Arkeen paluu viiden kuukauden jälkeen

17.08.2020

Maaliskuun puolivälissä lapset jäivät määrittelemättömäksi ajaksi etäkouluun ja kotihoitoon ja tuttu aikataulujen ohjaama arki muuttui. Yhtäkkiä ei tarvinnutkaan herätä enää väkisin aikaisin, viedä ja hakea lapsia, käyttää iltoja harrastuksissa rampaten ja juosta tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Yhtäkkiä koko arkea pystyi pyörittämään kotoa, yhdessä ja omassa aikataulussa. Harrastukset harrastettiin etänä ja oli enemmän aikaa hengittää ja vaan olla.

Tavallaan se, mitä eniten rakastan yrittäjyydessä (vapaus & omat aikataulut), laajeni koskemaan koko perheen arkea. Toki samalla myös yrittäjyyden epävarmuus oli yhtäkkiä osa koko perheen arkea. Yhtäkkiä ihan kaikki oli epävarmaa. Ei tiedetty kuinka kauan lapset ovat vielä kotona, onko ensi kuussa töitä, voiko harrastuksiin palata koko keväänä tai nähdäänkö läheisiä ollenkaan kesällä. 

Oli ihan hirveää kun ei saanut nähdä ketään, mutta oli ihanaa olla kotona. Ja kesällä toki on saanut jo nähdä ihmisiä ja tehdä kaikkea muutakin kivaa omassa tahdissa, eikä vaan olla kotona. Voin ihan suoraan myöntää, että aikataulujen määrittämään arkeen hyppääminen tämän ajanjakson jälkeen vaatii itseltäni sopeutumista. Nämä viisi kuukautta vain vahvistivat sitä, että olen tehnyt oikean valinnan ryhtyessäni yrittäjäksi. Vapaus ja omasta elämän rytmistä päättäminen ovat asioita, joista en haluaisi luopua. 

Jos saisin päättää, en koskaan elämässäni haluaisi herätä herätyskelloon. Valvoisin aina juuri niin myöhään kuin huvittaa (yleensä puoli yhteen) ja heräisin aina ilman herätyskelloa puoli ysiltä ja aloittaisin aamun juomalla rauhassa kupin kahvia ja lukemalla kirjaa. Sitten olisin aina energinen, kokisin saavani aina riittävästi omaa aikaa, riittävästi perheaikaa ja ehtisin myös ajatella ja luoda uutta. Ajattelin aina, että 100% omassa rytmissä eläminen on ihan utopiaa kolmen lapsen kanssa – arki ei voi olla sellaista, koska koulu, varhaiskasvatus, harrastukset ja työt. Mutta nyt meillä on ollut viisi kuukautta sellaista. 

Toki viiteen kuukauteen on mahtunut joskus niitäkin päiviä, että on ollut aidosti kiire, on tuntunut joskus siltä, että ei saa työrauhaa kun kaikki ovat kotona tai olisi kaivannut vaan rauhallisen ja tehokkaan aamun ilman yhtään keskeytystä. Mutta silti arki kokonaisuutena on ollut sitä utopiaa. Kaikkea on ollut riittävästi. Tiedän, että olemme olleet todella onnekkaita, kun olemme voineet olla koko ajan kotona ja minä olen voinut työskennellä ja Otto suorittaa opintoja etänä ihan samalla tavalla kuin muutenkin. Kaikilla ei ole ollut sitä mahdollisuutta.

Olemme kesän aikana punninneet monta kertaa näitä asioita. Mitä haluaisimme takaisin “vanhasta arjesta”? Mitä haluaisimme säilyttää tästä arjesta, jota ollaan suurin osa tästä vuodesta eletty? Ja ollaan päätetty, että nyt jos koskaan on aika luoda vieläkin enemmän omannäköinen arki ja elämä. Miksi ei voitaisi ottaa parhaita paloja molemmista? 

Mehän voidaan ja otetaan. Kun arki huomenna alkaa, meidän kalenterit eivät ole täynnä aikatauluja. Toki on lasten koulu-aikataulut ja dagikseen haut ja viennit, mutta viikottaisten harrastusten määrää on pudotettu. Ohjattujen ja aikataulutettujen harrastusten vähennyttyä arjessa on enemmän tilaa perheen yhteiselle ajalle. Lenkeille, trampalla pomppimiselle ja puistossa riehumiselle. Liikunnan määrä on kasvanut, kuljetusten määrä vähentynyt.

Kalenterit eivät ole täynnä joka päivälle jotain menoa, sillä tänä aikana niin monet asiat on opittu hoitamaan etänä. Unirytmi on vielä vähän hakusessa, mutta mennään senkin suhteen rennolla meiningillä. Kyllähän me aikuiset opitaan menemään hieman aikaisemmin nukkumaan, jos ensin valvotaan yhtenä iltana vähän liian myöhään ja herätään yhtenä aamuna vähän liian aikaisin. Tulee se uni sieltä sitten seuraavana iltana aikaisemmin. 

Jos jotain ollaan tänä aikana opittu optimoimaan, se on ruokaostosten tekeminen. Kaupassa ramppaaminen on vähentynyt valtavasti ja viikon ostokset ovat oikeasti viikon ostokset. Se jos mikä säästää aikaa.

