Viikko kului kuin siivillä, kun kesä saapui vihdoinkin Helsinkiin kunnolla. Taas on tiistai ja viikot vaihtuvat. Mun on ollut viime aikoina jotenkin tosi vaikea samaistua mun kahteen edelliseen raskauteen, kun fiilis on niin eri! Tämä neljäs raskaus muistuttaa tosi paljon enemmän mun ensimmäistä raskautta, jossa en kärsinyt supistuksista ennen 34. raskausviikkoa lainkaan. Toisaalta, se ensimmäinen raskaus kuitenkin loppui aiemmin kuin kaksi muuta, joten jännä nähdä miten tämä nyt etenee. Mun veikkaus on se, että dramaattisesta alusta huolimatta tämä voisi olla se mun kaikkein ”normaalein” raskaus ja kenties edetä vaikka laskettuun aikaan asti ilman mitään sen kummempaa. Katsotaan olenko oikeassa.

Viime viikolla nukuin ehkä vähän huonommin kuin aiemmin, heräsin melkein joka yö käymään vessassa. Mutta viime yönä nukuin taas super hyvin, menin nukkumaan jo 23.30 ja heräsin 7.30 ihan pirteänä, enkä herännyt yöllä kertaakaan. Että ota näistäkin nyt selvää! Pidän sormet ristissä, että saisin ainakin joitakin kokonaisia öitä vielä nukuttua ennen kuin loppuraskauden pissalla ramppaaminen alkaa.

Vauva liikkuu edelleen tosi paljon. Välillä hän on ihan tosi alhaalla ja välillä taas kiipeää ylöspäin. Eilen hän oli ihan ylhäällä mun vasemmassa kyljessä ja venytteli hulluna. Se on aina niin outo tunne kun vauva on pitkään hengannut jossain yhdessä kohtaa ja sitten ihan yhtäkkiä siirtyy johonkin aivan eri paikkaan. Menee aina hetkeksi sisäelimet ihan solmuun tai jotain. Mutta yhtä kaikki, ihanaa kun liikkuu. Nyt ei ole ollut hirveästi onneksi sellaisia kivuliaita liikkeitä, enemmän vaan juuri kovaa paineen tunnetta ja sitten sellaisia peruspotkuja ja nyrkkeilyitä.

Maha on kyllä kasvanut ja pyöristynyt, mutta ei se tunnu vielä mitenkään ihan valtavalta, eikä ole vielä pahasti tiellä. Ihan hyvin yltää halimaan vielä Ottoa ja ruokaakin pystyy laittamaan ilman, että maha on tiellä. Mahan muoto muuttuu edelleen jatkuvasti, välillä se on enemmän vaan edessä päin ja välillä sitten leviää kohti sivujakin, jos vauva on poikittain. Pääosin vauva viihtyy alhaalla, joten maha ei paina onneksi ylhäältä vielä keuhkoja tai muutenkaan. Mutta hetkellisesti jos vauva tulee ylemmäs, niin sitten voi olla tukala olo.

Kävely onnistuu hyvin ja jopa melko rivakkaan tahtiin. En tiedä miten on mahdollista, mutta kävelytyylini muistutti enemmän ankkaa viikolla 14 kuin viikolla 25. Siis varmaan jotenkin kun kohtu oli alkuun vielä alempana ja vauva myös, niin silloin se painoi enemmän alas ja kävely tuntui inhottavammalta. Nyt kun molemmat ovat kasvaneet ja nousseet ylemmäs, niin kävelykin tuntuu helpommalta. Mulla oli alussa paljon enemmän sellaisia loppuraskauden oireita kuin nyt keskivaiheilla, hah. Tätä seesteistä keskiraskautta eli toista kolmannesta on vielä muutama viikko jäljellä, ennen kuin alkaa viimeinen kolmannes.

