Keväällä kysyin neuvoa sohvan sijoitteluun täällä blogissa, kun tuntui, että ei itse keksitty mikä olisi sille kaikkein paras paikka olohuoneessa. Ihan ekaksi se oli meillä olohuoneessa ikkunan edessä käsinojineen, mihin se mahtui tosi hyvin ja ei vienyt liikaa lattiatilaa. Silloin harmailla päällisillä sohva tuntui kuitenkin jotenkin mun mielestä imevän osan ikkunasta tulevasta valosta, ja mietin, että voisiko sille olla joku parempikin paikka.

Moni neuvoi ottamaan sohvan pois ikkunan edestä ja sijoittamaan sen mieluummin keskelle lattiaa, televisiota vastapäätä. Mulle jäi erityisesti mieleen jonkun sanat, että “nyt kun olet saanut sen korkean huonekorkeuden ja suuret ikkunat, niin miksi haluat piilottaa ne sohvan taakse”. Mietin, että niinpä, olisi kyllä ihanaa saada ne enemmän esiin.

Moni ehdotti maltillisempiakin muokkauksia, kuten käsinojien poistamista. Ja sitä kokeiltiinkin, se oli kieltämättä kiva ja freesi keino muokata sohvaa. Mulle tuli kuitenkin sellainen olo kommenttien määrästä päätellen, että hitsi, sohva olisi varmaan tosi paljon parempi tuossa keskilattialla, kun niin moni on sitä mieltä, että se kannattaa siirtää. Ja siihen me se käännettiin sitten, ilman käsinojia. Otto ei oikein lämmennyyt tälle ratkaisulle, mutta mä suostuttelin hänet kokeilemaan sitä ja pysymään siinä.

Otto sanoi varmaan sata kertaa, että laitetaan sohva takaisin ikkunan eteen, kun se oli siinä paljon parempi. Silloin ei ollut ylimääräisiä käytäviä täällä, eikä sohva vienyt kaikkea sitä avaruutta, johon myös tässä alakerrassa ihastuttiin. Mä olin vakuuttunut siitä, että kaikki ihmiset kuvien perusteella tiesivät paremmin mikä meidän kotiin sopii, kuin me käytännön kokemuksella, ja niin me pidettiinkin sohvaa tuossa ihan koko kesän ajan. Vaaleanpunaiset päälliset auttoivat, koska se harmaiden päällisten tummuus hävisi. Tilaa ne eivät kuitenkaan tuoneet lisää.

Vaaleanpunaisten päällisten myötä mä aloin kuitenkin itse miettimään, että voisiko sohva niiden kanssa olla ihan ok myös ikkunan edessä. Silloin se ei söisi kaikkea niistä tulevaa valoa, kuten harmaat päälliset hieman tekivät. Me tarvittiin tilaa olkkariin tanssia ja olla, mitä ei kertakaikkiaan vaan ollut sohvan ollessa siinä. Ja jokin aika sitten mä Oton iloksi sanoin, että kokeillaan nyt sitä sohvaa siinä ikkunan edessä vielä. Mun leuka melkein tippui lattiaan, kun alakerta avartui niin paljon. Olin ihan unohtanut miten paljon tilaa täällä oli silloin kun sohva ei ollut keskellä lattiaa. Otto oli ollut oikeassa koko ajan.

Mulle tuli jotenkin niin tyhmä olo, että purskahdin spontaanisti itkuun. Otto ihmetteli, että miten mulla meni sohvan siirtäminen niin tunteisiin. Mutta ei mulla mennyt se sohvan paikka tunteisiin vaan se, että mua ärsytti, että annoin muiden ihmisten mielipiteen vaikuttaa niin paljon omaani ja sen takia meillä oli täällä ihan turhaan ahdasta vaikka kuinka kauan. Tottakai me itse tiedettiin paremmin, kun me asutaan täällä ja nähdään tämä tila koko ajan. Silti uskoin, kun tarpeeksi moni sanoi kuvien perusteella saman asian. Ja olinhan tietysti itse kysynyt neuvoa – koska ajattelin, etten itse osaa niin hyvin.

Itku ei johtunut sohvasta, vaan siitä (että mulla oli silloin PMS), että samalla kyseenalaistin hetkeksi suunnilleen kaikki päätökset, joita olen viimeisten yhdeksän vuoden aikana tehnyt. Kaikki saamani neuvot, kaikki omat mielipiteeni. Hetken mietin, että ei hitto, kuinka moneen muuhun päätökseen jonkun tuntemattoman ihmisen mielipide on oikein vaikuttanut mun elämässä. Mutta asiaa perusteellisesti pohdittuani onneksi tajusin, että kyllä se taitaa jäädä tähän sohvan paikan tasolle ja se on onneksi aika pientä.

