…onneksi vielä monta kuukautta edessä! Meidän bebbe täytti jo kaksi kuukautta ja kyllähän se aika on taas rientänyt siihen malliin, että ei meinaa pää pysyä mukana. Tuntuu, että viimeisen parin viikon aikana ollaan alettu löytää jonkinlaista rytmiä jo päiviin ja muutenkin tähän on ns. tottunut. Edelleen silti joka ikinen päivä on sellainen fiilis, että OMG meillä on tällainen ihana pieni pallero täällä, kuinka onnekkaita me ollaan! Mutta arjesta vauvan kanssa on tullut taas ihan sellainen normijuttu, eikä tunnu enää esim. jännittävältä lähteä vauvan kanssa jonnekin kauemmas kuin lähikauppaan tai muutenkaan, vaan se on ihan perus. Ja mitäpä sitä turhia jännittämään muutenkaan, rennolla asenteella pääsee pitkälle.

En tiedä johtuuko kokemuksen tuomasta varmuudesta vai onko meidän vauva vaan sellainen tyyppi, mutta jotenkin tuntuu, että häntä on tosi helppo lukea ja ymmärtää. Hänellä on tosi selkeät merkit kaikesta jo ennen itkua (nälästä, väsystä, märästä vaipasta yms) ja kun ne merkit vaan itse huomioi, niin päivät on pääosin todella helppoja. Ei juurikaan tule sellaisia tilanteita, että ei tietäisi mitä tehdä tai miten hänet saisi tyytyväiseksi, vaan hän on lähestulkoon aina tyytyväinen. Toki tässä vaikuttaa suuresti myös se, että ei ole ollut onneksi masuvaivoja, refluksia, allergioita tai muitakaan vaivoja, vaan meillä on hyvinvoiva ja perusterve vauva. Siinä on todellakin aihetta kiitollisuuteen.

Hän on kertakaikkisen ihana tyyppi ja näin parin kuukauden jälkeen hänen persoonaansa on saanut tutustua jo paljon enemmän. Se on vaan niin siistiä, kun joka päivä me saadaan oppia lisää hänestä. Ja miten järisyttävän suloinen ja hurmaava pieni hän onkaan!

Mitään tiettyä kellontarkkaa rytmiä meillä ei vielä ole (eikä luultavasti tulekaan), mutta esimerkiksi iltaisin tehdään asiat samassa järjestyksessä, jotta vauva jossain vaiheessa ymmärtää sitten yön ja päivän eron. Ainakin toistaiseksi se tuntuu hyvin toimivan, sillä yöt meillä nukutaan hyvin ja päivisin seurustellaan ja ollaan hereillä päiväunien välissä.

Me ollaan ihmisinä melko meneviä ja spontaaneja, ja kun lapsia on vauvan lisäksi kolme muutakin, ei koko elämää voi järjestää pelkästään vauvan rytmissä. Siksi itse pidän joustavaa rytmiä meille helpompana arjessa. Mutta ne tietyt samanlaisina toistuvat rutiinit ovat niitä, jotka tuovat vauvalle turvaa ja kertovat siitä, mitä vuorokaudenaikaa milloinkin eletään. Siksi yritän tuoda niitä luontevasti osaksi meidän päiviä. Erityisesti hyvien yöunien kannalta koen tietyt rutiinit tärkeäksi.

Käytiin tällä viikolla neuvolassa ja mini on kasvanut ihan hurjasti. Ja mitä olen meidän kuukausiryhmää seurannut, niin hienosti on ottanut ikätoverit kiinni ennenaikaisuudesta huolimatta niin kasvussa kuin kaikessa muussakin. Hän kovasti juttelee ja hymyilee kaikille perheenjäsenille ja selkeästi näkee jo paljon kauemmas ja tarkemmin kun vielä muutama viikko sitten. Ihanaa kun hän on päivä päivältä enemmän mukana kaikessa mitä me perheenä puuhaillaan. Sitä meillä varsinkin isommat on odottaneetkin, että vauveli on enemmän ja enemmän mukana leikeissä ja reagoi heidän höpötyksiin. Voi sitä onnellista hymyä isosiskojen kasvoilla kun pikkusisko hymyilee, jokeltaa tai puristaa sormesta.

