Eilen aamulla Otto laittoi soimaan yhden ihanan instrumentaalin pianobiisin, joka sai mut saman tien kyynelehtimään. Mulle tulvahti mieleen sellainen määrä muistoja ja rakkautta, että hanat aukesi aivan täysin. Se biisi toi mieleen niin paljon tunteita ja muistoja kahdeksan vuoden takaa. Siitä on ihan kohta kahdeksan vuotta, kun me Oton kanssa muutettiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Siellä yhteisessä vuokrakaksiossa me alettiin rakentaa meidän yhteistä elämää aivan alusta.

Se biisi sai mut itkemään niin kovasti, koska se sai mut itkemään jo kahdeksan vuotta sitten. Ollessani ensimmäistä kertaa raskaana 19-vuotiaana, mä luin neuvolan oppaasta, että mahassa olevalle vauvalle voi soittaa musiikkia, sillä hän kuulee äänen mahaan. Kannattaisi soittaa kuulemma jotain biisiä sekä masuvauvalle, että sitten kun hän jo syntynyt, sillä hän saattaisi sitten esim. rauhoittua kuullessaan aina saman tutun laulun. Muistan kun mietin päiväkaudet, että mikä olisi niin ihana laulu, että haluaisin soittaa sitä vauvalle, mutta en keksinyt. Sitten yhtenä päivänä Otto laittoi sen pianobiisin soimaan kun pötköteltiin sängyllä ihmettelemässä masuvauvan potkuja. Otto kysyi, että voisko tää olla hyvä biisi ja se oli täydellinen.

Toki mä olin huomannut jo aiemmin, että Otto oli tosissaan mukana ja välitti meistä, mutta tuo hetki oli jotenkin niin ihana ja merkityksellinen. Mulle oli silloin ihan älyttömän iso juttu, että Otto piti musiikin soittamista tärkeänä ja halusi osallistua. Olisihan hän ihan yhtä hyvin voinut vaan sanoa, että ihan tyhmä juttu, ei se vauva mitään kuule. Mutta ei sanonut. Mulle oli todella tärkeitä tällaiset pienet, mutta kuitenkin niin isot jutut, kun silloin vasta opeteltiin tuntemaan toisiamme. Se, miten Otto huomioi mua ja vauvaa toi luottamusta siihen, että se, mitä meillä oli jo silloin, oli kestävää. Se oli silloin KAIKKI. Ja on vieläkin.

Ihan yhtä tärkeää kuin se biisi ja se hetki oli mulle silloin, on se, että Otto laittoi sen biisin eilen soimaan. Ihan yhtä tärkeää mulle on, että yli kahdeksan vuotta myöhemmin Otto edelleen muistaa meidän yhteisiä tärkeitä pieniä juttuja ja herkistyy niistä itsekin. Tai ehkä jopa vielä tärkeämpää. Se ei ollut vain alkurakkauden huumaa, se ei ollut nuorta hölmöä ihastumista. Tai oli se toki sitäkin. Mutta se oli myös paljon muuta. Se oli pohja kaikelle sille, mitä meillä tänä päivänä on yhdessä ja me ollaan pidetty siitä nuoresta hölmöstä ihastumisesta kiinni.

Edelleen tänäkin päivänä Otto on osallistuva puoliso ja isä. Hän muistaa aina ne pienetkin jutut, eikä koskaan vähättele mun ajatuksia tai pelkoja tai toiveita. Hän muistaa kysyä lapselta, miten hänen suunnittelemansa mielikuvituskaupungin asukkaalla menee ja hän muistaa sanoa mulle, että istu nyt oikeesti alas hetkeksi ja lue sitä kirjaa ihan rauhassa, mä hoidan. Hän muistaa kaikki koulun ja päiväkodin tärkeät päivämäärät ja hän muistaa kertoa, kun mun lempiartistilta on tullut uusi biisi, koska mä en kuitenkaan huomaa sitä itse. Hän kuuntelee oikeasti, kun mä selitän mun oudosta unesta pitkät pätkät ja hän metsästää mulle uutuusjätskiä eri kaupasta, jos sitä ei löydy sieltä missä yleensä käydään.

Joka päivä mä toivon, että osaan olla itse yhtä hyvä puoliso takaisin. Ja en mä kai ainakaan ihan surkea ole, kun Otto tuossa vieressä vieläkin on. Parhaani yritän. Me ollaan niin onnekkaita, kun saadaan olla yhdessä ja mä olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää yhdessä Oton kanssa. Varsinkin, kun molempien perheissä on taustalla vakava sairaus tai kuolema jo aivan liian nuorena, mä en pidä sitä lainkaan itsestäänselvänä, että saadaan olla toistemme kanssa sinne vanhainkodin kiikkustuoliin asti. Mutta toivon sitä enemmän kuin mitään muuta, että saadaan viettää pitkä ja hyvä elämä yhdessä toistemme ja meidän lasten kanssa. Ja joka päivä mä nautin täysillä ja imen itseeni kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellin kanssa.

