Vauvakuplaa & neuvolakuulumisia

20.08.2021

Meidän vauva täytti tiistaina jo kaksi viikkoa ja nämä viikot ovat kyllä hujahtaneet aivan hetkessä. Ne kolme ensimmäistä yötä sairaalassa ovat enää kaukainen muisto vain ja ollaan aika hyvin päästy kotona jo tähän vauvalyfeen kiinni. On hän vaan niin ihana ja rakas! Vauva on sujahtanut luontevasti osaksi meidän perhettä ja elämää. Vauvanhoitokin on tullut kuin jostain selkäytimestä, ei ole tarvinnut paljoa miettiä, että mitenkäs tämä nyt menikään. Hän on tosi tyytyväinen ja lunki tyyppi ainakin toistaiseksi. Vauva on kulkenut hyvin mukana kun ollaan touhuttu isompien kanssa (pidettiin esim. vikana kesälomapäivänä lapset päättää päivä ja käytiin museossa ja leikkipuistossa).

Ollaan nukuttu hyvin myös ekojen koti-öiden jälkeen kun löytyi ne itselle sopivat toimintatavat. Ekat kaksi yötä nukuin nimittäin hänen kanssa sohvalla, kun oli niin vaikea siirtyä sieltä sairaalan valoisasta huoneesta & puoli-istuvasta asennosta yhtäkkiä pilkkopimeään makkariin täysin makuulle. Mutta kahden sohvayön jälkeen me siirryttiin omaan sänkyyn ja laitettiin sinne pikkuinen yövalo. Se on koko yön päällä, eikä häiritse, mutta auttaa näkemään vauvan aina kun hän havahtuu. Me nukutaan perhepedissä, koska imetyksen kannalta se on mulle kaikkein kätevintä. Perhepedissä vauva jatkaa unia aina syönnin jälkeen heti ja saadaan nukuttua molemmat hyvin.

Tähän pariin viikkoon on mahtunut yksi vähän tiheämmin heräilty yö, kun vauva söi tunnin välein koko yön ajan. Muuten hän havahtuu yleensä n. 2-3h välein syömään yöllä ja nukkuu läpi yön. Iltaisin hänellä on yleensä sellainen parin tunnin tankkaushetki ja ollaan silloin tiiviisti ihokontaktissa. Hän viihtyy päivisin unien välissä hereillä yleensä jo tunnin ja välillä jopa kaksi, ja on ihanaa kun hän tuijottelee silmiin ja ihmettelee meidän meininkiä. Ensimmäistä tarkoituksellista hymyä odotellessa! Vahinkohymyjä unissaan tulee monta kertaa päivässä ja ne on niin suloisia.

Meillä oli eilen neuvolassa vielä painokontrolli (painoa on tärkeää seurata tiheästi kunnes 3kg raja ylittyy) ja nythän se 3kg raja olikin jo mennyt yli! Oikein hyvin siis riittää mun maito. Saa olla kyllä helpottunut ja kiitollinen edelleen siitä, että ennenaikaisuudesta huolimatta imetys on sujunut näin helposti. Kaikki oli muutenkin oikein mainiosti neuvolassa, eikä enää tarvitse seurata painoakaan erityisemmin, vaan ne ihan perus neuvolakäynnit ohjelman mukaan riittää. Meillä oli tällä kertaa eri hoitaja, kun omalle ei ollut aikoja, ja oli niin hauskaa hämmentää kun hän kysyi, että onko vauva meidän ensimmäinen ja me saatiin ylpeänä ilmoittaa että ”ei, kun neljäs!”. Ihmisillä on aika hauskoja reaktioita, kun me varmaan näytetään iän puolesta perus ensisynnyttäjä-perheeltä, mutta sitten kyseessä onkin jo meidän neljäs lapsi.

Oton isyysvapaata on vielä muutama päivä jäljellä ennen kuin arki alkaa täysillä siihen asti, että Otto jää marraskuussa vanhempainvapaalle. Nyt vauva ehtiikin kasvaa jo melkein 4kk ikään ennen kuin Oton vanhempainvapaajakso alkaa, kun mulla oli juuri ennen hänen syntymäänsä vasta alkanut 29. päivä heinäkuuta se mun oma pakollinen (minimi)äitiysrahakausi. Mutta mikäs siinä, vauva ehtii myös loppupäässä sitten kasvaa kuukauden vanhemmaksi ennen kuin Oton vanhempainvapaajakso loppuu, niin sehän on vaan kiva. Nyt pitää kuitenkin selvitä nämä kolme kuukautta tässä välissä ensin niin, että teen itse myös jonkin verran töitä. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa siltä, että se onnistuu ihan hyvin, koska vauva nukkuu ihan hyviä päiväunipätkiä. Mutta toki mennään 100% vauvan ehdoilla, katsotaan millaiseksi se arki sitten muodostuu kun Otto on palannut töihin ja vauva vähän kasvaa.

