Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kalevan kanssa.

No en ihan, mutta oon mää sielä asunu muutaman vuojen ja kyllä mää Oulun murretta ossaan, ja palijo käytänki aina ko mää puhun mun suvun tai kavereitten kans puhelimesa tai muutevvaa. Se tullee ihan heti ko puhhuu oikian ihimisen kans, vaikka mää muuten stadia puhunkin, ja blogisaki kirijotan. Ja luppaan kirijottaa tulevaisuuvessaki, eihän tästä ymmärrä kukkaan mittään.

Moni mieltää mut oululaisena, vaikka oikeasti olen asunut siellä vain pienen osan, muutaman vuoden, mun elämästä, ja Helsingissä olen syntynyt. Se on jännää että tällainen mielikuva on syntynyt, sillä enhän mä ole edes blogin aikana siellä enää asunut. Mutta kai ne oululaiset juuret on mussa aika vahvana, tai no ei ”kai” vaan ON.  Enkä ole niitä koskaan piilotellut täällä blogissa, vaan tuonut innokkaasti esiin, sillä olen niistä ylpeä. Oulu on mulle ihan superrakas ja tärkeä kaupunki, ja tästäkin vuodesta 2017 me ollaan vietetty yli kuukausi yhteensä Oulussa. Että kyllä se on meidän koko perheelle toinen koti Helsingin lisäksi.

Tärkein syy siihen on tietenkin se, että koko mun suku asuu siellä äitiä myöden, ja halutaan viettää aikaa mun suvun kanssa niin paljon kuin mahdollista. Mutta kyllä Oulu on muutenkin upea kaupunki, kuin vain siksi. Mä viihdyn Oulussa, rakastan Oulun keskustaa ja sen tunnelmaa, ja tykkään käydä siellä tapahtumissa, ja eri paikoissa. Jos me ei oltaisi rakennettu koko meidän elämää Helsinkiin, se voisi ihan hyvin olla Oulussa. Myös Otto ja lapset viihtyvät Oulussa tosi hyvin, eihän se muuten onnistuisikaan että siellä paljon aikaa vietetään.

Mulla on oululaiset juuret äitini puolelta, ja varmasti pohjoissuomalaisuus näkyy mun luonteessa ja persoonassa. Olen sellainen rempseä enkä turhia jaksa häpeillä, tai pelkää tabuja. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä, ja rakastan rieskaa. Toisaalta varmasti myös helsinkiläisyys on tuonut mun persoonaan oman lisänsä. Ja Oulun kansallisruoka rössypottu ei mun suosikkeihin kuulu, vaikka sillä hieno nimi onkin. Koen että Oulussa asutut vuodet ovat olleet tosi hyvä ja opettava juttu, se aina avartaa maailmankuvaa kun oma elämä ei keskity yhteen ja samaan pieneen kuplaan.

Vaikka en itse enää Oulussa asukaan, mä haluan pysyä kiinni siinä mitä entisessä kotikaupungissani tapahtuu, ja siksi luen mielelläni sanomalehti Kalevaa, Oulun omaa paikallislehteä. Koko mun suku kuitenkin asuu siellä päin, ja esimerkiksi mun isovanhempien kannalta mulle on tärkeää ja mielenkiintoista tietää kuinka kaupungin infrastruktuuri toimii. Kaleva tavoittaa päivittäin 142 000 sitoutunutta lukijaa, ja mä olen yksi heistä. Meille tulee paperinen Kaleva joka päivä, ja lisäksi mulla on käytössä Kalevan digipalvelu. Sieltä näen ajantasaisesti kaikki uutiset, vaikka kaukana Oulusta asutaankin, ja paperilehti tulee siksi meille päivän myöhässä.

