En ole hetkeen päivittänyt meidän taaperon kuulumisia imetyspostausta lukuun ottamatta, joten ajattelin että olisi hauska kirjoittaa vähän hänestäkin välillä! Tiedän että monet teistä ovat suunnilleen samanikäisten taaperoiden vanhempia, ja on hauskaa lukea saman ikäisten lasten kuulumisia, kuin mitä itsellä on. Meidän kuopukselle taitoja ja ihania juttuja on tullut rutkasti lisää siitä kun viimeksi kirjoitin, ja tuntuu että hän on kehittynyt ihan hurjasti viimeisten viikkojen aikana. Hän on nykyään ihan selvästi taapero eikä vauva, vaikka mulle hän onkin varmasti ikuisesti äidin vauva.

Meidän pihalle muutti viime viikolla hiekkalaatikko, ja sen jälkeen kuopus ei ole paljoa sisällä aikaa viettänyt. Hän kertakaikkiaan rakastaa hiekkalaatikolla leikkimistä, ja voisi istua siinä koko päivän, joka päivä. Keinut jää aivan kakkoseksi jos puistosta löytyy hiekkalaatikko, ja meidän pihallakin se on suuri hitti. Hän ei vielä tee itse hiekkakakkuja, mutta rakastaa laittaa hiekkaa ämpäriin, ja pois ämpäristä lapiolla. Vaikka ei aina olisikaan hiekkalaatikkoa tarjolla, niin pikkukivet ajavat saman asian. Hän on aivan toista maata kuin meidän esikoinen, joka yksivuotiaana nosti hiekkalaatikolla kädet pystyyn ja kiljui ällötyksestä hiekkaa kohtaan. Kuopus on aina valmiina upottamaan sormet multaan, hiekkaan, pikkukiviin tai vaikka jugurttiin. Kunhan vaan saa tuntea sormilla ja läträtä, se on lempipuuhaa.

Meidän 1v ei kovin mielellään tule sisälle jos on kerran päässyt ulos (paitsi jos sisällä on tarjolla ruokaa). Autolta kotiin siirtyminen on esimerkiksi aikaavievää, sillä usein hän karkailee, tai heittäytyy sylissä äänekkääksi spagetiksi joutuessaan sisätiloja kohti. Mutta ollaan me aina sisään päästy, ja onhan se nyt tosi hienoa että hän tykkää olla ulkona raikkaassa ilmassa. Puistossa hän tykkää myös keinua ja laskea liukumäkeä, vaikka valitseekin yleensä sen hiekkalaatikon. Hän kiipeää itse jo liukumäkeen, jos alimmainen porras on tarpeeksi matalalla, että hän yltää. Hän myös laskisi itse alas, mutta ihan en vielä uskalla päästää.

Taaperosta on kehittynyt varsin tarkkasilmäinen, ja liikkeellä ollessa hän bongaa jokaisen koiran, vaikka nämä olisivat kilometrin päässä ja näkyisivät vaan pienenä pisteenä. Koiran nähdessään hän aina huutaa hau, ja ison koiran nähdessään hän sanoo ”muuuuuu”. Monet muutkin eläimet sanovat ”muuuu” isojen koirien ja lehmien lisäksi, kuten ketut, oravat ja mäyrät. Kissat sentään sanovat ”miau” ja linnut sanovat ”titutii”. Lintuja hän bongailee myös ulkona mielellään, ja kutsuu iloisesti ”TITTU! TITTU!”. Juuri tällä viikolla naapurin parvekkeen kaiteella oli pikkulintu, ja taapero innoissaan osoitteli sinne ja huusi tittua. Naapuria pihalla hieman hymyilytti.

Puhetta tulee todella paljon ja koko ajan enemmän, ja hän myös toistaa jo perässä monet asiat mitä me sanotaan, sekä ymmärtää oikein hyvin mitä hänelle sanotaan. Oltiin juuri vähän aikaa sitten ystäväperheen kanssa puistossa, ja perheen parivuotias tyttö kysyi meidän kuopukselta, että ”Annatko minulle tuon ämpärin ja lapion?” (joilla taapero silloin itse leikki) ja meidän taapero vastasi että ”joo” ja ojensi ne hänelle, sekä vielä sanoi itse perään ”tiitti” eli kiitti. Hän vastaa kaikkeen mitä hänelle sanotaan, ja ainakin onnistuu kuulostamaan tosi pätevältä ja siltä, että tietäisi tasan mistä puhutaan.

