Tämä viikko on alkanut jotenkin poikkeuksellisen hektisesti, varsinkin kun vielä eilen meinasin unohtaa yhden sovitun palaverin, ja ehdin sinne vain nippa nappa, mutta ehdin kuitenkin, onneksi. Tuntuu, että nämä kaksi päivää on ollut yhtä paikasta toiseen hösäämistä ja aikatauluja, ja en ole ehtinyt ”tehdä mitään” vaikka koko ajanhan olen siis tehnyt kaikkea. Onneksi eilen sentään otettiin kuopuksen kanssa ennen sitä palaveria ihanan rauhallinen tunnin lenkki ohuen ensilumen peittämällä metsätiellä. Se olikin varmaan alkuviikon rauhallisin hetki, kun ihmeteltiin vaan käpyjä ja keppejä ja lumen peittämää maata.

Tänään illalla ennen lasten nukkumaanmenoa yksi tytöistä kysyi, että voidaanko ennen nukkumaanmenoa tehdä perhekasa. Perhekasa tarkoittaa sitä, että ollaan kaikki toistemme kainalossa ja halitaan ja jutellaan. Kello oli jo yli tavallisen nukkumaanmenoajan tämän päivän poikkeusmenosta johtuen, mutta mä sanoin, että tietenkin voidaan. Onneksi huomenna on myöhäinen aamu. Perhekasa on just best. Se oli juuri se, mitä me tarvittiin tähän iltaan. Pysähtymisen hetki yhdessä, missä oltiin täysillä läsnä kaikki viisi.

Perhekasassa voi jutella kaikesta, mitä mielen päällä on. Tänään me juteltiin päivän aikana tapahtuneista kivoista asioista. Jokainen sai sanoa kaksi päivän aikana tapahtunutta kivaa asiaa. Yksi kertoi siitä, miten hienoa oli ollut opetella laulamaan Vårt Land, Vårt Landia, ja kuinka hän oli laulanut kaikista kovimmalla äänellä koko porukasta. Yksi kertoi, että oli iloinen siitä, kun oli siivonnut oma-aloitteisesti ihan yksin taaperon yksin levittämän lautapelin ja vienyt sen paikoilleen, ja kuinka hän oli nähnyt ja kuullut miten iloiseksi minä tulin siitä. Kuulemma oli ihanaa ilahduttaa omaa rakasta äitiä. Taapero kertoi, että parasta päivässä oli ollut ”Samppa ja Kaja”. Tietäjät tietää. Meidän aikuisten mielestä kaikkein parasta oli juuri se perhekasa.

Kuinka onnellinen voikaan olla siitä, että omat lapset haluavat tulla kainaloon ja haluavat jutella meidän kanssa ja halia ja olla yhdessä. Ja miten ylpeä olen niistä asioista, jotka heidän mielestään olivat olleet kivoja. Hauskinta oli, että toinen isoista tytöistä oli aivan kriisin partaalla, kun hän ”sai valita vain kaksi kivaa asiaa”, kun kuulemma olisi ollut niin hurjan monta muutakin kivaa asiaa, ja oli vaikeaa päättää mitkä sanoo. Totesimme yhdessä, että sehän on aivan ideaalitilanne, että on niin paljon kivoja asioita päivässä, että ei tiedä minkä valitsisi. Se ei haittaa jos ei osaa päättää.

Aina silloin kun meinaa tuntua, että arjen velvollisuudet ottavat ylivallan ja minä vain juoksen mukana, on hyvä pysähtyä oikeasti hetkeksi niiden tärkeiden asioiden äärelle. Silloin voi antaa lasten palauttaa takaisin siihen, mikä oikeasti on tärkeää ja merkityksellistä. Lapset. Otto. Meidän perhe. Rakkaus. Läsnäolo. Jutteleminen. Haliminen. Kuulluksi tuleminen.

Ja tänäkin iltana voin sanoa olevani onnellinen ja iloinen tästä kuluneesta päivästä. Kiitos näiden rakkaiden, joista olen ihan älyttömän kiitollinen elämäni jokaisena päivänä.

