Maanantain kunniaksi haluan levittää ympärilleni hyvää mieltä ja iloa viikon alkuun, ja siksi päätin tänään listata kymmenen kivaa asiaa joista olen juuri nyt iloinen, kiitollinen ja onnellinen. Mistä sinä iloitset juuri tänään, mikä on mennyt hyvin?

1. Terveys ja eka treeni antibioottikuurin jälkeen

Voin kertoa, että tuntui oikeasti niin hyvältä kahden viikon tauon jälkeen pukea treenikamppeet päälle, laittaa musiikit kaakkoon ja haastaa itseä. Kaikkein eniten kaipasin kipeänä ollessa nimenomaan treenaamista, heti tuntui menevän niskakin jumiin kun ei voinut vahvistaa lihaksia ja venytellä kunnolla. Tämän päivän treenin jälkeen olo oli hikinen, mutta niin loistava. JES!

2. Valmis ja herkullinen lounas

Kerrankin ostin niin ison palan lohta, että sitä jäi yli seuraavan päivän lounaalle, eli tälle päivälle. Lounaaksi söin siis ihanasti vielä entisestään maustunutta aasialaista uunilohta, joka oli vielä tänäänkin niin hyvää. Se on aina ihan parasta, jos on valmis lounas kotona. Aasialainen uunilohi taitaa edelleen olla omista ruuistani se kaikkein lempparein.

3. Uudet terassikalusteet

Tehtiin loistava löytö viikonloppuna, ja ostettiin hyvällä alennuksella avajaistarjouksesta ruokapöytä ja tuolit meidän terassille. Ne olivat juuri sellaiset joita oltiin etsitty, ja saatiin niistä tuntuva alennus kun satuttiin remontin jälkeisten avajaistarjousten aikaan kauppaan. Ihan mahtavaa. En oikeasti malta odottaa että terassi on valmis, ja saadaan istuskella siinä ilta-auringossa katsomassa kun lapset leikkii (tai herkuttelemassa uusilla perunoilla, sillillä ja voikastikkeella. Ihan ekana siihen terassille pitää tosin asentaa se portti, meidän taapero yrittää muuten karata koko ajan.

4. Juhlaviikko

Tällä viikolla on Inspiration Blog Awardsit, sekä meidän rakkaan keskimmäisen 5v-synttärit, joten juhlia piisaa. Ihan parasta, kun saa nähdä kaikkia ihmisiä, pukeutua kivasti ja vielä suunnitella juhlia. 5v-juhlia suunnitellaan hirviöteemalla, ja mulla on suunnitelmat kovasti käynnissä. Pitää keksiä kaikkea mahdollisimman hirvittävää tarjottavaa. Keskimmäinen on ehdottanut äidin asuksi mm. cookie monsteria ja muumiota, ja pikkusisko voisi kuulemma olla hirviö-peruna. Katsotaanpa vain mitä keksitään!

5. Kuopuksen parantuneet päiväunet & myöhäisemmät aamut

Kipeänä ollessa päiväunet lyhenivät puolen tunnin mittaisiksi pikatorkuiksi, ja aamuherätykset aikaistuivat kello viiden ja kuuden välille. Nyt ollaan vihdoin palattu takaisin normirytmiin, eli aamuseiskan herätyksiin ja kolmen tunnin päikkäreihin. Tuntuu luksukselta, ja se miten paljon enemmän saa aikaan on ihan uskomatonta. Kipeänä ollessa kerkesin stressaantua aika tavalla tehtävälistan kasvamisesta, mutta nyt voi taas rentoutua onneksi.

6. Työt

Se samainen välillä stressaava tehtävälista on myös yksi mun suurimpia ilon ja ylpeyden aiheita heti lasten jälkeen. Olen niin järjettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että töitä riittää ja olisi paljon enemmänkin kuin ehdin tai pystyn edes tekemään. Se, että saa tehdä työtä jota rakastaa koko sydämestään, on tilanne josta täytyy olla kiitollinen ihan joka päivä. Viime aikoina olen saanut tehdä todella mielenkiintoisia juttuja sekä blogin että sisällöntuotannon puolella, ja se on ihan mahtavaa. Siitä huolimatta, että välillä töitä on joka sormelle, olen oppinut välillä hölläämään. Jotta voi tehdä töitä 100% teholla, on välillä pakko myös pysähtyä ja rentoutua.

