhebloggariristeilylle uudelle Silja Symphonylle. Siten siis päädyimme matkustamaan laivalla kohti Tukholmaa kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. Mutta oikeastaan tämä meni aika kivasti näin, ei tullut huono omatunto omasta risteilystä, kun tiesi että lapsetkin pääsevät seuraavana viikonloppuna pallomereen ja muumidiskoon.

IMG_1343x tihlkokokokoVierailimme lasten kanssa uudella Silja Symphonylla tutustumassa heti remontin valmistumisen jälkeen muutama viikko sitten, mutta oli kyllä hauska päästä ihan kunnolla risteilemään nyt. Meillä oli pari pientä bloggaajakokoontumista koko viikonlopun aikana, muuten sai oleilla ihan vapaasti oman perheen tai tuttavaperheiden kesken. Otsikoin viimeksi parin tunnin ravintola-siljaland -testivierailun jälkeen postaukseni otsikolla Lapsiperheiden unelmalaiva. Se piti kyllä aikalailla paikkansa, mitä suurimmissa määrin.

aamiainenjajätski IMG_1899x tihkooMeidän lapset ihastuivat tokalla vierailulla uuteen 5. kannen Silja Landiin niin paljon, että he eivät muumidiskon lisäksi halunneet muuta tehdäkään koko vierailulla, kuin olla siellä. Tukholmassa toinen kysyi vähät väliä ”Koska mennään laivalle että pääsen pallomereen?”, jota toinen säesti toistamalla ”Mereen!” ja lisäämällä ”Tihkooon!”. Saatiin me onneksi muutakin tehtyä Tukholmassa, kuin vakuuteltua että kyllä sinne pallomereen vielä päästään, mutta siitä lisää erillisessä postauksessa, haha! Tiara oli onnensa kukkuloilla kun pääsi tanssimaan vähän vanhemman Rebekan kanssa diskossa, ja sai vielä valotikunkin.

Ehkä laiva on jopa liian mukava lapsille, jos niin voi edes sanoa. Kyllä me aikuisetkin toki viihdyttiin. Me käytiiin testaamassa myös Silja Landin uusi Spice Ice -jäätelöbaari, ja hyvää oli jätski! Saatiin vaan Oton kanssa syödä tyttöjenkin annokset, kun ei keskittyminen riittänyt jäätelöstä nauttimiseen ensimmäistä lusikallista enempää, kun vieressä houkutteli pallomeri liukumäkineen. Ei se haittaa, enemmän jätskiä meille!

IMG_1384x IMG_1388x IMG_1402xRuoka oli jälleen todella hyvää ravintola Sushi&Co:ssa, kuten ensimmäisellä maistiaiskerralla, ja Buffet ei ollut yhtään huonompi Symphonylla kuin viime viikonloppuna Serenadellakaan. Otto ei kauheasti ekan illan sushista innostunut, mutta mulle se on taas ihan ykkösherkkuja, eikä haitannut ollenkaan että ekana iltana illallinen oli Sushi&Co:ssa. Erikoisaamiaiset ravintola Tavolatassa antoivat hyvät startit molempiin päiviin, ja selvisin jopa eilisestä ilman päikkäreitä, toisin kuin risteilyiden jälkeisistä päivistä yleensä.

IMG_1948x IMG_1967x pallomeriiMe nukuttiin yömme 11. kannen DeLuxe-hytissä, johon saimme Tiaralle lisävuoteen nojatuolista, sekä Zeldalle matkasängyn ihanilla prinsessalakanoilla. Hytti oli hulppean tilava verrattuna viime viikonlopun perus promenadeen, ja mahduttiin oikein mukavasti sinne koko perhe. Promenadehytti menee kahdenkesken oikein hyvin, mutta neljästään isompi on mukavampi. Meidän käytävä oli suhteellisen rauhallinen vaikka olikin viikonloppu, ja nukuttiin kumpikin yö siis ihan mukavasti.

Risteilyn tarjosi Silja Line.

