Mä olen kirjoittanut kaksi postausta, ehkä useammankin, joissa olen ylistänyt meidän Mountain buggy duet -rattaat maasta taivaaseen. Nyt on kuitenkin vähän erilaista sanottavaa, tai aika todella erilaista, mä oon nimittäin valmis heittämään rattaat vaikka parvekkeelta alas kun alan olla niin kypsä niiden kanssa säätämiseen.

Mountain buggyissa on siis ilmakumirenkaat, toisinsanoen niitä pitää pumpata ja rengas saattaa puhjeta joskus. Saattaa puhjeta on aika lievä ilmaisu kun puhutaan meidän rattaista, tämän talven aikana nimittäin meillä on rengas tai renkaat vaihdettu kokonaan uuteen kaksi kertaa, sisäkumit uusiin kaksi kertaa ja näiden vaihtojen lisäksi paikattu yli viisi kertaa. Ensimmäisen kerran rengas puhkesi loppusyksystä, kun harsoa kiinni pitämässä olleesta pyykkipojasta irtosi terävä metalliosa ja puhkaisi renkaan. Tämän ymmärsin oikein hyvin, vaikka tokihan se vähän ketutti.

Talven aikan renkaat ovat kuitenkin repeytyneet saumoistaan rikki, ja puhjenneet niin monta kertaa että tämä alkaa olla suorastaan epätodellista. Me ei olla ajettu lasinpalasista, ei leikelty saksilla reikiä tai kerätty rattaisiin niin paljoa painoa että renkaat eivät kestäisi. Renkaat ovat yksinkertaisesti täyttä kuraa. Nyt meillä on rengas taas repeytynyt niin pahasti että olisi jälleen kerran aika tilata uusi, mutta en kyllä tiedä jaksaako enää edes yrittää, niin turhalta se tuntuu. Uusi rengas maksaa 36 euroa, joten tuntuu aika ärsyttävältä maksella sitä kokoajan uudelleen ja uudelleen kun tietää renkaan hajoavan kuitenkin todella nopeasti.

Jos olisin tämän tiennyt ostopäätöstä tehdessäni, en ikimaailmassa olisi hankkinut näitä rattaita, ja siksi, silläkin uhalla ettei koskaan saada meidän rattaita myytyä, mä haluan kertoa tästä ettei kukaan muu enää tee samaa virhettä kuin me. Olen lisäksi kuullut parilta tutultani samoja kokemuksia Duetien renkaista, eli meillä ei satu vain olemaan kerta toisensa jälkeen maanantaikappaleet renkaina, vaan ne oikeasti ovat aivan surkeat.

Seitsemänsadan euron rattaille on tullut aika monta euroa lisähintaa, ja jos me ikinä halutaan nämä myydä on renkaat pakko uusia ennen sitä, ja siitä tulee taas ekstraa. Tuntuu tosin pahalta laittaa vahinko kiertämään, nämä vaunut pitäisi vetää pois markkinoilta ainakin Suomessa, koska Suomen talvea ne eivät kestä vaikka kesällä kulkivatkin vielä kuin unelmat. Kuitenkin olisi kiva saada vaunut myytyä eikä vain heittää roskiin.

Ilokseni voin ilmoittaa että meille on pian tulossa ratastilanteeseen parannusta, mutta nyt kyllä ketuttaa tosi paljon se että rattaat seisovat käyttökelvottomina parvekkeella ja me joudutaan sumplimaan miten päästään liikkeelle kahden alle kolmivuotiaan kanssa.

Onko teillä samanlaisia kokemuksia Mountain Buggy Dueteista tai joistain muista rattaista?

Tämän päivän luukun piti olla yksinkertainen, ja aivan erilainen kuin millaiseksi se lopulta tuli. Mä vaan koen nyt tämän asian tärkeämmäksi, kuin aiemman luukun aiheen, enkä voinut jättää kirjoittamatta. Aiheena on tällä kertaa joulumieli, joka monelta tuntuu olevan kateissa edelleen vaikka joulu lähestyy kovaa vauhtia. Mun mielestä on surullista, että vuoden kauneimpaan aikaan jolloin kaikki on mahdollista, niin moni on vihaisella tai surullisella tuulella ja haluaa purkaa omia negatiivisia tunteitaan muihin.

