Viisi kuukautta tässä kodissa | Plussat ja miinukset

27.08.2020

Multa toivottiin postausta siitä, miten tämä koti on täyttänyt meidän tarpeet nyt, kun asumista on takana täällä jo useampi kuukausi. Onko herännyt jotain sellaisia juttuja, joiden toivoisi olevan toisin?  Listasin siis tähän postaukseen plussia ja miinuksia, joita täällä asuessa on tullut mieleen. Jätin kokonaan pois tästä pohdinnat uuden keittiön toimivuudesta ja käyttökokemuksista, koska niistä teen myöhemmin ihan oman (toivotun) postauksensa. Tässä tekstissä keskityin kotiin ihan kokonaisuutena. 

PLUSSAT

– Asumiskulut ovat olleet vielä pienemmät kuin oletimme. Maalämpö on oikeasti ihan huippu ja lämmitys + veden lämmitys -lasku on ollut etenkin näin kesäaikaan erittäin matala. Arvion mukaan se on talvella n. tuplat tästä kesäajan laskusta, mikä on silti erittäin kohtuullinen summa. Vaikka neliöitä tuli lisää, meillä ei mene täällä myöskään käyttösähköön yhtään enempää rahaa kuin ennenkään. Voi olla, että uudemmat kodinkoneet vaikuttavat, sekä tietty se, että on ollut niin valoisaa, ettei juurikaan pidetä lamppuja päällä. Telkkariakin tulee katsottua vähemmän. On myös mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon käytämme vettä todellisuudessa, kun aiemmin maksettiin vaan kiinteää vesimaksua. Ilmeisesti olemme myös veden käytössä melko säästeliäitä. Tämä on ollut mukavaa huomata. Kuten keväällä varovaisesti toivoin, muuton myötä asumiskulut eivät ole juurikaan nousseet.

– Tuntuu edelleen niin hyvältä, että tämä kaikki on meidän. Vaikka koti tuntuu niin kodilta kuin voi vaan tuntua, se on silti jotenkin niin epätodellista, että se on meidän oma. 

– Kodinhoitohuone on ihan loistava keksintö. Toki ilmankin sitä pärjää, mutta onhan se nyt mukavaa kun meillä on sellainen. Puhtaat pyykit kyllä tulevat edelleen joskus olkkariin, jos kodinhoitohuoneessa on sotkua, mutta pääosin kaikki kodinhoito-jutut pysyy siellä, missä kuuluukin. Kodinhoitohuone toimii myös maalaus-studiona lasten kanssa ja milloin missäkin puuhassa. Ja ei tietty oltaisi selvitty niin helpolla keittiörempasta ilman kodinhoitohuoneen vesipistettä ja työtasoa. 

– Oma, ja helsinkiläismittapuulla myös iso, piha on paras ikinä. Ollaan vietetty ihan valtavan paljon aikaa ulkona tänä kesänä ja uskon, että se tulee vaan jatkumaan. Pihalla riittää puuhaa, mutta se on onneksi mukavaa puuhaa. Mä oikeasti odotan jo, että pääsee haravoimaan syksyllä! Ja myöskin meidän katettu terassi on mahtava. Niin vaan vietettiin rapujuhlia vesisateessa, eikä kastuttu ollenkaan ja oli niin mysig tunnelma. 

– Asuinalue on juuri niin ihana kuin toivoimme, samoin kaikki lähialueen palvelut toimivat hyvin. Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä etäisyyksiin ja fiilikseen täällä. 

– Kaikki lähimmät naapurit ovat tosi mukavia ja täällä on ihanan yhteisöllinen meininki, mutta kuitenkin ihan oma rauha. Tykkään! 

– Nyt kun tietää, että koti on oma ja mahdolliset ongelmat maksetaan ainoastaan omasta pussista, on jotenkin ihan uudenlainen kunnioitus kotia kohtaan. Täytyy myöntää, että ennen en esimerkiksi ole orjallisesti ihan joka kerta kuivannut lattiaa suihkussa käynnin jälkeen lastalla, jos on laiskottanut. Täällä kuivaan seinätkin. Joka_ikinen_kerta.

