Noniin, tässä tulee viimeinkin yleisön toivepostaus: vauvavuosien kustannukset vertailussa. Mulla kesti n. viisi tuntia kun yritin laskea kaikki mahdolliset vauvavuosien kustannukset, selvitellä esimerkiksi sairaalapäivämaksuja aiemmilta vuosilta, laskea äitiyspäivärahoja ja lapsilisiä ja kaikkea mahdollista, mutta tässä on nyt karkea arvio siitä kuinka paljon vauva maksaa kertaa kolme. Eli meidän vauvavuosien kustannukset taulukoituna.

Nämä ovat tosiaankin suuntaa antavia, eli eivät välttämättä kata ihan kaikkia kustannuksia ja summat on näin jälkikäteen arvioiden laskettu. Tarkistin nyt HUSin sivuilta hoitopäivämaksut ja googlasin mitä ne ovat olleet silloin, kun olen synnyttänyt v. 2011, mutta nämä ovat arvioita, eli en ole tarkistanut jostain 8v vanhasta HUS-laskusta summia kun ei ole enää tallessa. Myös esim. tuet on laskettu tämänhetkisten Kelan tietojen perusteella, eli ovat voineet olla hieman erit esim. 8 vuotta sitten, mutta eivät kuitenkaan merkittävästi. Nämä laskelmat antavat mun mielestä riittävän hyvin suuntaa kuluista, joita meille kunkin vauvavuoden aikana syntyi. Hankintojen hinnat olen osan luntannut täältä blogista ja osa sitten perustuu ihan omiin muistikuviin, eli voi olla euron tai toisenkin pielessä, mutta suurin piirtein pitävät paikkansa.

Blogin kautta saaduista tuotteista (koskien lähinnä 3. vauvavuotta) niin en ole ottanut niitä laskelmassa huomioon, koska niiden tuoman kustannuksen/hyödyn arvioinnin antama lisäarvo tälle laskelmalle on mun mielestä olematon. Laskelmassa on kolme erilaista vuotta, jolloin vauvavuoden kustannusten arviointi onnistuu kyllä yleisellä tasolla hyvinkin tämän mun taulukon perusteella ilman tietoa niistä.

Vaikka sain esimerkiksi pinnasängyn konkreettisena tuotteena, maksoin siitä itse rahana verottajalle 36% tuloveroa ja 24% arvonlisäveroa, jolloin käytin itse rahaa n. 60% tuotteen arvosta. Lisäksi maksoin tuotteesta itse tekemälläni työllä. Näin oli kaikkien tuotteiden kohdalla, jotka sain. Siksi niiden todellisen kustannuksen arvioiminen mulle on vähän hankalaa, koska saimme kyllä itse tuotteen ”ilmaiseksi”, mutta maksoin niistä 60% veroa + työhön käytetyn ajan sekä näkyvyyden. Voisin näin karkeasti arvioida, että niistä syntyi meille n. 800-1000€ lisäkulua vielä kolmanteen vauvavuoteen, mutta sitä olisi ollut haastavaa kommunikoida taulukossa riittävän yksinkertaisesti.

Mun mielestä oli hauskinta huomata, että meillä on mennyt jokaisena vauvavuonna aika sama määrä rahaa, vaikkakin kustannusten kohteet ovat olleet täysin erilaisia ja meidän tapa kuluttaa on ollut ihan erilainen. Ajattelin etukäteen, että summat näyttäisivät ihan eriltä ja kolmannen lapsen summa olisi todella merkittävästi muita suurempi, mutta olin väärässä.

Ensimmäisen vauvan kohdalla eniten rahaa meni vakuutukseen, synnytykseen, vaippoihin, korvikkeisiin ja ruokaan. Kaikki muu oli melko edullista. Toisen lapsen kohdalla taas imetin, mikä pienensi ruokakuluja puolella. Synnytys ja lapsivuodeaika sujui ilman komplikaatioita 2hlö huoneessa yöpyen ilman Ottoa, jolloin myös sen kulut olivat tosi paljon pienemmät kuin 1. vauvan kohdalla.  Kuopuksen vauvavuonna taas me panostettiin rahallisesti eniten vaatteisiin ja lastentarvikkeisiin, mutta sitten ruokaan kului kaikkein vähiten rahaa ja vakuutus oli ilmainen meidän vakuutusfirman vauvavuosi-tarjouksen vuoksi.

Mä itse en ole saanut koskaan mitään muuta kuin minimi-äitiyspäivärahaa. Esikoisen saadessamme se oli suurin tulo, mitä olin koskaan saanut. Samoin oli myös kotihoidontuki ja kuntalisä sekä pieni hoitolisä jota saimme, ne olivat itseasiassa euromääräisesti vielä hieman suuremmat kuin se minimi-äitiyspäiväraha. En ollut koskaan saanut niin paljoa rahaa kuin ne. Kuopuksen kohdalla jatkoin työntekoa yrittäjänä kokopäiväisesti läpi raskauden ja koko vauvavuoden, jolloin sain omalta pakolliselta äitiysrahakaudeltani edelleen vain ne samat minimit yritystuloni päälle. Otto sai oman vanhempainvapaansa aikana tuloihinsa perustuvaa vanhempainrahaa.

Hankintojen osalta ensimmäinen vauvavuosi oli melko edullinen, mutta silloin juuri synnytyksestä ja korvikkeista syntyi suuret kustannukset. Keskimmäinen vauvavuosi oli kaikkein edullisin sekä hankintojen osalta että muutenkin. Kolmas vauvavuosi oli kallein, koska halusimme itse panostaa moniin hankintoihin rahaa. Mun mielestä tästä näkee hyvin sen, että niiden hankintojen suhteen voi päästä tosi edullisestikin, kun hyödyntää äitiyspakkausta, kirppiksiä ja tuttujen/sukulaisten vanhoja juttuja. Yllättäviä kuluja voi kuitenkin tulla, vaikka hankinnoissa pärjäisikin vähällä, koska ikinä ei tiedä miten vaikka synnytys sujuu.