Tämä viikko on ollut kyllä ihan napakymppi! Mä olen vieläkin ihan fiiliksissä lukijaillasta, ja lisäksi me ollaan lasten kanssa aivan innoissamme siitä, että enää viikko siihen, että joulukuu alkaa. Parin viikon päästä lapsilla on myös pieni itsenäisyyspäivä-loma, kun se sattuu sopivasti torstaille, ja meidän koululaisen koulussa se perjantaikin on sitten vapaa, ja he tekevät keväällä yhden lauantai-koulupäivän sen korvaamiseksi. Eli sellainen ihana neljän päivän miniloma siis tiedossa! Me varmaan otetaan silloin ihan rennosti, koristellaan joulukuusta ja hengaillaan yhdessä.

Me ollaan tällä viikolla ulkoiltu joka päivä, myös näinä vähän harmaampinakin päivinä. Ihanaa kun aurinko on paistanut useampana päivänä kuitenkin. Sen huomaa heti, miten paljon energiaa ulkoilusta saa. Jo puolenkin tunnin happihyppely ulkona antaa niin paljon energiaa loppupäivään.

Ei saisi hautautua vaan kotiin silloinkaan kun ulkona on märkää, kylmää ja harmaata, koska sitten se olo on itselläkin sellainen harmaa ja nuutunut. Tänään me ajateltiin, että pidetään sisäpäivä, kun ollaan kuitenkin ulkoiltu kaikkina muina päivinä, ja meillä oli kivat leikit sisälläkin legoilla ja tyttöjen vanhalla paloasemalla. Kuopus ja keskimmäinen halusivat kuitenkin tulla mun mukaan hakemaan postia. Sitten postinhakureissulla huomattiin, miten ihanaa ulkona oli vaan olla. Me mentiin äkkiä sisälle vaihtamaan kunnon ulkokamppeet päälle ja lähdettiin kävelylle.

Taaperokin saa jo ulkoilusta niin paljon irti! Hän leikkii puistossa ihania leikkejään, on laivan kapteenina ja huutaa ”HIIOHOI! HAUSKUUKSIA HOLISONTISSA!”. Hän ihailee sorsia puoliksi jäätyneessä lammessa vaikka tunnin, ja kommentoi niiden jokaista liikettä. Kotimatkalla hän nappaa ihan tavallisen risun maasta, ja kertoo sen olevan lahja isille, josta isi ”valmasti tykkää”. Hän raahasi risua koko puolen kilsan kotimatkan kävellen, välillä huokaili dramaattisesti, koska olihan se ohuen risun kantaminen hurjan raskasta puuhaa. Mä ehdotin, että risun voisi laittaa rattaisiin matkan ajaksi kyytiin, mutta vastaukseksi tuli tiukka ”EI, minä kannan itse.”

Mä olen täällä ihan viikonlopputunnelmissa. Tulin juuri kotiin PING Helsingin pikkujouluista, joissa oli tosi hauskaa. Lapset viettivät leffailtaa Oton kanssa. Mulla kävi sillä tavalla hassusti, että minä, joka en ikinä käy missään iltaisin menen tällä viikolla kolmena iltana jonnekin. Ensiksi oli se lukijailta keskiviikkona, tänään oli ne PING Helsingin pikkujoulut ja huomenna olen menossa piipahtamaan elämäni ensimmäistä kertaa luokkakokouksessa. Mun vanhan Helsingin yläasteen luokkakaverit järjestävät huomenna luokkakokouksen, ja mutkin kutsuttiin mukaan, vaikka kerkesin olla luokalla vain 1,5 vuotta ennen Ouluun muuttoa. Ihanaa että mäkin saan mennä, ja mahtavaa päästä vaihtamaan kuulumisia vanhojen luokkalaisten kanssa! Osaa heistä en ole nähnyt sen jälkeen kun Ouluun muutettiin, eli mitä siitä nyt on, 13 vuotta.

Ihania tilaisuuksia kaikki, mutta tällaiselle kotihiirelle vähän hurjaa, kun on näin monet juhlat. Mutta onpahan kaikki sitten kerralla juhlittu, niin sitten saa taas öllöttää kotona joka ilta. Nämä on kaikki niin keskenään erilaisia tapahtumia, että en voinut enkä halunnut mitään jättää välistäkään, joten näillä mennään. Pikkujouluissa Clarion Hotelin Sky Roomissa oli tänään tosi mukavaa, ja oli kiva jutella kaikkien kanssa!

