Viikot käy niin vähiin, mutta ihanaa! Pikkuhiljaa on alkanut tulla (sen pienen mahahaikeuden lisäksi) sellainen valmis olo. Että nyt me aletaan oikeasti olla valmiita ottamaan tämä pikkuihminen tänne meidän kanssa niin henkisesti kuin muutenkin. Vauvakuume alkaa olla melkoinen koko perheellä ja odotellaan aivan into piukassa, että milloin me hänet saadaan. Toki kaikki tiedetään, että varmasti menee vielä monen monta viikkoa, mutta kuitenkin. Kun vielä aiemmin vaaka kallistui enemmän siihen ”en ole vielä valmis luopumaan ihanasta masusta” -puolelle, niin nyt se alkaa olla enemmän kallellaan sille ”voi kun saataisi jo tavata vauva” -puolelle.

Koska laskettu aika on 1.9. ja mun synnytysten ajankohdat on olleet mitä on, uskallan melko varmasti sanoa näin heinäkuussa, että ensi kuussa me tavataan meidän vauva! Tai ainakin olen todella yllättynyt jos hänestä tulisikin syyskuinen. Sitten hän todellakin olisi meidän perheen Matti Myöhäinen jos antaisi odotuttaa itseään sinne asti. Hauskaa muuten nähdä myös tuleeko hänestä leijona vai neitsyt, vaikka en sinällään olekaan mikään horoskooppiharrastelija. Meidän perheessä on jo kaksi neitsyttä, joten siksi hauska nähdä tuleeko kolmas samanlainen vai ensimmäinen leijona.

Kävin viime viikolla neuvolassa ja siellä oli kaikki oikein mallikkaasti. Painoa on nyt tullut alusta alkaen tasan 10kg ja neuvolan hoitaja sanoi, että se nousee juuri sopivassa tahdissa. Mulla on tullut aiemmissa raskauksissa yhteensä 12-17kg painoa (en nyt muista missä raskaudessa tuli minkäkin verran tarkalleen, mutta eniten mitä tuli on 17 kg ja vähiten 12kg. Eli sen kanssa on ainakin melko linjassa. Myös verenpaineet oli oikein hyvät, hemoglobiini oli noussut lisäraudalla ja vauvan sydänäänet oli oikein hyvät.

Seuraava neuvola-aika mulla on vasta viikolla 36 oleva neuvolalääkäri, jossa sitten ilmeisesti katsotaan ultralla vauvan kokoa ja asentoa myös. Ainakin viimeksi mulla oli neuvolalääkärissä ultra, mutta katsotaan onko tälläkin kertaa. Ja sen jälkeen on vielä yksi neuvolakäynti viikolla 37. Hurjaa, miten vähän niitä on tässä lopussakin, mutta edelleen, mitäpä siellä ramppaamaan sen enempää, kun kaikki on hyvin. Ja yhteyden saa aina tarvittaessa kuitenkin esim. Maisan kautta. Sekin on ihan kiva, ettei tarvitse esim. ramppailla vaa’alla parin viikon välein, koska siitä tulee ainakin itselle ihan turhaa stressiä sitten etukäteen, että jännittää paljonko se paino on noussut. Meillä ei ole kotona vaakaa, mikä on hyvä, koska en muutenkaan halua koko ajan olla perillä siitä paljonko painan. Oma olo kertoo enemmän kuin vaa’an lukema.

Vointi on ollut melko hyvä edelleen. Olen jaksanut käydä Lintsillä ja rannalla ja puistossa ja kaupoilla ihan hyvin. Vauva hakee nyt selkeästi asentoa tosi paljon, sillä välillä on todella epämukava tunne mahassa tai alakerrassa, kun hän on ihan ihmeellisissä asennoissa. Ei ole vieläkään kiinnittynyt vaan liikuskelee tosi paljon. Ihan poikittain ei ole ollut, mutta aika vinossa kuitenkin. Ja välillä maha on tosi ylhäällä ja painaa keuhkoja, mutta välillä taas hän menee selkeästi alemmas. Jännityksellä odotan jatkaako hän tätä pyörimistä ihan loppuun saakka. Toivottavasti ei.

