Blogeissa on taas noussut pintaan listata never have I ever -hengessä monille tavallisia asioita, joita ei koskaan itse ole tehnyt sekä niiden lisäksi (ehkä joillekin kummallisia) asioita joita on tehnyt. Kirjoitin ensimmäisen en ole koskaan -postaukseni vuonna 2015 leikittyäni kyseistä leikkiä tyttöjen illassa kavereiden kanssa. Oli hauskaa palata tämän myötä lukemaan omaa vanhaa listaani. Ajattelinkin toteuttaa tämän tällä kertaa hieman eri tavalla, käyden tuota omaa listaani läpi ja tsekkaillen mikä on tilanne näiden v. 2015 ei-koskaan-tehtyjen juttujen suhteen nyt. Lisäksi aion listata loppuun 15 asiaa, jotka olen tehnyt (mutta joku muu ehkä ei ole).

En ole koskaan (alkuperäinen lista & postaus vuodelta 2015):

1. Käynyt oikeilla festareilla.

Olen! Mä olen käynyt, viime vuonna olin Summer Upissa mun ystävän kanssa. Ei musta vieläkään mitään megafestaribeibiä ole tullut, mutta olen sentään käynyt. Jes! Täähän alkoi vahvasti.

2. Ollut telttailemassa.

En ole ollut vieläkään telttailemassa. Mut meidän naapurissa on ollut teltta parvekkeella, vain seinän päässä meistä. Eikös se melkein lasketa.

3. Ajanut autoa tai edes skootteria.

En ole vielä ajanut autoa, mutta mä aion ajaa! Se on mulle jo valtava merkkipaalu. Viime kesänä ajoin myös pienellä tossumopolla mun tädin mökin nurmikentällä, se oli myös mulle aivan ensimmäinen kerta. Eli ehkä tämä on ainakin puoliksi jo edennyt tästä?

4. Ollut hammaslääkärissä porattavana, koska mulla ei ole ollut reikiä.

En ole vieläkään ollut porattavana, mutta reikiä mulla on kahdessa viisaudenhampaassa. En silti joudu porattavaksi vieläkään, vaan ”pääsen” viisaudenhampaan poistoon. NAM.

5. Neulonut sukkia tai lapasia, mutta yhden puolikkaan kaulahuivin kyllä.

En ole vieläkään neulonut sukkia tai lapasia, enkä liioin huiviakaan.

6. Katsonut yhtäkään Matrix-leffaa, suuri yleissivistyksen aukko Oton mielestä.

Olen katsonut jo kaksi Matrix-leffaa, koska Otto näytti ne mulle! Varmaan tuon vanhan postauksen innoittamana. Ei siis enää niin suurta aukkoa yleissivistyksessä.

7. Käynyt Euroopan ulkopuolella.

En ole vieläkään käynyt Euroopan ulkopuolella. Ehkä teen 4 vuoden päästä uuden katsauksen tähän ja silloin vihdoin olen?

8. Ollut vesipuistossa.

Mä olen ollut ainakin kolme kertaa Flamingossa tuon postauksen jälkeen ja syksyllä mennään luultavasti myös Mallorcalla käymään vesipuistossa, eli tämän voisi kai jo laskea toteutuneeksi.

9. Käynyt veneilemässä.

Olen! Olen käynyt jo kaksi kertaa veneilemässä ja se on niin kivaa, ihan mun juttu! Toivottavasti päästään pian uudelleen taas veneilemään.

10. Pelannut rantalentopalloa.

En ole vieläkään pelannut rantalentistä. Ehkä tämänkin vuoro olisi sitten Mallorcalla?

11. Nukkunut ulkona.

En ole vieläkään nukkunut ulkona. Lähimpänä sitä on varmaan parvekkeen ovi auki kylmäkallejen kanssa nukkuminen viime vuonna käristyskupolin aikaan.

12 Matkustanut asuntoautolla tai asuntovaunulla.

En ole vieläkään matkustanut kummallakaan näistä. Toivottavasti vielä joskus pääsen Lofooteille asuntovaunulla tai -autolla.

13. Käynyt treffeillä kenenkään muun kuin Oton kanssa.

En ole vieläkään käynyt treffeillä kenenkään muun kuin Oton kanssa. Olisi ehkä hieman outoa, jos tämä olisi päivittynyt vuodesta 2015. Oton kanssa treffejä loppuelämä, ne on best!

