25:n päivän kuluttua me tehdään jotain mitä ei olla yhdessä perheenä tehty vielä ikinä: lähdetään meidän ensimmäiselle rantalomalle! Varattiin reissu joskus maaliskuussa ja ollaan laskettu päiviä siitä asti. Kaupunkilomat on ihania ja risteilyt myös, mutta ihan huikeaa päästä nyt ihan kunnolla viikoksi reissuun ja lämpimään. Samalla mä vietän mun ensimmäistä kunnon lomaa sen jälkeen kun aloitin työt reilu vuosi sitten Jevelolla. Ollaan kyllä oltu yhdessä vapaalla muutama päivä kerrallaan välillä, mutta tästä tulee eka ihan oikea loma mitä mulla on ollut aikoihin. Loput lomat lomailen sitten heinäkuussa, mutta kiva tällainen pikkuinen varaslähtö kesään.

Me valittiin matkakohde ja etenkin hotelli vain ja ainoastaan sen perusteella mikä näytti kaikkein mukavimmalta lapsiperheen kannalta. Kriteereinä olivat turvallisuus, helppous ja se että lapsille on paljon kaikkea kivaa. Päädyttiin valitsemaan siis ihan perinteinen pakettimatka oikein kaikilla herkuilla kuten suomenkielisellä lastenkerholla, lentokenttäkuljetuksilla ja muilla. Hotellissa on lapsille trampoliineja, miljoona erilaista uima-allasta ja vesiliukumäkeä ja kiipeilytelinettä, se lastenkerho, leikkipuisto ja vaikka mitä muuta. Tavoitteena on lähinnä rentoutua ja viettää kunnolla aikaa perheen kesken.

Matkakohteeksi valittiin Mallorca, koska siellä sattui olemaan kaikkein kivoimman näköinen hotelli niistä mitä jaksettiin selata.  Espanjaan kuuluva saari tuntui turvalliselta muiden kokemusten perusteella. Myös Tripadvisoria selattiin ja meidän valitsemasta hotellista löytyi ainoastaan tuhansia positiivisia, tuoreita kokemuksia ja tähtien keskiarvokin oli 4,6 eli en usko että ihan vikaan ollaan menty valinnassa. Lontoon reissun hotellista jäi sen verran kökkö maku suuhun että nyt oltiin oikein erityistarkkoina, varsinkin kun lapset ovat tällä kertaa mukana.

Meidän kohde sijaitsee semilähellä Alcudiaa, mutta kuitenkin ihan omassa rauhassaan. Sieltä pääsee helposti myös Mallorcan pääkaupunkiin Palmaan, joka on iso kaupunki hyvine shoppailumahdollisuuksineen. Palmassa ajateltiin käydä mahdollisesti yhtenä päivänä retkellä, mutta muuten keskitytään vaan siihen löhöilyyn, lasten kanssa leikkimiseen ja vapaaseen hengailuun.

25 päivää, se on lyhyempi aika kuin mitä ollaan jo matkaa odotettu, mutta tuntuu silti vielä pitkältä! Nopeasti se varmasti menee, varsinkin kun tässä on vaikka ja mitä äksöniä luvassa joka viikolle. Pakko myöntää että olen kyllä aivan todella täpinöissäni täällä, terveisin olen ollut vain kerran rantalomalla Rodoksella ja olin silloin 10-vuotias.

Oletteko te käyneet Mallorcalla? Suositteletteko jotain kohdetta erityisesti? Parhaita vinkkejä lasten kanssa rantalomailuun?

Moikka täältä synttärivalmisteluiden keskeltä! Me ollaan Oton kanssa viimeiset kaksi iltaa leivottu, askarreltu ja koristeltu ja rampattu kaupassa hakemassa synttärijuttuja. Nyt ei ole enää tekemättä kuin puustipopsit, yksi helppo kakku ja täytekakun koristelu. Otto on niin ihanasti auttanut mua kaikessa ja leiponut ja askarrellut Willy Wonkan suklaalevyjä ja meillä on ollut hauskaa yhdessä touhuillessa. Vaikka Otto itse järjestäisi synttärit varmaan vähän eri kaliiperissa, tyylillä ”kaupasta pari jätskiä kulhoon ja nomparelleja päälle”, musta on ihanaa että hän ei yhtään tuhahtele mun synttäri-innolle tai jätä mua yksin laittamaan kaikkea.

