Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Verso Foodsin kanssa.

Ollaan jatkuvasti viimeisen parin vuoden aikana pyritty lisäämään kasvisruuan osuutta viikon ruokalistalta. Aloitettiin satunnaisista kasvisruokapäivistä siellä täällä, sitten mukaan tuli yksi vakituinen kasvisruokapäivä viikossa, sitten toinen. Pikkuhiljaa ollaan kuitenkin huomattu, että nykyään kasvisruokaa alkaa olla usein yli puolet viikon illallisista, ja suurin osa lounaista.

Kasvisruuan syönnin lisääminen on fiksua sekä ympäristön että terveyden kannalta, ja siksi ollaan haluttu pyrkiä lisäämään sitä vuosi vuodelta. Me ei olla ehdottomia minkään ruokavalion suhteen, enkä halua lokeroida meitä mihinkään tiettyyn ruokavalioon. Meidän ruokafilosofia on syödä mahdollisimman terveellisesti, monipuolisesti, hyvänmakuisesti ja värikkäästi. Sillä pääsee jo pitkälle.

Alussa kasvisruokapäiviä oli vähän useastakin eri syystä. Me oltiin aina syöty liha- ja kalapainotteisesti, joten kasvisruokareseptit eivät olleet meille tuttuja ollenkaan. Mulla oli muutama vuosi sitten vielä sellainen fiilis, että kasvisruokaa syödessä joutuu luopumaan jostain olennaisesta ja tarpeellisesta, vaikka oikeasti kyse oli vain tottumuksesta. Toinen syy kasvisruokapäivien vähyydelle oli se, että esim. 3 vuotta sitten kaupoissa ei ollut vielä juuri mitään niitä kasviproteiineja, joita ne nyt ovat pullollaan. Helppoja kasvisruokavaihtoehtoja oli oikeasti vähän tarjolla, varsinkin sellaiselle, joka ei ollut niihin erityisen perehtynyt.

Onneksi nykyään asian laita on aivan toinen. Kasvisruuan kokkaaminen on tehty meille tavallisille kotikokkaajillekin aivan todella helpoksi, ja oikeastaan helpommaksi kuin esim. lihan valmistaminen. Yksi mun lemppari proteiineista ruuanlaitossa on Härkis, ja Härkiksen eri versiot. Maustamaton Härkis taipuu meillä tortilloihin, makaronilaatikkoon, lasagneen, bologneseen ja nachopeltiin. Tällä viikolla kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös K-ryhmän kaupoissa myytävää Härkis Indian Currya, josta mä valmistin kermaisen mausteisen Härkis Tikka Masalan.

Härkiksen suurimpia etuja on pitkä säilyvyysaika, varsinkin meidän perheessä. Me tykätään lähtea usein ex tempore ravintolaan tai kaverille kylään syömään, joten on mahtavaa, että Härkis säilyy pitkään jääkaapissa, eikä mene pilalle, jos ruuanlaittosuunnitelmat vaihtuvat lennosta. Härkistä voi käyttää sekä kylmänä, että kuumennettuna, mutta se on siis kypsää, eli sitä ei tarvitse erikseen kypsentää. Tämä nopeuttaa arkiruuanlaittoa ihan älyttömän paljon! Lisäksi Härkis on edullista, eli siihen vaihtaminen ei viikkoruokabudjettia heilauta mihinkään suuntaan, jos on tottunut käyttämään sen tilalta lihavaihtoehtoa.

Tikka Masala Härkis Indian Currysta (4 annosta)

1pkt Härkis Indian Currya (tai normi-Härkistä, jolloin ruuasta tulee aavistuksen vähemmän mausteinen)

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1tl inkivääriä raastettuna

1 sipuli

1 punainen paprika

1prk lisäaineetonta Tikka Masala -maustetahnaa (tai muuta intialaistyyppistä maustetahnaa oman maun mukaan)

500g laadukasta tomaattimurskaa

vettä

1,5dl kaurakermaa

riisiä

Pilko sipulit ja paprikat, ja kuullota ruokaöljyssä paistinpannulla. Lisää sekaan maustetahna, sekä 0,5dl vettä ja sekoita. Paista kunnes vesi on haihtunut. Laita riisille vesi kiehumaan. Lisää härkikset, paistinpannulle sekä 500g tomaattimurskaa ja 0,5dl vettä. Laita riisit kiehumaan kannen alle. Keittele kastiketta hiljalleen siihen asti, kunnes riisi on kypsää (eli n. 10min). Lisää 1,5dl kaurakermaa ja sekoita hyvin. Kuumenna. Tarjoile kastike ja riisi tuoreen korianterin kanssa, lisänä voi olla esim. naan-leipää, joka on meidän lasten lempparia.

