Viimeiset kuusi joulua me ollaan vietetty käytännössä aika samalla kaavalla: kotona. Aamulla lastenohjelmia, lounasaikaan riisipuuroa, iltapäivällä joulupukki, sitten rauhallista jouluruokailua runsaassa pöydässä. Ilta lahjojen avaamista, lasten lelujen kasaamista ja uusien lautapelien testailua, sekä toinen satsi jouluruokaa. Lasten mentyä nukkumaan kirjojen lukemista yökkäreissä ja joululimppua.

Tänä vuonna me tehdään kuitenkin toisin, sillä tänä vuonna me mennään jouluksi Oton perheen luokse koko porukalla. Aamu ollaan toki kotona, ja ehkäpä keitetään aamuksi jo se riisipuuro, sekä viimeistellään mukaan otettavia jouluruokia. Mutta sitten suunnataan autolla Kauniaisiin koko porukka (myös mun äiti, jonka Oton sisko tulee hakemaan toisella autolla, sekä Armas-koira), ja sitten ollaankin siellä.

 

 

Me ollaan luotu viime vuosina sellaiset omat jouluperinteet, joiden mukaan aina rakennetaan se jouluaatto, ja me rakastetaan kaikkea meidän joulussa. Vaikka se ensimmäinen joulu omassa kodissa aikoinaan jännitti, ja tuntui siltä, että voiko joulua edes ollakaan jos ei koko suku ole ympärillä, niin ollaan todellakin saatu todeta, että kyllä kotona voi olla ihan loistavan tunnelmallinen ja ihana joulu. Tuntuu jopa hassulta, että tänä jouluna me vietetäänkin erilaista joulua. Nyt se onkin vaihtunut niin päin, että voiko joulu tuntua joululta, jos EI ole kotona. Ennen vuotta 2012 en koskaan ollut viettänyt joulua kotona, vaan aina sukulaisten luona.

Mutta uskon vahvasti, että kyllä voi tuntua, onhan se ennenkin tuntunut. Joulussa ei mulle ole kysymys siitä paikasta missä ollaan, vaan yhdessäolosta ja joulumielestä. Ja niitä löytyy aivan takuuvarmasti myös Oton perheen luota, kuten myös hillitön määrä herkullista ruokaa, se joulupukki, lautapelejä ja kaikkea ihan sitä samaa mitä löytyisi kotonakin. Kotona olemista huomattavasti tärkeämpää on se, että saadaan viettää joulua yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Tästä tulee varmasti aivan ihana joulu, ehkä ihanin kaikista ikinä!

Mulle on silti tosi tärkeää, että me kokataan jouluruuat myös itse, ja niin me myös tehdään. Osa ruuista otetaan mukaan, niin saadaan aaton ruuanlaittovastuuta jaettua koko porukalle. Osa ruuista kuitenkin jää myös kotiin, sillä saadaan aaton jälkeen joulunpyhinä myös mun tädin perhe Oulusta meille syömään jouluruokia ja yökyläilemään. Saadaan siis tänä vuonna tavallaan kaksi sukujoulua, mikä on ihanampaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella.

Tuntuu jotenkin vielä tavallistakin joulua ihanammalta saada liittää kolme joulua yhteen. Mun perinteinen sukujoulu, Oton perinteinen perhejoulu ja sitten se meidän oma perinteinen joulu kotona. Aika onnekas olo, kun saa tänä jouluna kokea ne kaikki. Silti mä haaveilen, että vielä joskus tulevaisuudessa meidän kotona on joku maailman suurin, ainakin 12 (tai 20) hengen ruokapöytä, jonka ääreen kokoontuu jättimäinen porukka yhteisen aterian äärelle. Mä haluaisin olla just sellainen justiina, joka tekee koko porukalle jouluruuat, ja jonka luokse kaikki haluavat kokoontua viettämään joulua joka vuosi.

Sitä kohti vahvasti pyritään, että vielä joku vuosi me järjestetään megaiso sukujoulu meidän omassa kodissa, ja siitä tulee uusi perinne! Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3 

Meidän kuopus lähestyy jo pikkuhiljaa kahden vuoden ikää, ja hän osaa ensimmäistä kertaa elämässään odottaa joulua. Se on ihanaa! Hän alkoi juttelemaan loulu-ukista jo lokakuun puolella, kun isosiskot ekoja kertoja intoilivat lähestyvästä joulusta ja joulupukista. Hän on selannut isosiskojen kanssa lelukuvastot läpi, ja käynyt katsomassa jouluikkunat meidän kanssa moneen kertaan. Hän rakastaa kuunnella joulusatuja, ja ihailee joulukoristeita monta kertaa päivässä, wau-sanojen säestämänä.