En mä olisi saanut puoliksikaan yhtä paljoa tehtyä ilman Oton apua. En malta odottaa että päästään näkemään Zeldan ilme huomenna kun kaikki on valmista!

Koska tämä loppuviikko on ollut yhtä hullunmyllyä synttärivalmisteluiden lisäksikin, mä ajattelin näyttää teille kolme kuvaa näiltä päiviltä. Kolme kuvaa jotka ovat niiiiin ME!

1. Yksi pieni elefantti

Näin söi mummun ostamaa myslipatukkaa meidän pieni kolmevuotias eräänä päivänä. Isosiskon vanha norsupuku on kova hitti tällä hetkellä, ja hän hengailee siinä mielellään kotona. Saa nähdä onko huomenna synttärijuhlissa sittenkin päällä norsupuku silinterihatun sijaan.

2. Rainbow cupcakes

Näistä taikinoista syntyi meidän sateenkaarimuffinssit, niiden tekeminen oli aika hauskaa ja yllättävän helppoa! Lopputulos oli aika hauska. Jali ja Suklaatehdas -teemalla saa tarjota melkein mitä vaan kreisiä ja me ollaan Oton kanssa laitettu mielikuvitus likoon näitä miettiessä.

3. Ryhmä rämä Lapsimessuilla

Tänään käytiin piipahtamassa lapsimessuilla kun mä osallistuin Lapsimessujen Olohuoneessa 45:n minuutin paneelikeskusteluun yhdessä muutaman muun äitibloggaajan sekä kirjailija Ronja Salmen kanssa Kirjan ja Ruusun päivän tiimoilta. Oli ihan tosi hauskaa olla mukana keskustelemassa ja mua jännitti yllättävän vähän olla siinä lavalla, äänikään ei oikeastaan tärissyt ekan lauseen jälkeen! Otto ja tytöt kävivät mua välillä kurkkimassa yleisössäkin, vaikka muuten pyörivät kolmestaan touhuamassa. Oli ihan hauskat lapsimessut vaikka en ehtinyt kauheasti kiertelemään, pari juttua kuitenkin tarttui mukaan siinä kymmenen minuutin pikakiertelyn aikana ja niistä lisää myöhemmin. Tytöt olivat aivan onnesta soikeana kun pääsivät messuille ja saivat vielä ilmapallotkin. Kuvassa myös mun uusi tukka, josta lisää heti kun kerkeän!

Huomenna on sitten the juhlapäivä, toivottavasti kaikki menee hyvin eikä kakusta tai mistään muustakaan tule katastrofia. Jännittää vähän, mutta onneksi paikalle tulee vaan rakkaita ystäviä ja sukulaisia, ja kyllä ne tietävät kaikki että meillä on aina kaikki melkeen eikä just. Eiköhän meillä ole rento meininki ja hyvät bailut.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Meidän pienin rakas täytti tänään jo kolme vuotta. Kolme vuotta on kulunut siitä kun hän yhtäkkiä yllättäen tulla tupsahti maailmaan kolme viikkoa etuajassa, ja otti heti oman paikkansa perheessä. Jokainen perheenjäsen sitä perhettä tottakai muokkaa omalla tavallaan, mutta kuopuksen myötä sen tajusi jotenkin eri tavalla. Esikoislapsi mullistaa koko siihenastisen elämän, mutta kyllä ne nuoremmatkin sitä elämää muuttavat. Ei kukaan ”mene siinä samalla”, eikä mielestäni kuulukaan.