DigiKalevan oma sovellus eKaleva toimii hyvin mun puhelimessa, ja luenkin aina uutiset sieltä, kun uutisia lähden varta vasten lukemaan. Mä seuraan tosi paljon sekä kotimaan, että kansainvälisiä uutisia ja tapahtumia, ja mieluiten haluan pysyä niistä kärryillä laadukkaasti. Monet sensaatiolehdetkin uutisoivat ja ihan ilmaiseksi, mutta jos haluaa journalistista näkökulmaa ja laadukkaita tyylikkäästi toteutettuja artikkeleita, niitä löytää helpommin Kalevasta.

Nykypäivän tietotulvassa ainakin mulle itselleni laadukkaan ja oikeellisen tiedon merkitys on vaan korostunut, ja lähdekriittisyys on ihan uskomattoman tärkeää. Varsinkin ollessani itse julkisessa asemassa, mun on pakko pitää 100% huoli siitä että esimerkiksi mun jakama tieto on oikeaa tietoa, ja lähteet kestävät kriittisen tarkastelun. En voi jakaa mitään höpöhöpöuutisia totena, enkä missään nimessä haluakaan. Siksi valitsen tarkkaan mistä uutiseni luen, ja mielelläni luen ne tuoreeltaan. Kalevan digipalvelu kulkee kätevästi puhelimessa, ja vaikka Kaleva on Oulun paikallislehti, niin kyllä sieltä löytää relevanttia tietoa maailman ja Suomen tapahtumista muutenkin.

Oululaisille Kaleva on tietysti ihan lehti numero 1, ja siellä mä olen jo pitkään lukenut Kalevan joka aamu kahvikupin äärellä, sillä mun tädille se on tullut niin kauan kuin mä jaksan muistaa, ja siellä me aina Oulussa ollessamme yövytään. Tai oikeastaan mun kaikille sukulaisille se tulee joka aamu. Sanomalehti tuo sellaista ihanaa rauhaa ja luksusta aamuun, ja on parasta hengailla aamutakissa kahvikupin kanssa ja lukea lehteä.

En ole varma tiedänkö ketään oululaista jolle Kaleva EI tule. Eli jos sinä olet oululainen eikä sulle tule vielä Kaleva, kannattaa testata Kalevaa seuraavat kaksi viikkoa ilmaiseksi paperisena ja diginä, tai pelkkänä digiversiona. Luulen että sitten sustakin tulee oululainen jolle tulee Kaleva. Tarjoukseen pääset TÄSTÄ, ja se ei velvoita mihinkään jatkositoumuksiin. Tai jos sulle tulee jo Kaleva mutta kaverille ei, niin vinkkaa ihmeessä hänelle.

Moni mun lukija on ainakin teidän kertoman (ja tilastojen) perusteella Oulusta, ja se on musta hurjan hauskaa. Kommenttiboksissa on tullut vuosien varrella vaihdettua kuulumisia vaikka kuinka monen vanhan tutun ja tutuntutun kanssa, ja tulee teihin törmättyä aina Oulun keskustassa liikkuessakin. Mutta hei, huikatkaa ihmeessä tähän jos ootte Oulusta! Olis hauskaa tietää ihan muutenkin että kuinka paljon oululaisia mun lukijoista löytyy!

Ihanaa päivää kaikille <3

Ensi viikolla tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä hetkestä kun meidän esikoinen tuli pylly edellä maailmaan, viisi viikkoa etuajassa, ja teki meistä vanhemmat. Se hetki on tallentunut mun muistiini ikuisesti, ja vaikka jokainen lapseni syntymä on ollut yhtä merkityksellinen, oli tämä hetki niistä kuitenkin se joka muutti kaikkein eniten meidän elämää.

