Rakastan vaimoani yli kaiken, enemmän kuin kuuta ja taivasta. Rakastan hänen hymyään, hänen nauruaan ja sitä kuinka hän katsoo minua ihaillen vaikka en tekisikään mitään muuta kuin tyhjentäisin astianpesukonetta. Vaimoni on kaikkea mitä minä en ole ja enemmän. Syyni nousta aamuisin sängystä puoli seitsemältä kuten kunnon lampaan kuulu, ja syyni palata päivä toisensa jälkeen kotiin. Vaimoni ajaa minua pelkällä olemassaolollaan parantamaan itseäni ja olemaan hyvä muille.

Älkää kuitenkaan epäilkö sekuntiakaan ettenkö käyttäisi häntä täysin epäröimättä lihakilpenä jonkin uhatessa lapsiamme.

Rakkaus ja vanhemmuus ovat hämmentäviä asioita. Tämä totta kai miehen suusta joka vaimonsa mukaan hämmentyy kaikesta, mutta antakaas kun edes yritän selittää. Jos en mistä se johtuu, niin ainakin sen mitä itse tunnen.

Lapset osaavat olla maanvaivoja, ja ymmärrän kyllä täysin ihmisiä jotka eivät vain kaipaa lapsia omaan elämäänsä. Toisille matkustaminen ja oma ura ovat tärkeämpiä kuin maamme väkiluvun kasvattaminen, ei siinä. Niin kauan kuin ei mennä siihen samaan ääripäähän koiranmyrkyttäjien kanssa, ei kenenkään tarvitse saada yläfemmaa naamaansa puhelinluettelolla. Itselle polku oli kuitenkin täysin oikea, minkä olen saanut tässä useamman kerran todeta.

Otetaan näin esimerkkinä viime viikon keskiviikko. Olin Ruotsissa työmatkalla kun kunto petti miesflunssan pakottavan paineen alla, ja päätin jäädä hotellille niistämään nenääni ruvelle. Ensimmäistä kertaa noin viiteen vuoteen oli minulla päivä vain ja ainoastaan itselleni. Ensimmäistä kertaa siitä hetkestä kun meidän nappisilmäinen esikoisemme tuijotti minua silmiini ensimmäistä kertaa, vietin minä reilusti yli vuorokauden putkeen sängyssä, pelaten pelejä ja katsoen sarjoja. Viime viikon torstaihin asti luulin minä kaivanneeni sellaista päivää kuin jokavuotisia veronpalautuksia.

Väärässä olin. Osittain ainakin.

Siitäkin huolimatta että oloni tokeni ennätysnopeasti, puuttui päivästä jotain. Tai jotkut lähinnä. Lapset.

Ne kaksi neropattia jotka osaavat itse ottaa jo aamupalaa, mutta jättävät ne aina pöydälle lojumaan. Jotka osaavat käyttää kahta eri tablettia ja telkkarin Netflixiä, mutta jotka eivät ymmärrä ettei sohvan käsinojilla tule kiipeillä sadoista kielloista ja kuhmuista huolimatta. Niitä kahta tattia jotka jokaisen työmatkani jälkeen ovat heti ensimmäisenä pamahtaneet ovella vastaan ensin kiljuen ”pappaa” ja heti perään ”mitä me saatiin tuliaisiksi”. Niitä kahta.

Vanhemmuus tuo päiviin aivan uskomattoman määrän sisältöä, tarkoitusta ja haasteita. Opettavaisia hetkiä niin pienille kuin meille perheen päillekin. Ja kaikki tämä, miksi? Koska ne ovat tulleet vaimostani ja muistuttavat meitä? Oli kyse primitiivistä haluista, tai kenties jostain suuremmasta, säilyy se fakta että rakkautta on todella vaikea selittää.

Olin meinaan sataprosenttisen varma ettei maailmassa ole toista samanlaista kuin vaimoni, ihmistä jota kohtaan voisin tuntea niin voimakkaasti ja absoluuttisen varmasti että ”tässä on ihminen jota jaksan tuijottaa kunnes toinen meistä potkaisee tyhjää”. Ihmistä jonka silkka läsnäolo tekee minusta vahvemman kun mikään maailman steroidi. Vaikka väärässä olinkin.

