Luukku 14: Joululauluja laulamassa

14.12.2016

Käytiin viime sunnuntaina, kolmantena adventtina lasten kanssa laulamassa joululauluja Lasten Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudessa. Lasten Kauneimmat Joululaulut lauletaan samasta lauluvihkosta kuin aikuistenkin, mutta tilaisuus on vielä astetta rennompi ja aavistuksen lyhyempi niin että lapsetkin jaksavat keskittyä. Oli aivan ihanaa viedä lapset ensimmäistä kertaa laulamaan joululauluja ja huomasin kyllä selvästi että hekin nauttivat.

Kuva: Pirre Saario / Suomen Lähetysseura

Tilaisuudessa olivat esiintymässä myös pienet viulunsoittajaoppilaat, ja meidän esikoinen innostui kovasti musiikista. Kaikki lapset pääsivät myös eteen soittamaan soittimia, kun viulunsoittajat olivat tuoneet mukanaan kaikille lapsille sopivia soittimia. Voin kertoa että meidän muksut olivat ihan haltioissaan kun pääsivät esiintymään ja menivät tosi reippaasti sinne soittamaan muiden kanssa.

Meinasi tulla tippa linssiin äidillä ja isillä. Tilaisuus kesti n. 40 minuuttia ja se oli kyllä tosi tunnelmallinen ja kiva. Mun mielestä kirkon tilaisuuksissa papin persoonalla on aina tosi iso merkitys, ja meidän tilaisuudessa oli aivan mahtava pappi joka veti ohjelmaa eteenpäin rempseällä otteella ja nauratti lapsia ja vanhempia aina vähät väliä.

Kuva: Pirre Saario / Suomen Lähetysseura

Tilaisuudessa kyllä todella aisti joulutunnelman ja sai hyvän mielen, oli ihanaa laulaa tuttuja suosikkeja ja nauttia musiikista ja iloisesta meiningistä. En ollenkaan ihmettele miksi Kauneimmat Joululaulut on säilyttänyt suosionsa jo vuosikymmenien ajan Suomen suurimpana yhteislaulutapahtumana. Olen iloinen että sain tänä vuonna olla mukana Kauneimmissa Joululauluissa, ja aiotaan kyllä varmasti mennä ensi vuonnakin lasten kanssa laulamaan. Silloin meillä on mukana jo vauvakin, niin hänkin pääsee nauttimaan musiikista muutenkin kuin mahan läpi. Vauva selkeästi nautti laulutilaisuudesta jo nytkin, kun hän alkoi hytkymään mahassa aina kun musiikki soi.

Jos sinäkin haluat vielä mennä nauttimaan ihanasta joulutunnelmasta ja musiikista, kannattaa tsekata Kauneimmat Joululaulut -sivuilta sinun lähelläsi järjestettävä tilaisuus. Tilaisuuksia järjestetään niin aikuisille, lapsille kuin perheillekin ja mä voin lämpimästi suositella omalta osaltani. Meitä kuvattiin tilaisuudessa Kauneimpien Joululaulujen sivuille ilmestynyttä haastattelua varten, halutessasi pääset lukemaan Kirsi Elon musta tekemän haastattelun TÄSTÄ

Ihanaa päivää kaikille <3


Luukku 12: Joulukuusiletti-tutoriaali

12.12.2016

Joulukalenterin puoliväli, iik! Joulukuu menee kyllä aina nopeammin kuin kaikki muut kuukaudet, kun on niin paljon touhua ja kivoja juttuja ja mietittävää ja tapahtumia ja vaikka jos mitä. Silti se joka vuosi yllättää miten ne päivät vaan valuvat ohi. Olen aika onnekas kun saan olla raskaana loppumetreillä näin joulun aikaan, niin raskausaikakin menee ihan huomaamatta paaaaljon nopeammin eteenpäin.

