Lupasin pitää päiväkirjaa töistäni, sekä työstäni Jevelolla että blogityöstäni. Milloin teen töitä, kuinka paljon ja millaisia töitä? Mä pidin päiväkirjaa viikon verran kaikesta (työstä) mitä tein ja nyt olen vihdoin työstänyt kaiken materiaalin postausta varten valmiiksi. Koska osa mun blogijutuista ja Jevelon töistä on tosi samantyyppisiä hommia, olen merkinnyt aina kulloisetkin hommat kirjaimella B (Blogi) tai J (Jevelo).

Pyydän että otatte myös tätä lukiessa huomioon, että mun jokainen viikko on erilainen riippuen esimerkiksi siitä mikä sesonki on käynnissä ja onko paljon pressejä tai muita tilaisuuksia. Tässä kirjoituksessa en ole huomioinut ollenkaan mitään muuta mitä olen tehnyt niinä päivinä, en lasten kanssa vietettyä aikaa, siivousta, ruuanlaittoa, matkoja (ellen ole käyttänyt matkaa työntekoon), parisuhdeaikaa tai mitään muutakaan. Niitäkin kuitenkin ihan hyvä tovi mahtuu jokaiseen päivään, mutta tosiaan jos olisin alkanut kaiken erittelemään olisi tästä tullut varmaankin ainakin 1000 sanaa pidempi kirjoitus kuin nyt, ja nytkin se on aika pitkä. Kirjoitin kuitenkin herätysajan ja nukkumaanmenoajan jokaiselta päivältä, sekä laskin päivän pituuden jokaisen päivän alle, eli jos nyt oikein kovasti kiinnostaa niin pystyyhän niistä päättelemään kuinka paljon aikaa mulla on ollut päivässä muille kuin työjutuille viime viikolla.

MAANANTAI 8.2.2016

6.00-6.15 Herätys, kommenttien julkaisu ja sähköpostien lukeminen (B & J)

9.15-9.35 Metrossa matkalla toimistolle. Vastailu sähköposteihin (B & J) ja kommenttien tsekkaus. Valmiin kuvan lisääminen instagramiin. (B)

9.50 Toimistolla. Kuluneen viikon tapahtumien läpikäymistä ja catch upia kun työkaverit olivat olleet lomalla. (J)

10.30  Haastattelukysymysten suunnittelua ja puhtaaksi kirjoitusta, haastattelun lähetys haastateltavalle sähköpostitse. (J)

11.00  Asiakaspalvelua ja muuta meileihin vastaamista. (J)

12.00 Lounasaika, kommenttien tsekkaus ja julkaisu sekä meilien tsekkaus. (B)

12.45 Vanhan hääaiheisen postauksen jakaminen somekanavissa hääpäivän kunniaksi. (B)

12.50 – 15.30  Samplekorujen suunnittelua sekä asiakaspalvelua ja muuta meileihin vastaamista siinä sivussa. (J)

16.15-16.45  Kotona, kuvien ottamista Oton kanssa hääpäiväpostausta varten. (B)

17.00 Instakuvan ottaminen Oton kanssa + julkaisu. (B)

20.00-20.30 Otettujen kuvien läpikäyntiä sekä editointia (B)

20.30-21.15 Hääpäiväpostauksen kirjoitus, hakukoneoptimointi ja kuvien lisäys (B)

21.15 Valmiin postauksen julkaisu ja jako Facebookiin ja Instagramiin (B)

21.30-23.00  Kommenttien julkaisua ja seurantaa, (J) meilin tarkistusta ja rentoutumista telkkarin edessä. (B)

00.00 Nukkumaan.

Maanantaipäivän pituus klo 06.00-00.00.

TIISTAI 9.2.2016

6.00-6.15 Herätys, kommenttien julkaisu ja sähköpostien lukeminen (B & J)

9.10-9.30 Metrossa yhteistyötarjouksiin ja kutsuihin vastaamista meilitse (B), sekä meilin tarkistus ja vastaus (J)

9.45 Toimistolla, tulevan kampanjan ja ulkomaisten blogiyhteistöiden suunnittelua (J)

11.00 Blogipostauksen kirjoitusta käynnissä olevasta kampanjasta. (J)

11.45 Vastaaminen haastateltavan sähköpostiin. (J)

12.00 Lounas, keskustelua sisällöntuotannon suunnitelmista yhdessä työkavereiden kanssa. (J)

12.30 Kuva lounaasta instagramiin, kommenttien tarkistus ja vastaaminen sähköpostiin (B)

12.45 Haastattelun kirjoittaminen ja oikeinkirjoituksen tarkistaminen (J)

13.45 Kampanjan suunnittelua kollegan kanssa (J)

14.00 Pinterest-tilin päivitystä ja kehitystä, opiskelua Pinterest-markkinoinnin saloista. (J)

14.30  Instagram-postaus ja kommentteihin vastaaminen (J)

14.50 Haastattelun liittäminen blogipostausluonnokseen, sekä luonnoksen googleoptimointi ja kuvien lisääminen. (J)

15.15 Sähköpostien ja kommenttien tarkistaminen työpäivän päätteeksi. (J)

15.30 Matka keskustaan sporalla, kommenttien ja sähköpostien sekä Instagramin tarkistus. (B)

15.45 Puhelu mahdollisesta projektista johon ehkä osallistun blogini tiimoilta (B)

16.00 Atrian ja BASSO radion Lounaskeittola-pressi Indiedays yhteistyö) (B)

17.00 Matka kohti Sea Lifea Oton ja lasten kanssa

17.30 Sea Lifen Saksiniekat -näyttelyn avajaiset perheen kanssa. Avajaisohjelmaan osallistuminen, näyttelyn kuvaaminen, videon jakaminen Instagramiin. (B)

19.30 Postiin noutamaan pakettia perheen kanssa (B)

20.45-21.15 Atrian ja Basso Radion tilaisuudessa otettujen kuvien editointi (B)

21.15-22.10 Blogipostauksen kirjoitus ja kuvien lisääminen sekä googleoptimointi ja ajastus seuraavalle aamulle. (B)

22.15 Instagrampostauksen valmistelu seuraavalle päivälle (kampanja) (B)

22.30 Sähköpostien ja kommenttien tarkistus (B), Työsähköpostien tarkistus (J), rentoutumista telkkarin äärellä.

00.00 Nukkumaan.

Tiistaipäivän pituus klo 06.00-00.00.