14. Omistanut Tinder-profiilia.

En ole vieläkään omistanut Tinder-profiilia, enkä jotenkin usko että tulen koskaan omistamaankaan. Onko Tinder vielä yhtä relevantti kuin vuonna 2015? Nykyisin tuntuu, että siitä ei ainakaan puhuta enää niin paljoa. Tai sitten mä olen jossain ihan omassa rouva-kuplassani.

15. Käynyt zumba-tunnilla.

En ole vieläkään käynyt zumba-tunnilla, mutta olen sen sijaan kokeillut joogaa, crossfitia ja yogalatesta. Voisin kyllä kokeilla mielellään zumbaakin, en edes muistanut koko lajin olemassaoloa ennen tätä postausta!

16. Pelannut pelikonsolilla peliä läpi.

En ole vieläkään pelannut mitään peliä pelikonsolilla läpi. Jotenkin en näe sen tapahtuvan myöskään ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Hei ihan hyvin, kun neljää näistä olen jo tehnyt näiden neljän vuoden aikana ja ainakin yksi on tänä syksynä muuttumassa, kun alan opettelemaan autolla ajamista vihdoinkin. Olen siis keskimäärin kokeillut ainakin yhtä ihan uutta juttua joka vuosi, samaa tahtia voisin hyvin ylläpitää myös jatkossa!

Olen:

1. Ollut alaikäisenä yökerhossa kavereideni kanssa, 16-vuotiaana. Löysin juuri kuvia tältä reissulta, joissa näytin korkeintaan 14-vuotiaalta. Tätä tuntuu tehneen suunnilleen kaikki muutkin näitä listoja tehtailleet, joten ei kai niin spesiaalia.

2. Vieraillut Pampersin vaippatehtaalla Frankfurtissa.

3. Ollut Sannin yksityiskeikalla, missä oli vain 10 ihmistä mun lisäksi.

4. Jutellut Robinin kanssa Antti Tuiskun paidasta (koska mun paidassa oli banaani).

5. Kuvannut lyhytelokuvan kindermunaleluista kemian tunnilla lukiossa. Se ei kuulunut tunnin ohjelmaan.

6. Saanut kuusi stipendiä 9. luokan keväällä (ja 9,6 keskiarvon).

7. Saanut useamman kuin yhden aivotärähdyksen lapsena ja nuorena. Mm. päiväkodissa ja Lintsillä. Onneksi mun aivot magneettikuvattiin migreenin vuoksi tänä keväänä läpikotaisin, eikä näistä näkynyt mitään vaurioita.

8. Ollut ambulanssissa, sekä hoidettavana itse kerran että toisen mukana useamman kerran.

9. Ollut nukutettuna ainakin kahdesti, kitarisaleikkauksessa ja umpisuolileikkauksessa, molemmat alle kouluikäisenä.

10. Kirjoittanut ruotsista ylppäreissä E:n lukematta sivuakaan kokeisiin.

11. Selvinnyt ilman pesukonetta tai pyykkitupaa 9 kuukautta. Mulla oli tosi paljon vaatteita silloin, mut ai hitsi että oli paljon pyykkiä kun muutettiin Oton kanssa yhteen. Pesin tuona aikana 2 kertaa pyykkiä, kerran kaverilla ja kerran Oulussa äidillä.

12. Vaalentanut hiukseni seitsemän kertaa kuuden päivän aikana kotivaalennuksella, se ei ollut järkevää. Mun hiukset katkeili pahimmillaan muutaman sentin mittaisiksi. Ja kaikki tämä vain pari viikkoa ennen kuin aloitin parturi-kampaajaopinnot. OMG!

13. Päässyt suomenkielisenä opiskelemaan ruotsinkieliseen kouluun.

14. Käynyt tapaamassa Joulupukkia Napapiirillä.

15. Ollut mukana eukonkantokilpailussa nimeltä Hääjuoksu. Me tultiin kolmanneksi!

Nyt mä haluaisin ihan älyttömästi kuulla teiltä, että oletteko te tehneet noita juttuja mitä mä olen tai en ole! Vastailkaa vaikka numeroilla jos jaksatte. Ja saa kans jakaa omia kummallisia juttuja, joita on tehnyt tai tavallisia juttuja joita ei ole tehnyt! Näitä on niin hauskaa lukea. 