Ja jos jostain asiasta on tänä aikana tullut rentouttava ja tärkeä osa arkea, se on sauna. Ja saunasta me ei luovuta. Vanhassa kodissa saunoimme ehkä kerran parissa viikossa, joskus meni kuukausia ilman saunomista. Nykyisin sauna on ehkä mun arjen tärkein yksittäinen rentoutumiskeino. Saunassa on niin helppo pysähtyä, olla vaan hiljaa tai puhua ihan mistä tahansa. Vähemmän sarjojen tuijottelua (vaikka hitsi, sekin on kyllä ihanaa aina saunan jälkeen) ja enemmän aikaa pysähtyä kuuntelemaan toista ja olemaan läsnä. 

Tämä aika on tiivistänyt meitä perheenä entisestään ja valehtelisin jos väittäisin, ettei mulla ole vähän haikea fiilis kun kirjoitan tätä postausta. Mutta samalla olen innoissani. Olen innoissani tulevista työpäivistä ja siitä, että työn ja vapaa-ajan rajasta tulee taas hieman selkeämpi. Olen innoissani siitä, kun näen miten valtavan innoissaan lapset ovat kouluun & dagikseen paluusta (ja ekaluokan aloituksesta). Olen innoissani siitä, että vaikka mun ja Oton illoista katoaa ehkä yksi tai kaksi yhteistä tuntia, meidän päiviin tulee taas kahdenkeskisiä lounaita ja kenties yhteisiä juoksulenkkejä. Ainakin tämän syksyn ajaksi.

Tämän syksyn jälkeen Oton opintovapaa päättyy ja Otto valmistuu, mikäli opinnot eivät viivästy koronan (tai jonkin muun odottamattoman asian) vuoksi. Eikä meillä ole vielä mitään hajua, millaiseksi arjen rytmit sen jälkeen muodostuvat.

Nyt otetaan siis kaikki ilo irti tästä syksystä. Ei mietitä vielä tulevaa, vaan ollaan kiitollisia jokaisesta koulupäivästä, jonka lapset saavat käydä tavallisesti koulua. Ollaan kiitollisia jokaisesta yhteisestä rauhallisesta työpäivästä. Ollaan kiitollisia kaikesta siitä mitä meillä on ja säilytetään se rento asenne, vaikka arkeen tulee aikatauluja. Ja ollaan ihan älyttömän kiitollisia siitä, että meille jäi tästä ajasta pääosin positiivisia kokemuksia ja ikävöitävää, koska tiedostan todellakin, että kuluneet viisi kuukautta ovat olleet joillekin ihmisille pelkkää huolta, pelkoa ja kärsimystä. Kyllä meilläkin oli huolta ja pelkoa ennen kaikkea läheisten puolesta – ja on edelleen – ei tässä vielä voi huokaista. Mutta lähdetään syksyyn avoimin mielin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. 

Ihanaa arkiviikkoa kaikille <3


Ihanat erilaiset perheet: Linda, Luca & Sisu

01.09.2019

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan seitsemäs perhe.

Ihanat erilaiset perheet: Linda, 29, Luca, 5, & Sisu, 2,5

Linda on mulle entuudestaan tuttu, hän oli nimittäin yksi ensimmäisiä lukijoita, joka mua tuli moikkaamaan kadulla heti blogin alkuaikoina. Tiemme ovat kohdanneet monta kertaa näiden vuosien aikana – kerran esimerkiksi Naistenklinikan ultrassa, kun paljastui, että odotimme molemmat vauvaa syntyväksi samana laskettuna aikana. Nyt tiemme kohtasivat, kun sain kunnian jakaa Lindan ja perheen tarinan teille Ihanat erilaiset perheet -sarjassa.

Linda ottaa mut vastaan kenties kesän viimeisenä oikeasti kuumana päivänä. Ensin jutellaan rauhassa kahdestaan, sitten hän hakee pojat melkein naapurissa sijaitsevasta päiväkodista. Vaikka olemme tavanneet sattumalta useamman kerran, kuulen Lindan tarinan kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa.

Masennusta ja nopeaa etenemistä

Linda ja Osku tapasivat lokakuussa 2011 Helsingin Amarillossa, kun Linda oli juuri palannut Espanjasta Suomeen. Parilla synkkasi heti ja pian he jo muuttivatkin yhteen. Vuonna 2012 Linda sairastui masennukseen ja kävi hoidettavana Auroran päiväsairaalassa kymmenen viikon ajan. Lindalla ei ollut työ- tai opiskelupaikkaa, sillä voimat kuluivat masennuksen kanssa taisteluun.

Yllätysvauva

Lokakuussa 2013 Linda ja Osku saivat yllättyä, sillä Linda teki positiivisen raskaustestin. Hän tuli raskaaksi e-pillereiden läpi.

– Ei oltu suunniteltu sitä, eikä oltu ollenkaan valmiita siihen, varsinkaan silloinen mieheni, Linda kertoo.

Pari päätti kuitenkin yhdessä pitää lapsen.

Raskausajan Linda koki helppona ja pystyi jopa nauttimaan raskaudesta, vaikka tuleva isä ei osannutkaan tarjota sellaista tukea tai läsnäoloa, jota hän olisi kaivannut. Molemmat olivat nuoria ja aivan uudessa tilanteessa.

Luca syntyi kesäkuussa 2014 ja synnytys meni hyvin. Vaikka 4,5-kiloinen esikoisvauva ei ollut se helpoin tai nopein ponnistettava, synnytyksestä jäi Lindalle hyvä kokemus. Osku oli mukana synnytyksessä tukemassa ja pian perhe pääsi aloittamaan yhteistä perhe-elämää.