Tuo taaperon maailman suloisin pandahaalari on muuten meidän esikoisen ja keskimmäisen vanha, ja se on ihan just jäämässä niska-haaramitasta pieneksi, nyyhkis! Mutta se on kyllä myös hienosti palvellut monta talvea jo päiväkodissa isommilla ja edelleen näyttää ihanalta. Olisin mieluusti pukenut meidän minin siihen koko talven, mutta tällä kasvutahdilla en tiedä mahtuuko tämä enää joulukuun lopulla päälle. Onneksi on isompi haalari odottamassa!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3 

Helmikuussa meidän arki muuttuu jälleen, sillä Otto aloittaa opintovapaan. Ja me ei enää maltettaisi odottaa sitä! Siitä tulee niin ihanaa, kun saadaan olla joka päivä yhdessä. Tämä syksy on ollut todella intensiivinen meidän kahden kokopäivätyön, yhden koulun ja yhden kotihoidossa vielä olevan taaperon kanssa, mutta sumplimalla ollaan selvitty hyvin. Vielä on pari intensiivistä kuukautta jäljellä, ja keväällä helpottaa oikein kunnolla.

Alunperihän me oltiin sillä ajatuksella, kun Otto aloitti monimuoto-opiskelut ammattikorkeassa tänä syksynä päivätyön ohella, että katsotaan miten tämä syksy menee, ja miten me jaksetaan. Toistaiseksi ollaan jaksettu hyvin ja molemmat olemme saaneet hoidettua kaiken mitä pitää. Mutta koska vaihtoehtona on myös, että Otto heittäytyy täysillä opintoihin ja suorittaa ne tiiviimmässä tahdissa, hän päätti itse, että haluaa jäädä opintovapaalle. Samalla meidän arjesta tulee rennompaa, ja se ei haittaa ollenkaan.

Hänellä on mennyt koulussa todella hyvin, ja ala on sellainen, joka häntä on aina kiinnostanut. Musta on ollut ihan mieletöntä seurata Oton opintoja, koska hänestä huokuu kilometrin päähän se, miten innoissaan hän on kaikesta, ja miten kotoisa olo hänellä on juuri noiden opintojen parissa. Olen ihan älyttömän ylpeä Otosta.

Muutama viikko sen jälkeen kun Otto jää opintovapaalle, taapero aloittaa osa-aikaisesti päivähoidossa. Näin me saadaan arkeen paljon enemmän perheaikaa ja paljon vähemmän sumplimista. Taapero aloittaa päivähoidon kolme päivää viikossa, jolloin mulle jää kolme kokonaista työpäivää viikkoon ja Otolle kolme kokonaista päivää opintoihin. Ja loput tunnit saa helposti sumplittua pariin iltaan tai yhteen päivään viikonloppuna, siinä missä tähän asti ollaan kumpikin tehty töitä ja/tai opiskeltu lähes joka ilta ja/tai yö ja viikonlopun molempina päivinä vuorotellen Oton päivätyön lisäksi. Monimuoto-opiskelu on luonteeltaan samanlaista kuin mun työtkin, eli helposti itse aikataulutettavissa.

Otto on näillä näkymin opintovapaalla ainakin 1,5 vuotta, joten meillä on edessä aika ihanat yhteiset ajat. Mä nautin tälläkin hetkellä kaikkein eniten Oton etäpäivistä ja siitä, että saadaan olla yhdessä, vaikka Otto tekeekin töitä. Nautin myös ihan hurjasti Oton puolen vuoden vanhempainvapaasta, jolloin myös saatiin olla yhdessä, vaikka mä teinkin töitä. Nyt edessä on jopa 1,5 vuotta yhteisiä työpäiviä, yhteisiä lounaita, ehkä yhteisiä aamulenkkejä ja arjen askareiden hoitamista yhdessä. Voidaan viedä ja hakea lapsia yhdessä, hoitaa kaikki arjen velvollisuudet yhdessä ja höpötellä yhdessä siinä työnteon ja Oton opiskelun lomassa. Ja lisäksi meillä on pienempien kanssa vielä yhteisiä extra-vapaapäiviäkin, eikä heillä edelleenkään tule olemaan pitkiä hoitopäiviä, kuten ei tähänkään asti ole ollut. Koululainenkin voi halutessaan tulla koulusta kotiin suoraan, eikä mennä iltapäiväkerhoon. Tosin hän itse yleensä haluaa aina mennä sinne.

