Oton toinen isänpäivä (hui kamala että tuntuu oudolta ajatella että tämä on jo toinen isänpäivä!) ei alkanut pitkään nukkumisella, sänkyyn tuodulla aamiaisella ja lahjoilla vaan kello 7.30 herätyksellä, keittiön siivouksella ja ulkoilulla Tiaran kanssa. Minä sen sijaan nukuin ensimmäistä kertaa kuukausiin onnistuneesti pitkään, yleensä nimittäin herään viimeistään kahdeksalta vaikka saisinkin nukkua. Kuulostaa ehkä kauhealta, etten antanut Oton nauttia isänpäivän luontaiseduista! Mutta totuus on että Otto oli itse sitä mieltä, että koska hän eilen nukkui perjantaisen poikienillan jäljiltä pitkään oli tänään mun vuoroni nukkua ihan rauhassa. Isänpäivälahjankin annoin jo tiistaina, kun herran odottama peli julkaistiin ja en halunnut olla niin ilkeä että Otto olisi joutunut tähän päivään asti odottelemaan kun kaikki muut pääsivät jo tiistaina pelaamaan. Aamupala oli sentään ihan Oton mieleinen; pekonia, nakkeja ja munakokkelia ja maistui se mullekin. Vaikka sellaisen rasvaähkyn jälkeen kyllä tuntui ainakin tunnin ajan siltä että kolesteroli tukkii mun verisuonet! Isänpäiväksi ostettu juhla-ateria pihveineen ja marinoituine vihanneksineen syötiin jo eilen kun ei jaksettukaan odottaa, tänään on sitten vuorossa kotoisasti kinkkukiusausta. Mutta juhlan kunniaksi voisin kyllä lisätä siihen tuplamäärän valkosipulia!

                Koska mulla ei itsellä ole ollut koskaan isää läsnä elämässä, vaan ainoastaan maailman paras äiti, ovat mun kokemukset iseistä ja isyydestä aika rajalliset. Ne rajoittuvat kavereiden ja sukulaisten iseihin, mun omaan pappaan ja sitten tietenkin siihen millainen isä Otto on ollut Tiaralle. Mulla ei periaatteessa ollut mitään vaatimuksia isänä olemisesta Otolle, koska jo se fakta että Tiaralla on isä läsnä arjessa ja elämässä jokapäivä, on mun mielestä ihan mieletön asia vaikka monille isä on varmaan ihan itsestäänselvyys. Mutta ne mun vähäisetkin odotukset on Otto kyllä ylittänyt miljoonakertaisesti! Otto jaksaa touhuta ja leikkiä innoissaan Tiaran kanssa aina pitkien työpäivienkin jälkeen ja viikonloppuisin lähteä ulos jo aamuvarhaisella kun Tiara osoittaa ulkovaatteita ja huutaa ”KIIKKAA” vaativalla äänensävyllä. Alusta asti Otto on osallistunut kaikkiin rutiineihin vaipanvaihdoista syöttämiseen ja kylvettämiseen ihan yhtä ahkerasti kuin minäkin ja mua ei oo koskaan pelottanut jättää Tiaraa Oton huomaan ja mennä käymään itse vaikkapa kaupassa. Tiaran silmissä me molemmat vanhemmat ollaan ihan tasavertaisia, ihan sama kumpi ovesta lähtee ulos niin Tiara seisoo eteisessä ja vilkuttaa iloisesti ja jää ihan tyytyväisenä leikkimään toisen vanhemman kanssa. Mutta tietysti Tiarastakin huomaa että se on onnellisimmillaan silloin kun molemmat vanhemmat istuu sen kanssa yhdessä lattialla leikkimässä palikoilla tai kylpyankoilla ja mä oon maailman iloisin siitä että Otto on isä joka tyytyväisenä on leikeissä mukana.