Koska nyt heitä on jo kolme.

Mitä minä ajan tällä kaikella takaa? Kaikkea ja en mitään. Haluaisin osata selittää vanhemmuudenrakkautta paremmin, mistä se johtuu ja mitä se tekee, mutta en osaa. Tiedän vain sen että siinä missä on ihmisiä joille koko maailma on avoinna, on meitä, joiden koko maailma odottaa aina siellä kotona.

Katsotaan taas viiden vuoden päästä uudestaan, jos vaikka lähtisi hotelliin sairastamaan sitä miesflunssaa.

Terkuin,  Otto

Meidän juhannus alkoi rennolla ja rauhallisella perjantailla. Nukuttiin myöhään koko perhe, napattiin pika-aamupalan jälkeen lapsille pyörät ja mentiin ulos. Tovin pyöräilyn jälkeen lähdettiin ostamaan lähikaupasta eilen unohtuneita ruisnachoja ja kevätsipulia, ja päädyttiinkin ostamaan lounaaksi lähikaupan pihaan juhannusaatoksi ilmestyneestä pop-up thai katukeittiöstä herkulliset sapuskat. Oli ihan mielettömän hyvää, harmi kun täällä meidän lähellä ei oikeasti ole mitään thairavintolaa, saisi useamminkin olla tuollaisia kivoja pop-upeja!

Me istuttiin parvekkeella syömässä ruokia ja höpötettiin vaan lasten kanssa ja kuunneltiin sateen ropinaa. Juuri kerettiin sisälle kauppareissulta ennen kuin rupesi satamaan. Sitten laitettiin pyörimään Prinsessa & Sammakko -elokuva Viaplaysta ja mä rakensin Zeldan kanssa legoilla jättilinnan. Mä en ollut nähnyt sitä elokuvaa etukäteen ja se oli tosi symppis, tytötkin tykkäsivät kovasti.

Legojen ja leffan jälkeen oli aika siivota, tytöt siivosivat oman huoneensa ja me siivottiin koko muu asunto Oton kanssa. Toiminnantäyteinen alkuviikko oli ottanut veronsa ja pyykkiäkin oli kertynyt ihan hävyttömän paljon. Onneksi kori on melkein tyhjä jo, ahkeran pyykkäämisen jälkeen.

Iltaruuan jälkeen lähdettiin vielä ulos nauttimaan raikkaasta sateen jälkeisestä ilmasta. Me mentiin ihan mökkikamppeissa, kumpparit ja verkkarit jalkaan ja menoksi. Vaikka me vietetäänkin juhannusta ihan kaupungissa, niin ei se estä poimimasta mökkijuhannuksen parhaita puolia kuten mukavia vaatteita, herkkuruokia ja ulkoilua tännekin.

Kerättiin tyttöjen kanssa taas kukkia, sillä niinkuin kirjoitin: aion ehdottomasti päästä ottamaan kunnon juhannuskuvia kukkaseppeleet päässä. Tällä kertaa tiesin mistä etsiä kukkia, sillä oltiin jo aiemmin tyttöjen kanssa kävellessä huomattu että meidän kauppareitin varrella on ihan superisti kukkia.

Ihanaa kun Otto on kotona, ollaan oltu koko perhe ihan hymy korvissa kun on niin parasta vaan olla yhdessä ja tietää että nyt ei ole mitään reissuja tiedossa hetkeen. Tuntuu melkein hassulta että ei se toinen lähdekään taas parin päivän päästä, vaan nyt saadaan viettää kaikki päivät yhdessä, jotenkin ihan epätodellinen fiilis että kaikki nämä viikot ovat viimein ohitse.

Askartelin kukkaseppeleet lasten kanssa valmiiksi, kostutin ne ja laitoin ne muovipussiin odottamaan huomista, sillä kello oli jo niin paljon kun ne olivat valmiita. Ehkä siis huomenna päästään ottamaan ihania kukkaseppelekuvia ulos, tai sitten ei. Saa nähdä miten selviävät yöstä. Mutta joka tapauksessa oli hauskaa askarrella ja etsiä kukkia.