Ensi viikolla me päästään kurkkaamaan vauvaa 3D/4D-ultraan ja tämä on meidän ensimmäinen kerta kun käydään sellaisessa! Kuten aiemmin kirjoittelinkin, että kun tässä taas nyt ehkä mahdollisesti ollaan viimeistä kertaa raskaana (heh, ei sitä tiedä) niin halutaan ottaa kaikki mahdollinen tästä irti. Aiemmin meille ei ole ollut mahdollista taloudellisesti käydä yksityisellä näissä ultrissa, paitsi ehkä kolmannella kerralla olisi, mutta ei vaan jostain syystä menty siltikään. Nyt halutaan ehdottomasti käydä, koska sitten päästään tutustumaan meidän tulevaan pikkuiseen vieläkin paremmin jo nyt raskausaikana. Mua jännittää jo etukäteen ihan hulluna, koska niin hassua päästä näkemään hänen kasvot jo etukäteen, eikä vasta sitten synnytyksessä.

Ehkä me sitten saadaan viimeinkin päätettyä myös hänen koko nimi valmiiksi, kun edelleen meillä on vain se kutsumanimi, mutta ei muita päätettynä. Nimilistoja mulla on ainakin viisi ja selaan nimisivustoja harva se päivä, kyllä se vielä joku päivä tuottaa tulosta, ei hän nimettömäksi jää!

Checklist raskausviikko 25:

Vauvan koko hedelmänä: Papaija (edelleen)

Cravings: Uudet perunat!

Oireet: Vähän hankalat yöt, olen heräillyt öisin jonkin verran. 

Laskin viikonloppuna, että oikeasti enää alle neljä kuukautta siihen, että meidän vauva syntyy. Nyt ollaan jo reippaasti yli puolen välin indeed! Vauva alkaa tuntua todellisemmalta ja todellisemmalta koko ajan. Kävin viime viikolla neuvolassa ja kaikki oli siellä oikein mainiosti. Kuunneltiin vauvan sydänääniä ja mitattiin kaikki arvot, jotka olivat kunnossa. Verenpaineet olivat kunnossa, hemoglobiini oli normirajoissa, eikä mulla olekaan vielä ollut mitään raudanpuutteesta johtuvia oireita. Lisäraudan aloitan silti varmasti melko pian, koska laskua arvossa kuitenkin oli jo. Mulla onneksi arvot ovat aina nousseet nopeasti hyviksi lisäraudalla ennen synnytystä, joten se mua ei stressaa lainkaan. Painoa mulle on nyt tullut lähtöpainosta 4,8kg.

Tuntuu tosi hassulta, että mulla ei ole nyt ollenkaan neuvolakäyntejä, ultria tai mitään ennen kesäkuun loppua! Sinne on niin pitkä aika. Mutta näin se menee uudelleensynnyttäjillä ainakin Helsingissä. Toisaalta, saahan neuvolaan toki yhteyden jos on jotain mielen päällä. Ajateltiin myös ehkä käydä siinä 3d/4d-ultrassa yksityisellä, koska tämä voi olla viimeinen kerta elämässä kun me sellainen voitaisiin päästä kokemaan. Olisi mieletöntä nähdä oma vauva vieläkin selkeämmin kuin normiultrassa! Sinne kannattaa käsittääkseni mennä ennen viikkoa 30, ja se neuvolakäynti mulla taisi olla viikolla 32, joten se nyt ainakin olisi sitten edessä tässä välissä.

Onneksi vauva pitää itsestään meteliä tasaisen jatkuvasti joka päivä, joten siitä ei ole ainakaan huolta. Jos vauva yhtäkkiä hiljenisi, niin sitten kyllä huolestuisin. Täytyy toivoa, että vauva jaksaa jatkaa aktiivista möyryämistä loppuun saakka, niin saa olla rauhallisin mielin jatkossakin. Tässä parin viikon sisään vauvan liikkeet ovat voimistuneet entisestään tosi paljon ja ne näkyvät lähes poikkeuksetta myös ulkopuolelle. Vauva pyörii vielä paljon ja kääntyilee ihan 360 astettakin, ja välillä se tuntuu jo todella epämukavalta.