Mun mielestä on todella tärkeää viettää kahdenkeskistä parisuhdeaikaa. Varsinkin nyt, kun meidän nuorimmainen on jo 2-vuotias, tuntuu itsellekin helpommalta olla vaikka yksi yö poissa. Vauvavuosi on mulle itselleni aina sellainen kupla, josta on vaikeaa lähteä, mutta mitä vanhemmaksi nuorinkin kasvaa, sitä paremmin uskallan välillä ottaa myös aikuisten aikaa. Mun mielestä aikuisten ajan ei edes tarvitse tarkoittaa mitään kovin ihmeellistä, vaikka toki välillä intensiiviset ja jännittävät uudet kokemuksetkin on erittäin jees. Mutta välillä ihaninta on vaan se, että saa olla toisen kanssa ihan rauhassa ja keskittyä vain toisiinsa.

Me ollaan reissattu Oton kanssa kahdestaan viikonloppureissuja ulkomailla ja sekin on kyllä aika ihanaa. Nykyisillä tiedoilla ilmaston tilasta näitä viikonloppureissuja ei kuitenkaan kovin usein haluta tehdä. Viimeksi ollaankin oltu kahdestaan kauempana reissussa vuonna 2015, että hetki on jo siitäkin ehtinyt vierähtää. Helpompi ja ekologisempi vaihtoehto kaupunkilomalle Euroopassa on  staycation jossain tarpeeksi lähellä sijaitsevassa hotellissa. Ja sekin voi olla aivan ihanaa, hauskaa ja rentouttavaa. Vaikka varmasti tullaan tekemään joskus vielä viikonloppureissuja kauemmaskin, mä nautin ihan älyttömän paljon myös näistä minilomista lähellä kotia.

Käytiin Oton kanssa vähän aikaa sitten testaamassa Pasilan uudistunutta Holiday Inn Helsinki – Expo -hotellia. Lapset olivat sen aikaa kotona isoisänsä kanssa. Messukeskuksen kyljessä sijaitseva hotelli on uusittu kokonaisuudessaan helmikuun aikana ja avattu täysin uudistettuna 1.3.2019. Joka puolella tuntui ihana uudenkarhea fiilis ja onhan hotelli nyt aivan mielettömän tyylikäs uudistuksen jälkeen. Meidän sviitti 6. kerroksessa oli todella mukava ja tilava. Siellä olisi viihtynyt pidemmänkin loman ajan oikein hyvin.

Me oikeastaan viihdyttiin meidän hotellihuoneessa niin hyvin, että kun oltiin käyty ravintolassa syömässä, tultiin jo yhdeksän maissa illalla takaisin huoneeseen vaan hengailemaan. Se oli parasta! Käytiin kuumassa kylvyssä ja katsottiin samalla sarjaa, hengailtiin meidän älyttömän muhkeassa sängyssä (jossa oli muuten neljän tyynyn pillow menu, eli ei mennyt niskat jumiin vääränlaisista tyynyistä) ja vaan rentouduttiin. Ihan parasta vaan olla kahdestaan ja tuntui niin hyvältä mennä ajoissa nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna pirteänä uuteen päivään. Vaikka me valittiinkin oman huoneen kylpy, olisi hotellissa ollut myös tarjolla hotellivieraiden käyttöön upea sauna ja kuntokeskus 10. kerroksessa mielettömin näköaloin.

Uudistetussa hotellissa on haluttu ottaa majoittujien erilaiset tarpeet entistäkin paremmin huomioon. Uuteen konseptiin kuuluu tärkeänä kulmakivenä myös Holiday Inn®-ketjun Open Lobby, joka yhdistää perinteiset ravintola-, aula- ja työskentelyalueet yhtenäiseksi olohuonemaiseksi tilaksi. Sen ideana on tarjota asiakkaille mahdollisuus valita missä ja milloin he ruokailevat tai työskentelevät. Ruokaa ja juomaa on tarjolla vuorokauden ympäri ja aulan alueella on runsaasti sekä sähkö- että USB-pistokkeita työskentelyn helpottamiseen.

Illalla kun me tultiin hotellille, aulassa kävi ihana kuhina. Monesti hotellien aulat on sellaisia tosi kolkkoja ja tyhjiä, mutta tuo open lobby -konsepti selkeästi toimii. Aulassa kuului ihana puheen sorina ja ihmisiä hengaili joka puolella lasillisilla, tekemässä töitä tai syömässä. Ihanan lämmin tunnelma.