Olen kasvanut aikuiseksi niin, että kaikesta mitä teen tai en tee on aina jollain mielipide sekä puolesta että vastaan. Ihan sama mistä asiasta on kyse, se on jonkun mielestä aina väärin tai se pitäisi aina tehdä eri tavalla. Pääosin siihen on tottunut ja olen pyrkinyt aina kuuntelemaan sitä omaa ääntä ja omaa mielipidettä, sanoi muut mitä sanoi. Mutta toki silloin kun itse kysyy neuvoa, tuntuu jo valmiiksi siltä, että muut tietävät minua paremmin.

Silloin voi olla vaikeaa poimia sieltä ne neuvot, jotka oikeasti ovat kaikkein hyödyllisimpiä. Mielipiteiden lisäksi neuvojakin voi tulla aivan laidasta laitaan, kuten tulikin. Moni sanoi, että sohva on oikein hyvä siinä ikkunan edessä, jopa ”kuin siihen tehty”. Silti mulle jäi eniten mieleen se, että sohva on “kaikkien mielestä paljon parempi keskellä lattiaa.” 

Mutta hei, onneksi tässä oli kyse vain sohvasta. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, nytpähän on ainakin erittäin perusteellisesti kokeiltu, että olisiko se sohva siinä hyvä. No ei ollut. Ja positiivisena puolena se, että olen tämän sohvan siirron myötä sekä tehnyt perusteellista itsetutkiskelua että ihastunut meidän kotiin, jos mahdollista, vieläkin enemmän. Nyt tämän uuden järjestyksen kanssa myös meidän keittiö pääsee ihanasti esiin ja sen edessä on runsaasti tilaa. Ja me mahdutaan taas diskoilemaan lasten kanssa ja tekemään lankkuhaasteita Oton kanssa. Ihan parasta.

Tämä oli hyvä (ja onneksi aika pieni) muistutus itselleni, että pitää luottaa siihen omaan fiilikseen. Välillä on ihan hyvä kysyä neuvoakin, mutta lopulta se on se oma tunne, joka ratkaisee. Täällä on niin hyvä olla ja niin meidän näköistä juuri nyt, eikä enää ole yhtään sellainen fiilis, että tämä sohva ei sopisi tähän kotiin. Sehän on tosiaan kuin tehty juuri tuohon missä se on.

Minä olen sisustusfiiliksissäni ihan tuuliviiri. Voi olla, että jonkun ajan kuluttua innostun taas kääntämään sohvan, tai mulle tulee joku ihan toinen idea mieleen. Mutta se on sitten sen ajan juttuja, nyt olen tyytyväinen tähän. Ja tiedättekö, on ihan ok olla tuuliviiri ja muuttaa mielipiteitä kun oppii ja oivaltaa uutta. Maailma olisi todella tylsä ja armoton paikka, jos pitäisi aina pysyä siinä päätöksessä, jonka on kerran tehnyt.

Suunnittelin viettäväni ainakin kolme päivää pyjamassa aaton jälkeen, mutta me hipsittiin jo Tapaninpäivän iltana Oton kanssa kiertämään tunniksi alennusmyyntejä Itikseen. Sitä ennen nautittiin kuitenkin pyjamahengailusta aivan rauhassa. Viime päivät ovat kuluneet lähinnä lautapelejä pelaten, ja legoilla ja muilla kivoilla lasten lahjoilla leikkien. Tänään piipahdettiin hakemassa vauvan vaatteille oma lipasto, niin pääsen vihdoin pesemään kaikki vaatteet ja viikkaamaan ne sitten lipastoon.

Lipasto oli vauvanurkkauksen viimeinen puuttuva isompi palanen, joten nyt aletaan sitten sisustamaan sitäkin kun vauvan sängyn ei enää tarvitse toimia varastona. Kunhan nurkkaus on valmis niin esittelen sen heti täällä! Mä olen niin innoissani kun vauvan oma paikka alkaa valmistua pikkuhiljaa, pian pääsen ripustamaan askartelemani mobilenkin sille kuuluvalle paikalle. Mutta niistä lisää myöhemmin, nyt otetaan katsaus joululahjoihin teidän toiveesta. Oton lahjoja en kuvannut kun ne on jo kaikki käytössä jo, mutta tässä on minun ja meidän kaikkien kolmen mukulan lahjoihin katsausta.

Ihan ekana pakko esitellä teille muutama ilme joulupäivän aamulta, kun tyttöjen kovasti toivomat ja saamat Hatchimalsit alkoivat kuoriutumaan. Hatchimalsit taisivat olla eka lahja jota neideille ostin, ja siis pakko myöntää että oltiin kyllä Oton kanssa niistä vähintään yhtä innoissaan kun tytöt.