                 Vaikka mä pyrinkin kertomaan mahdollisimman usein Otolle kuinka tärkeä se on ja osoittamaan rakkautta muutenkin, ei mun mielestä ole ollenkaan liikaa että yksi päivä vuodesta on iseille omistettu. Silloin voi pysähtyä miettimään sitä kuinka tärkeä osa elämää se omien lasten isi tai sitten oma isä onkaan. Ja on mulle pappakin kyllä tärkeä, äsken juuri papalle soitinkin ja kerroin meidän pekoniaamiaisesta samalla kun toivottelin hyvää isänpäivää ja yhdessä todettiin että onhan se hyvä pitää kolesterolit korkealla! Ihan mahtavaa isänpäivää kaikille iseille ja samalla toivotan kyllä mun äidillekin hyvää isänpäivää, ala-asteellakin tein isänpäiväkortin aina myös äidille koska äiti on ollut mulle aina myös isä siinä missä äitikin. Vaikken yksinhuoltaja olekaan niin yksinhuoltajan lapsena voin mielestäni täysin oikeutetusti todeta että yksinhuoltajavanhemmat voivat ihan hyvin juhlia omaa vanhemmuuttaan kaksi kertaa vuodessa ja olla ylpeitä siitä että jaksavat yksin! Nyt siis toivotan hyvää isänpäivää kaikille ja meen leikkimään noiden hönttien kanssa!

Tänään on masujen ja kotien ja kaiken jälkeen vuorossa kunnon sillisalaattipostaus, nimittäin niitä kuulumisia vihdoin! Mitä meille kuuluu? Siinäpä vasta kysymys! Hyvää kuuluu suurimmalta osin, mutta muutosten syksy on tehnyt tehtävänsä ja joskus kun jää hetki aikaa istahtaa alas ja miettiä kaikkea tapahtunutta tulee ainakin mulle todella hämmentynyt olo. Miten voi niin lyhyessä ajassa tapahtua niin paljon?! Jos listaan tähän niitä muutoksia, on niitä määrällisesti vähän; (muutto, uusi raskaus ja blogin siirtyminen uudelle sivustolle) mutta suuruudeltaan ne ovat silti niin laajoja, että ne ovat muuttaneet jo ja tulevat muuttamaan aivan kaiken luultavasti. Valehtelisin jos väittäisin ettei uuden vauvan tulo jännitä ollenkaan, jännittäähän se kovastikin, mutta hyvällä tavalla! Tietysti sekin jännittää että miten yöt sujuvat ja onnistuuko imetys tällä kertaa. Stressiä en silti aio niistä ottaa, tärkeintä on se että uusi tulokas on terve ja voi hyvin. Toistaiseksi eniten jännittääkin siis se että kaikki sujuu hyvin loppuun asti, ja ei auta kuin uskoa ja toivoa että niin käy!

           Mä en oo itse oikein päässyt vielä käsiksi siihen raskausajan hehkuun ja ihanuuteen, vaikka mulle on pari kertaa jo selkeästä raskaushehkusta mainittukin. Onnellinen oon, maailman onnellisin tulevasta vauvasta, mutta tämä odottaminen saisi kyllä sujua vähän nopeammin! Kuten ensimmäisen raskauden jälkeen sanoinkin niin synnyttää voisin vaikka kerran viikossa mutta raskaanaolo ei ole kyllä mitään herkkua. Herkuista puheenollen, miksi aina on niin että kun kielletään jotain niin sitten ei halua muuta kuin juuri sitä kiellettyä asiaa! Nimim. ”Graavilohta, sushia ja valkohomejuustoa piparin kera kuolaava pallomaha”. Ja raskaushormonien sumentamilla aivoilla se graavilohi muuttuu maailman haluttavimmaksi asiaksi ja tulee olo kuinka olisi kokonainen ihminen ja koko elämä täydentyisi kunhan vain saisi sen yhden lohisiivun ja voi kuinka kakalta se tuntuukaan kun sitä ei saa! Mutta ehkä mä selviän, kun mietin vain ensi kesän tulevia herkkuaterioita ja tyydyn paistettuun kalaan ja pipareihin ilman juustoa. Pipareita sentään löytyy, viimeiset pari viikkoa oon mutustellut Ikeasta ostettuja todella hyviä pipareita ja tänään niiden loputtua leipaisin ensimmäiset omat piparit Tiaran kanssa!

