Meidän pieni rakas syntyi tiistaina 3.8. Klo 21.13 ihan yllättäen, raskausviikolla 35+6. Synnytys käynnistyi lounasaikaan ilman mitään ennakoivia merkkejä ja pää on vieläkin aivan pyörällä siitä, että en olekaan enää raskaana vaan vauva on ollut jo pian kuusi päivää täällä. 

Synnytys sujui ihan mielettömän hyvin, vaikka olikin hitain kaikista mun synnytyksistä. Jäi niin hyvä mieli tästä synnytyskokemuksesta ja en malta odottaa, että saan kirjoittaa koko synnytys kertomuksen teille. Kuvattiin myös videota synnytyspäivänä ja varmasti jaan pieniä paloja synnytyksestä myös videomuodossa. Kokemus oli jälleen aivan uskomaton ja alkaa itkettää kun vain muistelenkin sitä hetkeä kun sain vauvan rinnalle. Meillä oli synnytyksessä myös aivan huippu kätilö, joka tuki mua juuri oikealla tavalla, ihan kuten Ottokin. Ei olisi voinut paremmin sujua! 

Oltiin vauvan kanssa kolme yötä sairaalassa kahdestaan, sillä meille ei tällä kertaa riittänyt perhehuonetta. Otto sai vierailla synnyttäneiden osastolla vain tunnin päivässä koronarajoitusten vuoksi ja se oli kyllä älyttömän kurjaa. Mun sydän särkyi joka kerta kun Oton piti lähteä kotiin ja tiesin miten paljon hän olisi vaan halunnut olla meidän kanssa ja me hänen. Tunti päivässä on ihan käsittämättömän vähän, se on epäinhimillistä ja hirveää myös tasa-arvoisen vanhemmuuden kannalta. Toivottavasti tästä rajoituksesta luovutaan pian jotta perheet pääsevät aloittamaan arjen aidosti yhdessä. 

Ennenaikaisuuden vuoksi vauva oli sokeriseurannassa ja lisäksi painoa ja bilirubiiniarvoa mitattiin jatkuvasti. Se aika osastolla oli kokonaisuudessaan henkisesti todella rankkaa, eikä vähiten siksi, että se nosti pintaan niin vahvasti ne muistot esikoisen ekoista päivistä sairaalassa, jotka olivat suurin syy siihen, että ylipäätään toivoin polikliinistä synnytystä tai edes varhaista kotiutumista. 

Sillä on ihan valtava merkitys miten hoitohenkilökunta suhtautuu esim. imetykseen ja tämän kolmen yön jälkeen voin kertoa, että lakkasin vihdoin syyttämästä itseäni siitä, että epäonnistuin ennenaikaisen esikoisen imetyksessä. Jos mulla ei olisi sitä kaikkea kokemusta ja tietoa joka mulla nyt on imetyksestä neljännen lapsen kohdalla, imetys olisi varmasti epäonnistunut tälläkin kertaa. Niin vahvasti mua painostettiin ennenaikaisuuden vuoksi toimimaan (ei kaikki, mutta osa henkilökunnasta) vastoin esimerkiksi imetyksen tuen ohjeita vielä vuonna 2021, vaikka mun oma maito nousi hienosti ja vauvalla oli täydellinen imuote ja hän oli virkeänä rinnalla paljon ja usein, eikä paino ollut laskenut lähellekään sitä 10% rajaa ja sokeritkin olivat hyviä koko ajan. Jos en olisi ollut niin tiukkana kun olin, voi olla että ei oltaisi vieläkään kotona ja vauva saisi edelleen lisämaitoa. 

Onneksi päästiin kotiin kolmen yön jälkeen ja täällä vauvan paino on noussut ihan valtavan hienosti, täysin mun omalla maidolla. Hän on oikein virkeä ja hyvinvoiva pieni murunen, joka on valloittanut täysin meidän sydämet. Käytiin eilen paino-ja bilirubiinikontrollissa ja paino oli noussut kahdessa vuorokaudessa jo 80 grammaa, kun tavoite on tässä iässä 15-20 grammaa vuorokaudessa. Eli todella hyvin! Myös bilirubiini oli edelleen riittävän matala, että päästiin takaisin kotiin. Mutta huomenna on vielä sen osalta kontrolli, toivotaan, että se olisi vihdoin kääntynyt laskusuuntaan. 

Ollaan oltu vauvan kanssa jatkuvassa ihokontaktissa, hän on ollut tosi tiheästi rinnalla ja ollaan vietetty aikaa olohuoneen isojen ikkunoiden edessä, jotta hän saisi auringonvaloa, kun sekin auttaa bilirubiinin hoidossa. Harmillisen pilvistä on ollut, mutta jokunen auringonsäde on onneksi osunut kohdalle myös. 

Vauva on aivan ihana, niin meidän oma rakas. Hän on todella tyytyväinen ainakin toistaiseksi ja nukkuu rauhallisesti, mutta herää kuitenkin itse reippaasti syömään tasaisin väliajoin. Hän tuntuu niin tutulta, että juuri tämä ihana pieni vauva oli mun mahassa koko ajan. Just tällainen tyyppi sieltä pitikin tulla meidän perheeseen.