Lapset ovat ottaneet pikkusiskon niin ihanasti vastaan ja joka päivä täällä käydään debattia siitä, että kuka saa pitää ekana vauvaa ja kuinka kauan ja milloin on kenenkin vuoro. Vauvalla on hereillä ollessaan viihdyttäjiä tarjolla ihan joka suunnasta ja lapset myös ihanasti auttavat vauvan hoidossa täysin pyytämättä. Tuovat esimerkiksi puhtaat vaatteet tai harson, tai heittävät käytetyn vaipan roskikseen. Joka ilta vauvalle lauletaan tuiki tuiki tähtönen, kuten myös mahassa ollessa. Saapa nähdä kuka meistä saa sen ensimmäisen tarkoituksellisen hymyn osakseen, kaikki me ollaan kovia höpöttelemään vauvalle.

Viime viikolla pidettiin lapsille lapset päättää päivä, joka oli valtava hitti! Lapset keksivät kaikkea ihanaa tekemistä, joka onnistui hyvin myös vauvan kanssa, kuten leikkipuiston ja Luonnontieteellisessä museossa vierailun. Meillä oli niin kiva päivä! Tällä viikolla he palasivat jo arkeen kun koulu ja dagis alkoivat 10 viikon kesäloman jälkeen. Nyt meillä on jo nelosluokkalainen, tokaluokkalainen ja yksi, joka on dagiksen isoimpien ryhmässä!

Me ollaan täällä kyllä niin täysin vauvakuplassa ja niinkun Otto kirjoitti oman IG-kuvan kuvatekstissään, voitais olla aina vaan vauvakuplassa. Täällä on ihanaa. Vauvan kanssa tulee elettyä niin täysin hetkessä koko perhe ja kiinnitettyä jatkuvasti huomiota kaikkiin suloisiin pieniin asioihin.


Mikä muuttuu neljännen lapsen myötä?

04.03.2021

Yksi toivotuimpia raskausaiheita on ollut ”mikä kaikki meidän arjessa ja elämässä muuttuu neljännen lapsen myötä”. Näin etukäteen on vaikea tietenkään tietää kaikkea, mutta käytännön asioista me ollaan jo aika hyvin perillä. Kirjoitin itse asiassa jo silloin syksyllä, kun aihetta ekaa kertaa väläyttelin, että ollaan jo mietitty näitä käytännön juttuja valmiiksi. Niitä on ollut hauska miettiä ja myös samalla huomata, että niin ne omat arvot ja asenteetkin kehittyy kokemuksen myötä. Kaksi suurinta käytännön juttua, joista on eniten kysytty, on tietenkin auto ja asunto.

Meillä on 7-paikkainen ja erittäin tilava auto jo valmiiksi, joten autoa ei tarvitse vaihtaa. Se on iso helpotus, koska me rakastetaan meidän nykyistä autoa. En edes tiedä mihin sen vaihtaisi, jos pitäisi vaihtaa. Ainakin seuraavat pari vuotta mennään luultavasti siis tuolla tutulla ja turvallisella Skoda Kodiaqilla, eikä meille ainakaan mitään bussia ole tulossa.

7-paikkaiseen mahtuu edelleen yksi lisätyyppi kyytiin, vaikka me oltaisiin koko 6-henkinen perhe siellä. Suksiboksi tosin ajateltiin hommata, niin pidempiä matkoja matkustaessa riittää edelleen tilaa matkatavaroille hyvin. Sitä en sano, etteikö toinen auto voisi jossain vaiheessa tulla ajankohtaiseksi tämän rinnalle, mutta vielä ei ole sen aika.

Ja sitten se asunto. Meillä on rapiat 100 neliötä ja kolme makuuhuonetta. Tällä hetkellä meillä esikoinen ja 7v jakavat yhden huoneen ja kuopus nukkuu yksin toisessa, joka toimii myös leikkihuoneena. Kaikki makuuhuoneet ovat suuria ja tilavia. Vauva mahtuu mainiosti nukkumaan ensin meidän makuuhuoneessa ja myöhemmin sitten kuopuksen kanssa. Ainakaan nyt siis toistaiseksi meillä ei ole minkäänlaisia muuttosuunnitelmia näköpiirissä.

Me rakastetaan tätä kotia ja ollaan huomattu tässä 11 kuukauden asumisen aikana, että mahdutaan tänne erittäin hyvin. Meillä on avara ja tilava alakerta, jossa kaikilla on tilaa hengata. Ja meillä on yläkerta, jossa lapsilla on kivat huoneet ja aikuisilla mukava makuu-/työhuone, joissa me  kaikki vietetään aikaa mielellään.

Meillä on täällä myös kaksi tilavaa kylpyhuonetta (kolmella suihkulla) sekä kodinhoitohuone ja iso oma piha, jotka kaikki helpottavat elämää ja tuovat niitä kaivattuja lisäneliöitä ja toimintoja meidän arkeen.