Kyllä me ollaan kaikki niin kiitollisia, että ollaan saatu tämä pieni ihminen osaksi meidän perhettä. Hän on niin mainio ja hauska pikkutyyppi, että sydän pakahtuu joka kerta kun häneen katsoo. Kiitos ihana rakas, että saadaan olla sun perhe <3

Miten voi olla, että meidän pieni vastasyntynyt onkin jo kuukauden? Laskettu aika olisi ollut 1.9. jolloin hän täytti tasan neljä viikkoa. Arki on alkanut ja hänestä on tullut luonteva osa meidän perhettä. Klassinen, ”en enää osaisi kuvitella elämää ilman vauvaa” on niin totta. Hän on osa meitä, vaikka on ollut täällä vasta vähän aikaa. Hän on niin ihana ja rakas ja niin tärkeä meille kaikille.

Nyt kuukauden iässä meidän kuukauden etuajassa syntynyt vauveli on kehittynyt ihan valtavasti ja aivan samassa tahdissa kuin täysiaikaisena syntyneet sisaruksensa. Hän on jo hymyillyt viime viikolla isille ja meidän esikoiselle kummallekin ja katsonut suoraan silmiin. Minä odottelin tähän päivään asti ekaa hymyäni häneltä. Välillä pääsee jo pieniä jokeltavia ääniä pikkuvauvan ähinän seasta ja ne ovat maailman suloisimpia. Hän katselee kiinnostuneena neuvolasta saatua kasvokuvaa hoitopisteen yläpuolella ja seuraa katseellaan esimerkiksi mustaa ilmapalloa ja mustavalkoista kuvakirjaa, jota lapset heiluttavat hänelle innoissaan.

Hän on tosi rauhallinen ja tyytyväinen, eikä ole onneksi kärsinyt onneksi masuvaivoista ollenkaan. Ollaan päästy helpolla. Hän nukkuu yleensä pitkiä päiväunia ja öisinkin on unessa pääosin. Yksi sellainen yö on ollut, että hän heräsi kahden aikaan ihmettelemään ja seurustelemaan ja valvoi yli tunnin, ja viime viikolla oli yksi sellainen yö, jolloin hän heräsi pitkän unipätkän jälkeen vartin välein aamuun asti. Mutta muuten hän on nukkunut melko hyvin kaikki yöt. Meillä on ollut myös yksi sellainen yö, jolloin hän heräsi vaan kahdesti syömään. Yleensä taas nukkuu yhden pidemmän n. 4h pätkän yössä ja muuten syö n. tunnin välein, yhteensä yleensä 4-5 kertaa.

Tuntuu ihan utopistiselta, että neljännellä kerralla voi päästä näin helpolla. Toki meillä on ollut jokainen lapsi erilainen ja ollut sekä helppoja että haastavampia hetkiä vauvavuosina, mutta tämä nelonen on kyllä ainakin tähän saakka ollut tosi chilli tapaus. Mua jännitti ennenaikaisuuden vuoksi mahdolliset mahavaivat, koska suolisto olisi voinut olla vielä kehittymätön. Mutta onneksi niitä ei koskaan tullut, ilmeisesti vauveli kerkesi kasvaa riittävän kauan mun kohdussa, että hänelle ei tullut mitään kurjia vaivoja ennenaikaisuudesta. Meidän supervauva.

Hereillä vauva viihtyy sekä sylissä, että pötkötellen lattialla ja ihmetellen. Toki hänellä on vanhempien lisäksi kolme maailman innokkainta viihdyttäjää, että ei varmasti aika käy makoillessakaan tylsäksi. Hän myös nukkuu päiväunia mielellään niin vaunuissa, sitterissä, sylissä, autossa, vauvapesässä kuin sängyssäkin. Sellainen lunki nelonen, joka on tottunut alusta asti ison perheen menoon ja meininkiin.