Kun painan silmät kiinni ja muistelen sitä syyskuista tiistaita vuonna 2011, mä näen onnenkyyneleet Oton poskilla, muistan kuinka pelkäsin että 46-senttinen minivauva tippuu mun mahan päältä, ja muistan sen maailman kummallisimman tunteen, kun yhtäkkiä raskausmaha olikin tyhjä. Siis se on maailman oudoin fiilis, se hetki kun vauva vaan tulee ulos ja yhtäkkiä iso paino häviää kropasta! Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua siitä, vaikka siitä tunteesta varmasti saisikin kokonaisen postauksen aikaiseksi (am I right, kanssaäidit?!), vaan nyt oli tarkoitus analysoida sitä, olenko muuttunut äitinä tässä kuuden vuoden aikana. Toiminko eri tavalla, kuin kuusi vuotta sitten? No toiminhan minä, sen verran voin spoilata heti alkuun.

Kuusi vuotta sitten olin samaan aikaan hurjan epävarma, ja hurjan itsevarma äitinä. Kuvittelin osaavani tosi paljon siihenastisella hurjalla 20 vuoden elämänkokemuksellani, ja tietäväni äitiydestä kaiken, koska meille oli suotu tyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva. Samaan aikaan kuitenkin pelkäsin kaikkea uutta, uusia vaiheita, ja kaikki mitä luin, jäi kummittelemaan mun mieleen. Ajattelin että vauva menee pilalle jokaisesta pienestä virheestä, joita vanhempana tulee tehtyä. En ollut vielä löytänyt omaa tapaani olla äiti, ja syyllistyin oikeastaan ihan kaikesta. Vertailin, ja kiinnitin hirveästi huomiota siihen miten toiset äidit tekivät mitäkin, ja miten toiset vauvat kasvoivat verrattuna meidän vauvaan.

Luovutin ensimmäisellä kerralla imetyksen suhteen liian helpolla, ja luotin aika paljon siihen kuuluisaan ”maailaisjärkeen”, joka ei nykypäivänä enää ole siellä tärkeysjärjestyksen yläpäässä vanhemmuuden periaatteita pohtiessani. Silloin ärsyynnyin ja ahdistuin joka kerta, kun joku kyseenalaisti jonkin mun ajatuksen tai toimintatavan. Olin mustavalkoinen ja ehdoton, oli vaan joko niin tai näin, oikein tai väärin. Nykypäivänä luotan maalaisjärkeä enemmän virallisiin tuoreisiin tutkimuksiin kasvatuksen pohjana, sekä siihen, että tehdään sitä mikä toimii meidän perheellä, eikä mua juurikaan kiinnosta mitä joku ulkopuolinen on meidän tavoista mieltä. Tiedän myös että mustan ja valkoisen väliin mahtu koko kirjo harmaan eri sävyjä.

Joku toinen on varmasti jo 20-vuotiaana itsevarma äiti, joka ei kyseenalaista taitojaan tai vertaile itseään muihin. Mä en ollut. En silti sano että olisin ollut huono äiti, sillä en missään nimessä ajattele olleeni silloin huonompi äitinä. Ihan samat periaatteet mulla oli silloinkin kuin nykyään, taidot ja toteutustavat olivat vaan erilaiset. Pohjimmiltani olen kuitenkin ollut sama äiti alusta asti. Olen aina halunnut kasvattaa lapset rakkauden täyteisessä ja turvallisessa kodissa, itsevarmoiksi ja empaattisiksi tyypeiksi.

20-vuotiaana voimavarat ja kärsivällisyys vanhemmuuteen olivat kuitenkin mulla ihan eri luokkaa kuin nykyään, ja se tietysti vaikuttaa paljon sellaiseen arkipäivän vanhemmuuteen, vaikka ne periaatteet siellä taustalla samat ovatkin. Nykyään on helpompaa olla sellainen äiti kun haluan olla, kun ei tarvitse stressata ulkopuolisista vanhemmuuteen ja perhe-elämään vaikuttavista asioista, kuten taloudesta tai siitä otetaanko mut äitinä tosissaan, eikä jokainen lapsen uusi kehitysvaihe enää yllätä.