Lupasin päivittää meidän kaksikielisyys-kuulumisia sitten, kun kuopus on aloittanut dagiksen. On ollut vaan niin paljon kaikkea muuta asiaa tässä keväällä ja kesällä, että tämä aihe on unohtunut aivan kokonaan. Edellisen kerran olen kirjoittanut kaksikielisiyydestä yli vuosi sitten, joten nyt on ihan hyvä hetki tehdä tilannekatsausta ja palata tähän aiheeseen, josta moni on sanonut, että se on jopa yksi kaikkein eniten kiinnostavista aiheista mun blogissa. Pahoittelut, että palaan siihen niin harvoin! Lähinnä sitä vain haluaa varmistaa, ettei toista aina samoja juttuja vaan olisi myös jotain uutta kerrottavaa. Nyt on, vuodessa ehtii tapahtua paljon kehitystä.

Meidän koululaisella on jo ekaluokka takana ja toinen luokka alkaa alle kahden viikon kuluttua. Ensimmäisellä luokalla äidinkielen (ruotsin) lisäksi koulussa alkoi myös suomen kieli. Suomen tunteja oli muistaakseni kerran viikossa ja oppilaat oli jaettu kahteen eri ryhmään. Toinen ryhmä oli MoFi eli niille, joille suomi on toinen äidinkieli. Toinen ryhmä oli NyFi eli niille, joille suomi on uusi kieli. Meillä molemmat kielet on kotona tasavahvoja, joten esikoinen oli siinä MoFi -ryhmässä. Me saatiin nähdä suomen kielen tehtäviä ja välillä niihin kuului yhdessä tehtäviäkin juttuja. Aika rentoa ja leikin omaista oli suomen opiskelu vielä ekaluokalla, kuten oletin etukäteen. Tämä kahteen eri ryhmään jakaminen on mun mielestä tosi hyvä juttu, niin silloin ei tarvitse kenenkään turhautua tunneilla siitä, ettei opetus vastaa omaa tasoa.

Nyt 2. luokalla ruotsinkielisissä kouluissa Helsingissä alkaa jo kolmas kieli, eli englanti. Käsittääkseni suomenkielisissä kouluissa englanti alkaa jo ekaluokalla, mutta ruotsinkielisissä sitten vuotta myöhemmin, ettei tule liikaa uutta kerralla. Esikoinen on jo odottanut englannin tunteja, sillä hän tykkää kovasti kielten opiskelusta ja englanti on tuttu kieli monista hänen lempparisarjoista ja leffoista, sekä musiikista. Mä uskon vahvasti että kolmen kielen cocktail sujuu hyvin ja odotan jo innolla, että päästään näkemään tyypin englannin läksyjä. Hän suunnittelee jo aloittavansa saksan tai ranskan opinnot 5. luokalla, jännä nähdä kumman hän sitten valitsee, tai pysyykö tämä haave.

Ruotsin kieli on esikoisella edelleen ehkä aavistuksen vahvempi kuin suomi, mutta hän on tässä kuluneen vuoden aikana lukenut ihan älyttömästi pitkiä kirjoja ruotsin lisäksi myös suomeksi. Olen huomannut että suomeksi lukeminen on tukenut tosi paljon sitä suomen kieltä, ja vaikka hän käyttää arjessa ruotsia tosi paljon, suomen kielen kielioppi on parantunut lukemisen ansiosta. Olen iloinen siitä, että hän voi lukea molemmilla kielillä ja käyttää molempia mielellään. Esikoinen puhuu ruotsia mieluusti isälleen ja siskoilleen.

Keskimmäinen aloittaa ihan pian esikoulun ruotsiksi. Hän on osannut lukea jo 1,5 vuoden ajan ja kirjoittaa vielä kauemmin, mutta edelleen hän lukee ja kirjoittaa vain suomeksi. Me ollaan kannustettu molempien kielten kirjojen pariin, mutta ei koskaan pakotettu tai painostettu. Hän ei vielä ole itse halunnut opetella lukemaan tai kirjoittamaan ruotsiksi, mutta eskarissa ja koulussahan sitä ehtii ihan hyvin sitten oppia. Eihän luku- tai kirjoitustaito ole ollenkaan pakollinen vielä eskarissa millään kielellä.