Ihan hurjaa, että ensi viikonloppuna meidän vauva saa jo nimen. Tai no nimi hänellä on ollut sieltä maaliskuusta asti kun käytiin häntä kurkkaamassa ultrassa ja saatiin tietää, että hän on tyttö-oletettu. Mutta nyt varsinkin syntymän jälkeen ollaan puhuttu hänestä lähinnä vauvana, jotta lapset eivät vahingossa käyttäisi nimeä läheisten kuullen ennen kuin nimi on virallisesti käytössä. Viime päivinä olen tehnyt kastejuhlajärjestelyita, tilannut kakkua ja käynyt koristeostoksilla. Menukin on suunniteltu. Meidän juhlat ovat tällä kertaa tosi pienet, vain kummit ja isovanhemmat/Oton sisarukset. Mutta ihana saada juhlia edes pienellä porukalla.

Tänään käytiin myös neuvolassa ja vauva oli kasvanut ihan valtavasti. Tuntuu hyvältä, että oma maito riittää näin hyvin, varsinkin kun se alkuun jännitti. Ihanaa kun hän kasvaa ja samalla niin haikeaa. Nämä ensimmäiset viikot ovat niin ainutlaatuisen ihanaa aikaa, ja kuluvat niin käsittämättömän nopealla vauhdilla. Jos hän oppisi ja kehittyisi yhtä nopeasti kun meidän kolmonen, niin viiden kuukauden kuluttua hän jo konttaisi ja nousisi seisomaan omin avuin, apua! Mutta meille kyllä varsin mieluusti kelpaisi hieman hitaampi vauhti, niin saisi nauttia rauhassa pötköttelevästä tyypistä vieläkin pidempään, kyllähän siinä pääsee paljon helpommalla kuin perässä juostessa, hah.

Kirjoitan varmaankin nyt ekan vuoden aikana ainakin jonkinlaiset tällaiset kuukausipostaukset talteen, sitten myöhemmin en enää. Mutta tätä vauvan kehitystä on kiva seurailla ja varsinkin, kun tiedän, että siellä ruutujen takana on monta lähes samanikäistä vauvaa, niin olisi ihan vaihtaa kuulumisia muiden loppukesän/alkusyksyn vauvojen vanhempien kanssa! Saa laittaa siis instassakin viestiä tai tulla kommentoimaan oman vauvan kuukausikuulumisia, niitä on ihana lueskella!

Ihanaa viikon jatkoa kaikille, nyt vauva tuolla heräilee päikkäreiltä ja mä menen nuuskuttamaan vauvan tuoksua <3 

Meidän vauva täytti tiistaina jo kaksi viikkoa ja nämä viikot ovat kyllä hujahtaneet aivan hetkessä. Ne kolme ensimmäistä yötä sairaalassa ovat enää kaukainen muisto vain ja ollaan aika hyvin päästy kotona jo tähän vauvalyfeen kiinni. On hän vaan niin ihana ja rakas! Vauva on sujahtanut luontevasti osaksi meidän perhettä ja elämää. Vauvanhoitokin on tullut kuin jostain selkäytimestä, ei ole tarvinnut paljoa miettiä, että mitenkäs tämä nyt menikään. Hän on tosi tyytyväinen ja lunki tyyppi ainakin toistaiseksi. Vauva on kulkenut hyvin mukana kun ollaan touhuttu isompien kanssa (pidettiin esim. vikana kesälomapäivänä lapset päättää päivä ja käytiin museossa ja leikkipuistossa).

Ollaan nukuttu hyvin myös ekojen koti-öiden jälkeen kun löytyi ne itselle sopivat toimintatavat. Ekat kaksi yötä nukuin nimittäin hänen kanssa sohvalla, kun oli niin vaikea siirtyä sieltä sairaalan valoisasta huoneesta & puoli-istuvasta asennosta yhtäkkiä pilkkopimeään makkariin täysin makuulle. Mutta kahden sohvayön jälkeen me siirryttiin omaan sänkyyn ja laitettiin sinne pikkuinen yövalo. Se on koko yön päällä, eikä häiritse, mutta auttaa näkemään vauvan aina kun hän havahtuu. Me nukutaan perhepedissä, koska imetyksen kannalta se on mulle kaikkein kätevintä. Perhepedissä vauva jatkaa unia aina syönnin jälkeen heti ja saadaan nukuttua molemmat hyvin.