Me ollaan oltu todella tyytyväisiä lasten vapaaehtoisin terveysvakuutuksiin ja niille on kaikille ollut käyttöä. Vaikka meidän lapset ovat olleet kaikki melko terveitä, aina tulee kuitenkin jotain pientä ja ollaan oltu tyytyväisiä siihen, että on voitu aina itse valita missä lääkärissä käydään ja milloin ja saatu hyvää ja nopeaa hoitoa, eikä ole tarvinnut vakuutusmaksujen ja 100€ vuosittaisen omavastuun lisäksi maksaa mitään muuta. Esimerkiksi keskimmäisen käden murtuma kontrollikäynteineen keväällä hoitui todella hyvin ja ilman yhtään odottelua yksityisessä sairaalassa. Tämä 100€ omavastuu nyt itse asiassa puuttuu noista kahden ekan vuoden kustannuksista vielä, koska se tuli mieleeni vasta tässä tätä raapustaessani. Kolmantena vauvavuonna taas ei käytetty muistaakseni yksityistä lääkäriä ollenkaan, eikä maksettu sitä vakuutusmaksuakaan.

Näiden tässä mainittujen kulujen lisäksi lapsi on tietysti vaikuttanut asunnon kokoon ja täten vuokraan/vastikkeeseen. Sitä en kuitenkaan huomioinut tässä, koska voihan olla, että ilman vauvaa oltaisiin asuttu vaikka kalliimmassa asunnossa keskustassa ja vuokra olisi ollut ihan yhtä kallis siksi. Tai oltaisiin asuttu kahdessa eri asunnossa Oton kanssa, jolloin kahden asunnon vuokra olisi ollut sama, kuin nyt vauvan kanssa yhden.

Tähän voisi laskea lisää vielä äitiysvaatteista kuluja, poliklinikkamaksuja ultrakäynneistä sekä jotain hömppää mihin rahaa on käytetty vapaaehtoisesti. En laskenut 1v-synttäreiden kuluja myöskään mukaan, niistä olisi tullut ehkä vielä pari sataa. Me ei olla koskaan käyty esim. maksullisissa vauvaharrastuksissa, vaan hyödynnettiin ilmaista harrastustoimintaa, leikkipuistoja tai nähtiin vaan kavereita. Ei olla matkustettu vauvojen kanssa niin, että olisi tarvittu esim. passia ennen 1v-synttäreitä, eikä olla ostettu kalliita vauvakuvauksia vaan kuvattu itse.

Tässä laskelmassa huomioimatta on lasten vaikutus esimerkiksi meidän eläkevakuutusmaksuihin, koska en ole siitä aivan perillä. Ennen ekaa ja tokaa lasta mulla ei ollut mitään tuloja, eli ei muutenkaan ihan hirveästi tainnut kertyä eläkettä. Tilanne siis parani lasten ja äitiyspäivärahan myötä, joka kerrytti eläkettä mulle. Kolmannen lapsen ajan itse maksoin tietty yrittäjänä YEL:iä koko vauvavuoden. Otolle kertyi vanhempainvapaan ajalta myös eläkettä normaalisti. Voisiko olla niin, että meidän osalta lasten saannilla ei siis ollut merkittävää negatiivista vaikutusta eläkekertymään kummallekaan vai olenko aivan hakoteillä? Sitten tuosta  vielä tietysti puuttuu se vanhempainvapaan aikainen tulonmenetys Oton osalta: vanhempainrahan määrä on n. 3/4 ansiotulosta muistaakseni, jolloin hän tietysti tienasi puolen vuoden ajan 25% vähemmän kuin normaalisti. (Korjatkaa jos olen väärässä).

Tämä havainnollisti hyvin ainakin itselleni näitä vauvavuoden menoja ja tuloja. Mun laskelmien mukaan ollaan tässä siis reilusti plussan puolella näiden vauvavuosien osalta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kyllähän lapseen saa uppoamaan paljon rahaa halutessaan (tai sitten pakon edessä, esim sairaudet, allergiat yms). Voi kuitenkin myös olla, että vauvavuosi on ihan kohtuuhintainen. Ja koska me tultiin nuorena vanhemmiksi ensimmäisen kerran, lasten myötä meidän tulot kasvoivat, eivätkä laskeneet. Yleensähän se menee toisinpäin, että lasten myötä sitten tulotaso laskee hetkellisesti kun jää töistä kotiin.

Sellaista. Pakko myöntää, että tämä oli ehkä itselleni yksi blogihistorian mielenkiintoisimmista postauksista tehdä. Tämä konkretisoi todella hyvin mun ajatuksia ja fiiliksiä siitä, millainen vaikutus lapsilla on ollut meidän tuloihin. En siis ollut väärässä kun ajattelin, että meille lapset toivat leivän tullessaan, kuten sanotaan. Ja tästä puuttuu muuten tietty vielä kaikki säästötkin: lasten myötä esimerkiksi baarissa juoksemiseen on mennyt huomattavasti vähemmän rahaa kuin ennen, heh.