Ihan huippu reissu kyllä kertakaikkiaan, mutta nyt on pakko pitää pieni tauko tästä risteilemisestä. Kolme risteilyä vuoden aikana ei ole paljon, mutta kaksi viikon sisään tuntuu jo vähän. Nyt kaipaan sellaista rauhallista viikonloppua kotona lasten kanssa, kokkaillen, ulkoillen ja siivoten. Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille<3


Kirje isälle

09.11.2014

Hei!

Sä et tunne mua, enkä mä sua, mutta arvaa mitä, sä olet mun isä. Sä et halunnut tuntea mua, etkä olla osa meidän elämää, tai nähdä mun kasvavan. Et tiedä musta mitään. Kun olin pieni tyttö, mä joskus kyselin susta mun äidiltä. Halusin tietää, miksi toisilla lapsilla oli isä, mutta mulla vain äiti. Se ei häirinnyt mua, en osannut kaivata sua koska mulla ei koskaan ollut sua alunperinkään. Silti mä ihmettelin, miksi sä et halunnut tuntea mua? Miksi mulla ei ollut sitä isää jonka kanssa lähteä luistelemaan hokkareilla tai pelaamaan jalkapalloa sunnuntaisin? Sitä isää joka auttaa matikantehtävissä jos äiti ei osaa, tai joka esittää kiperiä kysymyksiä poikaystäväehdokkaille.

Sä olit aikuinen ihminen, et mikään teini enää. Et kyennyt kohtaamaan tilannetta johon itse olit syypää, vaan juoksit karkuun. Mun silmissä sä olit ja olet pelkuri, oikea pahemman luokan munapää. En ole sulle katkera siitä että et halunnut mua, koska jos mulla olisi ollut sut, mä en olisi minä, enkä haluaisi olla kukaan muu. Mä olen aina ollut onnellinen äidin kanssa, ja uskon että äiti on ollut mulle tuhat kertaa parempi vanhempi yksin, kuin mitä sä olisit ollut toisena vanhemmista. Ehkä olet hyvä isä jollekin toiselle, vaikka susta ei mulle isäksi ollutkaan. Toivon ainakin että olet, enpä mä siitä hyöytyisi mitään jos loukkaisit mun lisäksi muitakin.

Ja kyllä, mä olen loukkaantunut sulle. Vaikka en ole katkera, olen loukkaantunut, mua harmittaa että sä et halunnut olla osa mun elämää. En ollut sulle tärkeä, etkä välittänyt musta. Mietitköhän koskaan millainen mä olen tai mitä teen? Se olisi hauskaa tietää. Mä olen joskus miettinyt sua paljonkin, nykyään pyörit mun mielessä aika harvoin, ehkä juuri näin isänpäivinä, mutta et muuten.

Nuorempana mietin paljon sitä, mitä ominaisuuksia olen perinyt sulta. Tulisiko mustakin isona pelkuri-munapää niinkuin isästäni? Ei onneksi tullut, olen perinyt äidiltä kaikki ne ominaisuudet joilla on väliä. Mä olen rohkea, periksiantamaton ja rehellinen. Sun täysi vastakohta siis. Mutta on mulla sun hiustenväri, ja ehkä taidot matemaattisissa aineissa ja luonnontieteissä tulevat sulta, ne keskivertotaidot siis, kyseiset oppiaineet kun eivät äidin vahvuuksiin kuulu.

Näin vanhempana olen miettinyt paljon sitä, miten paljon asioita multa on pimennossa, koska en tunne isääni? Entä jos sinulla onkin jotain perinnöllisiä sairauksia, joista en saa tietää ajoissa koska en tunne sinua? Entä jos jompikumpi meidän lapsista olisi ollut syntyessään perinnöllisesti sairas, minun puoleltani, enkä olisi tiennyt sairastumisriskistä sinun takiasi? Onneksi niin ei käynyt. Onneksi emme joudu kärsimään sinun valintasi takia, ainakaan vielä, tulevaisuudesta ei voi tietää.