Isosiskot ovat ottaneet vauvan niin upeasti vastaan ja vain odottavat, että tämä meidän ihokontakti-auringossa pesiminen loppuu, jotta hekin pääsevät pitämään vauvaa enemmän sylissä. Tottakai he ovat saaneet pitää vauvaa jo, mutta suurimman osan ajasta hän on tosiaan ollut tässä rinnalla valossa. Siskot ovat laulaneet vauvalle joka ilta tuiki tuiki tähtösen, ihan kuin silloin kun hän oli vielä mahassa. Kun me oltiin sairaalassa, he lähettivät laulun ääniviestillä ja mun piti soittaa se vauvalle. Olen niin ylpeä ja onnellinen kaikista mun neljästä isosta ja pienestä rakkaasta, että voisin haljeta. 

Tämä alku on ollut yhtä vuoristorataa ja jännitystä siitä, saadaanko olla yhdessä vai ei. Täytyy toivoa, että huomisessa kontrollissa saataisiin myös hyviä uutisia ja päästäisiin vihdoin aloittamaan arki ilman jatkuvaa pelkoa siitä, että joudutaan taas eroon toisistamme. Vauva on meidän kaikkien haaveiden täyttymys ja mikään ei tee mua onnellisemmaksi kuin se, että saadaan nauttia hänestä rauhassa yhdessä koko perhe.

Kirjoitin postauksen kokonaan puhelimella, joten pahoittelut jos on hiukan turhia rivivälejä tai jotain outoja typoja! Nyt takaisin vauvakuplaan ja palaan myöhemmin synnytyskertomuksen kanssa ❤️

Päästiin eilen kurkkimaan meidän vauvaa ultraan kun hänen asentonsa sekä kokonsa tsekattiin vielä viikon 36 täyttymisen kunniaksi. Vauva kasvoi tasan keskikäyrällä, ja syntyessään samoihin aikoihin vaikka Zeldan kanssa tulee luultavasti olemaan myös melko samankokoinen kun hän oli syntyessään. Vauva myös kaikeksi onneksi hengasi siellä pää alaspäin,  ja toivottavasti pysyykin niin päin. Lääkärin mukaan vauvalla on nyt lupa tulla ja hänellä oli kaikki oikein hienosti. Kuulemma tilanne on myös edistynyt sen verran että tyyppi voi putkahtaa maailman hetkenä minä hyvänsä, vaikka tiedänkin että se voi tarkoittaa käytännössä kuitenkin päiviä tai viikkoja.

Olen innoissani siitä että sain luvan touhuta rauhassa, sen kunniaksi mä olen _vihdoin_ toteuttanut jo pitkään vaivannutta hillitöntä siivousvimmaani ja olenkin tässä eilisen ja tämän päivän aikana pessyt molemmat kylppärit, siivonnut keittiön, tehnyt inventaarion tyttöjen vaatekaappeihin ja tehnyt perussiivouksen kaikkiin muihinkin huoneisiin. Nyt on mukava sitten tulla kotiin vauvan kanssa kun on siistiä ja kaikki järjestyksessä.

Mulla on ollut paljonkin supistuksia nyt näiden kahden päivän aikana mutta ne ovat rauhoittuneet ainakin toistaiseksi aina välillä ja yönkin nukuin paremmin kuin moneen viikkoon! Siis mulla on ollut tosi katkonaisia öitä viimeisen kuukauden ajan kun olo on aina öisin niin tukala, mutta viime yönä nukuin kahdeksan tuntia putkeen enkä herännyt edes vessaan mikä oli todella kummallista. Mutta en ollenkaan pistä pahitteeksi, hyvät yöunet tulivat tarpeeseen. Fiilis on odottava ja jännittynyt vaikka välillä iskee myös sellainen pieni pelkokin, vaikka tiedän että ihan turhaa se on pelätä ja jännittää etukäteen. Kaikki menee miten menee, eikä siihen vaikuta mun pelot tai jännitykset yhtään. Kannattaa siis vaan pysyä rauhallisena ja kuunnella omaa kroppaa.

Törmäsin FB:ssä ihan mielettömään autosynnytysvideoon, missä mies vaan ajoi siis autoa ja nainen siinä etupenkillä sai juuri housut pois jalasta ennen kuin vauva sitten tuli kokonaan ulos ja kaikki meni hyvin! Siis vaikka tilanne on varmasti maailman pelottavin niin jotenkin se valoi muhun uskoa että kyllä sitä kaikesta vaan selviää. Kahden minuutin leikkaamattoman videon aikana nainen kerkesi siis istua kiemurrellen, vetää housut alas ja synnyttää vauvan, ja siinä he läppäsivät vielä yläfemmat miehen kanssa ennen kuin video loppui. Ihan uskomaton juttu, huikeaa että kaikki meni hyvin. Toivon toki ehtiväni sairaalaan, mutta ainakin nyt tiedän kenestä ottaa mallia jos alkaa näyttää uhkaavalta, hah!

Mä niin kovasti toivon että nämä tämän postauksen kuvat nyt ovat ne ihan viimeiset mahakuvat, niinkuin olivat 36+0 viime raskaudessakin, ja Tiarankin raskaudessa vikat otettiin 35+6. Alla löytyy mahavertaus näiltä viikoilta:

Saa nähdä kuinka käy! Nyt mä menen jatkamaan leikkiä tyttöjen kanssa, meillä on legolinnan rakennus kesken yläkerrassa.<3

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!