Juhannus on ohi ja tänään me ollaan käyty jo Haaparannalla. Juhannusta vietettiin ensin perjantaina Oton serkun luona täällä Oulussa ja muuten sitten täällä mun tädillä. Se on kyllä ihan mahtava juttu, että Otollakin on sukua täällä Oulussa ja Oulun lähellä, niin pystytään aina tapaamaan molempien sukulaisia samalla reissulla. En olisi kyllä heti arvannut kun Ottoon tutustuin 8,5 vuotta sitten, että tämä(kin) asia on meillä yhteistä. Toki Otolla on paljon mua enemmän sukua myös pk-seudulla, mutta kuitenkin.

Mä tein meille kukkaseppeleet juhannukseksi itse ja tytöt pitivätkin niitä innoissaan päässä taaperoa lukuunottamatta. Hänkin innostui siitä hetkeksi, kunnes sitten viskasi sen nurkkaan jossain vaiheessa. Mutta se oli enemmän kuin ok. Ihanaa. että siitä riitti iloa hänellekin.

Meidän juhannusaatto sujui hyvän seuran, loistavan ruuan ja kauniin auringonpaisteen merkeissä. Ouluun oli luvattu pelkkää vesisadetta koko perjantaiksi, mutta koko päivän paistoikin kaunis aurinko ja oli lämmintä. Nautittiin siitä täysin rinnoin olemalla ulkona ja käymällä jopa uimassa vielä illan päätteeksi läheisessä järvessä. Mä en uskaltautunut uimaan kun tuuli oli aika kova ja olin jäässä jo matkalla, mutta muut uivat niin rohkeasti. Illalla lapset nukahtivat sekunneissa toiminnantäyteisen päivän jälkeen.

Lauantaina me lähdettiin aamulla mun tädin kanssa kunnon 6km lenkille ja meillä olikin loistava ajoitus, sillä viimeisten parin sadan metrin aikana alkoi satamaan pieniä pisaroita ja sitten satoikin lähes koko loppupäivän. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä täällä oli ihan hillitön myrsky, jota mä en edes huomannut ollenkaan kun nukuin vaan tyytyväisenä. Eilen aamulla kun herättiin ja lähdettiin käymään mun äidillä niin huomattiin, että joka puolella on kaatuneita puita (!!!) ja oksia ja lehtiroskaa on kaikki tiet täynnä. Ihan hassua, miten mä missasin koko myrskyn aivan täysin.

Sadepäivä-lauantaita me vietettiin lasten kanssa Go! Vive a tu manera -maratonin parissa, kun uudet 2. kauden jaksot ilmestyivät juuri sopivasti perjantaina. Mä olin todella odottanut niitä, sillä tytöt on koko kevään katsoneet niitä 1. kauden jaksoja uudelleen ja uudelleen ja osasin kaikki laulut jo ulkoa vaikka unissaankin.

Juhannussunnuntai kului kyläluutaillessa, kun käytiin ensin mun äidin luona pari tuntia ja illemmalla kävin vielä mun papalla. Lapset pomppivat trampalla puolet päivästä ja katsottiin me vähän Go!-sarjaakin. Illalla mun täti kertoi saaneensa vanhan kasibittisen Nintendo-pelikonsolinsa toimimaan vielä ja me otettiinkin sitten Tetris- ja Super Mario -matsit Oton ja lasten kanssa. Tuo ikivanha Nintendo on ainoa pelikonsoli, joka mulla on koskaan ollut (lainassa tädiltä) ja nuo kaksi ainoat konsolipelit, joita mä olen koskaan jaksanut pelata pidempään kuin viisi minuuttia. No okei, Singstarin lisäksi. Vitsi mikä nostalgiaryöppy kun sai sen vanhan kulmikkaan ohjaimen käteen. Tetriskin alkoi heti luonnistumaan ja muistin vieläkin mistä löytyy kukat, sienet ja kolikot Super Mariossa.

Teki ihan super hyvää pitää pieni tauko ja olla avaamatta tietokonetta kolmeen päivään. Sai rentouduttua täysillä ja nautittua vaan täällä olosta. Ihan parasta. Nyt jaksaa hyvin taas uudella innolla. Akkujen lataaaminen on tosi tärkeää aina välillä, mutta sen vaan aina ehtii unohtaa miten suuri vaikutus sillä levolla on, kun vaan porskuttaa eteenpäin.