KESKIVIIKKO 10.2.2016

6.30-6.45 Herätys, sähköpostit & kommentit (B), Työsähköpostien tarkistus (J)

8.00 Instagram-kuvan ottaminen ja lisäys reaaliajassa kun sattui sopiva tilanne kohdalle (B)

9.15 Metrossa, Ajastettuna julkaistun postauksen jakaminen Instagramissa, kommenttien ja sähköpostin tarkistus (B)

9.45 Toimistolla, Tapaaminen kevään PR-asioiden tiimoilta (J)

11.00 Haastattelun lähettäminen takaisin haastatellulle tarkistettavaksi, muihin sähköposteihin vastaaminen (J)

11.30 Mahdollisten tulevien yhteistyökumppaniehdokkaiden etsimistä ja läpikäymistä (J)

12.00 Lounas, kampanjakuvan jakaminen Instagramissa, sähköpostin läpikäyminen ja sähköpostiin vastaaminen, kommenttien julkaisu (B)

13.00 Tulevan tutoriaalivideon idoiden läpikäymistä, käsikirjoituksen valmistelua (J)

15.15 Instakuvan julkaisu, sähköpostin tarkistaminen (J)

17.15-18 Tyttöjen tanssitunti, sillä aikaa sähköpostien tarkistus ja vastaaminen, kommenttien julkaisu, muistiinpanojen kirjoitus (B)

20.00-20.10 Kuvien ottaminen blogipostausta varten (B)

21.30-22.30 Blogipostauksen kirjoittaminen ja kuvien editointi postausta varten. Kuvien lisääminen, googleoptimointi sekä postauksen julkaisu ja jakaminen somekanavissa. (B)

22.30-23.30 Sähköposteihin vastaaminen, vanhan sähköpostiosoitteen tarkistus ja viime aikoina väärän osoitteen takia missattujen kutsujen eteenpäin lähetys uuteen sähköpostiin, jotta joskus muistaisin muistuttaa vuosi sitten vaihtuneesta osoitteestani jälleen kerran. (B)

00.00 Nukkumaan

Keskiviikkopäivän pituus klo 6.30-00.00

TORSTAI 11.2.2016

6.30-6.45 Herätys, sähköpostit & kommenttien julkaisu (B), Työsähköpostien tarkistus (J)

9.10-9.30 Metrossa yhteistyötarjouksiin ja kutsuihin vastaamista meilitse (B), sekä meilin tarkistus ja vastaus (J)

9.45 Päivän aiheiden läpikäymistä ja suunnittelua kollegan kanssa (J)

10.15 Kampanjaohjeistuksen läpikäymistä ja suunnittelua (J)

11.00 Arvonnan voittajan arpomista, voittajakuvan editoiminen (J)

12.00 Lounas, edellisellä viikolla valmiiksi kirjoitetun blogipostauksen julkaisu ja jakaminen somekanavissa (J)

12.45 Uuden sovellusversion testaamista (J)

13.00 Kuvan jakaminen Instagramissa, sähköpostien tarkistamista ja vastaamista (J)

14.00 Tulevan videon käsikirjoituksen läpikäymistä sekä harjoittelua ja testikuvausta (J)

14.45 Videokässärin yksityiskohtien hiomista, samplekorujen valintaa (J)

15.00 Tulevalle valokuvausmallille sähköpostitiedustelun lähettäminen (J)

20.30 Sähköpostin tarkistus ja vastaaminen, kommenttien läpikäyminen ja julkaisu. (B)

20.50-21.30 Muistiinpanojen kirjoittaminen tulevaa postausta varten. (B)

00.00 Nukkumaan.

Torstaipäivän pituus klo 6.30-00.00

PERJANTAI 12.2.2016

08.30 Herätys, meilien selaus ja vastaaminen, kommenttien läpikäyminen ja julkaisu (B)

09.00.09.15 Valokuvausta, instakuvan ottaminen, editointi ja lisääminen (B)

10.00-10.30 Valokuvausta (B)

11.30-12.00 Kuvien editointia, instakuvan ottaminen, editoiminen ja lisääminen (B)

12-12.45 Postauksen kirjoitus, kuvien lisääminen, googleoptimointi ja postauksen jakaminen somekanaviin. (B)

14.00-14.15 Työpuhelu (J)

14.15-15.00 Kuvan jakaminen Instagramissa, valokuvausmallin kanssa kuvauspäivän sopiminen, asiakkaiden sähköposteihin vastaaminen (J)

16.00 Hotellilla Oton kanssa, kuvien ottaminen hotellihuoneessa (B)

18.00-18.15 Puhelu tulevasta projektista johon osallistun, sekä kutsu puhelimitse muutamaan tapahtumaan tulevan kuukauden aikana (B)

19.30 Instakuvan ottaminen, editoiminen ja lisääminen (B)

02.00 Nukkumaan.

Perjantaipäivän pituus klo 8.30-02.00

Huom! Äitini oli tullut meille edellisiltana, mikä mahdollisti paremmin työskentelyn myös päiväsaikaan vaikka tytöt olivat kotona.