Koen, että ainakin esikoisella kielitaito otti kaikkein suurimman harppauksen eteenpäin juuri esikoulussa, joten ehkä samaa on odotettavissa myös keskimmäisellä? Hän käyttää kyllä ruotsin kieltä puheessa todella sujuvasti ja ymmärtää ihan yhtä paljon ruotsiksi kuin siskonsa, mutta kieliopissa, lähinnä sanajärjestyksissä, on välillä vielä harjoiteltavaa hiukan. Mutta sehän on vain hyvä, että on jotain mitä harjoitella. Keskimmäiselle suomen kieli on tainnut aina tuntua hieman luontevammalta ja hän puhuu suomea kotona enemmän kuin ruotsia. Isälleen hän vastaa ruotsiksi, mutta esim. siskoilleen puhuu suomea. Hänkin kuitenkin mielellään katsoo ruotsinkielisiä sarjoja ja kuuntelee satuja yhtä mieluusti molemmilla kielillä.

Kuopus aloitti ruotsinkielisen dagiksen maaliskuun alussa ja se sujui tosi hienosti. Nyt hän on tietysti ollut jo kaksi kuukautta kotona kesälomalla, mutta kevät toi kielitaitoon jo paljon lisää. Hän oppi dagiksessa ymmärtämään vielä paremmin kaikki arkipäivän perusasiat ruotsiksi. Sieltä tarttui nopeasti myös uusia sanoja ja sellaisia arkipäiväisiä lauseita: God morgon pappa, tack för maten, kom hit, NÄÄÄÄ, gå ut, klä på sig ja leka. Vaikka hän ei aina osaa vastata ruotsiksi, sen huomaa että hän ymmärtää, koska osaa vastata ruotsiksi kysyttyyn kysymykseen oikein suomeksi. Joskus hän myös toistaa Oton ruotsiksi sanoman lauseen suomeksi kysyvästi, ikään kuin varmistaakseen, että ymmärsi sen oikein.

Dagiksesta tarttui myös ihania lauluja ja loruja, ”ramsoja”. Hän laulelee usein bä bä vita lamm ja tykkää leikkiä baka baka kaka. Yhdessä vaiheessa kuopus kieltäytyi täysin kuuntelemasta ruotsinkielisiä satuja, eikä vastannut jos hänelle puhui ruotsia, vaan suorastaan närkästyi. Siskot ovat kuitenkin sinnikkäästi opettaneet hänelle Ryhmä Hau -pentujen nimet myös ruotsiksi ja nyt hän kuuntelee Ryhmä Hau -satuja myös ruotsin kielellä mieluusti ja opettaa ruotsinkielisiä nimiä (samat kuin englanniksi) meille vanhemmille. Hän katsoo esim. Buu-Klubbenia ruotsiksi, mutta suuttuu jos vaihtaa esim. Netflixissä suosikkisarjan ruotsin kielelle suomen sijaan. Jännää katsoa miten kieli lähtee taas kehittymään sitten, kun hän jatkaa dagiksessa nyt syksyllä.

Arjessa me jatketaan edelleen samaa vuosien varrella hyväksi havaittua tapaa, että lasten ollessa hereillä Otto puhuu ruotsia ja mä puhun suomea, siis myös toisillemme. Se on kaikkein selkeintä, niin ei tarvitse kenenkään vaihdella. Se ei haittaa ettei meillä ole yhteistä kieltä, kun kaikki ymmärtävät molempia yhtä hyvin. Silloin kun meillä on suomenkielisiä kavereita tai sukulaisia kylässä tai ollaan itse jossain kylässä, missä ei puhuta ruotsia, käytetään kaikki suomea.