Opintovapaan voi toki keskeyttää, jos tilanne muuttuukin suuntaan tai toiseen ja Otto haluaakin vaikka palata töihin. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja on hyvä pitää kaikki ovet avoinna. Mutta jos kaikki menee kuten on suunniteltu, niin meillä on edessä yhteiset ihanat 1,5 vuotta. Vapautta ja yhteistä aikaa. Vähemmän aikatauluja, enemmän yhdessäoloa.

Mä ymmärrän hyvin, että kaikille ei sovi sellainen, että tehdään puolison kanssa kaikki yhdessä ja työskennelläänkin kotoa käsin yhdessä, mutta meille se sopii. Jotkut tarvitsevat omaa aikaa enemmän ja toiset vähemmän, ja sehän on jokaisen parin oma asia. Me ollaan juuri niitä ihmisiä, jotka haluavat katsella toistensa naamoja vaikka 24/7 kyllästymättä. Vaikka ollaan yhdessä paljon, osataan myös antaa toisillemme omaa tilaa. Me osataan olla ”yhdessä yksin” eli keskittyä rauhassa kummatkin omiin juttuihimme, silti siitä nauttien, että välillä voi heittää toiselle tyhmää läppää tai käydä halaamassa. Ja kummatkin kaikkein mieluiten halutaan työskennellä yhdessä.

Tuleva vuosi on ajatuksena jo niin ihana, että se melkein pelottaa. Voiko niin ihanaa ollakaan? Mutta uskon että voi olla. Aiotaan ottaa ilo irti jokaisesta päivästä ja nauttia täysillä. Tämä on vähän niinkuin Oton vanhempainvapaa 2.0, mutta nyt yhteisen perheajan lisäksi molemmat saavat kaivattua rauhallista työaikaa arkipäiviin ja niihin päivän valoisiin tunteihin iltojen ja öiden sijaan. Ja iltaisin ei tarvitse enää vuorotella, että kumpi touhuaa lasten kanssa ja kumpi tekee töitä, kun se riittää, että tekee hommia hoitopäivinä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen. Siitä tulee mahtavaa.

Odotan innolla sitä, että pystyn toivottavasti viemään blogiani ja kaikkia muitakin kanaviani eteenpäin entisestään, kun aikaa on enemmän. Mulla on niin paljon haaveita ja suunnitelmia, jotka ovat vain odottaneet sitä oikeaa hetkeä. Ehkä ensi keväänä on se oikea hetki? Se kuulostaa hyvältä.

Ihanaa iltaa kaikille<3

Ha! Eilen vietettiin vuoden harmainta päivää, ja sen kunniaksi  saatiinkin vihdoinkin upea auringonpaiste koko viikonlopuksi. En voi sanoin kuvailla miten mielettömän upealta auringonpaiste on tuntunut harmaan kuukauden jälkeen. Ollaan nautittu auringosta täysin rinnoin ja vietetty suurin osa ulkona tankkaamassa valoa ja vaan nauttimassa. Eilen meillä kävivät iltapäivällä ja illalla kylässä Väätäiset Turusta, ja lapset tekivät meille huikean esityksen jossa ei ollut päätä eikä häntää, ja joka loppui mahtavaan konfettisateeseen, aivan kuin Taika-Pasin sketseissä Putouksessa. Olipa ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa, ja lapsetkin selvästi nauttivat toistensa seurasta.

Tänään ollaan myös oltu suurin osa päivästä ulkona, sillä heti aamupäivällä suunnattiin Kaivarin rantaan. Ensin vähän käveleskeltiin, ja sitten mentiin lohikäärmepuistoon leikkimään. Moni muukin perhe oli lähtenyt ulkoilemaan upeaan säähän ja puisto oli täynnä ihmisiä. Puistoleikkien jälkeen me suunnattiin vielä Cafe Carouseliin pikkulounaalle ja istuskelemaan. Oli ihanaa olla kuivassa puistossa, kun viime aikoina aina puistossa on ollut vaan märkää, kylmää ja kuraista. Niin eri fiiliksellä jaksaa itsekin olla messissä puistoleikeissä, kun voi nauttia säästä.