Me oltiin yläkerrassa, olin juuri herättämässä Ottoa, kun nuorempi neideistä kiljaisi että hänen Hatchimalsinsa oli alkanut nokkimaan kuortaan. Ikinä ei ole tainnut mieheni rynnätä niin nopeasti herättyään alakertaan, hah. Mä lyllersin perässä portaat alas, ja niin me ihmeteltiin yhdessä koko perhe kun söpöt pingut tulivat ulos munistaan. Nämä on kyllä olleet hauskoja, ja kuoriutumisen jälkeen tytöt ovat opettaneet niille temppuja ja hoivanneet niitä ja diskonneet niiden kanssa kun niissä on niin hyviä biisejä kuulemma.

En kestä kyllä noita ilmeitä! Näytin tosin itse varmaan ihan samalta, niin innoissaan me oltiin kaikki.

Äidin lahjat:

Me saatiin yhteiseksi lahjaksi Oton perheeltä mahtava valurautapata ja Merituuli Lindströmin Pataruokaa -kirja. Joskus syksyllä kun oltiin käymässä Oton lapsuudenkodissa, me saatiin maailman herkullisinta lihapataa siellä ja todettiin että pitää ehdottomasti lisätä oma valurautapata ostoslistalle. Mutta nyt saatiinkin se sitten lahjaksi, aivan huippu lahja! Mä olen vaan odottanut että jouluruoka loppuu ja pääsen hauduttelemaan jotain ihan mieletöntä pataa meille.

Mun äidiltä sain Marimekon Sukat Makkaralla -kaatimen josta olen haaveillut pitkään. Se on vaan niin kaunis ja veikeä samaan aikaan. Joka kerta kun katson sitä mua alkaa hymyilyttää väkisinkin, se piristää niin aamiaiskattauksen kuin juhlapöydänkin ilmeen hetkessä. Lisäksi sain toivomani Himoshoppaaja-kirjan, Makian merinovillahuivin, paljon sukkia, överiherkkua suklaata ja Instagramissa esittelemäni dinosraurus- (tai siis pregasaurus-) pyjaman.

Vauvan lahjat:

Vauva sai aivan ihanan Kaiser Baby Hoodie -lämpöpussin turvakaukaloon, Sophie The Giraffen ja Sophie The Giraffe -hiusharjan ja shampoon, Metsolan ylisöpön pandasetin mustakultaisena, Vimman lettibaggyt, Kappahlin värikkään trikoopeiton, söpön yökkärihaalarin ja vielä Tell Kiddon Hello Baby -julisteen johon voi täyttää sitten vauvan tiedot kun hän on syntynyt. Kaikki käytännöllisiä ja ihania lahjoja, jotka sulostuttavat meidän tulevaa vauva-arkea. Ja nyt on minityypilläkin oma kirahvi, niinkuin isosiskoillaankin, aww <3

Tyttöjen lahjat:

Tytöt saivat paljon pelejä ja kirjoja, barbeja, Monster high- nuken, plusplus rakennuspalikoita ja lisäksi legoja, trollseja ja kaikkia askartelutarvikkeita kuten muovailuvahaa, tarroja ja pestävän piirustusmaton. Lego Friends Hevostalli* ja Lego Duplo Maailman ympäri* me saatiin Legolta. Lisäksi he saivat vaatteita ja kuvissakin näkyvät Lindexin donitsipyjamat ja aivan hurmaavat Polarn O. Pyretin sydänyöpaidat. Ollaan pelattu jo Kimbleä monen monta kertaa, Junior Labyrinttiä pari kertaaja Muumipeikon Kalaretkeäkin muutamaan otteeseen. Kaikki ovat hauskoja pelejä ja sopivat oikein hyvin sekä 3- että 5-vuotiaalle mun mielestä.

Parasta on ollut juurikin pelailu ja yhdessä legoilla rakentelu ja kirjojen lukeminen ihan rauhassa. Ja en tiedä kehtaanko edes myöntää mutta tuo Zeldan uusi laventelipäinen Barbie sytytti mussa jäätävän himon saada jotain jännittävää tukkaan. Jännittävän kanssa odotan kyllä sinne asti että vauva on syntynyt mutta sitä mietin että jos kehtaisi vaaleita raitoja käydä laittamassa vielä ennen synnytystä, niin ei tarvitsisi sitten ihan heti vauvan syntymän jälkeen lähteä kampaajalle vaan voisi rauhassa miettiä mitä haluaa ja odottaa että vauvan unirytmit ja muut ehkä selkenevät, ja silti näyttää freesiltä. Mutta katsotaan mihin päädyn.