Kuopus on meidän lapsista se pippurisempi, ja nyt kun ikää on sen kolme vuotta, on omaa tahtoakin jo aimo annos. Aina hän on pitänyt hyvin huolen siitä että ottaa oman tilansa, ja nyt on taas menossa sellainen vähän tulisempi vaihe kun tunteet heittelevät laidasta laitaan. Joskus äiti on esimerkiksi maailman hirvein ihminen, kun hän irroittaa jugurttipurkin kannen kokonaan siitä purkista, eikä muista jättää sitä reunasta kiinni. Mutta suurimmaksi osaksi kuopus on silti hyväntuulinen ja huomaavainen ilopilleri.

Tänään, syntymäpäivänsä aamuna hän kipitti herättyään kylppäriin, missä mä olin suihkussa. Lauloin siinä suihkussa hänelle ”Paljon onnea vaan” ja lopuksi vielä kutsuin häntä ”äidin synttärisankariksi”. Kuopus melkein liikuttui kyyneliin (en ole varma osaavatko lapset itkeä onnesta), mutta siis hän totesi niin vilpittömän onnellisella äänellä hymy korvissa ”kiitos äiti kun sinä kutsuit minua synttärisankariksi, se oli niin kauniisti sanottu” että mulla tuli kyllä ainakin suihkussa silmäkulmaan muutakin kuin hanavettä.

Hän sai lahjaksi itse valitsemansa Baby Born pojan, jonka hän nimesi tietysti ”Charlie-Jaliksi”. Hän on hoitanut vauvaaa suurella rakkaudella koko päivän ja illan, ja yöksi hän peitteli sen hellästi nukkumaan rattaisiin, viiksikuvioisella keittiöpyyhkeellä, rapupehmolelu kainalossa.

Tuolla meidän kolmevuotias nyt tuhisee sängyssä tyytyväisenä. Huomenna edessä vapaapäivä, ja viikonloppuna lapsimessut ja synttärit. Kuulemma hänellä on”Hyvä boogie, ja on kivaa olla kolmevuotias.”. Mitäpä siihen lisäämään sen enempää, kuin että olen mä vaan aika hitsin onnellinen siitä että olen saanut kaksi noin mielettömän ihanaa ja rakasta tyttöä. Onnea meidän rakas Zelda kolme vuotta <3

Kenen mielestä otsikko kuulostaa lapselliselta, käsi ylös? Täällä nousi ainakin. Ja se oli tarkoituskin, koska mun mielestä on tärkeää että vanhemmat heittäytyvät välillä lapsen tasolle. Otsikkona toimiva lause on mun tärkein ohjenuora kasvatuksessa rakkauden osoittamisen, turvallisuuden takaamisen ja rajojen asettamisen lisäksi.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Saako meillä lapset tehdä mitä vaan ja vastataanko me aina kaikkeen kyllä? Ei suinkaan. Mutta en halua koskaan vastata automaattisesti ei, punnitsematta eri vaihtoehtoja ja miettimättä asiaa ennenkaikkea lapsen kannalta, mikäli kyseessä on asia joka ei uhkaa kenenkään turvallisuutta tai terveyttä tai aiheuta pahaa mieltä kenellekään. Aina kun lapsi pyytää jotain, pyrin miettimään miksi vastaisin joo tai miksi vastaisin ei. Usein ei-vastaus tulisi ikäänkuin luonnostaan, jos ei sitä sen kummemmin miettisi.

Zeldan paita saatu Lindexiltä.

”Äiti, saanko tehdä meille itse herkkuaamupalan?” ”Ei nyt kun siitä tulee sotkua.” vai ”Tee vaan kulta, ihana ajatus!”?

”Voidaanko rakentaa barbien koti olohuoneeseen?” ”Ei kun omaan huoneeseen, se on leluja varten.” vai ”Tehkää vaan kunhan siivoatte sitten kun äiti ja isi pyytää.”?

”Voidaanko hankkia sisälle ihan oikea keinu?” ”No eiks keinut kuulu ulos?” vai ”Laitetaan vaan, vähänkö se olisi kivaa!”