Loppupeleissä sun puute mun elämästä ei ole vaikuttanut mihinkään tärkeään, vaikka tietenkin yksin konkreettinen puute on myös se, että meidän lapsilla ei ole toista pappaa ollenkaan. Sulla on tyttären lisäksi kaksi ihanaa lastenlasta, 1,5- ja 3-vuotiaat reippaat ja rakkaat tytöt, jotka eivät myöskään koskaan opi tuntemaan sua. Onneksi meidän tytöillä on rakastava, läsnäoleva isä, joka paljon sinua nuorempanakin osasi ja halusi kantaa vastuunsa, eikä lähtenyt karkuun niinkuin sinä.

Jos olisit ollut läsnä mun elämässä, olisin toivonut että olet niinkuin mieheni, ja lasteni isä, Otto on. Aina täysillä mukana lasten jutuissa, valmiina legorakentamiseen tai nukkeleikkeihin. Tasavertainen vanhempi, joka suojelee perhettään kaikin mahdollisin keinoin. Suuri tuki mulle äitinä, tärkeä, rakas ja paras mahdollinen isä lapsille. Hän on aina läsnä, leikkii ja opettaa, kuuntelee ja auttaa. Hän on kärsivällinen, fiksu ja omaa samanlaiset arvot kuin minä.

En ole kaivannut sun rakkautta, läsnäoloa tai hyväksyntää, niitä olen saanut tarpeeksi muutenkin. Tietoa mä olen kaivannut, mutta sitä mä en koskaan saa. Vaikka mulla ei ole sua, mulla on äiti ja mulla on Otto. Mulla on myös ihana pappa, ja paljon miespuolisia sukulaisia, joiden kanssa olen käynyt kalastamassa ja ajamassa nurmikkoa. Mun äiti on hoitanut kahden vanhemman hommat ihan yksin, ja onnistunut siinä ihan loistavasti. Hänellä on ollut rankkaa, vakavasti sairaana toisen vanhemman tuki olisi ollut korvaamatonta. Mutta me selvittiin, hyvin selvittiinkin.

En tiedä mitä sinulle kuuluu tai miten sinulla menee, mutta toivon että nykyään et juokse enää karkuun, vaan kohtaat tilanteet sellaisina kuin ne ovat. Toivon että olet läsnä lapsillesi, etkä sellainen kiireinen isä joka ei koskaan ehdi jutella tai auttaa läksyissä. Aina pienenä tein isänpäiväkortin päiväkodissa ja koulussa papalle, ja äidilleni, koska äiti on hoitanut sunkin hommat. Mutta olkoon tämä nyt kortti ja kirje samassa sinulle, kaikkien menneiden ja kaikkien tulevien isänpäivien kortti.

Hyvää isänpäivää, isä!

Ystävällisin terveisin,

tyttäresi Iina

Paljon onnea kaikille nykyisille ja tuleville isille, papoille ja isopapoille, sekä tietenkin meidän Otolle ja mun papalle! Kiitos Otolle siitä, että olet juuri sellainen isä kuin olet, eli maailman paras.


Monster High arvonta

09.11.2014

Saimme Lekmeriltä kaksi Monster High -nukkea tytöille kokeiltavaksi, ja mun täytyy tunnustaa, että ensin olin vähän kauhuissani. Mä olen sellainen perinteinen Barbietyttö, ja nykyajan isopäiset nuket, etenkin hirviö-sellaiset ovat saaneet aina vähän karvat pystyyn. Kaupoissa en koskaan ole sen tarkemmin Monster High -nukkeihin tutustunut, vaan nyt vasta ihan ensimmäistä kertaa kiinnitin oikeasti huomiota siihen mistä on kysymys.