Nyt on levätty ja nyt on hyvä fiilis. Meillä jatkuu Oulumeiningit vielä tämän viikon, ihanaa olla täällä yhdessä rakkaiden kanssa kaikessa rauhassa. Olen niin kiitollinen meidän ihanan rakkaudentäyteisestä juhannuksesta ja kaikista ihmisistä täällä.

Tänään oltiin tosiaan siellä Haaparannalla ja tällä viikolla meillä on luvassa paljon kavereiden ja sukulaisten näkemistä, treffit Oton kanssa kun lapset menevät mummolaan yökylään, sekä mun serkun rippijuhlat viikonloppuna.

Blogi päivittyy ihan tavallisesti taas nyt tauon jälkeen. Huomenna on luvassa ainakin toivottuja arkiruokajuttuja!

Ihanaa viikkoa kaikille <3

Eilen aamulla Otto laittoi soimaan yhden ihanan instrumentaalin pianobiisin, joka sai mut saman tien kyynelehtimään. Mulle tulvahti mieleen sellainen määrä muistoja ja rakkautta, että hanat aukesi aivan täysin. Se biisi toi mieleen niin paljon tunteita ja muistoja kahdeksan vuoden takaa. Siitä on ihan kohta kahdeksan vuotta, kun me Oton kanssa muutettiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Siellä yhteisessä vuokrakaksiossa me alettiin rakentaa meidän yhteistä elämää aivan alusta.

Se biisi sai mut itkemään niin kovasti, koska se sai mut itkemään jo kahdeksan vuotta sitten. Ollessani ensimmäistä kertaa raskaana 19-vuotiaana, mä luin neuvolan oppaasta, että mahassa olevalle vauvalle voi soittaa musiikkia, sillä hän kuulee äänen mahaan. Kannattaisi soittaa kuulemma jotain biisiä sekä masuvauvalle, että sitten kun hän jo syntynyt, sillä hän saattaisi sitten esim. rauhoittua kuullessaan aina saman tutun laulun. Muistan kun mietin päiväkaudet, että mikä olisi niin ihana laulu, että haluaisin soittaa sitä vauvalle, mutta en keksinyt. Sitten yhtenä päivänä Otto laittoi sen pianobiisin soimaan kun pötköteltiin sängyllä ihmettelemässä masuvauvan potkuja. Otto kysyi, että voisko tää olla hyvä biisi ja se oli täydellinen.

Toki mä olin huomannut jo aiemmin, että Otto oli tosissaan mukana ja välitti meistä, mutta tuo hetki oli jotenkin niin ihana ja merkityksellinen. Mulle oli silloin ihan älyttömän iso juttu, että Otto piti musiikin soittamista tärkeänä ja halusi osallistua. Olisihan hän ihan yhtä hyvin voinut vaan sanoa, että ihan tyhmä juttu, ei se vauva mitään kuule. Mutta ei sanonut. Mulle oli todella tärkeitä tällaiset pienet, mutta kuitenkin niin isot jutut, kun silloin vasta opeteltiin tuntemaan toisiamme. Se, miten Otto huomioi mua ja vauvaa toi luottamusta siihen, että se, mitä meillä oli jo silloin, oli kestävää. Se oli silloin KAIKKI. Ja on vieläkin.

Ihan yhtä tärkeää kuin se biisi ja se hetki oli mulle silloin, on se, että Otto laittoi sen biisin eilen soimaan. Ihan yhtä tärkeää mulle on, että yli kahdeksan vuotta myöhemmin Otto edelleen muistaa meidän yhteisiä tärkeitä pieniä juttuja ja herkistyy niistä itsekin. Tai ehkä jopa vielä tärkeämpää. Se ei ollut vain alkurakkauden huumaa, se ei ollut nuorta hölmöä ihastumista. Tai oli se toki sitäkin. Mutta se oli myös paljon muuta. Se oli pohja kaikelle sille, mitä meillä tänä päivänä on yhdessä ja me ollaan pidetty siitä nuoresta hölmöstä ihastumisesta kiinni.