LAUANTAI 13.2.2016

9.15 Herätys, kommenttien ja sähköpostien tsekkaus (B)

10.30 Aamupala, kuvan ottaminen, editoiminen ja lisääminen Instagramiin (B)

11.00 Asukuvien ottaminen hotellin ulkopuolella Oton kanssa. (B)

13.00-13.15 Kotona, kuvien ottamista tytöistä. (B)

13.15 Instakuvan ottaminen, editoiminen ja lisääminen. (B)

14.00-14.30 Kaunis valo ja kodin kuvaamista (B)

20.00-21.30 Kuvien editoimista (B)

21.30 Häävuosiystävänpäivä -postauksen kirjoitus, kuvien lisääminen, googleoptimointi ja julkaisu sekä jako somekanavissa. (B)

22.30-23.30 Kahden blogipostauksen kirjoittaminen valmiiksi luonnoksiin (B)

23.30-00.00 Sähköpostin purkua ja vastaamista (B), Työsähköpostin tarkistaminen (J)

01.00 Nukkumaan.

Lauantaipäivän pituus klo 9.15-01.00

SUNNUNTAI 14.2.2016

9.15 Herätys, kommenttien ja sähköpostien tsekkaus (B)

10.00-10.10 Aamiaisbrunssin kuvaaminen ja Instakuvan lisääminen (B)

12.00-12.10 Ulkoillessa ulkoilupuuhien kuvaaminen sekä instakuvan editointi ja lisääminen (B)

15.00 Instakuvan editointi ja lisääminen (B)

17.00 Instakuvan editointi ja lisääminen (B)

20.00-20.45 Kuvien editoimista (B)

20.45-21.30 Postauksen kirjoitus, kuvien lisääminen, googleiptimointi ja julkaisu sekä jako somekanavissa. (B)

21.30 Sähköpostin ja kommenttien läpikäymistä (B), työsähköpostin tarkistus (J)

00.00 Nukkumaan.

Sunnuntaipäivän pituus klo 9.15-00.00

Sellainen oli viime viikko! Tämäkin viikko on alkanut jännitävästi muutolla uuteen toimistoon keskustassa, videon kuvauksella töissä ja muilla hauskoilla uusilla jutuilla. Hektistä on ollut mutta niin on ollut hauskaakin. Mä nautin hurjasti mun arjesta, ja olen suunnattoman kiitollinen kaikesta mitä pääsen tekemään ja kokemaan. Välillä väsyttää, mutta tässä pian vuoden tätä kahden työn arkea pyöritettyäni musta tuntuu että olen oppinut edes jonkin verran siitä miten erotellaan työt ja arki toisistaan ainakin osittain, ja milloin niitä töitä kannattaa tehdä. Osaan myös antaa itselleni yleensä armoa silloin kun sitä kaipaan.

Viime viikko oli siltäkin osin poikkeuksellinen että en tehnyt yhtäkään blogikampanjaa tai yhteistyötä. Niihin valmistautuminen vie aina oman aikansa, ja niille on aina ihan omat erilaiset aikataulut joita noudatan pilkun tarkkaan. Vaikka mä kirjoittaisin minkä viikon tapahtumat ylös, ei se mitenkään kertoisi siitä millaista mun ”arki” on. Koska fakta on se että vaihtelu on niin suurta joka viikko. Viime viikolla alkuviikko oli tavallista hektisempi, loppuviikko taas normaalia rennompi.

Kerkesin kaiken tässä listatun lisäksi oikein hyvin mm. viettämään miniloman Oton kanssa hotellissa, matkaamaan monta bussi-, auto- ja metromatkaa, käymään kahdesti pitkällä lenkillä Armaksen, mun äidin ja lasten kanssa, viettämään hauskan ja rennon tanssi-illan tyttöjen kanssa, leikkimään useasti My Little Ponyilla, katsomaan useamman jakson Daredevilia ja yhtä mangasarjaa jota me seurataan Oton kanssa, kokkaamaan kuusi kunnollista lämmintä ateriaa, lukemaan kuusi pitkää iltasatua lapsille ja käymään monta kertaa kaupassa. Ja paljon muuta, sitä ihan tavallista lapsiperheen elämää, niitä ihania pieniä ja isompia hetkiä lasten kanssa ja miljooniin kysymyksiin vastaamista. Ja ainakin tuhat pusua ja halia. Kaikkia niitä pieniä hetkiä joita on hankala eritellä tähän, mutta joita tiedän kaikkien muidenkin perheellisten viettämän omien perheidensä kanssa.

Se mikä tässä postauksessa loistaa poissaolollaan, on kommentteihin vastaaminen. Mä olen ollut siinä ihan surkea viime aikoina, ja mua hävettää ja harmittaa se. Jostain on toisaalta taas löysättäväkin. Yleensä ihmiset ehdottavat että ”Jätä yksi postaus tekemättä ja vastaa kommentteihin se aika”, mutta ei se ihan toimi vaan niin. Mutta jos te uskaltaudutte tähän postaukseen kommentoimaan, mä lupaan vastata teille vuorokauden kuluessa 100% varmasti (ellei kommentteja nyt tule joku sata ja multa mene käsi poikki) :D.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Olen työskennellyt nykyisessä työpaikassani Jevelolla pian 11 kuukautta markkinointi-assistenttina. Nämä 11 kuukautta ovat opettaneet mulle markkinoinnista, asiakaspalvelusta, tuotekehityksestä, koruista ja startupeista (ja miljoonasta muusta asiasta) enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan. Jokainen päivä töissä on ollut mulle uuden oppimista, ja mä olen imenyt kaiken tiedon itseeni mitä vaan irti saan.