Tämä viikonloppu on ollut ihanan rentouttava ja mukava, ollaan vaan nautittu hyvästä seurasta, hyvästä säästä ja rennosta yhdessäolosta. Ollaan kokkailtu hyvää ruokaa ja oltu vaan rauhassa. Mihinkään ei ole ollut hoppua tai pakko mennä.

Puistoreissun jälkeen siivottiin vihdoinkin meidän piha, koska se on ollut myös märkä ja kylmä viimeiset pari viikkoa, eikä talvisiivous ole houkuttanut. Mutta nyt saatiin se aikaiseksi, ja ensi viikolla saadaan vihdoin sitten laitettua uloskin talven tunnelmavalot, joita ei haluttu laittaa ennen kuin piha on siisti. Tulee niin hyvä fiilis kun saa hoidettua asioita pois to do -listalta. Piha on tuijottanut joka päivä ikkunasta muistuttaen, että siellä on edelleen kaikki hiekkalelut levällään ja kaikki ulkokalusteet pitäisi laittaa talvea varten kasaan. Nyt piha on valmis talveen.

Syötiin iltaruuaksi teriyaki-lohta ja riisiä ja salaattia, ja sen jälkeen alkoi sen verran kolottamaan piparihammasta, että leivottiin vielä pipareita. Otto lähti käymään kuopuksen kanssa leffakarkkiostoksilla (meillä on tänään aikuisten leffailta), ja sillä aikaa me leivottiin isompien tyttöjen kanssa kaikessa rauhassa ja kuunneltiin joululauluja. Siis jotenkin tuntuu, että tytöt on kasvaneet ihan hurjasti edellisestä pipareiden leipomisesta. Kaikki meni niin jouhevasti tänään, molemmat tekivät pipareita vieri viereen, saivat ne helposti irrotettua pellille ja vielä koristelivatkin niin siististi.

Meillä oli niin hauskaa tyttöjen kanssa, ihanaa puuhastella välillä isompienkin kesken, vaikka sai taaperokin tulla toki koristelemaan oman nimikkopossunsa. Me leivottiin jälleen kerran koko meidän joulunviettoporukalle megaisot possupiparit, jotka nimikoitiin. Se on meidän ihana jouluperinne. Mun ja Oton piparit vähän kärtsäsivät, mutta onneksi yhdeksän muuta piparia saivat kauniin värin pintaan. Ja kaikki koristeltiin upeasti, niin ei se pieni palaneisuuskaan haittaa niissä mun ja Oton pipareissa.

Kertakaikkisen ihana viikonloppu takana, ja nyt se saa luvan huipentua vielä siihen, että me katsotaan Oton kanssa vihdoinkin Tuntematon sotilas. Meidän piti katsoa se jo silloin kun se ekan kerran tuli vuokrattavaksi, mutta vauvavuonna (eikä nähtävästi sen jälkeenkään) ole koskaan tuntunut siltä, että olisi käyttää kolme tuntia elokuvan katsomiseen. Mutta tänään ajateltiin tehdä se, ja ollaan varustauduttu glögillä, pipareilla ja irtokarkeilla. Tästä tulee hyvä ilta!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa kaikille <3

Mua naurattaa. Siis me tehtiin viime viikon torstaina kunnon sellainen överikauppareissu, että ostettiin ruokaa niin, että sitä riittää varmasti tämän viikon loppuun. Oltiin edelliset pari viikkoa tyhjennelty pakkasen ja kuivakaapin juttuja, kun huomattiin, että joitakin monta kuukautta ”varastossa” henganneita juttuja oli menossa pikkuhiljaa vanhaksi. Käytettiin siis kaikki makaronipussin jämät, säilykkeet, ateriakastikkeet, seesaminsiemenet, wokvihannekset, kalapuikot ja muut pois. Torstaina täytettiin taas ihan kaikki kaapit tuoreilla jutuilla, ja ajateltiin, että vietetään viikonloppu kokkaillen rauhassa kaikkia herkkuja. Siinä kävikin niin, että ei laitettu viikonloppuna kertaakaan ruokaa. Torstaina ostettiin pannupizzat kotiin mukaan kauppareissun yhteydessä ravintolasta, ettei tarvinnut enää kauppareissun jälkeen illalla alkaa kokkaamaan.