IMG_2103xMonster High’t ovat nimensä mukaisesti hirviöitä, meidän saamat nuket ovat harpyija-kentauri Avea Trotter, sekä luuranko-yöperhonen Bonita Femur. Ne eivät ole realistisia millään tavalla, eivät paljastavasti pukeutuneita, eivätkä mielestäni mitenkään aseta tytöille ulkonäköpaineita, kukapa sellaisia ottaisi perhoselta tai kentaurilta? Mä halusin pienenä näyttää Barbielta, jotkut yrittävät epätoivoisesti vielä munkin iässä näyttää Barbielta. Toiset haluavat näyttää Bratzilta. Mutta nämä, joidenkin mielestä pelottavat hahmot, ovat mielestäni upeita, visuaalisesti näyttäviä ja mielenkiintoisia myös lapsille, asettamatta niitä paineita, tai näyttämättä huonoa esimerkkiä siitä ”miltä naisen kuuluu näyttää”.

IMG_2087xPojille on jo vuosia suunnattu erilaisia superhahmoja lelupuolella, mutta tytöille on tuputettu paljon sitä perinteistä pullantuoksuista naisenmallia tai sitten vesirajahame-kolmekiloameikkiä-paljastavatvaatteet -mallia. Tässä on mielestäni sellainen lelusarja, jonka parissa kaikki, niin tytöt kuin pojatkin, voivat päästää mielikuvituksen valloilleen, ja keskittyä ihan muihin asioihin kuin edellämainittuihin. Miksei niihinkin, jos niin haluaa, mutta tietty lelut tuovat oman twistinsä siivillä, luurangoilla ja neljällä jalalla. Monster High’ta kohtaan omaamani ennakkoluulot osoittautuivat täysin vääriksi ja typeriksi, ja ne ovat tämän hetken nukkevalikoimasta se vaihtoehto joka muhun kolahtaa eniten.

IMG_2091xMeidän Tiara tykkää tosi paljon, ja niin tykätään minä ja Ottokin. Kuukausi sitten en olisi ikipäivänä ostanut tuollaista nukkea, jos olisin voinut valita sellaisen ja Barbien väliltä. Nyt kun olen oikeasti tutustunut nukkeihin, nuken mukana tulevaan hauskaan pikkukirjaseen, johon nukke on vastannut ”ystäväkirjatyyppisiin” kysymyksiin, ja nähnyt miten lapset niihin suhtautuvat, mä en miettisi kahta kertaa. Monster Hight ovat moderneja, meidän aikaamme sopivia nukkeja, joilla saa aikaan mahtavat leikit.

Nuket saatu Lekmeriltä.

IMG_2124xSaan arpoa myös teille kaksi nukkea, Avea Trotterin, sekä Sirena von Boo -nimisen kummitus-merenneidon, jotka voi laittaa vaikka pukinkonttiin! Osallistu arvontaan keksimällä itsellesi nimimerkki, kommentoimalla tähän postaukseen kenelle haluaisit Monster High-nuken antaa, ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 16.11.2014 klo 00.00 asti.


Oral-B White Pro 7000 testissä

07.11.2014

Muutama viikko sitten kerroin teille olevani mukana Oral-B:n kampanjassa, ja saaneeni kokeiluun Oral-B:n uuden älyhammasharjan, White Pro 7000 -mallisen ihmevekottimen, joka antaa palautetta mun hampaiden harjaamisesta Oral-B appin avulla. Muutaman viikon käytön jälkeen olen kokeillut harjan jokaista kuutta eri ohjelmaa, ja saanut aika hyvän tuntuman harjan käyttöön. Olen kokeillut myös erilaisia harjaspäitä, ja löytänyt oman suosikkini.

IMG_9250xOlin tottunut sähköhammasharjan käyttöön jo aiemman sähköhammasharjani kautta, mutta olihan se perusmalli kuitenkin ihan eri maata kuin tämä. Oral-B White Pro 7000:n tuntuma on paljon pehmeämpi, ja sillä on melkeinpä mahdotonta harjata liian kovaa. Siinä missä muissa testaamissani sähköhammasharjoissa saa oikeasti painaa kovaa ennenkuin harja muistuttaa että hei, ei noin kovaa, Pro 7000 ilmoittaa siitä jo silloin kun en itse sitä vielä edes tunne, juuri niinkuin kuuluukin. Mulla on jo kiillevaurioita hammasrautojen seurauksena, en halua niitä enää lisää siksi että pesen hampaita liian kovaa.