Messukeskuksen kyljessä kiinni oleva Holiday Inn Helsinki – Expo sijaitsee Pasilan rautatieaseman sekä linja-auto- ja raitiovaunupysäkkien läheisyydessä. Hotellista on kätevät yhteydet niin Helsingin keskustaan, Helsinki-Vantaan lentoasemalle kuin muuallekin Suomeen rautateitse. Raitiovaunulla keskustaan on kiva ajella, vaikka junalla tietty pääsee hieman nopeammin. Me käytettiin raitiovaunua kun käytiin keskustassa.

Mä heräsin kello 7.00, vaikka kahdestaan oltiinkin. En vaan osaa nukkua pidempään tällä hetkellä. Niinpä mä käytin aamun ylimääräiset tunnit työntekoon meidän sviitissä ja odottelin ihan rauhassa, että Otto heräili. Siirryin olohuoneen puolelle naputtelemaan ja Otto sai nukkua. Olen kyllä hieman kade taidosta nukkua aamuisin pitkään. Toisaalta taas, Otto kadehtii mua taidosta nukahtaa sekunnissa iltaisin. Aina se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, muka. Onneksi molemmat voidaan hyödyntää niitä omia mieltymyksiä ja vahvuuksia. Mä nousen mielelläni aamulla lasten kanssa, koska en kuitenkaan nuku pitkään. Ja Otto taas yleensä hoitaa yöllä, jos joku lapsista vaikkapa sattuu heräämään kesken unen. Tätä ei onneksi näin isojen kanssa tapahdu enää kovin usein, mutta silloin kun lapset ovat olleet pienempiä, on se ollut mulle ihanaa, kun Otto on noussut antamaan vettä/käyttämään vessassa/lohduttamaan jos lapset on nähneet pahaa unta.

Mulle hotelliyöpymisessä yksi ihanimpia asioita on hotellin aamiainen! On vaan niin ihanaa syödä aamiaista hotellissa. Holiday Inn Helsinki Expossa oli kattava buffet-aamiainen, ja toki myös mahdollisuus tilata aamiainen suoraan huoneeseen. Tarjolla oli kattava hotelliaamiainen ja paljon hedelmiä ja vihanneksia, sekä Kaffa Roasteryn herkullista kahvia.

Miniloman jälkeen oli ihanaa vaan matkustaa lyhyen matkan päähän kotiin ja päästä halimaan lapsia. Kotimatkalla jo sanoinkin Otolle, että mä en jaksa odottaa, että näen lapset! Heilläkin oli onneksi ollut kuulemma mahtava ilta ja yökin oli sujunut oikein mallikkaasti.

Holiday Inn Helsinki – Expon sivuilta löytyy paljon lisätietoa hotellista, huoneista ja palveluista.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy:n kanssa ja minulla on suuri kunnia toimia Fazer Puikuloiden brändilähettiläänä tänä vuonna.

Kuten pari viikkoa sitten hääpäivänäkin kirjoitin, arjessa ei aina ole niin paljoa sitä parisuhdeaikaa kuin toivoisi. Niistä pienistä hetkistä kannattaa kuitenkin pitää kiinni. Silloinkin kun meidän päivän ainoa parisuhdeaika oli iltaisin vauvan nukkuessa rinnalla, me syötiin yhdessä iltapalaa, joka ilta. Nykyisin illat ovat taas vain sitä aikuisten aikaa, mutta pitkään meidän päivien ainoa yhteinen hetki oli kuitenkin se iltapala, silloin kun Otto vielä teki töitä ja opiskeli yhtäaikaa. Meidän iltapalahetket eivät yleensä ole mitään kovin gourmeeta, mutta toki joskus tykätään hifistelläkin. Yleensä meidän iltapalaleipien päällä on margariinia, juustoa ja kurkkua, tai sitten Otolla pikkelssiä, juustoa ja kurkkua. Otto ei koskaan ole oppinut käyttämään perinteisiä levitteitä leivän päällä.

Iltapala on alusta asti ollut se meidän yhteinen juttu. Vaikka tehtäisiin muuten koko ilta omia juttujamme, me syödään aina iltapala yhdessä. Iltapalan verran on aina aikaa, vaikka sen sitten ottaisi yöunista. Mä uskallan väittää, että yhteiset iltapalahetket ovat pelastaneet meidät monelta turhautumiselta ja riidalta parisuhteessa. Ihan niinkuin lapsi tarvitsee tutkimusten mukaan vanhemmaltaan sen vartin täysin jakamatonta huomiota päivässä tunteakseen itsensä rakastetuksi ja huomioiduksi, myös puolisot tarvitsevat toisiltaan pienen hetken.  Tai näin ainakin mun logiikka sanoo. Kun ehtii keskittyä toisiinsa edes sen pienen vartin iltapalahetken verran joka päivä, saa vaihdettua kuulumiset, saa kerrottua toiselle, että toinen on tärkeä ja mikä parasta: saa mahan täyteen herkullista iltapalaa. Se vartti riittää aivan hyvin silloin, kun enempää ei ole.