            Muutto sujui hyvin kuten kerroinkin jo aiemmin ja arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti uudessa ympäristössä. Täytyy sanoa että täällä on kyllä ainakin todella mukavia naapureita ja kivat myyjät lähikaupassa! Ja on ihanaa asua veden äärellä, auringonnousu aamuisin on mukavaa katseltavaa kun se heijastuu kauniisti veden pintaan. Täällä on ihanan rauhallista ja turvallista ja luonto on lähellä vaikka Helsingissä ollaankin. Tiara on sopeutunut uuteen kotiin aivan hirmuisen hienosti, yöt on neiti nukkunut alusta asti täälläkin hyvin ja viimeinen iltamaitopullokin on jäänyt pois kokonaan, ilman taisteluita ihan vahingossa! Tavoitteena on vielä päästä yötutistakin eroon ennen pikkusisaruksen syntymää, mutta onneksi tässä on aikaa ihan hienosti siihen puuhaan. Ja katotaan vaan niin viikko ennen laskettua aikaa mä tuskailen vielä samaa tuttiasiaa..

Yksi varjopuoli meidän asunnossa on: Täällä on valoisinta iltapäivisin, eikä aamuisin! Ja iltapäivisin ei olla melkeinpä ikinä sisällä vaan yleensä puistossa tai vaikkapa kaupassa. Aamuisin sensijaan täällä on super pimeää enkä saa otettua niin kivoja sisäkuvia kun haluaisin! Ja koska on talvi, on iltaisin myös pimeää enkä silloinkaan saa kivoja kuvia. Miten mä saan tän ongelman ratkaistuksi, jos jollakin on mahtavia neuvoja niin otan niitä ilomielin vastaan! Kamerana meillä toimii siis Canon eos 450D.

Mä jatkan nyt isänpäivähöpinöiden kirjoittelua ja koitan saada ne julkaistuksi vielä tämän päivän puolella! Ihanaa isänpäivää kaikille iseille♥

Kuten otsikkokin kertoo, meillä on järjetön pula matoista tällä hetkellä! Avarat huoneet sisältävät toki myös jättisuuria lattiapintoja ja meidän opiskelijasoluhuoneisiin ja keskikokoiseen kaksioon mitoitetut nukkamatot eivät kyllä vastaa tämän asunnon tarpeita ollenkaan. Tavarat on kaikki saatu purettua lukuunottamatta meidän makuuhuoneessa hengailevaa kilometri x kilometri -kokoista ”taulut ja seinäkoristeet” -pahvilaatikkoa, jota ei voi purkaakaan ennen kuin joku mukava iskuporakoneen omistava tyyppi vierailee meillä! Koska tuo laatikko on vielä aivan täynnä, ovat meidän seinät siis vielä aivan tyhjiä ja sekin häiritsee mua kovasti. Mutta hei, tänään on tasan viikko muutosta, oon mä silti aika tyytyväinen siihen että kaikille tavaroille on löytynyt oma paikkansa! Paikat on oikeastaan löytyneet niinkin hyvin että kunhan joulukuusiaika on ohi (olkkarissa on sille nyt täydellinen paikka) niin me hommataan olkkariin vielä toinen samanlainen Expedit -hylly joka ostettiin nyt Ikeasta, koska ilman sitä joulukuusta tuo nurkka ammottaa tyhjyyttään. Saadaan sitten Oton pelikokoelma nätimmin esille ja kirjatkin ehkä jopa yhteen riviin per hylly nykyisten kahden rivin sijaan kun niitä on niin paljon ja kellarissa laatikoittain lisää. Asunto ei siis missään nimessä ole vielä valmis, joten antakaa armoa! Nyt pääsette siis kurkkaamaan Tiaran huoneeseen, olkkariin ja keittiöön. Meidän makuuhuoneessa ja kylppärissä vallitsee vielä toistaiseksi pyykkikaaos kun saatiin pesukone vasta eilen asennettua rakennusmiesten tekemän virheen takia, joten niihin kurkkaillaan vähän myöhemmin.