Ihanaa juhannusta kaikille <3

Sain töistä uuden koneen itselleni, elämäni ensimmäisen MacBookin, ja parin päivän testailun jälkeen alan pesunkestävänä PC-tyttönä päästä tästä jo vähän jyvälle. Onhan tämä aika lystikäs vehje, ja monessa asiassa toimii paremmin kuin Windows. Sitten on taas niitä pinttyneitä tapoja jotka tuntuvat niin paljon yksinkertaisemmilta, kuin nämä Macin versiot, kuten oikeaklikkaus vs. klikkaus kahdella sormella yhtäaikaa. No, kaksi päivää on lyhyt aika, mulla menee varmasti viikkoja että olen tämän kanssa ihan kotonani. Mutta hyvään alkuun olen päässyt, ja töissä olen päässyt käyttämään photariakin pitkästä aikaa kun nyt on kone joka sitä jaksaa pyörittää kunnolla. Töissä työkaverit, kaikki Macin onnellisia omistajia, ovat hihitelleet ensin mun PC:lle viimeisen vuoden, ja nyt viimeiset kaksi päivää mun kysymyksille kun olen yrittänyt opetella käyttämään konetta. Onneksi hyväntahtoisesti, hahah. Mutta kyllä mä vielä opin!

Mun vanha kone oli jo vähän hyytynyt mun tehokäytöstä, laitoin sen niin koville että se ei jaksanut oikein mitään. Kivaa kun on tällainen uusi kaveri nyt, niin esimerkiksi postauksen kirjoittaminen ja jakaminen eri kanaviin sujuu huomattavasti nopeammin, kuten myös kuvien editoiminen ilman turhaa hidastelua.

Lasten kanssa ollaan tehty lastenhuoneen kesäsiivousta ja järjestelty kaikkea. Vietiin osa leluista kellariin, sellaiset joilla ei hetkeen ole leikitty. Molemmat neidit saivat valita viisi lelua joista halusivat jo luopua ja molemmat keksivät ihan innoissaan, kuopus tosin tarjosi vähän kaikkea, sellaisiakin leluja jotka on vasta ostettu, ja sitten taas tarrasi yhtäkkiä pupuun jonka olemassaoloa ei ole muistanut puoleen vuoteen. Mutta aika hyvään tasapainoon me päästiin, eikä kumpikaan ole ainakaan tähän mennessä kaipaillut yhtään lelua, tuolla jo tuhisevat omissa sängyissään tyytyväisinä.

Otto lähtee taas huomenna Ruotsiin muutamaksi päiväksi ja me jäädään tänne kolmestaan tyttöjen kanssa. Mulla on vielä kaksi työpäivää jäljellä, mutta torstai-iltana töiden jälkeen ajattelin yllättää tytöt pyjamabileillä. Käydään kolmestaan ostamassa jotain pyjamabile-extra-super-megaherkkuja, kuten jätskiä ja mansikoita ja sokeriherneitä, sitten valkataan Netflixistä joku kiva leffa ja möllötetään sohvalla. Ja nukutaan kolmestaan sohvalla, tai no varmaan kymmenestään, jos noiden neitokaisten pehmolelutkin lasketaan mukaan. Tulee ahdas yö, mutta varmasti aika hauska myös. Ja jos musta alkaa tuntumaan että tila loppuu kesken, niin hiippailen yön hämärissä omaan sänkyyn, ja kömmin aamulla takaisin ennenkuin nuo höppänät heräävät. Mä kun olen tällainen aikainen lintu ja he pieniä unikekoja.

Tyttöjen reput on pakattuna, vaatteet valittuna aamuksi, oma laukku pakattu ja vaatteet valittu, ja kaikki muutenkin valmiina aamua varten. Huomenna ei ehkä ole yhtä mieletön aamupala kuin näissä kuvissa viime sunnuntaina, mutta onneksi tuolla on vielä mansikanjämät ripoteltavaksi myslin ja mantelimaidon joukkoon. Kesä ja tuoreet herkulliset marjat tuovat juuri sitä ihanaa pientä luksusta arkeen, mitä juuri nyt kaipaakin.