Olen saanut varmuutta ja vastuuta, ja oppinut käyttämään englantia lähes yhtä luontevasti kuin äidinkieltäni. Mä jopa ajattelen englanniksi työpäivien ajan, joskus muutenkin. Startupissa olen saanut tehdä monia erilaisia juttuja, ei voi sanoa yhdenkään päivän olleen toisen kanssa samanlainen. Kun yritys on pieni, jokainen saa osallistua moneen asiaan. Joskus stailaan valokuvauksia,  usein tuotan kuvallista ja kirjallista sisältöä meidän eri kanaviin ja toisinaan koordinoin sisältöyhteistöitä yhdysvaltalaisten tai eurooppalaisten bloggaajien kanssa, vain muutamia tavallisia juttuja luetellakseni. Usein tätä kaikkea samana päivänä. Olen päässyt työskentelemään omien intohimojeni parissa, valokuvauksen, kirjoittamisen ja markkinoinnin.

Olen kiitollinen siitä että mua ei alun alkaenkaan palkattu miksikään kahvinkeittäjäksi vaan olen saanut tuntea itseni tasavertaiseksi työntekijäksi jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Silti, en voi sanoin kuvailla miten hyvältä tuntuu että mulle on annettu mahdollisuus edetä näin pian. Tällä viikolla musta tuli assistentin sijaan Digital Content Producer & Community Specialist. Pitkä nimike johtuu siitä, että mä olen tosiaan töissä startupissa. Mun vastuualueita on hankala tiivistää kahteen tai edes kolmeen sanaan kuvaavasti, koska niitä on useampia.

Sen lisäksi että mulla on uusi hieno titteli, mä alan tekemään yhden päivän viikossa lisää töitä, mikä tarkoittaa sitä että lapset alkavat olla päiväkodissa neljä päivää viikossa. Yhden arkipäivän viikosta mä haluan edelleen pyhittää lapsille viikonloppujen lisäksi, koska mä olen niin onnekas että mulla on siihen mahdollisuus. Blogiin tämä ei tule vaikuttamaan, aion luoda sisältöä myös tänne yhtä ahkerasti kuin aiemminkin.

Parhaita asioita mitä olen tämän 11:sta kuukauden aikana oppinut on aikatauluttaminen ja etukäteen tekeminen. Siinä mä olen nykyään haka. Siinä missä ennen kirjoitin jokaisen blogini postauksen vasta juuri ennen julkaisua, mä kirjoitan nykyään aiheen muistiin aina heti kun sen keksin, ja teen postauksia valmiiksi etukäteen säännöllisesti niin usein kun pystyn. Siksi en stressaa yhtään sitä että blogille on vähän vähemmän aikaa.

Mä koen olevani ihan järjettömän onnekas, kun saan tehdä kahta työtä joista molemmista vilpittömästi nautin ihan täydellä sydämellä. En olisi koskaan ikimaailmassa voinut kuvitella että voin 24-vuotiaana kahden lapsen äitinä sanoa näin, mutta niin siinä vain kävi. Mulla on huikea vuosi tulossa, molempien töiden parissa, ja en malta odottaa mitä kaikkea pääsen kokemaan ja tekemään tulevien kuukausien aikana! Hienoa on myös se että kahdesta työstä huolimatta tässä palapelissä on edelleen iso tila lapsille, ja vähän jotain parisuhteellekin.

Kiinnostaisiko teitä muuten kurkistaa mun työviikkoon? Että pitäisin vaikka päiväkirjaa viikon ajan siitä milloin teen mitäkin töitä ja blogijuttuja? Musta olisi hauskaa nähdä itsekin ehkä että miltä se viikko paperilla näyttää, kun yleensä kaikki on vaan sellaista iloista sekamelskaa enkä jälkeenpäin edes aina tiedä missä välissä olen ehtinyt tekemään kaiken, haha!

Me nautitaan tänään ja huomenna vielä kahdesta vapaapäivästä tyttöjen kanssa ja mennään illalla kavereille syömään koko perhe. Mahtavaa torstaita kaikille <3

Otto lopetti räjähtävän nopeasti suosioon nousseen Akkavalta-bloginsa kuukausi sitten. Syyt siihen olivat samat, jotka itseänikin ovat blogatessa joskus mietityttäneet: bloggaamisen sivutuotteena tuleva julkisuus ja inhottavat kommentit ja perättömät juorut, sekä tietenkin ajanpuute. Ne ainoat huonot puolet bloggaamisessa. Otto ehti blogata vain vuoden, mutta hän aloitti suoraan huipulta. Se on mielestäni se ratkaiseva ero mun ja Oton blogiurissa, se syy, miksi mä ainakin toistaiseksi pystyn tähän ja haluan tehdä tätä, ja miksi Otto ei pystynytkään.

Siinä missä mulla kaikki on kasvanut tasaiseen tahtiin, ja aloitin oikeasti ihan nollasta, oli Otto jo ensimmäisenä päivänään keskustelupalstojen riepoteltavana, ja otti stressiä päivitystahdista. Siinä missä mä kirjoittelin bloggerissa omaksi ilokseni puolitoista vuotta ennen portaaliin siirtymistä, Otto siirtyi jo kolmen kuukauden kuluttua ensimmäiseen portaaliin ja siitä kolmen kuukauden kuluttua lehtitalon alle. Hänellä oli jo ensimmäisenä päivänään tuhansia kävijöitä, siinä missä itselläni oli 16 lukijaa.

