Nautin ihan suunnattoman paljon näistä syyskuun superkauniista illoista. Vaikka kesä loputtomine ilta-aurinkoineen on upea, on lasten kanssa ilta-auringon ihailu helpompaa näin vähän syksymmällä, kun aurinko laskee huomattavasti aiemmin.  Me tykätään käydä lähimetsissä retkellä ihan muuten vaan, etsimässä puolukoita ja mustikoita. Sieniä ei olla nyt bongattu mistään läheltä, mutta tämä kuuma ja kuiva kesä taisi muutenkin vähän verottaa sienisatoa.

Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa, nimittäin haaveissa siintää sieniretki lasten kanssa. Mulla on niin lämpimiä muistoja omista sieniretkistä äidin kanssa lapsuudessa, että olisi hienoa tarjota yhtä upeita kokemuksia omille lapsillekin. Meillä ei ollut autoa kun olin lapsi, ja asuttiin Helsingin Ruoholahdessa, kahden minuutin kävelymatkan päässä metroasemalta. Urbaanissa ympäristössä ei paljon sieniä ollut, eikä sienestäminen ollut ihan yhtä helppoa kuin se meidän perheelle olisi nykypäivänä. Mutta silti pääsin joka vuosi äidin työporukan sieniretkelle mukaan, ja mä muistelen vieläkin niitä ihania retkiä, jolloin etsittiin sieniä, ja mulla oli oma söpö pieni kori johon niitä keräsin. Siellä sai aina herkullista sienikeittoa, ja bussimatkat isolla tilausbussilla keskelle skutsia aikuisten kanssa olivat myös hauskoja. Olin yleensä ainoa lapsi mukana, ja kaikki olivat aina mulle niin mukavia.

Meillä on nykyään käytössä hyvin aktiivisesti päivittyvä virtuaalinen kalenteri Oton kanssa, ja mitä ikinä siellä lukeekaan, on meidän päivän ohjelma. Ajattelin kirjoittaa sinne erään lauantain kohdalle isolla Sieniretki Nuuksioon, ja varata sille koko päivän. Siinä tulisi meidän perheelle kaksi eka kertaa: eka kerta yhdessä sieniretkellä ja eka kerta Nuuksiossa. Tämä on yksi niistä asioista, joista haluan luoda meille jokavuotisen perinteen, ihan niin kuin omassa lapsuudessanikin oli. Siitä tulee varmasti ihana seikkailu, tehdään kunnon eväät mukaan ja vietetään päivä ihanassa rauhallisessa metsässä kumpparit jalassa ja sienikorit käsivarrella. Ja aion ehdottomasti etsiä jostain kaikille kolmelle muksulle just samanlaiset sienikorit jollainen mulla itsellänikin oli.

Sieniretken jälkeen maistuu varmasti ihanalta itse poimituista kanttarelleista tai suppiksista tehty sienikeitto, ai että! Ollaan me jo pariin kertaan ostettu kanttarelleja, ja tehty kanttarellimuhennosta ja kastiketta, mutta eihän mikään tietty voita itse poimittuja. Jos tiedätte pk-seudun lähellä hyviä sienipaikkoja, niin kertokaa ihmeessä. Ei ole pakko olla juuri Nuuksio, eikä edes Suur-Helsingin alueella, ihan missä vaan käy tunnin ajomatkan säteellä Helsingistä, kunhan olisi sieniä.

Lapset on ihania, kun ne innostuu aina uusista kokemuksista. Lapset on mun mielestä maailman siisteimpiä tyyppejä joille esitellä uusia ideoita tai pikaisia päähänpistoja. He innostuvat aina heti, ja ovat aivan messissä. Se into on niin huikeaa ja myös tarttuvaa. Musta tuntuu, että mitä enemmän me tehdään ja nähdään ja koetaan lasten kanssa, sitä enemmän halutaan vaan tehdä sitä lisää. Samalla kun lasten kanssa puuhaa ja kaikki saavat uusia kokemuksia, lapset myös oppivat itsestään ja ympäristöstään ja vähitellen koko maailmasta. Mulle tässä maailmassa ei ole mitään palkitsevampaa ja upeampaa, kuin kaiken tämän kokeminen meidän omien mahtavien tyyppien kanssa.

Mitä enemmän tästä kirjoitan, sitä malttamattomampi musta tulee. Pahinta on se, että kello on niin paljon, että lapset on jo nukkumassa. Saan siis kertoa tästä ideasta vasta aamulla! Miten mä nyt saan unta, kun olen näin innostunut, hah! Tästä tulee kyllä niin kiva juttu, ihan niin kuin kaikki lasten kanssa yhdessä luodut perinteet ovat.

