Saa nähdä kuinka monta viikkopostausta kerkeän vielä tekemään, eilen tuli täyteen siis raskausviikko 35+0! Huh, viime lauantaina en kyllä uskonut että pääsisin edes näin pitkälle mutta nyt supistukset onneksi ovat vähän taas rauhoittuneet enkä ole niitä nyt pariin päivään edes joutunut kellottamaankaan. Mutta jänniä hetkiä jänniä hetkiä, kun ei voi tietää milloin ne alkavat taas tulla säännöllisesti ja mitä se sitten tarkoittaa vai tarkoittaako mitään.

Ensi viikolla meillä on vielä yksi ultra, jossa tsekataan vauvan kokoa ja asentoa. Jos sinne asti päästään ja siellä on kaikki hyvin ja vauva on hyvän kokoinen kuten siskonsa on näillä viikoilla olleet, niin sitten uskallan varmasti taas olla normaalisti ja jatkaa pesänrakennusviettini toteuttamista. Ties vaikka kerkeäisi vielä kiillottamaan vessan kaakelit vanhalla hammasharjalla ennen synnytystä, tai jotain muuta yhtä fiksua!

Vauva on liikkunut ihan hurjan paljon ja en olekaan enää varma että hän on kiinnittynyt lähtökuoppiinsa, sillä maha on taas muutellut muotoaan todella paljon. Parina päivänä olen ollut aivan varma että hän on ollut perätilassa ja poikittain, tänään taas tunsin ihan selkeästi vauvan hikan mun häntäluussa. Miettikää, siis hikka mun pyllyssä! Mutta onneksi tosiaan päästään vielä tsekkaamaan asentoa, jos vauva vajaan viikon viihtyy masussa. Sitten saa mielenrauhan senkin suhteen ja tietää miten toimia synnytyksen käynnistyessä. Toivotaan, että hän kiinnittyy hyvin sinne lähtökuoppiinsa niin ei tarvitse jännitellä sitä enää sen jälkeen.

Maha 35+0 <3

Liikkeista ja mahan koosta päätellen tyyppi on kyllä kerryttänyt painoa ja senttejä aivan kiitettävästi. Välillä liikkeet alkavat tuntua suorastaan tuskallisilta. Onneksi hän välillä myös liikkuu vähän kevyemminkin, eikä murjo mua 24/7. Illat tuntuu olevan sitä aikaa kun äitiä on kiva monottaa ja möyriä oikein urakalla. Ihanaa kuitenkin että hän liikkuu niin paljon niin tietää että hän voi siellä hyvin.

Se on hassua miten hurjan pitkältä nämä viimeiset viikot ja päivät tuntuvat. Sitten vauvan synnyttyä tiedän, että se aika on kuitenkin mennyt ihan hurjan nopeasti. Mutta juuri nyt jokainen päivä tuntuu vuodelta, kun odottaa niin kovasti sitä, että pääsee tapaamaan meidän vauvan ensi kertaa. Koitan silti vielä nauttia näistä hetkistä, niistä liikkeistä, jopa niistä kaikkein murjovimmistakin. Joskus mulla on näitä päiviä vielä kova ikävä <3

Viime viikonloppuna pakkasimme sairaalakassin Oton kanssa lennosta, kun supistukset alkoivat, ja tässä viikon mittaan sitä on tullut varmistelua ja täydenneltyä vielä. Tuossa se odottaa eteisessä, että voi sitten vaan napata mukaan kun lähtö tulee. Mun piti alunperin tehdä sairaalakassista video, mutta mä en kertakaikkiaan nyt uskalla sitä tehdä sen kustannuksella että synnytys lähtisi käyntiin. Tässä siis perinteinen sairaalakassin sisältö -blogipostaus sen sijaan.

Tänään tuli täyteen 35 viikkoa (mistä kirjoitan huomenna lisää), ja vaikka hyvät viikot onkin niin keuhkojen olisi hyvä kypsyä vielä, ja bilirubiiniarvojenkin kannalta olisi hyvä jos vauva olisi mahdollisimman lähellä täysiaikaisuutta, kun meillä on molemmilla neideillä kuitenkin keltaisuutta ollut. Siksi en ota nyt mitään riskejä, ja lepään vaan, koska jokainen pieni liike lisää ja voimistaa levossakin kokoajan tulevia supistuksia. Sairaalakassin sisältö on kuvattu Oton avustuksella, tätä kirjoituspuuhaa on onneksi helppo tehdä samalla pötkötellen.