Hän ei ihan vielä ymmärrä miten kirjoitetaan joulupukille, eikä ole osannut tehdä mitään toivelistaa, niin minä olen vähän avustanut tässä. Lista on täytetty niillä jutuilla, joita taapero joko tarvitsee, tai joita hän on aivan erityisen paljon ihastellut. Toiveita on mielestäni maltillinen määrä, ja kaikki on sellaisia juttuja, joista tiedän hänelle olevan iloa pidemmäksi aikaa. Yksi toive hänellä kyllä oli, ja se oli punainen paketti. Me aiotaan siis pitää huoli, että ainakin yksi taaperon lahja on kääritty punaiseen pakettiin. Tässäpä ne tulevat, taaperon joululahjatoiveet:

Meidän taapero on siis aivan uskomaton Pipsa Possu -fani, ja hän osasi Pipsa Possun kaikkien kavereidenkin nimet jo kuukausia sitten. Joka kerta hän luetteli kaikki, kun luettiin meidän yhtä ja ainokaista erittäin puhki luettua Pipsa Possu-kirjaa.  ”pipsa-possu, kelkko-koila, susa-seeppa, joonas-jänis, kalle-kettu, kati-kissa, jyli-possu”. Kirjasta on kaikki luukut ainakin kerran tai kaksi jo irronneet ja teipattu takaisin. Olisi siis mahtavaa, jos löytyisi muutama muukin Pipsa-kirja, niin ei tarvitsisi aina lukea sitä yhtä ja samaa suosikkia. Hän ottaisi varmasti riemusta kiljuen ihan minkä tahansa Pipsa-kirjan, mutta mitähän hän sanoisi, jos luettaisiin Pipsaakin välillä ruotsiksi, jolloin hän olisi Greta-Gris? Nämä kuvan kirjat löytyvät kaikki Adlibriksestä. 1 & 2 & 3

Pipsa Possun talo on aiheuttanut järisyttäviä ihastuksen huokauksia aina kun ollaan sellainen nähty jossain lelukaupassa, ja me ollaan ajateltu, että se olisi se hänen tämän joulun ”iso” lahja. Siitä olisi iloa varmasti myös isosiskoille, ja he voisivat leikkiä sillä myös yhdessä pikkusiskon kanssa. Taloon hankittaisiin tietysti myös Pipsa-Possu perheineen. Taapero on ihastellut muitakin Pipsa Possu -sarjan settejä, kuten sairaalaa, koulubussia ja jäätelökiskaa. Mutta tämä talo taitaa olla suurin suosikki.

Palapelit ovat alkaneet kiinnostaa kovasti meidän miniä, ja ihastuin tähän Janodin puiseen Muoto-leikkiin heti kun näin sen! Siinä siis on kuusi kaksipuolista puista alustaa ja 23 muotopalaa, joilla voi tehdä hurjasti erilaisia palapelejä ja muotoja. Siitä riittäisi varmasti hupia taaperolle, kun saisi yhdistellä erilaisia hahmoja ja muotoja. 

Taapero on aloittamassa päiväkodin keväällä, joten sisätossut on ehdottomasti toivelistalla, ja ne olisivat aivan täydellinen joululahja. Jotain tarpeellista, laadukasta ja ihanaa. Me varmaan laitetaan pukin konttiin jotkut ihanat mokkasiinit hänelle, mutta kuitenkin pitäisi olla sellaiset, jotka taaperon on helppo laittaa itse jalkaan. Saa antaa suosituksia hyvistä taaperoiden sisätossuista!

Vähän päiväkotia silmällä pitäen laitoin listalle myös Pipsa Possu -pehmolelun, tai Ryhmä Haun Samppa -pehmolelun. Taapero fanittaa myös Samppaa aivan täysillä, ja luulen, että jompi kumpi näistä suosikkihahmoista toisi turvaa unikaverina uudessa päiväkodissa. Hän varmasti ilahtuisi aivan kummasta tahansa ikihyviksi.

Toivelistalta löytyy myös villasukat, sillä kaikki paksummat villasukat on jääneet hänelle pieneksi, ja isompien vanhat taas on jo liian isoja, tai sitten parit hukassa. Kunnon paksut villasukat, jotka pitää jalat lämpimänä talven leikeissä.