Linda jäi arjessa yksin

Vauva-aika oli helppoa ja seesteistä aikaa, vaikka sen intensiivisyys yllättikin alkuun. Pian Linda kuitenkin huomasi olevansa Lucan kanssa pääosin yksin.

– Aika paljon kävin Lucan kanssa perhetalolla vauvajumpissa ja muskareissa, touhusin paljon Lucan kanssa kahdestaan. Nähtiin kavereita, joilla oli samanikäisiä lapsia. Lucan isä ei hirveästi ollut osallisena meidän arkipäivien touhuissa, Linda muistelee.

Ero ja uusi rakkaus

Lopulta pari koki paremmaksi jatkaa elämää erillään ja Linda ja Osku erosivat loppuvuodesta 2015, kun Luca oli 1,5-vuotias. Ei mennyt aikaakaan, kun nurkan takana Lindaa odotti jo uusi rakkaus.

– Erosta meni vain pari kuukautta, kun tapasin jo Sisun isän Erikin. Ajattelin, että nyt mä oon yksin ja keskityn Lucaan, mutta ei se nyt mennyt ihan niin kuin ajattelin. Erikin kanssa edettiin tosi nopeasti, ajattelin, että nyt tässä on niinkun mun elämäni mies.

Suhde eteni vauhdilla ja melko pian ensitapaamisen jälkeen pari alkoi jo seurustelemaan.

Haaveissa toinen lapsi

Erikillä ei ollut vielä omia lapsia ja Lindastakin tuntui, että olisi mukavaa saada Lucalle pikkusisarus seuraksi. Hyvin nopeasti Erick ja Linda alkoivatkin yhteisestä päätöksestä yrittää jo vauvaa.

– Me yritettiin raskautua n. neljän kuukauden ajan, ja sitten olinkin jo raskaana kun mentiin naimisiin puolen vuoden kuluttua ensitapaamisesta.

Erick kävi koulua Turussa ja oli töissä Karjaalla. Kotona hän oli vain viikonloppuisin. Linda huomasi pian olevansa enemmän yksin kuin aiemmin. Reissutyön vuoksi puoliso ei ollut kotona jakamassa yhteistä arkea, vaan Linda huolehti kaikesta yksin.

Vatsavaivoja ja mustasukkaisuutta

Sisu syntyi helmikuussa 2017, Lucan ollessa 2,5-vuotias.

– Luca oli tosi mustasukkainen kun Sisu syntyi. Olisin halunnut imettää ja täysimettää paljon pidempään, mutta Luca reagoi niin voimakkaasti siihen Sisun syntymään ja oli niin mustasukkainen, että jotenkin minulla ei ollut voimavaroja tai aikaa paneutua imetykseen tarpeeksi.

Imetyksen päättyminen aiemmin kuin Linda olisi toivonut harmittaa häntä edelleen.

– Jos siinä olisi ollut se toinen aikuinen arjessa läsnä, niin olisin pystynyt panostamaan enemmän imetykseen, kun taaperollakin olisi ollut seuraa imetyksen aikana.

Sisu kärsi vatsavaivoista elämänsä ensimmäiset puoli vuotta ja se oli Lindalle raskasta aikaa.

– Kun oli yhtäaikaa vatsavaivainen vauva ja mustasukkainen taapero, niin se oli henkisesti tosi uuvuttavaa. Ja just se, että olin niin yksin. Kun mies tuli kotiin, niin perjantaina hän saattoi lähteä ulos, lauantai meni hänellä nukkuessa ja sunnuntaisin sitten hän lähti taas takaisin kouluun ja töihin.

Linda ei muista ensimmäisten puolen vuoden ajalta juuri mitään, koska oli silloin niin uupunut.

– Halusin itse pitää Lucan kotona rauhassa meidän kanssa, mutta jälkeenpäin mietittynä olisi kannattanut laittaa hänet päiväkotiin jo aiemmin. Kyllä me selvittiin siitä vauvavuodesta ja mäkin olen ihan järjissäni vielä, yllättävän nopeasti se kuitenkin meni.

Arki kaatui yksin Lindan vastuulle

Pikkuhiljaa Linda alkoi ymmärtää, että arki ei olekaan sellaista kuin hän olisi parisuhteelta toivonut, eivätkä he oikeastaan edes tunteneet toisiaan kunnolla.

– Kun edettiin niin nopeasti, niin eihän sitä ihmistä voi tuntea. Eikä me hirveästi keskusteltu, että millaisia vanhempia me halutaan olla tai millaisia kasvatusperiaatteita halutaan noudattaa. En tajunnut sanoa, että tarvitsisin siinä vanhemmuudessa paljon enemmän tukea.

Linda pohtii erilaisten näkemysten syyksi myös kulttuurieroa.

– Sisun isä on Afrikasta. Siellä usein mies käy töissä ja nainen hoitaa kodin ja lapset, niin ehkä se ei ollut niin selkeää hänelle, että minä toivoin erilaista arkea.

Erosta huolimatta hyvät isäsuhteet

Lopulta Linda ja Erick päätyivät myös eroon ja nykyisin Linda asuu yksin kahden poikansa kanssa. Mikään ei ole jäänyt kaduttamaan Lindaa, vaikka parisuhteet päättyivätkin eroon. Hän tietää, että kummatkin isät tekivät suhteessa parhaansa, kuten hän itsekin.