Kysyin tämän postauksen innoittamana tänään Instagram storiesissa @iinalaura-tililläni seuraajilta, että kuinka paljon he arvelevat lonkalta menneen euroja esikoisen vauvavuonna. Käytin kyselyyn Instagramin ”visa”-toimintoa, johon voi asettaa maksimissaan neljä vastausvaihtoehtoa. Asetin vaihtoehdoiksi 2000, 4000, 6000 ja 8000€ ja pyysin vastaamaan sen, jonka arvelee olevan lähimpänä. Vajaan neljän tunnin aikana, jonka kysely ehti olla pystyssä ennen postauksen julkaisuaikaa, vastauksia kerkesi tulla reippaasti yli 1000. Vastauksista n. 25% oli ”2000”, 38% oli ”4000”, 27% oli ”6000” ja 10% oli ”8000”. Suurin osa vastaajista arveli siis käyttäneensä saman verran tai enemmän rahaa lapseen vauvavuonna kuin me. Käykää ihmeessä vastaamassa mun kyselyyn, olisi kiintoisaa nähdä mihin suuntaan numerot vielä kehittyvät. Jaan tulokset kyselyn päätyttyä siellä.

Oletteko te laskeneet omia vauvavuoden kustannuksia? Kuinka paljon vauva maksaa? Puuttuiko tästä jotain olennaisia kuluja teidän mielestä? 

Siis oikeesti. Miksi kukaan ei koskaan puhunut tästä etukäteen, miten hankalaa ja turhauttavaa voi olla löytää asunto, tai siis ei löytää sitä vaan etsiä sitä tuloksetta? Mulla oli tästä paljon ruusuisemmat kuvitelmat kuin lasten saannista. Mä kuvittelin, että me katsellaan vähän netistä asuntoja tai ympyröidään jopa lehdistä kiinnostavan kuuloisia asuntoja, käydään muutamassa näytössä ja sitten kuin taikaiskusta tulee ”se oikea” vastaan. Sitten muutetaan sinne ja eletään onnellisina elämämme loppuun asti. Mehän etsitään asuntoa Helsingistä, kaupungista joka on täynnä asuntoja, kuinka vaikeaa se muka voisi olla? Asunnon etsimisen piti olla ihana ja jännittävä seikkailu.

Kuukausi kerrallaan ne ruusuiset kuvitelmat on kyllä romuttuneet yksi toisensa jälkeen ja olen todennut, että jos joku on mulle hankalaa niin kyllä se on tämä omistusasunnon löytäminen. Pikkuhiljaa ollaan karsittu toivelistaa ja jätetty sinne vaan ne muutamat pakolliset asiat, sellaiset, jotka oikeasti vaikuttavat merkittävästi meidän asumismukavuuteen: kodinhoitohuone, keittiö jossa on paljon laskutilaa (tai mahdollisuus lisätä sitä), hyvä kunto ettei tarvitse remontoida paljoa ja oikea määrä makuuhuoneita, sekä työtila. Kaikki muut me ollaan unohdettu ja luovuttu niistä. Toki sijainti on edelleen tärkeä, mutta senkin suhteen meillä on kuitenkin aika paljon joustoa, ollaan keskitytty katsomaan kuudelta eri alueelta. Kuusi eri aluetta on kuitenkin enemmän kuin monessa kunnassa edes löytyy asuinalueita.

Meillä on lainalupaus ja budjetti kohdallaan, tällä budjetilla löytyy kivoja asuntoja juuri näiltä alueilta, mutta niissä on aina joku perustavanlaatuinen vika. Kuka esimerkiksi rakentaa neljän makuuhuoneen paritalon yhdellä suihkulla ja ilman kodinhoitohuonetta,  sekä ilman edes mahdollisuutta rakentaa sitä sinne tilanpuutteen vuoksi? No joku rakensi, montakin sellaista. Sitten on yksi toinen asunto, jossa olisi täydellinen pohja, korkea huonekorkeus, täydellinen piha, upea keittiö, sopivasti työtilaa, jopa ylimääräinen makuuhuone ja se kodinhoitohuonekin, mutta sinne on pakko kulkea sellaista tietä pitkin, jota pitkin en missään nimessä halua, että meidän lapset joutuvat menemään itsenäisesti kouluun. Sitten on upea talo, jossa on kodinhoitohuone, kiva keittiö, fiksu pohja, hyvä hinta, loistava sijainti, mutta yksi makuuhuone liian vähän. Jouduttaisiin siis muuttamaan sieltä pois jossain vaiheessa ihan varmasti ja etsitään kotia, jolla ei olisi deadlinea jo valmiiksi.

Ja sitten näiden lisäksi on sellaisia överi-upeita kämppiä joissa on ”audio-lounge”, ”kuntosali” tai ”oma uima-ranta ja venepaikka”, jotka tietty kohtaavat kaikkien meidän kriteerien kanssa, mutta hinta on sitten 300 000 enemmän kuin muilla taloilla. Missä on ne  ihan tavalliset kivat talot, joissa kaikki meidän toiveet kohtaisivat tai olisi mahdollista toteuttaa?

Ärsyttää se, että kyse on niin ”pienistä jutuista” mutta niillä on kuitenkin niin olennainen merkitys, ei vaan yksinkertaisesti voida joustaa niistä. Kodinhoitohuone on pakollinen, tässä kodissa ollaan huomattu se. Voin kuvitella, että pyykin määrä vain kasvaa kun kolme neitiä varttuvat vanhemmiksi. Työtilaa on pakko olla (vaikka sitten aulassa/olohuoneen yhteydessä tai isossa makuuhuoneessa), kun suunnitteilla on ylläpitää kotitoimistoa hamaan tulevaisuuteen asti. Makuuhuoneita on pakko olla vähintään neljä, jokaiselle lapselle oma plus aikuisten makkari. Mieluiten vielä yksi lisää, jotta siitä saa sen työtilan/vierashuoneen Oulun vieraille, mutta tästä joustetaan. Ja sitten vielä se sijainti: koulureitin on pakko olla turvallinen ja järkevä, siitä en jousta piiruakaan.

