Asunnon etsiminen turhauttaa

29.10.2019

Siis oikeesti. Miksi kukaan ei koskaan puhunut tästä etukäteen, miten hankalaa ja turhauttavaa voi olla löytää asunto, tai siis ei löytää sitä vaan etsiä sitä tuloksetta? Mulla oli tästä paljon ruusuisemmat kuvitelmat kuin lasten saannista. Mä kuvittelin, että me katsellaan vähän netistä asuntoja tai ympyröidään jopa lehdistä kiinnostavan kuuloisia asuntoja, käydään muutamassa näytössä ja sitten kuin taikaiskusta tulee ”se oikea” vastaan. Sitten muutetaan sinne ja eletään onnellisina elämämme loppuun asti. Mehän etsitään asuntoa Helsingistä, kaupungista joka on täynnä asuntoja, kuinka vaikeaa se muka voisi olla? Asunnon etsimisen piti olla ihana ja jännittävä seikkailu.

Kuukausi kerrallaan ne ruusuiset kuvitelmat on kyllä romuttuneet yksi toisensa jälkeen ja olen todennut, että jos joku on mulle hankalaa niin kyllä se on tämä omistusasunnon löytäminen. Pikkuhiljaa ollaan karsittu toivelistaa ja jätetty sinne vaan ne muutamat pakolliset asiat, sellaiset, jotka oikeasti vaikuttavat merkittävästi meidän asumismukavuuteen: kodinhoitohuone, keittiö jossa on paljon laskutilaa (tai mahdollisuus lisätä sitä), hyvä kunto ettei tarvitse remontoida paljoa ja oikea määrä makuuhuoneita, sekä työtila. Kaikki muut me ollaan unohdettu ja luovuttu niistä. Toki sijainti on edelleen tärkeä, mutta senkin suhteen meillä on kuitenkin aika paljon joustoa, ollaan keskitytty katsomaan kuudelta eri alueelta. Kuusi eri aluetta on kuitenkin enemmän kuin monessa kunnassa edes löytyy asuinalueita.

Meillä on lainalupaus ja budjetti kohdallaan, tällä budjetilla löytyy kivoja asuntoja juuri näiltä alueilta, mutta niissä on aina joku perustavanlaatuinen vika. Kuka esimerkiksi rakentaa neljän makuuhuoneen paritalon yhdellä suihkulla ja ilman kodinhoitohuonetta,  sekä ilman edes mahdollisuutta rakentaa sitä sinne tilanpuutteen vuoksi? No joku rakensi, montakin sellaista. Sitten on yksi toinen asunto, jossa olisi täydellinen pohja, korkea huonekorkeus, täydellinen piha, upea keittiö, sopivasti työtilaa, jopa ylimääräinen makuuhuone ja se kodinhoitohuonekin, mutta sinne on pakko kulkea sellaista tietä pitkin, jota pitkin en missään nimessä halua, että meidän lapset joutuvat menemään itsenäisesti kouluun. Sitten on upea talo, jossa on kodinhoitohuone, kiva keittiö, fiksu pohja, hyvä hinta, loistava sijainti, mutta yksi makuuhuone liian vähän. Jouduttaisiin siis muuttamaan sieltä pois jossain vaiheessa ihan varmasti ja etsitään kotia, jolla ei olisi deadlinea jo valmiiksi.

Ja sitten näiden lisäksi on sellaisia överi-upeita kämppiä joissa on ”audio-lounge”, ”kuntosali” tai ”oma uima-ranta ja venepaikka”, jotka tietty kohtaavat kaikkien meidän kriteerien kanssa, mutta hinta on sitten 300 000 enemmän kuin muilla taloilla. Missä on ne  ihan tavalliset kivat talot, joissa kaikki meidän toiveet kohtaisivat tai olisi mahdollista toteuttaa?

Ärsyttää se, että kyse on niin ”pienistä jutuista” mutta niillä on kuitenkin niin olennainen merkitys, ei vaan yksinkertaisesti voida joustaa niistä. Kodinhoitohuone on pakollinen, tässä kodissa ollaan huomattu se. Voin kuvitella, että pyykin määrä vain kasvaa kun kolme neitiä varttuvat vanhemmiksi. Työtilaa on pakko olla (vaikka sitten aulassa/olohuoneen yhteydessä tai isossa makuuhuoneessa), kun suunnitteilla on ylläpitää kotitoimistoa hamaan tulevaisuuteen asti. Makuuhuoneita on pakko olla vähintään neljä, jokaiselle lapselle oma plus aikuisten makkari. Mieluiten vielä yksi lisää, jotta siitä saa sen työtilan/vierashuoneen Oulun vieraille, mutta tästä joustetaan. Ja sitten vielä se sijainti: koulureitin on pakko olla turvallinen ja järkevä, siitä en jousta piiruakaan.