Hieman ehkä jännittää, että miltä tämän nelosen liikkeet tuntuvat sitten 10 viikon päästä kun kokoakin on roimasti enemmän, jos nyt on jo tällainen olo. Mutta yhtä kaikki olen silti vain kiitollinen liikkeistä ja aktiivisuudesta, koska ne tuovat itselle mielenrauhaa ihan valtavasti. Kyllä otan mieluummin liikkeet ja pienen epämukavuuden välillä, kuin paniikin siitä, että ollaanko siellä mahassa edes elossa.

Tuntuu kyllä vieläkin aika uskomattomalta, että edelleen vointi on hyvä ja olen saanut olla ilman kipeitä supistuksia! Tämä on niin valtavan suurta luksusta, että olen todella kiitollinen. Nautin niin paljon siitä, että on energiaa ja että voin rauhassa tehdä asioita, eikä tarvitse panikoida siitä aiheuttaako kauppareissu liikaa supistuksia. Sormet ristissä, että näin jatkuu! Otan kyllä oikein mielelläni pidemmän raskausajan vaikka ihan laskettuun aikaan asti, kunhan vaan saisi olla rauhassa ilman niitä kipeitä supistuksia ja pelkoa ennenaikaisuudesta. Nyt kun alkaa jo 24. viikko niin ollaan oikeasti jo niin pitkällä, että tämä supistuksettomuus tuntuu joka viikko vaan uskomattomammalta aiempiin raskauksiin verrattuna. Lueskelin juuri vanhoja raskausviikkopostauksia näiltä samoilta viikoilta ja mun fiilikset silloin oli kyllä aivan erilaiset kuin tällä hetkellä.

Kirjoitin viime viikolla sokerirasitukseen liittyen, mutta kävikin ilmi neuvolassa, että mun ei sittenkään ole ehdottoman pakko mennä sokerirasituskokeeseen vaan saan käyttää omaa harkintaa. Olin myös varannut ajan viikkoa liian aikaisin, sillä sen piti olla viikolla 24-28 jos sinne menee, hah hyvä minä. Joten peruttiin aika ja sovittiin, että jos mun paino lähtee nopeaan nousuun, SF-mitta pomppaa yhtäkkiä, tulee muuten outoja oireita tai pissassa näkyy glukoosia, niin sitten varataan aika. Muuten voin rauhassa vaan katsella omaa vointia ja jatkaa terveellisellä ruokavaliolla/liikunnalla, kun ei tosiaan ne mun riskitekijät ole mitenkään muuttuneet aiemmasta. Se oli valtava helpotus.

Nyt vaan siis jatkuu energinen ja tasainen keskiraskaus ja toivottavasti saa jatkua tällaisena mahdollisimman pitkään. Seurailen omaa ja vauvan vointia ja elän normiarkea. En tiedä onko teistä tylsää lukea joka viikko, että energinen ja normaali keskiraskaus jatkuu? Mutta mulle on itselleni tosi voimaannuttavaa dokumentoida sitä, että raskaus tosiaan voi olla myös tällaista. Ette usko oikeasti miten korjaava kokemus tämä on ollut mulle sekä peilaten aiempiin raskauksiin, että siihen, miten vaikea tämän raskauden alku oli. Nähtävästi hankaluuksien määrä on mulla raskauksissa vakio, mutta nyt ne painottuivat selkeästi sinne alkuun ja sen jälkeen olen saanut olla rauhassa. Ihanaa, mieluummin näin!

Checklist raskausviikko 23:

Vauvan koko hedelmänä: Munakoiso (tässä ei muutoksia).

Cravings: Mango! 

Oireet: Ei juuri mitään oireita, satunnaiset supistukset ja liitoskivut, sekä vauvan isoimpien liikkeiden aiheuttama paineentunne milloin missäkin osassa keskivartaloa. 

Sinne meni, viimeinen ”piinaviikko” ja nyt on tärkeä 22 viikon merkkipaalu saavutettu. Nyt meidän vauvalla on 50% mahdollisuus selviytyä, mikäli hän päättäisi syntyä. Nyt synnytys olisi ennenaikainen synnytys, eikä keskenmeno. Se on ihan valtavan helpottavaa, vaikka tietenkin toiveissa on, että vauva pysyttelisi turvallisesti kohdussa kasvamassa täysiaikaiseksi asti ja onneksi ei ole ainakaan toistaiseksi mitään ennenaikaiseen synnytykseen viittaavia oireita ollut. Mutta nyt on toivoa ja toivo merkitsee ihan käsittämättömän paljon. Seuraava merkittävä etappi on 28+0, jolloin selviytymisprosentit alkavat olla tismalleen samat kuin täysiaikaisella vauvalla, vaikka toki eniten toivon, että päästään sinne 37+0 asti vähintään. Nämä välietapit kuitenkin helpottavat ja antavat toivoa.