LUKIJAKILPAILU:

Haastan jokaisen teistä viettämään #härkispäivää ja heitän loppuun vielä pienen arvonnan mukaan! Kertomalla sun lempi Härkis-reseptin tai ideoimalla mitä sä siitä valmistaisit osallistut HÄRKIS®- tuotepakettien arvontaan. Aikaa osallistua on viikko, 16.11 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. 

Onnea kisaan kaikille!

Tänään on ollut aika ihana perjantai. Tavallisen ihana ja rento. Aamulla jo päätin, että tänään teen päivä kuvina -postauksen, mutta unohdin kuvata mun aamiaisen (!!) ja lounaasta on kuvat uusimmassa postauksessa jo. Onneksi lounaan jälkeen pääsin kiinni tähän hommaan, ja sain kuvattua loppupäivän meiningit. Mutta sen pidemmittä puheitta, tällainen päivä mulla on ollut tähän mennessä:

Heräsin: klo 9.00. Otto piti etäpäivää, niinkuin usein perjantaisin pitää, ja heräsi aikaisin lasten kanssa. Mä sain nukkua yhdeksään, ja herätessä oli ihanan virkeä olo, ja ulkonakin jo niin valoisaa kuin harmaassa marraskuussa voi vaan olla.

Söin aamiaiseksi: korvapuustipuuroa, koska viikonloppuhan alkaa tänään, niin vähän voi herkutella.

Tapasin: mun assistentin. Ensi viikosta alkaen mua auttaa osa-aikaisesti assari, joka hoitaa mun juoksevia asioita, niin mä voin keskittyä itse siihen mitä rakastan tehdä, eli teille sisällön tuottamiseen. Tämä on iso askel mun uralla, ja jotain mistä olen haaveillut pitkään.

Kokkasin lounaaksi: vegaanista currya, joka maistui koko porukalle.

Ihastelin: taaperoa, joka jälleen nukahti mun syliin. Hän aina samaan aikaan iltapäivällä yleensä sanoo itse, että väsyttää, ja kiipeää mun syliin. Mä laulan hänelle tuiki tuiki tähtöstä, ja hän nukahtaa siihen varmaan puolessa minuutissa. Sitten vaan siirrän hänet meidän pehmeälle lattiatyynylle nukkumaan. Iltaisin hän on niin isoa ja reipasta, ja menee aina suoraan omaan sänkyyn nukkumaan, ja nukahtaa sinne itse. Mutta päivisin hän on vielä vähän mun vauva ja nukahtaa syliin. Se on ihanaa ja nautin siitä.

Kirjoitin: kolme joulukalenteripostausta lisää. Mun tavoitteena on tehdä 90% kalenterista valmiiksi etukäteen, jotta en kertaakaan joudu tuottamaan siihen kiireessä sisältöä, vaan voin tehdä tästä parhaan blogijoulukalenterini EVER.

Iloitsin: siitä, että onnistuin löytämään vielä yhden kappaleen himoitsemaani takkia meidän taaperolle kunnon metsästyksen jälkeen, kun eilen aamupäivällä missasin dropin tapaamisen vuoksi. Kävin läpi n. 15 eri nettikauppaa, ennen kuin löysin Tapiolan Stockmannilta yhden kappaleen jonka varasin. Käytiin siis eilen illalla hakemassa se. Samalla kun tuntuu hulluudelta nähdä näin kova vaiva yhden vaatteen takia, olen toisaalta iloinen. Juuri tällaisia toivoisin, että kaikki vaatteet meidän kaapeissa on. Ei ehkä yhtä hankalasti löytyviä kuin tämä kyseinen yksilö, mutta niin paljon iloa tuottavia, että niiden eteen on tarvittaessa valmis näkemään vaikka liikaakin vaivaa. Harkittuja ostoksia joita on kaapissa hyvin maltillinen määrä, ja jotka tuottavat hyvää mieltä ja kestävät aikaa.

Pelasin: 5v:n kanssa Arvaa Kukaa hamppariravintolasta joskus saaduilla matkapelikorteilla. Niin hauska peli, ja toimii ihan hyvin tällaisena taskuversionakin.

Keskustelin 5v:n kanssa: siitä, että olkapäille kiipeäminen on vähän kuin olisi Hoplopissa (kuulemma).

Ihmettelin: Miten ihmeessä meidän 7v voi olla niin pitkä jo. Ei hän ole siis mitenkään ikäisiään pidempi, mutta näin vanhemman näkökulmasta tuntuu vaan niin oudolta, että meillä on jo noin iso lapsi.

Naureskelin kaupassa: kun meidän taapero halusi vielä juuri ennen kassajonoa käydä vaihtamassa valitsemansa Ryhmä Hau Kaja-pezin sittenkin Samppaan. Hän juoksi karkkihyllylle, laittoi Kajan takaisin ja sanoi ”Sittenkin minä otan tämän. Samppa!”. Ja Samppa-peziä hän tyytyväisenä söi viikonloppukarkiksi.