”Äiti saanko laittaa tämän prinsessamekon päiväkotiin?” ”Ei nyt kun se menee sotkuun eikä ole hyvä ulkoleikeissä.” vai ”Laita vaan, voit laittaa alle legginssit ja paidan niin saat mekon otettua pois kun lähdette ulos ja puette ulkovaatteet.”?

Joskus on niin kiire että ei ehdi tehdä herkkuaamupalaa. Joskus on tulossa vieraita, eikä barbietalo olohuoneen lattialla ole se paras ajatus.  Ja joskus prinsessamekkokin on tahraisena pesussa eikä sitä saa laitettua päälle silloin kun haluaa. Se on elämää, ja lapsi ymmärtää sen oikein hyvin, koska tietää että vanhempi ei sano ei vaan ein sanomisen ilosta, vaan että kiellolle on oikeasti joku syy. 99% ajasta meidän lapset hyväksyvät kieltävän vastauksen mukisematta, koska kiellolle on yleensä perustelu, joku järkevä syy joka selitetään heille niin että hekin sen ymmärtävät.

Donitsi ja keinulisäosa saatu bOblesilta blogin kautta.

Meidän lapset eivät koskaan ole hermostuneet kaupan karkkihyllyllä koska eivät ole saaneet karkkia. Se ei johdu siitä että ostettaisiin karkkia aina kun he sitä pyytävät, koska niin se ei tosiaankaan ole. Meillä on karkkipäivä kerran viikossa, jolloin lapset saavat valita yhdet pienet karkkijutut itselleen, tai pienen karkkipussin puoliksi. He eivät hermostu siitä että eivät saa karkkia, koska he tietävät että sille yhdelle karkkipäivälle on järkevä syy: sokeri on pahaksi hampaille. Syy ei ole se että ”Tänään ei ole karkkipäivä”, vaan se, että karkki- tai herkkupäivä on vain kerran viikossa koska liika sokeri aiheuttaa hampaisiin reikiä. Ja se on sellainen syy jonka lapsetkin ymmärtävät.

Lapset on oikeasti aika fiksuja, he kyllä ymmärtävät, kun heille selittää lapsentasoisesti, ja näkee sen vaivan että jaksaa perustella ja ymmärtää myös heitä. Toki nyt puhutaan sen ikäisistä lapsista jotka tajuavat jo syy-seuraussuhteita, 1-vuotiaalle on turha alkaa kertomaan sokerin vaaroista jos hän kiljuu karkkihyllyllä rapisevan pussin perään.

Koska mä haluan olla mieluummin kiva kuin tylsä äiti, mä saatan joskus:

..Laukata Iso Roobertinkadulla lasteni kanssa eteenpäin. Kyllä, laukata.

..Syödä aamupalaa olkkarin lattialla viltin päällä.

..Kirota sitä miten perkeleen iso sotku voi tulla barbieleikistä olohuoneessa.

..Puhaltaa saippuakuplia kymmenen asteen pakkasessa.

..Antaa lasten meikata mut oikein kunnolla.

..Pukeutua tyllimekkooon ja lähteä siinä lasten kanssa ulos.

..Leipoa yhdessä lasten kanssa, vaikka siitä tuleekin isompi sotku kuin yksin leipomisesta.

..Antaa lasten ottaa kuvia mun järjestelmäkameralla, vaikka se onkin kallis enkä halua että se menee rikki.

..Ja miljoona muuta asiaa, jotka jonkun mielestä näyttävät höpsöltä, ovat idioottimaisia, turhia tai hankalia.