7. ”EI TUU!” ja muut kuopuksen uudet taidot

Meidän taapero on alkanut sanomaan ekoja lauseitaan, joista tämän hetkinen suosikki on ehdottomasti ”EI TUU!”. Hän siis sanoo ei tuu, kun häneltä kysytään ”Tuutko syliin” tai ”tuutko istumaan tänne äidin viereen”. Hän puhuu ihan pyörryttävän paljon, ja tuntuu että en edes muista mitä hän oppi toissapäivänä, kun hän on oppinut eilen ja tänään niin paljon. Hän on kyllä mahtava tyyppi, jolla tahtoa ja rakkautta riittää. Ainiin, viime viikolla ikää tuli täyteen jo vuosi ja kaksi kuukautta. Hurjaa!

8. Kivettömät kadut

Kaduilta on siivottu suurin osa pikkukivistä jo pois, ja se fiilis kun kävelee kuivalla asfaltilla tennarit jalassa on vaan niiiiin BEST! Ihan mahtavaa. Ja kuinka onnellisia lapset on, kun liikkuminen on helpompaa ja ulkona on lämpimämpää!

9. Otto ja lapset

Tämä on tietysti vakio, josta olen kiitollinen ihan joka sekunti. Siksi tämän täytyy olla mukana myös jokaisella elämäni kiitollisuuslistalla, muistuttamassa siitä, että omaa perhettä ei voi, eikä saa pitää koskaan itsestäänselvyytenä. Oma perhe on just ne tyypit, jotka ansaitsee kuulla joka päivä, vaikka monta kertaa päivässä, miten tärkeitä ne on, miten paljon niitä rakastaa, ja miten onnellinen niistä on. Ja ne on just ne tyypit, jotka muistaa kertoa samat asiat myös mulle, just silloin kun sitä eniten tarvitsen.

10. 14 astetta lämmintä

Mä lähdin tänään kuopuksen kanssa hoitamaan vähän kaason hommia, kun mentiin mukaan morsiamen hääpuvun sovitukseen Atelje Tuhkimotarinaan. Kotona harmittelin kun paksumpi viltti oli pesussa, ja pohdin, että pärjääköhän kuopus merinovilla-housuilla, college-leggareilla, merinovilla-paidalla, hupparilla ja bomberilla, sekä pipolla ja lapasilla (+ sillä ohuella peitolla rattaissa), kun kävellään ulkona parin sadan metrin matka. Kun astuttiin ulos, mua alkoi naurattamaan. Lämpömittari näytti Vallilassa varjossa 14 astetta, ei tuullut yhtään ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Oli niin uskomattoman lämmintä, varsinkin kun miettii vielä viime viikolla iskenyttä takatalvea. Uskomaton muutos siihen nähden.

Ihana fiilis kun miettii näitä kaikkia kivoja asioita, jotka tänäänkin on saanut hymyilemään. Tämä aurinkoinen maanantai oli kyllä ihan täykky aloitus tälle uudelle viikolle. Toivottavasti tekin olette saaneet nauttia tänään auringosta <3 

Tein pari vuotta taaksepäin postauksen, ”Tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä”, jolla halusin rikkoa perinteisiä rajoja ja kertoa synnytyksestä niitäkin asioita, mitä ei yleensä listata jokaisessa ”tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä” -postauksessa tai listassa. Tänään mulla on sama periaate – haluan kertoa niitä asioita, jotka olen kirjaimellisesti saanut kohdata ihan yksin äitinä. Asioita, joista kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen.

Vaikka näitä listoja on enemmän kuin viisitoista tusinassa, on silti olemassa monia asioita joista ei vaan puhuta, mutta sitten kun tulee kaverin kanssa puheeksi, käy ilmi että joku muukin on sitä samaa miettinyt. Varmasti myös monella on vähän eri asiat, joku kuulee jostain yleensä vaietusta asiasta, ja toinen taas ei kuule jostain, jonka joku toinen kokee olevan yleisesti tiedossa. Tässä siis kahdeksan asiaa, jotka mulle itselleni tuli ihan uutena äitiyden myötä. Nämä on ihan random -asioita, osa liittyy pikkuvauva-aikaan tai synnytykseen, ja osa äitiyteen yleisesti.