Tähän pariin viikkoon on mahtunut yksi vähän tiheämmin heräilty yö, kun vauva söi tunnin välein koko yön ajan. Muuten hän havahtuu yleensä n. 2-3h välein syömään yöllä ja nukkuu läpi yön. Iltaisin hänellä on yleensä sellainen parin tunnin tankkaushetki ja ollaan silloin tiiviisti ihokontaktissa. Hän viihtyy päivisin unien välissä hereillä yleensä jo tunnin ja välillä jopa kaksi, ja on ihanaa kun hän tuijottelee silmiin ja ihmettelee meidän meininkiä. Ensimmäistä tarkoituksellista hymyä odotellessa! Vahinkohymyjä unissaan tulee monta kertaa päivässä ja ne on niin suloisia.

Meillä oli eilen neuvolassa vielä painokontrolli (painoa on tärkeää seurata tiheästi kunnes 3kg raja ylittyy) ja nythän se 3kg raja olikin jo mennyt yli! Oikein hyvin siis riittää mun maito. Saa olla kyllä helpottunut ja kiitollinen edelleen siitä, että ennenaikaisuudesta huolimatta imetys on sujunut näin helposti. Kaikki oli muutenkin oikein mainiosti neuvolassa, eikä enää tarvitse seurata painoakaan erityisemmin, vaan ne ihan perus neuvolakäynnit ohjelman mukaan riittää. Meillä oli tällä kertaa eri hoitaja, kun omalle ei ollut aikoja, ja oli niin hauskaa hämmentää kun hän kysyi, että onko vauva meidän ensimmäinen ja me saatiin ylpeänä ilmoittaa että ”ei, kun neljäs!”. Ihmisillä on aika hauskoja reaktioita, kun me varmaan näytetään iän puolesta perus ensisynnyttäjä-perheeltä, mutta sitten kyseessä onkin jo meidän neljäs lapsi.

Oton isyysvapaata on vielä muutama päivä jäljellä ennen kuin arki alkaa täysillä siihen asti, että Otto jää marraskuussa vanhempainvapaalle. Nyt vauva ehtiikin kasvaa jo melkein 4kk ikään ennen kuin Oton vanhempainvapaajakso alkaa, kun mulla oli juuri ennen hänen syntymäänsä vasta alkanut 29. päivä heinäkuuta se mun oma pakollinen (minimi)äitiysrahakausi. Mutta mikäs siinä, vauva ehtii myös loppupäässä sitten kasvaa kuukauden vanhemmaksi ennen kuin Oton vanhempainvapaajakso loppuu, niin sehän on vaan kiva. Nyt pitää kuitenkin selvitä nämä kolme kuukautta tässä välissä ensin niin, että teen itse myös jonkin verran töitä. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa siltä, että se onnistuu ihan hyvin, koska vauva nukkuu ihan hyviä päiväunipätkiä. Mutta toki mennään 100% vauvan ehdoilla, katsotaan millaiseksi se arki sitten muodostuu kun Otto on palannut töihin ja vauva vähän kasvaa.

Lapset ovat ottaneet pikkusiskon niin ihanasti vastaan ja joka päivä täällä käydään debattia siitä, että kuka saa pitää ekana vauvaa ja kuinka kauan ja milloin on kenenkin vuoro. Vauvalla on hereillä ollessaan viihdyttäjiä tarjolla ihan joka suunnasta ja lapset myös ihanasti auttavat vauvan hoidossa täysin pyytämättä. Tuovat esimerkiksi puhtaat vaatteet tai harson, tai heittävät käytetyn vaipan roskikseen. Joka ilta vauvalle lauletaan tuiki tuiki tähtönen, kuten myös mahassa ollessa. Saapa nähdä kuka meistä saa sen ensimmäisen tarkoituksellisen hymyn osakseen, kaikki me ollaan kovia höpöttelemään vauvalle.

Viime viikolla pidettiin lapsille lapset päättää päivä, joka oli valtava hitti! Lapset keksivät kaikkea ihanaa tekemistä, joka onnistui hyvin myös vauvan kanssa, kuten leikkipuiston ja Luonnontieteellisessä museossa vierailun. Meillä oli niin kiva päivä! Tällä viikolla he palasivat jo arkeen kun koulu ja dagis alkoivat 10 viikon kesäloman jälkeen. Nyt meillä on jo nelosluokkalainen, tokaluokkalainen ja yksi, joka on dagiksen isoimpien ryhmässä!

