Raskausviikko 31+0

14.12.2016

Huomenna paukkuu taas uudet viikot ja vuorossa on siis raskausviikko 31+0. Tyypillä pitäisi raskaussovelluksen mukaan tällä hetkellä olla kokoa jo n. 40cm ja hippasen alle 2kg, vaikka toki kaikki mahatyypit kasvavatkin yksilöllisesti. Samalla ihanaa ja jännittävää että mahassa asuva tyyppi on jo mahdollisesti noin lähellä vastasyntyneen kokoa! Toki tässä on vielä monta viikkoa aikaa kasvaa ja kehittyä, mutta silti. Vastahan hän oli joku mandariinin kokoinen pallero! Juuri eilen lasten kanssa luettiin taas vauvan kehityksestä ja siitä miten ensin vauva on vain tulitikun pään kokoinen ja siitä lähtee kasvamaan ja kasvamaan.

Nyt vauvan tarvikkeetkaan eivät aiheuta enää niin jäätävää stressiä, sillä kaikki alkaa olla selvää. Vaatteitakin on nyt tullut ostettua ja ensimmäisen koon vaatteet alkavat olla kaikki kasassa, seuraavassakin on jo jonkin verran. Perjantaina on tulossa ekoja vauvantarvikepostauksia, ja ensi viikolla me käydään vihdoin ostamassa vaunut niin pääsen sitten esittelemään nekin! Vauvan oma nurkkaus jää ilmeisesti ihan viime tippaan meistä riippumattomista syistä, mutta onneksi hän ei sitä tarvitsekaan heti vaan nukkuu luultavasti meidän viekussa ainakin ekat yöt. Ja jos nyt sattuu tulemaan kova kiire ja oman sängyn tarve niin onneksi aina on nopeita vaihtoehtoja.

Mä alan olla jotenkin ihan innoissani ja fiiliksissäni lähestyvästä synnytyksestä. Olen katsonut viime aikoina useampia jaksoja kaikkia raskaus- ja äitiysohjelmia joissa on tietysti myös synnytetty. Joka ikinen kerta mulla vaan nousee onnenkyyneleet silmiin kun uusi vauva syntyy, oli synnytys sitten millainen hyvänsä. Toivotaan että kaikki menee meillä hyvin tälläkin kerralla. Kirjoitan ajatuksia synnytyksestä vielä vähän lähempänä synnytystä, sillä mulla on pyörinyt kaikki synnytykseen liittyvät asiat paljon mielessä ja siitä on paljon sanottavaa.

Perjantaina mulla on jälleen neuvola, ihan hurjaa vauhtia tuli nyt tämä kun tuntuu että vastahan mä kävin, vaikka siitä onkin jo kolme viikkoa. Ihanaa päästä kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja tsekkaamaan miten hän kasvaa. Saa nähdä montako neuvolaa mulla ehtii vielä olla ennen kuin vauva syntyy, nyt ne neuvolakäynnit taitavat tihentyä viikko viikolta loppua kohti mikä on tietysti ihan hyvä ja lisää turvallisuuden tunnetta.

Olo on ihan hyvä, vaikkakin edelleen liikkuminen on aika hankalaa. Onneksi rakkaat fiksut tyttäreni kannustavat mua kauppareissullakin, tai sitten nauravat mulle., tai molempia vuoronperään, ”äiti mä voin vaappua sun kanssa niinkuin ankka, ollaan ankkoja yhdessä kvaak kvaak!”.  Että joo, kvaak kvaak vain!

Tässä vielä mahavertausta kolmen raskauden väliltä raskausviikolla 31+0! Mahat on aika samankokoisia mutta mun koko vähän vaihtelee, hah. Koen silti että näytän eniten hyvinvoivalta tässä tuoreimmassa kuvassa, ja siltä musta myös tuntuu. Tässä näkee muuten ainakin tuosta 2011- Tiaramasusta selkeästi että hän on perätilassa. Tosin ei sillä että tietäisin itsekään että missä asennossa vauva nyt on, kun hän niin kovasti hyörii ja pyörii joka päivä.