Mun blogi – kuten jo miljoonaan kertaa on todettu sekä minun että lukijoideni toimesta – on hyvänmielen blogi, jonka tarkoitus on siis tuottaa hyvää mieltä näin rautalangasta vääntäen ja olla paikka arjen positiivisuuden ja kauniiden asioiden jakamiseen. Mun blogi ei ole a) paikka jossa asetan omat lapseni arvosteltavaksi b) jonne ihmisillä on oikeus tulla haukkumaan koska itsellä on ollut huono päivä c) paikka jossa kerron jokaikisen yksityiskohdan meidän elämästä tai asioista.

Mä oon oikeastaan edelleenkin sangen pöyristynyt ihmisten lyhytnäköisyydestä ja mustavalkosuudesta, sekä tarpeesta tulla arvostelemaan mun lapsiani ja mun äitiyttä siinä sivussa, puhumattakaan katkerasta huomautuksesta koskien tekemiäni blogiyhteistöitä. En tiedä miten voisin vastata kehkeytyneeseen soppaan kommentteineen muuten kuin tällä tekstillä. Kuten sanottua, mä haluaisin pitää blogissani nollatoleranssin ikävien kommenttien suhteen, sillä niillä on tapana eskaloitua aina kunnon suureksi draamaksi jos yksikin sattuu pääsemään läpi. Siksi en näekään tällä kertaa muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa täyden kommenttien valvonnan käyttöön ja käydä jokaikisen kommentin itse läpi ennenkuin sen julkaisen.

Joulumieli, se aihe josta halusin puhua, tarkoittaa mulle sitä että ajattelen vielä tavallistakin positiivisemmin asioista. Haluan tehdä hyvää, ja yritän tuottaa mahdollisimman paljon iloa läheisilleni kaikin mahdollisin keinoin. Se tarkoittaa mulle sitä että vaikka nukuin edellisen yön huonoimmin vuosikausiin Zeldan nuhan aiheuttaman itkuisen jatkuvan heräilyn takia, mä jaksoin tänään leipoa torttuja Tiaran kanssa koska mä halusin nähdä sen mielettömän hymyn hänen kasvoillaan kun hän itse on saanut leipoa ja syödä omatekemäänsä torttua.

Se tarkoittaa myös sitä, että yritän keksiä jotain mukavaa sanottavaa ystävilleni, ja muistaa myös sanoa ne ääneen, sillä niin usein ne kehut jäävät sanomatta vaikka päässään ajattelisi että ”vau, ompa makeat hiukset!”. Joulu on hyvien tekojen aikaa ja haluan tehdä niitä mahdollisimman paljon. Miten voisin opettaa lapsilleni että toisille täytyy tehdä niinkuin toivoisi itselle tehtävän, jos en itse tekisi kaikkeani ollakseni kiltti ja ystävällinen? Joulumieli tarkoittaa mulle myös sitä, että rauhoitan blogini kaikelta negatiiviselta loppujoulukuuksi, koska haluan lähteä kohti uutta vuotta hyvällä fiiliksellä ja iloisena siitä että blogin atmosfääri on keveä ja iloinen, niinkuin oletan suurimman osan lukijoistani sen toivovan olla.

Hyviä tekoja, ja hyvää mieltä on tärkeää vaalia muulloinkin kuin jouluna, mutta koska tämä on joulukalenteri, mä haluan eritoten muistuttaa tästä asiasta juuri nyt. Mun mielestä on tekopyhää muistuttaa hyvästä käytöksestä lapsia, ellei sitoudu siihen myös itse. Kyllä ne tontut kurkkivat meitä aikuisiakin, ja vaikka joulupukkiin en ehkä uskokaan enää (tai niin yritän uskotella muille), niin kyllä se vain niin on että tekemällä hyvää toisille saavuttaa elämässä enemmän, mikä on verrattavissa siihen saako lahjoja vai risuja.

