Joku kommentoi mulle tuossa viikko pari sitten, että huomaanko itse että kirjoitan melkein jokaisessa postauksessa kiireestä, että mihin mulla muka on oikeasti kiire? Siitä sain idean, että teen vihdoin paljon toivotun postauksen siitä, mitä bloggaaminen työnä ja työ blogiportaalin taustatiimissä tarkoittaa minulle käytännössä.

Kun on bloggaaja, ja sen lisäksi toimii osakkaana blogiportaalissa, joulun aika on aika kiireistä. Kevään pressipäivät ja pikkujoulut ovat kaikki ennen joulua, ja lisäksi on paljon juttuja joita pitää suunnitella ja tehdä esimerkiksi joulukalentereita varten (sekä omaa että Kideblogien). Lähetettyjä ja vastaanotettuja sähköposteja kertyy jo yhtenä päivänä kymmeniä, puhelut ja eri paikoissa ja tapahtumissa vierailut siihen päälle. Muutama viikko meni niin etten ehtinyt olla melkein yhtään päivää vaan kotona ja rentoutua, tehdä sitä mitä olen tehnyt perheen kanssa koko tämän viikonlopun.

Kuten sanottua, mulle se kaikki oli ja on positiivista kiirettä, tykkään ihan hirveästi siitä mitä saan tehdä blogimaailman parissa. Vaikka kuinka tykkäisi siitä mitä tekee, joskus se kiire silti vain aiheuttaa stressiä, kun yrittää pitää tasapainoa yllä. Olla mahdollisimman paljon lasten kanssa, olla hyvä vaimo miehelleen, pitää oman blogin mielenkiintoisena ja tiiviisti päivittyvänä, ja lisäksi siinä samalla pyörittää muiden yhtä kiireisten äitien kanssa blogisivustoa.

Päivän asu / Paita Sheinside* / Takki Sheinside* / Pipo Asos / Laukku Zara / Housut Cubus / Kengät Skopunkten / Huivi Cubus* / Korvakorut Ur & Penn* / *blogin kautta saatu.

Ammatikseen bloggaamisessa on se, että sulla ei oikeastaan koskaan ole lomaa. Bloggaaminen on niin kokonaisvaltaista, se alkaa siitä kun aamulla herää ja loppuu siihen kun illalla nukahtaa, vuoden jokaisena päivänä. Se on läsnä kaikissa elämän isoissa ja pienissä juhlissa, kuten myös jokapäiväisessä arjessa. Se ei ole kahdeksasta-neljään duuni jonka voi unohtaa kun sulkee työpaikan oven perässään, vaan se on jatkuvasti läsnä. Mä en ole kasista-neljään -tyyppi, vaikka sellaisesta työstä joskus haaveilenkin.

Mulle tämä elämäntapa ja kokonaisvaltainen bloggaamiseen heittäytyminen kuitenkin sopii, tätä mä rakastan tehdä, mutta bloggaamisessa, kuten kaikessa muussakin on omat etunsa ja haittansa. Bloggaamisen hyvä puoli on se, että se ei ole kasista neljään -duuni, vaan mulla on vapaus olla lasten kanssa kotona, tehdä kaikkea kivaa arkenakin, nukkua pitkään aamulla lasten kanssa jos nukuttaa, ja kirjoittaa vaikka keskellä yötä jos huvittaa. Huono puoli on se, että se ei ole kasista neljään -duuni. Blogi vie paljon tilaa ajatuksista, eikä blogia koskaan voi unohtaa ainakaan pitkäksi aikaa, vaan se on iso osa elämää ja arkea, ainakin kasista neljään -duunin verran tunteja vuorokaudessa.

En kaipaa lomapäiviä bloggaamisesta, vaikka joskus pidänkin taukopäiviä postaamisessa. Kamera ei pysy piilossa ikinä kokonaista päivää, siitä yksinkertaisesta syystä että rakastan valokuvaamista. Vaikka en kirjoittaisi yhtenä päivänä postausta, mä otan kuvia, suunnittelen tulevia kirjoituksia, muokkaan kuvia, päivitän somekanavia, vastaan kommentteihin, sähköposteihin ja puheluihin. Vain pieni osa tästä kaikesta näkyy lukijalle asti. Mä otan esimerkiksi vuoden jokaisena päivänä vähintään 50-300 kuvaa, joista 5-10 kerrallaan yleensä päätyy postaukseen.