Me aina tehdään yhdessä iltapalaa, välillä jo ihan väsyneenä ja silmät unihiekkaisina. Sitten otetaan iltapalat mukaan olkkariin, ja höpötellään, tai katsotaan jotain sarjaa josta tulee hyvä mieli, jos ollaan ehditty jo höpötellä muutenkin. Leipä on sopivan iisi iltapala, ja sen saa tehtyä nopeasti, kun ei illalla useinkaan enää jaksa alkaa väkertämään mitään sen vaivalloisempaa. Ja leipä on myös hyvää! Me tykätään molemmat tosi paljon syödä leipää.

Leipä on meille nautinto siitä huolimatta, että syödään ihan tavallisia juusto-kurkkuleipiä. Kun leipä on tarpeeksi hyvää, on yksinkertainenkin usein herkullista. Fazerin uudet Puikula Pehmeämpi 100Kaura -leivät ovat nimensä mukaisesti kaurasta valmistettuja, ja aivan älyttömän pehmeitä leipiä. Nyt aiheena on meidän aikuisten iltapalat, enkä edes vielä lähde siihen, mitä meidän lapset sanoivat tästä uudesta leivästä maistettuaan sitä. Mutta sanonpahan vaan, että he kuulostivat aivan Puikula-mainokselta.

Puikulat ovat tuttuja jo omasta lapsuudestani, ja voisin sanoa, että olen varmaan maistanut jokaista erilaista Fazerin Puikulaa elämäni aikana. Se on ainakin meille sellainen arjen perusleipä, jota aina tulee ostettua kaupasta. Nyt Puikula-perheeseen on tullut aivan uusi suosikki, ja se on tämä Puikula Pehmeämpi 100Kaura. Se on oikeasti varmaan pehmein leipä, mitä olen ikinä syönyt, ja se on pehmeää vielä parasta ennen -päivän lähestyessäkin.

Pehmeyden salaisuus on siinä, että leipä on leivottu haudutettuun kaurapuuroon. Se pitää leivän tuoreen makuisena ja tuntuisena useammankin päivän. Nimensä mukaisesti 100Kaura on valmistettu kaurasta ja 100Kaura sisältää 6,6% kuitua ja 15g proteiinia 100 grammassa. Leivän jauhoista, jyvistä ja hiutaleista 100% on kotimaista kauraa.  Leipä ei kuitenkaan ole gluteeniton, sillä siinä on käytetty puuron lisäksi myös vehnägluteenia tuomassa pehmeyttä rakenteeseen.

Me ollaan aivan ihastuneita tähän leipään koko perhe, eikä sen ilmestymisen jälkeen ole taidettu edes ostaa muuta leipää kuin tätä. Ainoa miinus mikä leivässä on, on sen pieni pakkauskoko: meidän perheellä pussi loppuu heti aamupalan aikana. Voitteko siis pliis muutkin maistaa 100Kauraa ja toivoa tähän isompaa pakkauskokoa, niin jospa sellainen saataisiin. Puikuloitahan on vaikka kuinka paljon erilaisia, mutta tämän herkun tunnistaa söpöstä kelta-valkoraidallisesta pussista kaupoissa!

Mä uskon, että me tullaan syömään yhdessä iltapalaa vielä sittenkin kun ollaan vanhoja ja ryppyisiä, ja meillä on kaikki päivät aikaa toisillemme. Me tykätään yhteisistä tavoista, ja tämä on yksi ihanimmista yhteisistä tavoista, joita meillä on. Siksi haluan pitää siitä kiinni nyt ja aina!

Joko olette ehtineet maistamaan tätä herkkua? Syöttekö te iltapalaa yhdessä puolison kanssa? 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Venuun, Aallonkodin, Cake O’ Clockin ja Raikastamon kanssa.

Hääpäiväbileet 5v hääpäivänä oli ehkä paras idea ikinä. Meillä oli sellainen kutina, että niistä saattaisi tulla aika hauskat juhlat, mutta ei silti osattu odottaa sellaista tunteiden, ilon ja onnen ja rakkauden räjähdystä joka me lauantaina koettiin. Pää on vieläkin aivan pyörällä lauantaista, ja olo on todellakin vähän samanlainen kuin viisi vuotta sitten samaan aikaan häiden jälkeen. On epätodellisen ihanaa, että meidän ympärillä on tällainen joukko ihmisiä, joka välittää, myötäelää, rakastaa, iloitsee ja haluaa olla mukana meidän elämässä. Sitä ei koskaan saa ottaa itsestäänselvyytenä.