Ensimmäisenä siis esittelyssä Tiaran huone! Tiaran huoneen väreiksi valikoituivat valkoinen, limenvihreä ja pinkki.  Mä oon limenvihreään muuten suht kyllästynyt mutta lastenhuoneessa se on ihana edelleen. Tiarankin huone kaipaa jättisuurta mattoa ja sellainen me sinne tullaan hankkimaankin, luultavasti samanlainen kuin nykyinenkin mutta kolme kertaa isompana. Ikkunaan ostettiin ihanat La case de cousin Paul -valopalleroiset jotka sopivat huoneeseen väritykseltään ihanasti! Noi pallerot on niin kivoja että voisin haluta olohuoneeseen samanlaiset mutta vähän värittömämpinä. Valot ei tuossa alimmassa kuvassa pääse kyllä ollenkaan oikeuksiinsa kun tuo ikkunan valo vääristää, mutta iltaisin ne näyttää niin ihanan kauniilta että! Valohjen kanssa ikkunaa koristaa tuo meidän olohuoneessa ennen ollut, mun mukana jo lähemmäs viisi vuotta kulkenut ihanan pinkki Vallilan verho. 

            Yhden taulun sentään sain aikaiseksi kaivaa sieltä jo aiemmin mainitsemastani pahvilaatikosta, nimittäin tuon ihanan Ikeasta löytyneen pöllötaulun joka sekin odottaa ripstamistaan! Voiko söpömpää olla? Tiaran huoneen ostoslistalla siis se iso valkoinen matto ja sen lisäksi yhteneväisiä säilytyskoreja/laatikoita jossain söpössä värissä jotta saadaan palapelit sun muut tavarat nätisti paikoilleen. Palapelit on muuten vaikeita! Miten niitä oikein säilytetään? Kun jos ne laittaa laatikkoon niin kaikki palat irtoilee ja menee ties minne ja näyttää epäsiistiltä, mutta ei niitä oikein voi jatkuvasti hyllyn päällä tai pöydälläkään pitää,vai voiko? Mutta siirrytäänpä sitten muihin huoneisiin!

Ylläolevissa kuvissa esittelyssä siis keittiö, olkkari ja Oton datisnurkka tai kauniimmin ilmaistuna ”työpiste”. This Month -sisustustarra löysi paikkansa kätevästi eteisen seinältä jossa siinä olevat merkinnät ovat helposti nähtävissä. Tarra oli muuten aivan hirvittävän vaikeaa saada tasaisesti seinälle, mutta täysin sen arvoinen! Ja hienosti on pysynyt paikoillaan vaikka ensin epäilyttikin että voiko muka tarra tarttua tarpeeksi tukevasti seinään. Otolle ostettiin siis uusi työpöytä, Ikean Malm -sarjaa ja mun mielestä se on ihana! Tuoliksi valikoitui jouluun sopivasti tuo mun punainen vanha nojatuolini ja napattiin Ikeasta tuollainen söpö vuohen talja mukaan!

            En jaksanut  sliipata meidän keittiötä supersiistiksi bloggaajakeittiöksi vaan otin kuvan siitä ihan sellaisena kuin se on; kyllä, meillä roikkuu ruokalappu astiakaapin ritilästä ja kyllä, meillä on nallepuh -ruokailualusta pöydällä (ja kaikkea muutakin sälää)! Mutta mä rakastan meidän keittiötä, se on osoittautunut todella toimivaksi, sekä lasku- että kaappitilaa on enemmän kuin tarpeeksi ja kaikelle on oma paikkansa. Nyt kelpaa kokkailla vaikka isommallakin porukalla, ja yksin kokkailukaan ei ole ihan pyllystä kun keittiöstä näkee koko kämpän mukavasti! Ruokapöydän mahtuu mukavasti levittämään kuudelle (tai useammallekin) hengelle, mutta me pidetään sitä nyt pienempänä kun ei me kolmestaan tarvita niin isoa pöytää. Keittiö kaipaa vielä verhoa tai verhoja, nyt ihan ensimmäiseksi olisi tarkoituksena hommata jonkinnäköiset jouluteemaiset viritelmät, mistähän löytyisi kivoja? Oon koittanut kattoa Ellosta ja Jotexia ja H&M Home:ssakin kävin pyörähtämässä mutta en ole vielä löytänyt mieleisiäni, mikähän mua miellyttäisi!