Ai että, nyt vietellään välipäiviä, nautitaan vielä huominen mun äidin ja Armaksen seurasta, ja torstaina saadaan meille yökylään Emilia ja Topias ja muksut Turusta. Sen jälkeen suunnataan Oton perheen mökille yhdeksi yöksi, ja tullaan uuden vuoden aatoksi takaisin kotiin. Uutta vuottakin saadaan juhlia vielä läheisten kanssa, käytiin juuri tänään hamstraamassa tähtisädetikkuja ja muuta sälää, ja suunnitteilla on viime vuoden tapaan Hot Dog -buffetti. Kivoja lomasuunnitelmia siis tiedossa ja monta päivää lomaa jäljellä, ihanaa! Pian on tulossa perinteistä vuosikatsausta blogiin kunhan saan tehtyä, 2016 on ollut ”vähän” tapahtumarikas.

Ihanaa iltaa kaikille <3

PS: Toivottavasti ei haittaa superpitkät postaukset, mulla on vaan niin paljon höpötettävää! 😀

Puuuuuuuh! Huomenna se vihdoin koittaa, jouluaatto. Ja eilen tuli täyteen 32 viikkoa raskaana. Nyt ollaan jo tosi hyvillä viikoilla ja olen hurjan iloinen ja onnellinen siitä. Mä en voi lakata hämmästelemästä sitä miten hyvin kaikki on sujunut, se on jopa vähän pelottavaa. Mutta ei auta kuin olla iloinen ja onnellinen ja toivoa että kaikki jatkuu yhtä hyvin loppuun asti ja myös sen jälkeen. Olo on tosi iso ja massiivinen ja aikamoisen joulupallon olen kasvattanut kyllä itselleni. Selasin jotain kuvia kamerasta ja silmiini osui viikko ennen muuttoa otetut mahakuvat. Ajattelin silloin että mullahan on jo vaikka kuinka iso pötsi, mutta se ei ollut kyllä mitään verrattuna tähän. Ja tästäkin tämä vielä ehtii kasvaa useamman viikon, ai hurja.

Tytöt ovat olleet tiistaista alkaen jo joululomalla päiväkodista, ja eilen oli Otolla ja mullakin viimeinen työpäivä ennen jouluaattoa. Syksy on ollut aika täynnä toimintaa ja töitä meillä molemmilla, ja on ihan parasta rauhoittua joulun viettoon yhdessä koko perhe ihan kaikessa rauhassa. Mun äiti ja Armas tulivat tänne keskiviikkona ja tytöt olivat tietenkin aivan innoissaan. Ihanaa kun meillä on myös nyt enemmän tilaa niin äitikin mahtuu tänne paremmin ja hänellä on oma rauha toisessa lastenhuoneista. Tytöt tykkäävät nukkua edelleenkin yhdessä, ja äidin tuloa edeltäneet kaksi yötä Zelda oli yökylässä Tiaran huoneessa. Nyt tytöt ovat sitten kerrossängyssä Zeldan huoneessa, ja Tiaran huone on muunnettu vierashuoneeksi.

Maha 32+0

Me ollaan laitettu nyt urakalla kotia vauvavalmiiksi, ja jouluhömpötyksen jälkeen pääsen vihdoin ehkä jo ensi viikolla esittelemään vauvan omaa nurkkausta ja muita juttuja. Stressi kaikkien vauvantarvikkeiden suhteen on hellittänyt ja mielen on vallannut ihana odottava fiilis. Olisipa meidän vauva jo täällä ja saisin laittaa hänet tuonne ihanaan kehtoon nukkumaan. Mutta toisaalta, ihana nauttia vielä tämä joulu tällä nykyisellä porukalla, heittäytyä isompien neitojen kanssa joulun viettoon ihan kunnolla ja huomioida vain heitä ja nauttia lomasta ja pitkistä yöunista. Keväällä niitä yöuniakaan ei välttämättä ole ihan heti näköpiirissä nimittäin, heh. Mutta tosiaan, kaiken jouluhömpän jälkeen blogi täyttyy vauva- ja raskaushömpästä, ja kaikesta muusta mikä on vielä joulukalenterin ja muun sisällön takia odottanut omaa vuoroaan.

Eilen meillä oli tyttöjen pikkupikkuserkut äitineen kylässä ja vietettiin ihana päivä. Illalla me kokattiin Tiaran kanssa kahdestaan lihapullia ja perunamuusia, neidin päiväkodin kokkaus opintoretkellä saamalla reseptillä. Hän niin hienosti pyöritteli lihapullia ja oli niin ylpeä sekä reseptistä että pullistaan. Tyttöjen mentyä nukkumaan me pidettiin Oton kanssa kolmannet (ja viimeiset) paketointitalkoot Love, Actuallyn siivittämänä ja juotiin glögiä. Taattua joulutunnelmaa. Kaikki alkaa olla valmista huomista varten ja tämä päivä ollaan sitten vietetty perinteisesti jouluruokia kokkaillen.