Kokkasin illalliseksi: lasten toiveesta punajuuripastaa broileri-tomaattikastikkeella. Se on heidän lemppariruokansa tällä hetkellä, ja aina kun he saavat päättää niin he toivovat sitä.

Katsoin: Lasten ja Oton kanssa illalla vanhan The Grinch -leffan. Pianhan leffateattereihin tulee uusi versio (olikohan jopa tänään?), pitäisi varmaan seuraavaksi mennä katsomaan se! Me vuokrattiin se Google Playsta, siellä on onneksi melkein aina kaikki leffat mitä ei Elisa Viihteen vuokraamosta tai Netflixistä löydy.

Nyt aion: laittaa koneen kiinni heti kun olen jakanut tämän postauksen, kävellä keittiöön ja tehdä meille tapas-lautasen! Juustoja, hilloja, keksejä ja Netflixistä House Of Cardsin uusin tuotantokausi. Kuulostaa aika hyvältä suunnitelmalta!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lotus Pehmopaperit kanssa.

Meidän perheessä ainakin yksi asia on varma: sotkua tulee, joka päivä, monta kertaa. Oli se sitten itse maidon kaatamista harjoitteleva 5v, koululainen joka haluaa tehdä koko perheelle aamupalaa, taapero jonka lempipuuhaa on kaataa vesimuki samalla kun sanoo ”oho hups” tai sitten ihan vaan minä, perheen sählä jolla aina kaatuu jotain. Aina joku järjestää jotain pyyhittävää, ja siksi onkin hyvä, että joka huoneessa on nopeasti saatavilla joku väline jolla pyyhkiä sotkut. Vaikka me kaikki sotketaan, osataan myös onneksi siivota jälkemme. Taaperokin sanoo aina, että ”hakee papelii”.

Vaikka sotku joskus ärsyttää (useimmiten naurattaa), musta on silti tosi tärkeää, että jokainen saa olla mukana ja harjoitella toimimaan itse. Eiväthän lapset voi oppia kaatamaan maitoa mukiin tai kokkaamaan, jos eivät saa harjoitella. Ei taaperokaan opi juomaan lasista, jos ei saa harjoitella juomista oikeasta lasista, vaan juo aina nokkamukista. Juominen onnistuukin jo hienosti, mutta tietty välillä täytyy aina kokeilla, että mitä tapahtuu jos vähän kaataa. Jokainen saa olla mukana arjessa omien taitojensa mukaan, ja taidot eivät kartu jos niitä ei saa kartuttaa harjoittelemalla.

Koska sotkua tulee usein, on tärkeää myös kiinnittää huomiota siihen, millä sitä pyyhkii. Kun sotkua miettii ympäristönäkökulmasta on hyvä, että sitä siivoaa biohajoavalla materiaalilla. Meillä ei siivota esimerkiksi mikrokuituliinalla jota voi kyllä käyttää ja pestä pesukoneessa uudelleen ja uudelleen, mutta josta irtoaa pestessä mikromuoveja (ja niitä pyyhittyjä pölyhiukkasia ja muita, jotka myös siirtyvät pesun mukana) vesistöihin.  Me käytetään arjen pikkusotkuissa Lotuksen Quick & Chic- paperipyyhkeitä.

Lotus Quick & Chic -paperipyyhkeissä on uusi pakkaus, joka suojaa lialta, vedeltä ja kosteudelta, sekä pitää pakkauksen ryhdikkään siistinä viimeiseen arkkiin asti. Meillä on näitä paketteja keittiössä, olkkarissa ja autossa, ja kaikki ovat kovassa käytössä. Lasten on helppo ottaa itsekin paperia, ja sen saa otettua yhdellä kädellä, mikä on mulle kätevää kun sylissä on usein taapero samalla kun pyyhin sotkua. Me käytetään siivouksessa aina myös ekologisia myrkyttömiä puhdistusaineita, jotka eivät kuormita ympäristöä. Paperipyyhkeellä ja ekologisella puhdistussuihkeella saa sotkut kuin sotkut helposti pois, ja lapset voivat itsekin putsata sotkunsa turvallisesti.

Mulle on tärkeää, että lapset saavat olla mukana ja tehdään perheenä yhdessä kaikkea. Lapset rakastavat osallistua ruuanlaittoon, pöydän pyyhkimiseen ja kattamiseen tai askarteluun, ja saavat olla mukana omien taitojensa mukaan. Aina löytyy jokaiselle joku pieni homma jota voi tehdä ja jossa voi auttaa.

Jätteen vähentäminen on hieno päämäärä näinä aikoina, kun pieniä arkisia valintoja on tärkeää punnita. Esimerkiksi Lotuksen uusi Smart -WC paperi on mun mielestä todella fiksu keksintö. Uuden innovaation ansiosta Smart -rullan jokainen arkki on käyttökelpoinen, eikä paperirullaan jää lainkaan hävitettävää hylsyä. Lapsia naurattaa aina kun paperi loppuu, eikä siitä jää ollenkaan pahvirullaa.