– En syytä kumpaakaan isää mistään, tiedostan hyvin, että minussakin oli omat vikani parisuhteessa.

Pojat tapaavat isiään säännöllisesti.

– Joka toinen viikonloppu pojat menevät molemmat Sisun isän Erickin luokse. Välillä Lucan isä ottaa hänet luokseen lauantaisin ja hakee Lucan Sisun isältä, tai sitten hän tulee käymään meillä arki-iltana. Hän on hirveän urheilullinen, niin on helppo ottaa isompaa poikaa jo mukaan urheiluharrastuksiin kuten skeittailuun ja juoksemaan.

Isien välit ovat hyvät sekä keskenään että Lindan kanssa, siitä Linda on onnellinen ja arvostaa molempien isien panostusta.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että Sisun isä ottaa molempia poikia luokseen. Silloin kun Luca oli 1,5v niin Erick tuli meidän elämään ja on pitänyt siitä asti häntä kuin omana lapsenaan.

Erickin ei olisi mikään pakko ottaa myös Lucaa luokseen joka toinen viikonloppu, mutta hän on alusta asti tehnyt sitä omasta halustaan. Erick aikoo myös tulevaisuudessa ottaa molemmat pojat viikonloppuisin luokseen ja kohtelee molempia tasa-arvoisesti, vaikka toinen onkin hänen biologinen lapsensa ja toinen ei.

 –  Arvostan sitä todella paljon ja hän kyllä tietää sen, muistan kiittää siitä usein. Se on meille iso juttu ja se antaa Lucalle tärkeitä eväitä elämään.

Oma aika on valtava voimavara

Kunnolliset yöunet ja oma aika joka toinen viikonloppu on Lindalle tärkeä voimavara arjessa yksinhuoltajana.

– Se antaa hirveästi voimaa ja piristää, että saa nukkua ne kaksi yötä rauhassa ja vaan olla jos huvittaa. Sitten jaksan taas ne kaksi viikkoa täysillä lasten kanssa ja keskityn heihin.

Linda toivoo, että poikien hyvät välit isiin ja isien hyvät välit häneen sekä toisiinsa säilyvät myös tulevaisuudessa, vaikka joku heistä löytäisi esimerkiksi uuden puolison rinnalleen.

– Just nyt tämä toimii niin hyvin meidän kaikkien osalta tämä kuvio ja pojat on sopeutuneet siihen hyvin.

Isien lisäksi Lindan tukena on oma äiti sekä ystävät, joista muodostuu hyvä tukiverkko ympärille, joka auttaa aina tarvittaessa ja tarjoaa juttuseuraa.

– Arjessa me nähdään paljon ystäviä ja mun äitiä, että pääsen juttelemaan myös aikuisten kanssa.

Arki yksinhuoltajana kuormittaa

Hyvästä tukiverkosta ja säännöllisestä omasta ajasta huolimatta arki yksinhuoltajana tuntuu joskus yksinäiseltä ja kuormittavalta, kun ei ole toista aikuista jakamassa yhteistä arkea.

– Jos mun tarvitsee levätä tai käydä vessassa, suihkussa, tehdä ruokaa. Jos lapsi tarvitsee jotain, niin mun on vaan hoidettava se lapsi aina ensin, tottakai kun ei ole vaihtoehtoja Ja kun lapset menee illalla nukkumaan, niin mulla ei ole ketään kenelle kaataa kaikki tunteet ja ajatukset ja puhua siitä päivästä.

Satunnaisista yksinäisyyden tunteista huolimatta Linda ei kuitenkaan kaipaa tällä hetkellä uutta parisuhdetta elämäänsä, vaan on tyytyväinen juuri näin.

Yksinhuoltajuus tuo Lindalle mukanaan myös paineita lasten kasvatuksesta.

– Kaikki on  mun vastuulla, vaikka eihän kaikki tietenkään ole kasvatuksesta kiinni. Koska mä arjessa opetan heitä ja kasvatan heitä ja yritän tehdä heistä hyviä aikuisia. Jos mä vaikka epäonnistuisin ja heille tulisi isompana kuvioihin huumeet tai rikokset, syyttäisin siitä itseäni.

Vaikka hän tietää ja ymmärtää, ettei kaikki ole kasvatuksesta kiinni, eikä ajattele rikosten tai huumeiden pariin ajautuneita epäonnistuneina ihmisinä, hän kokisi itse epäonnistuneensa äitinä.

– Varmasti ydinperheessäkin vanhemmat syyttäisi itseään, mutta mulla on jotenkin tosi kovat paineet, koska tässä olen vain minä yksin.

Vanhemmuudessa pelko ja huoli omista lapsista on aina läsnä muutenkin.

– Koska ei voi suojella kaikelta ja mitä enemmän lapset kasvaa niin sitä vähemmän on sitä valtaa heihin. Vanhemmuudessa minulle rankinta ei ole niinkään ne fyysiset asiat, kuten väsymys, vaan just ne henkiset asiat. Se pelko, sitä ei voi hirveösti alkaa miettiä, muuten menee ihan sekaisin. Kun sille ei kuitenkaan voi mitään.

Parasta on touhukas arki

Linda nauttii kaikkein eniten ihan tavallisesta, touhukkaasta arjesta  poikiensa kanssa. Perhe tapaa paljon ystäviä ja tekee kaikkea yhdessä.