Tämä postaus on neljäskymmenesneljäs jonka tässä kuussa julkaisen, aivan älytön tahti siis ollut päällä. Joulukalenterin lisäksi olen  pyrkinyt julkaisemaan joka päivä myös toisen postauksen, ja epäonnistunut siinä vain kahtena päivänä kun kiire oli vaan niin kreisi. Tässä kuussa on mennyt jo koko blogihistorian postausmääräennätys rikki, ja se tulee toki kasvamaan vielä entisestään. Olen laittanut itseni koville, mutta ainakin voin nyt jäädä hyvällä omallatunnolla joululomalle ja pitää pari päivää blogivapaata jos maltan. Joku voisi kuvitella että 44:n postauksen jälkeen kirjoittaminen ei houkuttaisi, mutta mulla on jotenkin niin inspiraatio ja hyvä kirjoitusmoodi päällä että odotan vaan että pääsen puhumaan kaikesta mitä on viime aikoina päässä pyörinyt. Mutta ennen sitä luvassa kuitenkin pieni hiljentyminen joulun viettoon, ja jatketaan sitten kun olen saanut kinkku-, lautapeli-, konvehti- ja kirjaöverit.

Huomenna tosiaan luvassa vielä viimeinen joulukalenteriluukku, käykää kurkkimassa sitten kun joulunvietoltanne ehditte. Ja aivan hurjan ihanaa huomista jouluaattoa ja koko joulun aikaa myös teille kaikille jotka ette joulukalenteria ole seuranneet <3

 

Viimeisessä osassa mun ASUS Brand Ambassador -pestin postaussarjassa kurkataan mun työpäivään, ja siihen miten uusi ASUS Zenbook 3 kulkee siinä mukana. Sain oman Zenbookini reilu viikko sitten ja se on kyllä sulautunut oikein nätisti osaksi mun päiviä! Ennen kuin kerron enemmän mun päivästä, on pakko vaan vielä sanoa että olen niin iloinen että olen saanut toimia brand ambassadorina tämän syksyn.

Olen päässyt mahtaviin workshopeihin, oppinut paljon tehokkaampia työskentelytapoja ja ennen kaikkea saanut ihan mielettömän työvälineen. ASUS Zenbook 3 on tämän hetken upein kannettava tietokone, jossa on saatu super pieneen (vain 11,9mm ohueen) ja super kauniiseen pakettiin uskomaton määrä suoritustehoa (core i7 -suoritin), muistia (jopa 16Gb), tallennustilaa  (1TB) ja laatua. Se on kaikkein kehittynein Zenbook tähän mennessä, ja täydellinen nimenomaan mun tarpeisiin blogin pitämisessä.

8.00 herätys ja suihku

Herään ihan itsekseni, ja kipitän heti suihkuun. Aamuisin yritän olla mahdollisimman nopea ja tehokas että ei mene aikaa hukkaan, paitsi viikonloppuisin jolloin saatan pötkötellä Oton kainalossa ikuisuuden.

8.30 aamupala alakerrassa ja sähköpostien sekä kommenttien tsekkaus ja ajastetun postauksen nosto

Joka aamu koneella odottaa liuta sähköposteja ja kommentteja ja viestejä eri somekanavissa, jotka läpi käymällä aloitan mun työpäivän. Vastaan tärkeimmät sähköpostit ja muut viestit, minkä jälkeen on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä. Jaan myös aamun joulukalenteriluukun somekanavissani. Näin loppuraskaudessa työnteko hoituu mukavimmin suoraan sohvalta käsin, siksi on kiva että Zenbook 3 on alle kilon painoinen ja sen tehokas ja nopeasti latautuva akku kestää hyvin langattomasti sohvalla työskentelyä.

9.00 Kuvien käsittelyä ASUS Zenbook 3:lla

Tämä on ehkä vähiten mun lempipuuhaa työssä, kuvien käsittely. Se on niin tylsää ja yksitoikkoista, paitsi silloin kun jostain ihan järkyttävässä valaistuksessa otetusta kuvasta saa editoimalla tehtyä ihan ok-näköisen. Silloin tuntee onnistuneensa. Zenbook 3 on ladattu täydellä teholla ja se pyörittää hyvin niin Lightroomia kuin Photoshopiakin, joita molempia tarvitsen töideni tekemiseen. Lisäksi pyörii myös Adobe Premiere jolla editoin videoita.