1. Tunteiden heittelyt molempiin suuntiin

Joka paikassa puhutaan kyllä baby bluesista, ja siitä miten tuoreet äidit herkästi itkeskelevät kun hormonit heittelevät. Harvoin puhutaan siitä, että tunteet kulkevat yhtä kovaa toiseenkin suuntaan: itse olen saanut meidän lasten kolmen vauvavuoden aikana myös kaikkein hysteerisimmät nauruhepulini, ja kokenut niin valtavan suuria onnen tunteita, että sydän on meinannut räjähtää. Välillä olen vaan ihmetellyt että miten en pysty hallitsemaan nauruani, se vaan jatkuu ja jatkuu.

2. Synnytyksen jälkeen kätilö tulee säännöllisesti painamaan käsillä kohtua

Tämä tuli mulle järkytyksenä, enkä ollut osannut siihen varautua. Ensimmäiset kerrat sattui ihan sikana! Kohdun painaminen on tärkeä ja hyvä asia, sillä kätilö varmistaa että kohtu supistuu takaisin eikä verenvuotoa ole liikaa. Mutta se oli pelottavaa, enkä ollut ollenkaan osannut varautua siihen! Musta tuntui oudolta ja ällöltä edes itse koskea omaan  mahaan, kun siitä oli yhtäkkiä poistunut muutama kilo vauvaa ja lapsivettä, ja yhtäkkiä joku muu tulee ja PAINAA kovaa juuri siitä.

3. Lantionpohjalihakset voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista

Ennen kuin tulin raskaaksi ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, en ollut uhrannut elämästäni ajatustakaan lantionpohjalihaksille, ikinä. Tai no sen verran, että hihittelin jos satuin törmäämään mainokseen jossa oli ”Geisha-kuulat.” Silloin aloin kiinnittää lantionpohjalihaksiin ensimmäistä kertaa huomiota, kun niistä puhuttiin perhevalmennuksessa, neuvolassa ja äitiysoppaissa. Kolmen lapsen jälkeen uskallan väittää että mulla on huomattavasti timmimmät lantionpohjalihakset kuin seitsemän vuotta sitten, enkä aio tulevaisuudessakaan unohtaa niiden treenailua. Lantionpohjalihakset siis voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista, mutta eivät ilman harjoitusta. Jos niitä ei kuntouta ja treenaile, voi sanoa hello virtsankarkailulle ja heipat trampoliinille. Kuntouttaminen on tärkeää aloittaa jo heti synnärillä, ja jatkaa sitä hamaan tulevaisuuteen asti.

4. Järkyttävä kuolemanpelko

Mä olen aina suhtautunut jollain tasolla pelokkaasti kuolemaan, mutta vanhemmuuden myötä se pelko suorastaan räjähti. Varsinkin heti synnytyksen jälkeen iltaisin mulla oli todella vaikea saada unta, kun pelkäsin kuolemaa mitä ihmeellisimmistä syistä. Ajatuksissa pyöri vaan että kuka sitten syöttää meidän tissivauvaa jos kuolen ennen kuin hän syö kiinteitä, kun hän ei juo tuttipullosta (vaikka ei ollut mitään järjellistä syytä pelätä kuolemaa). Onneksi nämä pelot on hellittäneet, ja niihin pystyy jälkeenpäin suhtautumaan jo huumorilla.

5. Yöheräilyt tuntuvat rankemmalta vauvavuoden jälkeen

Tämä on varmasti ihan vauva- ja perhekohtaista, mutta meillä on ainakin mennyt niin, että vauvavuoden aikana sitä jatkuvaa heräilyä jaksaa, siihen tottuu, eikä se aiheuta sellaista kauheaa syvää väsymystä. Taaperoaikana sitten taas ehtii tottua niihin hyviin, kokonaisiin öihin, ja sitten jo yksi katkonainen yö aiheuttaa pahempaa väsymystä, mitä vauvavuonna tuli koettua. Tuntuu hullulta, että voi yhden kolmen herätyksen yön jälkeen olla väsyneempi, kuin puolen vuoden kuuden herätyksen öiden, mutta totta se on. Taaperovuonna hormonit eivät pelastakaan enää ihan samalla tavalla kuin vauvavuonna, vaikka imetys jatkuisikin. Osittain varmasti on myös tottumisesta kyse: kun tottuu jälleen nukkumaan kokonaisia öitä, tuntuu yksiki katkonainen yö rankalta.