Smart wc-paperin rullat ovat myös tuplapaksuja, eli yhdessä rullassa on kahden normirullan verran paperia. Tämä pidentää yhden rullan kestoa, ja samalla myös yhden standardikokoisen wc-paperipaketin kestoa. Samalla jätteen määrä vähenee yhteensä 12 pahvihylsyn ja yhden muovisen paketin verran per Lotus Smart-paketti. Kun miettii paljonko wc-paperia kuluu vaikka vuoden aikana meidän viisihenkisessä perheessä, on jätteen väheneminen todella merkittävää jo pelkästään vaihtamalla Smart- wc-paperiin.

Kun nyt miettii, niin on tosi hassua, että kaikissa vessapapereissa on se pahvinen hylsy! Siis varmasti on vaatinut paljon tuotekehitystä päästä siitä eroon, mutta nyt kun tällainen vaihtoehto löytyy, olisi tosi outoa ostaa taas puolet ohuempia rullia, joissa ne pahvihylsyt vielä on.

Viimeksi kun mä kirjoitin meidän perheen paperin käytöstä, joku kommentoi että ”sä se sitten postaat mistä vaan, vaikka paskapaperista”, ja mä mietin, että totta hemmetissä postaan juuri siitä. Se on yksi arjen eniten käytettyjä juttuja ihan meillä jokaisella, ja jos  voin vaikuttaa siitä postaamalla ihmisten arkiseen kulutusvalintaan positiivisesti, niin todellakin sen teen. Se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että me influenceritkin käydään vessassa, ja pyyhitään pyllyt käydessämme, tai ainakin minä pyyhin. Se varmaan olisi yllättävämpää, jos kertoisin, että en käytä wc-paperia ollenkaan.

Eli jotta kenellekään ei jää epäselväksi, me olemme ihmisiä, ihmiset käyvät vessassa ja ainakin toivottavasti käyttävät wc-paperia. Mulle ei ole koskaan ollut mikään ongelma puhua asioista niiden oikeilla nimillä, eikä ole nytkään.

Otatteko te lapsia mukaan arjen sotkuisempiin puuhiin, kuten ruuanlaittoon? Minkä ikäisestä olette antaneet harjoitella itse esim. maidon kaatamista mukiin, tai pöydän kattamista?

Järjestän lukijaillan yhteistyössä Lasten PR:n ja Salon Pepe Åhmanin kanssa.

Mulla on ihania uutisia teille! Tässä kuussa päästään juhlimaan blogin pikkujouluja, ja ilta koostuu hemmottelusta, naurusta, yhdessäolosta, skumpasta, herkuista ja glitteristä. Jokainen osallistuja saa tietysti myös ihanan goodiebagin mukaan. Blogipikkujouluja vietetään yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin tilavassa ja tyylikkäässä Mikonkadun liikkeessä, ja illan aikana kaikki halukkaat osallistujat saavat pikakampauksia ja pikameikkejä esim. silmille tai huulille.  Paikka valikoitui helpon sijainnin ja hyvän tilan perusteella, siellä me mahdutaan loistavasti hengailemaan ja juhlimaan, on mukavia sohvia ja mahtava kuvausseinä, jossa voidaan halutessanne ottaa yhteiskuva, ja myös teille omat kuvat jotka saatte vapaaseen käyttöön. Mihinkään ei kuitenkaan ole pakko osallistua, vaan jokainen osallistuu ihan omien toiveidensa mukaan, tai on osallistumatta.

Tämä taitaa olla nyt kolmas lukijailta jonka järjestän, ja jokaista iltaa olen kehittänyt edellisestä eteenpäin teidän toiveiden ja kokemuksien perusteella. Tällä kertaa luvassa on paljon vapaata hengailua ja aikaa jutella ja vaihtaa ajatuksia, ja siinä lomassa niitä kampauksia ja meikkejä, jos itse niin haluaa. Mä ainakin aion ottaa itselleni ihanan pikakampauksen ja huulimeikin! Illan aikana EI OLE mitään tuote-esittelyitä tai muuta, vaan se on järjestetty ainoastaan meitä varten.

Musta on ihan mieletöntä aina päästä tapaamaan teitä, ja odotan tätä iltaa ihan hirveästi! Pikkujouluja juhlitaan tosiaankin 21.11.2018 klo 18-21. Aiemmin lukijaillat ovat olleet n. 2h mittaisia, ja ollaan todettu, että aika on loppunut aina kesken. Eli nyt on tunti lisäaikaa! Pikkujoulut ovat aikuisille, eli tällä kertaa ei oteta lapsia mukaan, koska kyse on aikuisten hemmotteluillasta ja sisältää esim. sitä skumppaa. Ilta on siis K-18. 