Arvatkaa mitä mä olen tehnyt viime aikoina todella paljon? Katsellut talopaketteja, niiden toimitussisältöjä, lukenut ihmisten kokemuksia eri talopakettifirmoista sivukaupalla, verrannut eri lämmitysmuotoja, suunnitellut pari omaa taloakin eri ohjelmilla, googlettanut eri rakennustapojen hyötyjä ja haittoja ja katsellut tontteja. Tässä mahdollisessa talonrakennusprojektissa mietityttää kuitenkin pari asiaa: 1. Me ollaan täysin kokemattomia, ei oikeasti saada edes lattiaremppaa tehtyä itse loppuun niin mites tällainen pikku ”projekti”? 2. Entäs jos ei ole aikaa seisoa vuotta raksalla vastaanottamassa tavaralähetyksiä ja siivoamassa ja viemässä rakennusjätettä pois ja valvomassa? Voisiko se silti jotenkin olla mahdollista, niinkuin jotkut talopakettifirmat lupailevat? 3. Miten voi olla varma, ettei kaikki mene ihan pieleen? No ei mitenkään. 4. Kuinka kauan siihen oikeasti menee? Miten me jaksetaan odottaa vielä ainakin 1,5 vuotta omaa kotia jos tähän lähdetään?

 

Tämä oli tällainen väliavautuminen, kun asuntoa on etsitty nyt yli vuoden verran tuloksetta. Vaikka tänä syksynä ollaan kiristetty tahtia ja oikein etsimällä etsitty niin ei ole vaan löydetty. Näin jälkikäteen on helppo jossitella, mutta tulee vaan mieleen, että jos me oltaisiin jo vuosi sitten tiedetty mitä haluttiin ja vaikka ostettu tontti, niin tänä jouluna meillä olisi ihan oikeasti voinut olla koti ainakin lähes valmiina. Mutta ehkä sitten vuoden päästä? Tai kesällä 2021?

Nyt mä haluaisinkin kuulla teiltä kokemuksia eri talopakettifirmoista ja niiden muuttovalmiista paketeista! Ja erityisesti jos ootte rakentaneet pk-seudulla niin kiinnostaa hurjasti. Ja myös maanrakennusfirmoista, työnjohtajista ja muista talon rakentamiseen liittyvistä firmoista pk-seudulla kaikki kokemukset on tervetulleita. Ja kaikki mahdolliset vinkit ja ajatukset ja myös kauhutarinat talon rakennuksesta kiinnostaa, me halutaan nyt miettiä tämä läpikotaisin ennen kuin tehdään isoja päätöksiä.

Tämä on nyt mun virallinen ilmoitus, että luovutan asunnon etsinnän suhteen. Ehkä se sopiva asunto vaan tulee vastaan sitten, kun sitä vähiten odottaa? Ihan hyvähän meillä tässä on olla ja pahinta olisi tehdä valtava ostos, joka osoittautuisi kauheaksi virheeksi.

Me käytiin eilen lasten kanssa sienestämässä Oton enon mökillä reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Meidän piti toteuttaa tämä sieniretki jo viime vuonna, mutta silloin sopivaa ajankohtaa ei vaan löytynyt. Nyt onneksi saatiin järjestettyä ja voi vitsit että kannatti. Ensinnäkin: oli aivan ihanaa rentoutua koko päivä mökin rauhassa ja hiljaisuudessa, ja toiseksi: me saatiin ihan älyttömän hyvä satsi suppilovahveroita, melkein 20 litraa. Siitäpä kelpasi putsata ja perkata Oton kanssa ja laittaa valmiiksi. Lämpöä ei ollut kuin +2 astetta ja lapset poimivat hanskat kädessä jokainen omaan ämpäriin, niin ei onnistunut heti metsässä valmiiksi putsaaminen. Mutta oltiin kyllä tällä koko perheen porukalla huomattavasti tehokkaampia poimijoita kuin oltaisiin oltu vaikka Oton kanssa kahdestaan, eikä se haitannut niitä putsailla jälkikäteenkään. Nyt on pakkanen täynnä sieniä ja ensi viikon ruokiin on jääkaapissa vielä vaikka kuinka paljon.

Upeat sienirihmastot alkoivat jo heti mökin takapihalta ja niitä vaan löytyi lisää ja lisää koko ajan. Lapset poimivat ihan super innokkaasti ja eivät olisi malttaneet lähteä metsästä pois ollenkaan. Taivaalta satoi vuoroin vettä ja vuoroin räntää, mutta se ei menoa haitannut. Taapero kyllästyi jossain vaiheessa poimimaan sieniä ja alkoi poimimaan keppejä niiden sijaan, mutta isommat vaan löysivät toinen toistaan parempia sieniapajia. ”Täällä on hyvät apajat, tuu kattomaan” raikui koko ajan kummankin suusta.

Mulla tuli niin hyvä fiilis, kun muistelin samalla omaa lapsuuttani. Me käytiin äidin kanssa aina joka vuosi äidin työpaikan järjestämällä sieniretkellä. Meillä ei silloin ollut omaa autoa eikä niin helposti mahdollisuutta lähteä sienestämään, mutta se työpaikan sieniretki bussikuljetuksella oli jokasyksyinen perinne koko mun lapsuuden ajan. Mä olin usein ainoa lapsi retkellä, mutta se ei mua haitannut. Päin vastoin.