6.  Tiukat housut aiheuttavat menkkakipuja ja turvotusta

Tätä kukaan ei oikeasti kertonut, ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen olinkin ihan varma että mulla on joku gynekologi-käyntiä vaativa ongelma. Äidin ja muutaman synnyttäneen ystävän kanssa juteltuani selvisi, että kyseessä on ihan vain se, että kohtu on herkempi synnytyksen jälkeen, ja jopa tiukat vaatteet voi saada sen ärtymään. Tokalla ja kolmannella kerralla osasin jo varautua siihen, että vielä jopa vuosi synnytyksen jälkeen tiukka housujen vyötärö voi aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua alaselkään ja alamahaan, ja jopa turvotusta. Mulla tämä on mennyt ohi yleensä 1-2 vuoden kuluessa synnytyksestä, mutta olen kuullut että jotkut eivät voi käyttää esim. farkkuja enää ollenkaan. En todellakaan ihmettele enää, miksi niin monet äidit pukeutuvat leggingsseihin ja tunikoihin.

7. Yllättävät edut joita ei olisi tullut heti ensimmäisenä ajatelleeksi

Kolmannen lapsen opittua istumaan, mulla on ollut yllättävän paljon aikaa sävyttää hiuksia colormaskilla, ja käyttää pre-shower itseruskettavaa, lapseni nimittäin rakastaa leikkiä suihkussa. Hän leikkisi suihkussa vaikka koko päivän niin että vesi valuu suoraan naamalle. Hän usein pyytää itse päästä suihkuun leikkimään, ja on aina valmiina suihkukaveriksi sille joka on menossa suihkuun. Hänen kanssaan ei ole ollut sitä ongelmaa että ”ei pääsisi suihkuun”, tosin yksin en yleensä edes yritä mennä koska tykkään käydä siellä yhdessä taaperon kanssa.

Mulla on siis viimeiset kuukaudet ollut tukka ojennuksessa ja rusketus kunnossa paremmin kuin esim. hektisessä kahden työn arjessa ennen kolmannen lapsen syntymää. Ei kannata ajatella etukäteen että joutuisi luopumaan kaikesta äitiyden vuoksi, vaan olla avoimin mielin ja kokeilla. Tämä on vain yksi pieni ja hieman hupsu esimerkki sellaisista yllättävistä kivoista asioista, joita vanhemmuus on tuonut tullessaan. Niitä on miljoona muutakin, ja jokaisella ne on omanlaiset. Niihin voi johtaa myös seuraava kohta:

8. Voit olla juuri sellainen äiti kuin itse haluat

20-vuotiaana ensimmäisen lapsen kohdalla koin voimakasta tarvetta olla sellainen äiti, kun äitien nyt vaan odotettiin olevan. Otin paineita joka asiasta, stressasin ja yritin miellyttää muita. Inhosin sitä kuinka mua katsottiin kaupungilla, ”tuolla tuo nolo teiniäiti menee”, ja inhosin sitä, miten joka tuutista tuli neuvoja ja paineita siitä miten mun pitää tehdä ollakseni oikeanlainen ja hyvä äiti. Onneksi olen löytänyt oman tapani toimia kaikessa. Tärkein neuvo mikä mulla on tuleville vauvaperheille on, että löytäkää juuri ne omat tavat toimia ja ne ratkaisut, jotka sopii juuri teidän perheelle, vauvalle ja parisuhteelle tai parisuhteettomuudelle.

Äitiys on myyttejä täynnä, ja jokainen kokee sen ihan omalla tavallaan. Vaikka jokainen maailman äiti kirjoittaisi tällaisen listan, jäisi silti varmasti asioita kertomatta, koska monet jutut on myös niin yksilöllisiä, ja jokainen kokee äitiyden omalla tavallaan. Mä en ole liiallisen pelottelun kannalla, enkä ainakaan itse halunnut lukea mitään kauhukertomuksia ennen yhtäkään synnytystä. Olenkin aina pyrkinyt tuomaan omassa blogissani omia kokemuksiani esiin realistisesti, mutta positiivisesti. Tämä lähestymistapa pätee mulla ihan kaikkeen. Tässä listassa halusin listata nimenomaan sellaisia juttuja, joita en ole nähnyt millään muulla niistä miljoonasta lukemastani listasta, eli jätin tietoisesti pois kaikki ne yleisimmät jälkivuodot, maidonnousut, rajattoman suuren rakkauden ja synnytyksen jälkeisen kakalla käynnin (ei ollu muuten paha).

Mitä sellaista sinä haluaisit kertoa äitiydestä, mitä et ole kuullut mistään muualta? Mikä on järkyttänyt tai ilahduttanut sua äitiydessä?