Sain aika hyvät lähtökohdat pakkaamiseen edelliskerralla tekemästäni sairaalakassipostauksesta. Pieniä muutoksia tai lisäyksiä sisältöön kuitenkin tuli, lähinnä viime kerran jälkeen kartuttamieni omakohtaisten imetykseen liittyvien kokemusten pohjalta.

Sairaalakassina meillä toimii sama Oton vanha karatekassi joka on ollut kahdella aiemmallakin kerralla. Sinne mahtuu hullu määrä tavaraa ja se on helppo napata mukaan. Ja tuo se jotain sellaista pientä turvallisuuden ja jatkuvuudenkin tunnetta kun on sama tuttu kassi mukana.

SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ

Tässä on mun sairaalakassin sisältö melkein kokonaisuudessaan (no pari juttua puuttuu kuvasta, mutta löytyy allaolevasta listasta ja tulee mukaan silti).

• Neuvolakortti, synnytyssuunnitelma ja lompakko
• Kamera, iPad ja puhelin latureineen sekä kuulokkeet
• Shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, kasvojenpuhdistusaine
• Meikit, kosteusvoiteet kasvoille ja vartalolle, deodorantti, siteitä
• Hammasharjat ja -tahna
• Pompuloita, pinnejä ja hiusharja
• Tutit ja harsot
• Imetysliivit, lanoliinivoide ja liivinsuojat
• Kotiutumisvaatteet mulle
• Vauvalle vaatetta muutaman päivän tarpeisiin
• Vauvan kotiutumisvaatteet
• Lisäksi riippuen siitä saadaanko perhehuonetta vai ei niin Otolle mukavat oleskeluvaatteet, hygieniatarvikkeet ym.
• Pientä syötävää ja juotavaa
• Vauvakirja, kynä ja ensipehmolelu vauvalle
• Turvakaukalo, telakka ja kaukalopussi
• Kaurapussi lämmitettäväksi

Seuraavaksi käyn läpi vähän yksityiskohtaisemmin tätä listausta, miksi mikäkin on mukana ja mihin uskon eri juttuja tarvitsevani.

Tärkeimmät on aivan varmasti neuvolakortti, lompakko, synnytyssuunnitelma, kamera ja puhelin. Puhelin unohtui kuvasta ja kameraa ei sattuneesta syystä kuvassa näy paitsi iPadin näytöstä, heh! iPadi ei ehkä kuulu tärkeimpiin juttuihin, varsinkin jos synnytys etenee nopeasti ja pääsemme nopeasti kotiin. Mutta jos esimerkiksi vauva joutuu sinivalohoitoon kuten meidän esikoinen aikoinaan, voi aika käydä sairaalassa pitkäksi kun vauva vain nukkuu lampun alla. Ja tietenkin kaikelle teknologialle pitää olla myös laturit.

*Kosteusvoiteet, hiusharja ja iso Muumi toilettilaukku saatu. 

Omat kosmetiikkajutut on kiva olla mukana. Tärkeimpiä tietenkin hammasharja ja -tahna sekä dödö. Meillä on onneksi useampi sähköhammasharjan runko niin yksi voi hyvin olla pakattuna jo valmiiksi kahden harjan kanssa, niin saa tarvittaessa molemmat pestyä hampaat. Mikään ei raikasta niinkuin kunnon hammaspesu!

Synnytyksen jälkeen suihkussa tulee käytyä hygieniasyistä tiheästi, ja en halua että tukka menee ihan huonoon kuntoon, siksi mukaan tulee ehdottomasti omat pesuaineet. Myös kosteusvoiteet varsinkin vartalolle ovat tärkeät, sillä mulla ainakin kahdella aiemmalla kerralla on tullut raskausarpia vasta synnytyksen yhteydessä ponnistaessa. Niitä on hyvä päästä hoitamaan heti. Otan mukaan myös meikit siltä varalta että tulee halu ehostautua ennen kotiinlähtöä, sekä pinnit ja pompulat jotta tukan saa synnytyksessä pois naamalta.