Arvatkaa mitä mä olen tehnyt viime aikoina todella paljon? Katsellut talopaketteja, niiden toimitussisältöjä, lukenut ihmisten kokemuksia eri talopakettifirmoista sivukaupalla, verrannut eri lämmitysmuotoja, suunnitellut pari omaa taloakin eri ohjelmilla, googlettanut eri rakennustapojen hyötyjä ja haittoja ja katsellut tontteja. Tässä mahdollisessa talonrakennusprojektissa mietityttää kuitenkin pari asiaa: 1. Me ollaan täysin kokemattomia, ei oikeasti saada edes lattiaremppaa tehtyä itse loppuun niin mites tällainen pikku ”projekti”? 2. Entäs jos ei ole aikaa seisoa vuotta raksalla vastaanottamassa tavaralähetyksiä ja siivoamassa ja viemässä rakennusjätettä pois ja valvomassa? Voisiko se silti jotenkin olla mahdollista, niinkuin jotkut talopakettifirmat lupailevat? 3. Miten voi olla varma, ettei kaikki mene ihan pieleen? No ei mitenkään. 4. Kuinka kauan siihen oikeasti menee? Miten me jaksetaan odottaa vielä ainakin 1,5 vuotta omaa kotia jos tähän lähdetään?

 

Tämä oli tällainen väliavautuminen, kun asuntoa on etsitty nyt yli vuoden verran tuloksetta. Vaikka tänä syksynä ollaan kiristetty tahtia ja oikein etsimällä etsitty niin ei ole vaan löydetty. Näin jälkikäteen on helppo jossitella, mutta tulee vaan mieleen, että jos me oltaisiin jo vuosi sitten tiedetty mitä haluttiin ja vaikka ostettu tontti, niin tänä jouluna meillä olisi ihan oikeasti voinut olla koti ainakin lähes valmiina. Mutta ehkä sitten vuoden päästä? Tai kesällä 2021?

Nyt mä haluaisinkin kuulla teiltä kokemuksia eri talopakettifirmoista ja niiden muuttovalmiista paketeista! Ja erityisesti jos ootte rakentaneet pk-seudulla niin kiinnostaa hurjasti. Ja myös maanrakennusfirmoista, työnjohtajista ja muista talon rakentamiseen liittyvistä firmoista pk-seudulla kaikki kokemukset on tervetulleita. Ja kaikki mahdolliset vinkit ja ajatukset ja myös kauhutarinat talon rakennuksesta kiinnostaa, me halutaan nyt miettiä tämä läpikotaisin ennen kuin tehdään isoja päätöksiä.

Tämä on nyt mun virallinen ilmoitus, että luovutan asunnon etsinnän suhteen. Ehkä se sopiva asunto vaan tulee vastaan sitten, kun sitä vähiten odottaa? Ihan hyvähän meillä tässä on olla ja pahinta olisi tehdä valtava ostos, joka osoittautuisi kauheaksi virheeksi.


Sieniretkellä lasten kanssa

28.10.2019

Me käytiin eilen lasten kanssa sienestämässä Oton enon mökillä reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Meidän piti toteuttaa tämä sieniretki jo viime vuonna, mutta silloin sopivaa ajankohtaa ei vaan löytynyt. Nyt onneksi saatiin järjestettyä ja voi vitsit että kannatti. Ensinnäkin: oli aivan ihanaa rentoutua koko päivä mökin rauhassa ja hiljaisuudessa, ja toiseksi: me saatiin ihan älyttömän hyvä satsi suppilovahveroita, melkein 20 litraa. Siitäpä kelpasi putsata ja perkata Oton kanssa ja laittaa valmiiksi. Lämpöä ei ollut kuin +2 astetta ja lapset poimivat hanskat kädessä jokainen omaan ämpäriin, niin ei onnistunut heti metsässä valmiiksi putsaaminen. Mutta oltiin kyllä tällä koko perheen porukalla huomattavasti tehokkaampia poimijoita kuin oltaisiin oltu vaikka Oton kanssa kahdestaan, eikä se haitannut niitä putsailla jälkikäteenkään. Nyt on pakkanen täynnä sieniä ja ensi viikon ruokiin on jääkaapissa vielä vaikka kuinka paljon.