– Harvoja on ne illat, että tullaan päiväkodista ja töistä kotiin ja ollaan vaan tällä. Tosi paljon nähdään kavereita, ulkoillaan, käydään uimassa, katsotaan leffoja, luetaan ja leikitään yhdessä.

Yhdessä puuhastelu tekee arjesta vauhdikkaiden poikien kanssa myös helpompaa.

– Se on helpointa meille kaikille. Pojat tykkää nähdä kavereita ja homma pysyy rauhallisempana silloin, kun heillä on muutakin seuraa kuin toisensa. Mulle on myös tärkeää saada välillä aikuista juttuseuraa.

Kesällä Linda oli poikien kanssa neljä viikkoa lomalla ja silloin tuntui välillä, että seinät kaatuvat päälle.

– Me ei oikein matkusteltu mihinkään ja monet kaverit olivat myös silloin jossain muualla, joten olin paljon yksin poikien kanssa. Se neljä viikkoa tuntui pitkältä, kun pojat aika paljon tappelivat keskenään ja sain selvitellä niitä riitoja ja olla koko ajan vahtimassa, että he eivät käy toisiinsa kiinni.

Sisarukset rakastavat ja tappelevat

Arki ja rutiinit pitävät päivät seesteisempinä ja siksi Linda tykkää arjesta eniten.

Vaikka välillä pojat tappelevat keskenään, kuten sisarukset usein tekevät, Linda on onnellinen siitä, miten paljon he välittävät toisistaan. Poikien kasvaessa he ovat alkaneet myös löytää leikkeihin yhteisen sävelen.

– On ihanaa katsoa, kun pojat leikkii rauhassa yhdessä. Kun on niin paljon sitä tappelua ja välien selvittelyä, niin on ihanaa vaihtelua, että he leikkii yhdessä nätisti ja Luca vaikka opastaa Sisua jossain asiassa. Ja esimerkiksi ensi viikolla vien Lucan neuvolaan, ja Sisun vien heti tarhaan, niin Luca oli huolissaan, että toivottavasti Sisua ei sitten kukaan kiusaa sillä aikaa tarhassa, kun hän ei ole siellä.

Tällä hetkellä arjessa väsymystä aiheuttaa iltaisin kukkuva taapero, joka ei tunnu väsyvän millään.

– Sisu nukkuu päiväkodissa puolen tunnin päiväunet, minkä vuoksi hän nukahtaa ehkä puoli 11 illalla. Lomalla hän nukahti hyvin ja ilman tappeluita, kun ei nukkunut päiväunia. Päiväkodin päiväunien vuoksi nukahtaminen venyy ja hän taistelee unta vastaan.

Linda ei kuitenkaan jaksa stressata nukkuma-järjestelyistä, koska uskoo ajan auttavan tähänkin asiaan.

 – En usko, että hän hirveän vanhana enää jatkaa tuota samaa. Viimeistään sitten kun päiväkodissakin jättää päiväunet pois, niin se auttaa.

Rakkaus arjessa palkitsee

Rakkauden osoitukset omilta lapsilta ja se, että omat opit ovat menneet perille, tuntuu Lindasta palkitsevalta.

–  Ihanimpia on ne pienet hetket, mitä tulee arjessa ripotellen. Esimerkiksi nyt Sisu on alkanut halaamaan minua ja sanomaan että “mä rakastan sua”.

Lindalle on kaikkein tärkeintä se, että perheessä ollaan avoimia.

–  Meidän perheessä kaikki voi olla omia itsejään. Pojatkin on tosi erilaisia persooniltaan, niin mä yritän kuitenkin, että me kolme muistettaisiin toistemme hyvät ominaisuudet ja oltaisiin omia itsejämme ja hyväksyttäisiin toisemme sellaisina kuin ollaan.

Hän toivoo, että pojat pysyisivät aina läheisinä toisilleen ja pitäisivät toisistaan huolta.

Tulevaisuuden suunnitelmissa Lindalla siintää kosmetologikoulusta valmistuminen, sekä yhteinen matka poikien kanssa, josta hän on haaveillut pitkään.

– Suurin haave on pysyä terveenä ja se, että perhesuhteet pysyvät hyvinä.

Lindan terveiset muille perheille:

Vaikka yhteiskunta on tosi suoritus- ja tavoitekeskeinen, elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Sitten on vaan tehtävä parhaansa siinä tilanteessa ja nautittava siitä, mitä on. En mäkään suunnitellut, että mun lapsilla olisi eri isät ja elämä olisi tällaista. Mutta kaikissa on hyviäkin asioita ja omat hyvät puolensa. Pitää muistaa ne hyvät puolet ja nauttia niistä. Tärkeintä on se, että on itse onnellinen omassa elämäntilanteessaan ja se toimii. Ei kannata välittää muiden arvosteluista tai mielipiteistä.

Haluan kiittää ihan mielettömän paljon Lindaa siitä, että hän lähti mukaan ihaniin erilaisiin perheisiin ja jakoi oman perheensä tarinan. Lindasta huokuu sellainen positiivisuus ja elämän ilo kilometrien päähän. Ja se, miten sydämellisesti hän on kohdannut mut monta kertaa näiden vuosien aikana ja joka kerta tullut omasta halustaan piristämään mun päivää, kertoo mulle siitä, miten upea ihminen hän on. Linda on ihana äiti ihanille lapsille ja hän pitää upeasti huolta arjesta ja pienistä pojistaan. Kiitos, kun tulit mukaan <3

Sarjan muut perheet:

1. perhe: Emma, Timo & Torsti

2. perhe: Emilia & Minea

3. perhe: Siiri, Hannele & kaksi lasta

4. perhe: Viivi, Antti, Vilja, Varpu, Akseli & Minni

5. perhe: Sanna, Pyry, Jimi & Venla 

6. perhe: Marjut, Janne & Minea 


Kokkailua hyvässä seurassa

06.08.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sannan ruokakassin kanssa.