Ruoka maistuu hänelle edelleen erittäin hyvin, ja hän onkin usein vailla jotain keittiössä. Hän hakee aina lusikan ruokailuvälinelaatikosta, menee se kädessään jääkaapin oveen roikkumaan ja rynkyttämään ja huutelee ”Mammiaaaa. Nämä, nämä. Tiitti, tiitti.” Yritetään silti pitää kiinni viidestä ruokailukerrasta päivässä, sekä pastilleista heti ruuan jälkeen. Hän on tarkka siitä että ovet ja laatikot suljetaan, ja käykin aina laittamassa vessan oven, portaiden turvaportin ja kaikki keittön laatikot kiinni, kun isommat tytöt eivät ole ihan niin tarkkoja niistä. Lempiruokia on riisi, lohi, avokado, maustamaton jugurtti, maissi ja tomaatti, niitä hän söisi vaikka koko ajan. Hän ei pidä hirveästi lihasta eikä perunasta, ja ne päätyvätkin usein lattialle. Hän kuitenkin maistaa ihanan ennakkoluulottomasti kaikkea, ja usein maistaa toisenkin kerran vaikka ensiksi irvistäisi.

Ulkoilun lisäksi hän tykkää edelleen tosi paljon kirjojen lukemisesta, ja jaksaa selata ja kuunnella vaikka kymmenen kirjaa putkeen. Hän sanoittaa innoissaan kirjojen sisältöä, ja kyselee välillä ”toi? toi?” eli varmaankin että ”Mikä toi on?”. Sitten kerrotaan, ja joskus hän myös toistaa perässä heti uuden sanan. Eläimet ja numerokirjat on lemppareita, ja numerokirjasta hän näyttää ”ykki kakki” eli yksi kaksi.

Sanoja tulee varmaankin n. pari sataa, ja joka päivä uusia. Jotkut unohtuvat, mutta pysyvästi käytössä on varmaankin se n. pari sataa sanaa. Hän on jo reilun kuukauden (?) ehkä kauemminkin puhunut kahden sanan lauseita, kuten ”hejää isi” (herää isi), ”Oova ittuu” (Nova istuu) ”menee kiikkaa” ”mennään keinumaan” ja ”Ei oo”. Aika yksinkertaisiahan nuo lauseet vielä ovat, mutta kommunikointi sujuu meiltä kuitenkin hurjan hyvin, kun pääsääntöisesti on helppo ymmärtää mitä taapero haluaa. Hänellä on  nyt sellainen selostamisvaihe päällä, ja hän selostaa kaikkia tekemisiään koko ajan, ja toteaa aina tyytyväisenä ”noin” ja ”näin” ja ”nonni” kun puuhastelee.

Hänellä on kaksi tärkeää pehmolelua, suositun huoltoasemaketjun maskottiapina nimeltä ”Apsi”, jota hän myös kutsuu ihan oikein apsiksi suhahtavalla ässällä, sekä Ikean panda-pehmo, jonka kanssa hän nukkuu aina yöt. Apina seuraa päivisin joka paikkaan, ja pandan hän ottaa aina illalla sängyssä kainaloon, ja alkaa nukkumaan. Hän nukkuu edelleen isosiskojen kanssa, ja se sujuu edelleen hyvin. Sinne hän jää aina sänkyyn tyytyväisenä pandapehmonsa kanssa, ja hetken höpöttelyn jälkeen alkaa nukkumaan, ja nukkuu aamuun asti.

Meidän taapero on ihan mahti tyyppi, ja huokaillaan kyllä koko perhe joka päivä miten ihana hän on, niinkuin meidän isommat tytötkin ovat. Toisiaan isosiskot eivät ehkä ihastele yhtä antaumuksella kuin pikkusiskoaan, mutta yhtä ihania ja rakkaita ovat kaikki kolme, ja onneksi me vanhemmat hoidetaan tämä ihastelu- ja kehumispuoli kaikkien osalta<3

Tänään katsellaan maailmaa vähän taaperon näkökulmasta, taaperon silmin maailma on nimittäin aivan hurjan jännittävä paikka. Mitä kaikkea taapero ehtii touhuta yhden aamupäivän aikana, millaisia tunteita tuntea, ja mikä on aamupäivän ihanin hetki?