Nyt mä nautin vielä illasta Oton kanssa ennenkuin hän lentää Länsinaapuriin ja käytän huomisillan aivan varmasti työntekoon Netflixin sijaan. Ihanaa tiistai-iltaa ja haleja kaikille <3

Ajeltiin eilen Oton pikkuserkun luokse Espooseen grillailemaan ja viettämään ihanan kesäistä sunnuntaita. Pakattiin mukaan kassillinen grillattavaa ja suunnattiin nauttimaan kivasta seurasta ja hyvästä ruuasta. Tytöt pääsivät leikkimään ihanan pikkupikkuserkkunsa kanssa ja laitettiin pihalle vielä prinsessateltta pystyyn jossa he saivat leikkiä kaikki kolme. Oli niin ihana seurata tyttöjen touhuja,  he leikkivät jo kaikki yhdessä niin hienosti kun porukan nuorimmainenkin on jo kaksivuotias.

Tiara luki niin hienosti molemmille tytöille satukirjaa ja esitteli eläimiä eläinkirjasta. Tuntuu hullulta että he ovat niin isoja jo kaikki kolme, ja siinä vaan touhusivat keskenään ja me aikuiset hengailtiin patiolla ja syötiin vielä vähän lisää grilliruokaa. Nämä oli meidän ekat kunnon grillailut tänä kesänä, meidän omaa sähkögrilliä kun en laske ihan kunnon grilliksi.

Viihdyttiin pihalla monta tuntia auringonpaisteessa, ja suunnattiin kotiin vasta joskus seiskan jälkeen illalla. Tytöt menivät normaaliaikaan sänkyyn mutta nukahtivat vasta joskus vähän ennen kymmentä, taisivat olla vähän ylikierroksilla toiminnantäyteisen iltapäivän ja illan jälkeen. Oli kyllä niin kivaa, ihanaa kun voi vaan hengailla rennosti ja höpöttää. Ja niin kaunista, mä olen aivan rakastunut tuohon valkoiseen syreenipuuhun ja vehreään pihaan. Kyllä Suomen kesä on kaunis, ja tähän asti on ollut jopa aika lämminkin, kop kop!

Iso osa meidän kavereista ja Oton sukulaisista asuu Espoossa tai Kauniaisissa, ja välillä tulee mietittyä että mitä jos itsekin muuttaisi sinnepäin. Olisi oma piha ja tilaa ja ehkä se kunnon grillikin. Mutta samaan aikaan mä haaveilen aina muutosta takaisin omille kotikulmilleni Etelä-Helsinkiin, Ullanlinnaan tai Eiraan. Sinne missä vain taivas on rajana ja kaikki lähellä. Ihanat pikkukahvilat, nukketeatteri Sampo, ihanat leikkipuistot ja pienet putiikit, sekä tietysti työpaikat. Tämä on meidän ikuisuusdilemma. Varmaan siksi me edelleenkin asutaan täällä nykyisellä alueella, joka ei kuulu kumpaankaan näistä. Ehkä molemmat pelkäävät, että jos valitaan toinen näistä ääripäistä, niin toinen olisikin tyytymätön. Nykytilanne on hyvä kompromissi.

Loppujenlopuksi mulle on kuitenkin tärkeintä, että saan vaan olla oman perheen kanssa, ihan sama oliko se sitten keskustassa, Espoossa vai Äkäslompololla. Uskon että mihin ikinä elämä meidät tulevaisuudessa kuljettaakaan, mä olen onnellinen jos vaan saadaan olla yhdessä kaikki terveenä. Ajatuksilla on aina hauska leikitellä, että mitä jos muuttaisi sinne ja mitä jos muuttaisi tänne. Luulen kuitenkin että se lopullinen päätös me saadaan helpostikin tehtyä sitten kun ollaan joskus valmiita luopumaan tästä ihanasta asunnosta, johon me ollaan rakennettu koko meidän elämä ja joka siksi tuntuu niin rakkaalta.