Mä rakastan laittaa tyttöjen hiuksia kuten eilenkin kirjoitin ja kokeilla kaikkia erilaisia kampauksia. Kovin hankalia en osaa tehdä, eikä tyttöjen kuontalot multa perityllä hiuslaadulla kaikkein tuuheimpiin kampauksiin ihan taivukaan, mutta kuitenkin niistä saa tehtyä jo paljon vaikka ja mitä kivaa. Mä etsiskelin Pinterestistä kampausideoita joululaulutilaisuutta varten, ja päädyttiin tekemään Tiaralle kaunis pull-over joulukuusiletti, eli sellainen feikkiletti jota varten ei tarvita juuri muita taitoja kuin kärsivällisyyttä väkertää pikkuruisia kuminauhoja tukkaan. Ja vähän vähempikin karvankasvu riittää, sain jonkinnäköisen viritelmän tehtyä myös meidän nuoremmalle neidille.

Kuvasin letin tekovaiheet ja lopputuloksen, joten tässäpä tulee tutoriaali hauskaan lettiin:

1. Tee jakaus korvasta korvaan ja vedä osio kiinni kumilenksulla takaraivolle.

2. Kiinnitä alempi osio toisella kumilenksulla alas niskaan.

3. Jaa ylempi osio ensin kahtia, ylä- ja alapuoleksi. Sen jälkeen jaa ylempi osio puoliksi sivuttaissuunnassa, pujota puolikkaat osiot alemman osion ali, ja kiinnitä yhteen kumilenksulla. Lapsi voi auttaa pitämällä silloin kiinni vapaana roikkuvasta osiosta.

4. Toista tätä vuorotellen aina kahdella puoliksi jaetulla osiolla niin kauan että saavutat alas kiinnitetyn isomman osion.

5. Kiinnitä alas päästyäsi kaikki alunperin ylemmässä ponnarissa olleet hiukset alemman ponnarin alle samalla tyylillä kuin olet tehnyt kaikissa näissä pienissä osioissa.

6. Vedä hiuksia löysemmälle joulukuusen muotoon, niin että ”kuusi” on kapea ylhäältä ja levenee alaspäin, niin että alimmainen osio on kaikkein levein. Jos hiukset ovat ohuet, tämä on ehkä se hankalin juttu tai näin ainakin meillä, siitä alimmasta osiosta ei tullut ihan niin leveää, mutta onneksi letti on muuten kiva.

7. Kiinnitä ylös koristeeksi tähti kuuselle (esim. tähtipinni jonka pinniosan pujottaa hiusten alle piiloon). Ja solmi nauha rusetiksi alas joka kokoaa kaiken jäljellä olevan hiuksen yhteen.

8. Siloittele loput hiukset hiuslakalla ja kädellä tai kammalla, jos siloiteltavaa on.

Alkuperäisessä tutoriaalissa letti oli koristeltu myös kuusen ”palloilla” eli pinneillä joihin oli kuumaliimalla kiinnitetty pieniä punaisia ja vihreitä tupsukoita. Koristeitahan voi laittaa vaikka kuinka paljon lisää, meillä oli nyt tällainen tosi pelkistetty linja ja musta sekin näytti tosi kauniilta ja tyttö itse oli erittäin tyytyväinen. Linkki alkuperäisen Pinterestistä löytyneen Babes in Hairland -blogin letin tutoriaalivideoon vielä TÄSSÄ jos haluatte tsekata tarkemmat ohjeet. Mutta siis tosi helppo ja nopea kampaus mun mielestä, ehtii hyvin laittaa vaikka tarha-aamunakin jos on viisi minuutia ekstra-aikaa.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


Luukku 11: Joulun aikaan voi tehdä hyvää monella tapaa

11.12.2016

Viime vuoden tapaan halusin osaksi joulukalenteriani postauksen, jossa on mahdollisimman monta keinoa tehdä hyväntekeväisyyttä joulun aikaan koottuna yhteen. Usein monella olisi halua ja mahdollisuuskin tehdä hyvää, mutta se saattaa tuntua hankalalta tai sitten ei vaan muista ajoissa, tai ei tule edes mieleen että voisi tehdä jotain. Siksi koen että mun tärkeä tehtävä somevaikuttajana on tuoda ihmisten tietoisuuteen erilaisia keinoja auttaa, pienempiä ja suurempia, ja näyttää esimerkkiä.