Aamupalaa, eli ”AAMU!!AJAA!!”

Taapero tahtoo aamupalaa, eli hän sanoo erittäin painokkaasti monta kertaa ”AAMU! AJAA!” ja juosta hilputtaa kohti keittiötä. Tänä aamuna aamu-ajaksi kelpaa maustamaton jugurtti, kaverit nimittäin päätyvät lattialle. Ja jugurtti päätyy suun lisäksi myös parin metrin säteellä ihan joka suuntaan. Mutta voi että on taapero ylpeä sitten kun lautanen on tyhjä, ja lusikalla huitomisen lisäksi hän myös söi sillä ihan itse. Ruoka ei ole viime viikon vatsataudin jälkeen vielä maistunut ihan entiseen malliin, mutta onneksi sentään aina jotain menee alas, ja nestettä hän tankkaa reippaasti.

*Ezpz Halinallelautanen & Elodie Detailsin ihan paras ruokalappu saatu Ipanaiselta. 

Vauva totesi ”PIIPAAAAA” eli ”kiipeää” (portaat ylös)

Hän halusi siskojen huoneeseen leikkimään siskojen jännittävillä leluilla, legoilla, barbeilla ja kassakoneella. Siskot kutsuvat täystuhoksi, mutta omasta mielestään taapero on mitä parhainta leikkiseuraa, jonka voisi ottaa mukaan ihan kaikkiin isojen tyttöjen leikkeihin jo.

 ”Auto. Nuin. Aaauto. Nonni.”

Taapero rakastaa mennä verhon taakse bOblesin päälle seisomaan, ja katselemaan ohi ajavia autoja ikkunasta. Hän kommentoi autoja painokkaasti ja osoittelee, ja höpöttää välissä vauvakielellä.

”Nääääääääin.” 

”Näääääääin” hän sanoo tyytyväisenä, ja yrittää monottaa siskoa naamaan. Sisko nauraa rätkättää onnellisena, ja yritän vieressä sanoa että ei saa nauraa, ettei taapero luule että naamaan monottaminen on ihan ok. Sitten hän sanoo ”Paijaa” ja paijaa ”hellästi” siskon naamaa, edelleen niillä täydellisen söpöillä varpaillaan. Yksi taaperon tämän hetken lemppareita on myös sanoa painokkaasti ”ei! ei!” samalla kun tekee kiellettyä asiaa.

”Kukkuuuuuuuu!”

Alakertaan mennessä on ihan pakko kurkistella pinnojen välistä etätöitä työpisteellään tekevää isiä. ”Kukkuuuuuuu” sanoo taapero intoa puhkuen uudelleen ja uudelleen, ja antaa isille pinnojen välistä märän pusun suoraan nenän päähän.

”Kiiiiiiijaaaaa. Äitiiii, kiijaaaaaaa.”

Taapero ihastelee monta kertaa itse levittämäänsä ja kasaamaansa kirjapinoa. Siellä on vaikka mitä lemppareita niin kirjaston kuin oman kirjahyllynkin valikoimasta. Mikähän tällä kertaa olisi hyvä kirja?

”Tämä. Kiija.”

Sopiva kirja löytyy, ja se onkin tämän hetken luetuin kirja, joka kertoo rakkaista ihmisistä ympärillä. Siskosta, isistä, äidistä, pehmolelusta ja muista tärkeistä jutuista, jotka 1-vuotiasta kiinnostavat. ”Ishi. Ooova.” eli isi ja Nova.

”Tiiishiiiiii.”

On aika tankata läheisyyttä pienen kanssa. Viikonlopun sairastelun ja äidin yhden yön poissaolon jälkeen hän on pitänyt entistäkin hanakammin kiinni imetyksestä, ja halunnut rinnalle ihan kaikessa rauhassa. Siinä on hyvä olla. ”Tiishiii” hän sanoo ja kiipeää syliin.

”Ukkuuu.”