Zenbook 3:n tarkka ja upeasti värejä toistava 12,5″ Full HD -näyttö on tässä puuhassa ehdoton, sillä en halua että kuvat näyttävät hyvältä vain mun koneella, niiden on näytettävä hyvältä kaikilla koneilla. Kuvien käsitteleminen on tosi aikaavievää puuhaa, silloin laitan yleensä samalla musaa tai jonkun puheohjelman taustalle pyörimään koska on kiva kuunnella jotain samalla kun tekee liukuhihnaduunia kymmenille kuville.

11.00 Postauskalenterin tsekkausta ja sähköposteihin vastailua

Vaikka aamulla postit on juuri vastattu, niin parin tunnin aikana niitä kerkeää tulla jo lisää. Kalenterista tsekkaan koko tulevan viikon aikataulua ja tehtävälistaa ja päivän ohjelmaa. Pyrin aina tekemään mahdollisimman paljon etukäteen ja välttämään asioiden viime tippaan jättämistä. Fiilis on hyvä kun olen kalenterin deadlineja muutaman päivän edellä. Multa löytyy sama kalenteri ja samat dokumentit synkattuna kaikista mun laitteista, niin pysyn hyvin kärryillä ja pystyn hyvin päivittämään tietoja itselleni reaaliajassa, olin sitten missä hyvänsä.

11.30 Postauksen kirjoittamista

Käynnissä on viimeinen hurja työrupeama ennen jouluaattoa ja hiljentymistä rauhalliseen joulun viettoon. Naputtelen näppis sauhuten tekstiä ruudulle ja olen tyytyväinen aikaansaannokseeni. Vilkaisen kelloa ja huomaan että alkaa tulla kiire. Kerkeän kuitenkin viimeistellä vielä tekstin ja lisätä siihen tarvittavat tägit, avainsanat ja hakukoneoptimoinnin sekä kuvat.

12.30 Lounas

Lounas venähti vähän myöhäiseksi kun yritin olla niin nopeasti valmis. Lounaan ajan katselin Zenbookista keittiössä DIY-videoita. Tämä on mun paheeni, mä innostun kaikista DIY-jutuista kokoajan mutta sitten en aina saa niitä valmiiksi. Ja kiusaan itseäni katsomalla uusia videoita kokoajan vaikka tiedän että en pysty tai ehdi kaikkia projekteja toteuttamaan. Mutta kun se on vaan niin uskomattoman ihanaa ja siistiä mitä kaikkea voi tehdä ihan itse! Zenbook kulkee yhtä helposti mukana päivän vaiheissa kuin tabletit, mutta on toki ominaisuuksiltaan ja suorituskyvyltään huomattavasti monipuolisempi ja tehokkaampi.

13.00 Anna ja kuvaukset

Mun ystävä Anna halusi tulla kuvaamaan mulle vielä raskauskuvia, ja sopiva päivä löytyi jouluviikolta. Käydään läpi kuvien tyyliä ja vaatteita, ja viritellään varusteita. Kuvauksissa kestää yleensä aika kauan, koska yhden tosi hyvän kuvan luominen vaatii monen tekijän onnistumista yhtäaikaa. Silti nautin kuvauksista kerta toisensa jälkeen, kameran edessä on ihanaa!

Kuva: Photo Saskia

15.15 Taksin tilaaminen ja pakkaaminen

Huomasin että alkoi taas käydä aika vähiin ja pakkasin laukut sekä tilasin itselleni taksin ja hyvästelin Annan. Oli aika suunnata keskustaan kohti ASUSin viimeistä workshoppia. Mukaan nappasin tietenkin uuden Zenbook 3:n joka ei onneksi vie hirveästi tilaa laukusta, ja hihkuin riemusta kun sain sen mahtumaan pienempään Coachin laukkuuni eikä tarvinnut raahata hurjan isoa vanhaa työlaukkuani.

Zenbook 3:n mukana tuli upea kirjekuorimallinen säilytyskotelo, jossa kone pysyy hyvänä myös laukussa. Kotelo on niin nätti että kelpuuttaisin melkeinpä iltalaukuksi sen. Lisäjännitystä matkantekoon toi se että odotin isoja paketteja saapuvaksi ja olin ilmoittanut lähteväni kotoa klo 15.30 ja paketit oli luvattu tuoda ennen sitä. Klo 15.30 niitä ei kuitenkaan vieläkään näkynyt, ja alkoi hurja metsästysrumba ja soittelu. Lopulta pääsin taksiin kello 15.42, samaan aikaan kun lähetti laittoi meidän ulko-ovea kiinni vietyään paketit sisään.