Se että on kiva, ei tarkoita rajojen unohtamista missään nimessä, eikä rajojen noudattaminen tee tylsäksi. Mutta joskus on hyvä asettua miettimään omia tarkoitusperiä silloin kun on kieltämässä jotain. Mä en halua kieltää mitään vain siksi että se on mulle helpompaa. Mun tarkoituksena ei ole tehdä mun elämästä vanhempana mahdollisimman helppoa, vaan meidän koko perheen elämästä mahdollisimman mukavaa, turvallista, rakkaudentäyteistä ja hauskaa kaikille perheen jäsenille. En ole kuitenkaan mikään viihdytysautomaatti, ja siksi ylläolevien esimerkkien alussa on sana joskus. Joskus mäkään en jaksa laukata, lähteä ulos tai sotkea. Ja sekin on ihan fine, silloin mä sanon ihan rehellisesti että mä en nyt jaksa, tehdäänkö niin joku toinen päivä. Ja se kelpaa yleensä sellaisenaan.

Mun mielestä tärkeintä on että lapsilla on mahdollisuus ehdottaa, tulla kuulluksi ja tulla vakavasti otetuksi. Lapsella on oikeus tuntea itsensä tärkeäksi ja tasavertaiseksi perheenjäseneksi, jonka mielipiteillä, toiveilla ja ideoilla on merkitystä, olivat ne kuinka hupsuja tahansa. Kun lapsi ehdottaa jotain, pyrin kehumaan siitä että hän on itse ajatellut jotain tai keksinyt jonkin hauskan jutun, riippumatta siitä mikä vastaukseni ehdotukseen tulee olemaan. Lapsella on myös oikeus saada kunnon perustelu kiellolle.

Uskon että olen oikealla tiellä, koska meillä asuu kaksi onnellista, tyytyväistä ja rohkeaa neitiä, jotka ehdottavat, kyseenalaistavat, höpsöttävät, osoittavat rakkautta ja osaavat keskustella ja ottaa muut huomioon.

Viime viikolla Otto ja Zelda olivat flunssaisia, viikonloppuna Tiara (ja edelleen), ja nyt mullekin on iskenyt eka flunssa joulun jälkeen. Onneksi sain sentään olla näin pitkään terveenä. Olen ollut tänään kotona lasten kanssa ja tehnyt töitä etänä sängyn pohjalta, ja meillä on ollut ihan leppoisa päivä flunssasta huolimatta.

Jos flunssassa on joku hyvä puoli, niin tällä kertaa se oli aika odottamaton: esikoinen makoili niin pitkään sohvalla, että kerkesi aapista selaillessaan oppia lukemaan. Jep. Eilen, 4-vuotiaana meidän neiti oppi lukemaan. Aiemminkin hän on lukenut jo yksittäisiä tavuja, laskea helppoja päässälaskuja ja kirjoittaa hän on osannut pitkään jo ilman apua, mutta nyt  onnistuu sitten lukeminenkin. Kunhan täältä sängyn pohjalta selvitään, täytyy käydä ostamassa muutama helppolukuinen (tavutettu) kirja hänelle luettavaksi, onneksi mun Ennin ja Onnin aapisessa riittää luettavaa kuitenkin pariksi päiväksi. Suomeksi lukeminen on helppoa koska sanat lausutaan niinkuin ne kirjoitetaan. Saa nähdä seuraako ruotsin kieli yhtä helposti perässä tässä asiassa.

Allaoleva video ei ole (ollenkaan) editoitu masterpiece mutta siinä meidän neiti lukee ensimmäistä kertaa pidempiä sanoja ja lauseen. Video on kuvattu eilen, ja eilisen jälkeen niitä sanoja ja lauseita on tullut monen monta lisää. Täällä on kyllä kaksi vanhempaa jotka ovat haljeta ylpeydestä, ja myös ilosta. Lukemaan oppiminen avaa meidän neidille aivan uusia maailmoja, ja kuka tietää, ehkä hän jatkossakin lukee mielellään satuja siskolleen ja itselleen.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

PS: Kertokaa ihmeessä jos tykkäätte videoista, koska mä mieluusti tekisin enemmänkin niitä, mutta jotenkin en vaan jaksa koskaan alkaa siihen editoimisrumbaan joka vie tuntikausia tällaiselta amatööriltä. Mutta jos siis tykkäisitte ihan perus höpöttelyvideoista joita ei sen suuremmin ole editoitu – let me know. Mä tykkään tehdä niitä.