Yökkärit on myös jääneet melkein kaikki pieneksi, joten kivoja yökkäreitä on toivelistalla. Mä rakastan suomalaisen Martinexin Muumi-yökkäreitä itse, ja toiset lempparit on sitten Polarn O. Pyretin käännettävillä resoreilla olevat luomupuuvillaiset yökkärit, jotka ovat tosi tosi pitkäikäisiä käytössä niiden resorien ansiosta, varsinkin mekko- ja paita/housu -malliset. Haalareissa kun tietty se niska-haara-mitta loppuu jossain vaiheessa, vaikka kuinka kääntelisi resoreita.

Viimeinen juttu, joka tältä listalta nyt puuttuu, on uintireissu! Lähes joka päivä taapero toivoo, että mentäisiin käymään ”Uimahalliassa”, joten ”uimahalliaan” on ehdottomasti päästävä, ja varmaankin taaperon yhdestä punaisesta paketista paljastuu Flamingon lahjakortti.

Löytyikö samoja juttuja, kuin teidän taaperoilta? Fanitetaanko teilläkin Pipsa Possua tai Ryhmä Hauta?

Hei tänään on jo toinen adventti, what! Enää kaksi viikkoa jouluaattoon! Tänään on siis erittäin hyvä päivä listata 24 asiaa joita juuri minä rakastan joulussa. Mitkä on sun lemppareita?

1. Yhdessäolo – ansaitusti numero 1. Rakastan sitä, kun jouluna keskitytään olennaiseen vieläkin enemmän kuin yleensä, ja ollaan kaikki läsnä hetkessä. Jouluna ympärillä on aina paljon rakkaita ihmisiä. Rakastan niitä päiviä, kun pelaillaan lautapelejä, syödään valmiita jouluruokia, katsellaan yhdessä leffoja, ja ollaan ehkä yökkärit päällä, tai sitten puetaan ulkovaatteet suoraan uuden pyjaman päälle ja lähdetään pulkkamäkeen. Parasta.

 

2. Joululaulut. Niistä tulee aina sellainen iloinen ja hyvä fiilis. Pakko ihan tunnustaa, että joskus kun olen ollut allapäin, olen kuullut joululauluja ihan muuten vaan, riippumatta vuodenajasta. Ne rauhoittavat ja tempaavat mukaansa, ja niistä tulee mulle sellaista kuplivaa iloa.

3. Suklaakonvehdit. Mä olen juuri niitä ihmisiä, jotka keräävät joulun alla pari ekstrakiloa. 12 kuukautta vuodessa pyrin syömään fiksusti ja terveellisesti, mutta joulun alla hurahdan aina konvehtirasioihin. Ja se on musta ihan ok, kun pääsen siitä kyllä helposti yli heti kun joulu on ohi. Sama juttu toistuu joka vuosi.

4. Lasten into. Sitä mä kyllä rakastan ihan jokaisena elämäni päivänä muutenkin, mutta joulun alla on vaan sitä jotain ekstraspesiaalia taianomaisuutta, joka oikein huokuu lapsista.

5. Jouluvalot. Ne piristävät pimeää vuodenaikaa niin kauniisti. Rakastan kävellä Helsingin keskustassa jouluvalojen loisteessa. Parasta on juoda jotain joulukahvia termosmukista ja aistia vaan sitä kaupungin joulutunnelmaa, kun joululaulut soivat kauppojen sisäänkäynneillä, ihmisillä on sellainen joulutohina päällä ja joka puolella on joulukuusia.

6. Paketoiminen. Mä rakastan paketoida joululahjoja Oton kanssa, glögimukien äärellä ja jonkun hömpän joululeffan pyöriessä taustalla. Me paketoidaan aina myöhään illalla tai keskellä yötä, kun lapset on nukkumassa. Otto on parempi papereissa ja mä naruissa ja koristeissa. Tehdään aina yhteistyötä, Otto laittaa paperit ja mä viimeistelen. Me uusiokäytetään aina edellisvuosien pakettikortteja ja muita koristeita, sekä lahjakasseja ja -laatikoita.

7. Glögi ja muut joulun kuumat juomat. Rakastan jouluisia mausteita ja makuja, kuten inkivääriä, kanelia ja neilikkaa. Glögin kanssa tietysti piparia, tai vuohenjuusto-viikunahillotorttuja.

8. Jouluruokien kokkaaminen yhdessä Oton kanssa. Se on perinne, joka on mulle yksi rakkaimpia joulussa. Jouluruokien kokkaaminen omilla resepteillä, sekä mummun perinneresepteillä on mulle kunnia-asia. Me tehdään kaikki alusta loppuun itse, joka vuosi. Tänä vuonna ei vietetä aattoa kotona, mutta tehdään silti kotiinkin ruuat. Mun tädin perhe on tulossa meille syömään Tapaninpäivänä, ja kyllähän me itsekin tarvitaan jouluruokia pyhien ajaksi, jotta voidaan viettää perinteistä joululomaa pyjamissa ruokia lämmitellen.