Hän ei koskaan ehtinyt tottua hiljalleen kaikkeen siihen mitä blogi mukanaan tuo. Suosion, kannustuksen, tunnustuksen ja mahtavien tyyppien lisäksi paineita ja ilkeitä ihmisiä. Mulle blogin mukanaan tuomat negatiiviset asiat ovat aina olleet pienemmässä roolissa kuin positiiviset jutut. Olen kohdannut urani aikana ties minkälaisia kohuja, ja joutunut kerran tekemään jopa rikosilmoituksen kun eräs mies ahdisteli mua pelottavilla kommenteilla kuukausien ajan joka ikinen lauantaiyö. Silti olen aina kokenut blogin mukanaan tuomat hyvät asiat miljoona kertaa suurempina, kuin huonot.

Vaikka ymmärrän täysin miksi Otto lopetti, en voi väittää ettenkö kaipaisi hänen tekstejään. Hitto vie, mulla on ihan kauhea ikävä niitä postauksia. Oli niin parasta lukea Oton ajatuksia isyydestä tai parisuhteesta, ja ihan niitä pelkkiä läppäpostauksiakin. Vaikka me jutellaan paljon ja tiedän suunnilleen mitä tyyppi milloinkin ajattelee, ja hän ei myöskään peittele tunteitaan, oli ihana lukea hänen ajatuksiaan kirjoitettuna. Koska kirjoittaa Otto osaa, se on yksi hänen parhaimpia taitojaan. Akkavallan poistuminen jätti ammottavan aukon blogimaailmaan.

Mä olen houkutellut Ottoa että hän kirjoittaisi edes joskus jotain, omaksi ilokseen  tai muiden, koska hänellä on kirjoittamisen lahja joka ei saa mennä hukkaan! Mutta painostaa en aio, kirjoittaa jos kirjoittaa. Toisaalta näen miten helpottunut ja vähemmän stressaava hän on nyt, kuukausi blogin lopettamisen jälkeen. Se tekee mut onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin yhdenkään tekstin lukeminen.

Siitä mä olen Otolle tosi kiitollinen, että vaikka hän ei haluakaan enää blogata, hän tukee täysillä mun blogiuraa ja auttaa mua edelleen parhaansa mukaan. Ehkä vielä joskus saadaan lukea jotain Oton kirjoittamaa mun blogista, tai jostain muualta, ainakin toivon niin! Tänään muuten ilmestyi Kaksplussan nettisivuille Otosta joulukuun Kaksplussassa julkaistu haastattelu, jos ette ole vielä lukeneet. Siinä Otto valottaa ajatuksiaan isyydestä, perheestä ja vähän kaikesta muustakin.

Jäittekö te kaipaamaan Akkavaltaa?

Aloitin bloggaamisen toukokuussa, vuonna 2011. Olin silloin 19-vuotias, tuntenut Oton neljä kuukautta, seurustellut kolme kuukautta ja lähentelin raskauden puoliväliä. En tiennyt bloggaamisesta mitään. Tiesin että pitää olla kuvia, ja että niitä pitää olla paljon ja isoja. En tiennyt että kuvien pitäisi olla saman levyisiä, en tiennyt että kuvat eivät saisi olla rakeisia tai keltaisia. Silloin se ei ollut mulle niin tarkkaa. Ei se ollut silloin niin tarkkaa muillekaan, edes suurimmat bloggaajat eivät silloin käyttäneet valokuvaajia asukuviin tai assistentteja sähköpostin hallintaan. En saanut koskaan sähköpostia, paitsi pari kertaa, lukijalta. Ne piristivät mun päivää ihan älyttömästi, vastasinkin pitkästi ja bloggaaminen tuntui tärkeältä ja mielekkäältä.

Yksi suuri syy siihen että hurahdin bloggaamiseen samantien olitte te lukijat. Sain teistä mielettömästi voimaa. Kotona yksin raskaanaollessa, Oton tehdessä vielä vuorotöitä, teidän kanssa juttelu oli kullanarvoista. Blogista ei tullut koskaan stressiä, en osannut stressata siitä. Olin silloin vapaa tekemään mitä lystäsin 24/7, ja vietin usein pitkiä iltoja yksin kotona Oton ollessa töissä. Silloin mulla ei ollut muuta kuin aikaa. Vaikka tiedän että osa lukijoista alkoi alunperin seuraamaan mun blogia koska uskoi meidän epäonnistuvan kaikessa, mä en ole katkera. Päin vastoin, mikään ei tunnu paremmalta kuin se että joku tulee kertomaan, vieläkin, kuinka olen onnistunut teksteilläni murtamaan ennakkoluuloja ja opettamaan katsomaan pintaa syvemmälle.

Tiaran synnyttyä jatkoin bloggaamista edelleen yhtä suurella, tai ehkä vielä suuremmalla innolla. Musta tuntui että olin löytänyt sen aiheen mistä tykkään kirjoittaa, perheen ja arjen, ja ne arjen pienet ilot joista niin kovasti nautin. Eihän meidän elämässä mitään ihmeellistä edes tapahtunut, tavallista nuoren perheen vauva-arkea perhekerhoineen, muskareineen ja neuvolakuulumisineen. Silloin mä opettelin olemaan sellainen vanhempi kuin halusin olla, ja koin blogin suurena apuna siinä. Kun kirjoitin ylös millainen äiti halusin olla ja miten halusin kasvattaa, ajatukset selkiytyivät.

Usein sain neuvoja ja myös kritiikkiä, sekä asiallista ja rakentavaa, että vähättelevää. Oikeassa monet olivat siinä, että nuorena yhden lapsen äitinä mulla oli vain vähän kokemusta, ja sitä kautta myös aika mustavalkoisia mielipiteitä joistain asioista. Myöhemmin, tullessani toisen kerran äidiksi, huomasin että aina asiat eivät ole niin että on vain oikea tai väärä tapa, vaan on monta tapaa jotka toimivat eri tavalla erilaisissa tilanteissa, erilaisissa perheissä. Uskon että bloggaaminen ja vuorovaikutus tuhansien äitien kanssa on auttanut kehittymään sellaiseksi vanhemmaksi jollainen haluan olla.