Mitä sitten työ blogiportaalin taustalla pitää sisällään? Luonnollisestikaan en voi yksityiskohtiin mennä, mutta voin kertoa suurpiirteisesti. Mun työ on mediamyyntiä, eli käytännössä tarjousten vastaanottamista, tarjousten tekemistä, yritysten kontaktointia, neuvottelua, ideointia ja lisäksi sivuston ja somekanavien ylläpitoa. Pienessä yrityksessä kaikki tekevät vähän kaikkea, eikä mulla ole mitään hienoa ammattinimikettä jonka voisin lisätä tuohon sivupalkkiin, haha.

Myös oman blogin blogimarkkinointi pitää sisällään tapahtumissa käymistä, uusiin tuotteisiin tutustumista, ja taustatiedon selvittämistä, sekä huolellista testaamista. Jos esittelen täällä teille uuden puhelimen, mä selvitän kaiken mahdollisen tiedon mitä vain irti saan, vertailen sitä omiin kokemuksiini tuotteesta, ja kirjoitan vasta sen jälkeen mielipiteeni. En esittele enkä kehu tuotteita, joista en oikeasti tykkää ollenkaan, vaan jokainen kaupallinen postaus on huolellisen testauksen ja selvittelyn tuotos.

Bloggaaminen on välillä glamouria, en ikinä unohda tammikuista reissuani Kööpenhaminaan luksuskylpylään tai herkullista illallista Pampersin järjestämällä matkalla Frankfurtissa. Bloggaamiseen kuuluu pr-tapahtumia, skumppaa ja gaaloja. Suuri osa bloggaamisesta on kuitenkin mahallaan makaamista kylmässä maassa, että saa hyvän kuvan otettua toisen kengistä, ilman takkia seisoskelua asukuvien tähden, loputtomia näytön valossa naputellen vietettyjä tunteja, ja oman blogin nimen sanomista kangerrellen esittäytyessä uusille ihmisille.

Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, bloggaaminen on kamalan ihanaa, ja ihanan kamalaa. Niin ihanaa, että en voi kuvitella olevani ilman, mutta joskus myös kiireistä ja stressaavaa. Nyt blogissa alkaa kuitenkin mun kaikista lempparein aika, nimittäin joulun aika, kun mä saan tehdä mun blogijoulukalenteria! Eka luukku ilmestyy huomenna, stay tuned! Ihanaa alkavaa joulukuuta ja viikkoa kaikille <3

Millainen käsitys teillä on bloggaajien arjesta? Bloggaatteko itse, millaista teidän blogiarkenne on?

On tullut kuukausittaisen juttusarjan toisen osan aika, ja nyt mä kerron teille mikä on tällä hetkellä parasta, mikä pahinta. Viime kuussa hehkutettiin Suitsia, Alexander Wangia, jouluvaloja ja pipokauden alkamista, itkettiin suklaan perään, naristiin flunssasta, sateesta ja juurikasvusta. Ajattelin ottaa tavaksi tähän alkuun kertoa jotain edelliseen listaukseen liittyen, ikäänkuin kertoa miten haaveillut tai hehkutetut asiat ovat toteutuneet, vai ovatko, ja mitä kuuluu harmituksille, ja sen jälkeen tehdä uuden listan.

Suits loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, kun ahmittiin jaksot niin hirveällä tahdilla. Alexander Wangia mä en päässyt katsomaan, kun oli pakollinen meno heti aamusta, ja päädyin kuolaamaan malliston tuotteita kaikkien muiden kuin itseni päällä. Jouluvalot on saatu pikkukuuseen ja parvekkeelle, senkin edestä on kyllä ihasteltu muiden värikkäitä parvekkeita lasten kanssa. Pipo on pysynyt päässä tiuhaan kun on ollut kylmää, viininpunainen luottopipo ei petä! Flunssa on ohitse, suklaa ei juuri nyt himota, sateeseen on jo tottunut ja juurikasvu ei ole enää ongelma.

PARASTA:

Lasten jouluinto. Onko mitään ihanampaa kuin pikkuiset innoissaan joulusta? Mä olen saanut kaksi takuuvarmaa jouluhehkutuskaveria, ja se on ihan parasta. Päivittäin puhutaan joulupukista, luetaan joulusatuja, ja mietitään mitä jouluna tapahtuu. Kuvista muistellaan viime joulua. Ihanaa kun molemmat ymmärtävät tänä vuonna jo vähän joulun päälle!