               Olkkarin joulukuusinurkkauksen sijainti ei varmaan jää kenellekään epäselväksi? Siihen odottelee tuolla eteisen kaapissa pääsyään ihana 210cm korkea valkoinen joulukuusi joka ostet
tiin viime viikolla pikkukuusen seuraksi! Käytiin äidin kanssa Stockmannilla pyörimässä kun ostettiin Tiaran huoneeseen ne valot, mutta Argoshallin ihana joulumaailma ei ollut vielä auennut silloin meidän harmiksi! Mutta nyt se on avattu ja mä suuntaan sinne heti kun jaksan raahautua taas keskustaan asti. Pakkaamisen yhteydessä tein joulukoristeinventaarion ja totesin että meillä on ihan tarpeeksi kaikkia hienoja peruskoristeita jokaisessa eri värissä joten nyt ajattelin panostaa ja ostaa muutaman showpiece -koristeen meidän kuuseen! Saapa nähdä millaisia härpäkkeitä sieltä tarttuukaan mukaan. 

           Olkkari on ainoa huone joka on melkein kokonaan uudistettu vanhaan olkkariin verrattuna, ainoastaan matot ja elektroniikka on samat vanhat. Mä  tykkään kyllä kovasti meidän uusista jutuista, mutta nyt kun tuossa on joulukuusen tilalta noi kaksi tuolia niin se kyllä selkeästi kaipaa sitä toista Expedit -hyllyä siihen kaveriksi. Ja isomman maton. Ja niitä tauluja! Mutta kaikki aikanaan, nyt on ihan turha vielä hötkyillä. Me tullaan asumaan täällä varmasti aika monta vuotta joten eiköhän me saada tästä vielä joku päivä tismalleen sen näköinen koti kun halutaankin. Ja on tää nytkin jo superkiva!

 Sellainen koti tällä hetkellä! Mä varmasti tuun tekemään uusi koti pt. 2 -postauksen heti kun täällä näyttää hieman valmiimmalta eikä näin keskeneräiseltä, mutta halusin jo nyt näyttää osan! Mitäs pidätte? Mä painun nyt nukkumaan niinkuin mun olisi tän päänsäryn kanssa pitänyt mennä jo pari tuntia sitten, mutta kun halusin tehdä uuden postauksen ettei tauko veny taas aivan järjettömäksi! Kommentteihin vastaan huomenna, pahoittelut siitä että vastailu on taas venynyt ihan liikaa! Tarkoitus oli vastata ”jo” tänään mutta mä en viitsi enää uhmata tätä päänsärkyä yhtään enempää, vaan meen suosiolla nukkumaan. Hyvää yötä ihanat!

Raskaus! Ihana raskaus ja ihana masu joka on kasvanut vähintäänkin tuplanopeudella viimekertaiseen verrattuna! Toinen raskaus on edennyt aivan omalla painollaan, täysin eri tavalla kuin ensimmäinen raskaus. Ensimmäinen raskaus täytti kaikki mun ajatukset ja haaveilin pikkuisesta vauvasta ahkerasti. Nytkin mä olen äärimmäisen onnellinen odotuksesta ja siitä että meille tulee toinen pieni, mutta voi miten onkaan niin helppoa unohtaa edes olevansa raskaana kun koittaa pyörittää arkea taaperon kanssa muuttorumban keskellä. Saattaa kulua päivä tai parikin ennen kuin muistan edes koko asiaa! Ensimmäinen kolmannes on humpsahtanut ohi aivan huomaamatta, ja nyt vaan edelleenkin väsyneenä odottelen että milloin se energinen keskiraskaus alkaa kun ei sitä näy eikä kuulu. 