Itselleni pakkaan mukaan mukavia oleskeluvaatteita, sekä pari imetystoppia ja imetysrintsikat. Myös alusvaatteita ja sukkia, vaikka sairaalan legendaariset verkkopikkarit varmasti ovatkin ekaksi käytössä.. Nyt tajusin että mähän tarvitsen myös jotkut aamutossut, vaikka kai ne sairaalankin tossut on ihan hyvät kun olen jo niillä pari kertaa pärjännyt. Imetyksen avuksi myös lanoliinivoidetta joka viime kerralla osoittautui mun pelastajaksi kun aluksi iho oli todella kovilla imetyksestä ja se oli ainoa joka helpotti. Mulla riitti tuo pieni tuubi hyvin koska iho alkoi parantua jo parin ekan viikon aikana. Lisäksi harsoja ja kertakäyttöisiä liivinsuojia.

Otan mukaan myös vauvalle valmiiksi keitetyt tutit. Zelda ei syönyt tuttia ollenkaan ensimmäisen 8kk aikana, mutta esikoisen kanssa se taas oli ehdoton apu sinivalohoidon ajan ja myös sen jälkeen. Tiedän että tutin antamisesta liian aikaisin voi olla haittaa imetyksen kannalta, enkä niitä annakaan vauvalle heti jos a) imetys ei lähde sujumaan helposti tai b) ei ole tarvetta. Mutta pelkkä niiden mukana olo tuo mielenrauhaa. Jos niille tulee tarvetta, ne löytyy. Ja saattaahan toki olla että tarjoamisesta huolimatta vauva ei tuttia huoli, mutta eivätpä ne paljoa tuolta kassista tilaa vie.

Niin ja muuten, kaurapussi puuttuu kuvista myös, sillä sitä ei olla vielä ostettu. Meillä on kuumavesipullo ja se on kotona ihan kätevä, mutta sairaalassa kaurapussi on kätevämpi. Etenkin jälkisupistuksiin uskon sen auttavan ja olevan tarpeellinen.

*Pilvibody ja pisarahousut saatu blogin kautta.

Meidän vauvat on aina puettu omiin vaatteisiin jo sairaalassa, ja näin aiotaan toimia tälläkin kertaa. Ensin tietysti vauva saa olla ihokontaktissa ihan vaippasillaan, mutta varaudun vaatemäärällä siihen että sairaalassa saattaa kulua pidempikin aika (toivottavasti ei). Mulle on tärkeää että saan pukea vauvan omiin vaatteisiin enkä sairaalan vaatteisiin.

Tässä on mun suunnitelma kotiutumisvaatteista vauvalle, mutta toki tämä tarkentuu sitten kun tietää paremmin minkä kokoista tyyppiä ollaan kotiuttamassa ja millaisella säällä. Kuvassa näkyvän varustuksen lisäksi on vielä lämpöpussi kaukaloon, ja lisäksi ostetaan hänelle vielä kypärälakki joka suojaa myös kaulaa. Luultavasti haalari ei tule pienelle päälle ollenkaan, koska kaukalopussin ja villahaalarin pitäisi yhdessä riittää vielä pakkasasteillakin, mutta varmuuden vuoksi pakkasin senkin mukaan. Ei siitä haittaakaan ole että on vaihtoehtoja.

Vauvakirja ja kynä on ihan ehdottomat, koska haluan tallentaa synnytysmuistot sinne heti että ne eivät pääse yhtään haalistumaan ja unohtumaan. Tämä sama vauvakirja löytyy meidän kaikilta kolmelta pikkuiselta, kuten myös tällainen samanlainen vaaleanpunainen Pentikin pupupehmo.

Kuvista puuttuu myös pienet syötävät ja juotavat, sillä niitä nyt ei vielä voi sinne laittaakaan. Mulla ei ainakaan kahdessa aiemmassa synnytyksessä ole hirveästi maistunut mikään muu kuin vesi, ja oletan että näin on myös tällä kertaa. Silti ajattelin pakata mukaan jotain myslipatukoita, ehkä suklaata ja pähkinöitä ja jotain hedelmää myös. Ja tietenkin vesipullon ja pillimehuja. Sitten kun synnytys on ohi niin katsotaan mitä tekee mieli, toki sairaalastakin saa ihan hyvää ruokaa mutta saattaa olla että sen lisäksi palkitsen itseni sitten ainakin isolla pussillisella suolaista salmiakkia. (ruokahimoista lisää myöhemmin).