Musiikki. Viime aikoina olen kuunnellut enemmän musiikkia kuin pitkään aikaan ja löytänyt vaikka mitä uusia biisejä ja artisteja! Musiikki on ihanaa, se antaa energiaa ja piristää niitä harmaita sadeaamuja. Myös treenaaminen on tuplasti kivempaa kun laittaa kyykkyjen kaveriksi jonkun tykin biisin! Yksi melkein puhkikulutetuista lemppareista on tosin tällä hetkellä ei-niin-treenibiisi, Echosmithin Cool Kids.

Hameet. Innostuin hameista kun ostin Tukholmasta sen River Islandin vaalean tekonahkahameen. Mulla on ollut pidempi hametauko tässä, vaikka joskus olin 99% hametyttö joka ei pitänyt ikinä farkkuja. Nyt taas hameet tuntuvat helpoilta ja raikkailta, vaikka vuodenaika ei niitä ajatellen ehkä se paras olekaan. Onneksi on paksut villasukkahousut ja saappaat keksitty!

Blogit. Mulla on ollut pieni tauko aktiivisessa blogien lukemisessa. Olen lukenut vaan joidenkin kavereiden blogeja, aina joskus kun olen ehtinyt, ja joitakin satunnaisesti jossain vastaan tulleita linkkejä on tullut klikattua. Viime aikoina olen kuitenkin iltapäivälehtien sensaatiohakuisten nettiuutisten selaamisen sijaan ottanut itselleni aikaa blogien parissa, koska blogit inspiroivat mua ja koska rakastan lukemista ja kauniita kuvia! Olen löytänyt uusia, ihania, mielenkiintoisia ja nauruhermoja kutkuttavia blogeja. Kiinnostaisiko teitä joskus kuulla mistä blogeista tykkään?

PAHINTA:

Lempparikahvi oli pikkukaupasta loppu! Onneksi tilanne korjaantuu illalla kunhan jaksan raahautua isoon kauppaan. Mutta aamukahvi hei, se on oikeesti aika tärkeä, että on just sitä omaa lempparia, mulle ainakin.

Sarjattomuus. Suits on katsottu, HIMYM, Gossip Girl, O.C, Breaking Bad, Game of Thrones, Shameless ja American Horror Story on katsottu. Orange is the new black ei kiinnosta, yritettiin ja se ei vaan ollut yhtään meidän makuun. The Blacklist ei myöskään iskenyt, ja vaikka kuinka ollaan yritetty miettiä, tällä hetkellä ei vaan ole mitään sarjaa mitä jaksaisi katsoa. Kevättä odotellessa että lempparit jatkuvat!

Kalpeus. Mä tykkäisin olla ruskettunut, tai edes päivettynyt. Talvella itseruskettavalla läträäminen vaan tuntuu niin hankalalta kun pitää tunkea sata kiloa vaatetta päälle eikä jaksaisi millään odotella että se kuivuu. Muutenkin toisaalta tuntuu höpsöltä olla ruskettunut keskellä marraskuuta. Sellainen kevyt, terve väri tämän vitivalkoisen tilalle olisi kuitenkin jees. Ehkä joku kevyt asteittain päivettävä kosteusvoide toimisi. Niistä mulla on tosin kahdenlaisia kokemuksia ”ei tätä edes huomaa” ja ”hei täähän on tummempi ja oranssimpi kuin oikea itseruskettava!”

Kaikenkaikkiaan tällä hetkellä voisi kuvailla olevan aika hyvä fiilis, kun suurimmat ongelmat ovat kahvin loppuminen, sarjattomuus ja kalpeus, ei siis valittamista! Ihanaa loppupäivää kaikille, palaan illalla aika kuvientäyteisen postauksen kanssa, vastapainoksi tälle!

Kun jokainen vuosi täysi-ikäistymisen jälkeen on sisältänyt jonkin elämän merkkipaalun odotusta, tuntuu hassulta kun ei yhtäkkiä olekaan mitään sellaista suurensuurta asiaa jota odottaa. Täysi-ikäistymisen jälkeen odotin vain että pääsen muuttamaan Helsinkiin. Seuraavana vuonna odotettiinkin vauvaa, sitä seuraavana myös. Viime vuosi odotettiin edelleen ensin vauvaa, ja loppuvuosi ja tämä kevät odotettiin ja suunniteltiin häitä. Häiden jälkeen seurannut tyhjä olo on jatkunut jossain määrin tähän päivään asti, tosin se on vaihtunut kuumeiseksi mietinnäksi tyhjän olon sijaan. Mitä uutta, merkittävää ja järisyttävää voisin nyt odottaa ja valmistella?