         Mun alkuraskautta on tällä(kin) kertaa varjostanut jatkuva päänsärky, valonarat silmät ja ainakin muutaman kerran viikossa iskevät migreenikohtaukset. Aina puhutaan vain raskauspahoinvoinnista, mutta kyllä voin kertoa että on tämä päänsärkykin aikamoista taistelua ollut! En uskalla vielä sanoa että se olisi helpottanut, vaikka viime viikkoihin onkin jo muutamia päänsäryttömiä päiviä kuulunut, mutta toivon kovasti että se menisi pian ohitse. Viime kerralla päänsäryt loppuivat niihin aikoihin kun aloitin blogin kirjoittamisen, eli viikolla 16+ joten olen lohduttanut itseäni sillä että tässä ei toivottavasti ole enää montaa viikkoa kärvisteltävänä. Mutta tietenkin; jokainen raskaus on erilainen kuten sanonta kuuluu ja mikään ei ole varmaa. Mutta pakko on jaksaa uskoa siihen että pian se loppuu!

               Vaikka päänsärky onkin inhottavaa niin ei tästä mikään valituspostaus ole tulossa, vaan päinvastoin. Meidän tuleva pikkuinen on hartaasti toivottu ja odotettu ja niin kovin rakastettu jo masussakin.  Mä oon enemmän kuin onnellinen siitä että aika tuntuu vilistävän ihan mieletöntä vauhtia, en nimittäin millään malttaisi odottaa että saan oman pienen murusen syliin! Mutta olen silti onnellinen että tässä on vielä reilusti viikkoja jäljellä, ehditään kunnolla valmistautua pikkuisen tuloon ja Tiarakin ehtii kasvaa ja saa olla äidin ja isin ainoa vauva vielä vähän aikaa. Mä oon kyllä aivan varma että meidän neidistä tulee ihan loistava isosisko! 

Mä olen iloinen siitä että nyt toisella kertaa olen osannut ottaa odottamisen rennommin kuin ensimmäisellä kerralla, enkä ole ollut aivan niin hysteerinen joka asiasta. Ruuasta olen edelleenkin tarkka ja noudatan neuvolan suosituksia prikulleen, mutta muuten olen ollut aika rennosti enkä ole ylianalysoinut jokaista pientä liitoskipua tai selkäsärkyä. Siltikin on edelleen niin vaikea uskoa todeksi sitä että meille on annettu näin paljon onnea ja en voi muuta kuin toivoa että kaikki sujuu hyvin! Se on tämä suomalaisen pessimistinen ajattelutapa siitä ettei kaikkea saamaansa onnea muka ansaitsisi, ja se istuu (ainakin minussa) hyvin tiukassa. Mutta yritän olla ajattelematta sillä tavoin ja olla vain kiitollinen siitä kaikesta mitä meille on annettu.

             Viimeksi mä jaoin mun raskauden todella yksityiskohtaisesti mun blogissa teille kaikille, mutta tällä kertaa en aio toimia samoin. Osittain johtuen siitä, että raskaus ei tällä hetkellä näyttele pääosaa mun elämässä kuten viimeksi, vaan on vain yksi osa sitä Tiaran  (ja toki kaiken muunkin) rinnalla ja osittain johtuen siitä, että blogin vierailijoiden määrä on kasvanut niin uskomattoman suureksi, että raskauden jokainen yksityiskohta tuntuu liian henkilökohtaiselta jaettavaksi. Mä toivon että ymmärrätte tämän! Vaikka te lukijat olettekin ihania ihmisiä ja mielelläni kertoisin teille vaikka ja mitä, on valitettavasti olemassa myös niitä ilkeitä ihmisiä joiden en soisi tietävän meidän elämästä pienintäkään murusta, mutta joiden tiedän niitä silti koettavan onkia niin täältä blogista kuin muualtakin. Siksi siis tällainen ratkaisu. Mutta varmasti raskaus tulee silti täällä näkymään, ehkä paljonkin, mutta ei samassa mittakaavassa kuin viimeksi. But I’m a human not a sandwich ei siis tule muuttumaan takaisin raskausblogiksi vaan käsittelee meidän kaikkien elämää ihan kuten tähänkin asti!