Nyt toivotan siis hyvää joulumieltä ihan jokaiselle joka tätä lukee ja toivon että jokainen saa viettää mukavan, ilon täyteisen joulun ajan♥

Moikka! Ensiksi hieman murinaa, nimittäin edellisen postauksen kommentoinnista. Mä ymmärrän että kaikilla ei ole välttämättä halua tai varaa laittaa Mini Rodinin verran rahaa lastenvaatteisiin ja se on ihan okei mulle, ei mulla ole mitään pahaa sanottavaa kenenkään muun lastenvaatteista. Mutta se ei ole okei että täällä vedetään aivan uusiin sfääreihin Mini Rodinin ostajien haukkumista. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta vanhemmuuden kanssa ei ole kyllä mitään tekemistä sillä ovatko vaatteet H&M:ltä vai Mini Rodinilta. Mä en myöskään esittele täällä siksi Mini Rodinin vaatteita että kaikkien pitäisi niitä mielestäni käyttää, vaan siksi että minä pidän niistä ja mielelläni levitän tietoutta niistä muillekin.

Sen verran täytyy myös sanoa että te jotka paasasitte kestävästä kehityksestä voitte käydä lukemassa esimerkiksi tämän tekstin jos englanninkielentaitonne on riittävä ja tulla sitten uudestaan kertomaan mielipiteenne. Mä ostan oikein mielelläni näitä vaatteita jotka ovat vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti valmistettu laadukkaista, ympäristöystävällisistä luomu- ja kierrätysmateriaaleista ja menevät sitten myös Tiaralta Zeldalle ja kaksoiskokojen ansiosta myös omaavat pitkän käyttöiän. Ostan mielelläni myös muiden merkkien vaatteita ja usein vierailen myös H&M:llä, Lindexillä ja Kappahlissa.

Paras perustelu meidän lapsiraukkojen kauhean karmivalle Mini Rodiniin pukemis -kohtalolle oli kyllä se että ”Näin siinä käy kun teinit tekevät lapsia”, valitettavasti nimittäin en ole teini, eikä ole Ottokaan. Sinulle Ninnu-Jeeee-Minä haluan sanoa, että piristit nuhaista iltaani esittämällä kolmea eri henkilöä, en nimittäin vähään aikaan ole saanut yhtä mojovia nauruja, kiitos! Mä oon samaa mieltä sun kanssasi Ninnu-Jee-Minä siitä että lapsille kannattaa ehdottomasti säästää rahaa jos siihen on mahdollisuus ja jos pitäisi valita säästämisen ja Mini Rodinin vaatteiden välillä niin ehdottomasti säästäisin. Mutta onneksi ei tarvitse kun voi tehdä molemmat! Jos ihmettelette mistä puhun niin tsekatkaa blogin FB-sivut.

Ehkä jatkossa jos kovasti käy hiertämään Mini Rodinien esittely niin voi vaikka jättää sen postauksen väliin, koska mun mielestä on näistä postauksista aidosti kiinnostuneita lukijoita kohtaan inhottavaa että kommenttiboksista löytyy tälläistä katkeraa ulinaa (ja tällä tarkoitan epäasiallisia kommentteja, on aivan sallittua sanoa oma mielipiteensä kuoseista tai hinnoista mutta meidän vanhemmuuteen vetoaminen on vain älytöntä). Jotenkin vain tulee sellainen olo että kokevatko nämä negatiiviset kommentoijat jonkinlaista alemmuudentunnetta kun missään ei ole väitetty  Mini Rodinin olevan parempi kuin kaikki muut merkit tai haukuttu muita merkkejä, mutta silti he nousevat puolustuskannalle oikein tosissaan.

Nyt kuitenkin mukavempiin aiheisiin. nimittäin tänään on luvassa videopostaus pitkästä aikaa! Mä kävin vähän läpi mun youtubekanavaa ja huomasin että oon nyt laittanut suunnilleen kerran kuukaudessa uuden videopostauksen, mutta mietin että voisin alkaa tekemään vaikka vieläkin useammin, esimerkiksi kerran kahdessa viikossa postauksen videolle kun näitä toivotaan niin paljon. Eilen illalla kuvattu video on tuttuun tapaan sekavaa hömppää, toivottavasti ei haittaa!