Taapero huomaa itsekin olevansa väsynyt ja nuokkuu äidin sylissä. Hän tahtoo päiväunille. ”Mennäänkö ulos nukkumaan?” kysyn, ja hän vastaa ”ukkuu. tiitti.” Eli nukkumaan, kiitti.

Nukkumassa tyytyväisenä touhukkaan aamupäivän jälkeen.

Hän nukkuu parhaat päiväunet omalla pihalla vaunuissa, kuomu alhaalla hämärässä ja lämpimässä. Taapero nukahti jo ulkovaatteita pukiessa, ja nukkui parin tunnin unet pihalla omissa rattaissaan raikkaassa ulkoilmassa. Lämpöpussista heräsi tyytyväinen ja lämmin tyyppi. <3

Sellainen oli touhukkaan taaperon aamupäivä, ja unien jälkeen jatkettiin lounaalla, leikillä ja sylillä. Ihan tavallinen taaperon tiistai siis, ihana ja touhukas.

Millaisia taaperoita teillä asustaa? Löytyykö samoja lempparipuuhia?

Synttäreistä on pian jo viikko, ja nyt sain vihdoin valmiiksi videoprojektin joka mulla on ollut kesken tavallaan jo vuoden ajan. Tein meille vauvavuodesta kaksi koostevideota, ja siinä oli aika isosti ihanaa puuhaa. Toinen video on meille, ja siinä on putkeen kaikki ikinä vauvavuoden aikana kuvatut pätkät (se on pari tuntia pitkä). Ja toisen mä jaan tänään teille tässä postauksessa. Siinä on 525 600 minuuttia eli yksi vuosi tiivistettynä kymmeneen minuuttiin. Eli yksi viideskymmeneskahdestuhannesosa vauvavuodesta, mutta kuitenkin. Pieni pintaraapaisu meidän vauvavuodesta, mutta aika ihana pintaraapaisu vaikka itse sanonkin. Tässä siis sen pidemmittä puheitta, meidän vauvan ensimmäinen vuosi videolla!

Vuosi oli kyllä ihan uskomattoman ihana, ja meni ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu kuin koko vuosi olisi oikeasti kestänyt suunnilleen yhtä kauan kuin tuo ylläoleva video, niin silmänräpäyksessä se meni ohi. Onneksi on videot, kirjoitukset, tuhannet kuvat ja ennen kaikkea, kaikki ne ihanat muistot omassa päässä tallennettuna. Lapset rakastavat katsoa vanhoja kuvia ja videoita itsestään ainakin meillä, ja olen iloinen että voin niitä heille tarjota.

Meillä ei ollut videokameraa kun olin pieni, mutta jotenkin mun omatkin 1v-synttärit oli saatu tallennettua videolle. Muistan miten innoissani katsoin sitä videota aina pienenä. Tuntui niin hassulta nähdä itsensä videolta tekemässä kaikenlaista, vaikka ei ollut mitään muistikuvia niistä hetkistä kun oli ollut niin pikkuinen. Nykyään ne videot on varmaan jossain hukassa, en ole nähnyt vuosikausiin, mikä on vähän harmi. Muistan silti mitä mulla oli päällä, mitä videolla tapahtui ja miten kivaa sitä oli katsoa.

Onneksi olen kuvannut myös isompia tyttöjä paljon videolle, ja meillä on kaksi ulkoista kovalevyä täynnä kotivideoita ja kuvia näytettäväksi aina kun lapsia kiinnostaa. Ja ne on myös varmuuskopioitu pilvipalveluun, että ei käy niin että menee hukkaan ,kuten mun lapsuuden ainoat videot. Sen verran tosin pitäisi tehdä, että yhdistäisin heidänkin videoitaan yhdeksi pitkäksi videoksi, niin olisi helppoa siitä aina joku kerta katsoa.

Vaikka rakastan kuvia, kuvaamista ja kuvien suunnittelua ja katselua, videoilla saa niin paljon moniulotteisemmin fiilistä tuotua esiin. Siksi tykkään kuvata ihan omallekin perheelle niitä videoita, ja olen hurjan onnellinen näistä kivoista muistoista!