Kuten klisee kuuluu, kokemus tuo varmuutta, ja iän karttuminen rauhoittaa. Ainakin mua se on rauhoittanut. Menojalka ei ole vipattanut enää vuosiin, vaan viihdyn parhaiten yhdessä perheen kanssa. En kaipaa irroittelua tai villejä iltoja. Toisaalta, en kyllä kovin usein käynyt ulkona parikymppisenäkään, ainakaan jos lapsettomiin ikätovereihin vertaa. Silloin ne satunnaiset bailuillat parin kuukauden välein olivat mulle tärkeitä, ja kaipasin niitä. Ei se tehnyt musta kuitenkaan huonompaa äitiä kuin nyt, aina lapsilla oli turvallinen hoitopaikka. Nykyään olen vaan enemmän kiinni lapsissa omasta halustani, vaikka hoitajia olisi tarjolla enemmän kuin koskaan ennen.

Kuusi vuotta on kasvattanut ymmärrystä ja armollisuutta sekä itseä, että muita vanhempia kohtaan. Ymmärrän ja hyväksyn erilaisuutta nykyään paljon paremmin kuin kuusi vuotta sitten. En jaksa kauhistella muiden valintoja, enkä koe tarvetta nostaa omia valintojamme jalustalle ainoina oikeina ratkaisuina. En vertaile. Tiedän että jokainen perhe tekee omat päätöksensä, eikä se mikä toimii meillä, välttämättä toimi jollakin toisella ollenkaan. Olen myös itsevarmempi, ja luotan omiin kykyihini äitinä paljon enemmän. Se että joku kyseenalaistaa mut ei saa mua suuttumaan tai ahdistumaan, vaan perustelemaan oman kantani niin hyvin kuin osaan. Olen sinut meidän tekemien valintojen kanssa.

Kuusi vuotta on opettanut näkemään pidemmälle kuin siihen vauvavuoteen. Olen ymmärtänyt, että se vauvavuosi ei ole koko elämä. Se, saako vauva korviketta vai tissimaitoa, oppiiko konttaamaan 6kk vai 10kk iässä tai sanooko ekaksi äiti vai pappa, on ihan kärpäsen kakka lapsen koko elinkaaresta. Vaikka näistä asioista on hauska kirjoittaa ja jutella ja niitä on jännittävää seurata, niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka hyvä vanhempi on, tai kuinka hyvä lapsesta tulee. Siinä vaiheessa kun lapsi on kuusi, ei luultavasti enää edes muista missä vaiheessa mitäkin on opittu. Ainakin mulla tekisi tiukkaa ilman vauvakirjoja.

Vaikka koen olevani itsevarma äitinä, ja tietäväni omat vahvuuteni ja heikkouteni melko hyvin, en silti ajattele olevani valmis äitinä. Äitiys on koko elämän mittainen matka, ja niin kauan kuin mussa henki pihisee, tulen toivottavasti oppimaan ja kehittymään paremmaksi ja varmemmaksi äitinä. Jokainen vuosi ja vaihe opettaa ja antaa lisää. Mä nautin siitä ihan suunnattoman paljon. Haluan oppia mun lasteni rinnalla joka päivä paremmaksi.

Äitiys on parasta maailmassa, mun maailmassa. Jonkun toisen maailmassa joku muu asia on parasta, ja sekin on ihan fine. Postauksen kuvituksena kuva minusta äitinä jokaisena äitiyteni vuonna.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Swiss Clinicin kanssa.

Sain Swiss Clinicilta testiin uuden Skin Resculpting treatment -setin, joka sisältää Skin Roller Bodyn sekä Cryogel Body -Seerumin. Olen aiemmin testannut Swiss Clinicin Skin rolleria kasvoilleni, ja totesin silloin että minulle mikroneulaus sopii, ja se oikeasti olennaisesti paransi ihoni kuntoa. Vaikutus jatkui vielä pitkään hoitojakson jälkeen, aina siihen asti että tulin uudelleen raskaaksi ja sain hormonaalisia näppyjä naamaani.