Mukana iltaa järjestämässä ovat Salon Pepe Åhman, Lasten PR, Geffer Oy, S&S kustantamo, Raikastamo & Tarramonsteri, ja meille onkin luvassa hemmottelun lisäksi ihanat goodie bagit, glögiä, skumppaa ja herkkuja. Pidetään yhdessä mahtavat pikkujoulut!

 

Miten osallistut? Tapoja päästä mukaan pikkujouluihin on kaksi. Voit osallistua tämän blogipostauksen kautta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen iina.hyttinen@indiedays.fi tai voit osallistua instagramissa kommentoimalla mun feedissä näkyvää kuvaa (sama kuva kuin tuo tuossa yläpuolella). Sähköpostin kautta arvon mukaan 10 osallistujaa, ja instagramin kautta arvon toiset 10 osallistujaa. Eli osallistujat arvotaan! Osallistumisaikaa on perjantaihin 9.11. klo 22.00 asti, jonka jälkeen ilmoitan mukaan päässeille henkilökohtaisesti! HUOM! Ethän osallistu arvontoihin, mikäli et ole varma pääsetkö mukaan. Ilmoittautuminen on sitova (pois lukien tietysti sairastapaukset jos sellaisia tulee).

IIK! Nähdään pikkujouluissa <3

Tubessa moni on tehnyt videoita siitä, millaisia oletuksia seuraajilla on heistä. Mä halusin tarttua aiheeseen, ja tehdä siitä ihan perinteisen blogipostauksen. Kysyin teiltä instagram storiesissa, mitä te oletatte minusta, ja nyt olen kasannut kaikki teidän oletukset yhteen, ja vastaan niihin! Oli ihan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän oletuksia, ja myöskin kovin itsetuntoa hivelevää ja mukavaa. Siis mua jännitti aivan hirveästi kysyä, koska ei mulla ollut mitään hajua millaisia oletuksia teillä on. Sieltähän olisi voinut tulla mitä tahansa! Mutta siis, en kestä, te ootte kyllä niin ihania, ja mulle tuli näistä oletuksista hyvä mieli, punastus ja vähän sellainen huijarisyndroomafiiliskin: miten teillä voi olla noin ihana kuva musta, ja olenko sen arvoinen?!

Te lähetitte oletuksia yli 86 kappaletta, mikä oli myös todella suuri määrä! Yhdistelin moneen kertaan toistuneita juttuja, ja tein tästä niin tiiviin paketin kuin pystyin. Kiitos hurjasti kaikille jotka tämän postauksen toteuttamiseen osallistuivat. Mä luin näitä oletuksia ääneen myös meidän isommille tytöille ja kysyin heiltäkin niiden paikkansapitävyydestä, oli hauskaa kuulla heidänkin mielipiteensä.

Yleisin oletus: En koskaan huuda tai suutu tai ärähdä lapsille tai Otolle

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Huudanko lapsille tai Otolle? En. Olen huutanut ehkä kaksi kertaa, ja se on siis ollut joku säikähdyshuuto joskus jos jotain on vaikka tapahtunut (esim. joku tippuu tuolilta niin olen kiljaissut kovaan ääneen). Mutta en huuda muuten. Jos mulla on jotain asiaa, voin sen kyllä sanoa ihan normaalilla äänenvoimakkuudella. Suutunko lapsille tai Otolle? Kyllä joskus. Jos joku oikein kunnolla töppää, niin joskus saatan olla ärsyyntynyt ja koen kyllä myös suuttumuksen tunteita. Silloinkaan en kuitenkaan huuda, vaan pyrin keskustelemaan. Yritän aina ottaa edes sen pienen hengitystauon silloin kun tällaisia tunteita tai suuttumuksen aiheita tulee, ja tarttua vasta sitten itse asiaan. Silloin on helpompi miettiä se tilanne myös toisen kannalta, eikä laukoa vihaisia sanoja ensimmäisen johtopäätöksen perusteella. Mitä tiukempi tilanne, sitä kärsivällisempi pyrin olemaan. Jos siis ollaan vaikka julkisella paikalla, mun on jostain syystä vieläkin helpompaa pysyä rauhallisena kuin kotona.

Oletus: Minulla on pitkä pinna ja uhmatilanteissa pyrin aina olemaan rakentava

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Olen tosi kärsivällinen lasten kanssa, ja pystyn olemaan rakentava ja antamaan uusia mahdollisuuksia. Kaikenlaisen epäoikeudenmukaisuuden suhteen olen kuitenkin tiukka. Mulla on aivan nollatoleranssi toisten tahalliseen ärsyttämiseen/kiusaamiseen/ulkopuolelle jättämiseen yms. Toki nyt esim. taaperon kanssa olen siinäkin melko kärsivällinen, koska tiedän, että hän ei esim. ymmärrä että lyöminen sattuu, tai että lelua ei saa ottaa toisen kädestä. Hänen kanssa harjoitellaan johdonmukaisesti ja kärsivällisesti aina kun tarvetta on. Isommilta vaadin kunnioittavaa ja oikeudenmukaista käytöstä toisiaan ja kaikkia muitakin kohtaan, ja puutun epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin hyvin nopeasti, jos sellaisia tulee eteen.