Meidän kassi on iso ja täysi, ja siellä on varmasti paljon turhaakin tavaraa varsinkin jos sairaala-aika jää lyhyeksi niinkuin toivon. Mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän, tavarat kuitenkin kulkevat autolla helposti. Sairaalakassi on yksi niitä asioita joka jakaa ihmisiä tosi paljon, toisille nimittäin riittää oikeasti suunnilleen pelkkä neuvolakortti ja toiset haluavat haalia puoli omaisuutta mukaan. Kumpikin on ihan yhtä hyvä, tärkeintähän on varmasti se että juuri itsellä on mukava olla ja itselle oikeat tavarat mukana.

Mitä te pakkasitte mukaan sairaalakassiin synnytykseen? Oliko jotain mitä ette pakanneet mutta olisitte kaivanneet? Mitkä olivat sairaalakassin turhat ja tarpeelliset?

Kävin testaamassa yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin uusinta jäsentä, Lauttasaaren uuteen Lauttis-ostoskeskukseen avattua salonkia. Kuten muutama viikko sitten kirjoitinkin niin haaveissa oli nimenomaan käydä vielä freesaamassa tukkaa ennen synnytystä, jotta voi sitten olla hyvillä mielin ja väsyneenäkin nähdä edes jotain kivaa peilistä. Mitään radikaalia ei lähdetty tekemään, mutta laitettiin vaaleaa raitaa ja sävyte päälle, sekä käytettiin tietysti Olaplexia mukana. Viimeksi tukkaa oli siis käsitelty elokuussa kun kävin ottamassa pidennykset pois ja laittamassa vaaleat raidat.

Näinkin pieni käsittely teki kyllä tosi paljon hiusten yleisilmeelle ja nyt ne ovat paljon terveemmän, raikkaamman ja tasaisemman väriset kuin aiemmin. Sävyte oli sellainen kylmän hiekan vaaleanruskea, mikä oli aika täydellinen. Nyt mun oma juurikasvu sulautuu tosi kivasti tähän väriin, ja hiukset saavat taas kasvaa vapaasti vailla pelkoa silmiinpistävästä juurikasvusta. Pieni vaalennus raitojen muodossa myös raikasti tukkaa tosi paljon ja olen kyllä erittäin tyytyväinen. Leikattiin latvoista sentti pois, mutta tosi kivasti mulla on nyt kasvanut tukka raskausaikana ja pysynyt paremmassa kunnossa kuin pitkiin aikoihin.

Tässä siis Ennen-tilanne, edellispäivänä pestyt ja puolimärkänä nutturalle sutaistut kutrit joille ei ole tehty mitään. 

Hiukset mulle loihti Lauttasaaressa Kristiina, joka oli mulle ihan uusi tuttavuus ja tosi mukava ja ammattitaitoinen sellainen! Kristiina värjäsi ja muotoili myös multa kulmakarvat siinä Olaplexin vaikutusaikana, ja nyt mulla on kasvoissa meikittömänäkin ilmettä. Kävin viikko sitten huollattamassa myös ripsien pidennykset niin nyt on ainakin muutaman viikon naama ojennuksessa, oli meikkiä tai ei. Ihanaa että jaksoin ja pystyin vielä lähtemään kampaajalle, vaikka näin loppumetreillä ollaankin.

Tässä jälkeen-tilannetta suorana pelkän kuivauksen jälkeen ja sentti latvasta pois leikattuna. 

On varmasti monia ihmisiä joilla on luonnostaan tummat ripset ja kulmat, tai joille sillä ei ole niin merkitystä miltä raskauden viimeisinä tai pikkuvauva-ajan ensimmäisinä päivinä ja viikkoina näyttää, mutta mulle itselleni se antaa sellaisen energiaboostin kun peilistä katsoo huoliteltu Iina meikittömänäkin. Varmasti paljon vaikuttaa myös se että mulla on omat ripset ja kulmat niin haalean vaaleat ja huomaamattomat, että näytän meikittömänä omasta mielestäni todella väsyneeltä ilman värjäystä ja pidennystä. Siksi olen nyt tosi iloinen, että niissäkin on väriä ja ilmettä, ja näytän ”itseltäni” vaikka aikaa tai energiaa itsensä ehostamiseen ei olisikaan.

ALENNUSKOODI: Saan tarjota yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa teille nyt kaikki Salon Pepe Åhman Lauttasaaren kampaamopalvelut 10% alennuksella, ja samoissa tiloissa toimivan Skincare by Kleon kauneushoitolapalvelut 20% alennuksella maaliskuun loppuun asti. Eli koodilla laru saatte nyt tosiaan kaikista Lauttasaaren Salon Pepe Åhmanin palveluista mukavan alennuksen. Aikoja pääsee varaamaan TÄSTÄ.

