11x miksi minusta on mahtavaa, että tulin äidiksi nuorena

19.11.2020

Eilisen nostalgiapostauksen vuoksi yksi ajatus on nostanut hyvin vahvasti päätään: Olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että tulin äidiksi juuri silloin kun tulin, eli 20-vuotiaana. Koska:

1. Olin niin nuori, että en ollut ehtinyt rakentaa itselleni mahtavaa ja tyydyttävää aikuiselämää ilman lapsia. En ollut ehtinyt tottua siihen, että matkustellaan, luodaan täysillä uraa, harrastetaan monta kertaa viikossa omia harrastuksia etc. Olin kuin tyhjä kirja, jonka oli helppo lähteä vauva-arkeen, koska se ei vienyt multa pois mitään. Teinivuosien bilesekoiluja en laske mahtavaksi ja tyydyttäväksi aikuiselämäksi – niistä oli enemmän kuin helppoa luopua kun sai paljon parempaa tilalle. En joutunut luopumaan mistään, vaan aloin rakentaa omaa mahtavaa ja tyydyttävää aikuiselämääni vauva-arjen rinnalle ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Toimii!

2. En osannut pelätä mitään, vaan ajattelin, että kaikki kyllä varmasti järjestyy. Nuoruuden peloton asenne oli valtava etu äidiksi tullessa.

3. Elintaso ei laskenut edes hetkellisesti vauvan myötä, koska se ei koskaan ollut korkea ollutkaan. Päin vastoin – säännöllinen minimi-äitiysraha oli suurin tulo, jota olin koskaan saanut. Pärjäsin sillä siis ihan riittävän hyvin. Vauvan myötä aloimme nuorena perheenä vasta pyrkimään eteenpäin ja nostamaan meidän elintasoa. Vauva ja vanhemmuus kannustivat tähtäämään korkealle, koska halusimme tarjota lapsille parasta.

4. Ei oltu ehditty luoda parisuhteen sääntöjä ja rutiineja kunnolla ennen vauvan tuloa. Ei siis oltu ehditty kangistua mihinkään tiettyihin kaavoihin – eikä vauva muuttanut meidän parisuhdetta juuri mitenkään. Lähes suhteen alusta asti rakennettiin yhteistä elämää vanhemmuuden ympärille ja valmistauduttiin siihen, että vauva on osa sitä. Tuoreessa suhteessa oli helppo löytää parisuhteelle aikaa myös vauva-arjen keskellä, koska meillä oli kunnon honeymoon-vaihe vielä meneillään. Ja kun huomasi, että sitä aikaa järjestyy kyllä jos haluaa, siitä on tullut pidettyä kiinni tähän päivään asti, eikä se honeymoon-vaihe ole oikein koskaan päättynytkään. Se on jatkunut yhden, kahden ja kolmen vanhempina, kaikkien vuosien ajan.

5. Mediassa ei vielä ollut nykyisen kaltaista negatiivista stigmaa vanhemmuuden ympärillä. Kaikki omat käsitykseni vanhemmuuteen liittyen tulivat esim. sukulaisilta, jotka myös olivat tulleet nuorena vanhemmiksi. Lähes poikkeuksetta vanhemmuus oli kaikilla sujahtanut vaan osaksi elämää, eikä siitä tehty mitään valtavaa ”juttua”, tai en ainakaan nuorena osannut sellaista huomata. En siis ehkä osannut kiinnittää myöskään huomiota mihinkään negatiivisiin juttuihin tai etukäteen ajatella, että vauvan kanssa ei varmasti saa nukkua (tämän koin kyllä myöhemmin itse yhden vauvan kanssa), kaikki on tosi rankkaa, vauva muuttaa koko elämän, vauva pilaa parisuhteen tms. Olin avoimin mielin ja koin vanhemmuuden luontevaksi osaksi elämää.