Aivan ihanaa iltaa kaikille <3


Raskausviikko 29+0

01.12.2016

Tämän viikon jälkeen siirrytään uudelle kymmenluvulle, luultavasti viimeiselle sellaiselle. Tänään tuli täyteen 29+0. Joka viikko mä olen vaan kiitollisempi siitä, että olen päässyt jo näin pitkälle hyvävointisena. Vauva kasvaa tasaisesti ja hyvin. Edellinen raskaus oli huolta ja pelkoa täynnä jo puolivälin jälkeen. Nyt osaan todellakin arvostaa sitä, että nyt voin mennä joka ilta hyvällä mielellä nukkumaan pelkäämättä, että synnytys käynnistyy aivan liian aikaisin kesken unien.

Rasituksessa harjoitussupistuksia tulee edelleen, mutta se on normaalia. Aaina kun siltä tuntuu että olisi levolle tarvetta, otan iisisti ja ne menevät heti ohi. Kipeitä supistuksia ei ole tullut muuton jälkeen enää. Toivotaan, että pysyvätkin poissa sinne asti, että vauva on täysiaikainen ja saa luvan syntyä.

Raskausviikko 29+0

Viime viikolla mulla oli neuvolakäynti ja kuunneltiin sydänäänet ja mitattiin SF-mitta. Hyvin ja tasaisesti kasvaa mahakin. Neuvolassa todettiin että maha on vielä tosi ylhäällä, ja vauva on mahassa aivan poikittain, mutta seuraavana päivänä hän sitten kääntyi ja maha laskeutui astetta alemmas. Senkin jälkeen tyyppi on ehtinyt hyörimään ja pyörimään ties kuinka paljon, eikä mulla ole kyllä mitään hajua että miten päin hän siellä on.

Välillä potkut tuntuvat navassa, välillä nivusessa. Välillä vauva tunkee pyllyä ylös navan vierestä ja välillä taas potkii kylkiluita vasemmalta. Eli on aivan miten sattuu siellä, eikä ole vielä kiinnittynyt lähtökuoppiin. Onneksi tässä on monta viikkoa vielä aikaa kääntyä ”oikein päin”. Mulla on kokemusta onnistuneesta perätilasynnytyksestäkin, niin en osaa sitäkään pelätä. Mun lantio on mitattu niin, että sieltä mahtuu perätilassakin tulemaan jos tarve sitä vaatii.

Musta tuntuu samaan aikaan jotenkin epätodelliselta että hän on jo pian täällä, ja toisaalta jännittävän todelliselta että joidenkin viikkojen päästä me oikeasti ollaan synnärillä jo saamassa tyyppiä tähän maailmaan. Tämä syksy on mennyt ihan älyttömän nopeasti, ja se jossain hamassa tulevaisuudessa siintänyt joulukuu on jo täällä. Mulla on ihan hirmuinen vauvakuume ja odotan jo niin kovasti että pääsen hoitamaan meidän pientä, mutta samaan aikaan olen kyllä iloinen että meillä on vielä aikaa laittaa kaikki valmiiksi. Vauvanurkkauksen tavaroiden pitäisi saapua meille seuraavan parin viikon sisällä, ja rattaiden viimeistään kuun puolivälissä eli pian alan esittelemään vauvahankintojakin!

Mahavertaus raskausviikko 29

Vertasin jälleen mahoja kolmen raskauden ajalta. Ne näyttävät musta melkein samanlaisilta kaikki kolme viikolla 29+0, ja saman muotoisiltakin. Mitä mieltä te olette? Jos haluatte muuten kurkata raskauskuulumisia aiemmilta raskauksilta samoilta viikoilta, niin tässä kirjoittamani postaus vuodelta 2011 ja tässä vuodelta 2013.

Muistakaa seurata joulukalenteria joka päivittyy joka aamu klo 7.00! Tän päivän luukussa oli meidän 3v:n kertoma ja kuvittama sydäntä lämmittävä joulutarina. Huomenna luvassa jotain uutta! Ja joulukalenterin lisäksi viikonloppuna luvassa muutakin kivaa. Me aletaan tyttöjen kanssa viettämään nyt superpitkää viikonloppua. He ovat huomisen kotona, ja sitten on viikonloppu. Maanantaikin pidetään yhdessä vapaata, joka jatkuu vielä tiistain itsenäisyyspäivän vapaalla.

Yrittämisen parhaita puolia on juurikin se, että voin säädellä omaa työtahtiani. Kun olen tehnyt kaiken tehokkaasti etukäteen voin ottaa meille tällaisen ihanan viiden päivän tyttöjen miniloman jolloin leivotaan ja askarrellaan ja katsotaan leffoja ja koristellaan joulukuusia ja keskitytään vaan kaikkeen hauskaan. Ihan parasta, en malta odottaa!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3