9. Kynttilöiden vieminen haudalle. Niin rakas perinne, jota ollaan toteutettu mun lapsuudesta asti. Nykyään se ei kuulu meillä enää aaton ohjelmaan, vaan käydään yleensä jo aaton aattona. Se hiljentymisen hetki ja upea kynttilämeri pimenevässä illassa on vaan niin tärkeää ja ihanaa.

10. Blogijoulukalenterin tekeminen. Vaikka tämä on joskus aiheuttanut minulle joinakin vuosina aivan liikaa harmaita hiuksia ja lisästressiä, se on todellakin sen arvoista. Tänä vuonna aloitin tämän tekemisen aikaisemmin kuin koskaan, ja se on helpottanut ihan todella paljon. Tämä on jo kuudes blogijoulukalenteri jota toteutan, joten voin kertoa, että tästä on tullut itselleni todella tärkeä perinne. En osaisi olla joulukuuta ilman blogijoulukalenteria. Kaikkien jouluisien juttujen kirjoittaminen, kuvaaminen ja askarteleminen on mullekin tärkeä polku kohti joulua.

11. Joulun koristeleminen kotiin. Mä rakastan joulukoristeita, ja olen jo vuosien ajan rakkaudella kerännyt meidän joulukoristekokoelmaa. En koskaan osta mitään kertakäyttökoristeita jouluun, vaan ostan harkitusti ihania koristeita, joita katsellessa hymyilyttää. Meillä on myös lasten kanssa oma joulukoristeperinne.

12. Jouluelokuvat. The Holiday, Rakkautta vain, The Grinch, Joulutarina, Petteri Punakuono, The Night Before, Joulupukki ja Noitarumpu, Yksin Kotona 1 & 2, Rare Exports, Daddy’s Home 2 ja Lumiukko. Ja kaikki muut! Joululeffat on mun kaikkein lemppareimpia leffoja.

13. Joulumarkkinat. Tuomaan Markkinat on ihana perinne omasta lapsuudesta asti, ja sinne on päästävä. Ei me välttämättä edes osteta mitään ihmeempää, mutta lapset pääsevät karuselliajelulle ja ostetaan mukilliset glögiä, ainakin.

14. Joulukortit. Siitä tulee niin hyvä mieli, kun postilaatikkoon on ilmestynyt kortteja rakkailta ihmisiltä. Me aina laitetaan kaikki kortit esille ja luetaan ne yhdessä koko perheelle. Lähetetään myös itse kortteja joka vuosi.

15. Joulun tuoksu. Sellainen ihana kanelin, neilikan ja inkiväärin tuoksu, joka pipareista lähtee. Riisipuuro. Tuoreet havut! Hyasintit. Rakastan joulun tuoksuja.

16. Kauppojen jouluikkunat. Niitä on ihanaa katsella lasten kanssa ja huomata aina vain uusia jänniä juttuja joita niissä tapahtuu. Lapset jaksavat seisoa ihmettelemässä jouluikkunan edesssä vaikka puoli päivää, niinhän sitä itsekin lapsena jaksoi.

17. Hyvän tekeminen. Rakastan meidän perinnettä lahjoittaa joka vuosi joululahjoja joulukeräykseen yhdessä lasten kanssa. Vaikka hyväntekeväisyys kuuluu meidän elämään vuoden jokaisena kuukautena, joulun aikaan sitä tulee tehtyä vielä enemmän. Auttamisesta tulee hyvä mieli.

18. Joulusauna. Siinä on vaan sitä ihanaa fiilistä, kun käy aamupäivällä saunassa ja hiljentyy samalla joulun viettoon.

19. Joulusadut. Me luetaan yleensä lasten kanssa joulun alla sellaista joulukalenterikirjaa joka ilta iltasaduksi, jossa on 24 pientä satua jouluun liittyen. Lisäksi meillä on iso liuta muita jouluisia kirjoja, joita on ihanaa lukea. Monia on luettu jo esikoisen taaperoaikana, ja luetaan edelleen nyt kuopuksen ollessa taapero. Jouluisiin satuihin on ihana uppoutua lasten kanssa.

20. Joululahjojen antaminen. Mä olen juuri sellainen tyyppi, joka haluaisi antaa aina kaikki lahjat heti kun ne on ostettu, vaikka ei olisi vielä ”the päivä”. Joulun kanssa kuitenkin tsemppaan, ja haluan aina yllättää kaikki läheiset ja etenkin Oton. Rakastan antaa lahjoja, se on vaan niin ihanaa, kun onnistuu yllättämään toisen kunnolla jollain oikein nappilahjalla.