Heräsin: klo 6.30 taaperon iloiseen ”kukku” -huuteluun. Hän huutaa ”kukku” kun hän haluaa syliin, ja ihan ekana aamulla hän haluaa syliin. Noustiin ylös, pidettiin ihana rauhallinen aamun tissihetki, ja sitten hän otti puuroa ja minä otin kahvia. Rakastan meidän kahdenkeskisiä halimishetkiä ennen päivän touhuja. Hän on niin touhukas päivisin että ei paljoa ehdi halimaan, mutta aamuisin hän viihtyy kainalossa ja sylissä. Parasta.

Söin aamiaiseksi: Ruisleipää juustolla, viinirypäleitä ja kahvia. Viinirypäleet on meidän taaperon suurinta herkkua, ja niitä pitää saada aina kaupasta. Hän myös roikkuu aina jääkaapin kahvassa ja äännähtelee merkitsevästi, mutta ei vielä osaa sanoa ”viinirypäle”. Kun kaapin oven avaa, hän osoittelee heti innoissaan viinirypäleitä ja sanoo ”tätä, tätä, joo, kiitti!”.

Matkustin autolla: Espooseen ja Isoon Omenaan. Meidän piti ostaa isommille tytöille kuoritakit, kun lämpömittari näytti tänään kymmentä astetta, ja molemmat olivat kasvaneet talven aikana ulos edelliset välikaudet palvelleista takeistaan. Päätettiin ajella Isoon Omenaan, koska vaihtelu virkistää ja välillä on kiva käydä muuallakin kuin siinä lähimmällä ostarilla. Tytöt valitsivat takit ihan itse, tosin olin ensin antanut sopivat vaihtoehdot joissa oli tarpeeksi hyvät ominaisuudet. Toinen valitsi vihreän ja toinen turkoosin takin, jotka on kyllä tosi kivat.

Söin lounaaksi: Burger Kingin mättöä. Yritin ehdottaa Fafa’sia tai Taco Bellia, mutta kaikki muut halusivat pitkästä aikaa Burger Kingiin, joten oli munkin sitten taivuttava. Ei siinä mitään vikaa ollut, hyväähän se hampparikin on välillä.

Puuhattiin yhdessä koko perhe: varaston kevätsiivousta. Meidän on pitänyt jo ihan liian pitkän aikaa siivota meidän lämmin varasto, ja tänään sitten otettiin se asiaksi. Saatiin kuin saatiinkin varasto siivottua, mutta tuli vaan todettua että siellä on vaikka mitä mitä meidän pitäisi myydä! Esikoisen vanha sänky, lasten puinen leikkikeittiö, Tripptrappin Newborn set, hoitopöytä ja hoitoalusta, sitteri, leikkimatto, ja vaikka mitä. Kun vaan saisi aikaiseksi myydä ne eteenpäin, niin saisi varaston melkein tyhjäksi joitain kausijuttuja lukuunottamatta. Lapset löysivät sieltä keskimmäisen vanhan potkumopon ja Brion junaratasetin, ja ne piti ottaa kotiin mukaan. Kuvassa ollaan juuri kävelemässä varastoon, taapero halusi kävellä itse koko matkan ja mua hirvitti että hän kaatuu kun pihatieltä ei vielä ole ehditty siivota hiekoituksia pois. Onneksi ei kaatunut.

Söin päivälliseksi: Parsapiirakkaa. Parsakausi on vihdoinkin alkanut, ja me ollaan syöty jo parsapastaa, parsaa uunissa paahdettuna ja nyt tätä bravuuria, eli maailman parasta parsapiirakkaa. Tämä piirakka maistuu myös meidän lapsille, ja on helppo tehdä. Siksi se onkin yksi meidän kevätlemppareista.

Nauratti: kun tytöt suunnittelivat asujaan tulevalle Marcus & Martinus -keikalle, johon ostettiin liput jo torstaina kun ne tulivat Stockalle ennakkomyyntiin. Voi tulla pitkät pari kuukautta odotella keikkaa, he ovat niin innoissaan, ja niin on äitikin. Asusuunnitelmat ainakin olivat kovin lennokkaat, täytyy toivoa että sää suosii meitä niin he voivat toteuttaa ne.

Siivosin: meidän eteisestä suurimman osan talvikamppeista pois, jätin vaan yhdet haalarit taaperolle ja keskimmäiselle, ja esikoiselle takin ja housut. Tilalle siirsin välikausivaatteet, -kengät ja -asusteet. Eteinen keveni saman tien ihan superisti, ja tuli niin keväinen fiilis. Täällä Helsingissä alkaa oikeasti olla ihan kevät jo!