Me kutsuttiin juhliin lähemmäs 40 ihmistä, joista suurin osa onneksi pääsi paikalle tästä vuoden kipeimmästä kuukaudesta huolimatta. Samaa jännättiin myös viisi vuotta sitten, mutta onneksi silloinkin saatiin nauttia juhlapäivästä terveenä. Juhlat olivat vähän niinkuin häiden jatkot. Yhtä ihanat kuin häät, mutta vieläkin rennommat, vaikka eivät meidän häätkään mitkään pönötysjuhlat olleet. Meitä ei jännittänyt tällä kertaa puoliksikaan niin paljon kuin häissä, ja tilaisuudesta oli riisuttu kaikki se virallisuus ja ”hienous”. Keskityttiin vaan nauttimaan, syömään ja pitämään hauskaa.

Otettiin järjestelyiden kanssa aika rennosti, ja käytiin ostamassa viimeiset koristeet vielä lauantaina aamupäivällä. Käytettiin koristeena eucalyptuksen oksia, morsiusharso-kukkaa, kynttilöitä, puukiekkoja (meidän puuhääpäivän mukaan) ja valokuvia. Oltiin kehitetty meidän häissä pöydissä olleiden hääkameroiden kuvat näin viisi vuotta myöhemmin, joista tehtiin koristeköynnös seinälle, ja kaikki saivat käydä katsomassa omia ihania kuviaan. Lisäksi meillä oli ilmapalloilla kirjoitettuna vaan meidän nimet. Tosi simppelit koristelut, joista kuitenkin tuli näyttävät.

Yksi viiden vuoden takaisista bestmaneista ja yksi kaasoista oli auttamassa meitä koko lauantaipäivän ajan, eikä oltaisi kyllä saatu mitään valmiiksi ilman heidän apua. Mun äiti oli päivän meidän lasten kanssa, niin saatiin rauhassa laittaa kaikki valmiiksi. Sekin oli korvaamattoman suuri apu, sillä voi sitä härdelliä heti kun lapset saapuivat juhlapaikalle! Onneksi he olivat itse juhlissa sitten tosi hienosti parin tunnin ajan, ennen kuin lähtivät kotiin nukkumaan mun äidin kanssa, ja me aloitettiin ”aikuisten” juhlaosuus.

Juhlatilana meillä oli upea Aallonkulma keskustassa, Venuu.fi:n  & Aallonkodin kanssa yhteistyössä. Juhlatilassa oli valmiina kaikki astiat niin tarjoiluun, syömiseen kuin ruuanlaittoonkin, mikä helpotti valtavasti. Oli paljon tilaa laittaa kaikki ruuat ja tarjottavat esille, ja juhlien jälkeen meidän ei tarvinnut myöskään siivota, sillä myös siivous kuuluu juhlapakettiin. Kaikki juhlapaikan järjestelyt sujuivat aivan uskomattoman hyvin, ja me saatiin kysyä apua ihan mihin tahansa aina kun tuli jotain mieleen. Juhlien järjestäminen Venuun kautta oli juuri niin stressitöntä kuin toivoinkin, eli mistään ei tarvinnut stressata tai huolehtia. Ollaan aivan älyttömän kiitollisia Venuun Suville sekä koko Aallonkodin mahtavalle henkilökunnalle siitä, että juhlien järjestäminen onnistui näin mukavasti.

Juhlatilan tyyli sopi täydellisesti meidän puuhääpäivään, ja se olikin varmasti suurin syy, miksi pärjäsimme niin vähillä koristeilla. Tilassa oli paljon kaunista puupintaa. Saimme juhlatilan puolesta lainaan myös upean kukkaisen kuvausseinän, jonka edessä kuvattiin ainakin osa vieraista. Tällä kertaa meillä ei ollut valokuvaajia tai videokuvaajia niin kuin häissä, minkä tietysti huomaa näin jälkeenpäin, sillä ei ehditty itsekään koko illan aikana hirveästi keskittymään kuvaamiseen. Onneksi meidän ystävät auttoivat, ja saatiin illasta jonkin verran myös kuvamuistoja ja videoita.