15.42 Taksissa

Taksissa tsekkaan vielä kommentit ja sähköpostit ja julkaisen kommentteja ja vastaan pariin meiliin. Taksikuski oli ihan mahtava vanhempi mies joka oli vastikään tullut isoisäksi ja juteltiin koko matkan lapsista ja isovanhemmuudesta ja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Hän sai mun mielialaa kohennettua kun stressasin jo valmiiksi myöhästymistä.

16.07 Vihdoinkin perillä workshopissa

ASUSin viimeinen workshop pidettiin Kiseleffin talossa Cafe Köketissä joka on aivan ihana paikka! Vikassa workshopissa meillä kaikilla ASUS Ambassadoreilla oli meidän uudet Zenbookit mukana, ja täytyy sanoa että vaikka tämä oma grafiitinharmaa on super ihana niin on Zenbookin muutkin värivaihtoehdot eli tummansininen kultaisin yksityiskohdin ja ja valkokulta olivat kyllä myös tosi tyylikkäitä ja mukavan persoonallisia.

Silti tämä minun omani tuntuu jotenkin enemmän multa ja olen tyytyväinen värivalintaani. Oli kiva nähdä vielä kaikkia ennen joulua, ja workshopissa käytiin läpi hakukoneoptimointia ja kävijämäärien ja tilastoiden analysointia, mikä on aiheena yksi mielenkiintoisimmista.

18.00 Otto tulee hakemaan

Kuudelta workshop päättyi ja Otto ja lapset tulivat hakemaan mua autolla, sillä me suunnattiin vih-doin-kin vaunuostoksille! Automatkalla vaihdettiin kuulumisia ja lapset iloitsivat siitä että nyt alkoi kahden viikon joululoma. Aivan ihanaa että saadaan olla koko perhe yhdessä kotona, kunhan Oton pari työpäivää ovat vielä ohi.

18.30 Vaunujen tsekkaus, pakkaus ja kotimatka

Vaunut olivat juuri niin täydelliset kuin olin kuvien perusteella ajatellutkin, ja ne lähtivät mukaan ja menivät näppärästi meidän takakonttiin. Ai että. Taas yksi asia rastittavaksi vauvaostoslistalta, ”done”.

19.00 Drive-inista ruokaa mulle ja kotiin

Muu perhe kerkesi syödä sillä aikaa kun mä olin koulutuksessa, ”isin spesiaalia” eli pyttipannua ja punajuuria, mutta itse söin koulutuksessa vain kevyen välipalan joten nälkä alkoi olla hirmuinen. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen mä himoitsin vaan nugetteja, niin käytiin sitten hakemassa mulle niitä. Ei se nyt haittaa jos joskus vähän!

20.30 Lapset nukkumaan

Puoli ysin maissa lapset olivat syöneet iltapalan, pitäneet jokailtaisen joulukalentereiden avaamismaratonin ja lukeneet mun kanssa pitkän iltasadun. Oli aika mennä nukkumaan. ”Huomenna on äiti eka lomapäivä, mitä me tehdään?” kysyivät lapset ja menivät into piukassa omiin sänkyihinsä. Tätä lomaa on odotettu.

20.45 Hetki koneella

Istahdan vielä hetkeksi Zenbookini ääreen, tsekkaan kommentit ja jaan illaksi ajastetun postauksen. On aika laittaa koneen kansi lopullisesti siltä päivältä kiinni ja käpertyä Oton kainaloon.

21.00 Iltapala ja Netflix

Perinteiset jokailtaiset ruisleivänvärkkäystalkoot Oton kanssa ja sitten aletaan katsomaan Designated Survivoria Netflixistä. On muuten hitsin koukuttava sarja, Kiefer Sutherland on yksi karismaattisimmista miesnäyttelijöistä, terveisin 24:n parissa nuoruutensa viettänyt.

23.00 Nukkumaan

Yleensä tässä vaiheessa mun silmät jo lupsuvat siihen malliin että on parempi siirtyä sänkyyn ja alkaa suosiolla nukkumaan. Ihana päivä takana, ihana viikko edessä.

Käykää ihmeessä tutustumassa lisää Zenbook 3:een, se on aivan täydellinen ja voin suositella vaativankin käyttäjän tarpeisiin. Kiitos vielä hurjasti ASUSille tästä mahtavasta syksystä, on ollut ilo olla mukana!

Yhteistyössä ASUS.

Vastaanotin postaustoiveen vielä näin joulukalenterin loppuvaiheilla siitä, kuinka meillä suhtaudutaan joulupukkiin. Olen aiheesta joskus vuosia sitten blogiini kirjoittanutkin, mutta nyt tietenkin tämä alkaa olla entistä ajankohtaisempaa, kun lapsetkin ovat isompia. Eli joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki, mitä me ollaan hänestä kerrottu lapsille? Saako lapsia huijata joulupukilla, entäs perinteinen tontuilla ja joululahjoilla kiristäminen?