Meillä on ollut jo useamman vuoden ajan perinteenä viedä lasten kanssa joululahjoja keräykseen lapsille jotka eivät muuten saisi lahjoja välttämättä ollenkaan. Viime vuonna vietiin lahjoja Hopen keräykseen, ja näin tehtiin tänäkin vuonna, koska sijainti oli meille niin mukavan helposti Itiksessä. Lapsetkin tietävät että tämä on osa meidän jouluun valmistautumista, ja he olivat aivan täpinöissään kun kerroin että mennään ostamaan lahjat ja viemään ne. Kummatkin tytöt saivat valita mieleisensä lahjatoiveen jotka toteutettiin, ja molemmat sattuivat sitten valkkaamaan 5-vuotiaiden poikien toiveet. Toinen toivoi magneettipiirustuslautaa ja toinen Tatun ja Patun Ihmeellinen joulu -kirjaa.

Käytiin yhdessä lasten kanssa ostamassa ne, ja vietiin ne Hopen keräyspisteelle jota vapaaehtoisvoimin pyöritetään ja  jossa ne sitten paketoitiin ja laitettiin eteenpäin oikeaan osoitteeseen. Lapsille tuli hyvä mieli, ja he iloitsivat siitä että joku kiva poika pääsee nyt lukemaan samaa kirjaa kuin heillä on ja toinen piirtämään piirustuslaudalla, kun piirustuslaudalla on niin hauskaa piirtää.

Listasin viime vuoden tapaan nyt useamman erilaisen keinon auttaa tänäkin jouluna, ja listasta löytyy varmasti jokaiselle joku keino sillä osa niistä on jopa täysin ilmaisia toteuttajalle.

Hope joululahjakeräys

Hope yhdessä ja yhteisesti ry:n joululahjojen lahjoituspiste löytyy Helsingissä kauppakeskus Itiksestä, infopisteen vierestä. Lahjoja voi viedä 17.12. asti, ja lasten täsmätoiveita voi tsekata joko Hopen sivuilta tai suoraan pisteeltä. 

Joulupuu-keräys

Joulupuu-keräyksessä kerätään lahjoja lapsille jotka ovat lastensuojelun kohteina, huostaanotettuina, sijaisperheessä, lastenkodeissa tai muutoin vähävaraisen perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman joululahjoja. Tällaisia lapsia on pelkästään Pääkaupunkiseudulla yli 10 000. Joulupuu-keräyksen järjestää Keskuspuiston Nuorkauppakamari, sekä paikalliset Nuorkauppakamarit, ja keräyksiä löytyy kaikista isommista ja pienemmistä kaupungeista ja kunnista. Oman kuntasi tilanteen voit tarkistaa keräyksen sivuilta. Helsingin keräyspiste sijaitsee kauppakeskus Forumissa, infopisteen vieressä ja on avoinna 20.12. klo asti. Lahjavinkit ja tarkemmat ohjeet löytyvät Joulupuu-keräyksen sivuilta. 

Joulupata-keräys

Joulupatakeräys toimii sekä livenä, että netissä. Livekeräyksiin voi viedä käteistä rahaa, siistiä käytettyä tavaraa ja avaamattomia ruokapakkauksia, lähimmän padan sijainnin voi tarkistaa täältä. Saatu raha, ruoka ja tavara lahjoitetaan vähävaraisille lapsiperheille, pienituloisille eläkeläisille, työttömille ja työkyvyttömille, syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille sekä ruoka-apua tarvitseville opiskelijoille.