Viime vuonna tulin raskaaksi kolmannen kerran, ja raskausaikana vatsan ympärykseni kasvoi suurempiin mittoihin kuin koskaan aiemmin. Jo kahden aiemman raskauden aikana venymään joutunut vatsaparkani venyi entisestään, ja tällä kertaa sain muutaman syvemmän arven vatsaan. Huomasin myös että ihoni ei enää palautunut yhtä hyvin itsekseen, kuin kahdesta aiemmasta raskaudesta. Vaikka se esimerkiksi seistessä näyttää ihan ok:lta eikä minulla vieläkään ole mitään roikkuvaa ihoa, tartuttaessa nahka oli ihan pienellä rypyllä ja seitin ohutta, varsinkin navan ympäriltä. Selkeästi venynyttä.

Swiss Clinicin uusi Skin Resculpting Treatment on ihonhoito, joka on tarkoitettu käyttöön isommilla ihoalueilla, kuten reisissä, vatsalla, käsivarsissa, pyllyssä ja lantiolla. Sitä voi käyttää raskausarpien hoitoon, selluliitin vähentämiseksi ja kiinteämmän ihon saavuttamiseksi. Mä käytin sitä nimenomaan raskausarpien hoitoon, ja saavuttaakseni kiinteämmän ihon. Vaikka mun arvet on melko vaaleita, eivätkä ne mielestäni loista mitenkään kirkkaasti muusta nahasta erillään, mä kuitenkin huomaan ne. Myös ohut ja venynyt iho on helposti arkaa navan ympäriltä, ja esimerkiksi tiukat housut jättävät siihen jopa pariksi päiväksi jälkiä. Siksi mieluusti teen kaikkeni, että ihon elastisuus paranisi, ja saisin ainakin tehokosteutettua ja uudistettua ihoa.

Skin Roller Body mahdollistaa sen, että Cryogel -seerumin ainesosat pääsevät imeytymään tehokkaasti syvälle ihoon, ja vaikuttamaan 24 tuntia. Vaikuttavina ainesosina on mm. Corallina.

Ensin iho puhdistetaan huolellisesti, ja sen jälkeen rullaillaan Skin Rollerilla muutaman minuutin ajan aina suuntaa vaihdellen. Sitten iholle levitetään viilentävä ja virkistävä Cryogel voimakkaan pyörivin liikkein. Kannattaa hieroa siihen asti että voide on imeytynyt kokonaan ihoon. Lopuksi Skin Roller putsataan Swiss Cliniciltä ostettavalla Sanitizing Spraylla tai jollain muulla antiseptisellä suihkeella.

Mä olen käyttänyt Skin Resculpting Treatmentia nyt hieman alle kuukauden ajan, ja olen huomannut että iho on kiinteytynyt ja tullut pehmeämmäksi. Raskausarvet ovat haalentuneet entisestään, ja ne eivät tunnu aivan yhtä syviltä enää. Kokonaan niitä ei varmasti saa pois ikinä, eikä tarvitsekaan, ovathan ne muistoja kolmesta uskomattomasta raskausajasta, ja meidän kolmesta ihanasta tytöstä. Mutta kiva että ohut iho on saanut elastisuutta ja pehmeyttä, eikä ole enää niin ohutta ja arkaa. Mun iho on paljon kiinteämmän tuntuinen nyt, ja se on itselleni se tärkein muutos.

Tärkeintä on terveet elämäntavat, liikunta ja runsas veden juominen, mutta kyllä tämä on ainakin mun ihon kuntoa selkeästi kohentanut. Toki itsekin olen samaan aikaan aloittanut säännöllisen liikunnan harrastamisen personal trainerin opastuksella, juonut paljon vettä ja syönyt melko terveellisesti. Selluliittipuolesta mulla ei ole kokemusta, mutta uskoisin että tämä hoitomuoto auttaa hyvinkin selluliitin hoidossa, sen perusteella miten se on toiminut mun ihon kanssa.