6. Oma lapsuus on edelleen suhteellisen tuoreessa muistissa. On helppoa samaistua lasten tunteisiin ja ymmärtää niitä, kuin muistaa ne omalta kohdalta. Pystyn helposti olemaan empaattinen, kun lapsi ei vaikka millään jaksaisi siivota omaa huonetta, koska muistan hyvin sen, miten ärsyttävää se oli omasta mielestä vaikka 8-vuotiaana. Muistan myös helposti omia lapsuuden lempileikkejä ja niitä juttuja, mitä oli kiva tehdä vanhemman kanssa. On tosi helppoa keksiä miten voisi ilahduttaa omia lapsia esim. yhteisellä tekemisellä, kun muistaa mistä kaikesta itse nautti ja mikä kiinnosti. Ja pystyn suhtautumaan ymmärtävästi myös sellaisiin juttuihin kuten ”mutku kaikki muutkin” -perustelu.

7. Kun esikoisemme täyttää 18, olen juuri täyttänyt 38. Meillä on koko yhteinen elämä edessä ja olen nuori ja energinen! Voin vaan kuvitella mitä kaikkia seikkailuja me tullaan yhdessä kokemaan sittenkin kun meidän lapset ovat aikuisia.

8. Puhumattakaan siitä, miten paljon meillä on Oton kanssa sitten edessä parisuhdeaikaa, kun meidän lapset on isoja. Vuosikymmeniä!

9. Jos olen joskus niin onnekas, että minusta tulee mummu, olen silloin varmasti vielä melko nuori. Jos lapseni tulisivat vanhemmiksi joskus, niin vaikka he olisivat itse esim. 30-vuotiaita, olisin minäkin vasta 50+. Jaksaisin siis hyvin leikkiä lastenlasten kanssa ja minulla olisi luultavasti edessä vielä paljon hyviä mummuvuosia, joiden aikana voisin olla tuki ja turva lapsille ja lapsenlapsille. Olen myös niin nuori, että en ole mitenkään voinut välttyä siltä keskustelulta, että ei koskaan ole ok painostaa omia lapsia tai olettaa tai edes vitsailla, että he tulevat tekemään minusta mummun. Heillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta siihen, vaikka kuinka toivoisin lapsenlapsia.

10. Olin teini vielä kymmenen vuotta sitten. Ei siitä niin kauan ole. Kun lapseni lähestyvät pikkuhiljaa teini-ikää, pystyn suhtautumaan siihen toivottavasti lempeän armollisesti ja ymmärtävästi. Voin peilata omaa vanhemmuuttani siihen, mitä itse toivoin teininä vanhemmalta, millaisia rajoja olisin kaivannut ja mitkä asiat saivat mut kunnioittamaan äitiä teini-iän myrskyistä huolimatta, koska muistan sen kaiken hyvin. Muistan myös, että paljon tuli sählättyä – ja siitä huolimatta everything turned out well. Toivottavasti pystyn siis suhtautumaan myös positiivisemmmin ja luottavaisemmin kaikkeen. Että vaikka teinin vanhempana olisin huolissaan, luultavasti kaikki tulisi kuitenkin menemään hyvin.

11. En ole ihan pihalla somesta tai nuorison kielestä tai trendeistä, vaikka en niitä trendejä tai sanoja välttämättä itse käytäkään aktiivisesti. Tietty olen varmasti monen 13-vuotiaan mielestä jo ihan vanha (ja yksi mun serkku sanoi mulle kerran ok boomer, vaikka olin silloin 28 enkä edes sanonut tai tehnyt mitään, mikä olisi oikeuttanut tämän heiton!). Mutta kuitenkin olen ainakin jonkun verran pysynyt kelkassa, kaikki nuorison sanat eivät ole mulle ihan hepreaa ja törmään useimpiin viraali-ilmiöihin melko nopeasti niiden synnyttyä. En todellakaan aio yrittää olla mikään cool mom, mutta aion ainakin yrittää pysyä kärryillä nuorten menosta, jotta voin itse suhtautua ymmärtävämmin ja olla messissä, enkä tulla jätetyksi kokonaan ulkopuolelle, ”koska en kuitenkaan ymmärrä.”

