Kesän 2015 asut

21.08.2015

Kokosin yhteen kaikki tänä kesänä blogin puolella nähdyt päivän asut ja valitsin omat suosikkini, kertokaa ihmeessä mitkä on teidän lempparit ja mistä ette tykkää yhtään. Huomaan että mitä lämpimämmäksi sää muuttui, sitä enemmän ihastuin väreihin ja kuvioihin, sillä loppukesän asuissa niitä on nähtävissä paljon enemmän kun alkukesän viileän beigeissä ja asiallisissa viritelmissä. Mun mielestä nämä asut aika hyvin heijastelevat kuluneen kesän säätiloja, ehkä olen siis vihdoinkin oppinut pukeutumaan sään mukaan?

1. Mom Jeansit, trenssi & Air Force 1:t

Tämä oli ihanan rento asu, josta tykkään edelleen kovasti. Jotenkin vaan nyt kun on enemmän loppukesällä käyttänyt naisellisia mekkoja niin tämä näyttää tosi eri tyyliseltä, jopa vähän hassulta!

2. Printtipaita, revityt farkut ja tennarit.

No tämä oli hauska asu kesäillan pyöräilyihin, ja tuo paita oli hauska kun samisteltiin tyttöjen kanssa ja laitettiin jäätelöpaidat ja nutturasaparot yhtäaikaa. Mutta siihen se jää, 2- ja 3-vuotiaan kanssa samisteluun, onhan tämä nyt muuten aika teini.

P6133786-3x

3. Lierihattu, neule, pillit ja korkkarit.

Mun mielestä tämä on ihana naisellinen asu, ja yksi mun kesän lemppareita. Harkitsen ehdottomasti syksyksi villahatun ostamista!

P6190038-4x

4. Pastellisävyjä Tukholmassa.

Vaaleanlila River Islandin paita ja samanmerkin pastellisiniset korkkarit ovat olleet mun kesän lemppareita, ja kovassa käytössä molemmat. Voisin laittaa tämän saman asun päälle vaikka heti, jos korkkareiden korkolappu ei olisi edelleen rikki Suomenlinnan jäljiltä!

P6260725-3

5. Bikbokin lempimekko ja beiget ballerinat

Kenkävalintaa lukuunottamatta asu on mun tämän kesän suurin ihastus. Nuo ballerinat olivat ainoat ei-lenkkarit jotka mulla oli Oulussa mukana, ja tämä asu on kuvattu siellä. Muuten olen käyttänyt mustia teräväkärkisiä ballerinoja kultaisella nilkkaremmillä, ja ne sopivat paljon paremmin. Tuo mekko on vaan niin ihana, siksi se komeilee bannerissakin jopa tekstissä.

P7031763-3

6. Bomber, sortsit ja tennarit.

Rento viileämmän päivän look josta tykkään edelleen, sopii hyvin myös syksyyn kun vaihtaa sortsit johonkin vähän pitkälahkeisempaan.

P7061949-3

7. Farkkupaita ja tekonahkalegginsit.

Asu oli mun mielestä tosi kiva, ja voisin laittaa toistekin päälle. Onneksi ilmat ovat vähän lämmenneet ja nyt tulisi hiki jos laittaisi farkkupaidan ja takin yhtäaikaa päälle!

P7112539-3

8. Vaaleansininen häävieraan asu.

H&M:n ihana mekko ja River Islandin kengät olivat mun mielestä niin hyvä asu! Kaikki sopi kerrankin kynsiä myöten yhteen ja jotenkin mulla oli sellainen olo että näytin itseltäni. Yksi mun kaikkien aikojen lemppariasuista.

viivijaantti5

9. Valkoinen neule ja matalat farkut.

Muistan tuon päivän olleen tosi viileä, oikein hytisin kun otettiin kuvia. Mutta asu on kivan rento, sopisi hyvin myös syyspäivänä töihin.