Hoito ei ole lainkaan kivuliasta, vaan se tuntuu sellaiselta hassulta kevyeltä ”tikustelulta”. Ei yhtään sen pahemmalta kuin kasvojen mikroneulaus, ja tietty kropan iho ei muutenkaan ole niin herkkää kuin kasvojen. Etenkin tuo Cryogelin levittäminen tuntuu niin ihanalta ja olenkin ottanut rutiiniksi rullailla aina treenin ja suihkun jälkeen, kun se virkistää ja viilentää sitten niin mukavasti. En ole muistanut rullailla ihan joka päivä, sillä vauva-arjessa on paljon muutakin mielessä kuin ihonhoito. Mutta silti tämä on vaikuttanut positiivisesti mun ihon kuntoon, vai mitä sanotte ennen-jälkeen -kuvista?

LUKIJATARJOUS: Jos innostuitte tuotteesta tai kaipaatte apua raskausarpiin tai selluliitin hoitoon, teille on nyt mahtava tarjous Swiss Clinicille! Mun blogin lukijat saavat nyt koodilla IINABODY20 20€ alennuksen Swiss Skin Resculpting Treatmentista, eli sille jää hintaa vain 79 euroa.

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

Otto kotiutui mökkireissultaan jo aamupäivällä ja saatiin viettää ihan tavallista perhelauantaita kaikki yhdessä. Otettiin melkeinpä heti nokka kohti Ruoholahtea ja Kaapelitehdasta, missä Helsinki Design Marketia tänään ja huomenna vietetään. Ulkona oli aika koiranilma, mutta se ei menoa haitannut. Paikka oli aivan tupaten täynnä ihmisiä ja toinen toistaan mahtavampia merkkejä oli markkinoilla edustettuna.

Me käytiin ostamassa Papun Design Marketiin jämäpaloista tehdyt spesiaaliväriset polvipaikkaleggarit Novalle, sekä huikea lohikäärme-ovitarra tyttöjen leikkihuoneen oveen Made of Sundaysilta. Kaikkea muutakin ihanaa oli, mutta koska paikalle ei saanut viedä rattaita, ja unohdin meidän kantorepun kotiin, ei jaksettu kanniskella Novaa sylissä ihmistungoksessa enää sen pidempään. Kierrettiin siis vaan nopeasti eri paikat läpi ja tsekattiin ne muutamat mitä oltiin etukäteen ajateltukin.

Seinätarra pääsee paikoilleen vasta kunhan ensi viikolla meidän lattiat on VIHDOINKIN tehty loppuun. En voi sanoin kuvailla kuinka paljon (ja kauan, liian kauan) olen sitä odottanut. Mutta tässä on ollut vähän kaikkea muuta mielessä kuin lattiat, ja ollaan priorisoitu kaikki muu niiden ohi, ei ole tuntunut olevan sopivaa hetkeä toteuttaa niitä. Me ollaan vähän tällaisia huithapeleita että ei haittaa keskeneräiset lattiat, kun on paljon kaikkea muuta jännää.

Kyllähän nuo laminaatit pinossa tuossa keittiössä on välillä ärsyttäneet, vaan enpä tiedä minkä hauskan ja jännittävän hetken olisin vaihtanut mieluummin lattiaremonttiin, en kyllä mitään. No juu, tähän pätee hyvin sanonta ”Don’t look back, you are not going that way.” eli suunta eteenpäin, ja kohti ensi viikon lopussa häämöttävää toivottavasti valmista lattiaa. Meidän tuurilla (ja Oton perfektionisti-luonteella) tulee vielä jotain mikä estää tekemästä lattiaa ihan kerralla loppuun asti, mutta sitten tulee. Ei se ole edelleenkään niin justiinsa. Ja mieluummin keskeneräinen, kuin huonosti ”valmiiksi” tehty. Mutta se lattioista, ne on ensi viikon juttuja.