Tänään me ollaan pyöritty tyttöjen kanssa päiväkodin jälkeen juurikin Etelä-Helsingissä, minkä takia se mulla olikin mielessä. Tässä näki juuri näiden kahden alueen kontrastin peräkkäisinä päivinä. Eilen huokailtiin grillin, rauhan ja seuran ansiosta siellä Espoossa ja tänään ajeltiin pitkin ihania Eiran ja Kaivopuiston katuja ja käveltiin Munkkisaaressa ihastelemassa upeaa maisemaa ja nauttimassa keskustan sykkeestä. Molempina iltoina tytöt sanoivat että oli ihan parasta. Ehkä se päätös sieltä vielä joskus tulee, mutta nyt on hyvä näin.

Oletteko te muuttaneet Helsingistä Espooseen tai toisinpäin? Onko muutos tuntunut suurelta?

Moi! Kiitos hurjasti tsempistä ja hyödyllisistä neuvoista teille kaikille. Tämä ja eilinen ollaan menty tosiaan täysin ilman gluteenia ja laktoosia, ja pienen potilaan masu on voinut ihan suhteellisen hyvin ja hän on ollut pirteä oma itsensä. Vaikka tämä nyt tuli loman kannalta huonoon saumaan, niin toisaalta on myös hyvä sauma – saadaan olla kaikki yhdessä, ja voidaan heti testata miten ruokavalion muutokset auttavat, päiväkotiin kai käsittääkseni pitäisi olla lääkärintodistus allergiasta että saa erikoisruokavalion? Ja meillä ei vielä diagnoosia ole. Nyt saadaan hyvä pitkä aikaväli jolloin voidaan testata vaikutusta, ja toivoa että se auttaa pysyvästi.

Tämä päivä on mennyt siivotessa ja pakatessa, ja nyt alkaa kaikki tavarat olla kasassa lukuunottamatta niitä mitä vielä tänä iltana tarvitaan. Lähtö on aikaisin aamulla, ja ollaan jo ennen puolta päivää perillä. Tuntuu uskomattomalta että vihdoin on koittanut tämä päivä, varsinkin kaikkien näiden viime viikkojen hankaluuksien jälkeen. Olen vieläkin kokoajan vähän varpaillani, mutta viimeistään lentokoneen noustessa ilmaan mäkin aion huokaista ja siirtyä lomalle. Hyvin kaikki menee, pakko siihen on uskoa ja lakata olemasta luonteeni vastaisesti sydän kurkussa jatkuvasti.

Ollaan kerrankin pakattu sopivasti tavaraa mukaan, niin että jos vaikka eksyttäisiin ostoksille reissun aikana, on matkalaukuissa vielä tilaa. Tänään kävin ostamassa vielä aurinkorasvat ja muut tarpeelliset, nyt sitten toivotaan vaan mahdollisimman ihania säitä. Niin, ja Otto kävi ostamassa itselleen Star Wars -jättiuimarenkaan jonka päällä hän aikoo lillua uima-altaassa, en kestä! Ihan höpö tuo mies!

Mä olen tosi pahoillani että tämä viikko on ollut bloginkin kannalta vähän tämmöinen ei-niin-säännöllinen, kieltämättä ei ole  mitenkään sellainen olo että juuri nyt on hyvä sauma lähteä lomalle täältä. Mutta uskon että lomailu tekee todella hyvää ja palaan sitten ihan uudella puhdilla kirjoittamaan. Olen ajastanut loman ajaksi useita postauksia, eli höpötykset eivät lopu täältä vaikka mä lomailenkin. Luultavasti päivitän lomakuulumisia myös loman aikana ainakin kerran tai pari, mutta en aio ottaa siitä stressiä. Keskityn nauttimaan lomasta ja siitä että saadaan olla koko perhe yhdessä monen monta päivää putkeen.

Tämän viikon ajan hiljaisina olleet Instagram ja Snapchatkin aktivoituvat lomalla, joten seurailkaa niissä jos haluatte tuoreita kuulumisia, molemmista löydyn nimellä @iinalaura.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja kiitos vielä siitä että olette niin ihania <3