Edelleen tänäkin päivänä Otto on osallistuva puoliso ja isä. Hän muistaa aina ne pienetkin jutut, eikä koskaan vähättele mun ajatuksia tai pelkoja tai toiveita. Hän muistaa kysyä lapselta, miten hänen suunnittelemansa mielikuvituskaupungin asukkaalla menee ja hän muistaa sanoa mulle, että istu nyt oikeesti alas hetkeksi ja lue sitä kirjaa ihan rauhassa, mä hoidan. Hän muistaa kaikki koulun ja päiväkodin tärkeät päivämäärät ja hän muistaa kertoa, kun mun lempiartistilta on tullut uusi biisi, koska mä en kuitenkaan huomaa sitä itse. Hän kuuntelee oikeasti, kun mä selitän mun oudosta unesta pitkät pätkät ja hän metsästää mulle uutuusjätskiä eri kaupasta, jos sitä ei löydy sieltä missä yleensä käydään.

Joka päivä mä toivon, että osaan olla itse yhtä hyvä puoliso takaisin. Ja en mä kai ainakaan ihan surkea ole, kun Otto tuossa vieressä vieläkin on. Parhaani yritän. Me ollaan niin onnekkaita, kun saadaan olla yhdessä ja mä olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää yhdessä Oton kanssa. Varsinkin, kun molempien perheissä on taustalla vakava sairaus tai kuolema jo aivan liian nuorena, mä en pidä sitä lainkaan itsestäänselvänä, että saadaan olla toistemme kanssa sinne vanhainkodin kiikkustuoliin asti. Mutta toivon sitä enemmän kuin mitään muuta, että saadaan viettää pitkä ja hyvä elämä yhdessä toistemme ja meidän lasten kanssa. Ja joka päivä mä nautin täysillä ja imen itseeni kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on.

Mulle hyväntekeväisyys on osa vuoden jokaista kuukautta, ja tosi tärkeä juttu muutenkin. Olen toiminut kummina ja kuukausilahjoittajana Planin kautta zimbabwelaiselle tytölle jo useamman vuoden, ja WWF:n kautta olen norppakummina jo neljättä vuotta. Syksyllä tein Punaisen Ristin kanssa yhteistyötä ja olin lipaskerääjänä, eräänä jouluna olin Kauneimpien Joululaulujen edustajana ja lahjoitan Hope Ry:lle ympäri vuoden säännöllisesti lasten pieneksi jääviä vaatteita, kenkiä ja harrastusvälineitä sekä leluja. Haluan tuoda hyvän tekemistä säännöllisesti esiin täällä, koska mun mielestä se on jotain sellaista, mitä jokaisen siihen kykenevän pitäisi ottaa osaksi elämää. On tärkeää antaa omastaan toisille, jos siihen on mahdollisuus.

Joulun alla musta on kuitenkin erityisen tärkeää tehdä hyvää, sillä joulun alla moni avun tarve ja perheiden tuloerot korostuvat. Joulun aikaan mulle on erityisen tärkeää auttaa täällä Suomessa konkreettisesti. Siksi tämä joulukalenterin hyväntekeväisyysluukku on ollut osana blogijoulukalenteriani siitä asti kun meillä oli mahdollisuus ensimmäistä kertaa lahjoittaa omastamme muille.

Joulun aikaan meillä on tapana viedä joka vuosi lahjat Hopen joululahjakeräykseen Itikseen. Joka vuosi lapset saavat valita jokainen yhden lahjatoiveen joka toteutetaan, eli yhteensä ostetaan kolme pakettia nykyisin, kun lapsiakin on kolme. Lapsille on suuri ja tärkeä juttu, että he saavat auttaa toteuttamaan toisten lasten toiveita. Mielestäni tämä yhteinen perinne on myös hyvä keskustelun paikka lasten kanssa. On tärkeää tiedostaa se, että kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, ja olla kiitollinen siitä mitä on itse saanut.

Tänä vuonna lapset valitsivat ihan erilaiset toiveet. Yksi valitsi 12-vuotiaan toivoman taikurin tarvikepakkauksen, yksi valitsi 5-vuotiaan toivoman muovailuvahasetin ja yksi valitsi 4-vuotiaan toivomat L.O.L -surprise ja Num Noms -lelut. Samalla he vielä muistelivat edellisinä vuosina ostettuja lahjoja, ja pohdiskelivat, tekiköhän se toissa vuonna ostettu Ryhmä Hau -piirustustaulu saajansa iloiseksi. Musta on ihanaa, että tämä on lapsillekin tärkeä perinne ja asia joka jää mieleen ja jota muistellaan.