Nukuttua olen saanut edelleen 1-2 herätyksellä pääosin. Välillä heräilen enemmän kyljen kääntämiseen ja välillä taas en. Varsinaisia suonenvetoja ei ole ollut öisin, mutta jonkin verran sellaista kevyttä pohjekramppailua aina välillä. Täytyy toivoa, että ei tule kunnon suonenvetoja, kun ne on niin ikäviä. Mulla on muissa raskauksissa suonenvedot olleet osa näitä viimeisiä raskausviikkoja, eli en kyllä yllättyisi, jos niitä tulisi taas.

Maha alkaa oikeasti tuntua tosi isolta jo ja toimii hyvin iltapalapöytänä Netflixiä katsellessa, haha. Olen kuitenkin jaksanut näitä kovia helteitäkin yllättävän hyvin tämän pötsin kanssa, vielä ei ole tuntunut liian kuumalta tai raskaalta. Se toki helpottaa, että öisin meillä on kuitenkin kotona riittävän viileää, että saa nukuttua. Nyt pyörähtää käyntiin jo viikko 33, what! 

Checklist raskausviikko 32.: 

Vauvan koko hedelmänä: Hunajameloni.

Cravings: Ananas! Tekee tosi paljon mieli ananasta ja mansikoita koko ajan. 

Oireet: Kevyet pohjekrampit yöllä.

 

Mulle joulukorttien lähettäminen on tärkeä ja rakas perinne, jota haluan jatkaa joka joulu. On tärkeää muistaa läheisiä, ja joulukortti on kiva pieni ele jolla se on helppoa tehdä. Tiedän kuinka paljon sukulaiset ja ystävät niin lähellä kuin kaukanakin ilahtuvat korteista, itsellenikin tulee aina niin hyvä mieli kun kortti kolahtaa postiluukusta. Joskus korttien lähettäminen voi kuitenkin tuntua aikaavievältä tai hankalalta, tai jopa unohtua kiireessä kokonaan. Tänä vuonna me testattiin vähän uudenlaista, helpompaa, ratkaisua joulukorttien lähettämiseen, kun lähdin mukaan Lähetäkortti.comin ja Lifien kampanjaan. Itse kortit ovat samanlaisia ja yhtä persoonallisia kuin joka joulu, mutta lähetystapa on helpompi ja yksinkertaisempi.

Lähetäkortti.com on netissä toimiva palvelu, jonka avulla voi lähettää joulukortit tai minkä tahansa muun kortin kätevästi suoraan verkossa, ja vastaanottaja saa sen kuitenkin fyysisenä postikorttina tavallisen postin mukana. Kortin voi tehdä omasta kuvasta, tai valita palvelussa valmiina olevista kuvista suosikkinsa. Kortin kääntöpuolelle voi kirjoittaa sitten haluamansa tekstin, ja tietenkin vastaanottajan nimen ja osoitteen, kaiken kätevästi netissä. Kortin hinta on aina 2,50 euroa, ja se sisältää niin itse kortin kuin postimaksunkin, sekä sähköisen osoitekirjan johon voit tallentaa kätevästi läheistesi osoitteet. Suomessa kortit lähetetään ykkösluokassa, mutta tuo sama 2,50 kattaa myös kortin lähettämisen mihin tahansa päin maailmaa. Eli palvelu toimii kaikissa maissa, ei pelkästään Suomessa, lähetät samaan hintaan kortit niin Lapin sukulaisille kuin Japanissa työskentelevälle kaverillekin.

Mun mielestä korttien lähettämisessä raskainta on nimenomaan se osoitteiden selvittely ja käsin kirjoittelu, kaikki muu on hauskaa puuhaa. Kun rekisteröityy käyttäjäksi samalla kun lähettää ensimmäisiä kortteja, voi tallentaa Lähetäkortti.comin sähköiseen henkilökohtaiseen osoitekirjaan kaikki osoitteet. Eli kun ne on kerran kirjoittanut ei sitä tarvitse tehdä enää toista kertaa. Näin välttyy myöskin näpyttelyltä jatkossa, eikä tarvitse kantaa osoitekirjaa mukana matkoilla tai kysellä osoitteita joka kerta uudelleen läheisiltä.