Näytettiin juhlapaikan valkokankaalta meidän häävideo juhlaväelle. Sen katsominen ja sitä seurannut puhe rakkaalta perheenjäseneltä olivat ehkä illan tunteikkaimpia hetkiä, jolloin koko jengi kyynelehti. Etukäteen mietin vähän, että haluaakohan ihmiset edes nähdä videota, mutta sen katsominen yhdessä oli tosi ihana juttu. Suurin osa juhlavieraista oli myös itse mukana videolla, ja kaikista oli tosi hauskaa (ja jännittävää) nähdä se oma osuus. Oli ihana kuulla videon jälkeen monelta, että ”ei se mun puhe ollutkaan niin paha”, hah! Meistä kaikkien puheet ja kaikki muukin olivat hääpäivänä niin tunteikkaita ja ihania, että ei oltu osattu edes ajatella, että joku olisi voinut ajatella jotain muuta.

Meidän juhlat alkoivat klo 17.00 ja me tarjoiltiin niin alkupalat, kevyt ”pääruoka” kuin jälkiruuatkin. Koska mentiin super rennolla meiningillä, meidän pääruokana oli salaattibuffet, joka osoittautui aivan loistavaksi ideaksi. Kaikille eri ruokavalioineen oli paljon sopivaa syötävää, kun kaikki ainesosat olivat omissa kulhoissaan, ja jokainen sai tehdä sellaisen salaatin kun itse halusi. Meillä oli mm. vihreää salaattia, pastaa ja couscousia, paljon eri vihanneksia, rapuja, kanaa ja nyhtökauraa, erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, useampia eri kastikkeita ja patonkeja sekä niin hummuksia kuin tuorejuustojakin.

Alkupalat eli savuporo-rieskarullat ja lohi-ruisnapit ja jälkiruuat eli kakun, cupcaket ja nimikoidut keksit saimme Cake O’Clock -leipomosta Espoosta yhteistyönä, mikä oli aivan lottovoitto! Ei oltu vielä edes ehditty miettimään, että mitä tarjoilemme juhlissa, kun Taisia Cake O’Clockista otti yhteyttä, ja ehdotti yhteistyötä juhlien tiimoilta. Mä kerron tarjottavista ja kokemuksesta enemmän vielä omassa postauksessaan, mutta sen vaan sanon, että kaikki oli aivan super hyvää, ja meidän kakku oli juuri niin näyttävä ja upea kuin toivottiinkin. Kakussa maistui mausteinen banaanikakkupohja sekä ihana raikas mango ja pensasmustikat, juuri meidän toiveiden mukaan. Koristeena oli oikeita kukkia ja ihana kreemi. Aivan älyttömän suuri kiitos Cake O’ Clockille mielettömistä tarjottavista!

Juhlissa oli alkoholittomana vaihtoehtona tarjolla Raikastamolta saatuja Sweet, Bitter & Companyn herkullisia limonadeja. Kirpeä Bitter Lemon greippi-sitruuna limonadi on mun oma henkilökohtainen suosikki, ja Otto taas tykkää eniten Lime Colasta. Molemmat maistuivat vieraille hyvin.

Me leikittiin Oton kanssa juhlissa myös kenkäleikki, joka meiltä jäi häissä leikkimättä. Se oli hauska ja rento ohjelmanumero, josta osan vilautinkin jo Instagram Storiesissa. Leikin jälkeen, vähän ennen kuin vaihdettiin juhlatila yökerhoon, mä pidin morsiamen puheen. Mietin loppuun asti että uskallanko uskallanko. Olin kirjoittanut puheen valmiiksi ja miettinyt tarkkaan mitä halusin sanoa, mutta lopulta se mun kirjoitettu puhe ei tuntunutkaan hyvältä. Sitten pidin puheen ihan extempore.

Ei se vieläkään ollut meidän bestmanien veroinen mestaripuhe, mutta se oli puhe. Ylitin itseni, koska lähestulkoon mikään ei jännitä mua niin paljon kuin ihmisten edessä yksin puhuminen. Olen iloinen, että sain pidettyä sen. Sain sanottua kaikkien ihmisten edessä, kuinka onnellinen olen Otosta ja kuinka paljon mä Ottoa rakastan. En epäile hetkeäkään etteivätkö kaikki olisi sitä tienneet jo entuudestaankin, mutta mulle oli iso juttu sanoa se.

Juhlatilasta piti poistua klo 23, ja me jatkettiin silloin vielä isolla porukalla yökerhoon. Ei oltu Oton kanssa pitkään aikaan käyty missään yökerhossa, muistaakseni viimeksi viime vuoden Inspiration Blog Awardsien jatkoilla huhtikuussa, ja oltiin ihan pihalla, että mihin edes kannattaa mennä. Onneksi vieraat tiesivät paremmin, ja me tanssittiin ihan pikkutunneille saakka! Vielä yökerhossakin ilta oli täynnä halauksia, rakkauden tunnustuksia ja yhdessäoloa. Siis jotenkin vaan niin täydellinen päivä ja ilta alusta loppuun asti, että ei voi kuin olla kiitollinen.