Teini-ikä on toki sellainen juttu, joka meidän lapsilla on vasta edessä ja tämä on toistaiseksi vain arvailua pilke silmäkulmassa. Voihan se olla, että viiden vuoden päästä olen ihan pudonnut kelkasta ja oma nuoruuskin tuntuu jo kovin kaukaiselta, hah! Mutta ainakin yhdeksän ekaa kohtaa pitää paikkansa. Koen, että nuorena äidiksi tuleminen on parasta, mitä mulle on ikinä tapahtunut. Se auttoi asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen, luomaan tavoitteita ja keskittymään siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Se on auttanut mua tutustumaan ja luottamaan itseeni ja luomaan kestävän parisuhteen. Montaa asiaa elämässä saan kiittää äitiydestä. Joten kiitos, että saan olla äiti ja kiitos kun sain tulla äidiksi itselleni juuri oikeaan aikaan.

DISCLAIMER: Huom! Nämä ovat omia subjektiivisia kokemuksiani omasta elämästäni, enkä tässä ota kantaa kenenkään muun elämän valintoihin tai vanhemmuuteen tai ikään, jolloin tulee tai on tullut vanhemmaksi. Varmasti joka iässä vanhemmaksi tulemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa, enkä usko, että mikään ikä on toista parempi. Jokainen kokee vanhemmaksi tulemisen täysin omalla tavallaan ja jollekin toiselle nuorena äidiksi tulo voi olla vaikka hirveintä ikinä. Ja moni minua vaikka 20 vuotta vanhempi äiti on varmasti perillä nuorisokulttuurista tai muistaa hyvin oman lapsuutensa, vaikka omalla kohdallani koen, että nuorella iälläni on ollut siihen vaikutusta. Nuorena vanhemmaksi tulemisen negatiivisista puolista kuitenkin on jo paljon puhetta mediassa (enkä kiellä etteivätkö nekin olisi totta joidenkin elämässä), joten varmasti myös yksi positiivinen listaus mahtuu joukkoon. 


Mikä oli kivaa sun päivässä tänään?

10.11.2020

Monesti ollaan lasten kanssa illalla ennen nukkumaanmenoa halittu kaikki yhdessä ja juteltu kuluneesta päivästä. Usein ollaan tehty niin, että jokainen on saanut vuorollaan kertoa vaikkapa kolme kivaa asiaa omasta päivästä, joista tuli hyvä mieli tai joista on kiitollinen. Tämä ihana tapa on ollut meillä käytössä säännöllisen epäsäännöllisesti jo monta vuotta. Aina kun on vaan tullut jollain mieleen, että voisi tehdä näin, ollaan tehty.

Muutama viikko sitten istuttiin lasten kanssa iltapalapöydässä. Kysyin heiltä, että miten heidän päivänsä on mennyt ja haluaisiko jokainen kertoa kolme kivaa asiaa omasta päivästään. Se oli jälleen tosi ihanaa ja selkeästi etenkin yksi lapsistamme innostui tästä isommin. Sen kerran jälkeen hän on nimittäin joka ilta halunnut, että syödään kaikki yhdessä iltapalaa ja jutellaan aina samalla niistä päivän kivoista asioista.

Hän on halunnut, että jokainen kertoo neljä kivaa asiaa joka ilta niiden kolmen sijaan, joita minä olin alunperin ehdottanut. Ja parasta on se, että aina kun ollaan tehty täysi kierros ja jokainen on kertonut ne omat neljä asiaa, hän vielä viittaa ja kysyy saako kertoa vielä toiset neljä kivaa asiaa. Tietenkin saa! Nyt tämä tapa on siis tullut meille rutiiniksi ja olen siitä todella iloinen monestakin syystä.