– Meillä oli kriteerinä, että sauna on oltava, mutta ollaan ihan yllätytty siitä, miten kovalla käytöllä se sauna on ollut. Se ei ollut mikään sellainen tekijä, johon olisin erityisesti ihastunut asuntoa ostaessamme, mutta ollaan huomattu, että se on aivan hurmaava. Juuri sopiva meidän perheelle ja siellä saa niin hyvät löylyt. Se on yksi mun lemppareimpia asioita tässä kodissa. Parasta on myös vilvoitella saunan jälkeen terassilla!

– Lasten huoneet ovat oikeasti kovassa käytössä ja kaikki sisustusratkaisut niissä ovat toimineet kivasti. Isojen huone on ollut täydellinen kavereiden yökyläilyyn ja he hengailevat huoneessaan mielellään niin yhdessä kuin erikseenkin. Leikit taas ovat pysyneet hyvin kuopuksen huoneessa eli leikkihuoneessa. Leluja ei enää juurikaan tule olohuoneeseen tai alakertaan ylipäätään, mikä on siisteyden ylläpidon kannalta mukavaa.

– Suurin plussa on varmasti se, että ollaan edelleen erittäin tyytyväisiä asunnon pohjaan, huonejakoon ja kaikkeen sellaiseen. Vaikka kirjoittelen täällä remppasuunnitelmista ja sisustuksen mietinnöistä, me mietitään niitä kaikkia vain siksi, että nautitaan siitä miettimisestä niin paljon. Nautitaan siitä, kun saadaan pyöritellä huonekaluja ja miettiä parhaita ratkaisuja ja nautitaan siitä, että saadaan kodista pala kerrallaan vieläkin enemmän oman näköinen. Ollaan jo nyt pystytty toteuttamaan täällä enemmän haaveita kuin missään koskaan ja koti täyttää kaikki ne tarpeet, jotka toivottiinkin sen täyttävän. 

MIINUKSET

– Raju ukkonen ja sade kuuluu täällä niin kovaa, että siihen herää keskellä yötä, vaikka ikkunat on kiinni. Ihan uusi ilmiö mulle, johon en ollut varautunut. Mutta kaipa siihenkin tottuu vielä joskus. Erilainen katto siis varmasti vaikuttaa tähän. Olen myös asunut suurimman osan mun elämästä kerrostalossa, jossa meidän ja katon välissä on ollut muita asuntoja, jolloin tietenkään ropina ei ole ollut niin kova. 

– Kodinhoitohuoneen kaapistot/työtasot & alakerran vessan allaskaappi eivät ole toiminnallisuudeltaan sellaiset, jotka itse olisin valinnut (kuten ehkä keittiön perusteella tiedätte, suosin vetolaatikoita), mutta ollaan pärjätty kyllä. Mutta jossain vaiheessa tullaan varmasti vaihtamaan ne toimivampiin. 

– ÖTÖKÄT! Olen löytänyt meiltä kotoa valtavan hämähäkin, ison tuhatjalkaisen ja hyttyset ja kärpäset nyt on ihan perus. Meillä on yläkerrassa joka ikkunassa sellainen verkko, jotta voi rauhassa tuulettaa, mutta alas pitäisi hommata vielä jotkut yhtä hyvät, mutta katseenkestävät ratkaisut oviaukkoihin. Se on kuitenkin ehkä laskettava plussaksi, että olen alkanut tottua ötököihin, ainakin paremmin kuin ennen. Mutta kyllä ne isoimmat saa mut edelleen kiljumaan. Ja sekin on plussa, että täällä ei ole juurikaan ampiaisia. Rauhallisia kimalaisia kyllä, mutta ei pelottavia amppareita. 

– Ollaan vieläkin melko tietämättömiä ja joka viikko tai ainakin kuukausi tuntuu olevan jotain selvitettäviä asioita tai yllätyksiä. Jonkun eläimen kaivamia kuoppia pihalla tai jotain muuta, mitä pitää googlata. Tämä nyt ei ehkä ole varsinainen miinus sinällään, ollaan innokkaita oppimaan ja monia uusia juttuja on kiinnostavaa opetella. Mutta välillä naurattaa, että taasko jotain.

Tein aikaisemmin sen postauksen, että mitkä meidän toiveet toteutuivat tässä asunnossa ja mitkä eivät. Vielä useamman kuukauden asumisen jälkeen ollaan tosi samoilla linjoilla ihan kaikesta, mitä siinä kirjoitinkin. Fiilis on edelleen se, että ne asiat saatiin, joilla oli merkitystä ja hyvin ollaan pärjätty ilman niitä, joita ei saatu. Nuo listaamani miinukset eivät tavallaan edes ole ”miinuksia”, koska en vaan keksinyt mitään enempää. Ja se onkin varmaan ihan hyvä, sillä täällä olisi tarkoitus asustella pitkään. En voi enkä halua kuvitella meitä minnekään muualle kuin tähän kotiin, niin hyvä täällä on olla.