Mitä mieltä olette lopputuloksesta? Raikastuiko ilme?

Kiitos ihan hurjasti teille kaikille eiliseen postaukseen kommentoineille tsempistä! Sitä todellakin tarvitaan. Toistaiseksi olen pärjännyt onneksi Panadolin ja kuumavesipullon sekä levon avulla, mikä on hyvä. Ei tässä montaa päivää tarvitse pakkolevätä enää mutta jokainen mahassa vietetty päivä on kuitenkin hyväksi vauvalle vielä tässä vaiheessa ja helpottaa elämää syntymän jälkeen, ja siksi olen rauhassa.

Olen saanut paljon töitä tehtyä etukäteen ja nyt mieli on kevyt. Vaikka lähtö tulisi milloin tahansa, niin sovitut pakolliset hommat on jo tehtynä. Olen aika ylpeä itsestäni, kun eilen vielä hieman heikohkojen yöunien ja supistellun illan jälkeen jaksoin puurtaa kaiken valmiiksi. Onneksi kerettiin viettää aivan ihana ja touhuntäyteinen lomaviikko tyttöjen kanssa ennen kuin supistukset alkoivat, ja mulle sekä tytöille jäi lomasta tosi hyvä fiilis.

Kun kysyin tytöiltä, mikä lomassa oli parasta, niin se oli kuulemma se että oltiin kaikki yhdessä ja tehtiin kaikkea kivaa. Rakenneltiin legoilla ja pelattiin ja ulkoiltiinkin. Ihan kiva että uskalsin vielä lauantaina lähteä ulos ennen kuin supistukset alkoivat, niin jäi siitäkin koko perheelle mukava lomamuisto. Vaikka en hirveästi voinut ulkona touhuillakaan niin jo se tuntui olevan tytöille ihana juttu että äiti oli mukana ja näki heidän hienot lumienkelinsä ja kuinka hurjan nopeaa vauhtia he laskivat liukumäkeä alas.

Kolme viikkoa kotona lasten kanssa myös vähän korvasi sitä kökköä fiilistä mikä mulle edellisestä pitkästä lomasta jäi kun olin itse niin väsynyt ja pahoinvoiva silloin. Nyt sain vietettyä sitä ihanaa laatuaikaa lasten kanssa juuri niinkuin toivoinkin. Loppulomasta tytöt alkoivat jo odottaa pääsyä dagikseen, taisi tulla kavereita ikävä. Molemmat kirjoittelivat salaisia viestejä kavereilleen ja piirsivät kuvia missä oli tarhakavereita. Kai se on jo myönnettävä että tuossa iässä kaverit alkavat olla jo aivan supertärkeitä!

Loman jälkeen eletään muutenkin jännittäviä aikoja kuin lähestyvän synnytyksen vuoksi, nimittäin meidän esikoisella koittaa pian förskolaniin tutustuminen ja hakeminen – iik! Mua jännittää että päästäänkö me koko tutustumiseen vai olenko silloin juuri synnärillä, mutta toivotaan parasta. Ollaan kaikki aivan innoissaan, kaikkein eniten tietenkin neiti itse joka odottaa todella kovasti että pääsee samaan kouluun johon kaverit viime syksynä lähtivät tutusta päiväkodista. Jotenkin se että eskari ja koulu ovat samassa tekee tästä niin paljon isomman jutun, itse kun vaan aikoinaan siirryin omassa päiväkodissani eskariryhmään mutta muuten kaikki jatkui samaan tapaan. Meillä on jännittävä vuosi edessä, se on selvää. Mutta aivan ihana vuosi myös, siitä olen varma.

Nyt on aika koittaa elellä niin normaalia arkea kuin näissä olosuhteissa on mahdollista siihen asti että vauveli syntyy, ja sen jälkeen lomaillaan taas ja tutustutaan uuteen pieneen perheenjäseneen rauhassa kaikki neljä.