Tunnistan tämän tunteen itsessäni, siksi en ole kertaakaan ollut aikeissa oikeasti tehdä mitään hätiköityä, ottaa lemmikkiä, tai hakea työpaikkaa ulkomailta. Olen kyllä haaveillut, suunnitellut ja kartoittanut kaikenlaisia vaihtoehtoja, vaihtanut haavetta lennosta ja katsellut perheasuntoja Euroopan metropoleista. Mutta en kertaakaan tosissani. Olen kaivannut sitä yhtä the juttua, johon voisin paneutua ja jota voisin odottaa ja suunnitella. Sitä yhtä juttua, joka toteutuessaan on tajunnanräjäyttävää ja niin täynnä rakkautta. Miksi?

Miksi on niin kova tarve niille merkkipaaluille? Eihän elämän jokainen vuosi voi olla täynnä häiden tai vauvan tasoista tunneräjähdystä. Ehkä kyse on vain siitä, että kun jo niin monta vuotta on menty sillä meiningillä että joka vuosi on tosiaan tapahtunut jotain suurta ja merkittävää, tuntuu oudolta että tämä on tässä ja nyt, ja ne isot asiat eivät kuulu elämän jokaiseen vuoteen.

En kaipaa muutosta, mä rakastan meidän arkea ja elämää tällaisena kuin se on. Kaipaan sitä tunnetta, sitä mieletöntä tunnetta jonka niillä elämän tärkeimmillä hetkillä tuntee. Eihän mitään voi verrata siihen kun oman lapsen saa ensikertaa syliin, tai kun sanoo alttarilla elämänsä rakkaudelle tahdon. Vaikka arkielämäkin on rakkauden ja onnentäyteistä, ne hetket ovat vaan niin omaa luokkaansa. Mulla on niitä hetkiä ikävä.

Mutta elämää ei rakenneta niiden elämän hienoimpien päivien varaan, vaan se elämä rakennetaan arjen varaan. Näitä tunteita läpikäydessäni olen pysähtynyt miettimään sitä miten onnekas olen. Jo 23-vuotiaana olen löytänyt elämäni miehen, saanut kaksi ihanaa rakasta tytärtä ja löytänyt oman jutun, bloggaamisen. Vaikka joskus haaveilen siitä, että tämä kaikki ihana olisi vielä edessä, saisin tavata Oton uudelleen ja saisin kokea lasten syntymän uudelleen, mä olen kuitenkin ennenkaikkea maailman onnellisin siitä, että olen saanut kokea tämän kaiken jo ja saan elää unelmaani tälläkin hetkellä.

Vaikka juuri nyt näköpiirissä ei ole suuria elämänmullistuksia, vaan sitä tasaista ja turvallista arkea, se ei tarkoita ettenkö vielä joskus saisi kokea niitä maailman suurimpia tunteita jonkin asian vuoksi elämäni aikana. Mä olen kuitenkin vasta 23-vuotias, mulla on koko elämä edessä, ja voin saavuttaa elämäni aikana haaveita, joista en ole ehtinyt edes haaveilemaan vielä. Mikään ei myöskään estä haaveilemasta mua vaikka jokapäivä, ja uskokaa pois kyllä haaveilenkin ihan kiitettävään tahtiin.

Haaveilen koirasta, autosta ja omistusasunnosta. Haaveilen erilaisista koulutuksista, jotka kaikki kyllä keskittyvät markkinointiin jossain määrin. Haaveilen omasta pienestä toimistosta Helsingin keskustassa, työharjoittelusta Lontoossa ja shoppailumatkasta New Yorkiin. Haaveilen täydellisestä kunto-ohjelmasta ja ruokavaliosta. Haaveilen siitä täydellisestä laukusta, jota olen kuolannut jo vuoden, ja haaveilen vihkivalojen uusimisesta Hawaijilla viisikymppisenä, lastenlasten kirmatessa morsiusneitoina ja sulhaspoikina vierellä. Haaveilen kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, ja se on ihanaa ja piristävää. Mutta osaan myös arvostaa sitä arkea mikä meillä on, ja nautin siitä ihan täysillä.