Osa porukasta tuli kaukaa ympäri Suomen meidän juhlien vuoksi ja osa lähempää.  Ne rakkaat ystävät, joiden kanssa on puhuttu kaikesta ja naurettu vedet silmissä jo teinivuosista asti. Perheenjäsenet, joita nähdään usein ja joilta saa pyytää apua ja tukea silloin kun tarvitaan. Sukulaiset, joiden kanssa nähdään usein ja joiden kanssa voi olla kuin kotonaan. Perheystävät, joilta saa vertaistukea ja joiden kanssa vietetään lapsiperheaikaa rennolla meiningillä yhdessä. Kaikki ne ihanat tyypit, joiden kanssa voi olla rennosti oma itsensä, ja joiden elämässä meillä on suuri kunnia olla mukana myös. Me ollaan ihan suunnattoman onnekkaita, kun saadaan olla näin hienojen tyyppien läheisiä. Kiitos heistä jokaiselle <3

Olen myös maailman kiitollisin mun äidille, joka auttoi meitä lasten kanssa niin, että nämä juhlat olivat meille mahdolliset ja lapsilla tuttu ja rakas mummu heidän kanssa. Äiti nyt ei mikään pikkutunneille asti juhlija ole muutenkaan, joten tiesin, että häntä ei haittaa lähteä lasten kanssa juhlista ajoissa kotiin lepäämään, ja uskalsin pyytää sitä jo kauan ennen juhlia. Äiti on paras mummu<3

Meiltä kysyttiin useaan otteeseen, että mitä toivotaan hääpäivälahjaksi. Meillä ei ollut mitään lahjatoiveita, eikä me tarvittu oikein mitään, tai oltu edes ajateltu, että kukaan haluaisi tuoda lahjaa. Siksi me päätettiin Oton kanssa perustaa HelsinkiMissiolle oma hääpäivälahja-keräyslipas. Sinne halukkaat vieraat saivat lahjoittaa haluamansa summan meille hääpäivälahjaksi, ja se raha käytetään yksinäisyyden ehkäisyyn täällä Suomessa. HelsinkiMissio auttaa niin nuoria, lapsiperheitä kuin yksinäisiä vanhuksiakin. Me saatiin oikein mukava summa kasaan, ja tämä oli meistä paras mahdollinen hääpäivälahja. Tuli niin hyvä mieli, että järjestämällä nämä juhlat me pystyttiin vieläpä auttamaan apua tarvitsevia ihmisiä yhdessä vieraiden kanssa.

Ihan mielettömän suuri kiitos vielä kaikille meidän ihanille vieraille näistä juhlista. Ja me todellakin aiotaan pitää myös 10v hääpäiväbileet, niin kuin lauantaina mentiin lupaamaan! Katsotaan mihin se elämä vie seuraavien viiden vuoden aikana! Tämä taisi olla aika kiitosten täyteinen pläjäys, mutta oikeesti! Me ollaan vaan vieläkin niin fiiliksissä lauantaista, ja tullaan varmasti olemaan vielä pitkään.

Vastauksena otsikon kysymykseen, että kannattiko järjestää? No kannatti ehdottomasti. Nämä juhlat toivat juuri sitä valoa ja rakkautta tähän kylmään talveen, jota juuri nyt tarvittiin. Suosittelen rentojen juhlien järjestämistä ihan kaikille ja ihan minkä kunniaksi tahansa!

Tänään on viisi vuotta siitä kun me mentiin naimisiin ja huomenna on meidän kahdeksas vuosipäivä. Ensimmäisen hääpäivän lähestyessä vuonna 2015 kirjoitin siitä, kuinka rakkaus on tahtomisesta kiinni. Mikään ei ole muuttunut näiden vuosien välillä, sillä tuota postausta lukiessani olisin voinut allekirjoittaa jokaisen sanan myös tänään, neljä vuotta myöhemmin. Tärkeintä parisuhteessa on puhuminen, molemminpuolinen kunnioittaminen ja se, että tahtoo rakastaa toista, tahtoo olla yhdessä ja tahtoo tehdä toiselle hyvää. Jos mahdollista edes, uskon olevani tällä hetkellä vieläkin rakastuneempi kuin sinä päivänä kun sanoimme toisillemme tahdon. Rakkaus kasvaa joka ikinen päivä.