Kesän alussa mä suuntasin keskustaan aivan ihanan tunnelmalliseen jugend-taloon kokkailemaan blogikollegani Mintun, ja Sannan ruokakassin Sannan kanssa. Kyllä, Sanna on ihan oikea ihminen & kolmen lapsen äiti, eikä pelkkä markkinointikikka firman nimessä. Ja mukava ihminen olikin, meillä oli hersyvän naurun täyteinen iltapäivä herkkujen ja mielenkiintoisen keskustelun parissa. Taapero tuli mun mukaan kokkaamaan meidän kanssa, ja hänellä oli oikein vauhti päällä. Onneksi tarjolla oli herkullisia marjoja, joita napostellen hän pysyi hetken paikoillaan, että mäkin sain osallistua kokkailuun.

Me kokattiin Sannan ja Mintun kanssa nopeaa ja herkullista intialaista naanleipä-pizzaa kahdella eri täytteellä, kaveriksi lime-coleslawta mintulla ja jälkkäriksi oli niitä marjoja. Samalla kun laitettiin ruokaa, me keskusteltiin arjen pyörittämisestä lasten kanssa, ruuanlaitosta ja Sannan ruokakassin sympaattisesta tarinasta.

Sanna on ihan itse perustanut Sannan ruokakassin seitsemän vuotta sitten, ja aloittanut ihan tyhjästä. Hän kertoi hauskan tarinan, kuinka joskus seitsemän vuotta sitten kasseista oli puuttunut jokin tärkeä tuote, jota tavarantoimittaja ei ollut saanut. Hän oli yksin kaatosateessa pyöräillyt kauppaan ja käynyt ostamassa puuttuvat tuotteet jokaiseen kassiin ennen kun ne lähtivät matkaan. Pyörä keikkuen hän oli raahannut kassikaupalla tavaraa kastuen läpimäräksi vesisateessa. Hän kertoi tilanteesta niin eläväisesti, että pystyin näkemään sen silmissäni.

Sitä monesti ajattelee yrityksiä vain tasaisena massana, tai suurina organisaatioina, vaikka totuus on usein aivan toinen. Sannan ruokakassi on pieni  ja herttainen kotimainen yritys, joka on alusta asti halunnut tuoda monipuolisuutta ja helpotusta perheiden arkeen. Sen takana on ihan oikeita ihmisiä, jotka sunnittelevat ja testaavat reseptejä, pakkaavat kasseja ja miettivät, miten voisivat helpottaa mahdollisimman monen ihmisen arki-ruuanlaittoa.

Meillä tuntui Sannan kanssa olevan tosi samanlainen ruuanlaittofilosofia: mahdollisimman helppoa ja nopeaa, mutta ei kuitenkaan tylsää vaan aina uusia ja hauskoja juttuja. Ehkä siksi meidän perhe on myös tykännyt tosi paljon Sannan ruokakassista ja sen mukana tulevista resepteistä. Aina välillä ollaan pidetty tilauksessa taukoja, kuten kesällä paljon reissatessa ja ulkona syödessä. Aina ollaan kuitenkin myös palattu palvelun pariin jossain vaiheessa. Meillä on pitkä kokemus ruokakassipalvelusta, ja edelleen se on mun mielestä ihan loistava keksintö. Monet Sannan resepteistä on myös jääneet meillä muutenkin käyttöön myös silloin kun ei tilata kassia.

Sannan ruokakassi on monipuolistunut koko ajan näiden vuosien aikana. Nykyisin tarjolla on Perhekassin lisäksi Vegekassi, vähän perhekassia vielä jännittävämpiä ruokia sisältävä Maukaskassi, sekä taatusti pienillekin lapsille maistuva Lasten suosikkikassi. Kaikkia kasseja saa kahden ja neljän hengen versioina, ja Perhekassista on olemassa myös gluteeniton versio. Perhekassia voi tilata kolmen tai viiden illallisen versiona. Me ollaan testattu näistä kaikkia, paitsi gluteenitonta kassia, ja jokaiseen on oltu tyytyväisiä. Vegekassi on esimerkiksi mahtavan helppo tapa tuoda kolme kasvisruokaa arkiviikkoon, jos ei itsellä tule mieleen monipuolisia vegereseptejä, mutta haluaisi kuitenkin syödä kasvispainotteisemmin.

Vaivattoman Sannan ruokakassista tekee se, että joku muu suunnittelee sinulle valmiiksi ruuat, valitsee ja toimittaa ainekset ja reseptit niiden toteuttamiseen, ja tilaaminen onnistuu helposti netissä. Ekana valitaan itselle sopivin kassivaihtoehto, sitten päätetään haluaako toimituksen joka viikko vai joka toinen viikko. Kassista voi myös pitää taukoa, tai kokeilla toista kassia. Tilaukseen ei tarvitse sitoutua, vaan sen voi peruuttaa vaikka ekan viikon jälkeen, jos ei se olekaan oma juttu. Kassit toimitetaan aina maanantai-iltana ennalta ilmoitettuna ajankohtana, ja sen jälkeen voi vaan kokkailla! Näet Sannan ruokakassin sivuilta, toimitetaanko kassia sinun kotialueellesi.