Lapset olivat niin innoissaan kun löysivät niin paljon sieniä ja mä uskon, että myös syövät erityisen mielellään itse poimimiaan sieniä. Meidän lapsista yksi on ihan sienifani, kuten minäkin jo lapsena, ja kaksi ei niin hirveästi niistä välitä. Mutta ehkä nämä itse poimitut suppikset tekevät poikkeuksen ja sienet maistuvat tällä kertaa tavallista paremmin heillekin. Me käytiin eilen illalla kaikki sienet Oton kanssa läpi ja osa käsiteltiin valmiiksi ja pakastettiin talven sieniruokia varten sopivina annoksina. Viime talvena saatiin Oton enon vaimolta sieniä pakkaseen ja käytettiin ne kaikki talven aikana niin tyytyväisinä. Onneksi sieniä on nyt vielä vähän enemmän, niin riittävät pidemmäksi aikaa.

Ajateltiin hyödyntää sieniä erilaisissa padoissa, pastoissa, kastikkeissa, risotoissa, pizzoissa, piirakoissa ja milloin missäkin. Joulun sienisalaatinkin voisin pyöräyttää näistä vallan mainiosti, mikäpä sen parempaa kuin itse poimituista sienistä tehty sienisalaatti. Oli ihanaa kun oli asiantuntevat sienestäjät mukana. Vaikka suppikset on helppo tunnistaa, niin silti on varmempi olo kun on ammattilaiset mukana. Mulla on nykyisin tosi surkea sienituntemus suppisten ja kantarellien ulkopuolella, kun niistä lapsuuden sieniretkistä on ”pieni” tovi vierähtänyt. Pitää joku syksy ottaa oikein asiaksi ja opetella tunnistamaan muitakin sieniä.

Sieniretken ja hetken mökissä lämmittelyn jälkeen lähdettiin vielä ulkogrillille paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja ja herkuteltiin hotdogeilla ja perunasalaatilla. Lapset olivat innoissaan vaahtokarkeista ja ruoka maistui monen tunnin ulkoilun jälkeen. Me nautittiin kyllä koko perhe sienestyksestä ja mökkeilystä ihan valtavasti.

Tästä on ehdottomasti tehtävä jokasyksyinen perinne, niin hitsin hyvä fiilis tuli siitä, kun kerättiin 20 litraa upeita sieniä. Se oli kivaa, rentouttavaa, hauskaa ja hyödyllistä. Eilinen päivä oli sellainen hauska syksyn ja talven hybridi, kun kerättiin sieniä ja samaan aikaan satoi räntää ja lunta, kellotkin käännettiin jo talviaikaan. Tämä syksy on taas hujahtanut hillitöntä vauhtia ja tämän viikon jälkeen alkaa jo joulun odotus meidän perheessä.  Mutta vielä tämä viikko mennään syksyn ja halloweenin tunnelmissa, ennen kuin mekin ripustetaan tunnelmavalot ulos ja paistetaan ekat tortut tai piparit.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä SoFine ja Indieplace kanssa.

Me ollaan vietetty koko perhe nyt sellaista semi-lihatonta lokakuuta, eli ei olla ostettu kotiin lihaa koko lokakuussa. Jos muualla on ollut tarjolla lihaa niin ollaan syöty tai oltu syömättä mahdollisuuksien mukaan. On ollut ilo huomata, että tämä on oikeastaan sujunut aika helposti ja huomaamatta. Tämä ei ole tuntunut oikeastaan muutokselta edes, koska ollaan niin pitkään oltu matkalla tätä kohti muutenkin. Tämä oikeastaan sujui meillä vähän niinkuin kaikki muutkin isot jutut, huomaamatta ja keskustelematta. Mehän ei siis mitenkään jalosti päätetty pitää lihatonta lokakuuta, mutta kun lokakuuta oli viikko takana, huomattiin ettei oltu ostettu lihaa viikkoon. Silloin ajateltiin, että miksi ei siis jatkettaisi samaan malliin loppukuutakin teeman kunniaksi ja kokeiltaisi miltä se tuntuu.

Nyt kokeilu on loppusuoralla ja voin siis sanoa, että ei se ole tuntunut yhtään miltään. Ihan normilta. Tässä vaiheessa kun kasvisruokien lisäämistä ruokavalioon on takana jo useampi vuosi, erilaisia reseptejä ja tuotteita on takataskussa jo ihan hyvä repertuaari. Ei ole enää sellaista fiilistä, että pitäisi aina syödä samaa tylsää kasvisruokaa, vaan on ihan valtavasti vaihtoehtoja ja variaatioita.

Me ollaan aina lähestytty kasvisruokailua alusta asti nimenomaan lisäämisen, ei vähentämisen kannalta. Ei olla ajateltu, että nyt kyllä vähennetään lihansyöntiä pakolla, vaan ollaan ajateltu, että nyt lisätään herkullisia kasvisruokia ruokavalioon. Kuulostaa todella yksinkertaiselta ja sitä se onkin. Se on myös vaikuttanut tosi paljon kaikkien perheenjäsenten asenteeseen kasvisruokia kohtaan. Kun tavoitteena on ollut keksiä lisää hyvänmakuisia lempiruokia, eikä poistaa väkisin hyvänmakuisia lempiruokia, kaikki ovat olleet ihan messissä hyvällä fiiliksellä. Meidän vanhemmille lapsille ideologia kasvisruokailun lisäämisen taustalla tuntuu olevan tosi tärkeä, jopa tärkeämpi kuin meille vanhemmille ja he puhuvat siitä mielellään. Ollaan otettu heidän mutkattomasta suhtautumisesta mallia.