Meidän koti <3


Me ostettiin koti

19.03.2020

En voi vieläkään uskoa, että kirjoitan tätä, mutta niin tässä vaan kävi. Tänään me allekirjoitettiin kauppakirjat pankissa ja nyt meillä on ikioma uusi koti. Kannatti luovuttaa. Meidän 2. kauden ekassa podcast-jaksossa, jossa me puhuttiin kodin etsinnästä, mä julkisesti ilmoitin, että nyt mä luovutan kodin etsinnän suhteen 1,5 vuoden jälkeen. Rentoudun, en etsi enää, en päivitä joka päivä etuovea. Annan vaan olla. Alettiin jopa miettiä taas tämän nykyisen kodin sisustusta ja laittamista kivemmaksi. Ajateltiin, että tullaan ehkä olemaan tässä vielä pitkään. Mietittiin, että ehkä ensi joulunakin me ollaan vielä täällä, vaikka jo viime jouluna piti olla jossain muualla. Ja kuin ihmeen kaupalla, meni vain pari viikkoa ja me törmättiin THE asuntoon.

Vaikka en päivittänyt enää Etuovea jatkuvasti, kävin kuitenkin perjantaisin tsekkaamassa hakuvahdin asunnot mun tarkoilla kriteereillä. Niitä tuli todella hitaalla tahdilla, ehkä 1-2 viikossa tämän vuoden puolella ja yleensä nekään eivät vastanneet ihan kaikkia meidän toiveita, aina oli jotain pielessä. Paitsi nyt. Nyt ei ollut mitään pielessä. Kaikki oli kuin liian hyvää ollakseen totta.

Kun olin tsekannut kaiken muun, ryntäsin ekana katsomaan, onko asunto sittenkin vuokratontilla, kun se oli niin hieno ja silti juuri sopiva meidän budjettiin. Ei ollut, vaan omalla tontilla! Sitten menin katsomaan remontit, siellä on varmaan ollut vesivahinko tai jotain kun se on noin hieno ja täydellinen meille ja silti hyvän hintainen, mutta ei ollut sitäkään. Selasin ja selasin, että pakkohan tässä on jotain piilevää olla pielessä, kun tämä on vaan niin täydellinen! Mutta mitään ei löytynyt. Näytin kämpän Otolle ja me laitettiin samantien välittäjälle viestiä, että voitaisiin sopia yksityisnäyttö mahdollisimman pian. Saatiin buukattua näyttö kahden päivän päähän, vaikka samalle päivälle oli kuulemma jo viisi muutakin yksityisnäyttöä. Asunnosta oli selvästi paljon kiinnostuneita.

Tuli sunnuntaipäivä ja mentiin näyttöön. Talo näytti vielä ihanammalta kuin kuvissa. Astuttiin sisään ja se tunne tuli! En kestä, että se tunne mistä kaikki puhuivat oli oikeasti totta. Meille oikeasti tuli se tunne, kun me astuttiin sinne kotiin, että tämä. Tämä tuntuu kodilta, tämä tuntuu meiltä, tämä me halutaan. Me kierreltiin siellä asunnossa  _vartti_ , jonka jälkeen pyydettiin vielä välittäjää lähettämään meille tarvittavat paperit ja kysyttiin, että onko asunnosta tullut vielä tarjouksia. Toki välittäjät nyt aina voivat liioitella kiinnostusta halutessaan, mutta meille kävi heti selväksi, että tästä asunnosta on oikeasti todella moni kiinnostunut. Ja olihan se aika ilmiselvää, että miksi. Jos meillekin tuli 1,5 vuoden etsinnän jälkeen näin voimakkaana vihdoinkin se tunne, että tässä on oikea koti, niin varmasti se tuli aika monelle muullekin, joihin on tässä 1,5 vuoden aikana näytöissä törmännyt. Aika monella muulla varmasti oli suht samat hakukriteerit kuin meillä.