oralbwhitepro7000Pro 7000:n akku kestää todella hyvin, akku kesti yli kaksi viikkoa yhdellä latauksella. Mulla loppui akku juuri kun oltiin laivaristeilyllä (onneksi vasta tokana iltana), ja huomasin heti kun pesin harjalla käsivoimin, miten paljon se sähköhammasharjan käyttö oikeasti vaikuttaa. Seuraavana aamuna mulla oli afta poskessa, ja jo pitkään puhkeamassa olleen viisaudenhampaan kohdalta kovilla oleva ien oli tosi arka. Nyt kun olen taas päässyt harjaamaan kunnolla, on suukin terve ja kivuton. En mä tiedä olenko sitten itse niin surkea harjaaja omin voimin, vai onko sähköhammasharjat vaan oikeasti niin hurjan paljon parempia, mutta fakta on se, että mun suulle sähköhammasharja on ehdottomasti se paras valinta.

Erilaisista testiin saamistani harjaspäistä uusi CrossAction on mun lemppari. Se tuntuu sopivan tehokkaalta, ei liian pehmeältä eikä liian kovalta. Se myös tuntuu putsaavan hammasvälit hyvin, mikä on myös mun ongelmakohta hampaanhoidossa. Mulle tulee herkästi hammaskiveä hammasväleihin, ja olen yrittänyt viimeisimmän, melkein vuoden takaisen, hammaskivenpoiston jälkeen pitää erityisen hyvin huolta siitä, ettei sitä pääse enää kertymään. Kampanjan tiimoilta hammaslääkärissä käytyäni sain onneksi tietää, että hammaskiveä ei ole tullut ollenkaan tämän vuoden aikana.

IMG_1271xParasta sähköhammasharjassa on kaikkien näiden muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi se, että sen mukana tulee kätevä matkakotelo, johon saa kaksi harjaspäätä mukaan. Aiemmin en viitsinyt ottaa sähköhammasharjaa matkoille mukaan, koska sitä oli hankala kuljettaa. Nyt sujautan vaan harjan rungon ja harjaspään koteloon, ja ne pysyvät siellä ehjänä ja puhtaana. Yhden huonon puolen mä keksin, hammasharjan lataustelakassa on liian lyhyt johto. Sitä ei saa vessassa mihinkään tasolle, jos laittaa johdon seinään. Olenkin päätynyt siis pitämään harjaa latauksessa aina keittiössä. Ei ehkä niin esteettistä, mutta siinä johto yltää hyvin. Tai sitten meillä on vaan vessassa pistorasiat liian korkealla!

IMG_1296xWhite Pro 7000:ssa on kuusi erilaista harjausohjelmaa: päivittäinen puhdistus, sekä syväpuhdistus, pehmeä, kiillottava ja ikeniä hoitava asetus sekä kielenpuhdistus, jotka ovat hyödyllisiä aina silloin tällöin käytettäväksi, ja ne myös tuovat vaihtelua  tasaisen puuduttavaan joka-aamuiseen ja -iltaiseen rutiiniin. Harjan mukana tulevat neljä erilaista harjaspäätä on hyvä testata ja kokeilla mikä on niistä itselle se kaikkein paras. Myös eri ohjelmien käyttöön on kätevää käyttää eri harjaspäitä.

Yhteistyössä Oral-B.

Seuraava kampanjapostaus varmasti ilahduttaa teitä, sillä Oral-B tarjoaa teille myös arvonnan, jossa voi voittaa omakseen Oral-B White Pro 7000 -sähköhammasharjan, uusia CrossAction -harjaspäitä, sekä Oral-B:n hammastahnoja. Postaus ilmestyy lähiaikoina, harjanhan voi antaa vaikka sopivasti joululahjaksi joko itselleen tai rakkailleen!

Kivaa päivää kaikille <3