Vuoden 2012 syksyllä olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin toista kertaa elämässäni. Olin maailman onnellisin, mutta myös ihan hurjan väsynyt. Samaan aikaan blogini joutui tahtomattani osaksi isoa, ja naurettavaa draamaa. Nykyään sille voi jo nauraa, mutta silloin raskauspahoinvoinnin, hormonien heittelyiden ja migreenien kanssa se tuntui maailmanlopulta. Olin vähällä lopettaa koko blogin siihen paikkaan, ja pidin aika pitkän tauon, ainakin jos nykytahtiin vertaa. Onneksi tulin järkiini ja tajusin että pöly laskeutuu, eikä mun kannata lannistua jostain sellaisesta. Samaan aikaan me muutettiin tänne kotiin jossa ollaan asuttu jo kolme vuotta, ja käytiin ultrassa jonka jälkeen uskalsin paljastaa raskauden blogissakin.

Sen draaman jälkeen tulin varovaiseksi. Ensimmäisten kahden blogivuoden aikana opin, että blogissa kaikki kannattaa vääntää rautalangasta, ja että itse ei koskaan kannata provosoitua, mistään. Joskus näitä periaatteita on edelleenkin vaikea noudattaa, vaikka tietää että se kannattaa.

Kevään 2013 alusta mä pääsin ensimmäistä kertaa mukaan blogiportaaliin, Kideblogeihin. Sain siitä uutta intoa bloggaamiseen jota olin vasta pari kuukautta aiemmin ollut lopettamassa. Portaaliin pääseminen toi aivan uusia ulottuvuuksia siihen asti rentona harrastuksena pitämääni bloggaamiseen. Ensimmäiset pr-tilaisuudet, yhteistyöt, se että kirjoittamisesta sai palkkiota ja kävijämäärien kasvaminen tuntuivat ihan huikealta. Mä astuin kokonaan uuteen maailmaan josta olin siihen asti vain haaveillut villeimmissä unelmissani.

Kirjoitin Zeldan syntymästä ja ensimmäisistä hetkistä, ja samaan aikaan perustin hääblogin portaalin katon alle myös. Välillä otin stressiä ja väsyin, valvotut yöt ja arki kahden alle kaksivuotiaan kanssa ei ollut aina helppoa. Otin liikaa paineita bloggaamisesta siinä samalla, vaikka kukaan muu mua ei painostanutkaan olemaan tuottelias, kuin minä itse. Kova työ toi kuitenkin kiitosta, ja vuoden 2013 syksyllä sain ensimmäisen ehdokkuuteni uusissa Indiedays Inspiration Awardseissa. Vaikka tiesin, että blogimaailman megatähtiä vastaan kotikutoisella keskisuurella blogillani ei ollut vielä mitään mahdollisuuksia, pelkkä ehdokkuus toi jo uskoa siihen että tämä on se mitä haluan tehdä. Tämä on se missä haluan olla hyvä, mitä haluan tehdä lisää, mistä en saa tarpeekseni.

Viime vuonna me mentiin naimisiin, ja blogin kävijämäärät kokivat suorastaan räjähdysmäisen nousun. Samaan aikaan kävin ensimmäisillä blogimatkoillani ulkomailla asti. Voitin Vuoden Hääblogi -palkinnon hääblogillani, ja taulu komeilee meidän makuuhuoneen seinällä edelleen. Se oli ihan mieletöntä, mutta toisaalta olin samaan aikaan onnellinen että vihdoin sain lopettaa kahden blogin pyörityksen ja keskittyä vain olennaiseen. En tiedä mikä tarve mulla on aina kahmia turhan monta kakkupalaa kerrallaan, 2- vuotias ja vauva, häiden järjestely, kaksi blogia- ja sitten vielä aloin Kideblogien osakkaaksi ja osa-aikaiseksi mediamyyjäksi kun mua pyydettiin.

Vaikka samaan aikaan ihmettelen, miten olen edes selvinnyt kaikesta, mä olen maailman onnellisin että olen saanut tehdä ja kokea tuota kaikkea. Olen saanut niin paljon kokemusta ja taitoa selvitä erilaisista tilanteista. Oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä ei voi koskaan olla liikaa, ja tuo aika oli myös arvokasta verkostoitumisen kannalta. Äitiysloma ei ollut mulle pudotus tyhjän päälle, sillä kolmen kotivuoden aikana mä sain enemmän eväitä työelämään kuin niitä edeltävinä 20:nä vuotena yhteensä. Sain myös tutustua ihan loistaviin tyyppeihin, joista moni on mulle läheisiä ja rakkaita ystäviä edelleen.

Olin jälleen ehdolla blogi awardseissa, sekä Aussie Blog Awardseissa että Indiedaysin Blog Awardseissa. Ensin mainituista pokkasin itselleni toisen sijan yleisön suosikki -äänestyksessä. Se tuntui suurelta tunnustukselta, jonka eteen olin tehnyt töitä kovasti. Kesän aikana sain kutsuja toisiin portaaleihin, mutta halusin kääntää kaikki kortit ja nähdä mihin pystyn Kideblogien taustatiimissä. Syksyn aikana tulimme kuitenkin yhdessä siihen tulokseen, että on aika suunnata kohti uusia haasteita, jokaisen meistä, ja niinpä mä sain kunnian liittyä Indiedaysin huikeaan portaaliin. Siihen portaaliin, jonne olin haaveillut pääseväni siitä asti kun bloggaamisen aloitin. Se tuntui kuin unelta, ja muistan vieläkin kun lähdin tapaamisesta sopimuspaperit kourassa ja hyppelin indiedaysin toimistolta PR-tapaamiseen kevein askelin ja vaaleanpunaiset lasit silmillä.