Iloitsin: siitä että meidän terassilta on vihdoin sulanut ihan kaikki lumet. Kohta päästään laittamaan siihen huonekalut ja paviljonki ja istutuslaatikko ja grilli. Ehkä vappuna jo grillataan, ainakin voi toivoa niin. Iloitsin myös siitä että mun antibioottikuuri loppuu vihdoin tänään, ja nyt toivon kovasti että saisin taas olla monta vuotta ilman, niinkuin ennen tätä.

Huomenna: mennään juhlimaan tyttöjen sokeriserkun 4v-synttäreitä Espooseen, ja päästään varmaan nauttimaan ihanista synttäriherkuista, ja antamaan synttärilahja josta tytöt ovat ihan innoissaan.

Ihanaa iltaa kaikille, toivottavasti teillä on ollut kiva viikonloppu tähän asti <3 

Näin eilen pitkästä aikaa kaveriani Katria, johon olen tutustunut blogin kautta, ja napattiin samalla asukuvia, kun käytiin lounaalla Citycenterin Fafa’sissa. Asukuvatreffit tuttujen bloggaajien kanssa on jotain mihin pitäisi ryhtyä useammin, mutta talvella se ainakin itsellä aina ”jää”. On helpompaa vaan ajaa Oton kanssa suoraan autolla kivalle kuvauspaikalle, kun pääsee sitten heti autoon lämmittelemään kuvien nappaamisen jälkeen. Onneksi ulkona lumet sulavat kovaa vauhtia, ja kohta asukuvien ottaminen on taas paljon helpompaa, kun päälle ei tarvitse vetää untuvamakuupussia joka kerta kun astuu ovesta ulos. Sitten ehkä tulee enemmänkin sovittua asukuvaustreffejä, kun ei tarvitse miettiä äkkiä autoon pujahtamista.

Kuvat: Katri Määttänen Edit: Meitsi

Untuvamakuupussista puheenollen, mulle taitaa kyllä tulla sitä aika kova ikävä, kun sen pakkaan pian muiden talvikamppeiden kanssa kesäksi varastoon. Se on ollut niin ihanan lämmin, rento ja kaikkiin asuihin sopiva. Sen alle on voinut pukea oikeasti vaikka yökkärit kauppareissulle ilman että kukaan huomaa, kun se on niin pitkä. Se on ollut sellainen ihana turvavaate, jonka kanssa ei voi mennä pieleen. Ja nyt se pitäisi hyvästellä kesän ajaksi, ja miettiä tilalle joku toinen takki.

Mun monta vuotta sitten blogin kautta saatu tekonahkatakki vetelee viimeisiään. Olisinpa jo silloin osannut kiinnittää huomiota paremmin laatuun määrän sijaan, ja sijoittanut klassikkoon.  Sillon kuitenkin iloitsin vaan siitä että sain kivannäköisen takin. Vaikka takki ei ollut mikään megalaadukas, olen kuitenkin käyttänyt sitä nelisen vuotta, joten ehkä se on kuitenkin palvellut ihan hyvin alkuperäänsä nähden. Seuraavan tekonahka (tai ekonahka) -takin toivon kestävän tytöille saakka, jahka raaskin luopua siitä edes vanhuksena, mä kun aion olla myös badass mummeli. Mutta ehkä sitten perinnönjaossa joku sen saa mun jälkeen.

Kuvat: Katri Määttänen / Edit: Meitsi

Jos siis teillä on vinkkejä ihanista ja laadukkaista biker-(eko/teko)nahkatakeista (jos löytyisi mahdollisimman eettinen ja ekologinen vaihtoehto), niin vinkatkaa ihmeessä. Unelmien vaatekaappia rakentaessa haluan tehdä parempia valintoja. Esimerkiksi nyt kun olen ostamassa uutta takkia, voin tehdä sen päätöksen että en juokse ketjuliikkeeseen ja osta ekaa kivaa trendikästä muovitakkia, vaan punnitsen ostopäätöstä tarkkaan, ja satsaan laadukkaaseen takkiin, jota voin käyttää hyvällä omallatunnolla vuodesta toiseen. Olen miettinyt koko talven, että keväällä satsaan kunnon bikertakkiin, koska se on yksi monikäyttöisimpiä vaatteita mitä löytyy, ainakin itselleni. 15-vuotiaasta asti olen käyttänyt nahkatakkia, ja tiedän että sille tulee aina olemaan paikka mun unelmien vaatekaapissa.