Kiitos ja kumarrus, toivottavasti ette harmistuneet siitä että ehkä hieman kärkkäästi toin esille mielipiteeni tuosta aiheesta, vaikka mulla ei ole tapana toimia näin. Mun mielestä ei vaan ole kunnioittavaa alentua haukkumaan toisten vanhemmuutta niinkin vähäpätöisen asian kuin vaatetuksen vuoksi ja vieläpä täysin väärin, tuulestatemmatuin perustein. Peace out, mukavaa päivää kaikille♥♥

PS: Viikonlopun aikana luvassa pieni ylläri hääblogin puolella, pysykää kuulolla!

Mä oon nyt muutaman päivän tässä taistellut todella ikävän asian kanssa, enkä nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin tuoda tämän asian päivänvaloon. Varmaankin ainakin muutama teistä muistaa, että otin elämäni ensimmäiset ripsipidennykset tuossa tammikuun alussa. Se, mitä jätin alunperin kertomatta, oli yli viikon mittainen metsästys jota jouduin tekemään että sain edes ajan varattua firmaan – Beauty Salon Saraan Helsingin Albertinkadulla – käyttääkseni Otolta sinne joululahjaksi saamani lahjakortin. En halunnut saattaa Oton rakkaudella mulle ostamaa lahjaa epäedulliseen valoon!

Mulla olisi jo silloin pitänyt hälytyskellojen soida kun ajanvaraus oli niin hankalaa – mutta kuten moni mun lukijakin varmasti tietää, mulla on tarve nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa ja koettaa viimeiseen asti ajatella asioita aina positiivisesti ja kaikkien kannalta kivasti. Firman Facebook -sivuillakin oli useampi seinäkirjoitus samasta aiheesta – että miksei kukaan vastaa puhelimeen ja aikoja ei saa varattua, ja kirjoitin itsekin seinäkirjoituksen eikä siihenkään vastattu moneen päivään. Lopulta sain ajan kuitenkin varattua. Soitettuani  viikon ajan kolmeen eri numeroon ja käytyäni paikanpäällä Kampissa, mulle viimeinkin soitettiin ja sain ajan muutaman päivän päähän. Menin paikanpäälle sovittuna aikana – ja sain ripset, joiden laatuun olin ensikertalaisena ihan tyytyväinen.

Lahjakorttiin jäi mulle vielä tuntuva alennus ensimmäiselle huoltokerralle, joten vaikka firman toiminta oli jo aiemmin epäilyttänyt mua mä ajattelin etten halua heittää halpaa ripsihuoltoa hukkaan ja päätin mennä ensimmäiseen ripsihuoltooni edelleen Beauty Salon Saraan. Ajan sain huoltoon varattua ”suht helposti”, en soitellut/tekstaillut kuin vain pari päivää edelliskerran viikon sijaan ja ainoastaan kahteen eri numeroon. Menin paikanpäälle sovittuna aikana ja sain ripsetkin huollettua. Kaikki sujui sen verran hyvin, että kun huomasin muutama viikko sitten facediilissä olevan tarjolla lahjakortteja kyseiseen firmaan ripsihuoltoon halpaan hintaan, päätin vielä kerran tarttua tilaisuuteen ja ostaa sellaisen.

Aloin varaamaan aikaa itselleni kun ripset alkoivat näyttää siltä että huollolle olisi tarvetta, ja soittelin sekä tekstailin taas muutamaan otteeseen. Lopulta minulle soitettiin viime viikon torstaina ja sain ajan varattua viime lauantaille kello 12.30. Puhelimessa varmistin useaan otteeseen että aika on ok – olihan kyseessä kuitenkin lauantaipäivä keskellä pääsiäislomaa. En myöskään missään nimessä halunnut turhaan rasittaa viimeisillään raskaanaolevaa kroppaani eli halusin olla varma että reissu Kamppiin asti on kannattava. Ripsipidennyksiä tekevän firman omistajan kanssa naureskeltiin yhdessä että mun täytyy saada ripset vielä juuri ennen synnytystä kuntoon ja hän lupasi ilmoittaa minulle jos tuleekin este, mutta kun soittoa ei kuulunut niin matkasin lauantaina Kamppiin ja seisoin Beauty Salon Saran oven edessä klo 12.20.