21. Se awkward 15 minuuttia kun joulupukki on aattona käymässä. Se on aikuisille aina ihan pikkuisen vaivaannuttavaa, ja lapsille ihan mahtavaa, jännittävää ja uskomatonta, kun pukki tulee. Sitä hetkeä odotetaan koko aatto, ja sen jälkeen voi rentoutua täysin. Meillä joulupukki käy aina melko aikaisin, mutta lahjoja availlaan vasta illemmalla. Se mitä kaikki jännittävät on nimenomaan pukki, ja sitten sen jälkeen alkaa se rentoutuminen.

22. Askartelu. Joulun alla on ihanaa keksiä jotain pientä askarreltavaa, olivat ne sitten DIY-lahjoja, omia joulukoristeita tai ihan vaan joulukortteja. Askartelu on hauskaa, ja jouluaskartelu vielä hauskempaa.

23. Joulukalenterien avaaminen lasten kanssa. Ollaan sekä ostettu joulukalentereita, että tehty itse, ja aina se kalenterin avaaminen on yhtä ihanaa. Viime vuonna sain Otolta ekan kerran yllärinä oman joulukalenterin, ja sekin oli aika ihanaa. Muutamana vuonna ollaan myös tehty Oton kanssa jo ”aineeton” pariskuntajoulukalenteri, niin myös tänä vuonna. Sen avulla joulun odotus ja siihen valmistautuminen sujuu kuin tanssi.

24. Adventtikynttilät ja adventin viettäminen (ja muutkin kynttilät). Rakastan polttaa kynttilöitä, mutta harvoin niitä tulee poltettua muuten kuin joulun alla ja synttäreillä hetken aikaa kakussa. Ne tuovat ihanaa lämpöä ja fiilistä, ja joulun alla kynttilöiden polttaminen on ihana perinne. Me sytytetään myös joka sunnuntai ennen joulua aina adventtikynttilä(t).

Mitä te rakastatte joulussa? Kertokaa ihmeessä! Mulla tulee varmasti mieleen vielä ainakin sata asiaa nyt kun kirjoitin tämän valmiiksi. Mutta nyt just ei tule enää enempää mieleen kuin just nämä 24. 

Tämän päivän luukussa paljon toivottuja lasten lahjatoiveita. Me käytiin tänä vuonna lasten kanssa yhdessä pitkä keskustelu samalla, kun kirjoitettiin joulupukille kirjeitä. Keskusteltiin siitä, mikä on kohtuullinen määrä toiveita ja millaisia asioita  voi toivoa. Toki nyt jokainen saa periaatteessa toivoa mitä haluaa, mutta täytyy myös ymmärtää se, että pukki ei varmasti tuo kilometrin mittaisen lahjalistan koko sisältöä. Onneksi sellaisia ei tehtykään joulupukin kirjeisiin, vaikka lelukuvastoista monia leluja olikin merkattu raksilla ruutuun mielenkiintoisina. Se on ihan ok ja haaveilla saa. Lelukirjojen selaaminen oli suurta hupia mulle lapsena, ja kyllä mäkin sieltä aina raksitin puoli kuvastollista, vaikka tiesin, että en tosiaankaan niitä kaikkia saa.

Lapsilla oli itselläänkin tosi hyviä ajatuksia tähän keskusteluun, ja mulle tuli jotenkin niin hyvä ja lämmin fiilis siitä, että he oikeasti ymmärtävät, että joulussa ei ole kyse lahjoista. Ja ainakaan niiden kaikkien lahjojen ei tarvitse olla nimenomaan leluja. Mietittiin yhdessä juuri sitä, että myös yhteinen tekeminen on ihana lahja. Kyselin lapsilta, millaista tekemistä he toivoisivat lahjaksi, ja monet aiemman luukun aineettomista lahjaideoista, kuten luistelureissu Jääpuistossa, tulivatkin nimenomaan suoraan heiltä.

Meidän lapsilla on kaikilla kuusi kummia, ja meillä on paljon sukulaisia, joten määrällisesti lahjoja kertyy, vaikka me vanhemmat ei niitä kassikaupalla ostettaisikaan. Ei kenelläkään kummilla tietenkään mitään lahjavelvollisuutta ole, mutta monet kummeista haluavat muistaa kummilapsiaan, ja se on tietysti ihana asia, mistä ollaan kiitollisia niin me lapset kuin aikuisetkin.