Kirjoitin viimeksi vuosi sitten sanamokista, joita meidän lapsilla tuli kääntäessään puhetta suoraan ruotsista suomeksi. Ne ovat oikeastaan aikalailla jääneet pois nyt. Toisaalta, suomenkieliseen puheeseen on sekoittunut enemmän ruotsia ja englantia on sekoittunut molempiin kieliin. Eli enää ne eivät ole mokia, vaan enemmänkin sellainen tarkoituksellinen valinta. Esimerkiksi kun lapset kertovat jotain ja kuvailevat, että joku oli ”tyyliin” jonkunlainen, niin he käyttävät tuon suomenkielisen sanan sijaan ruotsin sanaa ”typ”. Esimerkiksi että ”siellä oli typ 20 ihmistä” tai ”se oli typ metrin kokoinen”. Varmaan siksi, koska se on lyhyempi sana ja puheenhan pitää olla aina muka mahdollisimman tehokasta ja nopeaa lasten ja nuorten mielestä.

Sellaisia kaksikielisyyskuulumisia! Jatketaan näistä, ehkä sitten taas vuoden päästä? Koen, että tällä hetkellä meillä on tosi hyvä tilanne tämän kieliasian suhteen ja uskon, että kaksikielisyys säilyy luontevana meidän lasten elämässä tästä hamaan tulevaisuuteen asti.

Tsekkaa myös kaksikielisyyteen liittyvät aiemmat postaukset:

Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt v. 2018

Kuinka sujuu kaksikielisyys v. 2016

Kaksikielisyys – isin ja tyttären oma juttu v. 2013

Mitenkäs muilla kaksikielisillä perheillä? Miten koulun aloitus on vaikuttanut kielen kehitykseen? Mitä mieltä olette vieraiden kielten opetuksen ajankohdista? Miten on sujunut päiväkodin aloitus kaksikielisillä lapsilla? Mitä kieltä teillä puhutaan suomen lisäksi?

Kun elokuu alkoi ja samaan aikaan kelit vähän viilenivät, mä kaivoin mun vanhat maiharit kaapin perältä ja ai että ne tuntuivat ihanalta pienen tauon jälkeen. Maiharit on niin mahtavan monikäyttöiset ja sopii niin kivasti myös kesällä mun mielestä. Moni pitää maihareita kuumimmilla helteilläkin esim festareilla, mutta siihen mä en ole vielä itse uskaltautunut. Se näyttää ihan super hyvältä, mutta pelkäisin että mun jalat uivat hiessä. Luulisin, että niin ei käy, koska miksi muuten niin moni käyttäisi maihareita festarikenkinä? Mutta silti en ole uskaltautunut kokeilemaan, hah. Tällaisiin miellyttävän lämpöisiin kesäpäiviin ne kuitenkin sopii munkin jalkaan, varsinkin yhdistettynä mekkoihin.

Tämä pikkukukallinen tummansininen mekko on toinen vanha lemppari, jonka ostin 1,5v sitten mun papan 80v-synttäripäivälliselle. Se on ollut kovassa käytössä siitä asti: olen yhdistänyt sitä farkkuihin, mustaan alusmekkoon ja nyt itse asiassa kävi mielessä, että tämähän voisi olla aika hauska myös mustien tai tummansinisten pyöräilyshortsien kanssa! Mekko on läpinäkyvä, joten tykkään itse pukea sen alle aina jotain. Ehkä jossain festariasussa voisi mennä myös mustan bodyn kanssa, jos oikein rohkeaksi heittäytyisin. Mä aina ihailen pinterestistä ties kuinka läpinäkyviä asuja, mutta silti laitan kyllä aina itse alle jotain, vaikka tuossa on tumma väri ja kuviokin peittämässä läpikuultavuutta.

Mä luulen, että tänäkin syksynä farkkujen lisäksi nämä pitkät lempparikukkamekot on mun vaatekaapin kulmakiviä. Ne vaan toimii niin hyvin ja niitä on rentoa pitää, kun ei purista mistään. Vaikka olen henkeen ja vereen farkkutyttö niin kyllä musta on kuoriutunut aikamoinen mekko- ja hametyttökin. Hameet ja mekot on helppoja yhdisteltäviä ja tosi monikäyttöisiä. Onneksi multa löytyy niitä jo valmiiksi kaapista muutama, niin voin turvautua niihin. Sitten kun kelit viilenee lisää, heitän päälle farkkurotsin. Ja syyskuussa varmaan siirryn sitten nahkatakin käyttäjäksi taas, jos kelit etenevät niinkuin viime vuonna.