Kun kirjoitin tätä luukkua viime vuonna, joku kritisoi sitä, että miksi lahjojen pitää keräyksissä olla nimenomaan uusia ja muovisia, ja uskon, että tämä ajatus vilahtaa monen päässä varsinkin tänä jouluna IPCC:n ilmastoraportin jälkeen. Hopen entinen vapaaehtoinen kommentoi jo viime vuonna tätä asiaa postauksen kommenttiboksissa syntyneessä keskustelussa niin tyhjentävästi, että haluan liittää lainauksen hänen kommentistaan tähän:

”Hopelle voi lahjoittaa käytettyä tavaraa ympäri vuoden, ja Hopen toiminta perustuukin lähes täysin käytettyjen tavaroiden antamiselle eteenpäin. Kyseessä on siis hyvinkin ekologinen toiminta.

Minuakin ahdistaa uuden tavaran hillitön ostaminen ja muovin järjetön määrä. Mutta ymmärrän niitä lapsiakin: kyllähän se on lapselle ihan järjettömän tärkeää saada kerran vuodessa se yksi uusi lelu, kirja tai peli. Helppo se on meidän huudella kierrättämisestä, jotka kykenemme ostamaan uutta kun tarvitsemme tai haluamme. Mutta lapsi, joka joutuu 365 päivää vuodessa käyttämään ilmaista, vanhaa, kierrätettyä tai lahjaksi saatua, ei osaa ajatella ekologisesta näkökulmasta, vaan tietää vain, että kaverit saavat uusia leluja. Joten tällaiselle lapselle se uusi, siis oikeasti uusi ja vain hänelle hankittu nukke jouluna on varmasti paljon isompi asia kuin sille lapselle, joka saa uutta muutenkin. Vaikka hänenkin vaatteensa ostettaisiin pääosin kirpparilta ekologisista syistä. Puhumattakaan siitä, minkä ilon se stressaantunut vähävarainen vanhempi saa, kun pystyy kerrankin antamaan lapselleen ”kunnollisen lahjan.

En tosiaan halua yhtään vähätellä kirpputoreja ja kierrättämistä, liputan niiden puolesta ihan täysillä, mutta aina ekologisuus ei ole se tärkein ja ainoa arvo. Lisäksi tuossa tosiaan varmasti on pointtina myös se, että termistä ”ehjä ja puhdas” on hyvinkin vaihteleva käsitys ihmisten välillä. Hope, kuten kaikki muutkin hyväntekeväisyysjärjestöt, saavat lahjoituksena uskomattomia määriä puhtaasti roskaa, joten yksittäisten joululahjakeräysten on helpompi olla rajattuina uusiin tavaroihin.”

Siksi siis lahjojen pitää olla uusia. Muuten voi lahjoittaa toki myös käytettyä tavaraa, kuten itsekin teemme.

Käytiin myös eilen Alppilan kirkolla Riikan blogin Riikan apuna paketoimassa meidän lasten kanssa. Riikka järjesti keräyksen, jossa kerättiin lahjoja yrityksiltä vähävaraisten perheiden lapsille. Mukana olivat lahjoittamassa Kustantamo S&S, Greenlips Beayty, Natural Goods company, Iloinen heppu, Gymi, Reima ja Emmy, Papershop, Kiddex, Geffer, Plastex, Familon, Benetton ja Salon Pepe Åhman. Tuli niin hyvä mieli kun tiesin, että niin moni perhe saa apua ja iloa niistä lahjoista. Riikka teki suuren työn lahjoja hommatessaan ja oli ilo olla paketointiapuna. Pakettiin lähti talvivaatteita, pulkkia, kirjoja, leluja, pelejä, kosmetiikkaa, lahjakortteja liikuntaan ja hemmotteluun sekä paljon muuta. Paketit lähtevät kirkon Diakoniatyön kautta apua tarvitseville perheille.

Mulla on tapana joulun ajan hyväntekeväisyysluukussa listata mahdollisimman monta erilaista tapaa auttaa, jotta jokainen voisi löytää sen oman tapansa tehdä hyvää. Lahjoittaminen ja auttaminen on tosi helppoa ja vaivatonta jos niin haluaa, esimerkiksi tekstarin näpyttely on melko simppeliä ja nopeaa, mutta sillä voi tehdä paljon hyvää.

Hope joululahjakeräys

Hope yhdessä ja yhteisesti ry:n joululahjojen lahjoituspiste löytyy Helsingissä kauppakeskus Itiksestä, infopisteen vierestä. Lahjoja voi viedä 16.12. asti, ja lasten täsmätoiveita voi tsekata joko Hopen sivuilta tai suoraan pisteeltä. Piste on auki kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaan. Hopella on myös lahjoituslipas, johon voi lahjoittaa verkossa. 