Meidän viime viikkoinen rakenneultra meni mainiosti ja siitä kerroinkin jo Instassa kattavasti. Mutta lyhyesti jos et sieltä vielä nähnyt: vauva oli terve, erittäin hyvinvoiva ja ennenkaikkea erittäin vilkas. Kaikki rakenteet, joita rakenneultrassa pystytään näkemään, oli kehittynyt juuri kuten pitää. Ultraava kätilökin ihmetteli moneen kertaan miten vilkas meidän vauva on, hyörii ja pyörii ja potkii ja heiluu joka suuntaan.

Onneksi saatiin kaikki mitat hienosti ja meidän mini oli kasvanut kuten pitääkin, vaikkakaan ei ollut ihan yhtä isoissa mitoissa muistaakseni kuin siskot rakenneultrassa ovat olleet, vaan hieman pienempi. Mutta siis eihän sitä energiaa ehdi hirveästi kerryttää sinne elimistöön jos vaan heiluu, hah. Ei siis ihme jos tällainen ikiliikkuja on hieman pienempi. Mihin me vielä joudutaankaan super aktiivisen vauvan kanssa, kun edellinen jo oli hulivili, joka nousi seisomaan puolivuotiaana, hah!

Fiilikset on tosi hyvät, eikä oireita ole ollut. Saa siis olla kiitollinen jälleen yhdestä mukavasti sujuneesta raskausviikosta. Tällä viikolla mulla on neuvola, josta saan raskaustodistuksen, sekä sokerirasituskoe. Aiemmin en ole joutunut sokerirasituskokeeseen, koska en täyttänyt kriteerejä. Edellisen raskauteni jälkeen kriteereitä on muutettu niin, että mikäli isovanhemmalla on 2. tyypin diabetes, niin täytyy käydä sokerirasituskokeessa, vaikka mikään muu riskitekijä ei täyttyisi. Aiemmin tähän laskettiin vain omat vanhemmat ja sisarukset, mutta nyt siis myös isovanhemmat ainakin mun neuvolan mukaan. Eli nyt joudun siihen ekaa kertaa, vaikka mulla ei ole ylipainoa, korkeaa ikää, aiemmissa raskauksissa mitään sokeriongelmia eikä mitään muitakaan altistavia tekijöitä tai omassa perheessä 2. tyypin diabetesta.

Hyvähän se on, että ollaan tarkkoja, vaikka tämä tuntuukin hassulta, kun mikään muu ei ole muuttunut kuin tämä yksi kriteeri paperilla. Mutta jokainen raskaus on toki erilainen, vaikka aiemmin ei ole ollut ongelmia niin eihän se sitä sano etteikö niitä voisi tulla tällä kertaa. Eli tottakai menen kokeeseen ja olen iloinen, että tässä ollaan tarkkoja. Jännittää kuitenkin se, että millainen olo siitä paastoamisesta ja sokerilitkun yhdistelmästä tulee, lähinnä, että tuleeko mulle migreeniä, kun olen nyt saanut nauttia jo viikkoja elämästä ilman sitä. Migreenin kanssa on tosi tärkeää syödä ja juoda vettä säännöllisesti ja riittävän usein, joten siksi ahdistaa. Kurjaa, ettei raskausdiabetesta voi tutkia ja testata mitenkään muuten, kuin mahdollisesti aiheuttamalla aivan hirveän olon ja työkyvyttömyyden raskaana olevalle jopa useaksi päiväksi. No, ei nyt kannata maalata tietenkään piruja seinille, voihan se myös olla, että siitä ei tule mitään oloja ja loppupäivä menee iloisesti töitä tehden. Sormet ristissä.