Me ollaan täällä kyllä niin täysin vauvakuplassa ja niinkun Otto kirjoitti oman IG-kuvan kuvatekstissään, voitais olla aina vaan vauvakuplassa. Täällä on ihanaa. Vauvan kanssa tulee elettyä niin täysin hetkessä koko perhe ja kiinnitettyä jatkuvasti huomiota kaikkiin suloisiin pieniin asioihin.

Taas takana yksi raskausviikko ja puoliväli on jo ihan nurkan takana, huikeaa. Koko ajan se tärkeä 22 viikon raja lähestyy, mikä tuntuu niin hyvältä. Meidän vauva kasvaa ja kehittyy. Se tuntuu haastavan alun jälkeen vieläkin niin uskomattomalta, että ollaan näin onnekkaita, että ollaan päästy jo tänne asti. Mulla oli viime viikolla se lääkärineuvola, jossa pääsinkin kurkkaamaan vauvaa myös ultrasta, mikä oli mulle uutta. Meidän neuvolassa ei ennen ole ultralaitteella kurkattukaan, paitsi esikoisen raskausaikana kun käytiin juuri ennen synnytystä. Tosi kiva, että sinne on tullut nyt ultralaite takaisin ja pääsi kurkkaamaan sillä!

Vauva karkaili koko ajan sekä dopplerilta että ultralaitteelta, kun hän on niin kovin liikkuvainen. Ei meinattu taaskaan saada pitkää pätkää sydänääniä, kun hän koko ajan liikkui aivan eri asentoon. Mutta lopulta saatiin pieni pätkä ja syke oli sama kuin taannoisessa ylimääräisessä ultrassa käydessä, eli oikein hyvä. Neuvolassa katsottiin myös paino (nyt mulle on tullut yhteensä tasan 3kg lähtöpainosta), sekä verenpaine, joka oli myös normaali.

Tässä kun kirjoittelen, niin vauva taas pitää bileitä mahassa. Huomaan itsekin, että hän on aika kova liikkumaan, sillä tosi lyhyenkin ajan sisään liikkeet saattavat tuntua aivan eri puolilla vatsaa. Välillä navan kohdalla, välillä nivusessa, välillä alavatsassa ja välillä kohti kylkeä. Hän puskee ja tökkii ja muljuu joka suuntaan, kun vielä mahtuu hyvin. Liikkeet eivät toistaiseksi satu ollenkaan tai tunnu epämukavalta, joten tämä on vain hauskaa vielä tässä vaiheessa. Saa nähdä rauhoittuuko hän loppua kohti, kun tila alkaa sitten vähentyä, vai jatkaako samaan malliin ihan synnärille saakka.

En tiedä kuuleeko vauva jo meidän äänet, mutta lapset jo kovasti juttelevat ja laulavat mahalle. Joka ilta he laulavat unilaulun vauvalle ja toivottavat hyvää yötä. Ja tämän kaiken he ovat keksineet ihan oma-aloitteisesti. On ihanaa, kun he odottavat vauvaa jo niin innolla. Ja aina kun he lähtevät kouluun ja dagikseen, he sanovat myös vauvalle heippa ja toivottavat mukavaa päivää. Lapset tuntuvat olevan enemmän perillä siitä, että meille on tulossa vauva, kuin mitä itse vielä olen! He ovat ottaneet vauvan jo selkeästi tärkeäksi osaksi perhettä siinä missä itse saatan vielä välillä unohtaa jopa olevani raskaana, kun olokin on ollut niin hyvä nyt viime päivinä. Mutta ihanaa, kun ovat. Vaikka välillä raskauden unohtaakin, tulee toisaalta usein myös mietittyä millainen meidän tuleva pieni on ja millaista meidän arki on sitten syksyllä. Odotan sitä kovasti.