Palvelun käyttö on todella yksinkertaista ja nopeaa. Ensin valitaan kuva omista kuvista tai valmiista kuvista, sitten lisätään teksti ja osoite sekä valitaan milloin kortin haluaa lähettää (ne voi myös ajastaa myöhemmin lähteviksi), ja sitten voi täyttää saman kortin uudelleen eri teksteillä ja osoitteella, tai tehdä kokonaan uuden kortin. Kun kaikki kortit ovat valmiita, ne maksetaan, ja sen jälkeen voikin unohtaa korteista huolehtimisen. Tuo ajastustoiminto on musta todella kätevä. Jos vaikkapa tietää että on tulossa tosi kiireinen joulukuu, voi korttien lähetyksen hoitaa hyvin jo marraskuussa etukäteen ja vain ajastaa kortit lähtemään oikeaan aikaan.

Me otettiin tänä vuonna kortteja varten perhekuvia itselaukaisimella ja jalustalla, mutta plörinäksihän se meni, niinkuin meillä aina. Lisäksi kuvasin meidän tyttöjä ihan kahdestaan, ja niistä kuvista tulikin musta tosi söpöjä. Mulla oli valinnanvaikeuksia että mitä kuvia valitsen kortteihin, ja lopulta päädyin tekemään muutaman erilaisen kortin joita lähetin ihan summanmutikassa. Muokkasin kuviin tekstit ilmaisella nettiohjelma Picmonkeylla. Siellä on kivoja jouluisia fontteja ja olenkin käyttänyt sitä jo useampana jouluna.

LUKIJAKILPAILU:

Kerro mikä on sinun suosikkisi Lähetäkortti.comin valmiista korttipohjista, ja osallistut tämän joulun joulukorttien arvontaan! Käy kurkkaamassa suosikkisi Lähetäkortti.comin sivuilta, kommentoi se tähän postaukseen ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistut arvontaan jossa voit voittaa 20 kappaletta joulukortteja Lähetäkortti.comin kautta (arvo 50€). Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Osallistumisaikaa on 24.11. klo 22.00 asti. Onnea arvontaan!

Ihanaa päivää kaikille!

Yhteistyössä Lähetäkortti.com

Kun takana on kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja kolmas tulossa, mä olen jo varautunut siihen että en välttämättä ollenkaan tiedä mikä meitä odottaa. Kaikki lapset kun ovat erilaisia, ja mitään ei voi yleistää. Siksi aion suhtautua tulevaan vauvavuoteen avoimin mielin, ja ottaa vastaan tulevan tyypin juuri sellaisena kuin hän on, ilman mitään odotuksia.

Ensimmäisellä kerralla mä pelkäsin etukäteen, että meille tulee vauva joka ei halua nukkua ollenkaan ja että koko muu elämä menee tauolle vuosiksi koska vauva-arki on niin haastavaa. Kaikki meni aivan päinvastoin, saimme maailman tyytyväisimmän vauvan joka alkoi alusta asti nukkumaan hyvin ja söi säännöllisesti, ja vauva-arki oli helpompaa kuin koskaan osasin edes haaveilla. Pelkäsin siis aivan turhaan. Vetelin koko vauva-ajan menemään nuoren äidin itsevarmuudella, enkä epäröinyt itseäni hetkeäkään. Ajattelin että koska meillä on niin tyytyväinen lapsi, mä olen riittävän hyvä äiti ja ei ole mitään hätää.

Toisella kertaa osasin odottaa että tyyppi ei välttämättä ole ihan yhtä kova nukkumaan kuin ensimmäinen, mutta en silti tiennyt mikä meitä odotti. 20 minuutin pätkissä ja hyvin vähän nukkuva vauva ei ainakaan ollut ihan sitä mihin olin varautunut. Koin myös valtavasti syyllisyyden tunteita ensimmäisen vauva-ajan helppoudesta ja kyseenalaistin koko siihenastisen äitiyteni. Olinko voinut muka olla hyvä äiti, jos vauvan kanssa kerran oli niin helppoa ja mukavaa ekalla kerralla? Vai kuuluiko äitiyden olla täynnä vastoinkäymisiä, valvomista ja omituisia termejä?

Toisen vauvavuoden aikana mä syyllistyin ihan kaikesta, ja piiskasin itseäni tekemään kaiken vaikeimman kautta. Luin kirjakaupalla kiintymysvanhemmuudesta, imetyksestä, perhepedistä ja oikeastaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Pelkäsin jatkuvasti etten ole tarpeeksi hyvä, ja jopa ehkä vähän omin vauvan itselleni. Ajattelin että minun yksin täytyy hoitaa kaikki että olen hyvä äiti, vaikka se ei niin todellakaan mene.