Venner ruokakassit

Terveellisen Venner-ruokakassin voi tilata helposti ja nopeasti vähävaraiselle lapsiperheelle. Ruokakassi sisältää monipuoliset raaka-aineet ja reseptit seitsemään lämpimään kasvisateriaan jopa 6 hengelle, tehokasta Sana-Sol D-vitamiinia tukemaan immuniteettia, kilon hedelmiä ja pullon ravitsevaa oliiviöljyä. Yhdestä kassista perhe kokkaa jopa 42 ruoka-annosta! Ruokakassi toimitetaan suoraan avustettavan perheen kotiovelle. Yhden ruokakassin hinta on 90 euroa, mutta jo 15 eurolla voi osallistua.

Joulupuu-keräys

Joulupuu-keräyksessä kerätään lahjoja lapsille jotka ovat lastensuojelun kohteina, huostaanotettuina, sijaisperheessä, lastenkodeissa tai muutoin vähävaraisen perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman joululahjoja. Tällaisia lapsia on pelkästään Pääkaupunkiseudulla yli 10 000. Joulupuu-keräyksen järjestää Keskuspuiston Nuorkauppakamari, sekä paikalliset Nuorkauppakamarit, ja keräyksiä löytyy kaikista isommista ja pienemmistä kaupungeista ja kunnista. Oman kuntasi tilanteen voit tarkistaa keräyksen sivuilta. Helsingin keräyspiste sijaitsee kauppakeskus Forumissa, infopisteen vieressä ja on avoinna tänään klo 11-18 ja huomenna ja huomenna sunnuntaina klo 12-18. Lahjavinkit ja tarkemmat ohjeet löytyvät Joulupuu-keräyksen sivuilta. 

Joulupata-keräys

Joulupatakeräys toimii sekä livenä, että netissä. Livekeräyksiin voi viedä käteistä rahaa, siistiä käytettyä tavaraa ja avaamattomia ruokapakkauksia, lähimmän padan sijainnin voi tarkistaa täältä. Saatu raha, ruoka ja tavara lahjoitetaan vähävaraisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille, työttömille ja työkyvyttömille, syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille sekä ruoka-apua tarvitseville opiskelijoille.

Kauneimmat joululaulut -keräys ja -tilaisuudet

Kauneimmat joululaulut-yhteislaulutilaisuuksissa kerätty kolehti, sekä netissä ja puhelimitse saadut lahjoitukset ohjataan tänä vuonna maailman unohdettujen lasten hyväksi. Varoilla tuetaan lasten koulunkäyntiä, varhaiskasvatusta, ravitsemusta ja terveydenhoitoa. Viidellä eurolla saa lisäravinnetta nälkiintyneelle lapselle, kymmenellä eurolla voi antaa koulupuvun orpolapselle. 20 eurolla voi taata odottavalle äidille sairaalasynnytyksen, jotta hän selviää synnytyksestä ja voi huolehtia lapsestaan myös tulevaisuudessa. 

Ole joulupukkina seniorille 

Ole joulupukkina seniorille -kampanjan ideana on lahjoittaa yksinäisille ja vähävaraisille vanhuksille kukkalähetyksiä. Kampanjan järjestäjä on seniorihoivapalvelu Home Instead, kampanjan yhteistyökumppaneina ovat esimerkiksi suurten kaupunkien hoivapalvelut sekä seurakunnat. Osallistuminen on yksinkertaista: tarkista listasta lähin kampanjassa mukanaoleva kukkaliike, ota nimilappu joulupuusta, osta kukka lahjaksi ja jätä se liikkeen myyjälle nimilapun kanssa. Kukka toimitetaan tervehdyksen kanssa vanhukselle liikkeen puolesta. Joulukukkakampanja on käynnissä välillä 12.11.–17.12.2018.

HelsinkiMISSIO

HelsinkiMission varoilla tuetaan yksinäisiä vanhuksia, nuoria ja lapsiperheitä. Esimerkiksi lahjoittamalla 25 € Yksinäinen seniori saa keikka-auttajan apua, kuten apua arjen askareisiin, juttelu- tai ulkoiluseuraa.