Kun painettiin asunnon ovi kiinni meidän takana ja seistiin meidän auton vieressä Oton kanssa, mä kysyin, että mitä me tehdään? Otto vastasi, että ”se oli kyllä oikeesti tosi kiva”. Lapset kiljuivat vieressä, että ”me halutaan muuttaa tänne!” kaikki kolme. Kukaan meistä ei ollut vielä koskaan tuntenut niin voimakkaasti sitä tunnetta, vaikka lapset olivat joistain asunnoista aiemminkin olleet innoissaan. Ajettiin kotiin ja vilkuiltiin toisiamme vähän väliä. Kotona ilmoitin, että soitan nyt kaikille niille ihmisille, ketkä ovat neuvoneet meitä kämppäasioissa ja kysyn mitä tehdään. Näytettiin kaikki paperit meidän asuntoguruille ystäville ja sukulaisille ja saatiin vihreää valoa. Mun hyvä ystävä ja kokenut asuntosijoittaja neuvoi meille kaiken ostotarjouksen tekemisestä ja niin me tehtiin heti samana päivänä, vain pari tuntia näytön jälkeen ostotarjous ja annettiin aikaa seuraavaan aamuun klo kahteentoista.

Sinä iltana oltiin kyllä niin tulisilla hiilillä, että mitä tässä tapahtuu. Päällimmäisenä mielessä oli, että entä jos me ei saadakaan sitä asuntoa. Entä, jos joku ehtii ensin. Seuraavana päivänä saatiin sähköpostia ja puhelu jo ennen meidän asettamaa aikarajaa. Meidän ostotarjous oli hyväksytty. Voin kertoa, että sinä päivänä tuuletettiin ja samalla kyllä tuntui jännittävältä ja vähän pelottavaltakin! ”Nyt meidän on pakko ostaa se asunto!” Se tuntui niin hiton isolta asialta ja sitähän se onkin. Ei tunnu yhtään pienemmältä asialta sekään, kuinka iso asuntolaina meillä nyt on meidän nimissä. Mutta toisaalta, asuntolaina on aivan täysin meidän budjetissa, osattiin neuvotella tosi hyvät ehdot, eikä edes olla budjetin ylärajoilla. Meidän asumiskulut tulevat pysymään suunnilleen samana kuin ne ovat nytkin, tai saattavat olla jopa muutaman euron pienemmät. Asunto on upea, järkevä ostos hyvältä paikalta. Ja se on nyt meidän.

Meidän uusi koti. Tämä tuntuu niin epätodelliselta oikeasti, mutta kai mun pitäisi jo uskoa, että me oltiin näin onnekkaita. Nuorena äidiksi tulleelle pienituloisen yksinhuoltajan lapselle, joka ei koskaan lapsuudessakaan asunut muuten kuin vuokralla, tuntuu erityisen käsittämättömältä, että omistaa nyt Helsingistä ikioman hienon ja modernin paritalon puolikkaan, jossa on oma iso terassi ja piha, paljon avointa tilaa, kodinhoitohuone, ne tuplasuihkut ja  SE KORKEA HUONEKORKEUS. Mä sain senkin. En voi uskoa, että sain senkin. En voi oikeasti sanoin kuvailla miten älyttömän iso juttu se mulle on, että me ollaan päästy tähän asti. Se ei aina ole ollut helppoa ja kun mä mietin mistä olosuhteista me ponnistettiin perhe-elämään ja aikuisuuteen, tuntuu yhä älyttömämmältä, että tässä nyt ollaan.

Olen vaan ihan valtavan kiitollinen siitä, että me löydettiin meille koti, enkä malta odottaa, että päästään muuttamaan sinne tänä keväänä. Kiitos ihan hirveästi kaikille teille, jotka olette tsempanneet ja neuvoneet ja auttaneet meitä tässä pitkässä etsinnässä. Te olette auttaneet näkemään uusia näkökulmia,  joista tarkastella asioita ja neuvoneet kiinnittämään huomion niihin oikeisiin juttuihin. Tunnen oloni ihan älyttömän onnekkaaksi <3

Mä olen niin helpottunut, että vihdoinkin tästä uskaltaa kertoa, kun viime viikkoina en ole halunnut mitään enempää kuin huutaa koko maailmalle, että me löydettiin kämppä, mutta en ole voinut vielä kertoa ennen kuin kaikki nimet oli paperissa. Mutta hei, tulevina viikkoina ja kuukausina on luvassa paljon kotijuttuja! Meillä ei vielä ole uuden kodin avaimia, mutta heti kun saamme ne, niin päästän teidätkin näkemään miltä meidän tulevassa kodissa näyttää. Me tullaan tekemään jonkin verran remonttia ainakin keittiössä ja seinäpinnoilla ja sisustusjuttuja tulee myös paljon. Kertokaa ihmeessä millaista sisältöä haluaisitte uuteen asuntoon/sen ostamiseen liittyen niin minä toteutan!