Nyt kolmannella kerralla olen kannustanut itseäni ottamaan mallia siitä nuoresta esikoisen äidistä Iinasta, joka ajatteli tekevänsä kaiken ihan oikein.  Joka ei osannut syyllistyä, ja joka vähän tuhahteli sellaisille himopaasaajille joiden elämään ei mahtunut muuta kuin vauvavuosi. Vaikka aion uppoutua vauvaan ihan täysillä ja nauttia kaikesta vauva-aikaan liittyvästä, aion myös olla armollinen itselleni. Mun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea vaikeimman kautta. Enemmänkin täytyy yrittää yhdessä Oton kanssa keksiä ratkaisuja, jotka tekevät vauva-ajasta mahdollisimman helppoa ja mukavaa ja nautinnollista.

Voin välillä mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja sitten kun alkaa tuntua että ajatuksissa on jo tilaa muullekin kuin vauvan tuoksulle, voin rohkeasti myös tehdä ja olla ja mennä eikä se tee musta huonoa vanhempaa. Isän kanssa vauva ei ole hoidossa ja me tullaan muutenkin Oton vanhempainvapaan ansiosta olemaan enemmän yhdessä kuin koskaan ennen. Meidän tukiverkko on turvallinen, hyvä ja ihana, ja myöskin vahvempi kuin aikaisemmin. Meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yksin.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee. Kun on jo yli viisi vuotta saanut seurata itse kasvattamiensa mukuloiden kasvua, voi helpottuneena todeta että ei me varmasti ihan metsään olla menty. Molemmat tytöt ovat ihania tyyppejä, ja heistä huomaa kyllä että elämä on ollut ja on edelleenkin ihan mukavaa, turvallista ja rakkauden täyteistä. Ja sehän on kaikkein tärkeintä. Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.

Mä odotan niin innolla että saan olla äiti meidän kolmannelle pienelle ja tavata hänet <3

Helou! Ensi viikonloppuna joulutunnelma alkaa hiipiä Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin, ja lapsille ja lapsenmielisille on vaikka mitä kivaa tekemistä. Meillä jää tänä vuonna perinteiset Joulukadun avajaiset käymättä, koska en aiemman kokemuksen perusteella kertakaikkiaan uskalla tämän mahan kanssa lähteä sinne väkijoukkoon. Mutta onneksi on kaikkea muutakin hauskaa, mä kokosin pienen vinkkipostauksen, ja jos selaatte aavistuksen alaspäin niin löytyy myös tapahtuma jonne voitte tulla moikkaamaan meidän perhettä. Postaus sisältää vinkkejä myös muihin kaupunkeihin kuin vain Helsinkiin, eli kannattaa selata vaikka ette PK-seudulla asuisikaan!

1. LASTENTORI 19.11. klo 10-14 Alppilan seurakuntakeskus, Kotkankatu 2 00510 Helsinki

Lastentori järjestetään jo kolmatta kertaa, ja tokaa kertaa meidän perhe on siellä mukana! Paikalla on siis suosittu bloggaajakirppis, jossa on useampia myyjiä paikalla, ja me ollaan siis myymässä myös. Mulla on lasten juttujen lisäksi myynnissä myös mun omia kenkiä, vaatteita ja laukkuja, joten vaikka ei olisikaan lasten vaatteille tarvetta niin kannattaa tulla kurkkaamaan ja moikkaamaan! Ja kannattaa tulla aikaisin, viimeksi mä myin meidän pöydän tyhjäksi ensimmäisen 1,5 tunnin aikana.

Blogikirppiksen lisäksi siellä on monen monta mahtavaa merkkiä tarjouksineen myymässä kaikkea ihanaa vaikka pukin konttiin, mm. Melli Ecodesign, Kiddow, Oot niin ihana -vauvakirja ja bObles! Tapahtumassa on lapsille vaikka mitä kivaa tekemistä kuten joulukorttityöpaja, leffateatteri, minihampparibaari ja joulupukkikin on tavattavissa. Meidän tytöt odottavat jo ihan intona että pääsevät sinne touhuamaan.

Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo

2. Pikkuisten Joulu, 20.11. klo 13-17, Helsingin Kaupungin museon Lasten Kaupunki, Aleksanterinkatu 16

Pikkuisten Joulussa on mm. perinteinen tiernapoikaesitys, piparin koristelua, musiikkiesityksiä, vanhan ajan joulupukin kanssa jutustelua ja joululaulujen laulamista perinteisessä kuusijuhlassa Lasten Kaupungin kansakoululuokassa. Kuulostaa aivan ihanalta!

3. Aleksin Joulukadun Avajaiset 20.11. klo 15 alkaen, Aleksanterinkatu, Helsinki

Joulukatu avataan perinteisesti sunnuntaina, ja siihen liittyvää avajaisohjelmaa musiikkiesityksineen on Senaatintorilla klo 15 alkaen. Itse valot sytytetään ja kulkue lähtee liikkeelle klo 16. Me ollaan tosiaan käyty lasten kanssa joulukadun avajaisissa melkeinpä joka vuosi, ja aina lapset ovat olleet yhtä haltioissaan. Kannattaa kuitenkin varautua tungokseen, ja siihen että aikuiset eivät mitä luultavimmin varo lapsia vaan tunkevat taaperoidenkin eteen ihan surutta että saavat kivan somekuvan joulupukista. Eli jos ei itse ole vähän röyhkeä, niin ei välttämättä näe yhtään mitään. Se on se ikävä puoli. Kulkue kiertää Aleksanterin kadulta Kolmen sepän patsaan ohi Mannerheimintielle, ja siellä saattaa olla ehkä vähän väljempää, mutta sinne kulkue tulee toki sitten vähän myöhemmin sillä eteneminen ei ole mitenkään hurjan nopeaa.

Tsekkailin tarjontaa ja joulukadun avajaisia järjestetään viikonlopun aikana myös mm. Tampereella (su) ja Oulussa (pe). Turussa Satumaisen joulun avajaisia vietetään 26.11. ja joulupolkua on avaamassa itse Robin, Jyväskylässä myöskin ensi viikolla eli 25.11-27.11. Kannattaa tarkistaa oman kaupungin tarjonta Googlesta!

4. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuva, koko viikonlopun, Leffateattereissa ympäri Suomen

Meille tulee tyttöjen täti viikonloppuna yökylään ja ajateltiin mennä koko porukalla tsekkaamaan Tatu ja Patu -uutuusleffa. Meillä on Tatun ja Patun ihmeellinen joulu -kirja, johon elokuva ilmeisesti perustuu, ja se on ainakin aivan huikea. Tiara sai kirjan viime vuonna aattoaamun paketissa josta tuo kuvakin on otettu, ja se kirja on luettu kyllä moneen kertaan. Tatu ja Patu ovat ihan huikeita hahmoja ja veikkaan että leffassa riittää huumoria ihan koko perheelle.

5. Kaakao ja satukirjat

Jos on sellainen fiilis ettei kertakaikkiaan jaksa lähteä mihinkään ihmisjoukkoon, tai vaikka talviflunssa iskee päälle niin ihan yhtä varteenotettava vaihtoehto on myös tehdä vaikka herkkua kanelista vaahtokarkkikaakaota ja jäädä sisälle lukemaan satuja koko päiväksi. Tai mennä pulkkamäkeen ja napata kaakaot mukaan!

Eilinen isänpäivä oli ihana. Otto ei saanut aamiaista sänkyyn, mutta kokattiin yhdessä meille runsas muna-pekoni-makkara-hedelmä-mehu-aamiainen ja nautittiin sitä kaikessa rauhassa pitkän kaavan mukaan koko perhe. Runsas aamiainen pitäisi kyllä ottaa joka viikonloppuiseksi hommaksi, kun sillä lähtee päivä niin ihanasti käyntiin, eikä vaivakaan ole kovin suuri siihen nähden miten iloiseksi se tekee. Joka viikko ei ehkä kannata tehdä pekoniaamiaista mutta jo se että asettelee useampaa laatua pöytään ja pilkkoo vähän hedelmiä valmiiksi tekee aamiaisesta juhlavamman kuin se että kaataa vaan äkkiä myslit ja maustamattomat jugurtit kuppiin. Lapsetkin tykkäävät osallistua ”herkkuaamupalan” tekemiseen, ja Zelda osallistui myös tekemällä kokonaan itse oman leipänsä: Ruisleipää, voita, banaania, kurkkua ja juustoa. Oli kuulemma hyvää!