Tämän asun farkkuminihame on löytö Oulun reissulta, ja kauluspaita taas PR-toimistolta pelastettu mallikappale, kun se oli jo ”vanhaa mallistoa” ja lähdössä eteenpäin. Molemmat on ihan mun lemppareita. Farkkumini on sellainen klassikko, jonka kanssa voi pukea melkein mitä vaan, ja se on täydellinen lisä vaatekaappiin. Odotan niin paljon kesää, että saan pukea sen paljaiden säärien ja tennareiden kanssa!

Takki Adidas | Paita Gina Tricot | Hame Gina Tricot | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Vyö Gucci | Laukkukoru Coach

Kuvat: Katri Määttänen / Edit: Meitsi

Tämä on varmaan viimeinen asu ennen ensi talvea takissa, yhyy! Mutta ehkä seuraavassa asussa pääsen jo esittelemään uutta takkilöytöä? Ainakin toivon niin. Olisi ihanaa löytää sellainen hyvän mielen kevättakki, niin kuin tämä takki on ollut talvella, ja tulee varmasti olemaan monena tulevaisuuden talvena myös.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Me ostettiin viime heinäkuussa meidän silloiselle tulevalle eskarilaiselle, nykyiselle eskarin vikoja viikkoja käyvälle kuusivuotiaalle oma älypuhelin. Ostos jakoi reippaasti mielipiteitä, ja kirjoitinkin silloin kattavat perustelut, miksi meidän mielestä hankinta oli kannattava, ja miksi haluttiin tehdä se jo vuotta ennen koulun alkua. Perustelut löytyvät Oma puhelin eskarilaiselle, miksi? -postauksesta.

Nyt on tullut aika katsoa kulunutta yhdeksää kuukautta taaksepäin. Oliko ostos hyvä juttu? Kannattiko hommata puhelin eskarilaiselle, vai onko sen kanssa mennyt ihan överiksi? Mitä eskarilainen tekee älypuhelimella? Olisiko ollut fiksumpaa odottaa ekaluokkaan ennen puhelimen hankintaa? Näitä ajatuksia pohdin tässä postauksessa.

Puhelimeen käytetty aika

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että olen jopa yllättynyt siitä, kuinka vähälle käytölle puhelin on jäänyt. Sovittiin heti alkuun selkeät säännöt puhelimen käytöstä, ja aiottiin pitää niistä tiukasti kiinni. Maksimissaan 1h käyttöä päivässä arkisin ja 2h viikonloppuisin, paitsi pitkillä automatkoilla tai kipeänä. Asennettiin puhelimeen rajoitukset F-Secure SAFE perhesäännöt -palvelun avulla, jotta käytön rajoittaminen ja valvominen sujuu helposti etänä, lasta sen enempää vaivaamatta tai hänen puhelimeensa koskematta. Perhesäännöt ollaan koettu tosi hyväksi, sen sijaan nämä aikarajoitukset on oikeastaan ollut ihan turhia. Puolet ajasta lapsi ei edes muista omistavansa puhelinta, ja siitä on usein akku loppu, koska hän ei muista ladata sitä ilman erillistä huomautusta.

Me ei olla kertaakaan jouduttu vääntämään puhelimen käytöstä, vaan niinä harvoina kertoina kun se 1h on tullut täyteen, hän on reippaasti laittanut puhelimen pois ihan itse. Pitkillä automatkoilla hän on ollut tyytyväinen, kun on saanut käyttää omaa puhelinta, ja niillä se onkin ollut kaikkein kovimmassa käytössä.

Mitä eskarilainen tekee puhelimella?

Arjessa hän muistaa puhelimen hyvin vaihtelevasti, välillä voi mennä viikko että siitä on akku loppu koko ajan, eikä hän edes muista mihin on sen jättänyt. Joskus taas hän viestittelee ja soittelee videopuheluita ystäviensä kanssa Whatsappissa, kuvaa puhelimellaan videoita itsestään ja siskoistaan, tai pelailee. Youtube on estetty puhelimesta meillä kokonaan, mutta Yle Areenaa hän katselee mielellään. Sieltä hänen erityinen suosikkinsa on Hajbo, ja Hajbon klipit, jotka on vähän samanlaisia kuin YouTubesta voisi katsoa, kaikkia DIY-juttuja, stop motion -videoita yms.