Katsottiin tyttöjen kanssa aamupäivällä Boss Baby -elokuva Elisa Vuokraamosta ennen kuin Otto tuli, ja se oli ihan huikea, voin suositella! Naurettiin tyttöjen kanssa melkein vedet silmissä. Ja meillä oli eilen ihan super hauska tyttöjen ilta, katsottiin Vain Elämää ja tanssittiin, ihan niin kuin suunniteltiinkin. Hengattiin peittojen alla lattiatyynyllä, mussutettiin popcornia ja naureskeltiin Novalle joka suhasi ympäri olohuonetta taukoamatta.

Hänestä on tullut ihan hullun nopea konttaamaan, ja nyt taputtaminenkin onnistuu jo kunnolla niin että käsistä kuuluu läpsytysääni, hahaa. Uusimpana juttuna hän on oppinut ihan melkein kiipeämään itse lattiatyynyltä sohvalle, joten sohvalle ei voi enää jättää m-i-t-ä-ä-n kuten tietokonetta, kameraa tai puhelinta, niinkuin ennen on voinut. Hän on erittäin kiinnostunut juuri niistä, ja päättäväisen luonteensa ansiosta niitä sinnikkäästi tavoittelee.

Me aletaan nyt leipomaan omenapiirakkaa, ja toivotan aivan ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ASUSin kanssa.

Viime viikolla tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun perustin oman yrityksen. Vuosi! Vuosi sitten olin aivan paniikissa kun yritystä perustin. Olin raskaana toisella kolmanneksella, juuri lopettanut päivätyöni ja heittäytynyt jonkun mielestä aivan tyhjän päälle: pelkän blogin varaan. Kesällä on aina markkinoinnin kannalta hiljaisempaa, joten perustin yritykseni oikeastaan ”pahimpaan aikaan”, juuri silloin, kun blogimainonta on vähäistä ja palkkiokin näin ollen pienempi. Oltiin vasta ostettu uusi auto, ja kolmannen raskauden takia oli pakko miettiä suurempaa asuntoa. Voin kertoa että vuosi sitten tähän aikaan otsallani komeili muutama hikikarpalo, ja ne kaikki eivät johtuneet pelkästä raskauspahoinvoinnista.

Onneksi mä uskalsin kokeilla siipiäni ja luotin vaistooni, sillä se kannatti. Vaikka yritystä perustaessani olin paniikissa, hyvin nopeasti huomasin että päätös oli tasan oikea. Olin punninnut päätöstä tarkkaan, ja miettinyt realistisesti mitä mahdollisuuksia minulla yrittäjänä on. Liiketoimintasuunnitelmani oli selkeä, ja vaikka kesä oli ollut hiljaisempi, mun oli pakko luottaa siihen että kyllä se siitä taas vilkastuu kuten aiempinakin vuosina. Onneksi myynti lähti heti rullaamaan kesän jälkeen, onhan taustallani loistava myyntitiimi joka koostuu pitkän linjan ammattilaisista. Yrittäminen ei ollutkaan niin hankalaa, eikä byrokratia niin vaikeaa, kun palkkasin loistavan kirjanpitäjän. Kaikki mun pelot osoittautuivat turhiksi, ja tämä vuosi yrittäjänä on ylittänyt aivan kaikki mun odotukset.

En viime vuoden elokuussa uskaltanut oikeasti uskoa siihen, että Otto voisi olla koko vanhempainvapaan ajan kotona, mutta tässä sitä nyt eletään Oton vanhempainvapaan viimeisiä kuukausia, ja tämä on ollut meidän elämän parasta aikaa, eikä ole tuottanut mitään taloudellisia hankaluuksia. Vuosi sitten se oli vain haave jonka uskalsin kuiskata illalla nukkumaan mennessä varovasti Otolle. Haaveesta se pikkuhiljaa syksyn aikana kasvoi päätökseksi, jota kohti aktiivisesti pyrin, ja uskalsin kertoa siitä täälläkin.