Mulle on todella tuttu se fiilis, että ei keksi mitään helppoa kasvisruokaa. Mullakin oli joskus se fiilis, silloin kun vasta tuntui siltä, että ”pitäisi vähentää lihansyöntiä”, vaikka en oikeasti halunnut. Silloin tuntui, että kaikki ne arjen helpot lempparit on liharuokia – makaronilaatikko, tortillat, jauhelihakastike, kanawokki ja lihapullat. Vasta kun muutin mun asennetta ja aloin etsiä kiinnostavia reseptejä ja lisätä niitä pikkuhiljaa avoimin mielin, aloin löytää toisenlaisia arkiruokalemppareita.

Multa monesti kysytään, että miten olen saanut meidän lapset syömään niin ”outoja” ruokia. Siihen olen käyttänyt vain yhtä keinoa: kannustan maistamaan, en koskaan pakota maistamaan enkä syömään. Muuten kiitos avoimuudesta ruokia kohtaan kuuluu ihan vaan meidän lapsille. Meillä kenenkään ei koskaan ole pakko edes maistaa jos tuntuu siltä, että ei kertakaikkiaan halua tai pysty. Rohkaistaan silti siihen hyvin vahvasti ja kehutaan maistamisesta aina. Jos ruoka (maistettu tai ei) ei ole omaan makuun, sitä ei tarvitse syödä, vaan sitten saa syödä jotain muuta. Niin ei käy usein, mutta silloin joskus kun käy, siitä ei tehdä mitään numeroa vaan keksitään yhdessä sitten jotain muuta syötävää.

Rohkaisen maistamaan myös uudelleen sellaisia ruokia, joista ei joskus ole tykännyt. Meidän lapsetkin tietävät, että jotkut ruuat vaativat useamman maistelukerran ennen kuin makuhermot tottuu. Esimerkiksi yksi meidän lapsista on inhonnut tomaattia pienestä asti, mutta säännöllisesti kysyin aina, että saanko laittaa yhden puolitetun kirsikkatomaatin hänen annokseensa mukaan, että hän voi maistaa. Aina hän vastasi joo ja useiden maistelukertojen jälkeen hän totesi, että tomaatti on ihan hyvää. Nykyisin hän ottaa sitä ihan yhtä paljon kuin muutkin. Olen myös aina kokeillut paljon uusia ruokia eli lapset ovat tottuneet siihen, että meillä on joka viikko uudenlaisia ruokia maisteltavana, eikä pelkkiä vanhoja suosikkeja.

Tässä postauksessa on kaksi meidän uusinta nopeaa arkiruokahittiä, jotka molemmat valmistuvat helposti myös sinä tiistai-iltana, kun tehdään Oton kanssa läpsystä vaihto ja kuskaan esikoista harrastuksiin sekä olen yksin lasten kanssa illan Oton ollessa koulussa. Kummatkin reseptit ovat täysin vegaanisia.

Aasialaistyylinen rouskuva tofusalaatti (4 aikuiselle tai 2 aikuiselle ja 4 lapselle)

2pkt SoFine Luomu Tofu A’la minute Thai -kuutioita tai Teriyaki-kuutioita (K-ryhmän kaupoista) 

1 ps Pakaste-edamamepapuja

2 Porkkanaa

1/4 Punakaali

100g Cashew-pähkinää

1/2 Ruukku korianteria

2 Kevätsipulia varsineen

Chili

Kuumenna 2rkl öljyä wokkipannussa. Lisää SoFine Luomu Tofu ála minute -kuutiot pannulle ja wokkaa 2 minuuttia. Lisää sekaan pakastetut edamame-pavut. Keitä edamame-pavut pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko porkkanat ohuiksi tikuiksi ja punakaali ohuiksi suikaleiksi. Pilko kevätsipulit ja chilit pieneksi silpuksi sekä korianterit sopivan kokoisiksi. Yhdistä kaikki ainekset ja viimeistele cashew-pähkinöillä. Vinkki! Mikäli sinulla on pari minuuttia enemmän aikaa, pähkinät kannattaa paahtaa pannulla hunajan ja merisuolan kanssa ennen tarjoilua. Jos haluat salaatista ruokaisamman, lisää riisiä tai nuudelia.

SoSea-wrapit sweet chili-majoneesilla (6:lle henkilölle)

2pkt SoFine SoSea Sticks  tai SoFish Sticks -puikkoja

6kpl tortilloja

4dl Basmati-riisiä 

3rkl Sweet Chili -kastiketta

1dl Vegaanista maustamatonta majoneesia

1 Ruukku salaattia

1/2 Kurkkua

1 Punasipuli

Kiehauta vesi ja lisää suola. Keitä riisit pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna 2 rkl öljyä paistinpannulla. Paista SoSea Sticks-puikkoja pannulla muutaman minuutin ajan säännöllisesti käännellen. Lämmitä tortillat mikrossa. Sekoita sweet chili -kastike ja majoneesi keskenään. Leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi ja punasipuli ohuiksi renkaiksi, sekä revi salaatit. Voitele tortillat sweet-chili-majoneesilla ja kasaa kaikkia aineksia päälle sopivasti. 

SoFinen tofut ovat tosi helppoja, varsinkin näissä resepteissä käyttämäni SoFine Luomu Tofu ála minute -kuutiot, jotka ovat valmiiksi marinoituja ja esivalmistettuja sekä nuo pakastehyllystä löytyvät SoFine SoSea ja SoFish Sticks-puikot, koska nekin käyttäytyvät aivan kuin normi kalapuikot. Paistetaan vaan pannulla. Ne ovat yhtä iisejä kuin kaikki muutkin ”vain lämmitettävät” kasviproteiinit, tosin noita Tofu ála minute -kuutioita voi käyttää kylmänäkin, eli ovat oikein ekstra-helppoja. Voi syödä vaikka suoraan paketista. Tofun puolesta puhuu myös edullinen hinta: esimerkiksi nuo hetivalmiit Tofu ála minute -kuutiot maksavat alle kaksi euroa paketti ja riittävät hyvin.