Ihanaa tammikuista arkiviikkoa kaikille <3

Eilen illalla mua alkoi supistelemaan ruuanlaiton lomassa, ja yhtäkkiä huomasin kellottelevani säännöllisiä alle 3min välein tulevia supistuksia. Se oli sellainen herätys todellisuuteen. Lapset olivat juuri menneet nukkumaan kun oikeasti sisäistin, että näitähän tulee ihan säännöllisesti ja tajusin ladata supistuslaskurisovelluksen. Otin panadolia ja kuumavesipullon ja parkkeerasin sohvalle. Supistukset eivät olleet kipeitä, mutta tosi napakoita kuitenkin, selkeästi erilaisia kuin tähän asti tulleet satunnaiset harjoitussupistukset. Ja kun kokemuksesta tiedän että mun supistukset eivät ole kipeitä kun vasta juuri ennen ponnistusvaihetta, meni vähän pasmat sekaisin ja aloin miettimään että ei hitto syntyykö se nyt oikeasti tänään.

Siinä me sitten hetken Oton kanssa panikoituamme pakkasimme sairaalakassin lennosta, kirjoitimme synnytyssuunnitelman ja rupesimme miettimään miten organisoimme tyttöjen hoitoon viemisen jos lähtö tulee. Kun mä tuijotin kelloa, niitä vaan tuli ja tuli ja tuli kokoajan parin tunnin ajan. Kokemuksesta kuitenkin tiedän myös, että mulla saattaa jatkua tätä vaihetta useamman viikon vaikka joka päivä, ennen kuin vauva oikeasti syntyy. Ja siksi mä päätin että nyt yritän vaan rentoutua, laitoin puhelimen pois enkä tuijottanut vaihtuvia minuutteja, ja niin ne sitten rauhoittuivat pikkuhiljaa siinä.

Kun väli piteni kolmesta minuutista kahteenkymmeneen minuuttiin, uskalsin oikeasti rauhoittua ja alettiin katsomaan Vikingsiä niinkuin ollaan tehty monena iltana muutenkin. Ei vielä ollut lähdön aika, onneksi. Päästiin nukkumaan ja taas yksi päivä raskautta eteenpäin. Viikot on toki jo ihan hyvät, mutta kyllä vauva saisi vielä pari viikkoa pysytellä kasvamassa ennen kuin tulee ulos, niin alku on hänelle helpompi.

Siinä kun mä pötkötin sohvalla kuumavesipullon kanssa supistellen ja katselin sairaalakassia pakkaavaa miestäni, mut valtasi kuitenkin paniikin sijaan levollinen mieli. Vaikka mitä tapahtuu, vaikka milloin tapahtuu, mulla on tuo ihana aviomieheni tässä tukena. Hän tietää mitä tekee, hän ottaa ohjat käsiinsä ja pysyy rauhallisena. Hän osaa kyllä. Ja yhdessä me selvitään tästäkin synnytyksestä.

Otto on ollut mulle jo kahdessa aiemmassa synnytyksessä maailman suurin tsemppari ja tuki ja se joka mut pitää rauhallisena, ja olen varma että niin tulee olemaan tälläkin kerralla. Hän ei anna paniikille valtaa, eikä jätä mua yksin vaan on läsnä siinä kokoajan. Hän kannustaa, ja hän kuuntelee ja tarkkailee mun vointia. Ja jos mä en tiedä mitä pitää tehdä, hän tietää kyllä.

Eilisillan jälkeen mua on supistellut säännöllisen epäsäännöllisesti, ja olen ottanut tosi rauhassa. Yritän nyt saada viimeiset pakolliset työjutut hoidettua alta täältä sohvan pohjalta käsin, niin voin sitten rauhoittua senkin osalta.

Nyt ne viimeiset epätietoiset hetket on sitten alkaneet. Tämä vaihe raskaudesta on aina se kaikkein kuluttavin henkisesti, kun kokoajan pitää olla valmiudessa ja ei ikinä tiedä että milloin se tilanne oikeasti on päällä. Onneksi tätä ei kestä montaa viikkoa vaikka loppuun asti menisikin. Jotenkin en vaan osannut yhtään varautua tähän, kun viimeiset viikot on olleet niin oireettomia. Toisaalta, tällä tavalla puskista se tuli Tiarankin odotusaikana, supistukset vaan alkoivat ihan yhtäkkiä viikolla 34+3 ja kestivät sinne synnytykseen asti, viikolle 35+6. Eilen mulla oli 34+2 ja tänään siis 34+3, ehkä tämä tyyppi ottaa siskostaan mallia, tai sitten ei.

Mutta joo, jännityksellä nyt odotellaan täällä ja seurataan mitä tapahtuu, ja lähdetään käymään tarkistamassa tilanne jos alkaa tuntua siltä että se on tarpeellista. Oli se sitten tänään, ensi viikolla tai kolmen viikon päästä. IIK!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3