Kun hän lähtee kaverille kylään, puhelin lähtee mukaan. Joskus on käynyt niin, että hän ei ole muistanut vastata puhelimeen kun me ollaan soitettu, että pitää tulla kotiin (jos on samassa pihassa asuvalla kaverilla), tai kun ollaan soitettu, että ollaan tulossa hakemaan. Välillä hän myös ei ole kuullut sitä, ja moneen kertaan saatiin kerrata kuinka siihen puhelimeen nyt vastattiinkaan, kun joku soittaa ihan tavallisen puhelun. Näitä asioita on ollut hyvä harjoitella kaikessa rauhassa koko vuosi, koska ekaluokan alkaessa tulee muutenkin niin paljon uutta asiaa, että on hyvä että edes puhelimen käyttö on hallussa jo ennalta. Harjoittelun ei ole tarvinnut olla liian intensiivistä, kun on ollut runsaasti aikaa.

Leikkitreffien sopiminen on helpompaa

Leikkitreffien sopiminen eskarikavereiden kanssa on helpottunut huomattavasti sen myötä kun useammat lapset ovat saaneet puhelimia. Lapset ovat tavanneet enemmän kavereita kuin ennen, koska kyläilyiden sopiminen ei ole enää vanhempien vastuulla. Lapset sopivat niistä itse ja vanhemmat vain kuskaavat, mikä on helppo ratkaisu kaikille.

Aikuisilla usein menee se treffien sopiminen hankalaksi ja ei vaan saa aikaiseksi, mutta sen jälkeen kun lapset on itse alkaneet sopimaan, on leikkitreffien määrä lisääntynyt huomattavasti (eikä siitä ole ollut juurikaan vaivaa meille vanhemmille). Ja hienosti lapset muistavat aina kysyä vanhemmilta, että onhan ok, ennen kuin sopivat mitään.

Kannattiko ostaa oma puhelin eskarilaiselle?

Kannattiko päätös ostaa puhelin eskarilaiselle? Ehdottomasti. Olen iloinen siitä, että varattiin tarpeeksi aikaa puhelimen käytön harjoittelulle. Pikkuhiljaa se puhelimeen vastaaminen on alkanut luonnistumaan paremmin, ja soittaminen ei enää jännitä. Vielä harjoitellaan sitä, että puhelimen muistaisi ladata oma-aloitteisesti, jotta siinä olisi aina tarvittaessa akkua. Harjoitellaan myös sitä, kuinka siitä puhelimesta pidetään huolta kotona ja kavereilla, eikä niin, että se unohtuu jonnekin Barbien kenkälaatikkoon viikoksi.

Omien valintojen perusteleminen

Nämä on tietysti ihan lapsi- ja perhekohtaisia juttuja. Joku toinen muistaa puhelimen ja siihen vastaamisen varmasti heti, ja huolehtii siitä tunnollisesti ensimmäisestä päivästä alkaen. Jonkun kanssa saa tapella pelaamisesta ja videoista, eikä puhelinta saisi kädestä pois yhtään.  Meidän kokemus on ollut positiivinen, ja ratkaisu on osoittautunut todella hyväksi. Ehjänä puhelin on pysynyt loistavasti, siihen ei ole tullut naarmun naarmua tämän 9kk aikana.

Kesällä jotkut kommentoijat ihmettelivät, miksi perustelin tai ”selittelin” valintaamme muille ihmisille. Mun mielestä perusteleminen on hyödyllistä, koska kertomalla omista ajatuksistaan voi saada jonkun toisen ymmärtämään omasta poikkeavaa ratkaisua paremmin. Siksi perustelen mielelläni meidän ajatuksia ja valintoja täällä blogissa, varsinkin tällaisissa isommissa, mielipiteitä jakavissa asioissa ja ratkaisuissa. Ehkä joku saa uuden näkökulman aiheeseen, kun lukee syitä valinnan takana? Mä pystyn seisomaan 100% meidän tekemien ratkaisujen takana, ja punnitsen tällaisia isompia juttuja todella tarkkaan. Siksi perusteleminen on mulle myös helppoa ja miellyttävää.

Pakko tähän loppuun vielä sanoa, että tämä eskarivuosi on mennyt niin hullun nopeasti että en pysty käsittämään! Vastahan me ostettiin kesälomalaiselle se oma puhelin, ja hän otti ensimmäisen selfien. Nyt hänellä on jäljellä enää muutama kerta eskarin uimakoulua, ja päättärimekkoakin on alettu jo katselemaan. Apua!