Ja sitten jos ja kun lähden niitä haaveita toteuttamaan, teen sen perheen ehdoilla, vaihtoehtoja tarkkaan punniten ja suunnitellen. Mä olen varma, että ensi vuodesta tulee ihan huikea. Vaikka vielä en tiedäkään mikä se the huikea juttu on, vai onko se monien mielettömien asioiden summa, mä tiedän, että ensi vuosi tulee olemaan maailman siistein. En suostu katkaisemaan elämäni parhaiden vuosien putkea!

Tunnistatteko näitä tunteita? Onko muilla ikävä elämän huippuhetkiä?

En ole saanut tehtyä koontipostausta Tukholman ostoksista, kun on ollut niin hurja kiire ja aina puolet on ollut pesussa juuri silloin kun olisi ollut aikaa kuvata. Tässä asussa kuitenkin vilahtaa yksi uusi lemppari, nimittäin River Islandin vaalea, feikki-krokotiilinnahkainen hame. Ihastuin siihen heti, tosin olisi pitänyt sovittaa sitä etukäteen, sillä se on kieltämättä vähän väljä. Toisaalta, ainakin talvella mahtuu hyvin paksummatkin kalsarit sinne alle, mikä on hyvä!

Takki Sheinside* / Huivi Monki* / Hame River Island / Paita H&M / Sukkahousut Lindex / Kengät H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Musta on tullut pukeutujana sellainen yksinkertaisuuden arvostaja. Pelkistetyt, selkeät linjat, yhteensopivat värit satunnaisilla piristyssävyillä, helpot kuosit kuten raidat ja ruudut miellyttävät kaikkein eniten. Vaatteen ei tarvitsekaan olla täynnä glitteriä ja paljetteja ollakseen mielenkiintoinen. Erilainen leikkaus voi jo tehdä vaatteesta huomiota herättävän. Printtivaatteiden käyttöä olen vähentänyt reippaasti, jotenkin ne eivät vaan tunnu enää niin omalta kuin teini-iässä. Toinen Tukholman tuliainen nimenomaan River Islandilta oli kuitenkin valkoinen t-paita mustalla kirjainprintillä. Simppeli mutta siinä on jokin juju.

Tuo asu taisi olla hetkeen viimeinen vähän syksyisempi asu, tänään satanut ensilumi on viimeistään merkki siitä että nyt kaivetaan villapaidat, paksut sukkahousut, villasukat ja muut kaverit koloistaan ja puetaan monta kerrosta päälle. Lapset ovat innoissaan lumesta, ja viikonlopun aikana on kyllä pakko päästä tekemään ekat lumienkelit ja ehkä lumiukkokin jos lumi on sillä tuulella että se onnistuu. Taidetaan myös kaikki olla innoissaan sunnuntain joulukadun avajaisista, ja joulupukin tapaamisesta!

Eilen mä kävin Emilian kanssa testaamassa crossfitia bunkkerissa Jätkäsaaressa, ja oli muuten aivan mieletön kokemus! Tästä lisää kunhan saan treenikuvat itselleni, ja pystyn kertomaan enemmän. Voin kertoa että on tänään tuntunut jokaikisessä lihaksessa, vaikka itse treeni ei tehdessä niin rankalta tuntunutkaan. Siinä on ehkä laji jota voisin jopa kuvitella harrastavani, ja oikein mielelläni.

Tänään ollaankin sitten otettu rennommin, rakenneltu legoilla ja nukuttu lasten kanssa pitkään. Viime yö oli ensimmäinen yö varmaan kolmeen viikkoon ilman että heräsin kertaakaan antamaan vettä tai yskänlääkettä, ja oh boy että se tuntui hyvältä. Aamulla olin ihan häkeltynyt, että ollaanko me todella nukuttu koko yö! Tästä on suunta vain ylöspäin, kop kop! Huomenna meillä on Tiaran ensimmäiset kerhokaverin synttärijuhlat päivällä, ja illemmalla Otto menee työpaikan hienoon gaalatilaisuuteen.

Lopuksi vielä Monster High -arvonnan voittajat, eli Tarja S. ja Marika! Paljon onnea voitosta! Laittaisitteko mulle sähköpostilla yhteystietoja osoitteeseen couturecouture(at)windowslive.com niin saan paketit lähetettyä teille oikeaan osoitteeseen! Kiitos!