Oletus: En koskaan vastaa lapsille mm’m niinkuin kuuntelisin, vaikka en oikeasti kuuntele

Pitääkö paikkansa? Ei. Se on tosi inhottava tapa, ja yritän parhaani aina kuunnella ja olla läsnä, mutta en mäkään mikään super ihminen ole. Meillä on kolme lasta, ja joskus vaan käy niin, että jollain heistä on jotain ihanaa höpötettävää asiaa juuri silloin, kun teen jotain muuta, ja hajamielisesti vastaan van mm’m. Onneksi meidän lapset kyllä huomaavat tämän, ja sanovat yleensä heti, että ”äiti, kuulitko!”. Tokalla kerralla sitten kuulen. Näin ei käy usein, mutta joskus kuitenkin, vaikka kuinka parhaansa yrittää. Ja se on ihan ok.

Oletus: Olen tosi energinen, reipas ja aikaansaava

Pitääkö paikkansa? Pääosin kyllä. Mutta en ole aina ollut. Olen käynyt läpi uupumuksen lukioaikoina, ja sillon en saanut pariin kuukauteen aikaiseksi kertakaikkiaan yhtään mitään, hyvä jos vaihdoin edes yökkäristä pois. On ollut ihan äärettömän pitkä tie rakentaa sellainen perhearki ja työympäristö itselle, jossa pystyy lähes aina olemaan energinen, reipas ja aikaansaava. Energisyyden vastapainoksi on kuitenkin todella tärkeää ottaa myös välillä sitä aikaa, kun ei tarvitse saada aikaiseksi yhtään mitään eikä olla reipas. Jos ei koskaan anna aivojen ja kehon levätä, jossain vaiheessa tulee pakollinen stoppi, ja sitten siitä on taas vaikeampi nousta takaisin. Mieluummin pitää itsestä huolta ennaltaehkäisevästi ja öllöttelee välillä. Ja kyllä mulla on tullut viime vuosinakin niitä hetkiä vastaan, kun tulee itku siitä tunteesta, että on ihan liikaa tehtävää ja deadlineja eikä tiedä mistä aloittaisi. Se on inhimillistä. Silloin yleensä aloitan siitä helpoimmasta hommasta, jotta pystyn tekemään edes jotain.

Oletus: Olin keskiverto-oppilas koulussa ja loistin vain muutamassa aineessa

Pitääkö paikkansa? No en tiedä. Tähän on vaikea vastata. Kun mä pääsin ysiluokalta, mun lukuaineiden keskiarvo oli 9,3 ja rakastin opiskelua, kuuntelin tunneilla ja olin tosi aktiivinen. Mä sain kuusi stipendiä ysiluokan päättäreissä. Lukiossa taas olin enemmän keskitason oppilas. Silloin opiskelu ei kiinnostanut enää yhtä paljon kuin yläasteella, tai mulla ei ollut tarpeeksi voimavaroja siihen elämäntilanteesta johtuen. Olen iloinen, että sain kuitenkin ihan hyvät keskitason paperit ja lakin päähän, vaikka en jaksanut juurikaan panostaa mihinkään.

Oletus: Pyrin ymmärtämään kaikkia ihmisiä, enkä pidä lokeroinnista

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Liittyy varmasti empatiaan, että yritän aina ymmärtää kaikkia ihmisiä. Ja en tykkää lokeroinnista, koska en koe sitä kannattavaksi millään tavalla.

Oletus: Olen ollut pienenä ujo

Pitääkö paikkansa? Ei. Olin jo pienenä sellainen höpöttelijä, joka vaan meni juttelemaan kaikille.

Oletus: Olen tosi empaattinen ja ihmisrakas ja tulen aina kaikkien kanssa toimeen

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Pyrin aina asettumaan toisen asemaan, ja miettimään miltä muista tuntuu. Mun on tosi helppoa olla empaattinen, ja tosi vaikeaa olla olematta empaattinen silloin kun se ei kannattaisi. Mä pystyn tulemaan hyvin toimeen kaikkien kanssa, myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kaikki näkemykset poikkeavat täysin omistani. Perushyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle. En kuitenkaan ole mikään kynnysmatto jonka yli voi kävellä, vaan tuon kyllä omat mielipiteeni ja ajatukseni esiin.