Asunnon etsiminen turhauttaa

29.10.2019

Siis oikeesti. Miksi kukaan ei koskaan puhunut tästä etukäteen, miten hankalaa ja turhauttavaa voi olla löytää asunto, tai siis ei löytää sitä vaan etsiä sitä tuloksetta? Mulla oli tästä paljon ruusuisemmat kuvitelmat kuin lasten saannista. Mä kuvittelin, että me katsellaan vähän netistä asuntoja tai ympyröidään jopa lehdistä kiinnostavan kuuloisia asuntoja, käydään muutamassa näytössä ja sitten kuin taikaiskusta tulee ”se oikea” vastaan. Sitten muutetaan sinne ja eletään onnellisina elämämme loppuun asti. Mehän etsitään asuntoa Helsingistä, kaupungista joka on täynnä asuntoja, kuinka vaikeaa se muka voisi olla? Asunnon etsimisen piti olla ihana ja jännittävä seikkailu.

Kuukausi kerrallaan ne ruusuiset kuvitelmat on kyllä romuttuneet yksi toisensa jälkeen ja olen todennut, että jos joku on mulle hankalaa niin kyllä se on tämä omistusasunnon löytäminen. Pikkuhiljaa ollaan karsittu toivelistaa ja jätetty sinne vaan ne muutamat pakolliset asiat, sellaiset, jotka oikeasti vaikuttavat merkittävästi meidän asumismukavuuteen: kodinhoitohuone, keittiö jossa on paljon laskutilaa (tai mahdollisuus lisätä sitä), hyvä kunto ettei tarvitse remontoida paljoa ja oikea määrä makuuhuoneita, sekä työtila. Kaikki muut me ollaan unohdettu ja luovuttu niistä. Toki sijainti on edelleen tärkeä, mutta senkin suhteen meillä on kuitenkin aika paljon joustoa, ollaan keskitytty katsomaan kuudelta eri alueelta. Kuusi eri aluetta on kuitenkin enemmän kuin monessa kunnassa edes löytyy asuinalueita.

Meillä on lainalupaus ja budjetti kohdallaan, tällä budjetilla löytyy kivoja asuntoja juuri näiltä alueilta, mutta niissä on aina joku perustavanlaatuinen vika. Kuka esimerkiksi rakentaa neljän makuuhuoneen paritalon yhdellä suihkulla ja ilman kodinhoitohuonetta,  sekä ilman edes mahdollisuutta rakentaa sitä sinne tilanpuutteen vuoksi? No joku rakensi, montakin sellaista. Sitten on yksi toinen asunto, jossa olisi täydellinen pohja, korkea huonekorkeus, täydellinen piha, upea keittiö, sopivasti työtilaa, jopa ylimääräinen makuuhuone ja se kodinhoitohuonekin, mutta sinne on pakko kulkea sellaista tietä pitkin, jota pitkin en missään nimessä halua, että meidän lapset joutuvat menemään itsenäisesti kouluun. Sitten on upea talo, jossa on kodinhoitohuone, kiva keittiö, fiksu pohja, hyvä hinta, loistava sijainti, mutta yksi makuuhuone liian vähän. Jouduttaisiin siis muuttamaan sieltä pois jossain vaiheessa ihan varmasti ja etsitään kotia, jolla ei olisi deadlinea jo valmiiksi.

Ja sitten näiden lisäksi on sellaisia överi-upeita kämppiä joissa on ”audio-lounge”, ”kuntosali” tai ”oma uima-ranta ja venepaikka”, jotka tietty kohtaavat kaikkien meidän kriteerien kanssa, mutta hinta on sitten 300 000 enemmän kuin muilla taloilla. Missä on ne  ihan tavalliset kivat talot, joissa kaikki meidän toiveet kohtaisivat tai olisi mahdollista toteuttaa?