Tämä vuosi on ollut ihan uskomattoman antoisa, niin henkilökohtaisessa elämässä, kuin myös yrittämisen kannalta. Vaikka me ollaan samaan aikaan odotettu vauvaa, ja vietetty vauvavuotta, musta tuntuu että olen ottanut bloggaajana suurimmat askeleet eteenpäin nyt, sitten blogin ensimmäisten vuosien. Blogi on onnistunut kasvamaan, ja ennen kaikkea olen itse oppinut ihan mielettömän paljon, kun olen voinut keskittää kaiken työaikani blogi- ja somesisällön tekemiseen ja kehittämiseen.

Olen osallistunut koulutuksiin, joista tärkeimpänä ASUSin workshopit sekä viime- että tänä vuonna. Niistä sain todella arvokkaita työkaluja blogin kehittämiseen, sekä laadukkaamman ja paremman sisällön tuottamiseen. Uskon ja toivon että koulutus on näkynyt myös teille parempilaatuisina kuvina, helpommin luettavana tekstinä ja Googlessa, jos olette etsineet jotain ja löytäneet siihen vastauksen blogistani. On ollut mieletöntä saada opit suoraan alansa parhailta ammattilaisilta, kuten valokuvaaja Lars Johnsonilta, ja hakukoneoptimoinnin gurulta Aki Ovaskalta.

Tärkeänä apuvälineenä mulla on ollut blogin kanssa käytössä myös ASUSin Zenbook, sekä uusi suurempi näyttö jonka kesällä sain myös käyttööni. Kun omat kuvansa näkee ekstratarkalta näytöltä jättimäisenä, on helpompi huomata missä on kehitettävää ja kuinka kuvat voi editoida parhaiten. Tehokkuuden lisäksi mun mielestä parasta ASUS Zenbookissa onkin juuri näytön tarkkuus. Se on paras mahdollinen kone visuaalisen sisällön kanssa työskenteleville, etenkin jos liikkuu paljon ja konetta pitää kantaa mukana.

TARJOUS: ASUSilla on käynnissä Cashback -kampanja 24.9. asti, jonka aikana jokaisesta ostetusta ASUS Zenbook Flip S:n ostosta saa 100€ ostohyvityksen, kun täyttää Microsoftin sivulla hyvityslomakkeen oston jälkeen. Tämä on aika reipas hyvitys arvokkaasta koneesta, joten nyt on superhyvä hetki päivittää kalustoa, jos on tarvetta! Lisää tarjouksesta voi lukea Microsoftin sivuilta, ja Zenbook Flip S sekä lisätiedot siitä löydät Verkkokauppa.comista.

Ei yrittäminen aina ole herkkua tai maailman helpointa, mutta antoisaa ja ihan parasta kyllä. Se on ihan mun juttu. Vaikka en etukäteen edes tiennyt olevani yrittäjähenkinen, niin nyt huomaan ihan selkeästi että olen sitä todellakin. Yrittämisessä on paljon opittavaa, ja mä janoan lisää tietoa ja pyrin opettelemaan joka päivä lisää.

Vuoden jälkeen tunnen oloni vaan todella kiitolliseksi ja onnekkaaksi. Olen kiitollinen Otolle, läheisilleni sekä kaikille mahtaville ihmisille keiden kanssa olen saanut tehdä yhdessä töitä, ja kehittyä ja kasvaa. Kaikkein eniten olen kuitenkin kiitollinen teille lukijoille, joita ilman koko blogia ei olisi, eikä mun yritystäkään. Toivon että tiedätte sen, kuinka paljon te merkitsette mulle, ja kuinka paljon mä haluan tulla paremmaksi ja kehittää blogia aina vain teille mieluisammaksi. Aina on varaa parantaa, ja aion ehdottomasti jatkaa blogisisällön, kommunikaation ja somekanavien kehittämistä parempaan suuntaan myös jatkossa.

Ihanaa päivää kaikille ja K-I-I-T-O-S!