Mä rakastan itse antaa lahjoja. Rakastan paketoida, rakastan jännittää vastaanottajan reaktiota, rakastan sitä tyytyväistä hymyä kasvoilla, kun lahja on osunut tismalleen nappiin ja ehkä onnistunut vähän yllättämäänkin. Lahjojen antaminen on mun mielestä yksinkertaisesti ihanaa. Olen kuitenkin viime vuosina päivittänyt sitä omaa lahjan antajan filosofiaani, ja tietoisesti vähentänyt reilulla kädellä lahjaostosten määrää omalle perheelle. Sen sijaan niitä lahjoja voi antaa niille lapsille, jotka eivät niitä muuten saisi. Näin saa kokea antamisen iloa ilman, että tarvitsee potea siitä huonoa omaatuntoa ja ahdistua hirveästä tavararöykkiöstä.

Mä rakastan antaa lahjoja ihan kaikille, ja yksi meidän rakkaimmista jouluperinteistä onkin viedä yhdessä lasten kanssa joululahjoja Hopen joululahjakeräykseen. Sinne ollaan menossa tänäkin vuonna, ja hyväntekeväisyyteen liittyen tulee tänäkin vuonna perinteinen joulukalenteriluukku.

Nyt kuitenkin niiden lahjatoiveiden pariin! Tänä vuonna päätin yhdistää isompien lasten lahjatoiveet yhteen, sillä käytännössä he toivoivat lähes tismalleen samoja asioita. Olisi tuntunut siis turhalta tehdä kaksi melkein samanlaista listaa.

5v:n ja 7v:n lahjatoiveet 2018

1. Kirjoja.

5v toivoi Sanna Manderin & Anna Sarven prinsessakirjaa sekä prinsessavärityskirjaa. 7v toivoi Linda Liukasin Hello Ruby -sarjan kolmatta osaa, joka häneltä vielä puuttuu. Kahdesta aiemmasta on tykännyt kovasti. Luulen, että meidän lapsetkin ovat ihastuneita siihen, mitä mä aina jouluaattoiltana teen, eli villasukat jalassa joululahjakirjan pariin syventymiseen.

2. Barbien ambulanssi

Tämä oli molempien ykköstoive, Barbien ambulanssi, joka muuntuu myös sairaalaksi ja odotushuoneeksi. Mun mielestä tämä on ihan mahtava lelu, jonka parissa voi leikkiä pitkiä ja tarinallisia leikkejä. Meidän lapset leikkivät barbeilla tuntikausia, ja tiedän, että tämä tulee todellakin käyttöön. Koska molemmat toivoivat tätä, he saavat sen yhteiseksi lahjaksi.

3. Flamingo Spa -lahjakortti

Tämä löytyi toisen lapsen lahjalistalta. Hän rakastaa uimista, ja tämä onkin tosi kiva idea. Toinen toivoi luistelureissua Jääpuistoon. Ihanaa yhteistä liikunnallista tekemistä.

4. Hoplop-lahjakortti

Lahjakortti sisäleikkipuistoon löytyy molempien toivelistalta. Tässä vielä mietitään, että mikä olisi hyvä vaihtoehto. Ehkä ostetaan oma perhelippu Hoplopiin jokaiselle lapselle pakettiin, niin jokainen saa kerran päättää milloin mennään koko perhe yhdessä Hoplopiin.

5. Valkoinen pörröhuppari

Tämä löytyi koululaisen toivelistalta, ehkäpä siksi, että hänen isillään on sellainen. Ja onhan pörröisessä hupparissa nyt muutenkin mukavaa ja ihanaa olla. Hän on kasvanut niin nopeasti niin paljon pituutta, että vaatekaappi ei ole ihan pysynyt perässä, ja siellä olisi useammankin hupparin mentävä aukko.

6. L.O.L. Surprise Biggie Pet & L.O.L. Surprise Pets

Molempien toivelistalla on tämä suuri yllätyslemmikki sekä pienemmät lemmikit. L.O.L. Surprise tuntuu olevan tämän hetken suurin villitys ainakin koululaisten keskuudessa. Lasten mielestä on hauskaa avata kerros toisensa jälkeen, joista kaikista paljastuu yllätyksiä. Mä itse en ole yhtään innoissani L.O.L-ukkeleista, siis varsinkaan niistä, jotka ovat muka ihmisiä. Mun mielestä ne näyttävät todella kyseenalaiselta. Lemmikit ei ole ihan niin pahoja. Ne olivat molempien lasten toivelistan kärkipäässä sen Barbien ambulanssin lisäksi, ja mummu taisi kääräistä pakettiin ne. L.O.L-nuket tuntuvat olevan tämän hetken ”bratzit”, jotka olivat vanhempien mielestä kaiken pahan alku ja juuri silloin kun itse leikin vielä nukeilla. Bratzit olivat kuitenkin sentään teini-ikäisiä, mutta nämä ”ihmis” L.O.L-nuket esittävät meikattuja taaperoita minikokoisissa vaatteissa. Päällimmäisenä on vaan mielessä, että kuka nämä on keksinyt ja M-I-K-S-I?!