Mä tykkään muuten niin paljon näistä mun uusista lyhyemmistä hiuksista, kun jotenkin on paljon raikkaampi ja luonnollisempi fiilis niiden kanssa. Mun ilme keveni tosi paljon ja mä vaan tykkään!

Mekko BikBok | Kengät ZARA

Vaikka mä fiilistelen ihan täysillä kesää ja lämpöä ja toivottaisin kyllä riemusta kiljuen helteet tervetulleiksi takaisin, nämä pari viileämpää päivää ovat jo saaneet fiilistelemään syyspukeutumista. Juuri niitä maihareita, neuleita ja neuletakkeja, pehmeitä materiaaleja, villasukkahousuja ja huiveja ja pipoja. Syksy on pukeutumisen kannalta mun lemppariaikaa, kun silloin pukeutuminen on niin monipuolista ja saa pukea yhtäaikaa useita lemppareita päälle. Kesällä on aina vaan ”mahdollisimman vähän hiostava yläosa + mahdollisimman vähän hiostava alaosa + kengät. Syksyllä kerrospukeutuminen tekee asuista paljon mielenkiintoisempia, puhumattakaan siitä, miten upean taustan asukuville syksyn upeat värit antavat.

Mikä on teidän lemppari pukeutumis-vuodenaika? Joko odotatte syysvaatteiden pukemista? Mikä on teidän lemppari syysvaate?  

Yksi päivä tässä kesällä mä makasin keittiön lattialla taaperon kanssa varmaan puoli tuntia ja keskusteltiin siitä, miten kaikki on ihan väärin päin. Häntä nauratti kovasti ja mua myös, käytiin juurta jaksaen läpi kaikki mieleen tulevat asiat, jotka olivat väärinpäin siksi, että katsoimme lattialta kattoa kohti. Lamput ja pöydät, tuolit ja lelut. Isin tietokone, roskapönttö ja ja jakkarat. Imurikin oli väärinpäin. Niin ihmeellistä! Ei mulle tulisi mieleenkään mennä lattialle makaamaan ihan muuten vaan keskellä päivää. Mutta taaperon viereen kävin ja olen siitä iloinen. Välillä on niin siistiä heittäytyä taaperon maailmaan ja keskittyä kaikkiin pieniin juttuihin, jotka hänelle voivat olla niin suuria ja merkityksellisiä.

Oikeastihan mun piti laittaa ruokaa, mutta oli kuuma ja jotenkin koko ajatus kyllästytti. Pieni tovi lattialla makoillen ja oikeasti aivot narikkaan laittaen teki hyvää. Sitten jaksoi taas ihan uudella innolla tarttua kauhan varteen. Se oli tärkeä huomio. Silloin kun ei oikeasti ole ihan tulipalokiire ja joku asia ei vaan huvita, miksi ei ottaisi pientä taukoa ja keskittyisi johonkin rentouttavaan ja itselle merkitykselliseen? Sen jälkeen jaksaa niitä välillä puuduttavia rutiinihommiakin paljon helpommin. Jos ei kotona ole taaperoa kannustamassa heittäytymään, ainahan voi vaikka tarttua hetkeksi kirjaan, ottaa pikku nokoset tai katsoa yhden 20min jakson hyvää komediasarjaa.

Tällä hetkellä meidän 2v miettii tosi paljon syy-seuraussuhteita ja ongelman ratkaisua. Hän keksii hurjasti erilaisia ratkaisuja ja jos esimerkiksi joskus sanon, että jokin hänen pyytämänsä asia ei juuri nyt onnistu, hän miettii kaikki mieleen tulevat mahdolliset ja mahdottomat ratkaisuehdotukset ja käy ne läpi, että jos se asia kuitenkin onnistuisi jollain tapaa. Ihailtavaa päämäärätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Jos joku niin hän opettaa kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta.