Ja sanon nyt jo valmiiksi, että en kaipaa tähän sokerirasitukseen liittyen mitään kokemuksia (etenkään kauhukokemuksia) tai vinkkejä, tai ohjeita siitä mitä syödä iltapalaksi, vaan menen avoimin mielin, mutta halusin sanoa omat pelot ääneen. Voin sitten höpötellä kokeen jälkeen siitä, että mikä fiilis itselle tuli, mutta etukäteen en halua kuulla muilta mitään, joten pliis älkää lähettäkö siihen liittyen viestejä. Kiitos <3

Nyt kun on pian raskaustodistus kourassa, niin saa alkaa hakemaan äitiysavustusta, sekä jakamaan perhevapaita, joten niihin liittyen tulossa ensi viikolla tärkeää asiaa. Aiemmin jo mainitsinkin, että me otetaan se äitiysavustus 170€ rahana ja tämä päätös on pitänyt. Uusi äitiyspakkaus oli tosi suloisen näköinen, mutta meillä on tallessa monet ekasta äitiyspakkauksesta tulleet tarpeelliset jutut ja monet muut taas mieluummin ostan tismalleen oman maun mukaisina, jotta päätyvät varmasti käyttöön.

Aletaan nyt viimeinkin tekemään isompia hankintoja, kun alan olla jo sen verran pitkällä raskauden suhteen. Niitä siis alkaa pian myös näkymään täällä blogissa ja Instassa. Kiva päästä valitsemaan ihania juttuja vauvalle ja tulee se vauvan odotus muutenkin tosi paljon konkreettisemmaksi, kun se alkaa sitten näkyä kotonakin lisääntyvinä vauvajuttuina. Toistaiseksi mikään täällä kotona ei vielä indikoi sitä, ettei meille on vauva tulossa, paitsi mun pyöreä pallomaha, haha!

Checklist raskausviikko 21:

Vauvan koko hedelmänä: Munakoiso.

Cravings: Appelsiinimehu kunnon hedelmälihalla. 

Oireet: Ei juuri mitään oireita, satunnaiset supistukset ja liitoskivut, sekä vauvan isoimpien liikkeiden aiheuttama paineentunne milloin missäkin osassa keskivartaloa. 

Kiitos ihan valtavasti kaikista onnitteluista eiliseen gender reveal -videoon liittyen! Jotenkin niin siistiä, että nyt me tiedetään. Vaikka samalla myös haikeaa! En tiedä mikä mulle on iskenyt, mutta sen sijaan, että odottaisin malttamattomana raskauden etenemistä, nyt on tullut sellainen haikeus, että ”voi ei, en kestä, että tämäkin merkkipaalu meni jo”. Ehkä se on se, kun on tajunnut, että nyt saattaa ihan oikeasti olla niin, että koen näitä asioita viimeistä kertaa.

Nyt ollaan puhuttu siitä paljon ja olen itse vahvasti sen kannalla, että en halua käydä enää raskausaikaa läpi tämän raskauden jälkeen, vaikka vauvoja toivottaisinkin meille tervetulleeksi vaikka sata. Alkuraskauden vaikeudet olivat vaan henkisesti niin rankkoja mulle, että en usko, että haluan koskaan enää käydä niitä läpi. Mutta, edelleen pidätän oikeuden muuttaa mieltä, olenhan vasta 29-vuotias. Ei sitä koskaan tiedä.

Mutta nyt juuri tuntuu vahvasti siltä, että jos meille joskus vielä tämän mahassani kasvavan ihanuuden jälkeen tulisi vauva, niin hän olisi kyllä sitten sijaisvauva tai koiravauva. Tai sitten jos jotenkin hamassa tulevaisuudessa keksittäisiin miten Ottokin voisi olla raskaana, niin sehän olisi ihan lempparivaihtoehto! Mutta joo, mennäänkö raskausviikkoon 17, jonka juuri jätin taakseni?