Lapset antoivat Otolle itse tekemänsä isänpäivälahjat joista he olivat kovin ylpeitä, ja taisi olla ylpeä ja tyytyväinen isikin. Mä annoin mun oman lahjan jo aiemmin viime viikolla, koska tiesin että Oton kaveri oli tulossa kylään ja arvelin että isänpäivälahjaksi tarkoitetusta Battlefield 1:stä olisi vielä enemmän iloa jos Otto saisi pelata sitä vielä hyvässä seurassa, eikä vaan yksin sunnuntai-iltana. Ja taisin olla ihan oikeassa! Kerrankin ei haitannut että olin kärsimätön lahjan antaja.

Otto on kyllä paras isä jota voi meidän lapsille olla. Niinkuin eilen Instassa kirjoitinkin, mua ei epäilytä sekuntiakaan etteikö Otto selviäisi oikein hyvin vaikka akkavalta täällä sen kuin vahvistuu ensi vuonna. Otto pitää naisistaan huolta, ja on sekä isänä että puolisona paras mahdollinen. Otto leikkii ja hassuttelee lasten kanssa joka ikinen päivä, ja näin loppuraskaudessa on ottanut suurimman vetovastuun koko meidän arjen pyörittämisestä, vaikka yleensä jaetaankin kaikki hommat tasan. Otto on aina ollut isänä läsnä, eikä meidän ole ikinä tarvinnut tapella vastuun ottamisesta. Päin vastoin, välillä tuntuu että hänen pitäisi antaa itselleen vähän enemmän armoa, ja siitä mä yritän kovasti aina muistutellakin.

Otto ei koskaan unohda sanoa että rakastaa, ja kun lapsi kysyy jotain hän vastaa. Hän on johdonmukainen, eikä ikinä yritä mennä sieltä missä aita on matalin. Vaikka mä tiedän että raskaus konkretisoituu Otolle eniten vasta siinä hetkessä kun hän saa meidän neitokaisen ensimmäistä kertaa käsivarsilleen, hän osallistuu myös tähän odotukseen innokkaasti. Hän ei kieltäydy tunnustelemasta potkuja jotka on jo tuntenut miljoonaan kertaan, ja osallistuu nimipohdintoihin ja kaikkeen vauvaan liittyvään vähintään yhtä innokkaasti kuin kahdella aiemmallakin kerralla. Vaikka mua jännittää synnytys aika paljon, mä tiedän että mulla on siellä paras mahdollinen tuki paikalla, ja että siitä tulee meille kummallekin unohtumaton kokemus.

Etenkin kun omat kokemuksen isästä, tai isän puutteesta, ovat mitä ovat, mulle on ihan äärimmäisen tärkeää että meidän lapsilla on hyvä ja välittävä isä. Uskon että oma isättömyyteni on myös jollain tasolla vaikuttanut siihen mitä itse etsin mieheltä. Turvaa, rakkautta ja läsnäoloa. Ja sitä olen Otolta myös saanut, niinkuin me kaikki. Ollaan tyttöjen kanssa äärimmäisen onnekkaita, kun meidän perheessä on tuollainen mies. <3

Eilen illalla käytiin vielä illallisella Oton isän luona, ja istuttiin siellä iltaa. Soitin myös omalle papalleni ja poristiin pitkät pätkät vaikka ja mitä. Isänpäivä oli kokonaisuudessaan aivan ihana päivä, jotenkin niin lämmin ja ihana tunnelma kaikessa. Jäi hyvä mieli, ja näissä fiiliksissä on hyvä startata uusi viikko.

Vaikka maanantai on alkanut sillä että meidän astianpesukone ei vieläkään toimi asennusfirman tekemän asennusvirheen takia oikein, ja on edelleen käyttökiellossa kunnes siihen tulee uusi varaosa, en jaksa lannistua. Sen sijaan käyn ostamassa kivoja pahviastioita ja tänään syödään illallinen jossain muualla kuin kotona. Hyvä syy tämäkin käydä ulkona syömässä, eikö?

Ihanaa viikon alkua kaikille, toivottavasti teillä oli ihana isänpäivä <3