Mä siirryn nyt sohvalle kasvattelemaan pötsiä (ja kaikkia muitakin vartalonosia) valkosuklaalla ja pipareilla ja toivotan teille kaikille upeaa alkanutta marraskuuta ja ihanaa alkavaa viikkoa! Kuulumisia ja mahdollisesti ensimmäistä kurkistusta meidän uuteen muutonjälkeiseen kotiin luvassa ensi viikolla!

Kun mä aloitin bloggaamisen toukokuussa 2011, en olisi osannut kuvitellakaan mitä kaikkea mahtavaa tämä harrastus voisi tuoda tullessaan. Uusia ihania ystäviä, loistavia vinkkejä ja myös uusia mahdollisuuksia. Puolessatoista vuodessa teidän määränne on kasvanut aivan huikean paljon, ja olen kiitollinen teille kaikille jotka jaksatte kuukaudesta toiseen meidän kuulumisiamme lueskella. Olette kyllä valaneet muhun uskoa itseeni ja positiivista mieltä enemmän kuin laki sallii! Nyt on tullut aika tarttua uuteen aivan mielettömään mahdollisuuteen jollaista mulle on tarjottu; nimittäin Kideblogit -äitiblogiportaaliin! Kideblogit on aivan uudenlainen tammikuussa avattava blogiportaali, joka tarjoaa lukijoilleen samalta sivustolta ihanien äitien kirjoittamia ihania blogeja. Kaikki keskenään erilaisia, ja juuri siksi niin ihania. 

             Portaalin idea on niin mieletön ja porukka niin mahtava, että kieltäytyminen kutsusta ei tullut kuuloonkaan. Enpä olisi 1,5 vuotta sitten uskonut että mulle tarjotaan joskus näin upeaa mahdollisuutta, enkä kyllä meinaa sitä uskoa vieläkään. Mutta totta se on, ja tammikuussa But I’m a human not a sandwich muuttaa uuteen osoitteeseen ja toivon että myös te kaikki ihanat lukijat seuraatte perässä! Tämä syksy on ollut aikamoinen muutosten syksy, mutta sen lupaan että uudessakaan osoitteessa blogin sisältö ei tule muuttumaan. Kideblogeissa se on juuri niin mahtavaa, että mistään ei ole pakko kirjoittaa mistä itse ei halua vaan blogiaan saa toteuttaa tismalleen sillä samalla omalla tyylillä kuten ennenkin. Siksipä voinkin taata, että seison sanojeni takana jatkossakin kaikissa kirjoituksissa ja bonuksena saan tarjota teillekin kivoja juttuja joista itse pidän!

Tammikuussa on siis taas muutto edessä, mutta siihen asti saatte parhaiten infoa tulevasta käymällä tykkäämässä  Kideblogien facebook -sivusta täällä! Kaikkien ennen tammikuuta tykänneiden kesken arvotaan myös yhteistyökumppaneiden tuotepalkintoja, joten kannattaa käydä peukuttamassa!

PS: Mä voisin kuvitella, että tämä ei ollut ihan se ensimmäinen postaus jonka olisitte kuvitelleet mun kirjoittavan viikon muuttotauon jälkeen, mutta en vain voinut enää pitää tätä salaisuutta koska olen niin innoissani! Mulla on niin paljon kerrottavaa teille etten meinaa pysyä edes itsekään perillä! Mutta myöhemmin tänään olis luvassa sitä raskauspostausta jota aiemmin lupailinkin joten pysykää kuulolla! Olette ihania3>