Se oli hyvä raskausviikko. Ei ollut juuri mitään oloja, paitsi liitoskivut ovat pikkuhiljaa alkaneet. Niitä ei ole jatkuvasti, eikä joka päivä, mutta aina välillä ne tuntuvat ikäviltä lonkissa ja alavatsalla. Supistukset eivät ole vaivanneet liikaa, olen pystynyt olemaan melko aktiivinen ja se on ollut ihanaa. Fiilis on ollut mitä mainioin! Aion kyllä nauttia edelleen tästä hyvästä fiiliksestä.

Olen myös miettinyt, että on mahdollista, että kipeät supistukset eivät alkaisi tällä kertaa vaivaamaan niin aikaisin, koska mulla ei pitäisi nyt olla mitään sellaista rasittavaa tekijää, joka pahentaisi/aiheuttaisi niitä. Viimeksi oli puolivälin jälkeen muutto (vaikka en nostellut juuri mitään, se oli silti fyysisesti rankkaa, kun oli paljon pakkaamista, seisoskelua, kyykkimistä ja siivousta) ja sitä edellisellä kerralla 1-vuotiaan nosteleminen. Mutta nyt ei ole muuta kuin chillailua ja etätöitä, niin ainakaan sen puolesta ei pitäisi olla hätää. Sormet siis ristissä, että tässä raskaudessa saisin edetä pelkillä harjoitussupistuksilla lähelle laskettua aikaa. Se tuntuu utopistisen ihanalta ajatukselta. Katsotaan toteutuuko.

Vauvan liikkeet tuntuvat koko ajan selkeämmin ja selkeämmin ja käännökset ja muljahdukset näkyvät joka päivä ulospäin. Vauva vaikutti ultrassakin tosi liikkuvaiselta tyypiltä ja nyt kohtu on noussut jo lähelle napaa. Selkeästi vatsa siis kasvaa, kun nyt ultrassa katseltiin vauvaa jo paljon ylempää kuin kuukausi sitten.  Hän oli todellakin kasvanut hienosti, mitat vastasivat tismalleen viikkoja, paitsi reisiluun pituus oli jopa muutaman päivän edellä. Joko hän on siis tällä viikolla keskittynyt kasvattelemaan nimenomaan reisiluita, tai sitten hänestä on tulossa samanlainen pitkäjalka kuin äidistään. Saa nähdä.

Olen tuijotellut ultrasta saatua kämmenen kuvaa monta kertaa. Se on vaan niin suloinen, että ihan herkistyn. Aina niin ihanaa ja rauhoittavaa nähdä vauva ultrassa. Nyt sitten odotellaan seuraavaksi rakenneultraa, johon on vielä melkein kuukausi aikaa.

Raskausoireista sen verran, että tällä kuluneella raskausviikolla mulla oli todella tunteet pinnassa. Yhtenä iltana viime viikolla mua oikein suututti, kun kyyneleet vaan tulivat silmiin, vaikka en edes halunnut itkeä. Sanoin ääneenkin Otolle, että mua ei edes itketä ja en halua itkeä ja silti vaan itken ja se ärsytti mua niin paljon! Ja kyse oli jostain ihan pikkujutusta, tyyliin iltapalasta tai jostain. Jälkeenpäin vaan nauratti. Mutta selkeästi tämä ei siis ole jatkoa mun kahdelle edelliselle raskaudelle, joissa tunsin enemmänkin olevani sellainen rauhallinen ja seesteinen viilipytty. Olen mä nytkin pääosin todella hyväntuulinen, kuten yleensäkin, mutta sitten tunteet saattavat kuohahtaa hetkessä, mikä on mulle tosi epätyypillistä ja hämmentävää. Mutta onneksi nämä ovat ohimeneviä vaiheita vain ja Otolta löytyy tukea ja ymmärrystä mun kaikille tunteille. Ja onneksi pääosin ei itketä, haha.

Täällä siis kaikki hyvin ja hyvällä fiiliksellä kohti viikkoa 18!

Checklist raskausviikko 17:

Vauvan koko hedelmänä: Appelsiini.

Cravings: Appelsiini ja mansikat sekä kahvi. Olen juonut vain yhden kupin päivässä, mutta tekisi mieli nuuhkia tuoretta kahvia koko ajan! Se tuoksuu niin hyvältä!