7. Scruff-a-luvs

Vuoden 2018 lelu -voittaja, eli Scruff-a-luvs -lemmikki löytyi myös molempien toivelistalta. Scruff-a-luvs on siis sellainen nuhruinen karvapallo, jota pitää kylvettää, hoitaa ja rakastaa, jolloin se muuttuu joko koiraksi, kissaksi tai pupuksi. Aivan ihana hellyyttävä idea. Tämä on varmaan mun lempparilelu tänä vuonna, koska se tuntuu niin suloiselta ja ihanalta kaiken muun rinnalla.

Kaikenlaiset yllätysjutut ovat tällä hetkellä the juttu lapsilla. Sen huomaa lelukaupoissakin. Kaupat on täynnä erilaisia yllätysleluja, kuten Pikmipopseja, L.O.L Surpriseja, Party Pop Teenieseja, Hatchimalseja, Scruff-a-luvseja, Unicorn Slime Surpriseja ja vaikka mitä muuta. Jotenkin hauskaa ja kauheaa, että lasten mielestä parasta on ”sika säkissä”, eli lelu, josta ei edes tiedä mitä sieltä tulee. Tämä ilmiö tulee ihan selkeästi YouTubesta, jossa yllätysmunien avausvideot nousivat jättihitiksi jo silloin kun meidän esikoinen oli vasta taapero. Nyt lelunvalmistajat seuraavat perässä.

Mä haluaisin opettaa, että yllätyksiäkin ihanampaa ovat asiat, joita oikeasti tarvitsee ja joista tulee hyvä mieli, ja on iloa pidemmäksikin aikaa. Toisaalta ymmärrän myös hyvin sen lapsen näkökulman: miten ihania yllätykset ovat. Rakastanhan itsekin sekä saada että antaa yllätyslahjoja. Mä yritän kuitenkin pitää meidän perheen oman lahjapanostuksen kohtuullisena, ohjenuorana jo aiemmilta vuosilta tuttu ”something you want, something you need, something to wear and something to read”.

Mitä teidän isompien lasten toivelistalta löytyy tänä jouluna? Mitä mieltä olette yllätysleluista?

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! Tämän päivän luukussa vähän syvällisempää asiaa, nyt nimittäin pohditaan, mitä suomalaisuus merkitsee minulle. Viime vuonna listasin 100 asiaa, joita rakastan Suomessa, mutta tänään kurkataan vähän syvemmälle ohi saunan ja juhannuksen.

Suomihan on maana sellainen, että me aina vähän nolostellaan ja vähätellään kaikkia meidän saavutuksia. Ainakin median perusteella suomalaisten tulisi ajatella, että vaatimattomuus on se meidän juttu. Muilla mailla on värikkäitä juhlia, meillä vuoden harmain päivä. Muut maat ampuvat itsenäisyyspäivänä ilotulituksia, me katsotaan ihmisiä kättelemässä. Muissa maissa ollaan lämpimiä ja mennään koko kylä kasvattaa -meiningillä. Meillä vihataan lapsia ja seisotaan vähintään 2m etäisyydellä muista bussipysäkillä. Ja sitten naureskellaan näille meidän omille hupsun hauskoille laimeille jutuille.

Oikeasti kuitenkin luulen, että aika moni suomalainen on suomalaisuudestaan ylpeä, kuten minäkin. Ei me nyt ihan niin tylsiä ja harmaita olla kuin äkkiseltään joku ajattelisi. Joo, bussipysäkillä seisoskellaan kaukana toisistaan, koska täällä osataan antaa omaa tilaa. Ehkä me täällä, varsinkin marras-joulukuun pimeydessä, kaivataan enemmän sitä omaa tilaa. Kaivataan tilaa olla aamuäreitä mörököllejä. Ei kaikki, mutta jotkut. Ja sitä annetaan. Kesällä ihmiset seisovat lähempänä toisiaan, sen olen huomannut. Lapsiystävällisyydessä on parannettavaa monissa asioissa, mutta monet asiat on huomattavasti paremmin kuin monissa muissa maissa.