Joskus käy niin, että kun hän niin hienosti keksii erilaisia ratkaisuja jonkun asian toteuttamiseksi, mä lopulta annan hänen sittenkin tehdä sen. Nämä on just niitä tilanteita, missä itsensä saa kiinni siitä, että on sanonut johonkin asiaan ei, koska ei juuri nyt jaksaisi a) sotkua tai b) vaivautua tekemään jotain. Eli on sanonut vaan ei, koska se on itselle helpompaa. Sitä mä yritän parhaani mukaan välttää arjessa, mutta joskus niin käy silti. Uskoisin sen olevan ihan inhimillistä. Taaperon ratkaisuehdotukset on kuitenkin loistavia reality checkejä aikuisille.  Mä en halua sanoa turhaan ei, mä haluan sanoa aina joo kun se on mahdollista.

Meidän isommat leikkivät niin paljon kavereiden kanssa, että he eivät enää kovin usein pyydä mua mukaan barbieleikkiin tai mihinkään muuhunkaan. Silloin kyllä leikin mielellään jos pyydetään. Taaperon kanssa sen sijaan tulee leikittyä usein: kauppaa, legoilla rakentelua, kotileikkiä, muovailuvaha- ja taikahiekkaleikkejä. Mä koen yhteisen leikin myös loistavana tilaisuutena opettaa esimerkiksi hyviä käytöstapoja tai muita tärkeitä asioita siinä leikin lomassa.

Kauppaleikissä taapero muistaa tervehdykset, kiitokset ja lopuksi toivottaa mukavaa päivän jatkoa. Sama toimii kun käydään oikeasti kaupassa, sielläkin hän muistaa välillä huikata myyjälle mukavaa päivänjatkoa ja piristää siinä samalla toivottavasti ainakin jonkun päivää. Kun joku autoilija päästää meidät suojatien yli, lapset heilauttavat kaikki kättä kiitokseksi. Lasten hyvät tavat kannustavat myös meitä aikuisia muistamaan nämä hyvät käytöstavat aina, myös sinä huonona päivänä kun kaikki on mennyt aamusta asti vähän pieleen. Miksi ne olisivatkaan yhtään vähemmän tärkeitä muistaa sinä harmaana maanantaina? Ei sitä omaa harmaata fiilistä kannata muille siirtää, päin vastoin.

Koen, että lasten kanssa leikkiminen on yksi niistä asioista, jotka opettaa just mulle kaikkein eniten heittäytymisestä ja elämästä. Olen tosi kiitollinen siitä, että saan leikkiä. Alkuun leikkiminen tuntui jopa vaikealta, silloin back in the day kun meidän esikoinen oli taapero, enkä ollut leikkinyt _sataan vuoteen_. Mutta tässä vuosien varrella siihen on oppinut ja siitä on oppinut jopa nauttimaan.

On aivan parasta viettää joskus puoli tuntia kontaten lattialla taaperon Timo-koirana, joka syö ruuaksi duploja, käy koirapuistossa ja nukkuu lattiatyynyllä mytyssä. Paitsi housun polvet joutuu koville, mutta se taitaa olla pieni haitta siihen verrattuna, mitä leikki antaa henkisesti. Täydellisen rentoutumisen, pääkopan tyhjentymisen ja kaupan päälle tyytyväisen taaperon, joka jaksaa sitten sen jälkeen leikkiä vähän aikaa itsekseen tai tehdä palapelejä, että aikuinen saa rauhassa laittaa ruokaa tai siivota. Leikkiminen on best, eikä se oikeasti ole niin vaikeaa, kunhan leikin ajaksi muistaa lakata yrittämästä olla looginen tai aikuinen.

Tykkäättekö te leikkiä lasten kanssa? Mikä on teidän lempi leikki? Mitä leikkiä itse leikitte lapsena vanhempien kanssa, vai leikkivätkö vanhemmat ollenkaan?

Huomenna alkaa elokuu, WHAT? Ihan vasta me kärvennyttiin Särkänniemessä 32 asteen helteellä ja ihan vasta lapset uivat juhannuksena jääkylmässä Kuivasjärvessä Oulussa. Ihan vasta mä tein meille seppeleitä ja käytiin Oton kanssa treffeillä. Ja nyt on jo elokuu. Heinäkuu ei pettänyt, vaan se kunnon kesä tuli sieltä. Päästiin nauttimaan lämmöstä ja auringosta, päästiin uimaan niin paljon kuin sielu sietää. Saatiin makoilla rannalla, tehdä hiekasta merenneidon pyrstöjä ja kellua pizzaslicella Kallvikinniemessä. Saatiin käydä terassilla kauniina kesäiltana, veneillä ympäri Helsinkiä ja uida Kivinokassa auringonlaskun aikaan.