Selkeästi tällainen korona-ajan raskaus rauhallisella elämänrytmillä sopii mun kropalle paremmin kuin aiemmat raskaudet, jotka ovat olleet täynnä menoa ja meininkiä. Jotain hyvää siis koronastakin, vaikka muuten olen siihen aivan 100% kyllästynyt, kuten varmasti koko maailma. Supistukset ovat pysyneet todella hyvin aisoissa tässä meidän rauhallisessa arjessa ja olen pystynyt tekemään normaalisti kaikkea, mitä muutenkin. Ollaan ulkoiltu, käyty kävelyllä ja kaupassa välillä, olen jaksanut siivota ja laittaa ruokaa ja pystynyt joogaamaan ja maalaamaan jopa valtavan taulun lattialla istuskellen, eikä selkä edes huutanut hoosiannaa. Aika hyvä. Toivottavasti tämä jatkuu samaan malliin mahdollisimman pitkään.

Vielä reilut pari viikkoa meidän rakenneultraan ja sen jälkeen tuleekin pikkuhiljaa täyteeen se 22 viikon raja ja saa tilata äitiyspakkauksen tai -avustuksen rahana. Me otetaan varmastikin äitiysavustus rahana, vaikka uusi pakkaus tosi söpö onkin. Mulla on niin tarkat suunnitelmat siitä, millaisen vaatevalikoiman ja millaisia tarvikkeita haluan hankkia, jotta ne aidosti pääsevät myös käyttöön, joten koen, että mun suunnitelmia on helpompi toteuttaa ihan itse. Se 170€ on myös iso raha esimerkiksi kirppiksellä, sillä saa jo paljon kaikkia tarvittavia hankintoja tehtyä. Viimeksi kun olen äitiysavustuksen saanut vuonna 2016, se summa oli vielä 140€ ja sekin tuntui jo isolta summalta silloin.

Loppukoontina: Raskausviikko 19 sujui mukavasti, kuten monet edelliset viikot tähänkin asti. Edelleen nautin keskiraskaudesta ja toivon, että nämä hyvät fiilikset jatkuvat myös tästä eteenpäin. Vauva on varsin liikkuvainen tyyppi ja se on mainiota!

Checklist raskausviikko 19:

Vauvan koko hedelmänä: Greippi.

Cravings: Cashew-karpalo-chiabatta voilla ja juustolla. NAM!

Oireet: Ei juurikaan mitään oireita. 

Kiitos ihan valtavasti kaikista onnitteluista eiliseen gender reveal -videoon liittyen! Jotenkin niin siistiä, että nyt me tiedetään. Vaikka samalla myös haikeaa! En tiedä mikä mulle on iskenyt, mutta sen sijaan, että odottaisin malttamattomana raskauden etenemistä, nyt on tullut sellainen haikeus, että ”voi ei, en kestä, että tämäkin merkkipaalu meni jo”. Ehkä se on se, kun on tajunnut, että nyt saattaa ihan oikeasti olla niin, että koen näitä asioita viimeistä kertaa.

Nyt ollaan puhuttu siitä paljon ja olen itse vahvasti sen kannalla, että en halua käydä enää raskausaikaa läpi tämän raskauden jälkeen, vaikka vauvoja toivottaisinkin meille tervetulleeksi vaikka sata. Alkuraskauden vaikeudet olivat vaan henkisesti niin rankkoja mulle, että en usko, että haluan koskaan enää käydä niitä läpi. Mutta, edelleen pidätän oikeuden muuttaa mieltä, olenhan vasta 29-vuotias. Ei sitä koskaan tiedä.

Mutta nyt juuri tuntuu vahvasti siltä, että jos meille joskus vielä tämän mahassani kasvavan ihanuuden jälkeen tulisi vauva, niin hän olisi kyllä sitten sijaisvauva tai koiravauva. Tai sitten jos jotenkin hamassa tulevaisuudessa keksittäisiin miten Ottokin voisi olla raskaana, niin sehän olisi ihan lempparivaihtoehto! Mutta joo, mennäänkö raskausviikkoon 17, jonka juuri jätin taakseni?