Oletteko te kuvanneet paljon vauva- tai lapsuusvideoita, tai oliko teidän omasta lapsuudesta paljon videoita? Millainen merkitys niillä oli teille?

PS: Mun kanava on YouTubessa IINALAURA, käykää tilaamassa jos haluutte nähdä videot aina heti kun ne on ladattu sinne!

Vuosi sitten tähän aikaan oli yhtä kova pakkanen kuin nytkin. Aamu alkoi niin tavallisesti kuin mahdollista, ja koko päivä sujui aivan tavallisissa merkeissä, leikkien, ruokaa laittaen ja hengaillen. Mikään ei enteillyt että meidän perhe olisi saamassa uuden jäsenen juuri sinä päivänä. Mulle tulvahtavat kaikki ihanat muistot kuopuksen synttäripäivästä mieleen kun ajattelenkin vain sitä. Ihan kuin se olisi ollut viime viikolla, eikä VUOSI sitten.

Kello 20.51 illalla, vain kolme tuntia aiemmin lapsivesien menolla käynnistyneen synnytyksen jälkeen, saatiin syliimme maailman ihanin pieni ruttuinen vauva, joka kävi heti hanakasti kiinni rintaan ja otti oman paikkansa. Siinä hän on ollut tiiviisti vuoden, äidissä kiinni kuin pieni takiainen, pieni, ihana takiainen. Ja minä hänessä. Olemme olleet takiaisia, koska se on ollut ihanaa ja parasta, juuri sitä mitä toivoin. Raskausaikana en asettanut itselleni paineita, en ajatellut että mun pitäisi olla niin kiinni vauvassa. Ajattelin, että kaikki kulkee kyllä omalla painollaan, ja mulle ja Otolle kehittyy juuri ne vanhemman roolit kuopuksen kanssa, kuin on tarkoitettu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Paineita en ole ottanut koko vuonna, kolmannen kanssa olen todellakin osannut relata enemmän kuin kahden aiemman. Ajattelin koko ajan, että olen juuri niin kiinni vauvassa kuin itse haluan ja jaksan. Olen luottanut omiin kykyihin, ja olen luottanut vauvan kykyyn ja vaistoon toimia. Hän kyllä tietää itse paljonko haluaa syödä ja nukkua, kaikessa ollaan menty lapsentahtisesti. Ja se on ollut parasta. Ei olla yritetty mahtua mihinkään muottiin, vaan ollaan toimittu just niin kuin meidän vauvalle ja perheelle on ollut parasta. Voin suositella sitä tapaa ihan kaikille, sillä ei todella ole olemassa yhtä toimivan vauva-arjen muottia, vaan jokaisella perheellä on omansa.

Nyt meidän pienestä vastasyntyneestä on kasvanut yksivuotias. Pieni ja vauva hän on edelleenkin, mutta uskomattoman taitava pieni ihminen joka ei millään osa-alueella varmasti jää huomiotta, hän ottaa oman tilansa, mentiin minne tahansa. Viime viikolla nauratti, kun menin käymään hänen kanssaan pressipäivässä. Showroom oli täynnä ihmisiä, ja tyyppi vaan käveli itsevarmana keskelle suurta tilaa, kaikkien ihmisten eteen ja suoraan DJ-pöydän viereen. Siihen hän jäi seisomaan ja hymyilemään kaikille, ja oikein poseerasi. Hän on sellainen pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän on pieni ihminen jolla on suuri persoona, ja vahva tahto. Hän osallistuu keskusteluun ja kertoo oman mielipiteensä painokkaasti. Hän on täynnä rakkautta, ja osoittaa sitä usein ja paljon, märillä pusuilla, halauksilla ja paijauksilla. Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, hän kertoo myös sen. Esimerkiksi jos hän ei saa kaupasta kahta samanlaista muumipalloa, jollainen häneltä jo löytyy kotoa, hän ottaa kaksi palloa kainaloon ja lähtee itse kävelemään kassaa kohti niiden kanssa. Ja koska hän ei siitä huolimatta saa vielä kahta samanlaista palloa, hän kertoo painokkaasti, että sellainen ratkaisu on hänen mielestään aivan väärä.