Meidän lapset uskovat joulupukkiin, ja meillä käy joulupukki joka joulu. Eli kyllä, myös meillä on satuiltu lapsille tämän joulusedän olemassaolosta. Koen että ollaan annettu lapsille aika samantyyppinen lähestymistapa joulupukkiin jonka olen itsekin saanut lapsena äidiltä. He tietävät että joulupukki tuo kaikki lahjat, mutta he tietävät myös että joulupukki ei valmista kaikkia leluja Korvatunturilla yhdessä tonttujen kanssa, vaan vanhemmat, kummit ja mummit ostavat niitä myös kaupasta yhdessä pukin apuna ja pukki sitten jakaa ne aattona lapsille.

Sivusin aihetta myös tuossa viikko sitten kun vietiin Hopelle lahjapaketteja toisille lapsille yhdessä meidän tyttöjen kanssa. Joku kysäisikin että kuinka ollaan selitetty tytöille se, että jotkut lapset eivät saakaan pukilta lahjoja vaan muut ihmiset vievät niitä keräyspisteelle. Ja me ollaan tosiaan ihan rehellisesti kerrottu lapsille, että pukki ei voi viedä lahjoja jos ei kukaan ole ostanut niitä, ja että joillakin perheillä ei ole varaa ostaa itse lahjoja pukille tuotavaksi ja siksi me ja muut voidaan mahdollisuuksiemme mukaan auttaa niitä perheitä viemällä lahjoja keräykseen.

Meillä ei ole mitään ”Vain kiltit lapset saavat lahjoja” -bullshittiä koskaan syötetty lapsille, eikä heitä kiristetä sillä että pukki ei toisi lahjoja ollenkaan ”jos ei ole kiltti”, niinkuin ainakin vielä omassa lapsuudessani oli erittäin tavallista tehdä. Onneksi 2010-luvulla tiedetään että kaikki lapset ovat kilttejä, mutta eivät vaan aina käyttäydy mukavasti.

Mutta kyllä mekin ollaan sitä perinteistä tontut kurkkii-satua höpötetty lapsille, lähinnä siis siksi että heistä on niin jännittävää muka bongailla punaisia lakkeja ja koska jouluun kuuluu ainakin meillä pieni taianomaisuus. Mutta ollaan pyritty välttämään tonttujen yhdistämistä käyttäytymiseen. En tiedä tietävätkö tytöt miksi ne tontut kurkkivat, ne nyt vaan kurkkivat ja niitä on hauska yrittää nähdä. Pari kertaa he ovat ainakin olleet ihan varmoja että tonttu vilahti ikkunassa.

Uskon että ainakin meidän esikoinen tajuaa että pukkeja on useampi, ikää on kuitenkin jo sen verran ja kyky ymmärtää on monessa asiassa jo ihan uskomaton. Itsekin muistan kyllä aika pienenä tajunneeni että ei ne kaikki eri näköiset pukit vaan voi olla sama ihminen.  Itse en siitä välittänyt, eikä hänkään ole ainakaan toistaiseksi esittänyt purevia kysymyksiä joulupukin ainutlaatuisuudesta. Jos niitä alkaa tulla niin toki niihin rehellisesti vastataan.

Joulussa on taikaa, ja me juuri puhuttiin Otonkin kanssa siitä että jouluaatto vaan tuntuu juhlavammalta kun se punanuttuinen partahemmo käy pyörähtämässä vartin verran. Vaikka me ollaan jo aikuisia, niin salaa olen onnellinen siitä että meidän kolmosen ja esikoisen välillä on niin iso ikäero että sain vielä monen monta monituista vuotta jatkoaikaa joulupukin vierailuille sillä verukkeella että meillä on pienet lapset. Saa nähdä käykö meillä joulupukki vielä sittenkin kun lapset on aikuisia, hah! Ja mä olen sitäpaitsi käynyt Napapiirillä joulupukin pajassa, ja siitä on kuvakin todisteena. Että kyllä siellä joku joulupukki asuu ja mä ainakin haluan uskoa siihen vielä aikuisenakin edes vähän.

Elämä olisi tosi tylsää jos ei yhtään saisi nauttia saduista. Mun mielestä on todellakin  eri asia valehdella perustavanlaatuisesti jostain vakavista asioista omaksi edukseen, kuin piristää pienten lasten perinnejuhlaa pikkusadulla.

Mitä mieltä te olette? Onko joulupukkia olemassa, ja saako lapsille sanoa että on?

PS: Kuvituksena aiempien jouluaattojen kuvia, en kestä miten pieniä meidän pallerot on olleet???