Aamu alkoi ihanalla ruusulla jonka sain ruokakaupasta, ja jonka kotoisasti laitoin vedellä täytettyyn jaffapulloon työpaikalla jotta se ei kuihtuisi heti. Päivä kului töissä lepppoisasti, ja töiden jälkeen Otto tuli hakemaan mua. Sitten haettiin yhdessä lapset, ja suunnattiin Jumboon, sillä Otto halusi viedä meidät kaikki syömään jotain herkkua naistenpäivän kunniaksi. Me käytiin testaamassa Jumbon Ahorita, meksikolaistyylinen semipikaruoka-ravintola, jossa kuitenkin käytetään vain tuoreita ja aitoja aineksia, jopa maissilastut olivat itsetehtyjä.

Ruoka oli herkkua ja maistui myös lapsille hyvin. Täytevaihtoehtoja oli monia, ja me testattiin sekä kanaa, possua, kasvista että juustotäytettä tacoissa. Juomalle otettiin kaveriksi limonadaa, eli vesimeloni- ja lime-kurkkumehua. Nam! Sopivan rento paikka, työ- ja tarhapäivän jälkeen ei yhtään olisi houkutellutkaan mikään pönötys, varsinkaan lasten kanssa.

Otto vei meidät myös pienille ostoksille, toisinsanoen tytöt saivat valita itselleen ihan mitkä satukirjat halusivat, ja minä, noh ostin itselleni uuden kulmakynän ja kaksi söpöä purkkia keittiöön. Sen jälkeen oli vuorossa lasten koko päivän odottama ohjelmanumero: mentiin yhdessä kukkakauppaan. Ja me kaikki naiset saatiin valita omat kukat. Zelda valitsi pinkin ruusun, Tiara valitsi viininpunaisen ruusun, ja mä valitsin vaaleanpunaisen leinikin – mun lempparikukan joita oli myös mun hääkimpussa, tosin valkoisina silloin. Lapsille oman kukan valinta oli iso juttu, he olivat niin innoissaan ja kukkakauppiastakin vähän pisti hymyilyttämään pienet asiakkaat. Me oltiin täyteen tupatun kukkakaupan ainoat naisasiakkaat tänään, meidän lisäksi siellä pyöri lähemmäs kymmenen miestä ostamassa toinen toistaan upeampia kimppuja naisille. Ihania!

Parasta oli kuitenkin tytöt kysyivät Otolta, minkä kukan hän valitsee itselleen naistenpäivän kunniaksi, ja Otto vastasi että me tytöt ollaan hänen kukkiaan eikä hän tarvitse muita. AWW! En kestä. Tytötkin sanoivat että isi on kyllä ihana. Ja onhan se, hitsi vieköön, vaikka olisi se kukankin voinut valita meidän kukille kaveriksi. Tästä kukkakauppareissusta tulee meidän jokavuotinen Naistenpäivän perinne, näin me ollaan päätetty. Ja joka vuosi mä aion ikuistaa meidän valitsemat kukat jollain tavalla. Ehkä aikuisena tytöistäkin on sitten hauska nähdä, mitä kukkia he ovat valinneet. Yksinkertainen ja pieni juttu, mutta tuntui lapsista niin isolta.
Tämä naistenpäivä oli ihana. Loppuilta vietettiin lukien lasten uusia kirjoja, Disneyn Insidan ut eli Inside Out sekä Katt Kan -kirja. Eilinen postaus kommenttibokseineen toimikoon muistutuksena siitä, miksi Naisten- ja Miestenpäivät ovat tarpeellisia, ja miksi niitä oikeasti vietetään vuosittain. Tämä postaus toimikoon pienenä ilon pilkahduksena arjen keskelle. Tämä päivä oli täydellinen <3
Ihanaa Naistenpäivän iltaa vielä kaikille<3


