Hyvä Joulumieli -keräys

Hyvä Joulumieli -keräykseen on helppoa lahjoittaa rahaa (10€) soittamalla tai tekstiviestillä. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.. Hyvä Joulumieli -keräys kestää 24.12. asti. Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70€ arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat ostaa jouluruuat. Tänä vuonna keräyksen tulostavoite on n. 2 000 000 euroa, jonka avulla jaetaan 70 euron arvoisia lahjakortteja 28 000 perheelle.

Pelastakaa lapset -joulukeräys

Pelastakaa lapset ry:n joulukeräykseen lahjoittamalla tuet lasten harrastuksia ja opintoja. Lahjoituksen avulla lapset saavat samoja mahdollisuuksia, kuin heidän ikätoverinsa – iloa ja itsevarmuutta sekä mahdollisuuden katkaista köyhyyden kierteen. Lahjoitus onnistuu tekstiviestillä tai verkossa helposti. Jo 10 euron lahjoituksella yksi lapsi pääsee harrastamaan. 

HESY Joulukeräys

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn perinteinen joulutonkkakeräys järjestetään 22.12. asti Lasipalatsilla ja 24.12. asti Megaeläin Itiksessä. Keräykseen voi osallistua antamalla rahaa keräystonkkiin. Lahjoituksen voi tehdä myös verkossa. Joulukeräyksessä saaduilla varoilla kustannetaan yhdistyksen hoidossa olevien eläinten eläinlääkäri-, hoito- ja ruokakuluja. HESYn hoitoon tulee joka vuosi noin 500 heitteille jätettyä eläintä. Eläinten auttamiseen kuluu vuosittain lähes miljoona euroa.

Auttaa voi muillakin tavoin kun lahjoittamalla rahaa tai tavaraa. Kaikki apu on arvokasta. Jollekin läsnäolo on suurin lahja mitä voi antaa. On tärkeää muistaa soittaa läheisille vanhuksille vaikka asuisi itse kaukana, ja käydä kylässä aina kun se on mahdollista. On myös tärkeää auttaa ystävää silloin, kun hän apua tarvitsee. Hyvää voi tehdä pienilläkin teoilla: toivottamalla kaupan kassalle hyvää joulua, kiittämällä terveydenhoitajaa hyvästä palvelusta, lähettämällä yksinäisille vanhuksille joulukortin tai kolaamalla naapurinkin lumet (jos meille nyt lunta sattuisi tulemaan). Autetaan ja välitetään toinen toisistamme kaikin mahdollisin keinoin! Ihanaa viikonloppua <3

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! Tämän päivän luukussa vähän syvällisempää asiaa, nyt nimittäin pohditaan, mitä suomalaisuus merkitsee minulle. Viime vuonna listasin 100 asiaa, joita rakastan Suomessa, mutta tänään kurkataan vähän syvemmälle ohi saunan ja juhannuksen.

Suomihan on maana sellainen, että me aina vähän nolostellaan ja vähätellään kaikkia meidän saavutuksia. Ainakin median perusteella suomalaisten tulisi ajatella, että vaatimattomuus on se meidän juttu. Muilla mailla on värikkäitä juhlia, meillä vuoden harmain päivä. Muut maat ampuvat itsenäisyyspäivänä ilotulituksia, me katsotaan ihmisiä kättelemässä. Muissa maissa ollaan lämpimiä ja mennään koko kylä kasvattaa -meiningillä. Meillä vihataan lapsia ja seisotaan vähintään 2m etäisyydellä muista bussipysäkillä. Ja sitten naureskellaan näille meidän omille hupsun hauskoille laimeille jutuille.

Oikeasti kuitenkin luulen, että aika moni suomalainen on suomalaisuudestaan ylpeä, kuten minäkin. Ei me nyt ihan niin tylsiä ja harmaita olla kuin äkkiseltään joku ajattelisi. Joo, bussipysäkillä seisoskellaan kaukana toisistaan, koska täällä osataan antaa omaa tilaa. Ehkä me täällä, varsinkin marras-joulukuun pimeydessä, kaivataan enemmän sitä omaa tilaa. Kaivataan tilaa olla aamuäreitä mörököllejä. Ei kaikki, mutta jotkut. Ja sitä annetaan. Kesällä ihmiset seisovat lähempänä toisiaan, sen olen huomannut. Lapsiystävällisyydessä on parannettavaa monissa asioissa, mutta monet asiat on huomattavasti paremmin kuin monissa muissa maissa.