Nyt kun esikoinen on juuri aloittamassa koulua, sähköposti on alkanut syksyn lähestyessä täyttymään taas töistä ja tapahtumakutsuista ja arki on ihan lähellä, on loistava hetki helpottaa sitä rumbaa. Me ainakin otetaan nyt joksikin aikaa Sannan ruokakassi, niin ei tarvitse miettiä hetkeen taas illallisia.

LUKIJAKILPAILU: VOITA SANNAN RUOKAKASSI!

Mikä ruokakassivaihtoehdoista olisi sinun valintasi ja miksi? Kommentoi vastauksesi postaukseen, ja osallistut yhden Sannan ruokakassin arvontaan (arvo n. 50€). Arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Arvonta-aikaa on 13.8.2018 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään.

ALEKOODI SANNAN RUOKAKASSIIN:

Koodilla SANDWICH10  saatte nyt 10€ alennuksen Sannan ruokakassin  ekasta tilauksesta! Suosittelen testaamaan, siihen voi helposti jäädä koukkuun! 


Miksi siivota kun voi fantastisoida

12.03.2018

Viime viikolla rakas tyttäreni kysyi, että voidaanko mennä yhdessä fantastisoimaan lastenhuone. Ensin olin vähän että ”no mitäs ihmettä se oikein tarkoittaa?” mutta sanoin kuitenkin että tottakai, ja lähdin uteliaan innostuneesti yläkertaan lapsen kanssa. Termi itsessäänhän oli siis ihan mahtava. ”Fantastisoida”. Siis kuulostaa niin hienolta ja positiiviselta! Ajattelin, että tarkoittaakohan se nyt jotain suuren suurta muutosta ja vaatiiko kenties budjettia tai jotain utopistisia haave-esineitä. Mutta ei. Arvatkaapa mistä oli kyse?

Kun mentiin yläkertaan, yleensä ei-niin-siivouksesta-kiinnostunut lapsi alkoi oma-aloitteisesti keräämään tavaroita paikoilleen, ja pyysi mua auttamaan. ”Fantastisointi aloitetaan siitä, että laitetaan kaikki tavarat paikalleen, kato tällee.” Näin helppoa ja yksinkertaista: vaihtaa tylsän ”siivota”-sanan tilalle vähän kivemmalta kuulostavan sanan, ja johan lähtee.  Ajattelin että pakkohan siinä on joku koira olla haudattuna, eikai tämä voi näin helposti mennä. Siellä me kuunneltiin musiikkia, kerättiin reipasta vauhtia tavaroita paikoilleen, ja fantastisoitiin yhdessä. Kun huone oli siisti, kysyin että ”No mitäs nyt tapahtuu?”. ”Nyt täällä on valmista, täällä näyttää fantastiselta”.

Huone oli siivottu ja näyttihän se nyt minunkin silmään ihan fantastiselta, siisti lastenhuone. Meillä oli hauskaa kun siivottiin yhdessä, ja puuha kävi päätä huimaavan nopeasti tavalliseen verrattuna. Miksi ihmeesä edes olin skeptinen aluksi? Lapset opettaa ainakin mua joka päivä, ja tämä oli taas hitsin hyvä muistutus siitä miten fiksuja ja oivaltavia he ovat. Miksi ihmeessä mä tylsän arkisesti pakertaisin ja siivoaisin, kun voin fantastisoida. Aivan järjettömän hyvä termi kaikessa mahtipontisuudessaan, ja aion ehdottomasti ottaa sen käyttöön.

Lapset osaavat nähdä hienoja juttuja ja mahdollisuuksia siellä, missä aikuiset aina eivät. Kun laskeutuu sinne lapsen tasolle ja ottaa kyyniset aikuisuuslasit pois päästä, voi itsekin ottaa vähän rennommin ja suhtautua ihan eri tavalla asioihin. Sama taktiikka kuin fantastisoimisessa toimii ihan kaikessa muussakin. Kun kääntää tylsät ja arkiset jutut päälaelleen, ne alkavat kuulostamaan paljon houkuttelevammalta. Tai näin ainakin mun mielestä. Otan monessa asiassa mallia meidän lapsilta, koska heillä on taito tehdä arjesta hauskaa ja mieleenpainuvaa.

Mun mielestä arjen suola on siinä, että osaa löytää sen ilon just niistä ihan tavallisista asioista. Oli se sitten siivous tai fantastisointi, ruuanlaitto tai mestarikokin oppitunti lapsille, hiusten pesu tai barbieleikit suihkussa (ja hiustenpesu siinä samalla). Kaikestahan voi tehdä tylsää tai kivaa. Aina ei tietenkään jaksa, eikä tarvitsekaan, mutta usein pääsee paljon helpommalla kun muuttaa jonkin perusjutun jännittäväksi seikkailuksi. Ja sen lisäksi että se on helpompaa, se on myös hauskempaa.

Yksi mullistavimpia hetkiä vanhemmuudessa on ollut mulle juuri se, kun olen tajunnut että mun ei tarvitse olla juuri sellainen vanhempi kuin joku muu on. Meidän elämän ei tarvitse näyttää juuri siltä kuin jollain muulla näyttää, eikä minkään osa-alueen mun elämässä tarvitse olla tylsää tai tuntua pakon vuoksi tehdyltä. Me voidaan soveltaa ja tehdä sellaisia ratkaisuja jotka sopivat just meille. Vanha kansa sanoo että ”ei kaiken tarvitse olla elämässä kivaa” mutta mä olen toista mieltä. Elämä voi itsessään tuoda vaikka kuinka paljon ikäviä ja hankalia asioita eteen, joten miksi en itse tekisi kaikesta siitä kivaa mistä voin?