Kauneimmat joululaulut -keräys ja -tilaisuudet

Kauneimmat joululaulut-yhteislaulutilaisuuksissa kerätty kolehti, sekä netissä ja puhelimitse saadut lahjoitukset ohjataan tänä vuonna maailman unohdettujen lasten hyväksi. Varoilla tuetaan lasten koulunkäyntiä, varhaiskasvatusta, ravitsemusta ja terveydenhoitoa. Viidellä eurolla saa lisäravinnetta nälkiintyneelle lapselle, kymmenellä eurolla voi antaa koulupuvun orpolapselle. 20 eurolla voi taata odottavalle äidille sairaalasynnytyksen, jotta hän selviää synnytyksestä ja voi huolehtia lapsestaan myös tulevaisuudessa. 

Ole joulupukkina seniorille 

Ole joulupukkina seniorille -kampanjan ideana on lahjoittaa yksinäisille ja vähävaraisille vanhuksille kukkalähetyksiä. Kampanjan järjestäjä on seniorihoivapalvelu Home Instead, kampanjan yhteistyökumppaneina ovat esimerkiksi suurten kaupunkien hoivapalvelut sekä seurakunnat. Osallistuminen on yksinkertaista: tarkista listasta lähin kampanjassa mukanaoleva kukkaliike, ota nimilappu joulupuusta, osta kukka lahjaksi ja jätä se liikkeen myyjälle nimilapun kanssa. Kukka toimitetaan tervehdyksen kanssa vanhukselle liikkeen puolesta.

Hyvä Joulumieli -keräys

Hyvä Joulumieli -keräykseen on helppoa lahjoittaa rahaa (10€) soittamalla tai tekstiviestillä. Keräyksen järjestävät Suomen punainen risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry. Hyvä Joulumieli -keräys kestää 24.12. asti. Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70€ arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat ostaa jouluruuat. Tänä vuonna tavoitteena on kerätä yhteensä yli 30 000 lahjakorttia.

Hope & Stockmann #jouluontehtyjaettavaksi

Hope – Yhdessä ja yhteisesti ry & Stockmann tarjoavat mahdollisuuden lahjoittaa rahaa yksinkertaisesti jakamalla Stockmanneille pystytetyillä joulukorttikuvauspisteillä itse otetun kuvan sosiaalisessa mediassa. Jokaisesta julkisella Instagram-tilillä ja hashtagillä #jouluontehtyjaettavaksi julkaistusta korttikuvauspisteellä napatusta kuvasta Stockmann lahjoittaa 0,50 euroa lyhentämättömänä Hope ry:lle. Joulukuva on jaettava julkisella Instagram-tilillä ennen 24.12.2016.

Tänään me suunnataan koko perheen kesken Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen laulamaan joululauluja. Lapset odottavat innolla sitäkin. Mun mielestä on tärkeää ottaa heidät jo pienestä asti mukaan tekemään hyvää ja pitämään huolta toisista. Toivon että he osaavat arvostaa sitä isompana, ja jatkavat mahdollisen oman jälkikasvunsa kanssa muiden auttamista. Ja haluan myös opettaa, että lahjoittamisen lisäksi on monta muutakin hyvää tapaa auttaa.

Aina ei tarvita rahaa tai mitään aineellista, jollekin läsnäolo on suurin lahja mitä voi antaa. On tärkeää muistaa soittaa läheisille vanhuksille vaikka asuisikin itse kaukana, ja käydä kylässä aina kun se on mahdollista. On myös tärkeää auttaa ystävää silloin kun hän apua tarvitsee, ja hyvää voi tehdä niinkin pienellä asialla kuin muistamalla sanoa bussikuskille moi ja tarjoamalla vanhukselle tai huonokuntoiselle istumapaikan julkisissa liikennevälineissä.