Kyseisen incidentin aikaan eräs turisti-nainen Stockmannilla naurahteli meidän tahtotyypille ja kommentoi ytimekkäästi ”character”. Jep, luonnetta meidän#girlbossilta löytyy. Sen kanssa tulee varmasti vielä hauskaa tulevina vuosina, voin jo kuvitella. Mutta eiköhän me johdonmukaisella meiningillä, tunteiden sanoittamisella, isosiskojen hienolla esimerkillä ja huumorilla päästä aika pitkälle, näin ainakin haluan uskoa. Ja se että on vahva luonne, on pelkästään hyvä juttu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän puhuu kuin nuori Runeberg, jonka päivä osuvasti onkin synttäriä edeltävä. Sanoja tulee kahdella kielellä, joka päivä uusia, ja niin paljon että niitä ei enää voi edes laskea. Hän vastaa kaikkiin kysymyksiin ”joooooooo” ja nyökkää painokkaasti. Tällä viikolla hän oppi sanomaan myös ei, mutta säestääkseen eitä hän ei puistele päätään, vaan keikkuu puolelta toiselle kuin pikkuinen pingviini. Se vasta on hellyyttävän näköistä. Ja onneksi joo on vielä paljon suositumpi kuin ei.

Hän syö kaikkea ja paljon, koska hän liikkuu aina ja koko ajan. En ihmettelisi jos hän lähtee tässä kohta juoksemaan, sen verran terhakkaasti hän yrittää jo välillä ottaa juoksuaskelia, kun tulee kiire jonkun jännittävän jutun perään. Hän rakastaa heittäytyä lattiatyynylle, kiivetä sohvalle ja sukeltaa pallomereen. Parasta on kuitenkin touhuta isosiskojen kanssa, ja olla yksi ”isoista tytöistä”. Siisteintä mitä hän tietää on leikkiä isosiskojen huoneessa, ihan mitä vaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän tykkää kovasti järjestellä kyniä purkkiin ja pois purkista, hoitaa vauvoja, lukea kirjoja, ja touhuta ulkona lumessa. Lempparein lelu on iso parkkitalo, ja synttärilahjaksi saatu saman sarjan poliisiasema. Autoilla hän päristelee ja ajelee jatkuvasti, sekä parkkitalossa että lattialla. Hän tanssii aina kun musiikki soi, paitsi jos äiti yrittää tanssia. Silloin hän haluaa tulla syliin, ja tuntea äidin rytmin sylistä.

Isosiskot rakastavat pikkusiskoaan ehdoitta, ja pitävät hänestä aina huolta. Side näiden kolmen välillä on aivan älyttömän vahva, enkä itse ainoana lapsena edes osannut kuvitella miten ihanaa sitä olisi seurata. Olen niin ylpeä meidän kaikista kolmesta tytöstä. Vaikka isompienkin elämään tuli uusi iso palanen tasan vuosi sitten, he ovat ottaneet sen loistavasti vastaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Kiitos rakas 1-vuotias Nova, että tulit meidän elämään ja olet juuri sinä. Kiitos, että pöristelet äidin mahaa. Kiitos, että laitat aina portaiden turvaportin kiinni jos se unohtuu auki. Kiitos, että tuot äidin kengät valmiiksi olkkariin kun ollaan lähdössä jonnekin. Kiitos, että haluat pestä hampaat seitsemäntoista kertaa päivässä, ja syöt niin hienosti. Kiitos että sanot aina ihanan pienellä unisella äänellä ”moiiii” kun heräät. Kiitos, kun olet nukkunut jo kaksi hienoa kokonaista yötä, ja kohta kaksi viikkoa ilman yötissiä. Kiitos myös niistä ihanista öistä, kun nukuit meidän vieressä ja olit pehmeä ja lämmin äidin mahaa vasten, vauvan kanssa nukkuminen on ihanaa. Kiitos, että teit meidän perheestä vielä enemmän meidän perheen ja hitsasit meitä vielä enemmän yhteen. Olet täydellinen lisä meidän jengiin. #TeamHyttiset