Ja tällä en nyt tarkoita sitä, että joka päivä olisi karkkipäivä, koska se on lasten mielestä kivaa, tai että koskaan ei tarvitsisi siivota koska se on lasten mielestä tylsää. Tarkoitan sitä, että nimenomaan tekee ne kaikki (tylsätkin) asiat oman perheen näköisesti ja niin, että ne ei-niin-hohdokkaatkin jutut olisivat mahdollisimman mukavia.

Mahtavaa maanantaita tyypit <3


Kuinka arki on lähtenyt käyntiin

22.08.2017

Viikko sitten alkoi eskari ja päiväkoti, ja meidän päivät täyttyivät uusista ja vanhoista rutiineista, kuljetuksista ja harrastuksista. on ollut mahtavaa palata tavalliseen arkeen, tehdä asioita organisoidusti ja ennen kaikkea uppoutua taas kunnolla bloggaamiseen. Musta tuntuu että pää pursuaa ideoita ja tulevien postausten lista on megapitkä. Miten voikin olla että vuodesta toiseen into vain kasvaa? No juu, mutta siitä ei nyt pitänyt puhua, vaan ottaa niitä arkikuulumisia tähän väliin.

Harrastukset on tosiaan startanneet, ja eskari- ja päiväkotiarkikin on alkanut sujumaan. Eskarilaisella on välillä ollut väsymystä ilmassa, niinkuin eskarin opettaja varoittelikin että voi aluksi tulla lapsille. Onhan se eskari aivan eri tavalla intensiivistä kuin päiväkodissa oleminen, kun sitä lepohetkeä ei ole, ja koko ajan tehdään jotain. Mutta hirmuisesti Tipa tuntuu tykkäävän silti eskarista ja kaikesta mitä siellä tehdään, ja eiköhän siihen uuteen arkeen ja rytmiin siellä myös totu pikkuhiljaa. Eskariryhmästä on löytynyt paljon uusia sekä vanhoja kavereita, ja rinnakkaisesta ryhmästä myös. Eskariryhmä on mukavan kokoinen, kun siellä on 14 lasta ja yksi opettaja sekä yksi hoitaja. Ei ole liian suurta ryhmää, ja kaikki tulivat nopeasti tutuksi.

Tänä syksynä Tiara halusi vaihtaa sirkuskoulun balettiin, kun vihdoin pääsi aloittamaan kunnon esibaletti -ryhmässä pienempien satubaletin sijaan. Hän oli ekoista treeneistä niin innoissaan, että sitä oli ilo seurata. Uskon että useamman vuoden tanssi- ja sirkus/akrobatia -taustasta on hyötyä baletissa. Hän on onneksi myös harjoitellut jo monta vuotta sitä miten kuunnellaan ohjeita ja tehdään liikkeitä perässä, ja harjoittelee tunnollisesti myös kotona. Saa nähdä kuinka pitkälle innostus kantaa tämän lajin parissa.

Zelda on haaveillut niin sirkuskoulusta, baletista kuin karatestakin, mutta luulen että hän tykkäisi eniten jostain perheharrastuksesta, missä saisi touhuta yhdessä aikuisen kanssa. Ajateltiin mennä ensi viikonloppuna testaamaan taitoliikuntakeskuksen Peuhu-tuntia, missä lapsi saa liikkua temppuradalla yhdessä vanhemman kanssa. Siitä tulee varmasti hauskaa!

Mä olen tehnyt omaa kunto-ohjelmaani personal trainerin kanssa nyt kuukauden verran, ja siitä on tulossa lisää juttua loppuviikosta. Energiatasot on ainakin nousseet kohisten, ja askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä kun ei ole enää ihan niin rapakunnossa. Mutta tästä tosiaan lisää myöhemmin ihan oman postauksensa verran!

Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen kyennyt erottamaan päivästä oman ajan töille ja oman ajan perheelle. Se on helpottanut päivien suunnittelua niin paljon, ja koen myös että olen pystynyt itse rentoutumaan paremmin. Erilaiset vaiheet tuovat kyllä mukavaa vaihtelua tähän yrittämiseen, ja nautin kyllä paljon myös siitä että meillä oli vapaa ja mahtavan aikatauluton kesä. Mutta nyt on hyvä näin, rutiinit on tervetullutta vaihtelua.

Arki on lähtenyt kivasti rullaamaan, ja odotan jo kovasti sitä mitä syksy tuo tullessaan. Tällä viikolla on luvassa pari kivaa pressiä joita odotan innolla, ja mulla on vaikka mitä mahtavia suunnitelmia syksyn varalle, joten pysykää matkassa mukana!

AINIIN, ja pakko kyllä mainita tässä, että meidän neiti puolivuotias nousi tänään ensimmäisen kerran seisomaan ekaksi polvilleen tukea vasten ja sitten seisomaan tukea vasten, tukena toimi bObles. En kestä. Tätä se tämä viikko siis toi tullessaan, kun sunnuntaina sitä pohdiskelin. On vissiin ihan himpun verran kiire isosiskojen perään. 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3