Hyvää yötä ihanat <3

Bongasin blogikollegani Irenen Mutsie-blogista juuri sopivasti ennen viikonloppua vinkin ihanasta paikasta, Kurpitsakaupasta Vantaalla! Täytyy muuten nostaa hattua Irenelle, hänen blogistaan bongailee usein tällaisia ihania paikkoja joissa käydä lasten kanssa, joista en muuten olisi välttämättä ikinä kuullut. Oikeita piilotettuja jalokiviä!  Kannattaa käydä kurkkaamassa jos kiinnostaa kiva tekeminen Pk-seudulla (ja muutenkin super mielenkiintoiset ja kivat postaukset!).

Vantaalla sijaitsee siis aivan ihana kurpitsatila, jossa kasvatetaan jenkkityylisiä isoja Halloween-kurpitsoita, joita myydään suoraan kuluttajille. Sieltä sai itse käydä poimimassa mieleisensä kurpitsan, ja me otettiin yksi iso kurpitsa, ja jokaiselle lapselle omat euron minikurpitsat. Meille sattui ihan kunnon syyskeli eli suunnilleen kaatosade, ja pelto oli aikamoista mutavelliä, mutta onneksi oli gore-texit jalassa kaikilla niin ei haitannut yhtään. Oikeastaan se loi vaan tunnelmaa.

Jenkeissähän tämä on monelle perheelle jokasyksyinen perinne että käydään hakemassa Halloween-kurpitsa pellolta, mutta meillä Suomessa ei niin kovin yleistä ainakaan vielä. Aika kiva perinne kuitenkin, itse tykkään kaikista perinteistä joihin kuuluu perheen kanssa yhteinen mukava tekeminen. Tämä oli mukavaa perheen yhteistä tekemistä parhaimmillaan, kurpitsan valintaa, mutalöllössä tarpomista, ajomatka sateen ropinassa Fröbelin palikoita kuunnellen, ja kurpitsan kovertamisessa riittää vielä lisää tekemistä. Ja toki lapset saavat osallistua myös kurpitsaruuan laittamiseen, kunhan meidän hieno halloweenkurpitsa on valmis.

Mä en ole ikinä itse kovertanut kurpitsaa tai koittanut taiteilla siihen mitään naamaa, mutta ajattelin yrittää tänä syksynä. Kurpitsaruuat sen sijaan on kovinkin tuttuja meille, kun niiden mausta tykätään hurjasti! Sisuksesta voisin taiteilla ehkä piirakan kun en ole vielä koskaan tehnyt kurpitsapiirakkaa. Jos tiedätte hyvän ohjeen niin saa linkata!

Meillä oli muutenkin kiva ulkoilupainotteinen viikonloppu, lauantaina käytiin kaksi kertaa leikkipuistossa ja tehtiin puolentoista tunnin pyörälenkki lasten kanssa. Oli niin mielettömän ihana ilma että oltiin monta tuntia ulkona, käytiin vaan välissä syömässä kotona. Ulkoilun päätteeksi käytiin hakemassa kaupasta vähän leffaherkkuja, ja sillä aikaa rupesi satamaan kaatamalla aivan yhtäkkiä. Juostiin sitten vesisateessa naureskellen kotiin koko perhe. Mutta oli ihanaa käpertyä peiton alle katsomaan leffaa lasten kanssa ja syömään vähän irtokarkkeja, ihan paras lauantai.

Kurpitsakauppa meni eilen valitettavasti tältä vuodelta jo kiinni, me ehdittiin juuri ja juuri käymään vielä tälle syksylle. Mutta täytyy pitää tämä huippu paikka mielessä myös ensi vuotta ajatellen, kääk sitten meidän kuopuskin jo taapertaa siellä valkkaamassa itselleen mieluisinta minikurpitsaa. <3

Ihanaa maanantaita kaikille!

PS: Vinkatkaa ihmeessä niitä kurpitsareseptejä jos teiltä löytyy!

Viimeisen viikon sisään mulle on sanottu useamman ihmisen toimesta useampaan kertaan että vaikutan ihmiseltä joka rakastaa ja arvostaa perinteitä. Tämä on musta tosi mielenkiintoinen huomio, koska en koskaan aiemmin ole itse huomannut tätä piirrettä itsessäni. Sanalla perinne on myös joskus ehkä jopa negatiivinen kaiku, riippuen toki ihan siitä mihin perinteet liittyvät. Mulle perinteet ja niiden luominen kuitenkin luovat sellaista turvaa, jatkuvuutta, ja mahdollisuuden tehdä ihania asioita. En vaan koskaan ollut tajunnut miten suuri rooli niillä on mun elämässä. Miten tykkään tehdä monet asiat aina samalla tavalla, ja miten haluan luoda toistuvia kivoja juttuja joita yhdessä perheenä tehdään.