10. Mustavalkoinen kimono.

”Millainen äiti pukeutuu minihameeseen ja napapaitaan?”, no tällainen ihan tavallinen pian 24v rouvashenkilö Helsingistä, joka tykkää ulkoilla ja leikkiä lasten kanssa, laittaa ihan semihyvää ruokaa ja jolla on aika kuuma aviomies. Mielipiteitä jakanut asu näyttää mun silmään ainakin kivalta, miksipä ei muka helteellä saisi käyttää vähän pienempiäkin vaatteita?

P8100233-2

11. Ohut neule, pastellitoppi ja mustat farkut.

Tässä asussa olin Ikean kuvastolanseerauksessa, ja se oli mun mielestä oikein kiva. Rento mutta tyylikäs, ja mukava. Kiharat on aina mulle vähän hankalat, pidän niitä niin harvoin että en tunne oloa omaksi niissä, mutta silti haluan aina kokeilla ja sitten hämmennyn peilikuvasta.

P8130081-3

12. Sininen ohut mekko.

Mekko on tuorein esitelty asuni, ja mä tykkään siitä kyllä! Onneksi palan tästä äärimmäisen kesäisestä asusta voi siirtää syksyyn kun yhdistää tuon kaulakorun vaikkapa v-aukkoiseen pitkähihaiseen puseroon ja farkkuihin.

P8140208-3

13. Valkoinen neule ja vaaleansininen mekko

Tämä asu oli oikeastaan ihan vahinko, otin valkoisen neuleen mukaan kun ajattelin että mulle tulee kylmä! Mutta se toimikin yllättävän kivasti mekon kanssa. Tässä muuten ne mustat kengät kultaremmein joista puhuin punaisen mekon kohdalla, nämä olisivat sopineet siihen paljon paremmin!

Selkeästi käytetyin vaate oli beige trenssitakki, onneksi vain alkukesästä. Toiseksi käytetyin taisi olla pastelliliila toppi joka on varmasti syksynkin suosikkeja. Se on tosi tyylikäs, ihanan pelkistetty ja jotenkin sellainen mun näköinen.

Mikä numero oli teidän suosikki? Mikä inhokki?


Ensimmäinen tanssitunti

20.08.2015

Eilen me vietiin meidän esikoinen elämänsä ensimmäiselle tanssitunnille. Tiistai-iltana ryntäsin Itikseen vielä varttia  ennen sulkemisaikaa ostamaan neidille tanssivaatteita, ja voi sitä hymyä mikä hänen kasvoilleen levisi kun hän näki oman uuden asunsa. Illalla uni ei meinannut tulla millään kun hän mietti millaisia tanssiliikkeitä tunnilla tehtäisiin, olisikohan siellä kivoja kavereita ja millainen opettaja olisi.

Aamulla dagiksessa hän ylpeänä kertoi kaikille menevänsä tanssitunnille iltapäivällä, ja sitten kun me haettiin tytöt niin tuntui että tyyppi kohta halkeaa innostuksesta. Ehdittiin juuri syödä ja lähdettiin sitten kohti tanssikoulua, missä vaihdettiin reippaasti vaatteet ja sitten vain odoteltiin että tunti alkaa. Kieltämättä vähän jännitin että mitenköhän meillä sujuu, etenkin kun  paikalla oli muutama lapsi jotka eivät kertakaikkiaan halunneet osallistua tunnille jolle heitä oltiin viemässä, ja näyttivät sen hyvin selkeästi.

Tiara kuitenkin juoksi heti sisään saliin kun ovi avautui, huusi vaan meille heippa ja lähti reippaasti tanssimaan. Me odoteltiin sillä aikaa salin ulkopuolella, ja vaikka en seissytkään nenä kiinni oven lasissa tuntia, niin välillä näin kuinka iloinen neonpinkki tyttö vilahti ohi vinhaa vauhtia. Aika meni nopeasti, ja tunnin lopuksi vanhemmat saivat tulla saliin katsomaan loppuesityksen, joka oli ihan mahtava.

Tiara oli ihan mukana, ja muisti tanssia leveä hymy kasvoillaan koko sarjan ajan. Itselläni se hymy oli aina kaikkein vaikeinta tanssiesityksissä pienenä, kun mä keskityin niin kovaa että oli varmaan vaan otsa rypyssä ja kieli poskella, haha. Oli kyllä ihan parasta katsoa tanssia, ja näitä loppuesityksiä onneksi pääsee tässä pienten ryhmässä katsomaan joka viikko. Jos nämä esitykset ovat näin tunteikkaita pienessä salissa jo, niin voin vaan kuvitella miten kyynelkanavat aukeavat joulukuussa sitten kun pääsee katsomaan joulunäytöstä isolta näyttämöltä!