Tämä korona-aika hieman vääristää sitä kuvaa, kuinka paljon aikaa kotona vietetään ”normaalissa” arjessa. Sitten kun ei ole enää korona-aika ja meilläkin isommat lapset ovat jo nyt sen ikäisiä, että osaavat liikkua itsenäisesti, niin varmasti myös se heidän kotona viettämä aika jonkin verran vähenee ja kavereiden kanssa ulkona/puistossa/nuorisotalolla/harrastuksissa vietetty aika lisääntyy taas.

Ja silti, vaikka ollaan oltu super tiiviisti yhdessä täällä koko tämä aika ja me vanhemmat myös tehty töitä/opiskeltu kotona, niin ollaan koettu, että kaikille on enemmän kuin riittävästi tilaa. Aina löytyy oma rauhallinen nurkka tarvittaessa ja jokaisella on omat paikat ja tilat niille omille tärkeille tavaroille, joista saa itse päättää.

Jotkut kaipaavat enemmän tilaa ja toiset vähemmän. Tiedän useampia perheitä, jotka asuvat neljän lapsen kanssa pienemmässäkin kodissa kuin me ja mahtuvat hyvin. Mun mielestä näistä asioista on myös hyvä puhua ja murtaa ennakkoluuloja. Suomessa etenkin maalla tai pienemmissä kaupungeissa ihmiset rakentavat usein nelihenkisellekin perheelle 150-200 neliön taloja, koska se on mahdollista. Rakentaminen on edullisempaa kuin täällä pk-seudulla, tontit maksavat murto-osan siitä mitä täällä, ja kukapa ei tykkäisi, kun on paljon avaraa tilaa.

Ei siinä ole mitään väärää. Varmaan itsekin haluaisin asua niin, jos olisin tottunut jo omassa lapsuudessa siihen, että on iso talo. Minä sen sijaan olen tottunut asumaan kompakteissa vuokra-asunnoissa koko elämäni, ja tämä meidän reilut 100 neliötä ikiomaa paritalon puolikasta on eniten, mitä mulla on koskaan ollut. Siihen on helppo olla tyytyväinen.

Ja toki onhan esim ympäristösyistä kannattavaa asua tiiviimmin ja kyseenalaistaa sitä omaa tilan ja tavaran tarvetta.  En sano, etteikö mekin joskus tulevaisuudessa voitaisi muuttaa isompaan kuin nyt, mutta sanon, että toistaiseksi me mahdutaan ihan hyvin näin, eikä ole muuttosuunnitelmia. Jos joskus tulee sellainen fiilis, että kaivataan enemmän tilaa tai esim. lapset alkavat toivoa kokonaan omia huoneita, niin tottakai ollaan valmiita silloin miettimään uudelleen. Meille kaikkein tärkeintä on se, että lapsilla on hyvä olla omassa kodissa.

Yksi suunnitelma meillä kyllä on ja se on ollut jo pitkään ja se on meidän pihavajan muuttaminen vierasmajaksi. Meillä on  pihavaja, jonka lisäksi meillä on tilava varasto ja kellari, joten säilytystilaa kyllä riittää. Mutta vieraille ei ole erillistä omaa tilaa ja vierasmaja ajaisi sen asian ainakin kesäisin. Meillä oli alunperin tarkoitus tarttua tähän asiaan jo viime kesänä, mutta keittiöremontti ja korona veivät suurimman osan säästöistä. Haudattiin se idea silloin siis odottamaan tulevaisuutta. Haaveena on, että tehtäisiin meidän pihalle kaunis lasiovinen vierasmaja, jossa mahtuisi yöpymään mukavasti ainakin niin kauan kuin ulkona on lämmintä.

Mutta ollaan taas edetty tämän kanssa aika hitaasti (lue: ei ollenkaan), koska tämä alkuvuosi on tosiaan ollut hieman rankka ja ollut ihan muut asiat mielessä kuin vierasmaja. Eli voi olla, että tämä ei etene tänäkään vuonna vielä, kun pitää selvitellä kaikki lupa-asiat (joissa voi kestää kauankin) ja miettiä mikä on järkevin keino toteuttaa tämä. Mutta ehkä joskus!

Näiden kahden suuren käytännön asian lisäksi ei nyt tule mieleen mitään sen suurempaa, mitä vauva elämästä muuttaisi. Toki vauvan syntymä tuo aina oman intensiivisen lisänsä arkeen ja jokainen persoona tuo oman mausteensa perheeseen, mutta muuten elämä varmasti jatkuu melko samanlaisena kuin ennenkin. Perhevapaiden jakamisesta ja muusta tulen kertomaan enemmän myöhemmin, kun ollaan itse selvillä siitä, miten toimitaan niiden kanssa.

Toistaiseksi siis tuntuu siltä, että vauva solahtaa melko mutkattomasti meidän arkeen, kun tämä on ensimmäinen kerta kun ei tarvitse muuttaa raskausaikana, ja auton hankinnan jälkeen myös eka kerta kun autoonkin mahdutaan ihan suoraan kaikki. Ihanan leppoisaa, kun isoin hankinta on varmaan vaunut!