Tämän vuodenajan pimeys ja harmaus on tietty Suomelle ainutlaatuinen juttu. Marraskuussa sen harmauden oikein todella tunsi, ja välillä jo tuntui, että se tunkeutuu liian syvälle luihin ja ytimiin ja ei vaan jaksa. Teki mieli karata aurinkoon, mutta en voinut. Mutta siinä piileekin meidän suomalaisten hienous: me ollaan opittu selviämään siitä pimeydestä ja harmaudesta, vaikka välillä se yrittää ottaa ylivallan. Harmaan ja pimeän keskelle on tullut valoa, juhlaa ja iloa. Vuosi vuodelta marraskuukin on valoisampi, ainakin täällä Helsingissä. Kun kävelee upeiden jouluvalojen loisteessa Esplanadin puistossa tai Aleksanterinkadulla, ei voi muuta kuin huokaista ihastuksesta ja unohtaa hetkeksi sen pimeyden.

Oikeastihan Suomi on luonnon osalta suurten kontrastien maa, vaikka tähän vuodenaikaan vesisadetta ikkunasta tuijotellessa mieleen tulee harmaus ja tasapaksuus. Meillä on pimeää, kylmää ja harmaata, mutta meillä on myös lämmintä, aurinkoa ja väriloistoa. Suomi on ihan henkeäsalpaavan kaunis maa, ja mä olen tänäkin vuonna niin monta kertaa pysähtynyt ihailemaan eri vuodenaikojen kauneutta. Otto sai lokakuussa kuunnella kyllästymiseen asti mun ”oikeesti kato noita puita, ne on niin ihanan värisiä” -huokailuja. Kesällä ihailin villejä lupiineja ja kirkkaan keltaisia rypsipeltoja.

Uskomatonta luontoa enemmän mun fiilikseen suomalaisuudesta vaikuttaa kuitenkin yleinen asenneilmapiiri, ja mahdollisuudet, joita Suomi meille tarjoaa. Mä näen, että olen saanut hyvät eväät elämään kaikista kohtaamistani vaikeuksista huolimatta. Olen saanut ilmaisen peruskoulutuksen, kirjoja lukuunottamatta ilmaisen toisen asteen koulutuksen ja tukea opin tiellä silloin kun sitä tarvitsin. Vaikka mekin ollaan Oton kanssa perustettu perhe hyvin nuorena tilastoja uhmaten, me selvittiin siitä kunnialla. Jos yhteiskunta ei olisi tukenut mitenkään, ei välttämättä oltaisi selvitty yhtä hyvin tai päästy yhtä pitkälle. Toki tässä on paljon parantamisen varaakin, ja moni nuori tai vanhempikaan perhe ei ole yhtä onnekas. Suomessa on paljon parantamisen varaa siinä, että oikeat ihmiset ja oikea apu kohtaisivat.

Jatkuvasti suomalaisten keskusteluilmapiiri kuitenkin vapautuu, ja yhä useammista tärkeistä asioista puhutaan, enemmän ja enemmän. Lapsistrategia2040 on tästä erittäin hyvä esimerkki. Mä näen, että meillä on ihan mieletön voima ja yhteinen tahto kehittää Suomea vieläkin paremmaksi, hienommaksi ja avoimemmaksi maaksi ihan joka päivä. En tiedä elänkö jossain omassa kuplassani, mutta uskon meidän mahdollisuuksiin. Uskon, että vaikka Suomi ei todellakaan ole ongelmaton maa (kuten ei mikään), me pystytään yhdessä ratkaisemaan niitä ongelmia ja menemään eteenpäin. Parasta, mitä suomalaisena Suomessa voi tehdä, on mun mielestä tutustua mahdollisimman moniin erilaisiin ihmisiin ja levittää hyvää ympärilleen. Kohdata jokainen ihminen tasavertaisena, eroavaisuuksista huolimatta.

Jokainen meistä kokee suomalaisuuden omalla tavallaan. Eri vaiheissa elämää olen itsekin kokenut suomalaisuuden eri tavoin. Tällä hetkellä mä koen, että mulle on todellakin ollut lottovoitto syntyä Suomeen, kuten klisee kuuluu. Täällä olen voinut kaikkien mutkien kautta kuitenkin rakentaa itselleni ja perheelleni sellaisen elämän, joka tekee mut ja meidät onnelliseksi. Toivon kuitenkin, että jokainen suomalainen olisi yhtä onnekas ja saisi kokea elämässään samanlaisen tunteen. Sen, että riittää ja on hyvä juuri omana itsenään. Se on aika iso toive, mutta uskon, että se voisi olla joskus vielä mahdollista, jos me kaikki yhdessä halutaan ja tehdään Suomesta vielä nykyistäkin parempi ja tasa-arvoisempi paikka asua ja elää. 