Tämän vuodenajan pimeys ja harmaus on tietty Suomelle ainutlaatuinen juttu. Marraskuussa sen harmauden oikein todella tunsi, ja välillä jo tuntui, että se tunkeutuu liian syvälle luihin ja ytimiin ja ei vaan jaksa. Teki mieli karata aurinkoon, mutta en voinut. Mutta siinä piileekin meidän suomalaisten hienous: me ollaan opittu selviämään siitä pimeydestä ja harmaudesta, vaikka välillä se yrittää ottaa ylivallan. Harmaan ja pimeän keskelle on tullut valoa, juhlaa ja iloa. Vuosi vuodelta marraskuukin on valoisampi, ainakin täällä Helsingissä. Kun kävelee upeiden jouluvalojen loisteessa Esplanadin puistossa tai Aleksanterinkadulla, ei voi muuta kuin huokaista ihastuksesta ja unohtaa hetkeksi sen pimeyden.

Oikeastihan Suomi on luonnon osalta suurten kontrastien maa, vaikka tähän vuodenaikaan vesisadetta ikkunasta tuijotellessa mieleen tulee harmaus ja tasapaksuus. Meillä on pimeää, kylmää ja harmaata, mutta meillä on myös lämmintä, aurinkoa ja väriloistoa. Suomi on ihan henkeäsalpaavan kaunis maa, ja mä olen tänäkin vuonna niin monta kertaa pysähtynyt ihailemaan eri vuodenaikojen kauneutta. Otto sai lokakuussa kuunnella kyllästymiseen asti mun ”oikeesti kato noita puita, ne on niin ihanan värisiä” -huokailuja. Kesällä ihailin villejä lupiineja ja kirkkaan keltaisia rypsipeltoja.

Uskomatonta luontoa enemmän mun fiilikseen suomalaisuudesta vaikuttaa kuitenkin yleinen asenneilmapiiri, ja mahdollisuudet, joita Suomi meille tarjoaa. Mä näen, että olen saanut hyvät eväät elämään kaikista kohtaamistani vaikeuksista huolimatta. Olen saanut ilmaisen peruskoulutuksen, kirjoja lukuunottamatta ilmaisen toisen asteen koulutuksen ja tukea opin tiellä silloin kun sitä tarvitsin. Vaikka mekin ollaan Oton kanssa perustettu perhe hyvin nuorena tilastoja uhmaten, me selvittiin siitä kunnialla. Jos yhteiskunta ei olisi tukenut mitenkään, ei välttämättä oltaisi selvitty yhtä hyvin tai päästy yhtä pitkälle. Toki tässä on paljon parantamisen varaakin, ja moni nuori tai vanhempikaan perhe ei ole yhtä onnekas. Suomessa on paljon parantamisen varaa siinä, että oikeat ihmiset ja oikea apu kohtaisivat.

Jatkuvasti suomalaisten keskusteluilmapiiri kuitenkin vapautuu, ja yhä useammista tärkeistä asioista puhutaan, enemmän ja enemmän. Lapsistrategia2040 on tästä erittäin hyvä esimerkki. Mä näen, että meillä on ihan mieletön voima ja yhteinen tahto kehittää Suomea vieläkin paremmaksi, hienommaksi ja avoimemmaksi maaksi ihan joka päivä. En tiedä elänkö jossain omassa kuplassani, mutta uskon meidän mahdollisuuksiin. Uskon, että vaikka Suomi ei todellakaan ole ongelmaton maa (kuten ei mikään), me pystytään yhdessä ratkaisemaan niitä ongelmia ja menemään eteenpäin. Parasta, mitä suomalaisena Suomessa voi tehdä, on mun mielestä tutustua mahdollisimman moniin erilaisiin ihmisiin ja levittää hyvää ympärilleen. Kohdata jokainen ihminen tasavertaisena, eroavaisuuksista huolimatta.

Jokainen meistä kokee suomalaisuuden omalla tavallaan. Eri vaiheissa elämää olen itsekin kokenut suomalaisuuden eri tavoin. Tällä hetkellä mä koen, että mulle on todellakin ollut lottovoitto syntyä Suomeen, kuten klisee kuuluu. Täällä olen voinut kaikkien mutkien kautta kuitenkin rakentaa itselleni ja perheelleni sellaisen elämän, joka tekee mut ja meidät onnelliseksi. Toivon kuitenkin, että jokainen suomalainen olisi yhtä onnekas ja saisi kokea elämässään samanlaisen tunteen. Sen, että riittää ja on hyvä juuri omana itsenään. Se on aika iso toive, mutta uskon, että se voisi olla joskus vielä mahdollista, jos me kaikki yhdessä halutaan ja tehdään Suomesta vielä nykyistäkin parempi ja tasa-arvoisempi paikka asua ja elää. 

Ihanaa Itsenäisyyspäivää teille kaikille <3 Mitä suomalaisuus merkitsee juuri sulle?