Raskausviikko 35+0

13.01.2017

Saa nähdä kuinka monta viikkopostausta kerkeän vielä tekemään, eilen tuli täyteen siis raskausviikko 35+0! Huh, viime lauantaina en kyllä uskonut että pääsisin edes näin pitkälle mutta nyt supistukset onneksi ovat vähän taas rauhoittuneet enkä ole niitä nyt pariin päivään edes joutunut kellottamaankaan. Mutta jänniä hetkiä jänniä hetkiä, kun ei voi tietää milloin ne alkavat taas tulla säännöllisesti ja mitä se sitten tarkoittaa vai tarkoittaako mitään.

Ensi viikolla meillä on vielä yksi ultra, jossa tsekataan vauvan kokoa ja asentoa. Jos sinne asti päästään ja siellä on kaikki hyvin ja vauva on hyvän kokoinen kuten siskonsa on näillä viikoilla olleet, niin sitten uskallan varmasti taas olla normaalisti ja jatkaa pesänrakennusviettini toteuttamista. Ties vaikka kerkeäisi vielä kiillottamaan vessan kaakelit vanhalla hammasharjalla ennen synnytystä, tai jotain muuta yhtä fiksua!

Vauva on liikkunut ihan hurjan paljon ja en olekaan enää varma että hän on kiinnittynyt lähtökuoppiinsa, sillä maha on taas muutellut muotoaan todella paljon. Parina päivänä olen ollut aivan varma että hän on ollut perätilassa ja poikittain, tänään taas tunsin ihan selkeästi vauvan hikan mun häntäluussa. Miettikää, siis hikka mun pyllyssä! Mutta onneksi tosiaan päästään vielä tsekkaamaan asentoa, jos vauva vajaan viikon viihtyy masussa. Sitten saa mielenrauhan senkin suhteen ja tietää miten toimia synnytyksen käynnistyessä. Toivotaan, että hän kiinnittyy hyvin sinne lähtökuoppiinsa niin ei tarvitse jännitellä sitä enää sen jälkeen.

Maha 35+0 <3

Liikkeista ja mahan koosta päätellen tyyppi on kyllä kerryttänyt painoa ja senttejä aivan kiitettävästi. Välillä liikkeet alkavat tuntua suorastaan tuskallisilta. Onneksi hän välillä myös liikkuu vähän kevyemminkin, eikä murjo mua 24/7. Illat tuntuu olevan sitä aikaa kun äitiä on kiva monottaa ja möyriä oikein urakalla. Ihanaa kuitenkin että hän liikkuu niin paljon niin tietää että hän voi siellä hyvin.

Se on hassua miten hurjan pitkältä nämä viimeiset viikot ja päivät tuntuvat. Sitten vauvan synnyttyä tiedän, että se aika on kuitenkin mennyt ihan hurjan nopeasti. Mutta juuri nyt jokainen päivä tuntuu vuodelta, kun odottaa niin kovasti sitä, että pääsee tapaamaan meidän vauvan ensi kertaa. Koitan silti vielä nauttia näistä hetkistä, niistä liikkeistä, jopa niistä kaikkein murjovimmistakin. Joskus mulla on näitä päiviä vielä kova ikävä <3


34+0

05.01.2017

Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!