Ärsyttää se, että kyse on niin ”pienistä jutuista” mutta niillä on kuitenkin niin olennainen merkitys, ei vaan yksinkertaisesti voida joustaa niistä. Kodinhoitohuone on pakollinen, tässä kodissa ollaan huomattu se. Voin kuvitella, että pyykin määrä vain kasvaa kun kolme neitiä varttuvat vanhemmiksi. Työtilaa on pakko olla (vaikka sitten aulassa/olohuoneen yhteydessä tai isossa makuuhuoneessa), kun suunnitteilla on ylläpitää kotitoimistoa hamaan tulevaisuuteen asti. Makuuhuoneita on pakko olla vähintään neljä, jokaiselle lapselle oma plus aikuisten makkari. Mieluiten vielä yksi lisää, jotta siitä saa sen työtilan/vierashuoneen Oulun vieraille, mutta tästä joustetaan. Ja sitten vielä se sijainti: koulureitin on pakko olla turvallinen ja järkevä, siitä en jousta piiruakaan.

Arvatkaa mitä mä olen tehnyt viime aikoina todella paljon? Katsellut talopaketteja, niiden toimitussisältöjä, lukenut ihmisten kokemuksia eri talopakettifirmoista sivukaupalla, verrannut eri lämmitysmuotoja, suunnitellut pari omaa taloakin eri ohjelmilla, googlettanut eri rakennustapojen hyötyjä ja haittoja ja katsellut tontteja. Tässä mahdollisessa talonrakennusprojektissa mietityttää kuitenkin pari asiaa: 1. Me ollaan täysin kokemattomia, ei oikeasti saada edes lattiaremppaa tehtyä itse loppuun niin mites tällainen pikku ”projekti”? 2. Entäs jos ei ole aikaa seisoa vuotta raksalla vastaanottamassa tavaralähetyksiä ja siivoamassa ja viemässä rakennusjätettä pois ja valvomassa? Voisiko se silti jotenkin olla mahdollista, niinkuin jotkut talopakettifirmat lupailevat? 3. Miten voi olla varma, ettei kaikki mene ihan pieleen? No ei mitenkään. 4. Kuinka kauan siihen oikeasti menee? Miten me jaksetaan odottaa vielä ainakin 1,5 vuotta omaa kotia jos tähän lähdetään?

 

Tämä oli tällainen väliavautuminen, kun asuntoa on etsitty nyt yli vuoden verran tuloksetta. Vaikka tänä syksynä ollaan kiristetty tahtia ja oikein etsimällä etsitty niin ei ole vaan löydetty. Näin jälkikäteen on helppo jossitella, mutta tulee vaan mieleen, että jos me oltaisiin jo vuosi sitten tiedetty mitä haluttiin ja vaikka ostettu tontti, niin tänä jouluna meillä olisi ihan oikeasti voinut olla koti ainakin lähes valmiina. Mutta ehkä sitten vuoden päästä? Tai kesällä 2021?

Nyt mä haluaisinkin kuulla teiltä kokemuksia eri talopakettifirmoista ja niiden muuttovalmiista paketeista! Ja erityisesti jos ootte rakentaneet pk-seudulla niin kiinnostaa hurjasti. Ja myös maanrakennusfirmoista, työnjohtajista ja muista talon rakentamiseen liittyvistä firmoista pk-seudulla kaikki kokemukset on tervetulleita. Ja kaikki mahdolliset vinkit ja ajatukset ja myös kauhutarinat talon rakennuksesta kiinnostaa, me halutaan nyt miettiä tämä läpikotaisin ennen kuin tehdään isoja päätöksiä.

Tämä on nyt mun virallinen ilmoitus, että luovutan asunnon etsinnän suhteen. Ehkä se sopiva asunto vaan tulee vastaan sitten, kun sitä vähiten odottaa? Ihan hyvähän meillä tässä on olla ja pahinta olisi tehdä valtava ostos, joka osoittautuisi kauheaksi virheeksi.


Me etsitään omaa kotia

08.10.2018

Mulla on jännittäviä uutisia: me ollaan alettu pikkuhiljaa etsimään ihan omaa kotia, sitä kotia, joka ostetaan omaksi. Omistusasunto on ollut meillä aina tavoitteena, ja nyt on tullut se aika, kun me voidaan ihan oikeasti alkaa etsimään sitä ihan omaa kotia. Me käytiin tänään katsomassa ensimmäistä asuntoa, ja voin helposti sanoa, että se ei ollut meidän tuleva koti. Siellä oli liian monta juttua, jotka ei yhtään natsanneet, vaikka paperilla se vaikutti täydelliseltä. Mutta nyt me ollaan aloitettu tämä projekti, josta ollaan pitkään puhuttu. Nyt me ollaan otettu ensimmäinen askel, käyty ekassa näytössä, laitettu hakuvahdit päälle asuntosivuilta ja sanottu sukulaisillekin ääneen, että tässä ollaan haku päällä.