Meidän pienempikin haluaisi kovasti jo mukaan tanssiin, mutta varmaankin odotellaan hänen kanssaan vielä kevääseen, koska tunteja on tuossa samassa tanssikoulussa vasta 3-vuotiaasta alkaen. Mun mielestä tanssi on ihana harrastus ja olen iloinen että meidän tytötkin ovat siitä innoissaan. Toki he saavat harrastaa mitä ikinä haluavat, mutta tanssi on hyvä harrastus joka sekä kehittää liikunnallisia taitoja, että esiintymistaitoja ja on vielä ihan super kivaa. Jännää nähdä kuinka suureksi innostus kasvaa, mulla tanssi pysyi aina vaan harrastuksena, mutta mahdollisuuksia on kuitenkin lähteä kilpailemaan ja kokeilemaan vaikka mitä tanssilajeja, etenkin kun aloittaa pienenä ja saa hyvän pohjan. Mutta ei mennä nyt kuitenkaan asioiden edelle, tärkeintä on että neidillä on nyt joku ihan oma viikottainen juttu josta hän nauttii ja jossa saa tuntea olevansa hyvä.

Tiara käy nyt samassa tanssikoulussa, jossa itse kävin monta vuotta siihen asti että muutettiin Ouluun ja tuli kyllä niin nostalgiafiilikset, vaikka osoite onkin nykyään eri kuin mun lapsuudessa. Ja kieltämättä tuli itsellekin sellainen olo että olisi ihana  taas jatkaa tanssiharrastusta vuosien tauon jälkeen, tuli sitä kuitenkin lapsuudessa ja teini-iässä se yhdeksän vuotta harrastettua. Mutta ehkä mä nyt en haukkaa liian isoa kakkupalaa, meillä on niin paljon meneillään juuri nyt että en halua ottaa ylimääräistä stressiä tai aikataulutusta mistään enää enempää. Katsellaan sitten kun on vähän vähemmän toiminnantäyteinen elämänvaihe.

Esikoinen tuolla opettaa kuopukselle eilisiä tanssiliikkeitä, ja iloitsee siitä että seuraavaan tanssituntiin on enää kuusi yötä. Taidan liittyä seuraan, meillä on tänään nimittäin vapaapäivä ja aiotaan tehdä kaikkea kivaa koko päivä. Aivan ihanaa torstaita kaikille <3


Viikon arkiruoka #23

19.08.2015

Kesän aikana säännöllisen epäsäännöllisesti päivittynyt Viikon arkiruoka -postaussarja on tarkoitus herättää henkiin taas kun arki on alkanut rullaamaan. Tällä kertaa tarjolla olisi kalareseptiä, niitä ei nimittäin turhan montaa ole tullut jaettua vielä tässä sarjassa. Me kokkailtiin viikonloppuna kalaa, kun mulla yhtäkkiä rupesi hirveästi tekemään mieli uunilohta. Halusin tehdä jotain raikasta, hyvää ja terveellistä kalasta, enkä hukuttaa sitä kermaan niinkuin yleensä. Siksi päätin kokeilla yhdistää limeä ja hunajaa uuniloheen ja ai että siitä tuli hyvää!

Uunilohihan on superhelppo ruoka, ei tarvitse kuin heittää mausteet päälle ja odotella vartti että kala kypsyy uunissa. Kaveriksi voi tehdä mitä vaan, me nyt viikonlopun kunniaksi väännettiin vielä alusta asti ihan perus kuorelliset lohkoperunat pippurilla ja suolalla, mutta ihan hyvin voi arkena fuskata vaikka pakasteperunoilla. Siihen vielä salaattia ja avot!