Oletus: Olen aina hyväntuulinen

Pitääkö paikkansa? Ei. Ei kai kukaan voi aina olla hyväntuulinen. Mulla on negatiivisia tunteita ihan niin kuin kenellä tahansa, eikä niitä saa kieltää itseltään. Silloin kun mulla on paha mieli tai huono päivä, koitan olla itselleni armollinen. En koe olevani pahalla tuulella usein, mutta ehdottomasti mullakin on elämässä sellaisia hetkiä, kun tekisi vaan mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Silloin jos olen pahalla tuulella, pyrin tsemppaamaan lasten ollessa hereillä, ja sitten kun he nukkuvat, voi hyvin vaikka piiloutua peiton alle ja itkeä. Ja sitten Otto tulee mun kaveriksi peiton alle, ja sanoo, että ei ole mitään hätää. Ja yleensä ne negatiiviset tunteet helpottuvat ja menevät ohi, kun juttelen Oton kanssa ja tajuan murehtineeni jotain ihan turhaa, tai tajuan, että en ole suruni kanssa yksin. Toki jos olen surullinen, niin tietysti silloin lapset saavat nähdä mun surun myös, en mä sitä piilottele. Mutta siinä tsemppaan, että yritän olla kiukuttelematta heille turhasta vain huonon päivän vuoksi.

Oletus: Haluan suuren perheen

Pitääkö paikkansa? No riippuu vähän. Kai meillä on jo aika suuri perhe, kun meitä on viisi!

Oletus: Olen tosi hauska, rento ja cool äiti ja olemme lasten kanssa äiti-tytärsuhteen lisäksi myös parhaita ystäviä

Pitääkö paikkansa? Kysyin lapsilta, ja he sanoivat ”JOOOOO!”. Mutta tietty heidän kokemuksensa on subjektiivinen, enkä tiedä, että kuka tähän voisi edes vastata paikkansapitävästi. Mutta kiitos kauniista oletuksesta, toivottavasti lapset voivat olla samaa mieltä vielä teini-iässäkin! Mä koen itse sen balanssin tärkeäksi: Haluan olla ihana rento äiti jonka kanssa on ihanaa viettää aikaa ja jutella ihan mistä tahansa, mutta haluan olla myös se turvallinen äiti, joka asettaa rajat silloin kun niitä tarvitaan.

Oletus: Leikkiessäni lasten kanssa olen aina läsnä leikissä

Pitääkö paikkansa? Ei aina. Pyrin kyllä siihen, että aina silloin kun osallistun leikkiin, olen siinä täysillä mukana. Ja silloin kun tiedän jo lähtökohtaisesti, että en ehdi keskittyä leikkiin kunnolla, ehdotan esim. osallistuvani myöhemmin, tai ehdotan jotain muuta tekemistä lapselle. Mutta eiköhän se ole enemmän kuin normaalia, että vaikka joskus kesken barbieleikin ajatukset  hakeutuvat jonnekin to do -listan tekemättömiin asioihin, kuten pyykkeihin jotka pitäisi pestä, tai sähköpostiin joka pitäisi kirjoittaa. Onneksi lapset hyvin nopeasti palauttavat takaisin leikkiin, jos erehtyy ajattelemaan jotain tylsiä aikuisten asioita.

Oletus: Voisin alkaa kasvissyöjäksi

Pitääkö paikkansa? En halua koskaan sanoa ei koskaan, voi hyvinkin olla että musta joskus tulee kasvissyöjä. En kuitenkaan tällä hetkellä aktiivisesti pyri siihen, vaan pyrin palauttamaan lihansyönnin meidän perheessä sille tasolle, jolla se oli yleisesti vielä esim. 50 vuotta sitten. Että liha olisi enemmän juhlaruoka, ja se olisi lähellä ja eettisesti tuotettua tai riistaa. En ole myöskään yhtään varma siitä, haluaisinko luopua kalaruuista kokonaan. Kala on ihan mun lemppari. Sellainen olisi musta ihanaa, että pääosin söisin kasvis- ja kalapainotteisesti, mutta silloin tällöin myös lihaa, ja sitä kohti ollaan mentykin.

Oletus: Oon oikeesti ujo ja mun voi olla vaikea olla oma itseni tuntemattomien seurassa

Pitääkö paikkansa? EI! Mä oon aina ollut tosi ulospäinsuuntautunut ja puhelias, ja mun on helppoa jutella tuntemattomien kanssa. Se mitä mä jännitän on esiintyminen, mutta muuten pystyn kyllä hyvin juttelemaan ihan kaikille ja olen aika avoin myös.