Mä uskon, että tästä tulee pitkä projekti. En pidä ollenkaan mahdottomana, että meillä kestäisi vuosikin löytää se oikea koti – ehkä jopa pidempään. Kiire meillä ei onneksi ole, sillä mahdutaan edelleen tähänkin ihan mukavasti. Ei aiota ottaa mitään stressiä, eikä tarkoituksena ole paineessa etsiä nopeasti vaan jotain. Nyt me etsitään sitä kotia, jossa me asutaan ehkä siihen asti, että muutetaan vanhainkotiin. Tai sitten ei, tilanteethan voi aina muuttua, nopeastikin. Mistäs sitä nyt tietää missä me ollaan vaikka viiden vuoden päästä. Mutta näillä näkymin etsinnässä on pitkäaikainen koti.

Tilan puolesta mahdutaan edelleen tähän, mutta toiveena on, että lähitulevaisuudessa me kerrytettäisiin asumiskustannuksilla omaa omaisuuttamme, eikä jonkun toisen. Toki tässä asumisoikeusasunnossakin osa menee omaan pussiin ja hyvä niin, mutta ei tietenkään niin suuri osa kuin omistusasunnossa. Tämä on kuitenkin tähän asti ollut meille se kaikkein paras vaihtoehto.

Meidän ongelma tässä asunnon ostamisessa on se, että ei olla ihan varmoja, mitä halutaan. Siksi ajateltiin lähteä liikkeelle sillä, että käydään katsomassa vähän kaikkea mahdollista laidasta laitaan. Tutustutaan eri paikkoihin, tsekataan erilaisia asuntoja. Me ei tiedetä vielä mistään mitään, muuta kuin meidän budjetti ja se, että me tarvitaan ainakin viisi makkaria – kolme lapsille, yksi meille ja yksi vierashuone. Sitten kun me tehdään se suuri päätös, että ostetaan koti, halutaan olla varmoja, että se on juuri se oikea. Se on niin iso asia, että ei missään nimessä haluta tehdä mitään hätiköityä. Aiotaan miettiä tätä kaikilta mahdollisilta kanteilta.

Tuntuu jännittävältä sanoa tämä ääneen, vaikka eihän tässä periaatteessa mikään muutu vielä nykytilanteeseen verrattuna. Edelleen asutaan tässä, mutta nyt vaan seuraillaan markkinoita, ja käydään katsomassa, jos joku tuntuu erityisen kiinnostavalta. Asunnon ostaminen tuntuu musta ajatuksena edelleen vähän pelottavalta – se on niin suuri vastuu. Miten voi olla varma, että ostaa juuri sen oikean? Miten voi olla varma, että kaikki on kunnossa asunnossa, eikä tule mitään ongelmia? Miten sen oikean asunnon voi löytää, ja entä jos mikään asunto ei tunnukaan oikealta? Suuria kysymyksiä, joihin mulla ei ole vastauksia. Onko teillä?

Nyt saa jakaa kaikki mahdolliset vinkit asunnon ostamiseen ja etsimiseen liittyen. Mitä meidän pitäisi kysyä välittäjältä, kun ollaan katsomassa asuntoa? Kuinka paljon asunnon hinnasta voi tai kannattaa tinkiä? Mitä kannattaa itse tsekata kun on katsomassa asuntoa? Mikä on pahin virhe mitä voi tehdä? Mitkä on hyviä puolia erillistalossa, entä huonoja? Mitkä on hyvät puolet asunto-osakeyhtiössä, entä huonot? Uusi vai vanha talo? Oma tontti vai vuokratontti? Kertokaa kaikki! Mä uskon, että teidän joukossa on monta asunto-asiantuntijaa, joten nyt kaikki vinkit kehiin, kiitos! Ehkä joku muukin löytää täältä hyviä vinkkejä siihen, mitä pitäisi ottaa huomioon kun ostaa ensimmäistä asuntoa.