Perjantaina vietettiin Oton perheen luona iltaa Kauniaisissa, ja syötiin maailman parasta boloa, eli bolognesea, heh. Lauantaina me taas vietettiin treffi-iltaa Oton kanssa ja Oton sisko laittoi lapsille illallista meillä. Me herkuteltiin Oton kanssa Copas Y Tapasin päivän menulla, joka siis vaihtuu joka päivä ja jossa ainoastaan pääruuan voi valita, muut on ylläreitä. Ai että oli hyvää, siis ihan älyttömän herkullinen yllätysmenu!

Meidän tapas-lajitelmassa oli mm. juustovaahtoa, hirvitartaria ja haukea, sekä savustettua hauen mätiä. Pääruoaksi mä söin taimenta myskikurpitsalla ja suolapuolukoilla, ja jälkkäriksi oli jotain luomupäärynäjäädykettä, jonka kanssa oli jostain kukasta tehtyä jotain (en nyt muista kukan nimeä). Mutta siis aivan älyttömän herkullinen menu, ehkä yksi parhaista, joita olen tänä vuonna syönyt.

Sunnuntaina me mentiin extempore kylään meidän kavereille Espooseen katsomaan heidän uutta kotia, ja kaverit kysyivät, että halutaanko syödä heillä tortilloja. Ja tietty me nyt haluttiin nauttia herkullisesta ruuasta yhdessä kavereiden kanssa. Ja niin siinä sitten kävi, että ei kokattu illallista koko viikonloppuna, ja lounaaksikin syötiin vaan jämiä, ja yhtenä päivänä Snack Potia lasten toiveesta. Aika mukavaa.

Nyt meillä on siis edelleen kaikki kaapit ihan täynnä ruokaa. Onneksi katsoin kauppareissulla päiväykset tarkkaan, eikä mitään mennyt vanhaksi sillä aikaa kun herkuteltiin muiden kokkaamilla herkuilla. Varsinkin kaikkien kasviproteiinien ehdoton etu lihaan verrattuna on kyllä se, että ne säilyvät niin pitkään. Siis joku Mifu Jauhis tai Härkis säilyy viikkotolkulla, eikä tarvitse murehtia, että ne menisivät vanhaksi jos haluaakin lähteä käymään syömässä jossain (neljänä päivänä peräkkäin, hups).

Hieno facepalm, eikö!

Oli aika ihanaa viettää viikonloppua vaihteeksi näinkin päin, että ei kokattu kertaakaan. Kokkailun sijaan käytettiin aikaa mm. joulumaan rakentamiseen legoilla (kuvissa), niihin meidän treffeihin Oton kanssa, sekä kavereiden näkemiseen. Vietettiin paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja otettiin rennosti.

Käytiin viemässä kynttilä Pyhäinpäivänä muualle haudattujen muistomerkille, ja ihailtiin upeaa kynttilämerta. Siellä hautausmaalla me seisottiin pimeässä Oton kanssa, ja samalla kun katsoin kaunista kynttilämerta ja kuulin ihmisten puheensorinaa, mä itkin. Itkin, koska huomenna on vuosi siitä, kun mä menetin mun rakkaan mummun. Ja mulla on niin hemmetin kova ikävä, vieläkin.

Viime viikonloppu oli tunteikas ja ihana viikonloppu. Postaus alkoi naurulla ja päättyi itkuun. Huomisesta vasta tunteikas päivä tuleekin. Mä haluaisin huomenna muistella mun mummua yhdessä lasten kanssa, ja aion sytyttää kynttilän täällä kotona. Se saa palaa koko päivän. Nyt tätä kirjoittaessakin mua itkettää ikävästä ja surusta. Mutta kyllä se taas siitä. Onneksi on lapset, joiden kanssa surullisestakin päivästä voi löytää pieniä iloja ja rakkautta. Vaikka päätän tämän postauksen nyt näihin haikeisiin tunteisiin, haluan silti toivottaa kaikille teille ihanaa uutta viikkoa <3