Mulle perinne ei automaattisesti tarkoita vanhoja asioita, tai kaavoihin kangistumista – vaikka jouluruokia yhä edelleen mummoni resepteillä kokkaankin ja koristelen joulukuusen aina samaan aikaan kuin omassa lapsuudessani. Mulle perinteet ovat tutun ja turvallisen lisäksi enemmänkin uuden luomista, rakastan luoda uusia perinteitä ja nyt kun pysähdyn asiaa ihan miettimään, olen tainnut yhdessä Oton kanssa luoda meidän perheelle aika monta omaa uutta perinnettä.

Naistenpäivänä meidän perheen naiset saavat valita itselleen kukkakaupasta haluamansa kukat. Kaikki meidän perheen naiset, ei vain äiti. Pääsiäisenä on pääsiäismunajahti, äitienpäivät kuvataan videolle, isänpäivänä syödään munakokkelia ja pekonia aamiaiseksi, ja joulukuussa lapset saavat valita joka vuosi oman uuden joulukoristeen joita heille kerään. Aatonaattona kokataan aina Oton kanssa itse alusta loppuun kaikki jouluruuat, ja jouluaattoon kuuluu pulkkamäki säiden niin salliessa. Kesälomalla mennään aina Ouluun vaikka koko kesälomaa ei siellä vietetäkään.

Jouluihmisenä iso osa perinteistäni liittyy nimenomaan jouluun, mutta koen että ne tuovat iloa ja valoa myös kaikkiin muihin vuodenaikoihin. Niistä jää ihania muistoja lapsille, ja ne tuovat juhlan tuntua vuoden tärkeisiin päiviin. En usko että perinteitä voi olla liikaa, varsinkaan jos niiden kanssa ollaan myös joustavia eikä niitä toteuteta hampaat irvessä. Viime äitienpäivää en kuvannut videolle vatsataudissa väkisin, enkä ikinä pakottaisi perhettä mihinkään perinteeseen joka ei tunnu kaikista hyvältä. Jos isompana lapsista jotkut perinteet alkavat tuntumaan tylsiltä, niitä voidaan muuttaa tai niistä voidaan luopua. Tosin uskon että vielä teini-ikäistenkin kanssa jouluaaton pulkkamäki voisi olla aika mahtava hetki hullutteluun, ja sellainen hetki kun ehkä niin kovin isoja ja cooleja muka olevat teinit päästäisivätkin kaikki tunteet valloilleen ja heittäytyisivät täysillä lumessa pyörimiseen. Etukäteen ei voi tietää mutta aina saa toki haaveilla.

Uskon että perinteistä jää meille kaikille ihania muistoja, ja niistä muodostuu lapsille erityisesti sellainen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne elämässä. He tietävät mitä odottaa ja saavat osallistua juhlatunnelman luomiseen omalta osaltaan. Perinteiden lisäksi tykkään myös tietyistä rutiineista, kuten iltasadun lukemisesta joka ilta ja siitä että päivällinen syödään aina yhdessä ruokapöydän ääressä koko perhe. Uskon että rutiinit ja perinteet yhdessä tekevät hyvää, ja jos tietyt asiat toistuvat samankaltaisina, se luo lapsille turvallisuuden tunteen vaikka elämässä olisi ajoittain paljonkin muuttuvia tekijöitä. Perinteiden lisäksi rakastan myös yllätyksiä ja spontaaniutta, ja kun näitä kaikkia yhdistelee keskenään, elämä ei ainakaan tunnu tylsältä. Aina on jotain mitä odottaa, ja aina tapahtuu jotain odottamatonta ja hauskaa. Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen, mutta jokaisessa päivässä on tuttuja ja tärkeitä elementtejä.

Mikään ei ole mulle tärkeämpää elämässä kuin se että mun perhe voi tuntea olonsa onnelliseksi, turvalliseksi ja rakastetuksi, ja yritän ajatella kaiken aina sen erityisesti huomioon ottaen. Ehkä sieltä kumpuaa myös tämä rakkaus perinteitä kohtaan.

Oletteko te perinteiden ystäviä, vai tykkäättekö enemmän yllätyksellisyydestä ja suunnittelemattomuudesta?