Lime-Hunaja -maustettu uunilohi

n. 4-5 annosta

850g lohta

2 limeä

1rkl hunajaa

2 kevätsipulia

sormisuolaa

mustapippuria myllystä

Laita kala uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. ripottele pinnalle suolaa oman maun mukaan. Raasta yhden hyvin pestyn limen kuori. Sekoita kulhossa kahden limen puristettu mehu, ja ruokalusikallinen hunajaa. Kaada hunaja-limemehuseos kalan pinnalle, ja ripottele myös limen kuori sekä mustapippuri. Pilko kevätsipulit pieneksi ja lisää nekin kalan päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia. Varo ylikypsymistä!

Tämä maistui myös meidän lapsille, ja Otolle joista ainoastaan Tiara on kalan ystävä. Toivottavasti maistuu teillekin!

Ihanaa päivää kaikille <3


Meidän makuuhuone

18.08.2015

Makkari on vielä(kin) kesken, sillä ei olla keksitty sänkyratkaisua joka olisi meille täydellinen. Meillä on siis edelleenkin makuuhuoneessa 120cm leveä sänky, ja nukutaan yhtä tiiviisti kuin silloin alkuaikoina. Vaikka molemmat hivuttautuisivat eri puolille sänkyä, jää meidän väliin maksimissaan 5cm tilaa. Romanttista? Ehkä, mutta myös hikistä ja hankalaa. Muuten mä tykkään meidän makkarista nyt ihan hirmuisesti, värimaailma ja kaikki muut kalusteet miellyttävät silmää ja tilaa löytyy.

Tilanpuute on kuitenkin isoin hankaluustekijä sängyn valinnassa, me halutaan ehdottomasti 160cm leveä sänky, mutta se taas vie aivan järkyttävän suuren osan meidän pienen ja hankalapohjaisen makuuhuoneen pinta-alasta, jolloin sinne ei juuri muuta enää mahdukaan. Vaaterekin, mahdolliset säilytyskalusteet ja muut voi unohtaa aivan täysin. Hyvä jos saa edes minikokoiset yöpöydät mahtumaan. Toisaalta saatoin ehkä tätä kirjoittaessani keksiä vihdoinkin täydellisen ratkaisun. Ehkä me voitaisiin tehdä niin, että ostettaisiin 160cm leveä sängyn runko säilytyslaatikoilla varustettuna, ja lisäksi seinälle seinähyllyt joihin voisi laittaa sitten yövalot ja kirjat ja puhelimen laturit sun muut. Vaaterekin saisi ehkä juuri ja juuri mahdutettua vielä sitten?

Ikean Brimnes-sänky kiinnostaa ehkä eniten, siinä olisi niin kivasti tilaa. Sängyn päädynkin tosin voisi ostaa säilytystilalla varustettuna, jolloin seinälle ei tarvitsisi kiinnittää hyllyjä ja pelätä että ne tippuvat päähän. Mulla ei ole ollut lapsuuden jälkeen sängyn runkoa ja patjaa erikseen, vaan aina runkopatjasänky. Sängynrunko ja joustinpatja yhdistelmänä vaan tuntuu jotenkin nyt meidän tarpeisiin paremmalta juurikin sen säilytystilan vuoksi, jaa onhan tuo Brimnes myös kauniin ja siistin näköinen. Millaisia sänkyjä teillä on? Miten olette ratkaisseet pienten makuuhuoneiden säilytystilaongelmia?

Oman nurkkaukseni makuuhuoneesta olenkin esitellyt, mutta muutenkin makuuhuoneessa näkyy aikalailla mun kädenjälki koruissa, vaaterekissä ja väreissä. Naureskeltiin Oton kanssa, että ensin olen monta vuotta ilman omaa paikkaa, ja sitten valtaankin kokonaisen huoneen. Onneksi se ei haittaa Ottoa, kun hänellä on oma miesnurkkansa olkkarissa, joka ainakin toistaiseksi hänelle riittää oikein hyvin. Katsellaan sitten kaukana tulevaisuudessa sitä mancavea ja mulle jättimäistä walk-in-closetia Carrie-tyyliin.