Maustamatonta tofua on tärkeää käsitellä oikein, jotta se maistuu hyvältä ja koostumus on miellyttävä. Tofu on itsessään aika mautonta, siksi se onkin mahtava alusta mille tahansa maulle. Tofun onnistuneessa valmistuksessa tärkeintä on sen kuivaus, paistaminen rapeaksi sekä maustaminen. Tofu paistetaan öljyssä pannulla ja pannun on oltava paistaessa todella kuuma, sekä tofun pinnan kuiva, jotta tofusta tulee rapeaa. Näin välttyy siltä kumimaiselta ja mauttomalta kokemukselta, joka monilla tofusta on. 

SoFine on valmistanut muuten tofua jo vuodesta 1963, joten heille on kertynyt aika hyvä tietämys siitä, miten tofusta saa herkullista. Kannattaa käydä kurkkaamassa vinkkejä ja reseptejä tofun valmistukseen SoFinen sivuilta, sekä tutustumassa tuotteisiin!

Mitkä on teidän parhaat tofu-reseptit? Entäs parhaat niksit maustamattoman tofun käsittelyyn? 

Viime aikoina on uutisoitu laajasti siitä, että vanhemmat uupuvat yrittäessään sulloa itseään täydellisen vanhemman rooliin. YLE uutisoi äidistä, jonka piti ottaa sairauslomaa omasta perheestään toipuakseen uupumuksesta. HS kirjoitti ”tuplaperfektionismista”, eli siitä, että merkittävin vanhempien uupumusta lisäävä tekijä on Jyväskylän Yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan vanhempien kokemus ulkoapäin tulevista suorituspaineista, mutta riski uupumiseen kasvaa jos vanhemmalla itsellään on lisäksi taipumus asettaa kovia vaatimuksia itselleen.

Mä tunnistan tämän. Etenkin nuorena äitinä, joka oli kaikkien suurennuslasin alla, otin aivan jäätävän kovia paineita. Tai no, toisen lapsen kohdalla otin. Esikoisen nuorena äitinä en ollut lukenut muuta kuin neuvolan oppaat ja pari vau-kirjan ohutta opasta, jotka tuli vauvan kirjapaketissa kaupan päälle. Koin tietäväni aivan riittävästi ja olevani riittävän hyvä, siis ehkä ensimmäisten viikkojen ajan. Ajattelin pystyväni ja kykeneväni aivan hyvin. Mulla ei ollut minkäänlaisia tavoitteita olla täydellinen. Ajattelin, että kun vaan huolehdin vauvan perustarpeista, pidän paljon sylissä, annan rakkautta ja vien ulkoilemaan, se riittää. Tein kaiken kuten musta hyvältä tuntui tai miten olin lähipiirin naisilta oppinut ja ajattelin, että se on tarpeeksi.

En ottanut stressiä suosituksista, mutta käytin toki ihan perus järkeä. Meidän esikoinen kasvoi alusta asti korvikkeella, oli paljon mun äidillä hoidossa, nukahti itsekseen omaan sänkyyn kahden viikon ikäisestä ja aloitti soseiden maistelun sen ajan suositusten mukaan ”liian aikaisin”. En kokannut hänelle juuri mitään ruokia itse. Kuvitelkaa, kävin myös kaupassa ilman vauvaa puolentoista tunnin ajan hänen ollessaan viikon vanha. Ennenaikaisuuden vuoksi meillä oli paljon ostettavia tarvikkeita rintapumpusta minivaatteisiin, joten oli vaan mentävä. Vauva oli isänsä kanssa sen aikaa. En keittänyt tutteja tai tuttipulloja kuin varmaan kerran kuussa ja meidän vauva katsoi joskus hetken sitterissä teletappeja, jos mun piti saada ruoka tehtyä tai pyykit laitettua.

Hän oli myös paljon sylissä, me luettiin ihan sikana kirjoja ja loruteltiin, hän nukkui joka päivä ainakin kahdet pitkät päikkärit ulkona ja kävi kylvyssä aina ennen iltasatua, joka me luettiin tunnollisesti joka ilta. Hän makoili paljon lattialla viltin päällä ja sai tutkia ja liikkua kotona. Otin häntä rohkeasti mukaan eri paikkoihin ja vauvaharrastuksiin ja nautin siitä. Nämä asiat tein, koska koin ne merkityksellisiksi ilman, että olisin ajatellut, että mun on pakko tehdä niin.

En osannut tuoreena äitinä ja tuoreena bloggaajana edes pelätä muiden äitien arvostelua, eihän mulla ollut sellaisesta kokemusta. Kukaan ei varoittanut etukäteen. Hyvin nopeasti esikoisen kanssa kuitenkin opin, että mähän tein kaiken aivan väärin. Ihme, että lapseni oli edes hengissä. Kuvia katsottiin ja kirjoituksia luettiin suurennuslasin kanssa ja aina oltiin valmiina etsimään rivien välistä jotain, millä kokematonta, hölmöä nuorta white trash -äitiä voisi vähän näpäyttää (sanat lainattu kommentoijilta). Olin tietämättäni asettanut itseni valtavien ulkopuolisten paineiden kohteeksi. Opin, että koska en imettänyt, olin huono äiti ja koska lapseni nukkui omassa sängyssä, meidän kiintymyssuhde kärsi. Suolistokin oli jo mennyt pilalle kun maisteltiin lusikankärjellinen luumusosetta liian aikaisin.