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, tunteet pinnassa. 

Yksi toivotuimpia raskausaiheita on ollut ”mikä kaikki meidän arjessa ja elämässä muuttuu neljännen lapsen myötä”. Näin etukäteen on vaikea tietenkään tietää kaikkea, mutta käytännön asioista me ollaan jo aika hyvin perillä. Kirjoitin itse asiassa jo silloin syksyllä, kun aihetta ekaa kertaa väläyttelin, että ollaan jo mietitty näitä käytännön juttuja valmiiksi. Niitä on ollut hauska miettiä ja myös samalla huomata, että niin ne omat arvot ja asenteetkin kehittyy kokemuksen myötä. Kaksi suurinta käytännön juttua, joista on eniten kysytty, on tietenkin auto ja asunto.

Meillä on 7-paikkainen ja erittäin tilava auto jo valmiiksi, joten autoa ei tarvitse vaihtaa. Se on iso helpotus, koska me rakastetaan meidän nykyistä autoa. En edes tiedä mihin sen vaihtaisi, jos pitäisi vaihtaa. Ainakin seuraavat pari vuotta mennään luultavasti siis tuolla tutulla ja turvallisella Skoda Kodiaqilla, eikä meille ainakaan mitään bussia ole tulossa.

7-paikkaiseen mahtuu edelleen yksi lisätyyppi kyytiin, vaikka me oltaisiin koko 6-henkinen perhe siellä. Suksiboksi tosin ajateltiin hommata, niin pidempiä matkoja matkustaessa riittää edelleen tilaa matkatavaroille hyvin. Sitä en sano, etteikö toinen auto voisi jossain vaiheessa tulla ajankohtaiseksi tämän rinnalle, mutta vielä ei ole sen aika.

Ja sitten se asunto. Meillä on rapiat 100 neliötä ja kolme makuuhuonetta. Tällä hetkellä meillä esikoinen ja 7v jakavat yhden huoneen ja kuopus nukkuu yksin toisessa, joka toimii myös leikkihuoneena. Kaikki makuuhuoneet ovat suuria ja tilavia. Vauva mahtuu mainiosti nukkumaan ensin meidän makuuhuoneessa ja myöhemmin sitten kuopuksen kanssa. Ainakaan nyt siis toistaiseksi meillä ei ole minkäänlaisia muuttosuunnitelmia näköpiirissä.

Me rakastetaan tätä kotia ja ollaan huomattu tässä 11 kuukauden asumisen aikana, että mahdutaan tänne erittäin hyvin. Meillä on avara ja tilava alakerta, jossa kaikilla on tilaa hengata. Ja meillä on yläkerta, jossa lapsilla on kivat huoneet ja aikuisilla mukava makuu-/työhuone, joissa me  kaikki vietetään aikaa mielellään.

Meillä on täällä myös kaksi tilavaa kylpyhuonetta (kolmella suihkulla) sekä kodinhoitohuone ja iso oma piha, jotka kaikki helpottavat elämää ja tuovat niitä kaivattuja lisäneliöitä ja toimintoja meidän arkeen.

Tämä korona-aika hieman vääristää sitä kuvaa, kuinka paljon aikaa kotona vietetään ”normaalissa” arjessa. Sitten kun ei ole enää korona-aika ja meilläkin isommat lapset ovat jo nyt sen ikäisiä, että osaavat liikkua itsenäisesti, niin varmasti myös se heidän kotona viettämä aika jonkin verran vähenee ja kavereiden kanssa ulkona/puistossa/nuorisotalolla/harrastuksissa vietetty aika lisääntyy taas.

Ja silti, vaikka ollaan oltu super tiiviisti yhdessä täällä koko tämä aika ja me vanhemmat myös tehty töitä/opiskeltu kotona, niin ollaan koettu, että kaikille on enemmän kuin riittävästi tilaa. Aina löytyy oma rauhallinen nurkka tarvittaessa ja jokaisella on omat paikat ja tilat niille omille tärkeille tavaroille, joista saa itse päättää.