Oletus: En kiroile

Pitääkö paikkansa? Ei! Mä kiroilen kyllä, ja meidän lapsetkin ovat kuulleet kun kiroilen. Nykyään tilanne ei ole enää sellainen, että kirosanat toistuisivat puheessa usein, kuten vielä teini-iässä. Mutta edelleen tiukan paikan tullen mulla pääsee kyllä ärräpäitä suusta. Meidän lapset on kuitenkin tässä asiassa samanlaisia kuin itse olin lapsena, että he eivät kertakaikkiaan kehtaisi itse sanoa kirosanoja. Mä kysyin kerran lapsena äidiltä, että saanko mennä vessaan kiroilemaan, kun mua suututti joku asia niin paljon. Äiti antoi luvan, ja menin vessaan äidin kylpytakin taakse piiloon, ja kuiskasin ”paska”. Mulla oli niin kapinallinen olo sen jälkeen, en voinut uskoa, että tein sen. Kirosanat on vaan sanoja joilla ilmaistaan voimakkaita tunteita, eikä niissä silloin tällöin ole mitään pahaa. Paljon enemmän harmia ja tuskaa aiheuttavat ilkeät sanat toisista.

Oletus: En kestä sotkua, vaan olen ihan ylisiisti ihminen

Pitääkö paikkansa? Ei ollenkaan! Siis en kestä sellaista likaa esim. keittiössä tai vessassa, mutta sotkua meillä tulee kyllä ihan joka päivä ja joka paikassa. On ihanaa kun koti on siisti, ja rakastan sitä tunnetta, mutta meidän perheessä koti harvoin pysyy siistinä kovinkaan kauaa.

Oletus: Olen aamuvirkku joka hymyilee heti kun nousee sängystä ylös

Pitääkö paikkansa? Kyllä, jos olen nukkunut ihan tavalliset 7-8h yöunet. Mutta jos on joutunut heräilemään paljon tms. niin silloin en yleensä ole kovin virkeä, eikä tarvitsekaan olla. Normiunilla olen yleensä virkeä heti herätessä, juon kahvia ja touhuilen siinä samalla.

Oletus: Meidän perhe on tosi rikas

Pitääkö paikkansa? Jos verrataan miljonääreihin, niin ei, me ei olla rikkaita, eikä varsinkaan tosi rikkaita. Mutta me tullaan mukavasti toimeen, mistään ei ole pulaa ja ollaan säästetty ihan hyvin puskurirahaa ja sijoitettu rahastoihin, jotta mahdollisena huononakaan hetkenä ei jäätäisi tyhjän päälle. Jatkuvana pyrkimyksenä on vaurastua ja kehittää passiivista tulovirtaa työnteon rinnalla entisestään.

Oletus: Olen tosi eläinrakas

Pitääkö paikkansa? Rakastan kyllä eläimiä ja välitän eläinten hyvinvoinnista. Tulen myös eläinten kanssa hyvin toimeen. En kuitenkaan tällä hetkellä esim. priorisoi lemmikkiä jonkun toisen tarpeen yli, vaan ennemmin ollaan ilman omaa lemmikkieläintä, ja käytetään ne ajalliset resurssit tällä hetkellä muihin asioihin. Mutta aina kun näen ystävien/sukulaisten koiria niin lepertelen ja paijailen mielelläni, ja katson eläinvideoita lasten kanssa ja olen WWF:n norppakummi ja rakastan käydä rapsuttelemassa kotieläintiloilla eläimiä. Eli sanoisinko, että en koe olevani normaalia eläinrakkaampi, mutta olen ehdottomasti eläinrakas.

Oletus: Teen unelmatyötäni ja olen aina tykännyt kirjoittaa esim. päiväkirjaa

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Lapsenahan en tästä ammatista osannut edes unelmoida, koska eihän sitä ollut olemassa silloin, kun olin pieni. Sen sijaan mä haaveilin muodin parissa työskentelystä. Se toteutuu tässä nykyammatissa osittain. Kirjoittamisesta olen aina tykännyt ihan hirveän paljon, se on totta, mutta en koskaan jaksanut kirjoittaa lapsena päiväkirjoihin kuin muutaman ekan sivun. Mulla on siis varmaan 6-7 päiväkirjaa lapsuudesta, joissa kaikissa on ekat max. 5-10 sivua kirjoitettu merkintöjä peräkkäisiltä päiviltä, ja loput tyhjää. Huvittavaa!

Mä oon tosi kiitollinen teidän oletuksista! Te ajattelette niin kauniisti ja ihanasti, että en kestä. Tuli ihan super hyvä fiilis teidän sanoista, ja tätä oli hauska tehdä. Hei ja pakko vielä palata tässä lopussa yhteen olettamaan, mun pituuteen siis: siitä on yleensä kahta ihan päinvastaista olettamaa! Tässä nyt kysyessä useampi sanoi, että olettaa mun olevan tosi lyhyt. Useammin kuitenkin olen kuullut, että mun on luultu olevan jotain 175-180cm pitkä! Ja siis todellisuudessa mä olen tällainen aivan perus tallaaja pituudeltani, eli 167cm. En pitkä enkä lyhyt.

Kiitos vielä hurjasti <3