Ihanaa kolmatta adventtia (Miten voi jo olla??) ja rauhaisaa sunnuntaita kaikille <3


Luukku 9: Parhaat joululeffat koko perheelle

09.12.2016

Luukussa 9 me kurkataan mun lemppari joululeffalistaukseen! Tällaisen olen aiemminkin tehnyt joulukalenterissa, tämä kun on järjestyksessään jo neljäs kalenteri jonka blogiini toteutan, mutta nyt luvassa ihan uusia leffavinkkejä joita en ennen ole jakanut.Vuosien saatossa on ilmestynyt monta uutta ihanaa jouluelokuvaa ja nyt vinkkaan teille meidän perheen suosikit, jotka siis sopivat koko perheelle.

1. Onnelin ja Annelin Talvi

Aivan ihanan hyväntuulinen elokuva kahden suloisen pikkutytön valmistautumisesta jouluun, mukana vähän seikkailuakin. Elokuva on visuaalisesti ihan uskomattoman kaunis, ja meidän lapset rakastavat Onnelia ja Annelia. Tarina on suloinen ja tuo varmasti hyvän mielen jokaiselle katsojalle. Meillä on katsottu tämä tänä talvena jo kolmesti, eikä varmasti jää kolmeen kertaan.

2. Napapiirin pikajuna

Tämä ihana animaatio on meidän lasten suosikki ja ollaan katsottu se moneen kertaan. Leffa kertoo Steve -nimisestä pojasta, joka haluaa uskoa joulun henkeen ja jonka kotitalon viereen ajaa maaginen Napapiirin pikajuna. Rooleissa mm. Tom Hanks, taatusti koskettava elokuva siis! Mä tykkään tästä kyllä myös kovasti!

3. Joulupukki ja Noitarumpu

Klassikko omasta lapsuudestani asti, ja meidän tyttöjen suosikki. Mauri Kunnas on yksi eniten edustettuja kirjailijoita meidän lastenkirjahyllyssä, ja leffa toimii edelleen loistavasti 20 vuotta myöhemminkin. Tämä on pakko katsoa joka joulu vähintään kerran!

4. The Grinch

Tämän ajattelin näyttää meidän tytöille ensimmäistä kertaa tänä jouluna. Grinchissä on tunnelmaa ja se on ihan mahtavan hauska ja koskettava ja ihana. Mun mielestä vihreä karvaörkki Grinch on yksi joulun sympaattisimmista hahmoista kautta aikain, enkä malta odottaa että meidän tytöt pääsevät ihmettelemään Grinchin hassua luolaa ja koko elokuvan tarinaa.

5. Niko, Lentäjän poika

Alkuperäinen suomalainen poroanimaatio on koskettava ja ihana. Kävin itseasiassa katsomassa sen leffateatterissa kavereideni kanssa silloin kun se ilmestyi, ja se sai jopa parin teinipojan silmäkulmat silloin kostumaan. Me ei olla tyttöjen kanssa katsottu vielä tätäkään mutta tänä jouluna voisi olla myös tälle sopiva hetki. Suomalaiset joululeffat on muutenkin ihan parhaita, koska täältähän se joulu on kotoisin!

Aikuisempaan makuun parhaita joululeffoja on mun mielestä aina ja ikuisesti Holiday (ah Jude Law!),  Love, Actually koska se on niin tapahtumarikas ja ihana ja Joulutarina. Niissä on kaikissa sitä joulutunnelmaa jota itse joulussa rakastan. Ja tietenkin sitten mun lemppareita on myös kaikki Yksin Kotona -leffat, mutta ne mainitsin jo aiemmassakin joululeffapostauksessa vuonna 2013! Tänä vuonna ajattelin tsekata myös viime vuonna ilmestyneen A very Murray Christmas -elokuvan, koska sitä on kehuttu joissakin joululeffalistauksissa. Ootteko katsoneet kyseistä pätkää ja oliko se mistään kotoisin?