Arvatkaa mitä huomasin päästessäni perille: koko liike oli KIINNI! Koetin soittaa omistajalle kahteen kertaan ja odottelinkin hyvän tovin, vaikka seisoskelu paikoillaan ei todellakaan hirveästi helpottanut supistelua, mutta kukaan ei vastannut puhelimeen tai ilmestynyt paikalle. Vihdoin luovutin ja lähdin tyhjin käsin (tai no silmin) kohti kotia. Tunnin kuluttua mun ensimmäisestä puhelinsoitosta sain firman omistajan numerosta kännykkääni viestin, jossa ei lukenut mitään muuta kuin ”Soitit?”. Järkyttyneenä tökeröstä viestistä kuitenkin vastasin viestiin asiallisesti kertoen että odottelin siinä Beauty Salon Saran edessä kun meillä oli se aika sovittuna ja ihmettelin että mistä oli kysymys. Vastausta viestiin odotan edelleen.

Koetin samana päivänä vielä hieman myöhemmin soittaa numeroon uudelleen – tuloksetta. Tänään laitoin vielä yhden tekstiviestin – edelleen ystävälliseen sävyyn – pyytäen soittamaan minulle jotta voisimme selvittää että mitä tämän ripsihuoltoajan kanssa on oikein käynyt ja kuinka tästä eteenpäin voisi toimia. En saanut puhelua, enkä vastausta viestiini ja nyt mulla loppui kyllä kärsivällisyys. Tuloshan on siis se, että mulla on edelleen etukäteen maksettu lahjakortti Beauty Salon Saraan – jota en ilmeisestikään voi siellä käyttää. Mulla ei myöskään ole uusia ripsipidennyksiä, enkä saa firman omistajaan´yhteyttä koska hän ei vastaa viesteihini. Paikanpäällekään en mielellään enää lähtisi, eihän ole mitään takeita siitä että saisin lahjakortilleni vastinetta ja että reissu ei olisi täysin turhaan mua rasittava.

Mä ehkä ymmärtäisin inhimillisen virheen, että vaikkapa unohtaa varatun ajan jos se on päivän ainoa aika – tai että tulee jokin ylitsepääsemätön este josta ilmoittaa etukäteen. Vaikka mulle tulisikin paha mieli siitä että juuri mun aika on unohdettu ja olen turhaan raahannut sotanorsun ruhoni kaikkine vaivoineen (joista firman omistaja oli hyvin tietoinen niistä kanssani keskusteltuaan jo useampaan kertaan) toiselle puolelle kaupunkia, mä ymmärtäisin sen jos mulle tarjottaisiin vilpitöntä anteeksipyyntöä ja jonkinnäköistä korvausta mulle aiheutuneesta ylimääräisestä vaivasta. Mutta se että en saa asian kerrottuani usean päivänkään aikana minkäänlaista vastausta täysin asiallisiin viesteihini tai puheluihini on musta totaalisen käsittämätöntä!!

Miten yritys voi kohdella asiakastaan tällä tavalla?! Naurettavinta tässä on se että mä tunnen huonoa omaatuntoa kirjoitettuani tämän tekstin, tunnen että olen kamala ihminen saattaessani jonkin firman huonoon valoon. Mutta totuus on se että en saa itseni antaa aina olla se kynnysmatto, en todellakaan halua että mun lapset saavat sellaisen kuvan että heitäkin maksavina asiakkaina voi kohdella ihan miten tahansa ja että epäkohdista täytyisi vain pysyä tyytyväisenä hiljaa. Eihän mikään muutu eikä voi saada oikeutta jos ei itse avaa suutaan!

Kysynkin nyt teiltä, onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Mitä oikeuksia mulla on, kyllähän mun kuuluisi vähintäänkin saada rahat takaisin eikö niin? Miten voin toimia tästä eteenpäin?