Se oli hyvä raskausviikko. Ei ollut juuri mitään oloja, paitsi liitoskivut ovat pikkuhiljaa alkaneet. Niitä ei ole jatkuvasti, eikä joka päivä, mutta aina välillä ne tuntuvat ikäviltä lonkissa ja alavatsalla. Supistukset eivät ole vaivanneet liikaa, olen pystynyt olemaan melko aktiivinen ja se on ollut ihanaa. Fiilis on ollut mitä mainioin! Aion kyllä nauttia edelleen tästä hyvästä fiiliksestä.

Olen myös miettinyt, että on mahdollista, että kipeät supistukset eivät alkaisi tällä kertaa vaivaamaan niin aikaisin, koska mulla ei pitäisi nyt olla mitään sellaista rasittavaa tekijää, joka pahentaisi/aiheuttaisi niitä. Viimeksi oli puolivälin jälkeen muutto (vaikka en nostellut juuri mitään, se oli silti fyysisesti rankkaa, kun oli paljon pakkaamista, seisoskelua, kyykkimistä ja siivousta) ja sitä edellisellä kerralla 1-vuotiaan nosteleminen. Mutta nyt ei ole muuta kuin chillailua ja etätöitä, niin ainakaan sen puolesta ei pitäisi olla hätää. Sormet siis ristissä, että tässä raskaudessa saisin edetä pelkillä harjoitussupistuksilla lähelle laskettua aikaa. Se tuntuu utopistisen ihanalta ajatukselta. Katsotaan toteutuuko.

Vauvan liikkeet tuntuvat koko ajan selkeämmin ja selkeämmin ja käännökset ja muljahdukset näkyvät joka päivä ulospäin. Vauva vaikutti ultrassakin tosi liikkuvaiselta tyypiltä ja nyt kohtu on noussut jo lähelle napaa. Selkeästi vatsa siis kasvaa, kun nyt ultrassa katseltiin vauvaa jo paljon ylempää kuin kuukausi sitten.  Hän oli todellakin kasvanut hienosti, mitat vastasivat tismalleen viikkoja, paitsi reisiluun pituus oli jopa muutaman päivän edellä. Joko hän on siis tällä viikolla keskittynyt kasvattelemaan nimenomaan reisiluita, tai sitten hänestä on tulossa samanlainen pitkäjalka kuin äidistään. Saa nähdä.

Olen tuijotellut ultrasta saatua kämmenen kuvaa monta kertaa. Se on vaan niin suloinen, että ihan herkistyn. Aina niin ihanaa ja rauhoittavaa nähdä vauva ultrassa. Nyt sitten odotellaan seuraavaksi rakenneultraa, johon on vielä melkein kuukausi aikaa.

Raskausoireista sen verran, että tällä kuluneella raskausviikolla mulla oli todella tunteet pinnassa. Yhtenä iltana viime viikolla mua oikein suututti, kun kyyneleet vaan tulivat silmiin, vaikka en edes halunnut itkeä. Sanoin ääneenkin Otolle, että mua ei edes itketä ja en halua itkeä ja silti vaan itken ja se ärsytti mua niin paljon! Ja kyse oli jostain ihan pikkujutusta, tyyliin iltapalasta tai jostain. Jälkeenpäin vaan nauratti. Mutta selkeästi tämä ei siis ole jatkoa mun kahdelle edelliselle raskaudelle, joissa tunsin enemmänkin olevani sellainen rauhallinen ja seesteinen viilipytty. Olen mä nytkin pääosin todella hyväntuulinen, kuten yleensäkin, mutta sitten tunteet saattavat kuohahtaa hetkessä, mikä on mulle tosi epätyypillistä ja hämmentävää. Mutta onneksi nämä ovat ohimeneviä vaiheita vain ja Otolta löytyy tukea ja ymmärrystä mun kaikille tunteille. Ja onneksi pääosin ei itketä, haha.

Täällä siis kaikki hyvin ja hyvällä fiiliksellä kohti viikkoa 18!

Checklist raskausviikko 17:

Vauvan koko hedelmänä: Appelsiini.

Cravings: Appelsiini ja mansikat sekä kahvi. Olen juonut vain yhden kupin päivässä, mutta tekisi mieli nuuhkia tuoretta kahvia koko ajan! Se tuoksuu niin hyvältä!

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, tunteet pinnassa.