Ihanaa Itsenäisyyspäivää teille kaikille <3 Mitä suomalaisuus merkitsee juuri sulle? 

Tämä viikko on alkanut jotenkin poikkeuksellisen hektisesti, varsinkin kun vielä eilen meinasin unohtaa yhden sovitun palaverin, ja ehdin sinne vain nippa nappa, mutta ehdin kuitenkin, onneksi. Tuntuu, että nämä kaksi päivää on ollut yhtä paikasta toiseen hösäämistä ja aikatauluja, ja en ole ehtinyt ”tehdä mitään” vaikka koko ajanhan olen siis tehnyt kaikkea. Onneksi eilen sentään otettiin kuopuksen kanssa ennen sitä palaveria ihanan rauhallinen tunnin lenkki ohuen ensilumen peittämällä metsätiellä. Se olikin varmaan alkuviikon rauhallisin hetki, kun ihmeteltiin vaan käpyjä ja keppejä ja lumen peittämää maata.

Tänään illalla ennen lasten nukkumaanmenoa yksi tytöistä kysyi, että voidaanko ennen nukkumaanmenoa tehdä perhekasa. Perhekasa tarkoittaa sitä, että ollaan kaikki toistemme kainalossa ja halitaan ja jutellaan. Kello oli jo yli tavallisen nukkumaanmenoajan tämän päivän poikkeusmenosta johtuen, mutta mä sanoin, että tietenkin voidaan. Onneksi huomenna on myöhäinen aamu. Perhekasa on just best. Se oli juuri se, mitä me tarvittiin tähän iltaan. Pysähtymisen hetki yhdessä, missä oltiin täysillä läsnä kaikki viisi.

Perhekasassa voi jutella kaikesta, mitä mielen päällä on. Tänään me juteltiin päivän aikana tapahtuneista kivoista asioista. Jokainen sai sanoa kaksi päivän aikana tapahtunutta kivaa asiaa. Yksi kertoi siitä, miten hienoa oli ollut opetella laulamaan Vårt Land, Vårt Landia, ja kuinka hän oli laulanut kaikista kovimmalla äänellä koko porukasta. Yksi kertoi, että oli iloinen siitä, kun oli siivonnut oma-aloitteisesti ihan yksin taaperon yksin levittämän lautapelin ja vienyt sen paikoilleen, ja kuinka hän oli nähnyt ja kuullut miten iloiseksi minä tulin siitä. Kuulemma oli ihanaa ilahduttaa omaa rakasta äitiä. Taapero kertoi, että parasta päivässä oli ollut ”Samppa ja Kaja”. Tietäjät tietää. Meidän aikuisten mielestä kaikkein parasta oli juuri se perhekasa.

Kuinka onnellinen voikaan olla siitä, että omat lapset haluavat tulla kainaloon ja haluavat jutella meidän kanssa ja halia ja olla yhdessä. Ja miten ylpeä olen niistä asioista, jotka heidän mielestään olivat olleet kivoja. Hauskinta oli, että toinen isoista tytöistä oli aivan kriisin partaalla, kun hän ”sai valita vain kaksi kivaa asiaa”, kun kuulemma olisi ollut niin hurjan monta muutakin kivaa asiaa, ja oli vaikeaa päättää mitkä sanoo. Totesimme yhdessä, että sehän on aivan ideaalitilanne, että on niin paljon kivoja asioita päivässä, että ei tiedä minkä valitsisi. Se ei haittaa jos ei osaa päättää.

Aina silloin kun meinaa tuntua, että arjen velvollisuudet ottavat ylivallan ja minä vain juoksen mukana, on hyvä pysähtyä oikeasti hetkeksi niiden tärkeiden asioiden äärelle. Silloin voi antaa lasten palauttaa takaisin siihen, mikä oikeasti on tärkeää ja merkityksellistä. Lapset. Otto. Meidän perhe. Rakkaus. Läsnäolo. Jutteleminen. Haliminen. Kuulluksi tuleminen.

Ja tänäkin iltana voin sanoa olevani onnellinen ja iloinen tästä kuluneesta päivästä. Kiitos näiden rakkaiden, joista olen ihan älyttömän kiitollinen elämäni jokaisena päivänä.