Viimeiset kuukaudet ennen siirtymistä Indiedaysille olivat samaan aikaan hermoja raastavia ja kutkuttavan jännittäviä. En voinut hehkuttaa siirtoa, ja samaan aikaan olisi tehnyt mieli kiljua koko maailmalle että arvatkaa missä mä aloitan kirjoittamisen tammikuussa!

Tammikuussa mä tosiaan tänne siirryin, ja nyt olen ollut täällä jo reilut kymmenen kuukautta. Siirto sujui loistavasti, te lukijat ette ainoastaan seuranneet perässä, vaan teitä on tullut jäätävän mahtava määrä lisää. Olin kuullut Indiedaysista paljon, sekä hyvää, että huhuja. Sinä aikana kun mä olen täällä ollut, olen saanut osakseni vain pelkkää hyvää. Täällä on mieletön yhteisö, ja maailman mukavimmat tyypit töissä. Indiedaysin luokkaretki elokuussa oli ihan super hauska, ja mä tiedän että mulla on aina tukea saatavilla jos mikä tahansa askarruttaa mieltä. Enempää en voisi toivoa.

Indiedaysille muuttaminen teki bloggaamisesta mun päätyön, ja olen siitä hurjan onnellinen ja kiitollinen. Tämän vuoden alussa en tosin osannut mitenkään arvata, että päätoimisen bloggaajan ammatin lisäksi saisin vielä toisen työn itselleni. Blogin ansiosta senkin. Yhteistyökumppanuudesta se lähti, ja työsuhteeksi se kasvoi. Nyt olen viettänyt jo kahdeksan kuukautta Jevelon markkinointiassistentin tehtävissä.

Tämä vuosi on ollut ihan hullu, varmasti yksi hulluimpia vuosia ikinä. Mun suurimmat haaveet ovat toteutuneet, ja samaan aikaan olen välillä ollut niin loppu etten ole tiennyt miten päin olisin. En edes tiedä montako kymmentä tuntia viikossa mä käytän töihini yhteensä, tiedän vaan että en koskaan aikaisemmin ole tehnyt näin paljon töitä minkään asian eteen. Vaikka olen ollut väsynyt, olen ollut myös onnellinen. Kaikki se mitä mä saan tehdä, tuntuu niin hyvältä. Mä opin uutta kokoajan, ja saan tehdä töitä rakastamieni asioiden parissa. Olen myös kiitollinen ja onnellinen siitä, että suuresta työmäärästä huolimatta mä pystyn kuitenkin yöunista ja omasta ajasta nipistämällä antamaan suurimman osan viikosta lapsilleni.

Tämä vuosi on ollut hullu myös blogissa. Samaan aikaan kun olen kokenut bloggaamisen palkitsevampana kuin koskaan ennen, se on ollut myös rankempaa ja satuttavampaa kuin koskaan. Kohua toisensa perään, ja niin naurettavia syytöksiä että ei ole tiennyt pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Paineita, suojelunhalua, turhautumista ja väsymystä. Rakkautta. Onnea onnen jakamisesta, iloa ilon tuottamisesta. Katkeruutta ja satuttamista, valheita ja syytöksiä. Kaikkea tätä ja paljon enemmän, ilon ja surun sekaisena soppana. Vaikka olen oppinut varovaiseksi kirjoittajaksi, olen joskus miettinyt olenko turhan varovainen. Keksitäänkö meistä pahaa siksi, koska ihmiset eivät tiedä meistä mitään oikeasti? Jos näyttäisin useammin likaisia sukkia lattialla, ehkä ihmiset eivät väittäisi valheellisesti että olen tehnyt abortin tai että mun Oulussa asuva äiti muka asuisi meillä, vain jäävuoren huipun mainitakseni.

En tiedä, en ehkä haluakaan tietää. Mä tiedän vain sen, että aion jatkaa tästä eteenpäinkin bloggaamista omalla tyylilläni. Täydellä sydämellä, kirjoittaen niistä aiheista joista eniten rakastan kirjoittaa. Hurjan kiitollisena kaikesta siitä mitä olen teiltä saanut. Häkeltyneenä edelleen voittamastani palkinnosta. Mä koen että mun tehtävä bloggaajana, omassa blogissani, on tuottaa iloa, sekä herättää ajatuksia ja keskustelua. Sitä haluan tehdä jatkossakin. Blogi on kulkenut pitkän matkan ensimmäisen päivän 16:sta rekisteröityneestä lukijasta nykyisiin, parhaimpina kuukausina yli 85 000:n uniikkiin vierailijaan, ja se matka ei ole päättymässä vielä pitkään aikaan.

Tapasin lauantaina gaalassa teitä lukijoita, ja muutaman kanssa kävin pidemmänkin keskustelun. En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen teidän sanoista ja palautteesta jota sain. Mä vain toivon, että voin jatkossakin olla kaiken sen hyvän arvoinen mitä mun blogin lukijat mulle antavat. Kiitos vielä kerran, kaikesta <3

Ja hei, jos sä luit loppuun asti niin peukku sulle! Mä en vaan saanut tiivistettyä neljää ja puolta vuotta yhtään lyhyemmäksi vaikka kovasti yritin.