Makuuhuoneen lampunvarjostin on Kodin1:stä, ja sisällä oleva iso lamppu on Clas Ohlsonista, matto Kodin1:stä myös ja vaaterekki Ikeasta. Myös Vittsjö-meikkipöytä on Ikeasta, sekä porrasjakkara, joka maalattiin itse Pinterestistä löydetyn Ikea hackin inspiroimana. Ikean kehykset odottelevat vielä lattialla kuvia sisälleen, ja sitten varmaan laitetaan sellainen kapea tauluhylly seinälle jonka päälle niitä kasataan. En malttaisi odottaa että saadaan makkarikin täysin valmiiksi, mutta on se nyt kyllä parempi kuin koskaan aikaisemmin!

Huomasittekin varmaan että Indiedaysin sivusto on uudistunut, ja nykyään postauksia voi etsiä myös erilaisten teemasivustojen avulla. Mun mielestä uudistus on tosi kiva ja raikas, mitäs te tykkäätte? Onko helppo käyttää?

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille! <3


Miten kävi kesän bucketlistin?

17.08.2015

Kesä alkaa lähestyä loppuaan, ei ehkä (onneksi) säiden puolesta, mutta sen puolesta kyllä että suurin osa ihmisistä on palannut takaisin arkeen. Mielelläni venytän kesää edelleen niin paljon kuin pystyn, heittäydyn loma-asenteen vietäväksi vapaapäivinä ja teen kaikkea hauskaa sen sijaan että hautautuisin vielä kotiin syyskynttilöitä fiilistelemään, mutta kyllä se syksy on jo tuloillaan.

Kesän viimeisten päivien tai viikkojen kunniaksi, ja ennenkuin kuvasaldo paisuu liian massiiviseksi, ajattelin käydä läpi alkukesästä tekemäni bucketlistin. Kuinkas kävi, tehtiinkö me mitään mitä listalla luki? Lisäksi saan tietenkin tästä hienon syyn jakaa kesän lemppareimmat kuvat ja fiilikset, ja palata itsekin vielä fiilistelemään tätä mieletöntä kesää.

Tänä kesänä halusin:

Ottaa rennosti. Rennosti on otettu, olen löytänyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen sellaisen rauhan ja taidon päästää välillä irti ja olla vaan.

Nähdä kavereita. Kavereita on nähty niin kotona, Oulussa kuin mökilläkin, käyty kylässä puolin ja toisin ja tehty yhdessä vaikka ja mitä. Ihanaa on ollut saada kauempaakin vieraita meille ja jutella rauhassa yöhön asti.

Juhlia Oton ja Simon viiskymppisiä isosti. Bileet olivat hauskat, ja isotkin. Uima-allas täynnä juotavaa, mahtavaa seuraa, iloinen fiilis ja kiva hotelli yöksi, mitä muuta olisi voinut edes toivoa?

Grillata usein ja paljon. En sanoisi että usein ja paljon, mutta ollaan me tänä kesänä grillattu ainakin kerran parissa viikossa, mikä on meille ihan hyvin. Grilliruoka on ah-niin-hyvää, pitää nauttia vielä siitä että on tarpeeksi lämmin grillailusää.

Matkustaa Ouluun koko perheen kesken. Onneksi päästiin Ouluun ja saatiin olla siellä  useampi päivä, oli aivan ihanaa!

Käydä monta kertaa piknikillä ympäri Helsinkiä. Alkukesällä käytiin tyttöjen kummitädin kanssa piknikillä, mutta se taisikin jäädä ainoaksi. Pitäisi ehdottomasti mennä vielä uudestaan.

Käydä perinteisellä Tukholman  risteilyllä lasten kanssa. Me vietiin tämä muutama askel pidemmälle tänä kesänä, ja tehtiinkin risteilyn sijaan reittimatka. Oli mieletöntä viettää Tukholmassa useampi päivä ja irtautua kaikesta ihan täysillä. Oli ihana reissu!

Syödä liikaa jäätelöä. Ehdottomasti toteutunut juttu, loppukesän Ben & Jerry’s överit oikein kruunasivat tämän jäätelökesän. Lapsille ollaan sentää yritetty pitää jotain rotia tekemällä hedelmäjätskejä itse, mutta me itse ollaan kyllä possusteltu oikein urakalla.