Kuva: Annina Segerman Photography

Onnea meidän maailman rakkaimmalle yksivuotiaalle vielä kerran <3

Tänään juhlittiin meidän vauvaa, joka täyttää ensi viikolla yksi vuotta! Juhlien alkuperäinen teema oli Winter ONEderland, talven ja 1v iän mukaan, mutta enemmän siitä tuli oikeastaan sellainen talvimetsä-teema. Meidän piti askarrella paaaaljon lumihiutaleita lasten kanssa, ja olin kuulkaa ostanut feikkiluntakin valmiiksi, mutta viikonlopun aikana ei vaan ehditty tehdä niitä. Mutta hei, metsäteema oli meistä kyllä ihana sekin, ja synttärisankari oli innoissaan pupuista ja karhuista. En usko että hän huomasi lumihiutaleiden tai feikkilumen puutosta, hah. Teemaa toteutettiin lähinnä sitten metsän eläinten kautta, esillä oli pupuja, karhuja, ja askarreltiinpa me Oton siskon kanssa vesimelonista myös siili.

Ostin kaikki juhlien koristeet lemppari juhlakaupasta eli Pop-Up Kemuista Eerikinkadulta, ja kakut ja muut leivottiin alusta asti omin pikku kätösin. Juhlien juotavat meille tarjosi Raikastamo näkyvyyttä vastaan.

Me kutsuttiin paljon vieraita, mutta pahin mahdollinen infektioaika verotti monta rakasta vierasta pois. Onneksi saatiin kuitenkin hyvä porukka kasaan silti, ja kyllä täällä kävi aika kuhina, ja tarjottavat tekivät tehtävänsä. Aloitettiin juhlat hyvissä ajoin alkuiltapäivästä, ja osa vieraista viihtyi meillä pitkälle iltaan saakka. Ihana päivä läheisten ihmisten kanssa, ja mikä tärkeintä: itse synttärisankari tuntui nauttivan juhlapäivästään ihan täysillä.

Hän nukahti päiväunille aamupäivällä, ja heräsi juuri sopivasti ennen juhlien alkua punaposkisena pihalta, ja vähän pöllämystyneenä pitkien unien jälkeen. Hän oli vielä vähän totisena siinä aluksi kun oli paljon ihmisiä, koristeita, ääniä ja kaikkea uutta ja jännittävää. Mutta vähän kakkua syötyään, ja ihmisiä pikkuhiljaa moikkailtuaan hän ihan innostui ja touhusi täällä kaikkien muiden muksujen kanssa hymy korvissa, ihan niinkuin ainakin iso tyttö.

Mä leivoin hänelle ihan oman kakun, jossa oli täysjyvävehnäjauhoista tehty pohja, ja kuorrutus kreikkalaista jugurttia, eikä yhtään lisättyä sokeria. Kakun makeutin banaanilla ja omenalla, ja hienosti maistui! Ei tosin muille kuin vauvalle, hah. Mutta hän veteli aivan onnesta soikeana, koska jugurtti on hänen lempparinsa. Tämän ohjeen jaan blogissa myöhemmin.

Me muut syötiin porkkanakakkua, joka onnistui aivan älyttömän hyvin vaikka itse sanonkin! Tein sen Annin Uunista -blogin Maailman paras porkkanakakku -ohjeella, ja todellakin oli maailman parasta porkkanakakkua. Tein ohjeen tuplana, niin saatiin kunnon satsi kakkua ja se riitti koko porukalle.

Kuopus sai ihania lahjoja, ja hoivasi innoissaan vauvanukkea ja nallea, leikki uudella poliisiasemalla, luki ihania kirjoja ja innostui legoeläimistä. Hän sai myös hienot aasikuvioiset housut, joissa kuulemma oli MUUUUUU eli lehmä.

Juhlien jälkeen täällä istui kolme väsynyttä mutta onnellista neitiä rivissä sohvalla, ja katsoi Kaapoa. Oli kuulemma tosi kiva päivä, ja niin oli meillä aikuisillakin. Mä rakastan kyllä järjestää synttärijuhlia, se on niin kivaa. Vaikka juhlien jälkeenkin on kyllä hyvä fiilis aina, sellainen väsynyt mutta onnellinen. Nyt on juhlat ohitse, ja tiistaina juhlistetaan pikkuneitiä vielä perheen kesken sitten oikeana päivänä. <3

Kiitos hurjasti meidän ihanille juhlavieraille mahtavasta päivästä!