Hyvää yötä ihanat <3

Moikka! Huhhuijaa, tuntuu että on ikuisuus siitä kun olen kirjoittanut, kun en ole kertonut kuulumisia hetkeen vaan keskittynyt enemmän toisiin aiheisiin. Mutta siis, hyväähän tänne kuuluu, paitsi että ensimmäinen syysflunssa on iskenyt koko perheeseen. Kerkesivät tytöt sentään olla kuukauden nyt päiväkodissa ennen ekaa flunssaa, kun viime keväänä se flunssa tuli jo kolmen päivän tutustumisjakson jälkeen. Onneksi kerkesin kuitenkin lauantaina käydä Indiedaysin luokkaretkellä, eli vuosittaisessa Indiedaysin bloggaajien virkistyspäivässä, jonne pääsin nyt ekaa kertaa.

Aamu alkoi ihanalla brunssilla ja palaverilla Indiedaysin toimistorakennuksen kattohuoneistossa, jonka jälkeen siirryttiin ravintola Gaijiniin Bulevardille maistelemaan sakea ja ihania herkkuja. Paikalla oli myös Gaijinin toinen omistaja, Tomi Björck, joka kertoi meille BW Restaurantsin huikean tarinan aina ensimmäisen ravintolan Farangin perustamisesta lähtien. Oli todella mielenkiintoista kuulla mistä kaikki on alkanut ja miten huikean työn Tomi ja toinen omistaja Matti Wikberg ovat tehneet, että ovat päässeet sinne missä nyt ovat. Neljä huikeaa ravintolaa Suomessa, ja yksi Tukholmassa.

Ruoat olivat todella mielikuvituksellisia ja mielettömän näköisiä, mutta myös huikean hyviä. Mun suosikkini oli mustekalakeksi jonka sisällä oli lohisashimia, yuzumajoneesia ja kirjolohenmätiä, eli Squid cracker & salmon, mutta kaikki muutkin olivat kyllä todella hyviä. Mä en ollut ennen käynyt Gaijinissa, mutta nyt kun kävin niin elättelen täällä sellaista toivetta että tuo herra Hyttinen veisi mut vaikka sinne synttäripäivänä syömään, ja lähdettäisiin siitä sitten jatkamaan muualle, vinkvink!

Juteltiin myös Tomi Björckin kanssa lasten ruokailutavoista hetken aikaa, ja oli tosi mielenkiintoista kuulla mitä huippukokin omat lapset syövät. Kuulemma menee sekä nakkikastike että uudet maut joita hän tykkää testailla kotona ennen niiden tuomista ravintolan ruokalistalle. Mun mielestä se on huikeaa että lapset oppivat pienestä asti jo maistamaan paljon erilaisia ruokia, ja sitä toivon myös meidän lapsilta ja kovasti yritän tarjota mukavia ja erilaisia ruokailukokemuksia niin arjessa kuin juhlassakin.

Sake tastingin jälkeen suunnattiin Lönnrotinkadulle Amazed Gamesin järjestämään huikeaan room escape -peliin, jossa siis porukka suljetaan huoneeseen, josta on tunti aikaa yrittää päästä ulos. Mä olen halunnut jo pitkään päästä kokeilemaan tätä, ja voi vitsit että se oli hauskaa! Me jakauduttiin pienempiin viiden hengen porukoihin room escapea varten, ja pääsi ihan uudella tavalla tutustumaan kanssabloggaajiin kun ratkottiin yhdessä mysteerejä. Päästiin jopa lopulta ulos ennen tunnin loppua, ja vaikka peli oli tosi haastava niin me pystyttiin siihen! Oli kyllä ihan huippua, pakko mennä tuonne joskus uudestaan kun meillä jäi kaksi muuta huonetta vielä testaamatta.

Room Escapen jälkeen me kirjauduttiin Indigo Hoteliin sisään Korinnan kanssa ja nautittiin meidän ihanasta kasikerroksen tilavasta huoneesta. Sitten suunnattiin Indigo Hotelin alakerrassa sijaitsevan Bröd -ravintolan terassille nauttimaan vähän alkudrinkkejä ja höpöttelemään lisää. Syötiin vielä hyvä kolmen ruokalajin illallinen Brödissä, ja jatkettiin siitä Virgin Oil & Co-ravintolaan Elias Kaskisen levynjulkkarikeikalle vähän pienemmällä porukalla. Me innostuttiin vielä Korinnan ja Annikan kanssa jatkamaan iltaa Villissä Wäinössä tanssien, ennenkuin lähdettiin hotellille nukkumaan.

Oli kyllä ihan huippu päivä, törmäsin illalla moneen vanhaan tuttuun joita en ollut nähnyt vuosiin ja vaihdettiin kuulumisia. Ja oli myös tosi kivaa tutustua muihin bloggaajiin paremmin, osan kanssa ollaan tietysti tunnettu jo pitkään mutta etenkin se room escape oli helppo tapa tutustua niihin joiden kanssa ei aiemmin oltu vielä ehditty tutustumaan. Tietysti oli myös huippua höpöttää Korinnan kanssa hotellihuoneessa yömyöhään, ja se kun muutama teistä ihanista lukijoista tuli juttelemaan mun kanssa illan aikana!

Oli parasta nukkua hotellin megakorkeassa sängyssä ja herätä aamulla valmiiseen pöytään ihan kaikessa rauhassa. Heräsin kyllä silti jo ennen yhdeksää ihan pirteänä, ei sitä vaan enää osaa nukkua pitkään vaikka saisikin. Aamupalan jälkeen Otto haki mut kotiin ja vietettiin kiva sunnuntai yhdessä koko perhe.

Kiitos kaikille ihanille joiden kanssa sain viettää lauantaita ja sunnuntaiaamua, toivottavasti nähdään pian taas!