Käydä torilla ostamassa mansikoita. Ei olla käyty vielä! Tämä pitää korjata, ehkäpä mansikat torilta ja sen jälkeen piknikille vaikka Kaivopuistoon? Sen sijaan tytöt ovat syöneet mökillä mansikoita ja mustikoita suoraan pensaasta, mikä on melkeinpä vielä ihanampaa!

Käydä Hietalahden torilla kirppistelemässä joku sunnuntai. Hietsun torillekaan ei olla vielä menty, vaikka Malmin Huonekalujen Kirppis tsekattiinkin. Hietsussa olisi kyllä mahtavaa käydä, onneksi tässä on vielä aikaa.

Viettää lasten kanssa rannalla niin monta päivää kuin mahdollista. Ollaan tosiaan vietetty rannalla niin monta päivää kuin mahdollista, mikä ei päivien lukumääränä ole kovin suuri kesäsäät huomioon ottaen. Mutta jokainen rannalla vietetty päivä on ollut ikimuistoinen ja ihana!

Tanssia ainakin kerran aamuun asti. En tanssinut kertaakaan aamuun asti, enkä edes lähelle aamua. Ajatuksena se on hullaannuttavan ihana ja houkuttava, mutta ainakin mulla väsymys alkaa jo siinä yhden-kahden maissa ihan viimeistään ja silloin sitä istuu paljon mieluummin taksissa matkalla kotiin perheen luokse kuin joraa hikisenä ja janoisena musiikin pauhatessa. En tiedä onko tämä vanhuutta, laiskuutta, koti-ikävää, huonoa kuntoa vaiko niiden yhdistelmä, mutta jäi toteuttamatta. Ehkä vielä joskus.

Olla mahdollisimman paljon ja usein ilman meikkiä. Alkukesästä en toteuttanut tätä, mutta loppukesästä olen vähän petrannut, ja ollut sekä paljon ilman meikkiä että ottanut isoja askeleita ihonhoidossa ja saanut jopa ihon kuntoa parannettua. Tästä lisää myöhemmin.

Tehdä itse hedelmä-mehujätskejä niin usein että niitä voi syödä joka aamu. Liian usein ei näitäkään tehty, mutta jokusen kertaa kuitenkin onneksi. Pitäisi taas tehdä, ne on tosi hyviä!

Ottaa revanssin ja yllättää Oton kunnon vesisodalla. En saanut revanssia tänäkään kesänä! Tytöillä ja Otolla oli joku salainen suunnitelma ja yllättäen se olin taas minä joka kastui eniten. Ensi kesänä tämä kostetaan, vai kerkeisiköhän sitä vielä?

Viettää aikaa isovanhempieni kanssa. Oulussa sain viettää heidän kanssaan aikaa, mikä oli ihanaa. Tytöt pääsivät kastelemaan mun mummun kanssa kukkia ja katsomaan mun papan sylissä piirrettyjä. Oli niin ihanaa nähdä heitä, ja kaikkia muitakin Oulun sukulaisia kunnolla ja rauhassa.

Mennä Oton kanssa yöuinnille aina kun siihen on mahdollisuus. Ei olla päästy kertaakaan, mikä kovasti jää harmittamaan. Mutta ensi kesänä sitten!

Käydä Lintsillä, Korkeasaaressa ja kaikissa muissa perinteisissä kesäkohteissa. Lintsi check, Korkeasaari ei. Korkeasaaren sijaan ollaan käyty kotieläintiloilla, joissa eläinten kanssa pääsee ihan eri tavalla kontaktiin ja jotka tuntuvat olleen etenkin kuopukselle paljon suurempi elämys kuin eläintarhassa kaukaa tiirailtavat eläintenhännät tai puskasta pilkistävät korvat.

Viettää sadepäivän lasten kanssa museokierroksella. Tämä on vielä tekemättä, onneksi se on täydellinen aktiviteetti syksyyn eikä mikään estä toteuttamasta sitä kesän jälkeenkään.