Leffateattereissa pyörii tällä hetkellä myös aimo annos jouluelokuvia, joista joku me aiotaan ehdottomasti käydä katsomassa vielä tyttöjen kanssa! Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! on yksi vaihtoehto jota ollaan mietitty, nuo kaksi kaljua heppua kun ovat niin huippuhauskoja. Toinen jota ollaan pohdiskeltu on Viirun ja Pesosen Paras joulu ikinä, koska hei Viiru ja Pesonen, ne on maailman symppiksimpiä ikinä! Ne ovat myös meidän lasten yksiä suosikkikirjoja ja meillä on niitä sekä suomen- että ruotsinkielisinä. Aikuisille leffoissa pyörii ainakin se Firman pikkujoulut, onko joku käynyt tsekkaamassa sitä?

Mitkä on teidän lemppari joululeffoja?


Askartelua lasten kanssa

08.12.2016

 

Rakastan askarrella ja touhuta lasten kanssa, ja siksi olinkin innoissani kun mua pyydettiin mukaan Adlibriksen ja Lifien kampanjaan. Kampanjassa päästiin testaamaan Adlibriksen omaa isoa askartelupakkausta yhdessä lasten kanssa, ja meillä oli aivan hurjan hauskaa. Monipuolinen pakkaus sisältää hurjasti erilaisia materiaaleja jotka ovat sekä laadukkaita että mahdollistavat jopa 16 erilaisen projektin toteuttamisen.

Me avattiin koko pakkaus kerralla ja vietettiin lasten kanssa touhukas päivä askarrellen. Oli huippua istua pöydän ääressä koko perhe ja kokeilla erilaisia juttuja. Molemmat lapset saivat toteuttaa itseään aivan vapaasti, ja tehdä materiaaleilla ihan mitä halusivat. Näin ollen 3v sai piirrellä posliinitusseilla mukin täyteen haluamiaan töherryksiä ja tehdä helmimassalla kala-avaimenperästä perunan niin halutessaan. Usein olen omissa projekteissani perfektionisti, mutta lasten kanssa askartelun tarkoituksena on olla hauskaa, rentouttavaa ja mukavaa puuhaa, ja sitä se todella olikin.

Laadukkaat materiaalit mahdollistavat kyllä hauskanpidon lisäksi myös esimerkiksi lahjojen askartelemisen, sillä mukistakin voisi posliinitusseilla tehdä aivan ihanan lahjan vaikka jouluksi. Pakkauksessa on myös posliininen/korkkinen pannunalunen josta voi koristella tosi hienon lahjan.

Toki isokokoinen pakkaus itsessäänkin on mahtava lahjaidea, sen kanssa saa todella ajan kulumaan ja kivaa tekemistä koko perheelle vaikka välipäiviksi. Pakkauksesta riittää useampaankin käyttökertaan, ja hyvien lahjaideoiden lisäksi se sisältää paljon myös sellaista perusaskarteluun soveltuvaa, kuten kartongista valmiiksi leikattuja muotoja, itse koristeltavan kalenterin, maaleja, pikkurasioita ja niitä helmimassoja.

Itsestään kuivuvista helmimassoista lapset saivat askarreltua mun avustuksella avaimenperien lisäksi mm. barbien ruokia (hedelmiä) ja rannerenkaat itselleen. Otto intoutui maalaamaan hauskan metallinhohtoisen dinosauruksen, ja mä maalasin rasioita. Askartelu on kivaa koko perheen puuhaa jossa voi sekä hassutella että olla luova, ja askarrellessa on ihanaa höpöttää ja kuunnella vaikka lastenlauluja.

ALEKOODI: Nyt saatte Adlibriksen valikoimasta 10% alennusta koodilla IINA10 eli koodi kelpaa siis kaikkeen muuhunkin kuin askartelupakkaukseen. Koodi on voimassa 17.12. asti Adlibriksen verkkokaupassa, joka on täynnä ihania lahjaideoita jouluun.

Yhteistyössä Adlibris.

Mahtavaa päivää kaikille!

Tykkäättekö te askarrella lasten kanssa?