Upeat sienirihmastot alkoivat jo heti mökin takapihalta ja niitä vaan löytyi lisää ja lisää koko ajan. Lapset poimivat ihan super innokkaasti ja eivät olisi malttaneet lähteä metsästä pois ollenkaan. Taivaalta satoi vuoroin vettä ja vuoroin räntää, mutta se ei menoa haitannut. Taapero kyllästyi jossain vaiheessa poimimaan sieniä ja alkoi poimimaan keppejä niiden sijaan, mutta isommat vaan löysivät toinen toistaan parempia sieniapajia. ”Täällä on hyvät apajat, tuu kattomaan” raikui koko ajan kummankin suusta.

Mulla tuli niin hyvä fiilis, kun muistelin samalla omaa lapsuuttani. Me käytiin äidin kanssa aina joka vuosi äidin työpaikan järjestämällä sieniretkellä. Meillä ei silloin ollut omaa autoa eikä niin helposti mahdollisuutta lähteä sienestämään, mutta se työpaikan sieniretki bussikuljetuksella oli jokasyksyinen perinne koko mun lapsuuden ajan. Mä olin usein ainoa lapsi retkellä, mutta se ei mua haitannut. Päin vastoin.

Lapset olivat niin innoissaan kun löysivät niin paljon sieniä ja mä uskon, että myös syövät erityisen mielellään itse poimimiaan sieniä. Meidän lapsista yksi on ihan sienifani, kuten minäkin jo lapsena, ja kaksi ei niin hirveästi niistä välitä. Mutta ehkä nämä itse poimitut suppikset tekevät poikkeuksen ja sienet maistuvat tällä kertaa tavallista paremmin heillekin. Me käytiin eilen illalla kaikki sienet Oton kanssa läpi ja osa käsiteltiin valmiiksi ja pakastettiin talven sieniruokia varten sopivina annoksina. Viime talvena saatiin Oton enon vaimolta sieniä pakkaseen ja käytettiin ne kaikki talven aikana niin tyytyväisinä. Onneksi sieniä on nyt vielä vähän enemmän, niin riittävät pidemmäksi aikaa.

Ajateltiin hyödyntää sieniä erilaisissa padoissa, pastoissa, kastikkeissa, risotoissa, pizzoissa, piirakoissa ja milloin missäkin. Joulun sienisalaatinkin voisin pyöräyttää näistä vallan mainiosti, mikäpä sen parempaa kuin itse poimituista sienistä tehty sienisalaatti. Oli ihanaa kun oli asiantuntevat sienestäjät mukana. Vaikka suppikset on helppo tunnistaa, niin silti on varmempi olo kun on ammattilaiset mukana. Mulla on nykyisin tosi surkea sienituntemus suppisten ja kantarellien ulkopuolella, kun niistä lapsuuden sieniretkistä on ”pieni” tovi vierähtänyt. Pitää joku syksy ottaa oikein asiaksi ja opetella tunnistamaan muitakin sieniä.

Sieniretken ja hetken mökissä lämmittelyn jälkeen lähdettiin vielä ulkogrillille paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja ja herkuteltiin hotdogeilla ja perunasalaatilla. Lapset olivat innoissaan vaahtokarkeista ja ruoka maistui monen tunnin ulkoilun jälkeen. Me nautittiin kyllä koko perhe sienestyksestä ja mökkeilystä ihan valtavasti.

Tästä on ehdottomasti tehtävä jokasyksyinen perinne, niin hitsin hyvä fiilis tuli siitä, kun kerättiin 20 litraa upeita sieniä. Se oli kivaa, rentouttavaa, hauskaa ja hyödyllistä. Eilinen päivä oli sellainen hauska syksyn ja talven hybridi, kun kerättiin sieniä ja samaan aikaan satoi räntää ja lunta, kellotkin käännettiin jo talviaikaan. Tämä syksy on taas hujahtanut hillitöntä vauhtia ja tämän viikon jälkeen alkaa jo joulun odotus meidän perheessä.  Mutta vielä tämä viikko mennään syksyn ja halloweenin tunnelmissa, ennen kuin mekin ripustetaan tunnelmavalot ulos ja paistetaan ekat tortut tai piparit.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!