Kuvata paljon pieniä videopätkiä meidän kesästä, ja tehdä niistä kesän lopussa yhden pitkän kollaasin. Check! Mulla on kymmeniä pieniä videopätkiä meidän kesästä, ja aion tehdä niistä kaikkien aikojen kesäkollaasin kunhan löydän jostakin 6-10 tuntia aikaa editoinnille. Ajan lahjoittajia, anyone?

Ottaa äkkilähdön jonnekin. Me otettiin äkkilähtö Tukholmaan, ei järin jännittävä valinta eikä nyt ihan sitä mitä tällä tarkoitin, mutta arvatkaa mitä? Se oli silti ihan paras reissu. Kyllä niitä äkkilähtöjä ehtii ottaa myöhemminkin, esimerkiksi sitten kun mulla on ihan oikea 24:n päivän kesäloma joskus.

Käydä brunssilla jossain keskustan ihanassa kesäravintolassa. Check! Kiilan brunssi testattu, plus Tukholman hotellin, ja Helsingin Indigo Hotelin ihanat aamiaisbuffetit. 

Katsoa Oton kanssa ihan sikana leffoja iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Leffoja ei oikeastaan olla katsottu juuri ollenkaan, mutta Netflixin sarjoja sitten senkin edestä. Jos Sense8 ja House of Cards on teillä vielä katsomatta, niin katsokaa äkkiä! Niin huippuja sarjoja molemmat.

Käydä lenkillä keskellä yötä, kun on vielä valoisaa. Yksi yölenkki me tehtiin Jemmin kanssa, mutta muuten on jäänyt lenkkeilytkin aika minimiiin. Onneksi hyötyliikuntaa tulee joka päivä useampi kilometri aamun tarhalle kuskaamisista ja töihin kävelyistä.

Käydä Stadikalla uimassa. Ei olla käyty. Vielähän sinne ehtisi, jos säät pysyvät lämpimänä. Stadikka on vaan tuntunut niin kaukaiselta kun tuo ihana merenranta on tuossa vieressä, vaikka alkukesästä ajatus houkuttelikin.

Pitää lasten kanssa tyttöjen päivän jolloin he saavat päättää kaikesta. Check! Me pidettiin kokonainen tyttöjen viikonloppu kun Otto oli poikien mökkireissulla. Oli muuten ihanaa!

Käydä mökillä, ja saunoa puusaunassa. Puoliksi toteutettu, mökillä käytiin mutta saunaan asti ei päästy kun lähdettiin ajamaan jo illaksi takaisin kotiin. Saunomisen sijaan pelasin petankkia ja mölkkyä ekaa kertaa varmaan kymmeneen vuoteen, ja oli ihan huippuhauskaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nauttia, elää hetkessä ja luoda niitä parhaita muistoja joita muistellaan vielä vuosien päästä. Sitä olen ehdottomasti tehnyt. Tätä kesää ei voi unohtaa, niin huikea se on ollut. Ja arvatkaa mikä parasta? Ei se huikeus kesän loppumiseen lopu, vaan syksyllä odottaa kaikkea ihanaa kunhan vaan on avoinna mahdollisuuksille ja antaa kaiken ihanan tulla luokse.

Voisi ehkä sanoa että olen onnistunut luomaan perheeni kanssa sellaisen  kesän kuin toivoimmekin? Aika moni kohta on checkattu tai ainakin puoliksi räpiköity, ja tämäkin oli van ideoita antava lista siitä mitä haluttaisiin tehdä. Kesä on antanut tämän listan lisäksi myös ihan mielettömän paljon enemmän, ja mä pidänkin listan ensimmäistä ja viimeistä kohtaa kaikkein tärkeimpinä.

Jos ei tuota asennetta unohda muinakaan vuodenaikoina, voi elämässä tapahtua aika makeita juttuja. Sitäpaitsi arki on paljon hauskempaa jos joskus leikkii olevansa lomalla, ja ostaa vaikka lounastauolla jäätelön keskellä talvea, tai menee rannalle leikkimään lasten kanssa hiekkaleluilla lokakuun syysauringossa. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti, eikä lomafiilistä kannata haudata toimistotarvikkeiden alle. Tsemppiä ja ihanaa alkavaa syksyä kaikille<3