Nämä kuvissa näkyvät on just niitä hetkiä, joita mä muistelen talvella, silloin kun mä haaveilen jo seuraavasta kesästä. Mä rakastan jokaista vuodenaikaa, kaikissa on omat hyvät puolensa ja jouluihmisenä todellakin nautin talvesta. Mutta kyllä helteinen heinäkuu on mun parasta aikaa. Se rentous, se kiireettömyys, aurinko ja se fiilis, että voi tehdä mitä vaan.

Rakastan makoilla Oton kainalossa rannalla, katsomassa kuinka meidän lapset leikkivät tyytyväisinä ja hiekkaisina ja rakentavat linnaa. Rakastan juosta lasten kanssa veteen niin, että sitä roiskuu meidän kaikkien päälle ja kiljutaan. Rakastan syödä mansikoita pyyhkeellä uinnin jälkeen ja jutella siitä, miten jotain merilevän osia voi poksauttaa. Rakastan kävellä uinnin jälkeen hiljaisella metsätiellä ja kuunnella lasten juttuja. Rakastan helteisiä kesäiltoja meren rannalla, jolloin tuoksuu ihan samalta kuin Kreikassa.

Meillä on ollut tähän asti ihana kesä. En silti voi väittää ettenkö olisi ihan älyttömän fiiliksissä siitä, että lasten kesälomaa on jäljellä vielä vajaat kaksi viikkoa ja saadaan vielä nauttia ihanasta kesästä. Me ehditään tehdä vielä vaikka mitä kivaa yhdessä, säästä viis. Ja onneksi kesää voi jatkaa sittenkin kun arki alkaa, ainakin aina välillä. Toki kuvaan astuvat aamurutiinit, aikaisemmat nukkumaanmenoajat, harrastukset ja aikataulut, mutta kuitenkin. Kesä on myös mielentila ja rento asenne, miksi sitä ei voisi (ainakin yrittää) jatkaa arjessakin.

Elokuussa mua odottaa viisaudenhampaan poisto, joka on käynyt mielessä aina pitkin kesää välillä. Se on itse asiassa jo seuraavana päivänä siitä, kun koulut alkavat. Siksi lasten kesäloman loppu ei ole yhtään sellainen asia, jota odottaisin. Mutta hei, sittenpähän se on ainakin ohi. Ja aina kun se tulee mieleen, mä lohdutan itseäni sillä, että meidän kesä jatkuu vielä syyskuussa viikon verran Mallorcalla. Tosin en tiedä tekeekö muutaman päivän jäätelö-ruokavalio hyvää just ennen rantalomaa, mutta ei se ehkä ole niin vakavaa. Pääasia, että hampaanpoistosta toipuminen sujuu mahdollisimman mukavasti.

Huomenna meillä on Oton kanssa valokuvaukset ja nauhoitetaan lisää Yhdessä-podijaksoja! Mikäli kaikki menee hyvin, meidän ensimmäinen podijakso (joka on nyt editoitavana) näkee toivottavasti päivänvalon hyvinkin pian, en malta odottaa sitä. Ilmoitan heti, kun kaikki on valmista. Tämä on ollut niin huikea yhteinen projekti tähän kesään, jota tehdään molemmat täydellä sydämellä ja niin hyvällä fiiliksellä ja välillä huutonauraen, välillä onnen kyyneleitä pyyhkien.

Huristellaan nauhoituksiin meillä lainassa olevalla sijaisautolla, sillä odotellaan edelleen meidän uutta autoa ja vanha on jo palautettu. Toivottavasti oma auto tulee pian. Ja onneksi tajusin pyytää silloin meille sijaisauton kun ostettiin tuo uusi auto. Me oltaisiin oltu aivan pulassa ilman autoa keskellä kesälomaa ilman sitä, kun sen meidän uuden auton toimitus kestää vielä.

Heihei heinäkuu, tervetuloa elokuu! Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille <3

Miten teidän kesä on sujunut tähän asti? Mikä on ollut hauskinta/mieleenpainuvinta/jännittävintä/ihaninta mitä ootte tänä kesänä tehneet?