Jotkut kaipaavat enemmän tilaa ja toiset vähemmän. Tiedän useampia perheitä, jotka asuvat neljän lapsen kanssa pienemmässäkin kodissa kuin me ja mahtuvat hyvin. Mun mielestä näistä asioista on myös hyvä puhua ja murtaa ennakkoluuloja. Suomessa etenkin maalla tai pienemmissä kaupungeissa ihmiset rakentavat usein nelihenkisellekin perheelle 150-200 neliön taloja, koska se on mahdollista. Rakentaminen on edullisempaa kuin täällä pk-seudulla, tontit maksavat murto-osan siitä mitä täällä, ja kukapa ei tykkäisi, kun on paljon avaraa tilaa.

Ei siinä ole mitään väärää. Varmaan itsekin haluaisin asua niin, jos olisin tottunut jo omassa lapsuudessa siihen, että on iso talo. Minä sen sijaan olen tottunut asumaan kompakteissa vuokra-asunnoissa koko elämäni, ja tämä meidän reilut 100 neliötä ikiomaa paritalon puolikasta on eniten, mitä mulla on koskaan ollut. Siihen on helppo olla tyytyväinen.

Ja toki onhan esim ympäristösyistä kannattavaa asua tiiviimmin ja kyseenalaistaa sitä omaa tilan ja tavaran tarvetta.  En sano, etteikö mekin joskus tulevaisuudessa voitaisi muuttaa isompaan kuin nyt, mutta sanon, että toistaiseksi me mahdutaan ihan hyvin näin, eikä ole muuttosuunnitelmia. Jos joskus tulee sellainen fiilis, että kaivataan enemmän tilaa tai esim. lapset alkavat toivoa kokonaan omia huoneita, niin tottakai ollaan valmiita silloin miettimään uudelleen. Meille kaikkein tärkeintä on se, että lapsilla on hyvä olla omassa kodissa.

Yksi suunnitelma meillä kyllä on ja se on ollut jo pitkään ja se on meidän pihavajan muuttaminen vierasmajaksi. Meillä on  pihavaja, jonka lisäksi meillä on tilava varasto ja kellari, joten säilytystilaa kyllä riittää. Mutta vieraille ei ole erillistä omaa tilaa ja vierasmaja ajaisi sen asian ainakin kesäisin. Meillä oli alunperin tarkoitus tarttua tähän asiaan jo viime kesänä, mutta keittiöremontti ja korona veivät suurimman osan säästöistä. Haudattiin se idea silloin siis odottamaan tulevaisuutta. Haaveena on, että tehtäisiin meidän pihalle kaunis lasiovinen vierasmaja, jossa mahtuisi yöpymään mukavasti ainakin niin kauan kuin ulkona on lämmintä.

Mutta ollaan taas edetty tämän kanssa aika hitaasti (lue: ei ollenkaan), koska tämä alkuvuosi on tosiaan ollut hieman rankka ja ollut ihan muut asiat mielessä kuin vierasmaja. Eli voi olla, että tämä ei etene tänäkään vuonna vielä, kun pitää selvitellä kaikki lupa-asiat (joissa voi kestää kauankin) ja miettiä mikä on järkevin keino toteuttaa tämä. Mutta ehkä joskus!

Näiden kahden suuren käytännön asian lisäksi ei nyt tule mieleen mitään sen suurempaa, mitä vauva elämästä muuttaisi. Toki vauvan syntymä tuo aina oman intensiivisen lisänsä arkeen ja jokainen persoona tuo oman mausteensa perheeseen, mutta muuten elämä varmasti jatkuu melko samanlaisena kuin ennenkin. Perhevapaiden jakamisesta ja muusta tulen kertomaan enemmän myöhemmin, kun ollaan itse selvillä siitä, miten toimitaan niiden kanssa.

Toistaiseksi siis tuntuu siltä, että vauva solahtaa melko mutkattomasti meidän arkeen, kun tämä on ensimmäinen kerta kun ei tarvitse muuttaa raskausaikana, ja auton hankinnan jälkeen myös eka kerta kun autoonkin mahdutaan ihan suoraan kaikki. Ihanan leppoisaa, kun isoin hankinta on varmaan vaunut!