Toisena vauvavuonna päätin tehdä kaiken täydellisesti, ettei kenelläkään olisi mitään sanottavaa. Täysimettää ainakin puoli vuotta, pitää ihokontaktissa ensimmäiset viikot, nukkua perhepedissä, kokata ruuat itse ja lisäksi huolehtia esikoisesta, suunnitella häitä ja kirjoittaa blogia sivutyönä.

Samaan aikaan me oltiin pahasti ilman tukiverkkoa, Otto teki meidän häihin säästämisen vuoksi 7-päiväisiä työviikkoja puolet kuusta ja meidän keskimmäinen nukkui päivin ja öin vain lyhyissä pätkissä. Vaikka yritin tehdä kaiken täydellisesti vaikeissa olosuhteissa, arvostelua sateli silti joka suunnasta. Toivuin liian nopeasti synnytyksestä (anoreksiako?), liian pieni ikäero, kuopuksella oli liian usein korvatulehdus (2 kertaa vuoden sisään) ja se oli tietenkin mun vika, täysimetyksen pilasin aloittamalla maistelut jo viiden kuukauden iässä ja perhepetikin oli hengenvaarallinen, halusinko tappaa oman lapseni?

Tutkimuksen mukaan uupumus ulkopuolisten paineiden vuoksi uhkaa nimenomaan nuoria äitejä, joten ei ole ihme, että mäkin olin väsynyt toisen vauvavuoden jälkeen. Vaikka lähipiiri tuki mua aina ja vaikka positiivisia ja tsemppaavia ja ihania kommentteja tuli miljoona kertaa ikäviä enemmän, ne ikävät sanat jäivät silti aina kummittelemaan takaraivoon. Tuntui pahalta, että yritin niin hirveästi tehdä kaiken oikein ja silti tein kaiken väärin niin monen mielestä. Vauvavuoden jälkeen olin todella väsynyt ja kun vihdoin sain nukkua, Otto palasi normaaleihin työviikkoihin ja häät olivat ohi, nukuinkin 10 tunnin yöunia joka yö ja päivisinkin olin väsynyt. Sitä kesti jonkin aikaa. Olin varma, että en enää koskaan halua lisää lapsia, vaikka aina olin haaveillut kolmesta tai neljästä lapsesta.

Aikaa kului, ikää tuli ja itsetunto alkoi kohentua. Huomasin, että meidän lapsethan on ihan pirun siistejä tyyppejä. He voivat hyvin ja olin aina saanut virallisilta tahoilta pelkkää positiivista palautetta heistä ja vielä siitä huolimatta, että toimin kummankin kanssa aivan eri tavalla vauvavuonna.

Haave kolmannesta vauvasta alkoi pikkuhiljaa tulla takaisin ja päätin jo etukäeen, että tällä kertaa en välitä muiden sanoista. Tiesin, että hyvä siitä tulee. Kolmannen raskauden ja lapsen myötä löysin uudelleen sen itsevarmuuden pienen vauvan äitinä. Uskalsin tehdä juuri sellaiset ratkaisut, jotka musta tuntuivat hyvältä, enkä välittänyt ulkopuolisista paineista. Vaikka kolmantena vauvavuonna mua haukuttiin anorektikon sijaan läskiksi, olin liian onnellinen ja olin huono ystävä kun olin liian kiinni vauvassa, en välittänyt.

Vielä tänäkin päivänä näpäytettävää etsitään jatkuvasti. Onko meidän lapsi jättänyt liian aikaisin päiväunet pois, kun hän ehkä kerran kuussa tai kahdessa nukahtaa spontaanisti nokosille? Onko meidän lapsilla liian kalliita harrastuksia? Onko heillä liikaa tai liian vähän vaatetta säähän nähden? Näytänkö huonoa esimerkkiä, kun mulla ei ole gore-tex-kenkiä?

Kolme lasta on tuonut itselleni armollisuutta vanhempana. On hirveän helpottavaa ja palkitsevaa kun vanhin lapsi on jo niin iso, että hänestä voin peilata omaa vanhemmuuttani niin monella eri tavalla. Voin tarkastella sitä, miten olen toiminut missäkin vaiheessa ja miten se on vaikuttanut. Voin konkreettisesti nähdä millaisia lapsia tässä perheessä kasvaa ja tiedän, että saan olla ylpeä. Näen myös sen, että (tutkimustenkin mukaan) omilla teoillani ja valinnoillani on loppupeleissä aika vähän merkitystä, kunhan perustarpeista, läsnäolosta ja rakkaudesta on huolehdittu. Kolmen lapsen kanssa olen oppinut olemaan armollinen itseäni kohtaan ja rohkeasti oma itseni äitinä. Näen myös sen, että vaikka joskus en olisi jaksanut tai pystynyt, vaikka joskus en olisi ollut kaikessa täydellinen, heistä on tullut hyviä siitä huolimatta. Se riittää, että teen aina kulloisenkin parhaani.

On ihan hirveän surullista, että mun piti käydä niin monen vuoden ajatustyö läpi, että opin vihdoin arvostamaan itseäni ja luottamaan taitoihini äitinä uudelleen. On vielä surullisempaa, että monella kestää vielä kauemmin, tai ehkä he eivät opi sitä koskaan? Kestämätön ajatus. Jos luottamus omiin kykyihin vanhempana viedään pois jo ensimmäisen lapsen syntyessä (tai jopa ennen sitä), lisää ei ehkä koskaan tule. Mulla ei ole tähän mitään ratkaisua. Haluan vain sanoa, että jos sä luet tätä siellä ruudun takana ja olet joskus miettinyt, että riitätkö ja oletko hyvä vanhempi, niin OLET. Sä todellakin olet. Sä riität ja sä teet tarpeeksi.