Mun mielestä on mahtavaa opettaa lapsia jo pienestä asti huomaamaan ne hyvät ja ihanat asiat, joista olla kiitollinen. Onnellisuus tulee juuri niistä pienistä hetkistä ja kokemuksista arjen keskellä. Ne täytyy vaan huomata. Miten hyvää tekeekään pysähtyä joka päivä miettimään, mitkä ovat niitä sen päivän ihania asioita. Jokaisessa päivässä on jotain, mistä olla kiitollinen. Joskus ne voivat olla ihan tosi pieniä juttuja, joskus isompia, mutta aina löytyy jotain. Kun opettelee jo pienenä etsimään ja löytämään omasta elämästä asioita, joista olla kiitollinen, se on aikuisenakin helpompaa. Sitten ei tarvitse ehkä yrittää täyttää elämää huippuhetkillä ja megalomaanisilla kokemuksilla ja ahdistua jos ei ”tapahdu mitään”, kun sisältöä löytyy siitä arjesta.

Tottakai on myös päiviä tai hetkiä, joissa on jotakin huonoa tai ikävää. Tästäkin ollaan keskusteltu. Ei joka päivä, eikä joka kerta, mutta aina välillä muistutan, että muistavathan lapset myös, että jos päivässä on ollut jotain ikävää, siitäkin ehdottomasti saa puhua. Yleensä kuitenkin jos jotain sellaista on ollut, se asia on käsitelty jo aiemmin päivällä, heti tuoreeltaan. Näin ei ole tarvinnut enää illalla juuri ennen nukkumaanmenoa miettiä niitä juttuja, mitkä harmittaa, vaan on voinut keskittyä tuntemaan kiitollisuutta ja hyvää mieltä. Koska niissäkin päivissä, joissa kaikki tuntuu menevän pieleen (ja joita jokaisella varmasti joskus on), voi löytää pieniä kiitollisuuden aiheita.

Joitakin poimintoja meidän perheen kivoista kiitollisuuden aiheista viime viikoilta:

– Käytiin yhdessä kävelyllä pimeällä.

– Pelattiin Kimbleä.

– Halittiin sohvalla.

– Videopuhelu ystävän kanssa.

– Sai paljon kouluhommia tehtyä päivän aikana.

– Jumpattiin yhdessä.

– Oli riisipuuroa iltapalaksi.

– Katsottiin leffaa ja se oli hyvä.

– Kaveri sanoi jotain kivaa koulussa.

– Tehtiin ruuaksi lapsen toiveruokaa.

– Käytiin isoisän luona.

– Majan rakennus.

– Kivan työjutun vahvistuminen.

– Kotona tehty brunssi.

– Soitettiin yhdessä mummulle.

– Oli ystäväperhe kylässä ja hauskat leikit.

– Käytiin saunassa ja kuunneltiin musiikkia.

– Laulettiin Let’s Singiä.

– Lapsen kahdenkeskinen aika äidin kanssa, kun käytiin ostoksilla ja kävelyllä.

– Luettiin yhdessä kivaa kirjaa.

Tästä voi huomata, että nämä eivät ole mitään maailmaa mullistavia asioita. Vain ihania pieniä hetkiä sieltä täältä. Itse olen kaikkein kiitollisin siitä, että lapsille tulee joka päivä mieleen näitä ihania asioita. Tuntuu hyvältä, että he nauttivat niistä ja arvostavat niitä. Olen iloinen siitä, että tästä on tullut meille päivittäinen tapa. Ei se haittaa jos se joskus unohtuu tai jää välistä, mutta olen kiitollinen lasteni johdonmukaisuudesta. Heidän ansiostaan tämä jäi meille pysyväksi tavaksi, he muistavat kyllä, vaikka itsellä meinaisi unohtua.

Koen tärkeäksi sen, että vanhempana annan meidän lapsille työkaluja hyvinvointiin. Että opetan heidät käsittelemään tunteita ja puhumaan niistä, löytämään hyvää itsestään, toisista ja elämästä ja puhumaan rohkeasti, jos joku ei tunnu hyvältä tai oikealta. Kiitollisuus on yksi tärkeä osa elämää ja kun sen ymmärtää, on ainakin minun mielestäni tosi paljon helpompaa olla onnellinen.