Lohdutuksena muistutan käynnissä olevista Oral-B sähköhammasharja-, Honor 6 -puhelin & Lego joulukalenteriarvonnoista, joihin kaikkiin ehtii vielä osallistua!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille! <3

En olekaan hetkeen kirjoitellut treenikuulumisia, ja sille on syynsä. En missään nimessä ole luopunut treenaamisesta kokonaan, mutta Kayla Itsinesin 12:n viikon ohjelmasta on edelleen läpikäytynä vain 10 viikkoa, ja sen jälkeiset nelisen viikkoa on nyt menty rennommalla otteella. Tämä siksi, että ohjelman viimeisen vaiheen vaatimat 9-11 treeniä viikossa eivät vain onnistuneet multa viime kuussa enää kiireen, sairasteluiden ja väsymyksen vuoksi. Mä olen treenannut koko tämän neljä viikkoa aina 4-7 kertaa viikossa, eli ihan hyvään tahtiin omasta mielestäni, mutta tietenkin olen pettynyt ettei mulla riittänyt rahkeita viedä ohjelmaa loppuun, sitä oli kuitenkin vain kaksi viikkoa jäljellä.

Olen nyt ajatellut, että kunhan selviän tästä ja ensi viikosta, mä otan loppuspurtin ja aloitan ohjelman uudelleen viikkojen 8-12 osalta. Eihän se sama ole, mutta olen luottavaisella fiiliksellä, että saan sillä jotain tuloksia edes aikaan, koska ainakin tämä treenimäärä on riittänyt ylläpitämään sitä mihin viikolla 10 jäin. Tällä kertaa ei siis ole luvassa ennen-jälkeen -kuvia, sillä melkeinpä samassa tilanteessa ollaan edelleen.

Tämä ohjelma sai mut kiinnostumaan liikunnasta, ja huomaamaan miten nopeasti tuloksia saa aikaan jos jaksaa treenata usein ja säännöllisesti. Se on tosi hyvä! Tietenkään en aio treenata yhden kirjan mukaan loppuelämää, mutta tuo kirja on opettanut mulle tehokkaat liikkeet, tehokkaat määrät liikuntaan, ja sen miten kannattaa liikkua ja kuinka usein. Ennen mun treenaaminen esimerkiksi kahvakuulan kanssa kotona oli surkeaa, päämäärätöntä räpiköimistä. Nyt mä tiedän mitä mä teen silloin kun liikun, ja saan hien pintaan ja hyvän fiiliksen.

Mä olen saanut liikunnasta rutiinin, enkä luopunut siitä vaikka tarkan ohjelman noudattaminen onkin jäänyt. Ennen mä olisin jättänyt koko liikkumisen siinä vaiheessa kun ohjelma ei olisi sopinutkaan yhtenä päivänä, nyt mä olen jatkanut sinnikkäästi liikkumista, enkä osaisi enää olla ilman. Parin päivän tauko liikunnasta on ihan maksimi, koska mä alan kaipaamaan liikkumista siinä ajassa, paljon! Näitä sanoja en ikinä olisi uskonut sanovani. Mä olen löytänyt tämänhetkiseen tilanteeseen itselleni parhaat tavat liikkua, näillä määrillä kroppa voi hyvin ja olen tyytyväinen. Silti itsensä haastaminen kutkuttaa edelleen!

Nyt kun liikunnasta on oikeasti tullut tärkeä ja pysyvä osa elämää, mä voisin vihdoin kuvitella hankkivani vuosien tauon jälkeen salikortin, ja käyväni salilla säännöllisesti treenaamassa. Ennen en olisi uskaltanut sitoutua vuodeksi salikorttiin, mutta nyt se ei tunnu ollenkaan ahdistavalta tai mahdottomalta ajatukselta, vaan oikeastaan aika kiinnostavalta. Olen miettinyt eri salivaihtoehtoja, ja ajattelin liittyä keväällä sitten jäseneksi. Joulun jälkeen tulee aina hyvät kinkunsulatustarjoukset niin se voisi olla otollinen aika liittyä! Millä saleilla te käytte? Mikä on paras sali Helsingissä? Käyttekö ryhmäliikunnassa ja salilla, vai pelkästään salilla?