Meidän suhteen tai avioliiton aikana en koskaan ole joutunut arvailemaan Oton tarkoitusperiä. En koskaan ole miettinyt pyytääkö hän jotain minulta vain omaa etuaan ajatellen, tai välittääkö hän oikeasti meistä. En koskaan ole joutunut miettimään valehteleeko hän, tai manipuloiko minua ajattelemaan tai tekemään jotenkin toisin kuin haluaisin. Ei ikinä. Ja tiedän varmuudella, että hänkään ei ole joutunut miettimään näitä asioita minun kohdallani. Näitä kaikkia asioita olen kokenut ennen Ottoa parisuhteessa.

Meille on helppoa miettiä mikä on perheenä ja parina meille parasta. En varmaan edes osaisi miettiä enää, mikä on parasta yksin juuri minulle, koska ajattelen aina ensin, mikä on parasta meille. Enkä haluaisikaan. Punnitsen jokaista ratkaisua meidän koko perheen kannalta, oli se ratkaisu sitten minua varten tai meitä kaikkia varten. Sama toteutuu myös Otolla. Kun molemmat ajattelevat samalla tavalla, ei vahingossakaan käy niin, että vain toisen etu toteutuisi.  Molemmille on yhtä tärkeää, että kummatkin saavat toteuttaa itseään ja tehdä töitä unelmiensa eteen. Molemmille on myös yhtä tärkeää, että perhe ei kärsi unelmien tai itsensä toteuttamisen vuoksi. Perhe on aina ykkönen. Kokemus on opettanut, että tämä toimii meillä parhaiten, ja näin molemmat pääsevät tekemään juuri niitä asioita, joita haluamme tehdä.

Rakkaus asuu niissä pienissä arkisissa hetkissä ja huomion osoituksissa. Halauksissa silloin kun väsyttää. Oton illalla valmiiksi lataamassa kahvinkeittimessä, kun aamulla saan vain painaa nappulaa. Nopeasti huikatussa rakkaudentunnustuksessa tapaamiseen lähtiessä. Toisen valmiiksi tekemässä ruuassa silloin kun ei itse jaksa. Siinä katseessa, joka vaihdetaan, kun ollaan molemmat katsottu 2-vuotiasta luistelemassa ensimmäistä kertaa yksin. Yhteisissä automatkoissa, kun jutellaan arkisista asioista. Pitkissä keskusteluissa saunan lauteilla. Toisen tuomassa rätissä ja ymmärtävässä vilkaisussa, kun jollakin on taas kerran kaatunut maidot. Lämpimässä turvallisessa sylissä, johon voi käpertyä silloin kun pelottaa tai itkettää.

Rakkaus asuu siinä toivossa ja luottamuksessa, joita molemmilta löytyy silloin, kun arjessa ei ole tarpeeksi yhteistä aikaa. Molemmat ovat aina tienneet, että ne ovat vain pieniä hetkiä, vaiheita, jotka menevät ohi, ja sitten saadaan taas olla yhdessä enemmän. Vauvan ensimmäisiä kuukausia tai työmatkaputkia. Kiireisiä viikkoja, flunssia vuoron perään tai täysiä kalenterin ruudukoita. Molemmat ovat aina voineet luottaa siihen, että ne hetket eivät ole ikuisuus, meidän aika tulee vielä. Ja aina se on tullut. Ei koskaan olla päästetty toisiamme karkaamaan liian kauas, vaan ne pienet asiat ovat liimanneet meitä tiiviimmin yhteen silloinkin, kun olemme ehtineet olla ”kahdestaan” vain silloin kun vauva on nukkunut 20min pätkiä rinnalla.

Kahdeksan vuotta ei ole ikuisuus, mutta se on koko meidän aikuisikä. Siinä oppii tuntemaan toisen paremmin kuin omat taskunsa, kun elää elämän suurimmat onnet ja kipeimmät surut yhdessä. Eniten rakkaudesta meille on kuitenkin opettanut arki. Se aivan tavallinen arki, jota eletään yhdessä päivästä toiseen. Me ollaan rakennettu yhdessä sellainen arki, joka tekee meidät onnelliseksi. Sellainen arki, josta ei kaipaa taukoja tai irtiottoja, vaan joka itsessään tuntuu ihanalta ja rakkauden täyteiseltä. Sellainen arki, jossa nauretaan yhdessä niin, että poskiin sattuu. Sellainen arki, jossa käydään yhdessä kaupassa ja jossa molemmat huolehtivat tasapuolisesti siitä ah-niin-ihanasta metatyöstä. Sellainen arki, jossa tunnetaan valtavaa, pakahduttavaa onnea päivästä toiseen, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Tavallinen, turvallinen, rakas arki.

Kiitos Otto, että olet mun aviomies, puoliso, kumppani. Kiitos, että jaat sun elämän, arjen ja rakkauden mun kanssa, joka päivä. Hyvää hääpäivää meille ja rakastan sua Otto!